Unohtaa sanoa, että kaikki myytäväksi kelpaava on myyty eli tulos tulee sitä kautta. Vielä on vesi- ja viemärilaitos, jotka olisi myös jo myyty ellei täällä muutama valveutunut olisi estänyt aikeita. Velkaa on Suomen kunnista eniten.
Kaupunginjohtaja kehuu hyvillä tuloksilla
Anonyymi-ap
9191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikko Eikös vaan yrittänyt senkin pörssiyhtiölle.
Kaikki ähtärissä tuhottu
Pelin henki on se, että kaupungin talous sumplitaan aina jollakin keinolla plussalle. Tytäryhtiöiden veloista ei puhuta mitään niinkuin kaupungilla ei olisi mitään vastuuta niistä.
Näin on ja Ähtärin talous on kriisikunta luokkaa.
Saatavat kunnan konserneilta ovat 8 miljoonaa ne on menetetty niitä pitäisi kirjata alas , sitä ei tehdä koska kunnan tilinpäätös menisi miinukselle ja tuloksena olsi kriisikunta status. Takauksia on 17 miljoonaa se on suuri riski. Kaikki konsernit ovat ongelmissa tilinpäätökset miinuksella.
Miksi lehdet eivät tuo talouden oikeaa tilaa esiin?
Kaupunki kertoo itse tilinpäätöksestään kun se on valmistunut. Miksi toimittaja pilaisi hyvää fiilistä ikävillä kysymyksillä?
Paljon sitä lainaa on?
Melkein 9000 euroaasukasta kohden eli Suomrn ennätys kuten YLE uutisoi.
Kyllä velkaa on reilusti yli 10 000e per aaukas. Se unohdetaan aina mainita!