Uutisoidaan Ruotsia, Israelia myöten. Voi hellan lettas, jos miestä vähän tönäistään, koko maa on taas sekaisin, mitä kultapupujen ryhmää nää kansanedustajat oikein on. Kansa voi pahoin ja tällaista sattuu, tietysti ikävää, mutta joku suhteellisuuden taju kuitenkin säilytettävä. Opettajat, hoitajat, sos.työntekijät saavat kokea tällaista kohtelua päivittäin ja kukaan ei kiinnitä asiaan sen kummemmin huomiota.
Tapaus Zysse saanut aivan naurettavat mittasuhteet.
Anonyymi-ap
116120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Olisko syy se, että oli kokoomuslainen edustaja?
Joo ja ihmettelen ku tekijä pidätetty !! ?? Mut pari kertaa hakattu pahasti niin ei tekijöitä pidätetty !! Kuulustelun jälkeen vapaina olivat !!
Juu. Mutta jos olisi ollut vihervassu, niin koko maailmaa rummutettaisiin.
Woke, woke!
Suomalaisen oikeuskäsityksen mukaan kyseessä on vakavampi rikos, koska se kohdistuu kansanedustajaan, joka edustaa 1/200 osaa kansasta.
Eihän se tietenkään absoluuttisesti arvioiden niin ole, mutta tässä maassa on ns. marxilainen oikeuskäsitys, joka on mädättänyt oikeuslaitosta mm. Demlan vaikutuksesta.
Ihan hyvä vaan, että pitävät vasemmistolaista tekijää pidätettynä. Oppivat, ettei heidän väkivaltansa ole yhtään parempaa, vaikka niin luulevat.
Olisikohan syy, että saadaan tämän hienon maan demokraattiset vaalit pidettyä rauhassa. Olkoon ainakin sen aikaa telkien takana, mieluummin vähän pitempäänkin. Olen kuitenkin siinä kanssasi samaa mieltä, että rangaistukset ovat Suomessa mitättömiä.
Voi olla jopa niin, ettei pidätys liity suoraan ko. tapaukseen, vaan voi liittyä johonkin muuhunkin. Poliisi ei ole kertonut asiasta. On huomattava, että tässä tapauksessa tekijä lateli mm. tappouhkauksia.
Kyse ei ole siitä, että kansanedustaja olisi arvokkaampi ihminen. Kyse on siitä mitä hän edustaa. Poliittinen väkivalta on hyökkäys Suomen demokratiaa ja yhteiskuntajärjestystä vastaan! Se on isompi asia kuin jos kaksi juoppoa nujakoisi kapakan edessä.
Kaikilla on tasavertainen oikeus tehdä rikosilmoitus. Teot tutkitaan ja tuomitaan niiden motiivien ja vakavuuden mukaan. Yhteiskuntarauhaa uhkaavat motiivit (rasismi, viharikos, poliittinen motiivi) ovat yleensä tuomion koventamisperusteita.
Mitähän se kuvaaja teki kuvaajan jalat näkyy nuori niin vain kuvaa edestä ja takaa kun toinen makaa. Otetaan eka kuvia sitten vasta autetaan ylös.Saadaan lööppejä. Myyntiin.
Se on ymmärrettävä että tehtailla sen työn tekee työläiset joiden on saatava tuotosta palkka millä elää asuu ostaa ruuan terveyden ettei vain pelkät johtajat.Tasapaino on oltava välillä johto työntekijät ja toimeentulo se aika mikä menee elämästä opinnot ja työssä sen lisäksi perhe on asunto oikein on ruoka työntekijöillä kuten RAAMATUSSA rabbit on kirjoitellut työmies ja nainen on palkkansa ansainnut pienestä suureen ja veroja maksetaan että meillä on yhteinen armeija yhteiset koulut yhteiset sairaalat. Maantiet on korjattavissa kunnossa pikkukaupunkiin väleillä. Meidän yhteiset tiet yhteisillä verorahoilla kaikkien hyväksi ne myös työllistää elättää ja edistää kulkuoikeutta liikkumisvapautta.Sairaskuljetuksia koulukuljetuksia tavarakuljetuksia.Sujuva Suomi paras Suomi.Ja päälle 50 v ihmiset tarvii omia paikkoja missä nuoret ei häiritse.Palkkoja ei saa pidättää lukee Raamatussa maksettava ajallaan.Jos on liikaa ottanut vetoja palauttaa takaisin Sakkeus.Mikään rituaali ei uskonto saa olla sen pitää näkyä rakkautensa auttamisena hoitamisena köyhien parhaaksi hyväksi sairaiden parantamisena ja huolenpitona.Nythän on vanhuksia ollut pesemättä ilman vitamiineja varastettu takkeja heiltä hoivakodeissa.Aivan väärää käytöstä.
Suomalaisia kohtaan rasismia on sairaasti arabian imaamit kuulkaa.
Miten ihmeessä elanto pystyy ostamaan stoccan voiko joku selittää. Miten venäläisiä tuotteita voi olla piraatti aineista kopioitua jostain toisesta miten Sokos voi myydä käytettyjä vaatteita uusien seassa. Ompelutyö on ammatti mikä työllistää elättää eniten naisia mutta meidän ompelutyöpaikat on ryöstetty jonnekin turkkiin Bangladeshiin. Miksi. Ahneus ei selitä kaikkea varastaminen selittää mikä on ahneutta.
Tapaus Sipilä oli myös samalla tapaa naurettava. Pieni tönäisy ja maa oli sekaisin.
Sippe valehteli ja väitti että oikein nyrkein käytiin päälle...kristitty ihiminen!
Juu ja videon paljastanut menetti työpaikkansa.
Oli kokenut että oikeustajua loukattiin kun kuvissa oli töytäisy ja Sipilä puhui "kyllä siinä nyrkkejä käytettiin".
Totta. Muistan tuon Sipilän tapauksen. Sipilä ylitti suojatietä ja vähän tönäistiin siinä. Siitäkin nousi elämää suurempi älämölö. Eduskunnan turvallisuusjohtaja menetti työpaikkansakin.
Näitä riittää nyt on Ohisaloakin uhkailtu, kannattasi harkita terveydelle otollisempiin hommiin jos noin koville ottaa.
Tässä pohjoisessa maassa pohjoisten heimojen maassa ei ihmisiä tönitä sen mukaan mikä mielipide on täällä on oikeus erilaisiin mielipiteisiin ja muuttaa niitä.
Hutisalo toi jotain iänvanhoja juttujaan tähän kun pitää päästä parrasvaloihin. Taitaa paremminkin toivoa että joku uhkailisi.
Niin että sinun mielestä tappouhkaukset on ihan normaalia mitä pitää sietää? Mitäs jos sama olisi tehty vihervassareille? itkisit ja huutaisit asiaa. Tuo taatusti vihervasemmistolainen uhkailija ja hakkaaja on teljettävä elinkautiseen.
Voi helvetti, Persu 💩 asialla. Tuo sinun kirjoituksen taso, viitaa siihen että sinä olit asialla.
"Persu sitä persu tätä" Kuka muu persuista puhuu paitsi sinä tuhansissa viesteissäsi täällä. Kommenttisi kertoo, että sinä ja muut vihervassu kannattajasi ovat asian takana.
Pelkäätte häviötä niin paljon, että alatte väkivaltaan. Säälittävää mutta teille tyypillistä.
Vasemmisto on turvautunut
Väkivaltaan alusta asti!
Persut ovat vastuussa ilmapiiristä, joka näihin tekoihin yllyttää.
Jaa, vaarallisimpiin anarkistiryhmiin kuuluvat ovat kyllä vasemmistoa, ihan euroopassakin. Kas kun anarkia on vasemmiston juttu duh..
Nostelette vaan omia eläke ikiänne ja teidän omien sukulaistenne. ......meillä on otettu palkoista eläke vakuutus maksut mitä nyt on ryöstämässä muslimit itselleen.
Hyvä että myönsit osallisuutenne vasemmistopuolueissa asiaan. Mikään ilmapiiri ei oikeuta väkivaltaan, mutta sehän ei teitä ole koskaan historiassa liikuttanut muutenkaan.
Juu ei opettajille Presidentti ja Pääministeri lähetä lohtusanoja.
Mutta varmasti pääministeri Marin lähettää lohtusanoja joka kylän opettajille. Kysehän on vain oikeasta puolueesta. Sanoikos Li Anderson, että väkivalta on hyväksyttyä oikean aatteen puolesta?
Silti tuo oli Persu, eihän ne politiikasta ymmärrä yhtään enempää, kuin hullu polkupyörästä.
Vaikka esimerkiksi, tunnen naisen mikä on jo 6 v pakoillut ulosottomistä tukienvarassa, äänestää oikeistopolitiikkaa.
Totta tuo. Opettajat elävät tällä hetkellä työpäiviänsä melkein liipasimella. Väkivalta kouluissa on arkipäivää. Opettajia potkitaan ja purraan, mutta ei siitä mitään isompaa seuraa. Työkalupakkiin merkintä asiasta ja siinä se sitten on. Meno sen kuin pahenee.
Jahas, perus möllin logiikka, joku serkunsiskontäti on vajaa ja sekoilee,äänestää myös persuja niin tottahan toki kaikki muutkin ovat sitten samanlaisia, tietty.
Oikeistossa ja vasemmistossa on molemmissa hyvät puolet hyvät asiat ne pitää vain yhdistää käytännössä huonot puolet ja asiat voi unohtaa.
Opettajat kuulee nykyään täällä pohjoisessa fuck you.
Saas nähdä saako Zysse paljonkin sääliääniä, tempaus onnistui nappiin.
Miten se kameramies osasi niin salamannopeasti kuvata tilannetta....hmm
Toiset voivat saada sääliääniä. Mutta Persut saavat urpojenääniä.
Miten ne siellä Omenassa osasikaan niin salamannopeasti kuvata sitä syksyistä murhenäytelmää? Kyllä niitäkuvaajia aina löytyy, kun jotain alkaa tapahtumaan. Jo pelkästään sen äijän huutelu ja uhkaava käyttäytyminen saa kamerat käymään.
Vuoden paras vaalivideo.
Kepu saa pieru ääniä.
Paikalla oli useita kännykkäkuvaajia. Myyvät nyt tuotoksiaan lehdille hyvään hintaan.
Hellarinainen oli jutellut musulille Jeesuksesta ....4-5 vartijaa kävi päälle. Sananmukaisesti päälle.
kokoomus on nykyään hytdiili puolue kun vädejä löytyy kuin sateenkaadesta,
ja sdp on bielbuolue
vägän beetä ja tasaarvonteetä sitten nihuluamista tansseissa johhojk missä oma puoliso on ihq evvk, kun hän ieoi ole ääätläe tälälä
Totta se näköjään on. Peruskoulusta tulee, täysin kirjoitustaidottomia.
Toi on joku venäläinen.
onhan tuo oudon turvatonta kun pikkupojan kanssa kävelee syrjäisessä että pitäs olla joku turvamies eikä jotain kuoropoikia
Israelilaisia varmaan kiinnostaa se, että juutalaiset mainittiin. Varmaan juuri tuo juutalaiskytkös aiheuttaa sen että uutisesta tuli niin tärkeä. Myös Saksassa on juutalaisviha taas nostanut päätään ja nyt siis Suomessakin.
No joo, vaan Israelissa muuta kuohuntaa.
"Sadattuhannet protestoivat kaduilla Israelissa sen jälkeen, kun Netanjahu erotti ministerin
Israelin pääministeri Netanjahu on syytettynä korruptio-oikeudenkäynnissä, jonka vuoksi hänen ei pitäisi pystyä edistämään oikeusjärjestelmää koskevia lakiuudistuksia."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009479170.html
Netanjahu perui nyt aamulla lakiuudistuksen. Heh.
Saksassa asuu iranilaisia myös Suomessa tehän päästätte tänne kaikki terroristit
Sergei Lavrovia ei olisi kampattu noin....ei himmahtaisikaan järkäle.
Bali on nykyään venäläinen ....
Jatkoa seuraa, kunhan laiskat Persut pääsevät vauhtiin.
Kaikenmaaliman tönijät pitäisi pistää katutolppaan sinkilä^
tarkoitin äsken ^^
Kyseessä on ihan eri juttu, kuin noi mainitsemiesi ammatin harjoittajille ladellut uhkaukset. Ben edustaa kansaa ja tollanen, mitä toi häiriköijä teki, on uhka demokratialle ja uhkailua jokaiselle Beniä äänestäneelle. Ei tollaset riehujat ole oikeutettuja päättämään siitä, kuka eduskunnassa istuu, kuin vaan ja ainoastaan sillä omalla antamallaan äänellä ja jos se ei riitä hänelle, niin voi, voi.
Hyvä, että se tekijä on lukittuna putkaan ja voi siellä miettiä tekojaan. Tosin osaakohan tollaset edes miettiä ja onko tollasella mitään millä miettiä? Ihan kiva olis, jos jotkut kaivais ton hepun tiedot ja julkaisisi ne, niin uskonpa, että hän saisi sitä haluamaansa julkisuutta sosiaalisessa mediassa yllin kyllin.
Olisi sama tyyppi ANOLLEmennyt tönimään..
Opettaja ovat saastaa
t. Avaaja
Tietojen mukaan tekijä olisi vasemmistolainen. Nimikin löytyy ylilaudasta.
Vain äärivasemmistolainen puolustaa noin intensiivisesti heimoveljensä väkivaltaista häiriökäyttäytymistä.
Pelkästään vasurithan tähän otsikoissa runsaasti olleeseen vaalihäirintään on syyllistynyt. Palstan päivystävä vihervasuri toki yrittää valehdella parhaansa, mutta on jo niin pahasti alakynnessä että alkaa selvästi sekoamaan lopullisesti. Urhoollisesti kuitenkin jaksaa vielä suoltaa päivänselviä valheitaan.
Se on arkipäivää vasemmalla, että voimaa haetaan valehtelusta ja vääristelystä, ja ajoittain väkivallastakin, kun vastassa on tahot, joille ei pärjätä älyllisesti.
Mitä se Israelille kuuluu? 🤡🤫
Ai niin, Ben on sitä valittua kansaa...
miten se isreal muute suhtautunut ukraina ?
sielläki muka juutalaista mutta azov eivät saa kuriin kun päinvastoin juutalais rahoituksella nousi se azov
taitaa olla aika kaksinaamaisia tekopyhiä
yk on paljon sanomista jo enne sotaaki ollut ukrainen tilanteesta,
ja usa 40 kongres edustajaa vaatinu azov julistamista terrorijärjestöksi..
eli sinne ketkä raha antanut ..Hehe..
Zelenski on juutalainen niin kai Israel jotain sitten siitä ajattelee vaikka että zele muuttaa Israeliin asumaan.
Vassarit ovat tunnettuja väkivallasta ja toisen omaisuuden tuhoamisesta. Muutenkin lakien noudattamisesta.
Meillä kävi joskus vapaaseurakunnasta nais oletettu varastelemassa. Sellaisia uskontoislahkoja.
Voi kun suomen leipäjonot saisivat samanlaista julkisuutta?🤦🤦🤦
Ei sovi punavihreään narratiiviin, jossa esiinnytään "parhaana ja ainoana mahdollisena poliittisena vaihtoehtona".
Jude vähän kaatunut omiin kenkiin
Varastetut kengät ? Tietyt kleotomaanit ei maksa mistään mitään mutta ottaa hinnan kaikesta itse.Näitä ilmaiseksi eläviä on ihan ihmismassoja.
Rotta ottaa kaiken media huomion irti heti onnistunut lavastus ohjaus käsikirjoitus
Tuosta saa tosiaan jo tahatonta huumoria.
Se, että uhkaa tappaa ja työntää metron alle ovat vakavia rikoksia. Nyt selvittiin vähällä. Luulisi sinunkin käyttävän edes vähän järkeä. Mikä olisi seuraava askel, Herra/rouva hellanlettas.
Hitler-kortti?
Olikohan Stalin ja Hitler turkin juutalaisia lopulta jos tarkemmin katsoo.Ne on niin kovia panopuuhissa.
Zysse sai sitä mitä tilannutkin. Hänen pitäisi mennä Israeliin vaatimaan ei-juutalaista maahanmuuttoa ja pakolaisia.
Israeliin on muuttanut hinduja Intiasta juutalaisia huumehinduja.
Rasisti pahoinpitelijä paljastunut Palefacen klaanilaiseksi. Eipä ole omena kauas puusta pudonnut.
Äärivasemmistoa epäilinkin. Silti Pale ja kumpanit haalisivat lisää mamuja ja osallistuivat black lives matter -mielenilmauksiin.
Mitä, presidenttimme kannattaa mustia natseja? BLM ei ole mitään muuta kuin mustien fasistinen liike, symbolina musta nyrkkikin haloo? Ongelma on siinä että mustia natseja on miljoonia enemmän kuin pelkästään vaaleaa kansaa koko pallolla. Vähän eri uhka kuin satukirja "natsit"
Ajatelkaa jos mustat tuulettaisi white Iives matter kylttejä ...
Tai juutalaiset we love christians lippuja...😛😛😛😛🤪🤪🤪🤪🤪🤪🤪
Natosta viis, kun pennin vaalipaituli nuhraantui!
suomi onnellisin maan tutkimus pitää tehdä uudestaan ja perua koko onni.
Sanna ei olisi tuolla lailla heittäytynyt filmaamaan.
LOL! Sanna olisi kovalla kiireellä levittänyt huulipunat ja kynsilakat päälleen, että uutiskuvissa näyttäisi kuin olisi veri lentänyt.
Eiköhän Beninkin pitäis pikkuhiljaa tajuta ettei suomalaisten enemmistö halua maahamme ongelmallisia tai millään tapaa rasitteeksi olevia tulijoita.
Suomalaisten enemmistö ei vain ole rasistisia vasemmistonatseja. Jätän tässä yhteydessä sikseen määritteen ääri- koska tämä hulluus on vasemmistosakilla varsin yleinen.
Uhkaus on paha,mutta pahempi on toteutus,mm.postitytön murha. Samoin nuoren naisen puukotus Simonkylässä. Selvittämättä. Nyt poliisi irrottaa tähän tutkijoita.
miten näitä sattuu aina kun on äänestys aika.
mitä he yrittää kertoa ehkä uusimaalimankatsomus.
Arvoisat kirjoittajat! Muistakaa äänestää eduskuntavaaleissa epädemokraattisia voimia. Vain silloin Teidän mielipiteenne on tärkeämpi kuin esim. jokaisen kansalaisen fyysinen koskemattomuus ja mielestänne väärässä olevat saavat eri kohtelua.
Jos tekijä olisi oikeasti "tavallinen kantasuomalainen amisnatsi rasisti" niin tähän mennessä tiedettäisiin jo sekin, mitä väkivaltaisia pleikkapelejä on pelannut.
Nyt on kuitenkin poliittisista syistä annettu käsky laittaa tiedottamiselle sordiinoa.
No, mitä pelejä pelaat?
Rasisitinen hyökkäy kansanvaltaa vastaan. Ei hyvä. Ihan riippumatta tekijän taustasta, paha se on kumminkin!
Joo, totta, suhteetonta kun vertaa siihen miten paljon kärsimystä ja menetyksiä politiikkansa onkaan aiheuttanut tavan ihmisille jotka kustantaa koko lystin.
Paremmin kansanedustajat tietää miten maata tulee johtaa kuin tuulipukukansa.
Vasemmistoliitto täynnä samanlaisia väkivaltaisia "Järvisiä".
Poliittinen väkivalta ja vaalityön häirintä on hyökkäys demokratiaa vastaan. Se on yhteiskunnallisesti isompi asia kuin jos "mikapetteri" tönäisee opettajaa. Em. ei tarkoita, etteikö "mikapetteriäkin" pidä vastaavassa tapauksessa opettaa rikosilmoituksella. Aikainen puuttuminen toimii paremmin kuin mutkuttelu ja vähättely.
Aina löytyy joku sekopää. Ei yhteiskuntaa voi mitoittaa näiden mukaan.
Joo, ei yhden sekopään takia tarvitsisi maailmanlaajuista kohua kuin siitä että suomessa on todella rauhallista, vielä..
Millä tavalla julkinen kohu tästä asiasta ajaa vaalirauhaa?
Mielestäni asia on päivastoin. Julkisuudella houkutellaan koloistaa häiriintyneitä henkilöitä.
Ainut hyötyjä on Ben, joka saa uhriutumisellaan mahdollisesti äänestäjiä itselleen.
Koiraslottien aatelia.
Ei ollut vasarasta saanut persu_uutinenkaan noin iso asia, ei ollut.
Oot vaan kateellinen.
Geurt de Vit otti turpiinsa aina kun oli puhumassa kansalle eikä siitä tehnyt isoa numeroa kuin Geurt itse.
On syytä todeta tapahtunut. Kansanedustajaan on kohdistunut poliittisesti ja rodullisesti motivoitunut väkivaltarikos. Tekijänä anarkistivasemmiston "ammatti"-mielenosoittaja, joka nyt on ehkä karannut puoluekentän kontrollista, kuin irtipäässyt koira.
Kaikille se ei ole selvää, tai on, mutta on pakko inttää vastaan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17796157/kantaperussuomalainen-sankarpoika-asialla-vahvistaa-magneettimedia#comment-119970679
Parhain terveisin, Moktar. ;)
Että ihan parhain....
No niin taas kivet kourassa. Kaikki tekee samoja syntejä siksi Jeesus kielsi kivittelyt.
Sulle juutalaiset on rotu. Ne ei ole mikään rotu. Ne on yksi uskonto muiden joukossa Faaraoilla oli monia uskontoja ja arabeille mistä ne levisi mm.intiaan Afrikkaan Juutalaiset siis osa heistä piti Mooses opeista ja siitä tuli heille rituaaliuskonto.Jeesus erosi siitä uskonnosta ja sitä kutsutaan vapaudeksi.Vapaus rituaaleista.Juutalaiset joutui pakkosiirtolaisiksi syntiensä tähden heidän omien rabbien kirjoitusten mukaan.Babylon on siellä Arabiassa on pantu sulttaaneja.Juutalaiset heimot on sekaantunut muihin heimoihin kansoihin.Siinä mielessä joku arabi voi olla juutalainen juutalainen arabi tai hindu mutta uskonnot on sekoittunut.Heimot on syntynyt ja kielet panemisesta kuka synnyttää mihinkin mitäkin.
Kristittyjä tönitään yhtenään.
"Moktar.Gubta
2023-03-28 10:02:54
UUSI
Katsotaan nyt vielä yhdessä miten meidän sankar’pojan elämä on muotoutunut.
Ensimmäisenä huomio kiintyy sankar'pojan irralliseen elämäntapaa. Välillä hän on ollut vailla asuntoakin. Kovin ilmeistä on sekin, että soppa on maistunut. Tuomiot kannabiksen kasvatuksesta ja muista huumetouhuista kertovat epäsuorasti sen, että sankar’pojan työura taitaa ihan olematon. Tässä meillä on siis pääkaupunkiseudun versio lieksalaisesta vähäpojasta.
Kovinpa on turha itkeä työperäisistä maahanmuuttajista, kun me samalla elätämme riemurinnoin näitä kotoperäisiä kantasuomalaisia rötväkkeitä.
Entä sitten se sankar’pojan poliittinen vakaumus?
Tiedämme, että sankar’poika on heittänyt poliisia pulloilla ja puistonpenkillä. Tämä nyt ei kerro paljoakaan poliittisesta vakaumuksesta. Kertoo kylläkin siitä, että järkeä on vähän ja rähinöintihalua paljon. Tällaiset tuntomerkit sopivat paremminkin perussuomalaiseen kuin vasemmistolaiseen ideologiaan. Toki muistamme sen, että persuilla on suuri alttius kopsia kanssaihmisiään päähän kuulapäävasaralla.
Entä sitten sankar’pojan omat puheet? Tiedämme, että hän kertoi Benkulle olevansa sekä Nato- että juutalaisvastainen. Natovastaisuus yhdistää hänet ruplavetoiseen eurooppalaiseen äärioikeistoon. Tähän samaan, jota persutkin edustavat. Juutalaisvastaisuus kumpuaa tietysti samasta lähteestä kuin persujen kantasuomalaisuuden ideologia; kantasuomalaiset ovat Jumalan valittu kansa, rotupuhdas ja siveä maailman muihin kansoihin verrattuna.
Ja sitten on vielä se lopullinen niitti: ”Kantaperussuomalainen sankar'poika asialla, vahvistaa Magneettimedia”.
Nauretaan yhdessä. ;)"
Jaa että sellainen totuus Moktarilta irtosi.
Vaalipuhujat lasikoppiin ja makkaran myynnin tilalle tomaatit ja kananmunat.
syskovitsi on vitsi, tapaus osoittaa miten se on vieraantunut tavallisen ihmisen elämästä, sama oli sipilän juttu, pikkuisen tönäistiin ja johan oltiin itkemässä.
Tapauksen vähättely on saanut uudet mittasuhteet, kun tekoa ei voikaan enää laittaa persujen piikkiin.