Vaikea nainen?

Minulla on sellainen nainen, joka ei halua suudella eikä panna niin useasti kuin minä. Minua haluttaa jatkuvasti ja teen aina kaikki aloitteet. Hän ei ikinä ja on siten osittain hiema tylsä. Hänen on vaikea myös puhua tunteistaan, jos kysyn, että mitähän tuntee minua kohtaan?

Olen rakastunut hänee, sillä hänessä on paljon hyviäkin asioita tai niitä joita toivon häneltä. Mutta se, että en tunne hellyyttä saavani riittäväksi vaivaa minua, sillä yleensä olen saanut aikaisemmilt suhteilt enemmä hellyydenosoituksia, mut kuitenka ne eivät ole olleet muilta osin niin hyvä kuin tämä nykyinen.

Mitä mun pitäs tehdä, ku vähä ns. ärsyttää? Olen jo yli vuoden verran seurustellut ja lähes tulkoon on yleensä samanlaista ku olen kuvaillut.

Toisaalt tekis mieli ottaa joku salainen panokaveri, mut ei sellainen oikein sovi minulle koska olen pettämistä vastaan.

Toivon vastauksia, jossa ehkä kertoisitte miten tästä eteenpäin?
71228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On toi kieltämättä aika inhottavaa. En haluaisi sanoa, mutta oletkos kertonut kumppanillesi asiasta? Yleensä puhuminen auttaa. Sano suoraan, että haluat myös helyyden osoituksia häneltä ja edes joskus aloitteita. Ei yksipuolisuus suhteessa johda pitkälle, ennenpitkää toinen lähtee. Haluaako kumppanisi sitä? Tuskin.
Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä...kummankin, ei vaan toisen.

Tsemppiä!

Äänestä
  • halua sillai hirveesti, se tykkää musta, mut se ei tykkää suutelemisesta...sit jos ei suudella niin seksikin alkaa tuntuu hiema mekaaniselta vaik kuitenki on tunteet pelissä. Meil on hyvin vähä ollu akteja joissa olis ollu kiihkoa..ja silloin on ollu hyvi antoisaa seksi!

    Jotenki sil on ollu tapana ettei se puhu tunteistaan. Ei ilmeisesti osaa tms.

    Äänestä

  • ei vaan... kirjoitti:

    halua sillai hirveesti, se tykkää musta, mut se ei tykkää suutelemisesta...sit jos ei suudella niin seksikin alkaa tuntuu hiema mekaaniselta vaik kuitenki on tunteet pelissä. Meil on hyvin vähä ollu akteja joissa olis ollu kiihkoa..ja silloin on ollu hyvi antoisaa seksi!

    Jotenki sil on ollu tapana ettei se puhu tunteistaan. Ei ilmeisesti osaa tms.

    Virikkeitä peliin, eli esim. joku yllätys. Viet johonkin romanttiseen paikkaan (vaikka mökki jossa takkatuli, kuohuviinä, tunnelma musiikkia jne) viettele, käytä mielikuvitusta.

    Puhuminen on monelle tosi vaikeeta, saadakseen toinen puhumaan vaatii toisinaan paljon. Sen prosessin kun aloittaa niin siinä ei kannata hermoja menettää vaikka toisella käämit kärähtäiskin. Maltti on valttia ja kun saat edes hieman suuta auki ja sisintä, olet jo saanut oven raolleen.

    Äänestä

  • Vaimo kirjoitti:

    Hei!

    Toi ehkä tulikin mieleeni, koska viime viikko tai päivät on ollu vähä arkimaista ja eikä oo ollu rahaa sinänsä mihkään. Käytiin kyl leffassa, mut liikaa toistuu ehkä samat rutiinit, television katselu, nukkuminen ja seksi. Varmaanki kesän aikana tulee sit enempi virikkeitä.

    Toisaalt taas toinen on vähä masentunut tms. töiden kiireellisyyden vuoksi niin ehkä sit pitää olla vieläkin maltillisempi mut juuri nyt tuntuu että vois melkei räjähtää, myös "itselleni".

    Kiitos vaimo! :)

    Äänestä

  • mieleeni kirjoitti:

    tepsii :) Oma mieheni on yllätyksellinen ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että toimii! Itse olin aikoinaan puhumaton, oikea murjaani vaan en enää. Puhumme mieheni kanssa kaikesta ja kaikista asioista. Paljon se vaati häneltä ja onneksi oli sitkeä ja jaksoi "kiukutteluani" ;)

    Älä anna periksi vaikka joskus tuntuisi että hakkaat päätä puuhun.

    Parisuhde ei koskaan ole ollut helppoa.

    Onnea virikkeiden keksimiseen!!

    Äänestä

Olin reilun vuoden verran suhteessa, jossa käyttäydyin suurinpiirtein samalla tavalla kun kuvailit tyttöystävääsi.

Itse kuvittelin, että en ole semmoinen ihminen joka haluaisi olla koko ajan jakamassa hellyyden osoituksia taikka vastaanottamassa niitä julkisilla paikoilla tai puhua tunteistaan _kumppanilleen_ ym.isäksi mies teki kaikki aloitteet enkä suutelukaan tuntunut mitenkään erityiseltä.

Minulla ei ollut mitään mielenkiintoa kertoa rakastavani häntä tai kutsua häntä jollain hellyttely nimillä kuten kulta ym.

Oli "ihan kivaa".

Sitten tajusin, että se kaveri ei ollut se mitä mieheltä haluan ja erosimme. Mies ei olisi halunnut erota vielä vaan toivoi että olisin jollain lailla muuttunut niin että "olisin näyttänyt tunteeni paremmin".

Nyt on uutta suhdetta reilu vuosi takana ja olen kuin aivan eri ihminen. Aivan rakastunut! Ja pystyn sen myös aivan selvästi miehelle osoittamaan ja jakamaan hänen kanssaan.

Kannattaa varmaan yrittää keskustella suhteesta ja siitä mitä kumpikin haluaa. Jos ette ole yhteensopiva pariskunta niin kyllä jompikumpi jossain vaiheessa sen tajuaa ja toivottavasti uskaltaa tehdä oikean päätöksen sen suhteen. Ei pitkän seurustelun jälkeinen ero ole helppo. Voihan siinä käydä myös niin ettei sitä tajua ennen kuin löytää jonkun joka sytyttää. Toivottavasti siinä tapauksessa osaa päästää irti ennen kuin pettää...

Äänestä

Puhukaa asiasta. Muutoin käy kuin itselleni. Alku ok..joo no tietysti sittenkin kun lapsii halusin..kovaa oli yritys alviraan. Sit alkoi joku ahistaa koko suhtees. Asioista ei puhuttu. Nyt takana 20.v yhdessä oloa. Luovutan..en jaksa enää kuulla kuinka kylmä olen. Aloite kyvytön sun muuta. Seksistä tuli kuin kiristys väline itselleni. Siihen se sit viimenenkin on hiipunut. Suutelukin tuntuu kuin veljeä pussaisi..saati sit muuta. Eli ei puhuttu ajoissa asioista.Itse tein päätökset..en halua toista satuttaa. Toinen kaipaa hellyyttä jota minä en voi antaa. Mutta ei hän nyt oikein ymmärrä miksi särjen perheemmme...vaikka ainainen on valitus. Mutta hellyyttä kaipaan itsekkin ja haluan toiselle antaa...mutta meillä se ei enää onnistu " siis minun taholtani". Ja nyt on turha enää puhua. Tunteet särjetty puolin sun toisin. Kuun vaihtees muutan pois.Itse olen aivan rikki. Tulevaisuus näyttää syvältä ja yksinäiseltä.
Niin..ja vierais käynti ei kannata..pahentaa vain..tulee syyllisyys joka kalvaa ja pahasti.Sotkee välejä entisestään..niist tulee niit kalvavii sisäisii demoneja..epämääräisesti tiedostamattomia pahoja oloja. En tiedä päteekö, et teille miehille vierais käynti on helpompaa..ilman tunnon tuskia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaikea mieskö? kirjoitti:

Minulla on sellainen nainen, joka ei halua suudella eikä panna niin useasti kuin minä. Minua haluttaa jatkuvasti ja teen aina kaikki aloitteet. Hän ei ikinä ja on siten osittain hiema tylsä. Hänen on vaikea myös puhua tunteistaan, jos kysyn, että mitähän tuntee minua kohtaan?

Olen rakastunut hänee, sillä hänessä on paljon hyviäkin asioita tai niitä joita toivon häneltä. Mutta se, että en tunne hellyyttä saavani riittäväksi vaivaa minua, sillä yleensä olen saanut aikaisemmilt suhteilt enemmä hellyydenosoituksia, mut kuitenka ne eivät ole olleet muilta osin niin hyvä kuin tämä nykyinen.

Mitä mun pitäs tehdä, ku vähä ns. ärsyttää? Olen jo yli vuoden verran seurustellut ja lähes tulkoon on yleensä samanlaista ku olen kuvaillut.

Toisaalt tekis mieli ottaa joku salainen panokaveri, mut ei sellainen oikein sovi minulle koska olen pettämistä vastaan.

Toivon vastauksia, jossa ehkä kertoisitte miten tästä eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu