Vanhemmat veivät rahani

Anonyymi-ap

Muistin tämän taas kerran, kun luin miten eräskin äiti oli pöllinyt lastensa rahat (jotka isoäiti oli testamentannut).

Vanhemmillani oli tietämättäni tilinkäyttöoikeus pankkitiliini. He olivat se siis avanneet aikoinaan ja jättäneet itselleen tämän mahdollisuuden.

Sain lapsena kummitädiltäni shekkejä lahjaksi. Isäni kävi lunastamassa ne ja laittoi rahat muka tililleni. Myöhemmin sain tietää, että hän oli pitänyt rahat itsellään.
Summa oli arviolta noin 1000 markkaa.

Tilille oli päätynyt lahjarahjoja, rippilahjarahoja ja kesätyöpalkkoja yhteensä noin 5000 markkaa. Tämä oli pesämuna minkä piti auttaa minua sitten "aikuisena", kun vihdoin muuttaisin omilleni.

Rahoilla piti myös maksaa lentoliput Iso-Britanniaan minne lähdin au pairiksi vuonna 1995. Koko tämä kuvio paljastui silloin - tili olikin melkein tyhjä. Olin aivan äimän käkenä ja yritin kysellä mitä rahoilleni oli oikein tapahtunut?
Paljastui, että vanhempani olivat vieneet rahat ostaessaan talon. Tämä olisi siis tapahtunut jo vuosia sitten, mutta he olivat jatkaneet tilini tyhjennystä senkin jälkeen.

Yllättäen siskoni tiliä ei ollut tyhjennetty- hänellähän ei rahaa ollutkaan. Rahani olivat varmasti menneet myös osaltaan siskoni ylläpitoon. Hän on aina ollut lellikki joka sai/saa edelleen kaiken mitä haluaa (ikää on kohta 50 v.).

Olen valitettavasti joutunut turvautumaan vanhempiini myöhemmin elämässäni rahanpuutteen takia. Tästä on aina seurannut kamala meteli, saarnaus ja syyllistäminen. En ymmärrä miten he kehtaavat moralisoida, koska vievät aikoinaan kaikki rahani.

Siskoni on sen sijaan saanut elämässään kaiken mitä on vaan älynnyt pyytää - opiskelija-asunnon (190 000 markkaa), kahdet häät , siviili ja siunaus (10 000 euroa), asunnon takaus (20 000 euroa), "kimppamökki" (150 000 euroa jonka vanhempani maksoivat kokonaan) jne.

2

335

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Välirikko edessä joka tapauksessa. Rikosilmoitus ?

      • Anonyymi

        Aikaa on kulunut jo liikaa ja on ollut käyttöoikeus tiliin. Mistä teen siis rikosilmoituksen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      430
      1873
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1217
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1131
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      111
      1110
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      68
      1109
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      169
      950
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      773
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe