Mitä täällä aikaanne kulutatte, IHMETTELEN SUURESTI!

Kun keskustellaan kunnon kristillisyydestä, häviätte joka ainoa keskustelun, HÄVIÄTTE SEN JOKA KERTA ALKAMALLA PUHUA SOOPAA!
Raamattu on JT todistaja, ainoa mitä voitte tehdä on että poistutte palstalta, tai yhdytte Raamatun sanaan!
Siksi, tervetuloa JT luokse mieluummin elämään kristillistä elämää!
Näin tekee jokainen joka rakastaa totuutta!
Joka ei näin toimi, rakastaa saatanallista elämän menoa!
1191439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 119

Vanhimmat

Raamattu todistaa JT:tä vastaan, sillä Jehovan todistajien järjestö ei pidä edes kaikkea Uuden testamentin puolella sanottua sellaisenaan voimassa olevana ja nykyaikaan soveltuvana. Järjestö päättää, mitä raamatunkohtia tulee noudattaa ja mitä ei, ja miten niitä käytännössä tulee soveltaa. Lisäksi järjestöllä on paljon sääntöjä, joista Raamattu ei puhu mitään, ja säännöt ja raamatuntulkinnat myös muuttuvat aika ajoin.

Esimerkiksi henkilahjoja ei tavoitella eikä sellaista pidetä edes sopivana, vaikka siihen on selvä Raamatun ohje.

1. Kor. 14:1 Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.

Myös seuraavanlaista palvelua on aivan turha tilata paikallisen seurakunnan vanhimmilta, vaikka Raamatun ohje on selvä.

Jaak. 5:14 Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan

Kenestäkään ei tule Jehovan todistajaa vain Raamattua lukemalla, vaan tarvitaan kymmeniä ja taas kymmeniä valmennustunteja, joilla oppilaalle selitetään järjestön raamatuntulkintoja ja muita sääntöjä Vt-seuran tuottaman materiaalin avulla.

Äänestä
  • Itse asiassa vartiotorni on kirjoittanut että jotkut jehovantodistajat olivat päättäneet lukea pelkästään Raamattua, ja olivat päätyneet, kuten vt kirjoitti, "luopiokristikunnan oppeihin"
    - toisin sanoen siihen, mitä Raamattu opettaa ja mikä tunnetaan kristinoppina.

    Tuosta on sanatarkka sitaatti Turusessa, vartiotornin numero- ja sivutiedot mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Itse asiassa vartiotorni on kirjoittanut että jotkut jehovantodistajat olivat päättäneet lukea pelkästään Raamattua, ja olivat päätyneet, kuten vt kirjoitti, "luopiokristikunnan oppeihin"
    - toisin sanoen siihen, mitä Raamattu opettaa ja mikä tunnetaan kristinoppina.

    Tuosta on sanatarkka sitaatti Turusessa, vartiotornin numero- ja sivutiedot mukana.

    Vartiotorni 15.12.1981 "He sanovat, että riittää, kun lukee yksinomaan Raamattua joko yksinään tai pienissä ryhmissä kotonaan. Mutta on omituista, että sellaisen ’Raamatun lukemisen’ avulla he ovat palanneet takaisin luopio-oppeihin, joita kristikunnan pappien selitysteoksissa opetettiin sata vuotta sitten, ja jotkut ovat jopa palanneet viettämään uudelleen kristikunnan, juhlia, kuten joulukuun 25. päivänä vietettäviä roomalaisten saturnaaleja!"

    En tosin tiedä ketään, joka viettäisi saturnaaleja, mutta Vartiotorni kai tietää. Mutta onhan tuo käytännössä sen myöntämistä, että pelkästään Raamattua lukemalla päätyy kristikunnan opetuksiin.

    Turusta taas!!!!!
    Keskittyvää Raamattuun!

    Äänestä

  • JT tulee vain Raamatun sanaa muuttamatta, tämä on täysin selvä asia!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Itse asiassa vartiotorni on kirjoittanut että jotkut jehovantodistajat olivat päättäneet lukea pelkästään Raamattua, ja olivat päätyneet, kuten vt kirjoitti, "luopiokristikunnan oppeihin"
    - toisin sanoen siihen, mitä Raamattu opettaa ja mikä tunnetaan kristinoppina.

    Tuosta on sanatarkka sitaatti Turusessa, vartiotornin numero- ja sivutiedot mukana.

    Turunen....hehehe!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vartiotorni 15.12.1981 "He sanovat, että riittää, kun lukee yksinomaan Raamattua joko yksinään tai pienissä ryhmissä kotonaan. Mutta on omituista, että sellaisen ’Raamatun lukemisen’ avulla he ovat palanneet takaisin luopio-oppeihin, joita kristikunnan pappien selitysteoksissa opetettiin sata vuotta sitten, ja jotkut ovat jopa palanneet viettämään uudelleen kristikunnan, juhlia, kuten joulukuun 25. päivänä vietettäviä roomalaisten saturnaaleja!"

    En tosin tiedä ketään, joka viettäisi saturnaaleja, mutta Vartiotorni kai tietää. Mutta onhan tuo käytännössä sen myöntämistä, että pelkästään Raamattua lukemalla päätyy kristikunnan opetuksiin.

    Raamattua lukemalla, ei ole muuta mahdollisuutta!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Raamattua lukemalla, ei ole muuta mahdollisuutta!

    Niin, onhan vartiotorniseura määrännyt repimään vartiotorneja
    Johanneksenpojan kotisivuilla näemme skannattuna tuon repimismääräyskirjeen

    Kirjoita sinä Seuralle, että määräävät kaikki vartiotornit revittäviksi, lopettavat vartiotornin painatuksen ja suosittelevat Raamattua kuten sinä

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Raamattua lukemalla, ei ole muuta mahdollisuutta!

    Raamattua lukemalla tulee sellaiseen tulokseen, ettei siitä ole elämän perustaksi. Se hyvä, mitä sieltä rusinoita poimimalla löytyy, löytyy muualtakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Raamattua lukemalla, ei ole muuta mahdollisuutta!

    Raamattua ei jaksa lukea jatkuvasti. Suurin osa siinä on täysin turhaa puhetta. Ne on tarkoitettu juutalaisille Israelissa. Ne eivät koske muita ihmisiä. Ja kun niitä paikkoja on miljoona kertaa katsonut, Raamattua ei halua enää koskaan lukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Raamattua ei jaksa lukea jatkuvasti. Suurin osa siinä on täysin turhaa puhetta. Ne on tarkoitettu juutalaisille Israelissa. Ne eivät koske muita ihmisiä. Ja kun niitä paikkoja on miljoona kertaa katsonut, Raamattua ei halua enää koskaan lukea.

    Jospa Jumala julkaisee tulevaisuudessa lyhennetyn version pääkohdista selkokielellä. Sen voisi lukaista läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Jospa Jumala julkaisee tulevaisuudessa lyhennetyn version pääkohdista selkokielellä. Sen voisi lukaista läpi.

    On jo julkaistu. Kirjan nimi on Urantia.

    Äänestä

JT toimii pääasiassa Amerikassa. Muslimimaissa se ei juuri toimi kuin ”maan alla”. Sitäkin on hyvin vähän.

Äänestä
  • Vartiotornin Jehova ei kykene toimimaan ilman ihmisten työtä ja lahjoituksia. Jos näitä ei ole, sanoma jää julistamatta. Kivet eivät huuda.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vartiotornin Jehova ei kykene toimimaan ilman ihmisten työtä ja lahjoituksia. Jos näitä ei ole, sanoma jää julistamatta. Kivet eivät huuda.

    Vaikuttaa rajoituksiin myös joissakin maissa toinen uskonto, niin kuin muslimimaissa. Myöskin poliittinen järjestelmä rajoittaa kuten Pohjois-Koreassa Koreassa on tilanne.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Vaikuttaa rajoituksiin myös joissakin maissa toinen uskonto, niin kuin muslimimaissa. Myöskin poliittinen järjestelmä rajoittaa kuten Pohjois-Koreassa Koreassa on tilanne.

    Jehova on nähtävästi heikompi kuin kilpailevat uskonnot tai poliittiset järjestelmät.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vartiotornin Jehova ei kykene toimimaan ilman ihmisten työtä ja lahjoituksia. Jos näitä ei ole, sanoma jää julistamatta. Kivet eivät huuda.

    Aikalailla kädetön on sinunkin jumalasi ilman ihmisten työtä ja lahjoituksia. JT Jehova ei ole tässä ainoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vartiotornin Jehova ei kykene toimimaan ilman ihmisten työtä ja lahjoituksia. Jos näitä ei ole, sanoma jää julistamatta. Kivet eivät huuda.

    Unohdat, että kaikki muutkin Jehovat ja Herrat ovat aivan yhtä kädettömiä.

    Äänestä

Me käytämme aikaa oikean evankeliumisanoman julistamiseen. JT:n jutut eivät ole sitä.
JT:t ovat kirottuja, kun kertovat J.F.Rutherfordilaisia satuja.
Varokaa tuota amerikkalaista humpuukilahkoa. Gal.1:6-9.

Äänestä
  • JT on ainoat joka pitää Raamatun sanasta kiinni...tähän yhtyy kaikki, jotka ovat lukeneet Raamatun alusta loppuun.
    Jotka eivät viitsi sitä tehdä, menee louselämäänlahkoihin!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    JT on ainoat joka pitää Raamatun sanasta kiinni...tähän yhtyy kaikki, jotka ovat lukeneet Raamatun alusta loppuun.
    Jotka eivät viitsi sitä tehdä, menee louselämäänlahkoihin!

    Kun luki Raamatun aikoinaan loppuun asti ja palautti sen kirjastoon muiden kirjojen tapaan, niin eipä ole ollut tarvetta uudelleen lainata.
    Monet muut kirjat on tullut lainattua ja luettua uudelleenkin.

    Äänestä

Häh . . ?? Jaa, se on matomaakari taas vauhdissa. Zzzzz . . . zzzz. . . .zzz . . . .z

Äänestä
  • Hyvä kun hetkeksi heräsit vartiotorniunestasi.

    Äänestä

Melkoinen epeli Jumala on, kun pystyi pysäyttämään auringon ja kuun Joosuan kirjan mukaan Gibeonissa!
Olen kysynyt viisaammilta miten se teki sen.
Eivät ole pystyneet antamaan tyhjentävää vastausta

Äänestä
  • Kertomuksessa on edes jotain järkeä vain siinä tapauksessa, että auringon luultiin kiertävän maata. Jos olisi tiedetty miten asia on, tuollaisen tarinan kertominen olisi vain herättänyt liikaa kysymyksiä.

    Äänestä

  • Tuollaista on vaikea uskoa tapahtuneen.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tuollaista on vaikea uskoa tapahtuneen.

    Käytännössä vaatisi maapallon pyörimisliikkeen pysähtymisen, mikä ei varmaan kirjoittajille tullut mieleen, kun tarinaa kertoivat.

    Äänestä

  • Se on ollut ehkä illuusio. Taikuri David Copperfield hävitti Vapaudenpatsaan illuusiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Se on ollut ehkä illuusio. Taikuri David Copperfield hävitti Vapaudenpatsaan illuusiolla.

    Todennäköisesti maapallo ja aurinko ovat pyörineet aivan normaalisti niin kuin aina ennenkin. Kyse on ollut illuusiosta. Jos David Copperfield pystyy hävittämään Vapauden patsaan ja rakennuksia illuusiolla näkymästä, miksi Jumala ei käyttäisi vastaavaa keinoa, jos hän on olemassa? Tuskin siinä on tarvittu auringon pysäyttämistä. Onko muilla alueilla maapallolla näkynyt, että aurinko ei laske, kun se taistelu käytiin Lähi-Idässä? Jos kukaan ei ole sellaista nähnyt muualla, kyseessä on todellakin illuusio.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Myöskin Moosekselle näytetty palava pensas, joka ei pala karrelle, on ollut illuusio. On erittäin todennäköistä.

    Illuusio, tai oikeastaan harha-aistimus, on varmasti luonnollisin selitys, jos ihmiset kuvittelevat oikeasti kokeneensa jotain tuollaista. Sekin mahdollisuus on tietysti otettava huomioon, etteivät edes tarinaa kirjoittaneet henkilöt pitäneet sitä totena.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Illuusio, tai oikeastaan harha-aistimus, on varmasti luonnollisin selitys, jos ihmiset kuvittelevat oikeasti kokeneensa jotain tuollaista. Sekin mahdollisuus on tietysti otettava huomioon, etteivät edes tarinaa kirjoittaneet henkilöt pitäneet sitä totena.

    Onhan se taistelu ollut varmasti todellinen tapahtuma, mutta auringon seisominen taivaalla ei. Se oli vainnilluusio. David Copperfield piti näytöksiä suurelle yleisölle, joten harha-aistimuksia pystyy osaava näyttämään myös suurelle ihmisjoukolle yhtä aikaa.myös Eeva saatin Eedenissä uskomaan näkemänsä ja kuulemansa illuusiolla. Ne ovat toden tuntuisia, vaikka eivät ole totta. Käärme ei osannut puhua, vaan se saatiin näyttämään siltä, kuin se puhuisi. Myöskin Moisesko hän oli, kävi katsomassa kai lähelt, miksi se pensas ei pala loppuun. Ei se voinut palaa, koska se pensas ei todellisuudessa ollut liekeissä, vaan vain näytti siltä, että se palaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kenties, mutta sitten Raamattu kertoo asian väärin väittäessään, että käärme puhui, pensas paloi ja aurinko seisahtui taivaalle. Pitäisi sanoa, että näytti tai kuulosti siltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kenties, mutta sitten Raamattu kertoo asian väärin väittäessään, että käärme puhui, pensas paloi ja aurinko seisahtui taivaalle. Pitäisi sanoa, että näytti tai kuulosti siltä.

    Vaikka Raamattu on noin sanonut, että niin tapahtui, niin se ei todennäköisesti tarkoita, että ne olisivat todellisuutta. Ne olivat vain illuusioita. Käärme ei osaa puhua. Mutta kyllä kaikenlaisia asioita Saatana on saanut näyttämään todelta. Jumala oli varmaan halunnut lähestyä Moosesta puhuakseni hänen kanssaan, ja halunnut saada hänen huomionsa heräämään palavasta näyttävällä pensaalla. Tuollaiset illuusiot eivät varmasti ole mikään vaikea asia toteuttaa Jumalalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ilmestyskirjan on täynnä näkyjä eli illuusioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Myöskin Moosekselle näytetty palava pensas, joka ei pala karrelle, on ollut illuusio. On erittäin todennäköistä.

    Mooses ja Joosua ovat taruhahmoja, joten nämä ovat sepitettyjä tarinoita.

    Äänestä

Meillä demoneilla on aikaa vaikka kuinka. Minäkin pääsen eläkkeelle vasta noin 2000 vuoden kuluttua.

Äänestä

Jokainen Matteuksen evankeliumin vertaus Taivasten valtakunnasta vastaa yhtä kirkkokuntaa.

1. Pelto, joka kasvaa itsekseen viljaa = Roomalais-katolisuus = Efeso
2. Sinapinsiemen = Luterilaisuus = Galatia + Smyrna
3. Nainen ja 3 vakkaa jauhoja = Ortodoksit = Kolossa + Pergamo
4. Kauppias joka ostaa pellon johon on kätketty aarre = Jehovan todistajat = Tyatira
5. Kauppias joka löytää yhden suuren helmen = Helluntaikirkko = Sardes
6. Kalastajat jotka heittää nuotan ja lajittelee kalat = Adventtikirkko = Filadelphia
7. Vapaakirkko = Laodikea
8. Anglikaaninen kirkko
9. MAP kirkko
10. Luostarit ja sääntökunnat
11. Jne

Nämä ovat vuonna 1998 Ilmestyksen jälkeen saadut ehdotukset vertausten ja kirkkojen suhteen. Mutta Jehova vastustaa ekumeniaa ja esim. Juutalaisten Messiaaniset tahot ovat muodostamassa vaihtoehtoja ja myös islamin Mahdin tulemus saattaa muuttaa tilannetta.

Pelastusarmeija ja Metodistit jne. Kuuluu myös jonkin vertauksen piiriin mutta saa nähdä mihin suuntaan Jehova sallii tilanteen kehittyä.

Melko varmaa on että jokaiseen vertaukseen tulee jopa 1-12 erilaista ehdokasta. Jehova ei hyväksy kaikkia rikoksia ja syntejä ekumenian joukkoon. Synnit ja pahuus ovat este pääsemään täyteen yhteyteen ainakaan vielä.

Äänestä
  • Kohta neljä väärin. P.O. Kossupullo ja sen sisältö.

    Äänestä

Miten kaikki urpot tulee aloitukseeni?

Äänestä
  • Siitä saa tunteja.
    Tunnit on tärkeitä pelastuksen saamiseksi.
    Vartiokornin luku 6 jae 66.

    Äänestä

JT elämä on jatkuvaa yhden ainoan kirjan lykemista ha toistelua vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen.kun Raamattu on luettu kannesta kanteen loppuun, se ei riitä, vaan kierros alkaa alusta . Samaa rataa loputtomasti toistelua roistamisen perään. Kuka jaksaa mitään kirjaa lukea jatkuvasti vuosikymmenestä toiseen? Lisäksi suurin osa Raamatusta on asioita, jorka eivät kuulu ainakaan minun elämääni.

Äänestä
  • Ei.
    Vartiotornia luetaan ja käskyn mukaan alleviivataan.

    Vanhin pyytää lukemaan sivun alareunasta numeroidun kysymyksen.
    Ja sitten sivulta vastaavasti numeroidun lauseen vastaukseksi.

    Jos kysyy muuta, puhutellaan, kapinoinnista, häiritsemisestä tai miten vanhin sattuu sanomaan. Raamattu, tai siis UM on läsnä, ja tietysti siitäkin luetaan se jae jonka vanhin sanoo.
    Siten voidaan sanoa ilman teokraattista sodankäyntiä että luetaan Raamattua

    Äänestä

Joka pv tyhjänpuhumistä....mitä se hyödyttää, kun kaikki kumotaan Raamatun sanalla!

Äänestä
  • No. Jatka sitten samaa rataa. Tyjänpuhumista.
    Etpä ole kummonnut yhtään laittamaani raamatunjaetta.
    Aloitetaanko vartiotornivalehtelemisesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    No. Jatka sitten samaa rataa. Tyjänpuhumista.
    Etpä ole kummonnut yhtään laittamaani raamatunjaetta.
    Aloitetaanko vartiotornivalehtelemisesta?

    Kyllä toi jatkaa, suunsa pieksemistä.
    Valehteleminen on vakava asia. Jopa n.s.valkoiset valheet on vakava synti.
    Parempi olisi olla sanomatta mitään, kun vartiotornivalehdella.

    Kuinka vakavaa se on? Mihin synteihin valehteleminen rinnastetaan?
    Luetaan Ilm.21:8.
    "Mutta pelkurit, luopiot ( luopuneet alkuperäisestä evankeliumista ) ja iljetysten kumartajat ( vt- järjestö ), murhaajat ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki VALHEEN ORJAT saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinjatkuisten lieskojen keskelle."

    Nyt mainosvaltuutettu, tekemään parannusta, hobi. . . .hobi. Niinkuin olis jo, ennenkuin se on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kaikki, jotka tuntevat Raamatun sanaa, voi todeta, että saatana hallitsee myös tätä palstaa, kuten maailman menoakin!!
    JT pysyy tiukasti kiinni sanassa...siksi saatana on kiinni "tausta voimissa"...saadakseen toivomansa tuloksen JT suhteen....mutta turha toivo!
    JT haluaa pelastua ja päästä perille, Paratiisiin!
    Muita ei tule olemaan Paratiisissa tämän ajan ihmisistä!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tuollainen on lahkon reaktio foorumilla.
    Valtakunnansalilla lahko lähtee siitä että todistaja on peloteltu maailmanlopulla ja että hänestä on hyvin pitävä ote. Ankarat käskyt ja kurinpito vaikenemismääräyksen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Tuollainen on lahkon reaktio foorumilla.
    Valtakunnansalilla lahko lähtee siitä että todistaja on peloteltu maailmanlopulla ja että hänestä on hyvin pitävä ote. Ankarat käskyt ja kurinpito vaikenemismääräyksen jälkeen.

    Putin muuttaa ajan saatossa kantasi, mutta se on silloin liian myöhäistä!
    Päädyt matojen ruoaksi, jos tavoitteesi ei muutu pikaisesti JT suuntaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Putin muuttaa ajan saatossa kantasi, mutta se on silloin liian myöhäistä!
    Päädyt matojen ruoaksi, jos tavoitteesi ei muutu pikaisesti JT suuntaan!

    Mistä vartiotornista ?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mistä vartiotornista ?

    Korkki kiinni jo!

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Korkki kiinni jo!

    Niin, lahkolainen ei tykkää että mainosfraasien alkuperää kysytään

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Putin muuttaa ajan saatossa kantasi, mutta se on silloin liian myöhäistä!
    Päädyt matojen ruoaksi, jos tavoitteesi ei muutu pikaisesti JT suuntaan!

    Muuttanut jo vartiotornit menneet maasta ei kaivata on omat konstit tottelemattomille.

    Äänestä

Mitä itse tällä aikaa kulutata? Oliko aloitus tarkoitettu Jehoville vai ei Jehoville? Jehovat jättäkää kotiovet rauhaan Itä Helsinki kuin Lappunne mainoksenne tiputtaminen Postiluusta.Jokainen valitse uskontnsa itkse.Koti rauha on oltava.Uskonnolta ymm

Äänestä
  • Minä sanon todistajille että voisitteko poistuessanne viedä roskapussin pihan roskalaatikkoon, kun niin kohteliaiksi itsenne kehutte vartiotorneissanne.
    Todistajat poistuvatkin ollen niin tärkeätä roskapussia kantaen.

    Äänestä

  • Minä toteutan Raamatun kehoitusta, lähetyskäskyä!
    Se kuuluu myös sinulle,niskuroija!

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Minä sanon todistajille että voisitteko poistuessanne viedä roskapussin pihan roskalaatikkoon, kun niin kohteliaiksi itsenne kehutte vartiotorneissanne.
    Todistajat poistuvatkin ollen niin tärkeätä roskapussia kantaen.

    Voisitko tulla ensi tilassa JT joukkoon kristilliseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Voisitko tulla ensi tilassa JT joukkoon kristilliseen!

    Joukko se kyllä on, mutta kristillisyydestä perverssi käsitys

    Suosittelisin käymistä aitokristillisissä kodeissa yksitellen pyytäen Raamatun opetusta.

    Kyllä he antavat roskapussinkin pyydettäessä vaikkei vartiotornia kaupittelisikaan

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Joukko se kyllä on, mutta kristillisyydestä perverssi käsitys

    Suosittelisin käymistä aitokristillisissä kodeissa yksitellen pyytäen Raamatun opetusta.

    Kyllä he antavat roskapussinkin pyydettäessä vaikkei vartiotornia kaupittelisikaan

    Kyllä on palstalla urpoo porukkaa!
    Puhutaan puuta heinää!

    Äänestä

  • Koronarauhakin ja kenkien mukana pienenpieniä seuralaisia,sitten seuraavaan osoitteeseen näin muutakin epidemiaa kulkeutuu,joten turha eristäytyy.Torjutaan aina millistä kahteen metriin.Luukusta suoraan roskikseen menevään pussiin ja sytytetään grilli.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Voisitko tulla ensi tilassa JT joukkoon kristilliseen!

    Tuo sana ”joukko” kalskahtaa pahasti korvaan. Mitkään joukout tai ryhmät eivät kaikkia kiinnosta. Kaikenlaisia ryhmiä ja joukkoja yritetään suositella omaa rauhaa rakastaville. Ikäänkuin olisi rikos tai lainvastaista olla ilematta jossakin ryhmässä tai joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Elä sitten, kuten saatana tahtoo eli maallisesta hömpässä!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Elä sitten, kuten saatana tahtoo eli maallisesta hömpässä!

    Sairaseläkkeellä olevat eivät saa tehdä töitä. Eivät edes vapaaehtoistöitä. JT on työpaikka. Menettää eläkkeen, jos liittyy JT joukkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Elä sitten, kuten saatana tahtoo eli maallisesta hömpässä!

    UM:ssä on kuulumma tosiaan APT:hen kirjoitettu jae, mukamas saatanan lausunto että "eläkäätte maallisesta hömpästä"

    Semmoinen on lahkon kirjoitusvalio.

    Nyt on määrätty puheenaiheeksi, kuinka he olisivat oikeassa siinä kun menevät pääsiäispippaloihinsa, kierrättäen viinilasillista jota saa kyllä katsoa mutta ei maistaa.
    Ja kun tämä rituaali on tehty, on haukuttava muita ihmisiä maailmallisiksi, koska he nauttivat viininsä eivätkä kaada viemäriin kuten puhdasoppiset totistajat.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sairaseläkkeellä olevat eivät saa tehdä töitä. Eivät edes vapaaehtoistöitä. JT on työpaikka. Menettää eläkkeen, jos liittyy JT joukkoon.

    JT työ ei ole edes vapaaehtoistyötä. Se on pakkotyötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    JT työ ei ole edes vapaaehtoistyötä. Se on pakkotyötä.

    Tottele hallintoelintä tai kuole. Siinä on JT:n "hyvä uutinen".

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sairaseläkkeellä olevat eivät saa tehdä töitä. Eivät edes vapaaehtoistöitä. JT on työpaikka. Menettää eläkkeen, jos liittyy JT joukkoon.

    JT oleminen on vapaaehtoista, ei missään muodossa pakkopullaa!
    JT ovat tosissaan asialla
    Täällä palstalla olijat ovat tosissaan louseläjiä!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Voisitko tulla ensi tilassa JT joukkoon kristilliseen!

    Kuiva uskonto

    Äänestä

Menettää eläkkeen ?
Mutta lahkohan ottaa kirjapainoonsa työntekijät omista joukoistaan palkkaa maksamatta. Eikä työeläkettä.

Ruotsissa valitti lahko eläkevakuutuksen laskusta, perustellen, että heillä oli luostari, ja eihän luostariin asettuneita voida eläkemaksuilla velottaa.

Intiassa valtio katsoi aivan oikein kirjapainon liiketoiminnaksi, jota verotettiin, jolloin painokoneet vietiin toiseen maahan.

Samaten Espanjassa, kun määräys tuli että eläkevakuutukset on maksettava joka tapauksessa, purettiin painokoneet ja vietiin muuanne.

Äänestä
  • Tarkoitin normaalia työelämää, jossa on työhön perustuva sairaseläke. En ole kuullut, että kukaan saisi minkäänlaista eläkettä JT työlle omistautumisesta. Ennen kaikkea edes haaratoimistoissa tai päätpimistossa työskentelemisestä. Sitä tarkoitun siis, että maallinen laki ei hyväksy työntekoa missään muodossa, jos on maallisesta työstä joutunut sairaseläkkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Tarkoitin normaalia työelämää, jossa on työhön perustuva sairaseläke. En ole kuullut, että kukaan saisi minkäänlaista eläkettä JT työlle omistautumisesta. Ennen kaikkea edes haaratoimistoissa tai päätpimistossa työskentelemisestä. Sitä tarkoitun siis, että maallinen laki ei hyväksy työntekoa missään muodossa, jos on maallisesta työstä joutunut sairaseläkkeelle.

    Nähtävästi ei edes opiskelemista. JT uskonto on myös jatkuvaa kokouksissa opiskelua kaksi kertaa viikossa, ja kotona pitää lukea läksyt. Sitten täytyy käydä ovilla tai muualla. Siinä on miettimistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Nähtävästi ei edes opiskelemista. JT uskonto on myös jatkuvaa kokouksissa opiskelua kaksi kertaa viikossa, ja kotona pitää lukea läksyt. Sitten täytyy käydä ovilla tai muualla. Siinä on miettimistä.

    Vanhuuseläkkeellä oleva saa tehdä, mitä haluaa. Sairauseläke on eri asia.

    Äänestä

”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan. (Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)

Mutta YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.

Äänestä
  • Eivätkä kaikki JT ole ”vihkiytyneitä”. Monilla ei ole ollut tietoakaan kasteelle mennessä mistään vihkiytymisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Eivätkä kaikki JT ole ”vihkiytyneitä”. Monilla ei ole ollut tietoakaan kasteelle mennessä mistään vihkiytymisistä.

    Soppaa jauhat

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Soppaa jauhat

    Kyllä se totta on. Usko tai älä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Kyllä se totta on. Usko tai älä.

    Ei ole.
    Olen ollut JT jo v. 1995 lähtien.

    Äänestä

JT eivät kuluta aikaa tyhjän puhumiseen!

Äänestä

Miksi käyttää aikaa turhuuteen, siis tarinoida raamatunvastaisuuksia?
Sehän tekee kommentoijasta typeryksen!
Siitä tavasta pääsee varmasti eroon JT seurassa!

Äänestä

Sitä se työttömyys teettää, palstalle puhumaan soopaa!

Äänestä

Ihmetystä juuri.

Yli 20 vuotta soopaa,!

Äänestä

Todellakin se on ajan haaskausta
Haaskausta ei ole se että uskoon Raamatun sanan mukaisesti, joita on vain JT

Äänestä

Ihmeyyelen minäkin....kun viestittely on pelkkää soopaa!

Äänestä

Minä en ole koskaan ollut kiinnostunut kristillisyydestä. Etsin totuutta.

Äänestä
  • Urpo
    Ainoa totuus on JT kristillisyys

    Äänestä

Osa Jehovan todistajien kirjallisuudesta on nyt vaarassa. Ne on määrätty hävitettäväksi.
Tuhottavista kirjoista, lehdistä ja muusta materiaalista on laadittu 2-sivuinen dokumentti. Sen voi lukea tämän sivun lopusta.

Miksi hallintoelin haluaa päästä eroon vanhasta kirjallisuudesta? Vastaus on ilmeinen: oppi on niin paljon muuttunut, että hallintoelin ei halua nykyisten nuoren polven Jehovan todistajien tietävän vanhoista oppiseikkailuista. Oma historia halutaan piilottaa.
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w817.html

Äänestä

Juu, menkää lahkopalstoille keskustelemaan lahkolaisuudesta!

Äänestä

Sitä sopii kysellä ja ihmetellä, kun kirjoitellaan sellaista mitä ei ole Raamatussa!
JT eivät sitä tee, siksi alatte tallustelemaan kohti valtakunnan saleja.

Äänestä

Tälle palstalle tullaan osoittamaan kuinka ollaan ihastuttu Raamatunvastaiseen kristillisyyteen!

Äänestä

Häviön syynä on se kun ei avata Raamattua!

Äänestä

Olemme lahkofoorumilla.

Edellä on tuo lahkoa esittelevän Johanneksenpojan osoite
https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w817.html

Se on jehovantodistajain päämajallekin Tikkurilassa niin tärkeä, että pyysivät poliisia sulkemaan nuo sivut.

Poliisi tutki sivut - ja päätyikin kehumaan ne.

Niitä voikin suositella

Äänestä
  • JP on historiaa!

    Äänestä

soopaa

Äänestä
  • Totta. Soopaa on vartiotorniuskonto.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Totta. Soopaa on vartiotorniuskonto.

    se on ainoa pelastava uskonto MAAILMASSA!

    Äänestä

Juu, menkää lastentarhaan jauhamaan 3 v. tason juttujanne!

Äänestä

" JT uskonto on myös jatkuvaa kokouksissa opiskelua kaksi kertaa viikossa "

-Niin. vartiotorni pitäisi saada kaupaksi.

Jos jollain tyrkytetyllä on kristillinen vakaumus, tai yksityiskohtaista kiusallista tietoa lahkosta, on yksi opiskeltu ohje, että jos et pysty kiistämään, yritä ainakin herättää epäilys.

Äänestä

Kyllä se on totta, että sitä lopulta "häviää" joka keskustelun Jehovan todistajan kanssa.

Keskustele asia ja fakta-argumentein ne elävän elämän ( Jehovan todistajien) tekemisiin ja sanomisiin peilaten.

Niin jo kohta tulee perustellun vasta-argumentin sijaan Jehovan todistajalta keskustelun päättävä "Soopaa ! Liity iloiseen JT- seuraan."

Kyllä se tappio hiljaiseksi vetää, sillä ei heitä voi ja heille mitään voi.
Niin ovat ylivertaisia.

Äänestä
  • Liittykää JT
    Miksi
    Se on kunnon kristillisyyttä

    Äänestä

  • Jehovan todistajan kanssa keskustelua on verrattu opetetun papukaijan kanssa keskusteluun. Millään vasta-argumenteilla ei ole merkitystä, vaan viimeistään seuraavalla ovella todistaja toistaa samansisältöisen sanoman. Tässä tapauksessa papukaija osaa sanat "soopaa!" ja "liity iloiseen JT seuraan".

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Jehovan todistajan kanssa keskustelua on verrattu opetetun papukaijan kanssa keskusteluun. Millään vasta-argumenteilla ei ole merkitystä, vaan viimeistään seuraavalla ovella todistaja toistaa samansisältöisen sanoman. Tässä tapauksessa papukaija osaa sanat "soopaa!" ja "liity iloiseen JT seuraan".

    JT toistaa pv toiseen Raamatun ilmoitusta JUKURIPÄILLE!

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    JT toistaa pv toiseen Raamatun ilmoitusta JUKURIPÄILLE!

    Amen

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Jehovan todistajan kanssa keskustelua on verrattu opetetun papukaijan kanssa keskusteluun. Millään vasta-argumenteilla ei ole merkitystä, vaan viimeistään seuraavalla ovella todistaja toistaa samansisältöisen sanoman. Tässä tapauksessa papukaija osaa sanat "soopaa!" ja "liity iloiseen JT seuraan".

    Todistajille on annettu käsitys pääsystä leijonain hymyiltäväksi paratiisiin tuolla tavalla, valtakunnansalilla.

    Matt. 16:18 olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani
    16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet

    Efes. 4:4 te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Pelle!

    Mikä mättää aivotoiminnassa, kun totuus ei kiinnosta, eksytyksien perässä ravataan!

    Äänestä

" Pelle! "

Jeesus ei neuvonut nimittelemään.

Fil. 3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; 3:19 heidän loppunsa on kadotus

Äänestä

Sitä minäkin ihmettelen ja kaiken lisäksi lahkolaista eksytystä!

Äänestä

Samaa ihmettelen, jauhetaan sellaista mitä ei ole Raamatussa

Äänestä
  • Jeps

    Äänestä

Lahkolaisuus uskonto on turhuutta, mutta ei ole JT, se on oikeaa kristillisyyttä!

Äänestä
  • Wikipediasta: "Lahko itse katsoo edustavansa uskonnon puhdasoppisinta tulkintaa. Lahkon jäseniltä odotetaan vahvaa sitoutumista, ja eroaminen siitä voi olla vaikeaa."

    Tämähän kuulostaa aivan Jehovan todistajilta.

    Äänestä

Lahkolaisuus on verissä, kamala elämän tapa

Äänestä
  • Kamalaa, todellakin!

    Äänestä

Anonyymi-ap 2023-03-26 17:17:28

"Siksi, tervetuloa JT luokse mieluummin elämään kristillistä elämää!
... joka rakastaa totuutta!"

Jehovan todistajien oppimuutoksista

1921 - Rokotukset kiellettiin
1952 - Rokotteet sallittiin

1967 - Elinsiirrot kiellettiin ihmissyöntinä.[4]
1980 - Elinsiirrot sallittiin [6]

1929 - Roomalaiskirjeen 13:1 Suurvaltiaat ovat Jehova Jumala ja Jeesus Kristus
1962 - Roomalaiskirjeen 13:1 ylivallat tunnistettiin maallisiksi hallituksiksi[2]

1936 - Ristin käyttö uskonnollisena symbolina kiellettiin
Fil. 3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; 3:19 heidän loppunsa on kadotus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Jehovan_todistajien_oppimuutoksista

Äänestä

JT on raamatunmukaista, sen osoittaa Kaikki Raamatut

Äänestä

Anonyymi 2023-11-18 13:36:54

" Liittykää JT Miksi Se on kunnon kristillisyyttä "

-JT murhaa verensiirtokiellollaan.
Raamatun UT kehottaa syömään veriruokia:

1 kor. 10:27 Jos joku pakana kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan
-siis myös veripalttua.

-JT tuottaa Uskontojen uhrien tuki r.y:n suurimman asiakasryhmän
Luukas 6:44 jokainen puu tunnetaan hedelmästään.

Filipp. 3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; 3:19 heidän loppunsa on kadotus

Äänestä
  • Ei verensiirtoja,on Raamatun kehotus!

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ei verensiirtoja,on Raamatun kehotus!

    Anonyymi 2024-05-14 14:09:35 "Ei verensiirtoja,on Raamatun kehotus!"

    Ei Raamattu puhu verensiirroista.

    Ei puhu suoraan.

    Mutta kun verensiirrolla pelastetaan ihmishenkiäkin, niin se on rakkauden teko, ja sellainen on Raamatussa

    Galatalaiskirje 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"

    Ja lähimmäisen rakastaminen siis on poistanut lain, Mooseksen lain kiellon veren syömisestä.

    Gal. 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Jumala ja Jeesus ei tunne lahkolaisia.
    Tuntee JT ja juutalaiset!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun keskustellaan kunnon kristillisyydestä, häviätte joka ainoa keskustelun, HÄVIÄTTE SEN JOKA KERTA ALKAMALLA PUHUA SOOPAA!
Raamattu on JT todistaja, ainoa mitä voitte tehdä on että poistutte palstalta, tai yhdytte Raamatun sanaan!
Siksi, tervetuloa JT luokse mieluummin elämään kristillistä elämää!
Näin tekee jokainen joka rakastaa totuutta!
Joka ei näin toimi, rakastaa saatanallista elämän menoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu