Voisinko yrittää aloitetta

aloiteyritys

Monesti on ollut puhetta, että kassaneitejä ei sais yrittää. Siis ainakaan heidän istuessa kaupan kassalla. Mutta päteekö tämä "sääntö" myös muihinkin kuin markettien kassoihin?

Viikko sitten asioin eräässä kultaliikkeessä, missä ei tietenkään ole liukuhihnamaista kassatoimintaa, vaan myyjien kanssa voi jutella ja tehdä kauppaa vapaasti. Tässä kyseisessä liikkeessä oli silloin työssä viehättävän näköinen nuori nainen. Mielestäni meidän välillä muodostui pientä flirttiä, jonka vuoksi poistuin liikkeestä varsin iloisin mielin. Jälkeenpäin mietin kuitenkin, että olisi pitänyt jatkaa juttua hieman tai ehkä jopa kysyä kahville. Viikonlopun yli asiaa pähkäiltyäni, päätin palata kultakauppaan ja tiedustella hänen kiinnostustaan lähteä ulos. Ensimmäisellä yrityksellä maanantaina jänistin. Tänään jouduin perääntymään, koska kaupassa kävi niin kova kuhina, etten kehdannut tuppautua sisään henkilökohtaisella asialla. Huomenna saatan vielä harkita asiaa, mutta viikko alkaa olemaan maksimi aika, jonka jälkeen kehtaa palata.

Olen miettinyt miten esittäisin asiani hänelle fiksusti, mutta silti mieltäni kalvaa epäilys. Todennäköisesti hän ei edes muista meidän pientä jutun vaihtoa. Entä, saattaisiko hän loukkaantua tunkeutumisestani hänen työpaikalleen? Onhan ilmapiiri kuitenkin sellaisessa liikkeessä aivan erilainen kuin super-hyper-marketin kassalla. Tyttö vaikutti aidosti miellyttävältä, ei sellaiselta pakotetulta asiakaspalveluun.

Monesti kuulee valitusta, kun kukaan ei tee aloitetta baarien ulkopuolella. Olisiko tällainen aloitteen tekeminen positiivinen? Kommentoikaa etenkin te jotka olette jossain erikoistuotemyymälässä tai vastaavassa työssä.

PS. Nämä tapahtumat sijoittuvat Jyväskylään. WINK-WINK!

6

957

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ööh mentäisiinkö kahville, jos sopii?" Sitten jos jotain hämminkiä syntyy niin pyydät anteeksi ja olet normaalisti. Voin kuvitella koko tilanteen vaikka en näistä asioista tiedä.

    • ihmeessä

      eikä se viikko oo mikään maksimiaika...mua pyydettiin samaan tyyliin treffeille ku tapaamisesta oli kulunu vuosi! kieltämättä hieman kummastutti..:)

      • täällä

        No, miten kävi? Minulla on vähän samanlainen tilanne kuin keskustelun aloittajalla, mutta ongelmana on muun lisäksi muutaman sadan kilometrin etäisyys kyseiseen paikkaan. Ajan autoa ammatikseni, ja tytön tapasin erään taukopaikan kahvilassa. Hän vaikutti mukavalta, ja juttelikin vähän, mutta siihen se on nyt jäänyt. Asiaan vaikuttaa sekin että pystyn niin harvoin käymään siellä silloin kun hän on töissä.

        Pari kertaa sen jälkeen on nähty, mutta ei ole tullut mitään hyvää mahdollisuutta puhua mitään. Ja nyt voi kestää taas aikaa ennenkuin uusi tilaisuus tulee.

        Voiko vielä yrittää keskustelua, vai kannattaako unohtaa koko juttu ja mennä eteenpäin?


      • Petri
        täällä kirjoitti:

        No, miten kävi? Minulla on vähän samanlainen tilanne kuin keskustelun aloittajalla, mutta ongelmana on muun lisäksi muutaman sadan kilometrin etäisyys kyseiseen paikkaan. Ajan autoa ammatikseni, ja tytön tapasin erään taukopaikan kahvilassa. Hän vaikutti mukavalta, ja juttelikin vähän, mutta siihen se on nyt jäänyt. Asiaan vaikuttaa sekin että pystyn niin harvoin käymään siellä silloin kun hän on töissä.

        Pari kertaa sen jälkeen on nähty, mutta ei ole tullut mitään hyvää mahdollisuutta puhua mitään. Ja nyt voi kestää taas aikaa ennenkuin uusi tilaisuus tulee.

        Voiko vielä yrittää keskustelua, vai kannattaako unohtaa koko juttu ja mennä eteenpäin?

        Miesten ja naisten merkittävin ero pariutumisessa on se, että naiset eivät koskaan vastaavassa arkipäivän tilanteessa tekisi minkäänlaista aloitetta, vaan unohtaisivat esim. siellä tiskillä palvelleen miehen heti, kun astuvat ulos kahvilasta. Ja sitten he harmittelevat, kun sitä oikeanlaista miestä ei ole vieläkään tullut vastaan (ja että se oikeanlainen mies ei ole vieläkään tullut oven taakse ruusukimpun kanssa!)

        Kiittäkää naiset moneen kertaan meitä miehiä, että yleensäkin seurustelette jonkun miehen kanssa. Itse ette olisi saaneet mitään aikaiseksi. Naiset odottavat vaikka maailmanloppuun saakka miehen iskuyritystä, mutta itse ei ole rohkeutta mihinkään. Kuinkahan monen parin kohdalla se on ollut mies, joka on tullut ensimmäisen kerran juttelemaan? Veikkaisin, että prosentit menevät miesten hyväksi 95%-5%.


    • Petri

      "Olisiko tällainen aloitteen tekeminen positiivinen?"

      Jos aloitteen tekevä mies on naisen mieleen, niin todennäköisesti nainen suhtautuu siihen positiivisesti. Tässä on vain haittapuolena se, että juuri tällaiset enemmän tai vähemmän spontaanit ja rohkeat aloitteet, joita miehet tekevät baarien ulkopuolella (kirjastossa, kaupassa, harrastuksissa, yms.) lisäävät naisten omahyväisyyttä. Naiset rakastavat miesten huomiota enemmän, kuin mitään muuta ja riippumatta siitä, suostuvatko he treffeille vai eivät, heidän omaan napaan tuijottelunsa vain pahenee. Kun esim. kaupan kassalla antaa tällaisen ylimääräisen ego-boostin naiselle, voiko häneltä enää odottaa minkäänlaista aktiivisuutta?

      "Monesti kuulee valitusta, kun kukaan ei tee aloitetta baarien ulkopuolella."

      Niin, eli siis naiset valittavat sitä, kun miehet eivät tee alotteita missään muualla, kuin baareissa. Naisten pitäisi olla tyytyväisiä, että heitä lähestytään edes baarissa. Naiset eivät todellakaan loista aktiivisuudellaan, joten kannattaisi vain olla kiltisti hiljaa, kun miehet joka tapauksessa tekevät aloitteita.

      Naiset eivät oikeastaan koskaan tee alotteita ja silloin aniharvoin, kun tekevät, niin se tapahtuu umpikännissä soperrellen, joka ei tietenkään anna naisesta miellyttävää kuvaa. Miesten kannattaisikin siirtää vastuuta aloitteen tekemisestä naisille, sillä tällä hetkellä lähes kaikki aloitteet tulevat miehiltä.

    • Yliviivaaja

      Mä olin tuossa viime viikonloppuna pyöräillen viettämässä upeaa viikonloppua. Eräässä kurvissa oli edellisenä yönä henklöauto ajanut katolleen. Siinä sitä katsellessani ja tutkaillessani paikalle pysähtyi muitakin ohikulkijoita päivittelemään tapahtunutta. Eräs paria koiraa taluttanut nainen jutteli kanssani tapahtumasta pitkään niitä näitä ja välillä häneltä sanat tahtoivat loppuakin. Ihan selvää kuitenkin oli, että hän testasi minua ja antoi ymmärtää hänen olevan kiinnostunut minusta. Nyökyttelin ja näytin, että ymmärrrän, mutta lopulta kuitenkin jatkoimme omiin suuntiimme. Kyllä sitä saa yrittää, hyvä maku täytyy olla mukana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      31
      3010
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1626
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1464
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1306
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      82
      1209
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1099
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      54
      1018
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      971
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      230
      958
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      124
      937
    Aihe