Sannan talouspolitiikka ei ole kestävää

Sanna haukkui Kokoomusta ja Perussuomalaisia vaalitehtissä. Ei pitäisi. Pitäisi keskittyä omiin asioihin. Sannan talouspolitiikkaa on olematonta. Se ei ole ihme, koska hän on vasemmisto-demari, sitä leiriä, joka syjäytti vallankaappauksella Jutta Urpilaisen. Vasemmisto-demarit ovat SAK:n talutusnuorassa. Viime kerralla Rinteen hallitusneuvotteluissa oli SAK:n johtajat paikalla hoitamassa oman osuutensa. Tulokset on nähtävissä. Meillä on työvoimasta pulaa ja työttömiä 258 000.

SDP mollaa asiantuntijoita ja ei tunnusta Suomen taloudellista tilaa. Mitä siitä tulee? Ei kestävää kehitystä. SDP ei ole hallituskelpoinen. Se ei pysty työllisyystoimiin eikä talouden tervehdyttämiseen. Toiveissa ei voi elää. Suomen talous ei todellakaan korjaannu sillä, että kaikki saisivat mennä terveystarkastukseen.

Ja, mistä ei saa puhua, ai ne Hornetit. Ukrainalaiset ovat suuttuneita, kun niitä eivät saakaan, kuten he luulivat, Niin he Sannan jutuista ymmärsivät. Sannalla on ongelmia ajantajun kanssa. Vasemmisto-demareiden työllisyystoimissa sama vika kuin Horneteissa, ne realisoituvat kuulemma 2030 luvulla. Hornetteja voi saada neljön vuoden päästä. Molempien tarve on NYT.
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Marin tuhoaa Suomen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu