Ilmastoaktivisti Greta Thunbergille myönnettiin Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kunniatohtorin arvonimi.
Patmossäätiön tutkimusjohtaja desentti Juha Ahvio on ollut pitkään kyseisessä yliopistossa ja tuskin on koskaan päässyt edes opettamaan siellä, johtuen aatteellisesta toiminnastaan saatika, että koskaan saisi kunniatohtorin nimitystä.
Kateushan siinä tietenkin nousi esille ja Ahvio pitää Thunbergin ADHD-sairauttakin jotenkin rikollisena kai sen takia, kun Vanhan testamentin Jumalakaan ei hyväksynyt sairaita joukkoonsa.
Ahvion mielestä Greta Thunbergin pahuutta kuvaa sekin kun hän on joskus päässyt tapaamaan Barack Obaman hänet myös "äärivasemmistolaiseen ANTIFA-väkivaltaterrorismiorganisaation" jäseneksi.
Patmossäätiön tutkimusjohtaja desentti Juha Ahvio on ollut pitkään kyseisessä yliopistossa ja tuskin on koskaan päässyt edes opettamaan siellä, johtuen aatteellisesta toiminnastaan saatika, että koskaan saisi kunniatohtorin nimitystä.
Kateushan siinä tietenkin nousi esille ja Ahvio pitää Thunbergin ADHD-sairauttakin jotenkin rikollisena kai sen takia, kun Vanhan testamentin Jumalakaan ei hyväksynyt sairaita joukkoonsa.
Ahvion mielestä Greta Thunbergin pahuutta kuvaa sekin kun hän on joskus päässyt tapaamaan Barack Obaman hänet myös "äärivasemmistolaiseen ANTIFA-väkivaltaterrorismiorganisaation" jäseneksi.
Vastaukset 50
Vanhimmat
ArtoTTT
Käykää tosiaan lukemassa, tässä eräs poiminta..
"Mutta vielä tärkeämpää on kiinnittää huomio siihen, miten Professori Tuomas Heikkilä määrittelee teologian: Teologinen tiedekunta eli nykyteologia tutkii ”ihmisyyden ydinkysymyksiä”, ihmisen suurimpia toiveita ja pelkoja. Eli sitä, ”miten ollaan ihmisiksi”, eli etiikkaa. Pane merkille, että professori Heikkilän määritelmään ei sisälly lainkaan Jumalaa eikä Hänen erityistä ilmoitustaan. Näillä ei ole mitään sijaa nykyteologiassa tieteenä. Nykyinen valtavirtainen protestanttinen yliopistoteologia ei kumpua kristinuskosta, vaan on humanismin, ihmisyysuskon, muoto. Nykyteologia tutkii ihmistä, ei suinkaan Jumalaa Hänen erityisen raamatullisen ilmoituksensa pohjalta, kuten teologia on historiallisesti menetellyt."
https://www.patmos.fi/blogit/teologia-oppia-ihmisesta-vai-jumalasta/
"Nykyteologia tutkii ihmistä, ei suinkaan Jumalaa Hänen erityisen raamatullisen ilmoituksensa pohjalta, kuten teologia on historiallisesti menetellyt."
Mistähän tämä voisi johtua? :D
v: siitä että vain toinen on oikeati olemassa ja toista on siis mahdoton suoraan tutkia.
Evlut kirkko haluaa unohtaa Jumalan kokonaan, liberaaliteologia tutkii ihmistä. Eli tämä on taas odotus miten avoimesti evlut kirkko ja sen pappien opetus on avoimesti luopunut kristinuskosta.
"Nykyteologia tutkii ihmistä, ei suinkaan Jumalaa Hänen erityisen raamatullisen ilmoituksensa pohjalta, kuten teologia on historiallisesti menetellyt."
Nykyteologia on eräänlaista maallista filosofiaa eli Teologinen tiedekunta kilpailee Filosofian laitoksen kanssa vallasta yliopistossa.
Kyllä se kateus edelleen vain sinussa on, PeKu! 🤣🤣🤣
Aloita aamusi pekutuksella ja päätä repetyksellä :D :D :D
Välissä voit harrastaa hieman torren vakoilua fb:ssä. Muista raportoida heti tänne uusista kuvista.
Keep up the good work!
Vai sellainen päiväohjelma sinulla taas,
Kerro toki projisoinnistasi muihin lisää niin keskustellaan siitä täällä yhdessä.
ps. kirjoita rohkeasti vain rekatullasi jolla kävit äsken peukuttamassa viestiäsi.
Anonyymi vaatii toista Anonyyniä kirjoittamaan rekatulla. 🤣🤣🤣
Olet sinä Räyhis oikein Tutti-Ritari.
Ei se ollut vaatimus vaan nöyrä pyyntö. Toki tiedämme kaikki muutenkin ketä siellä taas anonyymina luuraa.
Olet niin läpinäkyvä.
Keep up the good work!!!
Repe, älä aina kitise! 🤤
Ei päästy edes iltaan kun repetyksesi alkoi kuolaus-emojin kera.
Kateus on yksi perin inhimillinen ominaisuus ja valitettavan usein toisen ihmisen negatiivinen kohtelu tuo esiin myös niitä piirteitä.
Ehkä aloituksessa mainittu henkilö ei meidän muiden tapaan ole vielä kasvanut uskossaan kykeneväksi hallitsemaan itsessään vaikuttavia alkukantaisia ominaisuuksiaan.
"Kateus on yksi perin inhimillinen ominaisuus ja valitettavan usein toisen ihmisen negatiivinen kohtelu tuo esiin myös niitä piirteitä."
Eli Pekun pitäisi ymmärtää, että turha karehtia Patmosta, koska Patmos on vain evankeliointi- ja avustusjärjestö, minkä merkitys itä-Euroopassa ja lähi-idässä arabien ja juutalaisten hyväksi on jo merkittävää. Esim. Syyriaan ei paljoa muut avustusjärjestöt mene koska mediajulkisuus ei ole riittävän suurta, Patmos menee.
Tästä johtuen Pekun on suorastaan lapsellista karehtia JÄRJESTÖÄ! Yleensä ihminen kun karehtii toista ihmistä.
Aivan jokaisen meistä tulee tiedostaa oma ja toistemme kelvottomuus voidaksemme kasvaa sen hillitsemiseen itsessämme.
Todellakin, eihän toisen ihmisen kelvottomuudessa pitäisi olla mitään kadehdittavaa.
Greta muistuttaa meitä siitä miten meille annettiin tehtäväksi vallita luontoa ja eläimiä, olemmeko kulutushysteriamme ja ympäristömme huomioiden olleet vastuullisia tehtävänhoitajia?
PeKu on varmaan itse kade kehitysvammaiselle tytölle. Ei muuten edes tulisi mieleenkään moinen väite.
Oi voi,
Ahvion mielestä edelleenkin Barack Obama on yksi pahuuden lähteistä, ja Thunberg, koska on tavannut hänet.
Ahvion fanittama Trump painii kuitenkin itse rikossyytteet niskassaan ja tukee Putinin hyökkäyssotaa.
Teetkö nyt Ahviosta syyllistä muiden rikoksiin?
Syyttäväthän aitouskovatkin homoseksuaalisia miehiä ja naisia Raamatussa kerrottujen miehimysten sekä miesten kanssa maanneiden miesten teoista.
"Ahvion fanittama Trump painii kuitenkin itse rikossyytteet niskassaan ja tukee Putinin hyökkäyssotaa."
Hyvä huomio että Trump Jeesuksen tavoin painii rikossyytteiden varjossa paitsi sillä erotuksella, että Trump tuskin kuolemantuomiota saa "rikoksistaan" vaikka Jeesus sai kuolemantuomion.
Joo ja tuskin Trumpin sovitustyöllä tekään saatte syntejänne anteeksi.
Todellista uskonvarmuutta rinnastaa Trump Jeesukseen.
Trump on patmoslaisten Messias, jonka paluuta he nyt odottavat
"Todellista uskonvarmuutta rinnastaa Trump Jeesukseen."
No eihän tähän rinnastukseen tarvita muuta rikossyytteet, molemmilla on keksittyjä rikossyytteitä kuten tämä maailma nykyaikanakin pyörii. Jos ei löydetä oikeita syitä syyttää, niin keksittään. Eihän tässä suhteessa tämä maailma ole missään vaiheessa muunlaiseksi muuttunut. Jeesuskin tuomittiin keksittyjen syytteiden avulla.
Koomista trollausta teologiselta leimata hysteerinen ilmastokiihkoilija professoriksi. Ilmastokultin toiminta tosiaan muistuttaa hurmoksellista uskonnollisuutta.
Ahvio on tosiaan ilmastokiihkoilija, mutta ei mikään professori
Patmoksessa on paljon vielä tuota äärilaitaa, jotka pitävät Putinin, Trumpin ja Kiinan voittoa viimeisenä mahdollisuutenaan.
Se on tosiaan äärilaidalle viimeinen mahdollisuus, mutta tavallisille aidoille kristityille pelastus, jos tuo kolmikko häviää.
Veit sanat suustani!
:O
Siinä oli tiivistys, jossa oli asiaa.
Kiitoksia
Se oli minun viestini, mutta en laittanut alle nimimerkkiäni, jota ei enää ole
T: Pe.ku
”Thunberg on myös avoimesti puhunut Aspergerin syndroomastaan, ADHD-tilastaan, pakkoajatuksia ja pakkotoimintoja tuottavasta pakko-oireisesta häiriöstään sekä valikoivasta puhumattomuudestaan, joka on ahdistushäiriön muoto.”
Ensin Ahvio mustamaalaa Thunbergia, tehden hänestä melkein ei- ihmisen tai suljetun osaston potilaan.
Sitten hän syyttää vanhempia sekä henkilöitä, jotka Ahvion salaliittoteorioissa ovat se ”paha” ja ovat ottaneet tämän tahdottoman nuoren leikkikalukseen.
Sitten hän kuitenkin kumoaa sen, ”Gretan laskelmoidun tunteikas julistus ei nojaa ’tietoon ja tutkimuksiin’. Ilmastonmuutosvouhotus ja -hysteria ei perustu tieteellisiin eikä tilastollisiin tosiasioihin.”, pitäen Thunbergia hyvin älykkäänä ja kyvykkäänä tekemään salaliittoteorian mukaisia tekoja.
Ahvio sentään tuo esille sen, mistä liberaaliteologia lähtee, tosin täysin omaan propagandistiseen tyyliinsä:
”1700-luvulla valistusradikalismin ehdollistama ja nimellisesti protestanttinen yliopistoteologia aloitti, tukeutuen osin myöhäiskeskiajan nominalistisiin juuriin, ohjelmallisen kapinan ja vallankumouspyrkimyksen perinteistä kristillistä teologista itseymmärrystä ja sen perusteita vastaan.”
Hän myös peitetysti ilmaisee ”…eli klassiseen kristillisyyteen pitäytyvästä vanhaprotestanttisesta asenteesta.” että hän jotenkin kannattaisi 1500 ja 1600 luvulla ollutta luterilaista puhdasoppisuuden kautta.
Tuolloin tuo opin tavoite oli tehdä väestöstä uskonnollisesti ja moraalisesti yhdenmukaisia. Sen vuoksi eliitti määritteli maallisen lain kautta ”rikoksia”, josta saattoi seurata ankara rangaistus. Näitä olivat mm. jumalanpilkka, kiroilu, vanhempiaan vastaan kapinointi, väärän valan tekeminen, tappo, koron kiskonta sekä erilaisista seksuaalirikoksista saatettiin tuomita jopa kuolemana.
Erityisen tunnettu tuo aikakausi oli noitavainoistaan sekä pakkokuulumisesta luterilaiseen kirkkoon. Ortodokseja vainottiin.
Tämäkö on sitä Ahvion ihanne yhteiskuntaa?
Se täysin kiistämätön tosiasia, että Greta Thunberg on äärivasemmistolainen kommunisti. Hän on ottanut kantaa myös poliittisiin kysymyksiin ja siten osoittanut olevansa kommunisti. Hän on elokapinalainen idealisti, millaisia monet kommunistit ovat myös. Sitä sanotaan nykyään vihervasemmistolaisuudeksi.
"Ensin Ahvio mustamaalaa Thunbergia, tehden hänestä melkein ei- ihmisen tai suljetun osaston potilaan."
Äläs nyt demonisoi Gretaa, mutta kehoitus hänelle että käy ensin koulunsa loppuun ja sitten opiskelee ahkeraan, on hyvä.
Myös tuossa Ahvio on oikeassa, että ääritunteellisella julistuksella ei ole vaikutusta maallisissa ihmisissä. Jos Greta ottaa Ahvion neuvoista vaarin, että ensin opiskelee ja sitten muuttaa tieteeseen perustuen maailmaa, niin sillä voisi olla jotain vaikutusta.
Ahvio antaa hyviä analyysejä Gretalle että tunteikas räyhääminen ei tuota tulosta, jos tähän ei saada massoja mukaan. Silloinkin se on vain räyhäämistä kuten Ranskasta nähdään.
"Hän on elokapinalainen idealisti, millaisia monet kommunistit ovat myös. "
Greta ja elokapinalliset ovat itse luonnonkatohuolessaan oikeassa, mutta kapinointi ja räyhääminen ei vaan tuota toivottua tulosta. Tämä luonnon- ja maapallonpelastaminen vaatiii sitä että aletaan ihmiskuntana käyttämään vain lihas-, tuuli- ja vesivoimaa hyväkseen ja tähän ei ihmiskunta enää taivu. Se että Jumala itse ilmoittaa että saastuminen on varma asia koska ihmiskunta on rikkonut Jumalan lait, on se tosiasia mihin täytyy nyt vaan ihmiskunnan tyytyä ja alkaa toimimaan tämän mallin mukaan.
”Äläs nyt demonisoi Gretaa, mutta kehoitus hänelle että käy ensin koulunsa loppuun ja sitten opiskelee ahkeraan, on hyvä. ”
En minä demonisoi, mutta Ahvio siihen kyllä lankeaa.
”Myös tuossa Ahvio on oikeassa, että ääritunteellisella julistuksella ei ole vaikutusta maallisissa ihmisissä. ”
Hän itse tekee oikeastaan niin, tosin verhoaa sen tuohon verbaaliseen pyöritykseen, joka saattaa joistakin kuulostaan jopa tunteettomalta.
”Jos Greta ottaa Ahvion neuvoista vaarin, että ensin opiskelee ja sitten muuttaa tieteeseen perustuen maailmaa, niin sillä voisi olla jotain vaikutusta. ”
Thunberg on 20-vuotias ja piti vain yhden välivuoden opinnoissaan. Hän on kertonut jatkavansa ylisopistoon.
Hän ei myöskään halua olla ainoa kasvo vaan nykyään mieluummin kieltäytyy osallistumasta kansainvälisiin konferensseihin ja ehdottaa niihin muita hyviä henkilöitä.
Thunberg ei aio lopettaa aktivismia vaan tekee muuten edelleen töitä tärkeä ja hyvä asian vuoksi.
”Ahvio antaa hyviä analyysejä Gretalle että tunteikas räyhääminen ei tuota tulosta…2
:D Ahvio tottelee kai tuossa Putinia?
”…kapinointi ja räyhääminen ei vaan tuota toivottua tulosta. Tämä luonnon- ja maapallonpelastaminen vaatiii sitä että aletaan ihmiskuntana käyttämään vain lihas-, tuuli- ja vesivoimaa hyväkseen ja tähän ei ihmiskunta enää taivu.”
Niin, asia on vähän kaksijakoinen.
On tilanteita, joissa ei synny tarpeellista keskustelua ennen kuin tehdään jotain, mikä havahduttaa ihmisiä tähän. Mitä enemmän ja mitä useammalla areenalla näitä keskusteluja aletaan käymään, niin muutoksia voi hitaasti alkaa syntymään.
Sitten on tilanteita, joissa syntyykin väkivaltaa, tuhoamista sekä yleistä anarkiaa (kuten Yhdysvalloissa senaatin valtaaminen), josta syntyy vain kielteisiä ja yhteiskunnalle tuhoavia tuloksia.
"”…kapinointi ja räyhääminen ei vaan tuota toivottua tulosta. Tämä luonnon- ja maapallonpelastaminen vaatiii sitä että aletaan ihmiskuntana käyttämään vain lihas-, tuuli- ja vesivoimaa hyväkseen ja tähän ei ihmiskunta enää taivu.”
Niin, asia on vähän kaksijakoinen."
Mikään muu kuin noiden voimien pelkkä käyttö voi pelastaa maapallon, eikä kelpaa? Asia selvä - Jumala oli siis oikeassa että ...
Jes. 24:5
Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
Lainaamasi Raamatun kohta ei tosin liity millään tavalla asiaan.
Patmos on juutalainen järjestö, palvoo juutalaisia jotka petti Jumalan, olivat uskottomia, eikä ottanut Jeesuksen armoa vastaan, - jäljestä päinkään.
He luottaa lakiin ja omavanhuskauteen, syntyperään, ensin juutalaisille. Ne ovat nykyajan fariseuksia, -ratsastaa Jeesuksella. "Maapallo kuuluu juutalaisille" Leo Meller.
Eri seurat: Jeesuksessa ei erotusta ihmisten kesken.
Kolossa: 2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Johanneksen evankeliumi:
10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Jumala haluaa pelastaa kaikki. Ei ole siinä mitään erotusta Jeesuksessa.
Mistä sinä tuollaisia keksit?
Ei todellakaan ole. He haluavat kännyttää kaikki juutalaiset kristityiksi.
Juu, pitää paikkansa.
Patmoksen mukaan Jumalan valittu kansa ei pelastu, elleivät käänny kristityiksi.
Eikä riitä kääntyminen tavalliseksi kristityksi.
Pitää kääntyä patmoslaiseksi
Näinkin, sillä heidän oppeihin kuuluu tietty rooli juutalaisien osalta.
Niin, se on tavallaan rasismia.
Ei hyväksytä heidän uskontoaan.
Lähettävät maahan pari heppua käännyttämään, muka auttamistarkoituksessa ja saavat siellä nokilleen.
Onneksi Patmoksella ei ole lähettää enempää sinne käännyttäjiä.
Patmos on hyvin pieni tekijä, mutta heidän kattojärjestönsä Yhdysvalloissa on puolestaan varakas ja heitä kyllä siellä riittää.
Niin, ner ovat ne USA:n evankeliset kristityt
Gal: 1:10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
Uudestisyntyneitä on vähän. He ovat Jumalan lapsia ja haluaa, että kaikki pelastuu, he ovat vapaat Kristuksessa. Jeesus on universaalinen ja tuli taivaasta pelastaakseen ihmiskunnan.
Patmos palvoo juutalaisia, ja katsoo ohi heidän rikoksensa. On tomu maassa kiinni kuin ??? Evankeliumi on Jumalakeskeinen, ei ihmiskeskeinen.
Kun kuuntelee Radio Patmosta siellä historiaa ladellaan. Ihmisen historia on sitä että siitä ei opita mitään, sen historia opettaa. Sotaa ja negatiivisia tapahtumia se vaan turmelee sielun ja on vihan oikeutuksen. Siinä ei ole anteeksiantoa.
Kristitty armosta elää, synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Jeesuksen veri on perusta, kallio.
Paitsi että ei sieltä tule varsinaista historiaa, vaan heidän oma muunnoksensa siitä.