Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kuka huijasi Suomea ja sen kansaa väittämällä Venäjän hyökkäävän Suomeen jos ei olla Natossa

Anonyymi-ap

Vuosi meni eikä mitään tapahtunut , eikä olisi tapahtunut tulevaisuudessakaan. Nyt on Suomi itsenäisyytensä menettänyt ja kohta alkaa maksun aika Natopöydässä.
Talous on jo kuralla eikä Nato tuo helpotusta tilanteeseen päin vastoin menot kasvaa entisestään.
Mutta kuka tai mikä oli se taho joka huijasi Suomea maksumieheksi Natopöytään?
Nyt onneksi on ohi tuo naurettava hypetys Naton turvallisuutta tuovasta vaikutuksesta. Venäjä ei hyökännyt Suomeen vaikka Suomi oli itsenäinen , mutta EU esti Suomelta Venäjän kaupan. Nyt on Natojäsenenä Suomen lopetettava kohta kauppa Kiinankin kanssa koska Natomaat sotivat ehkä Kaukoidässäkin , Ukrainan sodan lisäksi. Nyt vain kiltisti soditaan Natorivissä ja vielä maksetaan siitä että sotimaan päästään.
Kansalta ei kysytty haluatko kuolla Natorivissä vai elää Itsenäisessä Suomessa , sen päätti alle 200 idioottia. Mutta samahan se oli Turkissa , reilusti alle puolet Turkkilaisista halusi tehdä Suomalaisista tykinruokaa Naton lihamyllyyn , enemmistö oli hiljaa.

323

1575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä Putin keksii syyn hyökätä. Vaikka ne kuuluisat historialliset venäjän rajat kun Suomikin oli venäjää. Voivat hyökätä vieläkin mutta onneksi ei olla tällä kertaa yksin. 1939 oltiin yksin kun venäjä yritti. Venäjä väittää nytkin omassa propagandassaan että Suomea hallitsee natsit ja siinähän olisi hyvä syy yrittää tulla. Mutta ollaan täällä valmiina.

      • Anonyymi

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen talvisotaan typeryyksissään.
        Nyt Sanomatalon Natotrollit huijasi suomalaisia että Venäjä hyökkää , vaan ei hyökännyt.

      • Anonyymi

        Kuten sanottu venäjä kyllä keksii hyökkäys syyn. Esim mainilan laukaukset 1939. Suomella on pitkä muisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten sanottu venäjä kyllä keksii hyökkäys syyn. Esim mainilan laukaukset 1939. Suomella on pitkä muisti.

        Hesarin Erkko vei Suomen talvisotaan , se on valitettavasti totta. Jos Erkko ei olisi ollut Sanna Marinin ja Salen kaltainen typerys ei Suomalaisia olisi kuollut talvisodassa suuria määriä.

        Venäjä aloitti talvisodan ei Erkko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä aloitti talvisodan ei Erkko.

        Validi linkki tietoosi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Validi linkki tietoosi?

        Kaiva linkkisi itse siellä Pietarissa

        Stalinin maa-ahneus oli sodan syy. Suomi ei Neukkuihin hyökännyt 1939.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä aloitti talvisodan ei Erkko.

        Erkko vei Suomen talvisotaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalinin maa-ahneus oli sodan syy. Suomi ei Neukkuihin hyökännyt 1939.

        Venäjä tarjosi maata Suomelle , mutta Erkko laski väärin pinta alat ja sotavoimat.
        Stalin tarjosi enemmän maata mitä Suomi ja Erkko tajusi edes pyytää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä tarjosi maata Suomelle , mutta Erkko laski väärin pinta alat ja sotavoimat.
        Stalin tarjosi enemmän maata mitä Suomi ja Erkko tajusi edes pyytää.

        Suomi ampui mainilan laukaukset pietariin niin pakkohan venäjän oli tulla vapauttamaan Suomi natseista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erkko vei Suomen talvisotaan

        Validi linkki tekaistuun juttuun

      • Anonyymi

        Stalin ja Hitler sopivat etupiireistä itäisessä Euroopassa. Sen sopimuksen mukaan Suomi kuuluisi Neuvostoliiton etupiiriin. Stalinin hyökkäys Suomeen syksyllä 1939 oli tuon sopimuksen käytäntöönpanoa.
        Suomessa ei tuolloin tiedetty yhtikäs mitään tuosta sopimuksesta, joten mitään keinoja ei ollut estää tuota hyökkäystä, joka oli jo käytännössä sovittu Stalinin ja Hitlerin kesken. Suomelka ja Neuvostoliitolla oli voimassaoleva hyökkäämättömyyssopimus, mutta kuten tunnettua ei itänaapurille koskaan ole mitkään sopimukset häirinneet, saati estäneet tavoitteittensa toteutumista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Validi linkki tietoosi?

        Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 30. marraskuuta 1939.

        Ja se linkki kun putlerin trollilta on jäänyt ne historiankirjat lukematta:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_tausta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Validi linkki tekaistuun juttuun

        Talvisodan aikana ei ollut vielä suomi24 palstaa , mistä voisi linkin etsiä.

        Tuo oli samanlainen isku kuin NATO teki Jugoslaviaan ja Syyriaan , ei mitään eroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen talvisotaan typeryyksissään.
        Nyt Sanomatalon Natotrollit huijasi suomalaisia että Venäjä hyökkää , vaan ei hyökännyt.

        Herrat Myivät suomen eniten tarjoavalle: IMPPERIALISTILLE ja piti maksaakin vielä kymmeniä miljardeja.
        Maanpetturit, porrrrrvarit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli samanlainen isku kuin NATO teki Jugoslaviaan ja Syyriaan , ei mitään eroa.

        Natolla oli YK :n mandaatti. Neukulla ei ollut muuta kuin pahalle haiseva persusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiva linkkisi itse siellä Pietarissa

        Juntti ei osaa. Ei jum.....ta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herrat Myivät suomen eniten tarjoavalle: IMPPERIALISTILLE ja piti maksaakin vielä kymmeniä miljardeja.
        Maanpetturit, porrrrrvarit

        Ei ole syytön Sanna Marinkaan eikä Li kun Suomen itsenäisyyden maanpetturit myi NATO herroille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natolla oli YK :n mandaatti. Neukulla ei ollut muuta kuin pahalle haiseva persusta.

        Ei muuten ollut YK mandaattia , ota selvää ennenkuin levität Natovalheitasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalinin maa-ahneus oli sodan syy. Suomi ei Neukkuihin hyökännyt 1939.

        Juuri näin, Stalinin imperialistinen "Venäjän rajat ei pääty mihinkään"-politiikka johti Neuvostoliiton aloittamaan sodan Suomea vastaan. Putin kannattaa samanlaista politiikkaa.

        Ei ole totta tuokaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen talvisotaan typeryyksissään.
        Nyt Sanomatalon Natotrollit huijasi suomalaisia että Venäjä hyökkää , vaan ei hyökännyt.

        Kannattaa muistaa, että Erkkokin oli juutalainen, kuten HS nykyinen omistaja Antti Herlin.

      • Anonyymi

        Aloittaja on ymmärtänyt Naton voiman aivan väärin. Kun Suomi on Natossa, niin venäjä ei hyökkää Suomeen😊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 30. marraskuuta 1939.

        Ja se linkki kun putlerin trollilta on jäänyt ne historiankirjat lukematta:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_tausta

        Toki ne on jäänyt lukematta, koska venäjällä historia kirjoitetaan uudestaan. Jos jossain historian kirjassa väitetään, että venäläinen raiskaa sylivauvoja, niin putinin historian osasto korjaa tapahtuneen venäläiseen maailmanhistoriaan siten, että sylivauvat raiskaavat venäläisiä sotilaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on ymmärtänyt Naton voiman aivan väärin. Kun Suomi on Natossa, niin venäjä ei hyökkää Suomeen😊

        Talebanin naavaparta porukka ajoi usankin pois afganistanista. Mitä apua tuosta on suomelle .

      • Anonyymi

        Ei Putin keksi mitään syytä. Länsi keksii kyllä keinoja provosoida kuten ukie/natsi maassa

      • Anonyymi

        Putler hyökkäyttää joukkonsa viinaflindojen kimppuun välittömästi. Ryyppääminen kuuluu venäläisiin sotaoperaatioihin. Votkulia kuluu ja maksat paukkuvat!

        Uraa! Suoraan hautaan!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarin Erkko vei Suomen talvisotaan , se on valitettavasti totta. Jos Erkko ei olisi ollut Sanna Marinin ja Salen kaltainen typerys ei Suomalaisia olisi kuollut talvisodassa suuria määriä.

        Tuo on totta joka sana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä aloitti talvisodan ei Erkko.

        Erkko vei Suomen miehet kuolemaan talvisodassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiva linkkisi itse siellä Pietarissa

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkon syyllisyys löytyy Suomen historiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarin Erkko vei Suomen talvisotaan , se on valitettavasti totta. Jos Erkko ei olisi ollut Sanna Marinin ja Salen kaltainen typerys ei Suomalaisia olisi kuollut talvisodassa suuria määriä.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Hesarin Erkko vei Suomen talvisotaan , se on valitettavasti totta. Jos Erkko ei olisi ollut Sanna Marinin ja Salen kaltainen typerys ei Suomalaisia olisi kuollut talvisodassa suuria määriä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei vienyt vaan YKn edeltäjä Kansainliitto totesi Neuvostoliiton hyökkääjäksi talvisodassa ja erotti Neuvostoliiton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä aloitti talvisodan ei Erkko.

        Saman tyyppisiä valheita kuultiin taas eilenkin Helsingissä.Ylimielinen NATO johto toi sodan Euroopan laidalle ,kuolemaa Ukrainaan ja kurjuutta Suomen kansan enemmistölle.
        Venäjä taistelee olemassaolostaan Ukrainasta tulevaa NATO hyökkäystä vastaan.
        Voimia Venäjän taistelulle suurta vihollista vastaan itsenäisyytensä puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiva linkkisi itse siellä Pietarissa

        Erkko johti Suomen talvisotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 30. marraskuuta 1939.

        Ja se linkki kun putlerin trollilta on jäänyt ne historiankirjat lukematta:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_tausta

        Helsingin Sanomien Erkko vei Suomen talvisotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli samanlainen isku kuin NATO teki Jugoslaviaan ja Syyriaan , ei mitään eroa.

        Totta joka sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen talvisotaan typeryyksissään.
        Nyt Sanomatalon Natotrollit huijasi suomalaisia että Venäjä hyökkää , vaan ei hyökännyt.

        Juuri näin tapahtui. Selailemalla NATO-päätöstä edeltäviä Hesareita asia selviää. Joka lehdessä aukeama kaupalla lietsottiin pelkoa Venäjän hyökkäyksestä. Media saa ihmiset tekemään mitä tahansa. Se on kyllä aika pelottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten sanottu venäjä kyllä keksii hyökkäys syyn. Esim mainilan laukaukset 1939. Suomella on pitkä muisti.

        Venäjä ei hyökkää Suomeen, muuten kuin että Suomi antaa natsien tai naton käyttää hyökkäysalustana maatamme iskuna Pietariin tai Murmanskiin, aika yksinkertaista, menikö perille vai tökkiikö vielä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalinin maa-ahneus oli sodan syy. Suomi ei Neukkuihin hyökännyt 1939.

        Stalin tarjosi vaihtokaupassa Suomelle paljon enemmän maata mitä pyysi turvaksi Leningradille Suomelta.
        Erkko ja Hesari esti ruhan ja maanvaihdon , tuli talvisota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten ollut YK mandaattia , ota selvää ennenkuin levität Natovalheitasi.

        Natotrollit ja Sanomatalo valehtelee aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on ymmärtänyt Naton voiman aivan väärin. Kun Suomi on Natossa, niin venäjä ei hyökkää Suomeen😊

        NATO ei tuo turvaa Suomen kansalle eikä hyvinvointia kuten toi YYA sopimus molempia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putler hyökkäyttää joukkonsa viinaflindojen kimppuun välittömästi. Ryyppääminen kuuluu venäläisiin sotaoperaatioihin. Votkulia kuluu ja maksat paukkuvat!

        Uraa! Suoraan hautaan!!

        Lapissa Ilmavoimat ryyppäsi rajusti jopa rauhan aikana.
        Joku upseeri sai jopa moitteita kun siviilejä haukkui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Hesarin Erkko vei Suomen talvisotaan , se on valitettavasti totta. Jos Erkko ei olisi ollut Sanna Marinin ja Salen kaltainen typerys ei Suomalaisia olisi kuollut talvisodassa suuria määriä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei vienyt vaan YKn edeltäjä Kansainliitto totesi Neuvostoliiton hyökkääjäksi talvisodassa ja erotti Neuvostoliiton.

        Suomi ja Englanti hyökkäsi yhdessä 1920 luvulla Koivistolta Lenigraadiin ilma aseella ja pohjoisessa maavoimilla. Venäjä kosti hyökkäyksen 1939.

      • Anonyymi

        Vanhoista rajoista puheen ollen, entä esim. Ruotsi, johon sentään kuuluttiin vuosisatoja. Ja nyt olemme suomalaisia ja aiomme myös pysyä, on sen verrran saatu sotia maamme eteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole syytön Sanna Marinkaan eikä Li kun Suomen itsenäisyyden maanpetturit myi NATO herroille.

        Eipähän mikään Putin tule tänne anomaan turvapaikkaa:))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Putin keksi mitään syytä. Länsi keksii kyllä keinoja provosoida kuten ukie/natsi maassa

        On jo keksinyt monta eri versiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saman tyyppisiä valheita kuultiin taas eilenkin Helsingissä.Ylimielinen NATO johto toi sodan Euroopan laidalle ,kuolemaa Ukrainaan ja kurjuutta Suomen kansan enemmistölle.
        Venäjä taistelee olemassaolostaan Ukrainasta tulevaa NATO hyökkäystä vastaan.
        Voimia Venäjän taistelulle suurta vihollista vastaan itsenäisyytensä puolesta.

        Ai mitä Nato -hyökkäystä, en ole kuullutkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalin tarjosi vaihtokaupassa Suomelle paljon enemmän maata mitä pyysi turvaksi Leningradille Suomelta.
        Erkko ja Hesari esti ruhan ja maanvaihdon , tuli talvisota.

        Kukaan ei tule meidän rajojamme siirtelemään ilman sotaa. Sellaistahan se olisi merkinnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ja Englanti hyökkäsi yhdessä 1920 luvulla Koivistolta Lenigraadiin ilma aseella ja pohjoisessa maavoimilla. Venäjä kosti hyökkäyksen 1939.

        Voisiko maa ensi kerralla kohdistaa kostonsa esim. kommunisteihin? Ne tappoivat enemmän ihmisiä kun konsa natsit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko maa ensi kerralla kohdistaa kostonsa esim. kommunisteihin? Ne tappoivat enemmän ihmisiä kun konsa natsit.

        Putin ja Wallenbergi höpläytti hölmölän NATO-konkurssiin ja lamautti suomen itsenäisyyden ja oman puolustuksen-

        Suomi nyt helppo pala noiden jaettavaksi uudessa EU-Venäjän liittovaltiossa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herrat Myivät suomen eniten tarjoavalle: IMPPERIALISTILLE ja piti maksaakin vielä kymmeniä miljardeja.
        Maanpetturit, porrrrrvarit

        Sanna Marin ja Sale, Venäjääkin suuremmat Suomen syöjät, tuhosivat Suomen itsenäisyyden ei suinkaan Venäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa muistaa, että Erkkokin oli juutalainen, kuten HS nykyinen omistaja Antti Herlin.

        Miksi noi vihaa Venäjän kieltä ja kulttuuria?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapissa Ilmavoimat ryyppäsi rajusti jopa rauhan aikana.
        Joku upseeri sai jopa moitteita kun siviilejä haukkui.

        Jyväskylässä on Suome suurimmat ryyppäjäiset verovaroilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei tule meidän rajojamme siirtelemään ilman sotaa. Sellaistahan se olisi merkinnyt.

        Erkko halusi soda ja talvisota tuli ja rajaa siirrettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko maa ensi kerralla kohdistaa kostonsa esim. kommunisteihin? Ne tappoivat enemmän ihmisiä kun konsa natsit.

        Tammisaaressa kuoli paljon Suomalaisia kuten myös Hennalassa ja Suomenlinnassa , Suomalaisten teloittaessa Suomalaisia.
        Nyt Ukrainan AZOV terroristit surmaa Ukrainalaisia Ukrainassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten sanottu venäjä kyllä keksii hyökkäys syyn. Esim mainilan laukaukset 1939. Suomella on pitkä muisti.

        Suomi hyökkäsi läntisen aatteen tukemana useita kertoja Neuvostoliittoon 1920lukujen taitteessa useissa kohteissa.
        Koivistolta Suomi ja Englanti pommittivat silloisen Leningradin aluetta raskaasti vuonna 1922. Ei ole ihme jos Neuvostoliiton johto ei luottanut Helsingin Sanomien Erkon toimiin rauhan säilyttämiseksi Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Suomi ajoi itse itsensä talvisotaan Idiootti Erkon toimin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä aloitti talvisodan ei Erkko.

        Kyllä se oli Erkko kun sen aloitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiva linkkisi itse siellä Pietarissa

        Punavuoressa on ohutta yläpilveä, skumppa on sopivan viileää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalinin maa-ahneus oli sodan syy. Suomi ei Neukkuihin hyökännyt 1939.

        Stalin tarjosi Erkolle enemmän maata kun Erkko edes ymmärsi pyytää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ampui mainilan laukaukset pietariin niin pakkohan venäjän oli tulla vapauttamaan Suomi natseista

        Jo vuonna 1922 Suomi ja Englanti pommittivat Leningradin aluetta.
        Sota jatkui 1939 kun jälleen Suomi uhkasi aseellisesti Leningradia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli samanlainen isku kuin NATO teki Jugoslaviaan ja Syyriaan , ei mitään eroa.

        NATO maa kylvi napalmia Vietnamiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natolla oli YK :n mandaatti. Neukulla ei ollut muuta kuin pahalle haiseva persusta.

        Ei muuten ollut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole syytön Sanna Marinkaan eikä Li kun Suomen itsenäisyyden maanpetturit myi NATO herroille.

        Sanna Marin jakoi 40 000 000 000 euroa ilmaista rahaa etuoikeutetuille ja yrittäjille suuressa koronapuhalluksessa.
        Nyt tuosta kärsii koko köyhä kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei muuten ollut YK mandaattia , ota selvää ennenkuin levität Natovalheitasi.

        Natotrollit eivät kestä totuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki ne on jäänyt lukematta, koska venäjällä historia kirjoitetaan uudestaan. Jos jossain historian kirjassa väitetään, että venäläinen raiskaa sylivauvoja, niin putinin historian osasto korjaa tapahtuneen venäläiseen maailmanhistoriaan siten, että sylivauvat raiskaavat venäläisiä sotilaita.

        Samoin kirjoitetaan Suomen historiaa uusiksi Natotrollien toimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talebanin naavaparta porukka ajoi usankin pois afganistanista. Mitä apua tuosta on suomelle .

        Nato tuo turvaa on suuri valhe. Nato tuo vain sotaa ja kuolemaa, Irak ja Libya hyvät esimerkit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Hesarin Erkko vei Suomen talvisotaan , se on valitettavasti totta. Jos Erkko ei olisi ollut Sanna Marinin ja Salen kaltainen typerys ei Suomalaisia olisi kuollut talvisodassa suuria määriä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei vienyt vaan YKn edeltäjä Kansainliitto totesi Neuvostoliiton hyökkääjäksi talvisodassa ja erotti Neuvostoliiton.

        Miksi kansanliitto ei tuominnut Suomen ja Englannin pommituksia Leningradiin vuonna 1922 ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin tapahtui. Selailemalla NATO-päätöstä edeltäviä Hesareita asia selviää. Joka lehdessä aukeama kaupalla lietsottiin pelkoa Venäjän hyökkäyksestä. Media saa ihmiset tekemään mitä tahansa. Se on kyllä aika pelottavaa.

        Helsingin Sanomat on Suomen kansan vihollinen paljon Venäjää pahempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko maa ensi kerralla kohdistaa kostonsa esim. kommunisteihin? Ne tappoivat enemmän ihmisiä kun konsa natsit.

        Suomessa tapettiin paljon kommunisteja Hennalan ja Tammisaaren leireillä, eikä Suomenlinnan leirikään mikään paratiisi ollut vangeille.

      • Anonyymi

        Nyt Suomi on saavuttanut ikuisen rauhan, jota yksikään sukupolvi ei ole koskaan tätä ennen saanut kokea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen talvisotaan typeryyksissään.
        Nyt Sanomatalon Natotrollit huijasi suomalaisia että Venäjä hyökkää , vaan ei hyökännyt.

        Eihän se hyökännyt kun oli täysi tekeminen Ukrainan kanssa. Entäpä kun olisi hoidellut Ukrainan. Varoitteli että yhtään ei saa enää Nato laajentua itään päin. Se näät olisi häirinnyt Venäjän laajentumista länteen päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talebanin naavaparta porukka ajoi usankin pois afganistanista. Mitä apua tuosta on suomelle .

        Sama naavaparta ajoi Venäläiset pois Afganistanista vähän aikaismmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkko vei Suomen talvisotaan typeryyksissään.
        Nyt Sanomatalon Natotrollit huijasi suomalaisia että Venäjä hyökkää , vaan ei hyökännyt.

        Vieläkin Natotrollit väittää Venäjän väkisin haluavan tulla maksamaan Suomen maataloustukia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä aloitti talvisodan ei Erkko.

        Kyllä se oli Hesari ja Erkko kun Suomen talvisotaan johti, muiden valopäiden tuella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 30. marraskuuta 1939.

        Ja se linkki kun putlerin trollilta on jäänyt ne historiankirjat lukematta:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_tausta

        Suomi ja Englanti hyökkäsi Leningraadiin Koivistolta 1922 useita kertoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli samanlainen isku kuin NATO teki Jugoslaviaan ja Syyriaan , ei mitään eroa.

        NATO on paholaisen ylivaltaa tavoitteleva liittouma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki ne on jäänyt lukematta, koska venäjällä historia kirjoitetaan uudestaan. Jos jossain historian kirjassa väitetään, että venäläinen raiskaa sylivauvoja, niin putinin historian osasto korjaa tapahtuneen venäläiseen maailmanhistoriaan siten, että sylivauvat raiskaavat venäläisiä sotilaita.

        NATO johtomaa USA kidutti Irakilaisia Tallinnassa , edelleen jatkavat samaa Kuubassa miehittämällään alueella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin tapahtui. Selailemalla NATO-päätöstä edeltäviä Hesareita asia selviää. Joka lehdessä aukeama kaupalla lietsottiin pelkoa Venäjän hyökkäyksestä. Media saa ihmiset tekemään mitä tahansa. Se on kyllä aika pelottavaa.

        Helsingin Sanomat on Suomen kansan vihollinen , Venäjääkin pahempi Natotrolli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna Marin ja Sale, Venäjääkin suuremmat Suomen syöjät, tuhosivat Suomen itsenäisyyden ei suinkaan Venäjä.

        Tuo on totta joka sana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi hyökkäsi läntisen aatteen tukemana useita kertoja Neuvostoliittoon 1920lukujen taitteessa useissa kohteissa.
        Koivistolta Suomi ja Englanti pommittivat silloisen Leningradin aluetta raskaasti vuonna 1922. Ei ole ihme jos Neuvostoliiton johto ei luottanut Helsingin Sanomien Erkon toimiin rauhan säilyttämiseksi Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Suomi ajoi itse itsensä talvisotaan Idiootti Erkon toimin.

        NATO trolli Hesari vaikenee asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO maa kylvi napalmia Vietnamiin

        Ja paljon kuten myös valkoista fosforia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paljon kuten myös valkoista fosforia.

        Unohdit sen orangen , myrkyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Validi linkki tekaistuun juttuun

        Suomi hyökkäsi useita kertoja 1920 luvun taitteessa Neuvostoliittoon.
        Välillä Suomi hyökkäsi yksin välillä Englannin ilmavoimien avulla Koivistolta kohti Leningradia.
        Ei ole ihme jos Neuvostoliiton johto pelkäsi Suomen hyökkäystä myös 1930 luvun lopulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talvisodan aikana ei ollut vielä suomi24 palstaa , mistä voisi linkin etsiä.

        Hyvä huomio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natolla oli YK :n mandaatti. Neukulla ei ollut muuta kuin pahalle haiseva persusta.

        Mihin oli Natolla mandaatti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, Stalinin imperialistinen "Venäjän rajat ei pääty mihinkään"-politiikka johti Neuvostoliiton aloittamaan sodan Suomea vastaan. Putin kannattaa samanlaista politiikkaa.

        NATO lupasi olla uhkaamatta Venäjää ja sen turvallisuutta, ei pitänyt lupaustaan vaan toi ohjukset Venäjän rajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on ymmärtänyt Naton voiman aivan väärin. Kun Suomi on Natossa, niin venäjä ei hyökkää Suomeen😊

        Joo NATO Suomi pakotetaan hyökkäämään Venäjälle. Tietysti Venäjä vastaa Suomen hyökkäykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Suomi on saavuttanut ikuisen rauhan, jota yksikään sukupolvi ei ole koskaan tätä ennen saanut kokea.

        YYA aika oli Suomen historian parasta ja turvallisinta aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarin Erkko vei Suomen talvisotaan , se on valitettavasti totta. Jos Erkko ei olisi ollut Sanna Marinin ja Salen kaltainen typerys ei Suomalaisia olisi kuollut talvisodassa suuria määriä.

        Nyt Suomi on sopimassa USA johdon oikeudesta valloittaa Suomi ja hyökätä Suomesta Venäjälle NATO aseiden toimesta. USA rakentaa Ukrainan kaltaista asetelmaa Venäjää vastaan, nyt Suomen maaperälle.
        Onko Sanna Marinin ja Salen tukema Ukrainan AZOV toiminta luonut Suomen NATOnatsi järjestön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiva linkkisi itse siellä Pietarissa

        Olisiko se löydettävissä Helsingin Sanomien valeuutis arkistosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herrat Myivät suomen eniten tarjoavalle: IMPPERIALISTILLE ja piti maksaakin vielä kymmeniä miljardeja.
        Maanpetturit, porrrrrvarit

        Nyt Suomea hallitsee NATOnatsit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natolla oli YK :n mandaatti. Neukulla ei ollut muuta kuin pahalle haiseva persusta.

        USA hyökkäsi Vietnamiin ilman lupaa, kuten myös Irakiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on ymmärtänyt Naton voiman aivan väärin. Kun Suomi on Natossa, niin venäjä ei hyökkää Suomeen😊

        Juuri niin, NatoSuomi hyökkää Venäjälle.

    • Anonyymi

      Trollit jaksaa selittää.

      • Anonyymi

        Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa.

        Ei Nato mitään vahinkoa ole Suomelle koskaan aiheuttanut. Vahingon ja kärsimyksen aiheuttaja on AINA ollut venäjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa.

        Ainoa vahinko on, ettei aikaisemmin liitytty.
        Ei ryssää tule ikävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Nato mitään vahinkoa ole Suomelle koskaan aiheuttanut. Vahingon ja kärsimyksen aiheuttaja on AINA ollut venäjä

        Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa vahinko on, ettei aikaisemmin liitytty.
        Ei ryssää tule ikävä.

        Venäjä on suuri ja hieno maa , Suomi on pieni ja kaunis.
        Venäjällä on valtavat hiilinielut , Suomella surkean pienet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa.

        Kyllä olet oikeassa Nato Suomelle aiheuttaa AINOASTAAN ku te täällä ruskit kitisette...mutku se on vain niinku hyttysen kitinää metsässä...muuten mikä teillä on palkka sielllä Pietarissa trolli...parempi ku ...ryssän..keski palkka vai ??? Ku ajatelee et tyhmyyxiä tulee koko ajan..IQ ei voi olla korkea ja tyhmänäki voi olla kuuten te duunissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa.

        << Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa. >>

        No, selitä ihmeessä, mitä oikein huomattavaa haittaa esim. virolaisille tai norjalaisille tuosta on aiheutunut. Vai jääkö tekemättä ? Eikö niitä haittoja oikein löydykään ?

        Niinpä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa.

        Mitä vahinkoa? Ei ainakaan tarvitse orjailla Venäjän edessä. Se loppuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on suuri ja hieno maa , Suomi on pieni ja kaunis.
        Venäjällä on valtavat hiilinielut , Suomella surkean pienet.

        Suomi on kuitenkin hiilinielu, kuten venäjä luoteisrajaltaan siperiaan saakka.

      • Anonyymi

        Natotrollit Sanomatalossa on ulkona asioista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan.

        Eikä NATO Suomi pääse eroon Ukrainan sodan orjuudesta vielä vuosiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on suuri ja hieno maa , Suomi on pieni ja kaunis.
        Venäjällä on valtavat hiilinielut , Suomella surkean pienet.

        Nuo Venäjän hiilinielut muuten auttavat koko Eurooppaa, myös noita onnettomia metsänsä hakanneita Euroopan maita. Miksi vihervassarit eivät tätä asiaa pidä esillä. Ei ne biologiset tapahtumat tuohon Suomen kuuluisalle, pitkälle raja pysähdy.

      • Anonyymi

        Suomen sotilaat ovat vaarassa kuolla NATO sodissa , kuten nyt kuolee sotilaita Ukrainassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa. >>

        No, selitä ihmeessä, mitä oikein huomattavaa haittaa esim. virolaisille tai norjalaisille tuosta on aiheutunut. Vai jääkö tekemättä ? Eikö niitä haittoja oikein löydykään ?

        Niinpä.

        Norja onkin öljymaa , toisin kuin Suomi. Viro taas loisii Suomiporojen rahoilla jopa sosiaalituetkin vievät Helsingistä Tallinnaan. Sitten Tallinnassa nauravat Viroloiset miten on tyhmä tuo Suomiporo kun kaiken maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen sotilaat ovat vaarassa kuolla NATO sodissa , kuten nyt kuolee sotilaita Ukrainassa.

        Kohta suomalaisäitien pojat kaatuu sodassa, kun USA käskee teidät myös sotaan Venäjää vastaan!

      • Anonyymi

        Eu on vapaaehtoinen valinta. Siitä pääsee myös pois kuten Englanti teki. Mutta Venäjään "liittyminrn" ei ole vapaaehtoista ja eroon se ei päästä. Siinä se pieni,mutta ratkaiseva ero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta suomalaisäitien pojat kaatuu sodassa, kun USA käskee teidät myös sotaan Venäjää vastaan!

        Venäjän tarvii ensin hyökätä. Nato ei Venäjälle hyökkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan.

        Höpö höpö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on suuri ja hieno maa , Suomi on pieni ja kaunis.
        Venäjällä on valtavat hiilinielut , Suomella surkean pienet.

        Ja Venäjällä on valtavat päästöt, Suomella pienet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Nato mitään vahinkoa ole Suomelle koskaan aiheuttanut. Vahingon ja kärsimyksen aiheuttaja on AINA ollut venäjä

        Ei pidä paikkaansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vahinkoa? Ei ainakaan tarvitse orjailla Venäjän edessä. Se loppuu.

        Nyt orjaillaan NATO herrojen edessä ja kohta kärsitään vielä nälkääkin ainakin osa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on kuitenkin hiilinielu, kuten venäjä luoteisrajaltaan siperiaan saakka.

        Suomessa hiilinielut kutistuu kun hakkuut kasvaa EU pakotteiden johdosta.
        Venäläinen puu on nyt pannassa ja Suomen nielut supistuu ja kaukolämmön hinta rakettimaisessa nousussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo Venäjän hiilinielut muuten auttavat koko Eurooppaa, myös noita onnettomia metsänsä hakanneita Euroopan maita. Miksi vihervassarit eivät tätä asiaa pidä esillä. Ei ne biologiset tapahtumat tuohon Suomen kuuluisalle, pitkälle raja pysähdy.

        Venäjän pitäisi periä nielumaksua EU mailta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eu on vapaaehtoinen valinta. Siitä pääsee myös pois kuten Englanti teki. Mutta Venäjään "liittyminrn" ei ole vapaaehtoista ja eroon se ei päästä. Siinä se pieni,mutta ratkaiseva ero.

        Kuka haluaa liittyä Venäjään ja tuskin Venäjä Suomea elätikseen haluaisikaan.
        Mutta menetetty venäjänkauppa ei ole Suomelle hyväksi ja jos katoaa kauppa Kiinankin kanssa ollaan jo pulassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan.

        Jälleen kerran syyllinen on venäjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän tarvii ensin hyökätä. Nato ei Venäjälle hyökkää.

        Jo nyt NATO aseet hyökkää kohti Moskovaa , Suomesta on Moskovaan lyhempi matka kuin Kiovasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa

        Löytyykö validi linkki tekaistuun juttuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja onkin öljymaa , toisin kuin Suomi. Viro taas loisii Suomiporojen rahoilla jopa sosiaalituetkin vievät Helsingistä Tallinnaan. Sitten Tallinnassa nauravat Viroloiset miten on tyhmä tuo Suomiporo kun kaiken maksaa.

        Mutta lapsi kulta, kun niitä maita on vielä vaikka kuinka monta: Portugali, Romania, Latvia, jne. jne. Ei nekään mitään taloudellista ahdinkoa kärsi NATO:n takia.

        Pystytkö vastaamaan esitettyyn kysymykseen (vai kiemurteletko jälleen):
        << Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa. >>

        No, selitä ihmeessä, mitä oikein huomattavaa haittaa esim. virolaisille tai norjalaisille tuosta on aiheutunut. Vai jääkö tekemättä ? Eikö niitä haittoja oikein löydykään ?

        Niinpä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt NATO aseet hyökkää kohti Moskovaa , Suomesta on Moskovaan lyhempi matka kuin Kiovasta.

        Opettele ensin suomenkielen kirjoitusta ja tuu sitten kirjoitteleen. Pietarissa ei oikein vielä taivu suomenkieli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja onkin öljymaa , toisin kuin Suomi. Viro taas loisii Suomiporojen rahoilla jopa sosiaalituetkin vievät Helsingistä Tallinnaan. Sitten Tallinnassa nauravat Viroloiset miten on tyhmä tuo Suomiporo kun kaiken maksaa.

        #* Norja onkin öljymaa , toisin kuin Suomi. Viro taas loisii Suomiporojen rahoilla jopa sosiaalituetkin vievät Helsingistä Tallinnaan. #*

        Kuuluu ETA -sopimuksen piiriin. Samoin perustein saa suomalainen sosiaalituet Saksasta, jos toinen on siellä töissä. Sopimus koskee myös Norjaa, vaikka ei ole Eu :ssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta suomalaisäitien pojat kaatuu sodassa, kun USA käskee teidät myös sotaan Venäjää vastaan!

        Helsingin Sanomien Idiootti Erkon virhe toistuu kun Nato Suomi hyökkää kohti Uralia ja Moskovaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Venäjällä on valtavat päästöt, Suomella pienet

        Venäjällä suuret hiilinielut Suomella pienet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen kerran syyllinen on venäjä

        Väärin vastattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele ensin suomenkielen kirjoitusta ja tuu sitten kirjoitteleen. Pietarissa ei oikein vielä taivu suomenkieli

        PISA tulokset laskussa myös Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa hiilinielut kutistuu kun hakkuut kasvaa EU pakotteiden johdosta.
        Venäläinen puu on nyt pannassa ja Suomen nielut supistuu ja kaukolämmön hinta rakettimaisessa nousussa.

        Tavallisen ihmisen elämä tehdään keinotekoisesti eli tahallaan aivan mahdottoman hankalaksi täällä. Kuka tähän on syypää? Vastaus ei voi olla kaikkeen Venäjä ja Putin, liian lapsellista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä NATO Suomi pääse eroon Ukrainan sodan orjuudesta vielä vuosiin.

        Totta joka sana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan.

        Sotiiko venäjä Ukrainassa. Putiini on lähettänyt natsi-osastot lihamyllyyn. Onko venäjällä sisällissota? Tapattaako putiini kilpailijoidensa joukkoja? Onko trollit saaneet jo lentokoulutusta?

        Aikoinaan stalinin maahankaskujoukot hyökkäsivät Suomeen. Sotilaat hyppäsivät ilman varjoa, matalalla lentävästä koneesta lumipeitteiselle jäälle. Jokainen lensi hienosti, mutta laskeutuminen epäonnistui ja koko osasto murskaantui.

        Toivottavasti trollit saavat laskeutumiskoulutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vahinkoa? Ei ainakaan tarvitse orjailla Venäjän edessä. Se loppuu.

        Suomi joutu pussailemaan turkkilaisten sandaaleja, ennen kuin pääsi natoilemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen sotilaat ovat vaarassa kuolla NATO sodissa , kuten nyt kuolee sotilaita Ukrainassa.

        Pääsee pojat Ramboilemaan, näkeepähän montako nykypäivän Törniä löytyy, kun kutsu käy etulinjaan usalta..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Suomen toimittamasta kalustosta suurin osa on Neuvostoliitossa valmistettuja kuten 2A36 Giatsint-B -haupitsit, ZU-23-2 ilmatorjuntakanuunat ja M50 käsikranaatit.

      • Anonyymi

        Narotrolli valehtelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Nato mitään vahinkoa ole Suomelle koskaan aiheuttanut. Vahingon ja kärsimyksen aiheuttaja on AINA ollut venäjä

        Ei pidä paikkaansa lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on suuri ja hieno maa , Suomi on pieni ja kaunis.
        Venäjällä on valtavat hiilinielut , Suomella surkean pienet.

        Tuo on totta joka sana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on kuitenkin hiilinielu, kuten venäjä luoteisrajaltaan siperiaan saakka.

        Ei ole enää Suomi hiilinielu mutta Venäjä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo Venäjän hiilinielut muuten auttavat koko Eurooppaa, myös noita onnettomia metsänsä hakanneita Euroopan maita. Miksi vihervassarit eivät tätä asiaa pidä esillä. Ei ne biologiset tapahtumat tuohon Suomen kuuluisalle, pitkälle raja pysähdy.

        Sanna Marin ja Orpo uskovat että saasteet voi pysäyttää aidalla kuten pakolaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo nyt on Suomi maksajana kun NATO aseet sotii Ukrainassa Venäjää vastaan.

        Kyllä me on maksettu jo kauan ennen Natoa. Ja vapaaehtoisesti. Lähetämme vielä itsekin rahaa, aina kun löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa vahinko on, ettei aikaisemmin liitytty.
        Ei ryssää tule ikävä.

        Ei anna apua NATO Suomen kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        << Natotrolli ei ymmärtä mitä vahinkoa Nato Suomen kansalle aiheuttaa. >>

        No, selitä ihmeessä, mitä oikein huomattavaa haittaa esim. virolaisille tai norjalaisille tuosta on aiheutunut. Vai jääkö tekemättä ? Eikö niitä haittoja oikein löydykään ?

        Niinpä.

        NATO orjuus on suuri haitta niin Viron loisille kuin Suomiporoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vahinkoa? Ei ainakaan tarvitse orjailla Venäjän edessä. Se loppuu.

        Nyt on NATO orjana Suomen orjailtava NATO johtoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä NATO Suomi pääse eroon Ukrainan sodan orjuudesta vielä vuosiin.

        Tuo on totta joka sana , NATO orjuus vaatii Suomelta rahaa Ukrainan terroristeille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Nato mitään vahinkoa ole Suomelle koskaan aiheuttanut. Vahingon ja kärsimyksen aiheuttaja on AINA ollut venäjä

        NATO johdon sota Ukrainassa maksaa maltaita NATO Suomelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on suuri ja hieno maa , Suomi on pieni ja kaunis.
        Venäjällä on valtavat hiilinielut , Suomella surkean pienet.

        Sunillan sellutehdas suljetaan Sanna Marinin Venäjävihan seurauksena.
        Suuri määrä työttömiä tulee maahan lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta suomalaisäitien pojat kaatuu sodassa, kun USA käskee teidät myös sotaan Venäjää vastaan!

        USA valmistautuu sotimaan Kiinaakin vastaan, Venäjä ei sille viholliseksi riitä.
        Syyriaa suvereenia valtiota NATO edelleen pommittaa ja miehittää.
        Ei ole NATO Venäjää kummempi .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän tarvii ensin hyökätä. Nato ei Venäjälle hyökkää.

        NATO Suomi valmistelee jo hyökkäystä Venäjälle, NATO johdon määräyksestä.
        Kaikki aseet on Suomi hankkinut hyökkäystä varten , ei Suomen kansan puollustusta varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö

        Suomiaseilla Ukrainan AZOV terroristit tappaa Ukrainan siviilejä, naisia ja lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyykö validi linkki tekaistuun juttuun?

        NATO aseilla Ukraina hyökkää kohti Moskovaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATO aseilla Ukraina hyökkää kohti Moskovaa.

        0/5

        #myötähäpeää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Nato mitään vahinkoa ole Suomelle koskaan aiheuttanut. Vahingon ja kärsimyksen aiheuttaja on AINA ollut venäjä

        NATO kurjistaa Suomen kansaa

    • Anonyymi

      Puolustusvoimien ylläpito maksaa aina, tavallaan turhasta, silloin kun on rauha. Samoin palokunnat, silloin kun ei missään pala. Ensiapuvalmiuden ylläpito, jos kukaan ei tarvitse päivystysleikkausta.

      Me ihmiset ollaan sellaisia, ehkä jokaisen sisällä asuu pieni partiolainen joka sanoo: Ole valmis!

      • Anonyymi

        Suomen rikkaat ovat aina valmiita , nyt jo ulkomailla turvassa.

      • Anonyymi

        Totta joka sana Suomi pelkää yhä vaikka ollaan jo Natossa.
        Vai pelkääkö Suomi juuri siksi kun ollaan Natossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta joka sana Suomi pelkää yhä vaikka ollaan jo Natossa.
        Vai pelkääkö Suomi juuri siksi kun ollaan Natossa.

        Venäjän pelko on viisauden alku. Tämä on ihan kokemusperäinen viisaus.

        Venäjä on diktatuuri ja hyvin agressiivinen ja valmis ajamaan tavoitteitaan hyökkäyssodilla. Diktatuuri on aina valtava riski naapureilleen. Venäjällä on lisäksi lukumääräisesti eniten ydinaseita ja Venäjä uhkailee koko ajan käyttävänsä niitä.

        Jos tuossa ei ole syytä varmistaa turvallisuuttaan parhain olemassaolevilla keinoilla, niin mikäs syy sitten olisi?

        Ja kun suora uhkavaatimus etupiirijaosta koski myös Suomea, niin luonnollista ja erittäin viisasta on liittyä Natoon. Parempaa turvaa ei ole tarjolla.

        Ei taida olla väitteessä perää , mutta NATO on vaara Suomen kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida olla väitteessä perää , mutta NATO on vaara Suomen kansalle.

        Vain venäjästä ja ainoastaan venäjästä on vaaraa Suomen kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain venäjästä ja ainoastaan venäjästä on vaaraa Suomen kansalle.

        Suuri Suomen syöjä Sanna Marin Venäjääkin suurempi , on suuri vaara Suomen kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida olla väitteessä perää , mutta NATO on vaara Suomen kansalle.

        Vaara miten? Venäjä tekee itsemurhan ydinaseilla?

    • Anonyymi

      Niin, Suomesta tuli nyt Venäjän vihollinen. Vihollinen on myös lähellä, imatralaiset näkevät sen rajan takana joka päivä.

      • Anonyymi

        Kukaan ei täällä venäjää kaipaa. Pysyköön pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei täällä venäjää kaipaa. Pysyköön pois.

        Monessa hotellissa hiljaista kun Suomi esti Venäläisten turistien tulon Suomeen lomalle.
        Kohta pannaan poikottiin myös Kiinalaiset , tulee tilaa Suomalaisille.

      • Anonyymi

        Savukoskelaiset näkee välillä vielä useammin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monessa hotellissa hiljaista kun Suomi esti Venäläisten turistien tulon Suomeen lomalle.
        Kohta pannaan poikottiin myös Kiinalaiset , tulee tilaa Suomalaisille.

        Monella venäläisellä on nälkä, kun elintarvikkeiden myynti venäjälle Suomesta vaikeutuu.

        Moni venäläinen joutuu turvautumaan venäläiseen terveydenhuoltoon, kun eivät pääse Suomeen edes rahalla saamaan hoitoa.

        Moni venäläinen tuli Suomeen, koska venäjän valtio ei ollut turvallinen omille kansalaisilleen.

        Harvan maan johtajasta on kansainvälinen pidätysmääräys rikoksista ihmisyyttä vastaan. Selli odottaa Haagissa.

      • Anonyymi

        Ei, vaan Venäjä pilasi suhteensa Suomeen. Suomella ei ole varsinaisesti vihollisia, sikäli kuin Suomi itse voi sitä määritellä.
        Jos väkisin haluaa käyttää tuota Venäjällä ahkerasti käytettyä käsitettä ’vihollinen’, niin Venäjä teki itsestään Suomen ’vihollisen’.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monessa hotellissa hiljaista kun Suomi esti Venäläisten turistien tulon Suomeen lomalle.
        Kohta pannaan poikottiin myös Kiinalaiset , tulee tilaa Suomalaisille.

        On eri asia Venäjä ja venäläiset turistit.
        Venäjä on pilannut paitsi suhteensa Suomeen, niin myös venäläisten turistien matkustusmahdollisuudet Suomeen.

        Halpaa filettä on Viipurissa eikä pensakaan ole kallista kuten Suomessa.
        Suomessakin joutuu joskus linnaan jos rikkoo lakia , ei ole Suomi kovin turvallinen kaikille.
        Suomen sotilaat selviytyi Afganistanissa tekemistään sotarikoksista koska teki ne NATO joukkojen mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On eri asia Venäjä ja venäläiset turistit.
        Venäjä on pilannut paitsi suhteensa Suomeen, niin myös venäläisten turistien matkustusmahdollisuudet Suomeen.

        Pääseekö Suomalainen vielä Venäjälle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan Venäjä pilasi suhteensa Suomeen. Suomella ei ole varsinaisesti vihollisia, sikäli kuin Suomi itse voi sitä määritellä.
        Jos väkisin haluaa käyttää tuota Venäjällä ahkerasti käytettyä käsitettä ’vihollinen’, niin Venäjä teki itsestään Suomen ’vihollisen’.

        NATO trollien Venäjäviha sokaisi Suomen päättäjät näkemästä NATO johdon ansaa mihin Suomi joutui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monessa hotellissa hiljaista kun Suomi esti Venäläisten turistien tulon Suomeen lomalle.
        Kohta pannaan poikottiin myös Kiinalaiset , tulee tilaa Suomalaisille.

        Itä Suomessa lomamökit tyhjillään. Se tuli selväksi kun juteltiin paikan omistaja kanssa Oravissa. Venäläisten osuus oli vuokraajista yli puolet. Kyseisellä omistajalla on noin 10 luxus mökkiä. No vuokra oli puolet halvempi kuin ennen. Sama tilanne kuulemma muilla omistajilla. Olisi ollut valmis myymään meille yhden kohteistaan . Sopuhinnalla. Luulen kyllä, että vielä kannattaa odottaa oston kanssa.

    • Anonyymi

      eihän se nato ole mitään vaan suomalaisten herrojen suojatyö virat natossa,

      • Anonyymi

        Nato on usan instrumentti hyökätä venäjälle, ryöstämään runsaita luonnon varoja hyväntahtoisten hölmöjen tuella. Sitä kautta jenkit paikkaa kuralla olevaa talouttaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato on usan instrumentti hyökätä venäjälle, ryöstämään runsaita luonnon varoja hyväntahtoisten hölmöjen tuella. Sitä kautta jenkit paikkaa kuralla olevaa talouttaan.

        USA ei tarvitse NATOa jos haluaa hyökätä venäjälle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato on usan instrumentti hyökätä venäjälle, ryöstämään runsaita luonnon varoja hyväntahtoisten hölmöjen tuella. Sitä kautta jenkit paikkaa kuralla olevaa talouttaan.

        Olet ymmärtänyt asian väärin. Toivottavasti et ole suomalainen, koska tietämyksesi on niin huono, että suomalainen koululaitos saisi syytteet osaamattomuudestasi. Jos olet venäläinen, niin moni suomalainen ymmärtää osaamattomuutesi. Olet joutunut elämään koko ikäsi ideologisessa paskatynnyrissä, juomaan ja syömään sitä paskaa, joten koko todellisuutesi rakentuu rajoitettuun ideologiseen ymmärrykseesi ja elämääsi. Olemme silloin hyvin pahoillamme, koska sinua on lähes mahdoton auttaa. Olet loppuikäsi säälittävä kurja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato on usan instrumentti hyökätä venäjälle, ryöstämään runsaita luonnon varoja hyväntahtoisten hölmöjen tuella. Sitä kautta jenkit paikkaa kuralla olevaa talouttaan.

        Natohan ei koskaan ole hyökännyt oma-aloitteisesti mihinkään. Nato on puolustusliitto, joka turvaa jäsentensä ulkoiselta hyökkäykseltä. Siinä se on onnistunut 100%:sti.

        Venäjälle ei kukaan ole hyökkäämässä, ei ainakaan Nato. Ei nyt pidä olla noin naiivi hyväuskoinen hölmö, jota tietysti Venäjän propagandakoneisto käyttää surutta hyväkseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ymmärtänyt asian väärin. Toivottavasti et ole suomalainen, koska tietämyksesi on niin huono, että suomalainen koululaitos saisi syytteet osaamattomuudestasi. Jos olet venäläinen, niin moni suomalainen ymmärtää osaamattomuutesi. Olet joutunut elämään koko ikäsi ideologisessa paskatynnyrissä, juomaan ja syömään sitä paskaa, joten koko todellisuutesi rakentuu rajoitettuun ideologiseen ymmärrykseesi ja elämääsi. Olemme silloin hyvin pahoillamme, koska sinua on lähes mahdoton auttaa. Olet loppuikäsi säälittävä kurja.

        Joku jo sanoi Suomen PISA tulokset romahtaneet ja sen kyllä huomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natohan ei koskaan ole hyökännyt oma-aloitteisesti mihinkään. Nato on puolustusliitto, joka turvaa jäsentensä ulkoiselta hyökkäykseltä. Siinä se on onnistunut 100%:sti.

        Venäjälle ei kukaan ole hyökkäämässä, ei ainakaan Nato. Ei nyt pidä olla noin naiivi hyväuskoinen hölmö, jota tietysti Venäjän propagandakoneisto käyttää surutta hyväkseen.

        Väärin Nato hyökkäsi Jugoslaviaan ja moneen muuhun maahan ilman YK hyväksyntää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natohan ei koskaan ole hyökännyt oma-aloitteisesti mihinkään. Nato on puolustusliitto, joka turvaa jäsentensä ulkoiselta hyökkäykseltä. Siinä se on onnistunut 100%:sti.

        Venäjälle ei kukaan ole hyökkäämässä, ei ainakaan Nato. Ei nyt pidä olla noin naiivi hyväuskoinen hölmö, jota tietysti Venäjän propagandakoneisto käyttää surutta hyväkseen.

        Nato hyökkäsi Jugoslaviaan.

    • Anonyymi

      Venäjäuhka oli ihan keksittyä tuubaa, jotta natoon liittyminen olisi "perusteltua". Johan UPI paljasti, että nyt vasta venäjäuhka on todellinen.

      • Anonyymi

        Venäjän uhka on tietysti vähentynyt huomattavasti natojäsenyyden myötä. Koskaan ei Venäjä/Neuvostoliitto ole hyökännyt yhtäkään natomaata vastaan eikä edes uhkaillut. Jo hakimaan status antoi hyvän turvan.

        Kovasti lyhyt ja valikoiva on tiltun muisti, jos muista niitä uhkia, jota Venäjä/Neuvostoliitto on Suomea kohtaan on aiheuttanut. Onneksi se aika on takanapäin ja lähihistoriaa.

    • Anonyymi

      Nuoriso, miehet, sotilasikäset tiedostaa,
      että ” valtio” voi marssittaa ne lihamyllyyn.
      ASIA, TRAUMA - joka olisi pitänyt käsitellä toisin,
      EI NÄIN - liittymällä natoon.

      ” nato taistelee jonkun teidän puolesta”

      - kaikki maksaa siitä valheesta

      • Anonyymi

        näillä ” äänestäjillä” on aika erikoinen suhde sauliin,
        se on… huijareiden mätä kinkku.
        ( sauli on se joka käskyttää teidät sotaan, ” ylipäällikkönä”)

        ja nuoriso kannattaa sitä - koska se EI ole homopekka, vaan kokkare

        sauli huijaa aina, kaikessa

        vähä kuin huijaisi omaa juoppoa isäänsä
        ” älä tapata mua- ostetaan siihen hommaan muut tekijät… toisten rahoilla”

      • Anonyymi

        Hahha, kyllä näitä teidän susityperiä juttuja on hauska lukea.
        Mee trolli ny syömäön valillä kaalisoppaa, että jaksat taas muutaman tunnin kirjoitella tuuuuubaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahha, kyllä näitä teidän susityperiä juttuja on hauska lukea.
        Mee trolli ny syömäön valillä kaalisoppaa, että jaksat taas muutaman tunnin kirjoitella tuuuuubaa!

        en minäkään pelasta sinua,
        olet riskiryhmässä, ota piikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en minäkään pelasta sinua,
        olet riskiryhmässä, ota piikki.

        Ota vodkaa ja kaalisoppas

    • Anonyymi

      Joka on lukenut taloustiedettä ymmärtää NATO on EUn kaltainen hymynaama virka paikkoja ylläpitävä globaalin rahatalouden puudeli. Puudeli joka hoitelee Suomenkin syvemmälle velkasuohon.

      • Anonyymi

        Eli sinä et ole lukenut mitään tuon perusteella. :D

      • Anonyymi

        ja leikkurin terä laulaa. Kiitoksena tuesta.

    • Anonyymi

      << Kuka huijasi Suomea ja sen kansaa väittämällä Venäjän hyökkäävän Suomeen jos ei olla Natossa Vuosi meni eikä mitään tapahtunut , eikä olisi tapahtunut tulevaisuudessakaan. >>

      Mistä sinä sen voisit luvata, ettei Putinin sotaretki tuosta jatkuisi ? Hänhän nimenomaan on jo aloittanut propagandan Suomea vastaan.

      << Nyt on Suomi itsenäisyytensä menettänyt >>

      Miten niin ?

      Eikö esim. Viro ole itsenäinen maa ? Tai Norja ?

      Miten olisi kourallinen järkeä nyt väliin.

      << Mutta kuka tai mikä oli se taho joka huijasi Suomea maksumieheksi Natopöytään? >>

      Mitä helvetin maksuja esim. Viro tai Norja erityisesti joutuu maksamaan ? Niinpä, kyse on vaan omaan puolustukseen panostamisesta eikä mistään tolkuttomista jäsenmaksuista.

      << Venäjä ei hyökännyt Suomeen vaikka Suomi oli itsenäinen >>

      Mutta Venäjä olisi jollakin aikavälillä kuitenkin hyökännyt. Ja tosiaan, siinä vaiheessa kun uhka alkaa konkretisoitua, on myöhäistä enää yrittää NATO:on. Liittyminen on pakko hoitaa ennen ihan oikeaa tilannetta.

      Ja tosiaan, miksi ihmeessä Venäjä olisi pysähtynyt Ukrainaan ? Kyllä se on tehnyt melkein kaikissa sen naapurivaltioissa jotain sotilaallisia toimia, jos naapurit eivät ole alistuneet Venäjän määräämiin johtajiin jne. - paitsi NATO-jäsenmaihin. Niihin Venäjä ei uskalla koskea.

    • Anonyymi

      Kyllä Suomen kansa ihan itse halusi Natoon, Gallubit sen kertoi. Kansa tahtoi ja päättäjät tekivät kansan tahdon mukaan. Sitä en osaa sanoa oliko Kokoomus kuitenkin asian takana ja Presidenttihän Kokoomuslaisena on ollut todella innokas asiaa ajavana . On sitten eri asia pitääkö Galluppien mukaan tehdä päätöksiä. Usein Gallubbiin vastataan hetken mielijohteesta, ajattelematta sen pidemmälle, näin on kaikkien Gallubbien kanssa. Ei tämä Nato kyllä ilmaista ole ,sen tulee kansa huomaamaan, mutta kyllähän turvallisuus maksaa. Kuitenkin Suomen kansa kuuluu nyt läntiseen maailmaan ja Eu on hyvä asia , kaikki palikat muuten kohdallaan ,kuitenkin kaikki maksaa..

      • Anonyymi

        Vain typerys luottaa ostettuun tietoon mitä kallupit on.

    • Anonyymi

      Kuka huijasi Suomea ja kuka sen kansaa, ne ovat ainakin osaksi eri tekijöitä.
      Suomi huijattiin tai painostettiin ensin johtotasolla ja sitten kun prosessi oli jo pitkällä alettiin sitä tuoda kansalle.
      Muistetaan Häkämiehen lista kolmesta suurimmasta uhkasta Suomen turvallisuudelle: "Venäjä, Venäjä ja Venäjä".
      Siihen aikaan se kuulosti oudolta mutta nyt ajatellen se asettuu paikalleen ikäänkuin kampanjoinnin aloitusteemana.
      Mutta sitä on edeltänyt pitkä vaikuttaminen ylätasolla hivuttaen ja täysin näkymättömissä.
      Suomen ilmavoimien siirtyessä amerikkalaisiin hävittäjiin, ensin Hornetit, asia oli jo sinetöity. Enää oli suunnitelman vieminen maaliin eri tilanteita soveltaen sen edistämiseksi.
      Erkon kohdalla oli tietysti taustana myös vahva amerikkalainen äärioikeistolainen vaikutus. Silloin oli vihollisuus helposti perusteltu kommunismin vastaisuutena.
      Nyt kun Venäjän talousjärjestelmä ei enää sovi syyksi niin se on määritelty diktatuuriksi mitä länsi vastustaa. Vapautta ja demokratiaa puolustaen siis.
      Venäjän valtaisat luonnonvarat ja halu päästä niihin käsiksi ovat kuitenkin edelleen se perussyy ja Suomi on vedetty yhdeksi nappulaksi pelissä jolla niiden haltuun saamiseen pyritään.

    • Anonyymi

      jep ..ihan saatanan käsittämätöntä... taas suomi liittyy kerhoon josta ei ole mitään hyötyä ja nettomaksajana taas.
      Miten voi tilastollisesti olla mahdollista että 200 idioottin keskittymä voi yleensä olla olemassa jos isompi mielisairaaloita ei lasketa.

    • Anonyymi

      Suomi tuhosi itsensä liittymällä ekana EU ja Sitten Nato. Kauppa seis, suhteet pilalla sadaksi vuodeksi. Jenkkijuutalaisten rikkaiden salajuoni, saada valta kaikkialla.

    • Anonyymi

      Koko aloitus on peräisin itänaapurin trollitehtaalta.

    • Anonyymi

      Et tunne Venäjää. Sen voimavarat ovat nyt kiinni Ukrainassa. Kiitos korruptionsa. Suomella kävi tuuri. Ukraina laittaa hanttiin eikä alistunut Prahan kaltaiselle paraatiperaatiolle siviilejä vastaan, vaan ryssä joutuu oikeasti sotimaan. Jos Ukrainasta olisi tullut heille pelkkä läpihuutojuttu, niin olisivat olleet seuraavaksi Moldovan, Puolan, Baltian ja Suomen kimpussa.

      • Anonyymi

        Venäjän johto sai myös väärää tiedustelutietoa. Sodanjohtonsa kuvitteli ukrojen puolustustahdon ja yhtenäisyyden alakanttiin. He jattelivat että jäätynyt konflikti ja etniset/kielelliset/alueelliset erimielisyydet olisivat jo tehndet tehtävänsä eikä länsi tukisi näin yhtenäisenä Ukrainaa.

      • Anonyymi

        Puola ja Balttia olisi ollut Venäjän kuolinkouraisu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän johto sai myös väärää tiedustelutietoa. Sodanjohtonsa kuvitteli ukrojen puolustustahdon ja yhtenäisyyden alakanttiin. He jattelivat että jäätynyt konflikti ja etniset/kielelliset/alueelliset erimielisyydet olisivat jo tehndet tehtävänsä eikä länsi tukisi näin yhtenäisenä Ukrainaa.

        Ukroilta uupui myös venäjämielisyys, venäläishenki, venäläinen ajatusmaailma (ruski mir). Ja lopuiltakin etnisiltä/kielellisesti venäläisiltä karisi ruusuiset kuvat "vapauttajistaan" kun ruskiarmy alkoi siviilikohteita pommittaa, ampua, tuhota, tappaa ja varastaa. Ukraina oli jo hyvän matkaa kerennyt länsimaistua. Selvästi kauttaaltaan kehittyneempi valtio kuin Venäjä.

      • Anonyymi

        Ei Ukraina kykene laittamaan hanttiin se on NATO aseet jotka tekee sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän johto sai myös väärää tiedustelutietoa. Sodanjohtonsa kuvitteli ukrojen puolustustahdon ja yhtenäisyyden alakanttiin. He jattelivat että jäätynyt konflikti ja etniset/kielelliset/alueelliset erimielisyydet olisivat jo tehndet tehtävänsä eikä länsi tukisi näin yhtenäisenä Ukrainaa.

        Tuossa on totta paljon.

    • Anonyymi

      Olisi aloitettava esitutkinta noita 200 idioottia kohtaan , syyte rikoksesta kansaa ja sen turvallisuutta vastaan.

      • Anonyymi

        200, onko tuo Venäjän nykyeliitin koko Putin mukaanlaskettuna? Haagiin vaan koko hallitseva örkkiporukka.

      • Anonyymi

        "Olisi aloitettava esitutkinta..."

        Täällä Suomessa ja suomalaiseen lainsäädäntöön perustuvassa järjestelmässä ei aloiteta esitutkintoja koulutytön piirustuksista eikä edes eri mieltä asioista olemisesta.

        - Yritä nyt katkeruudessasi ymmärtää se, ettei Suomessa lähtökohtaisesti ketään syytetä eikä rangaista tekaistuilla syytöksillä.

        Siis niillä tavoilla, joita sinun kotimaasi valtiojohto käyttää yritäessään pitää romahtavaa korttitaloaan pystyssä.

    • Anonyymi

      SUOMEN TOLLOJA POLITIIKKOJA KUSETTAA VENÄJÄ, EU, NATO JA PUTTE SETÄ NAURAA SUOMEN VENÄJÄ PAKOTTEILLE KOKO VENÄJÄ NAURAA SUOMEN KIIMASILLE NATO VOSUILLE

      • Anonyymi

        Kaikki kusettaa Suomiporoja , Viro eniten.

    • Anonyymi

      Ei tarvi huijata eihän kansalta kysytty

    • Anonyymi

      Hommassa kävi niinkuin koronan kanssa, kansa peloteltiin, luotiin paniikki päälle median ja hallituksen toimesta. Kansa ryntäsi ottamaan tehottoman ja kokellisen piikin.
      Venäjän " uhan " perusteella tehtiin taas paniikki päälle ja homma oli selvä, taas propaganda ja pelottelu kannatti.
      On sata prosenttisen varmaa, että hallitus ja media tulee jatkossa käyttämään hyväksi todettua keinoa...odotan innolla mistä seuraavaksi lyödään paniikki päälle. Luultavasti sen jälkeen ollaa taas nettomaksajana jossain helvetin toiminnassa.

    • Anonyymi

      Ei uskallettu järjestää kansanäänestystä koska enemmistö vastustaa nato jäsenyyttä natoon liittyminen ilman kansanenemmistön kannatusta on maanpetos?🤔🤨🙄

    • Anonyymi

      Kyllä tämä avaaja on nyt niiiiiin katkera kun koko ajan pitää näitä itkuvirsiä tästä asiasta kirjoitella tänne. Lopeta jo. Ei se asia sinun itkullasi muuksi muutu. Pitäskö avaajan lukea historiankirjoja vähän enemmän? Venäjä on hyökännyt Suomeen monta kertaa.

    • Anonyymi

      Eikö aloittaja saanut Kremliltä uusia ohjeita? Nato trollaus kun epäonnistui ja pahoin niin nyt pitää palata takaisin rokotevastaisuuteen.

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2023-04-01 10:47:24

        Juurikin näin!

    • Anonyymi

      Putinin paskan syytähän se on tämäkin. Ei tarvis,kun yks ukko nitistää,niin maailma olisi paljon rauhallisempi. Mutta kun ei näytä onnistuvan. Turhaan sitä mihinkään haagiin yritetään roudata oikeuden eteen. syntilista on sen verran pitkä,että kuolemantuomiokin olisi lievä hänelle.

      • Anonyymi

        " Ei tarvis,kun yks ukko nitistää,niin maailma olisi paljon rauhallisempi. "

        - Onko potentiaalinen seuraaja "Putinin sylikoira" Medvedev mielestäsi parempi vaihtoehto?

        ...ei se taida ihan yhdestä putte-Putinista kiinni olla.

        Mainittakoon, että venäläissotilaiden äidit ovat olleet hyvin myötämielisiä, että 'sota pakottaa nuoret pojat kaikenlaista tekemään'; kun he ovat puheluissaan rintamalta siviilien kiduttamisesta, tappamisesta ja jopa raiskaamisista kotiin kertoneet.

    • Anonyymi

      Venäläiset ovat olleet ihan hyvilään Suomen Nato liitoksesta.
      Heille kun avautuu suuret,vienti markkinat Suomen kautta.
      Ei heillä ole mitään tarvetta hyökätä Suomeen.
      Ruotsalaisten pääsy Natoon on sitten,Venäjän ja Ruotsin välinen,asia.
      Tästä Suomen kannattaisi olla eritysen huolissaan. Suomella on kokemusta olla kummankin maan vallan.alla olemisesta. VKK- Puolue.

    • Anonyymi

      Leipää ja sirkushuveja

    • Anonyymi

      "Vuosi meni eikä mitään tapahtunut..."

      Ei tietenkään tapahtunut, koska *yssän armeija oli nenää myöten *usessaan Ukrainassa päätymättömien tunarointiensa jälkeen.

      Ja mitä negatiivista tässä NATO:ssa olet näkevinäsi? Millään rahalla Suomen kansa ei sen parempaa suojaa saa arvaamatonta, agressiivista ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamatonta kansanmurhaaja-armeijaa vastaan.

      Kuohari poksahtaa täällä sinä päivänä, kun Suomen NATO-jäsenyys on virallisesti vahvistettu. On se jäsenyyssen verran historiallisen hieno tpahtuma Suomelle ja suomalaisille.

    • Anonyymi

      80 vuotta Suomi sai elää, upeaa aidon turvallisuuden ja rauhan aikaa. Sitten alkoi PetosKok-pörssirikollispsykopaattien Suomen valtion ja eläkerahastojen ryöstäminen, eduskunnan ja ministeriöitten korruptoitiminen YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄKSI.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17804348/suomi-ei-liity-koskaan-autokratiausan-hyokkaysliittoon#comment-120050656

      https://metropolitan.fi/entry/edward-snowden-finland-nsa-cooperation-since-2004

      Suomen kansalle valehdellaan, sumutetaan, pimitetään, ryöstetään valtion ja eläkerahastojen miljardeja hämärissä, jne laittomia hallituksia, pelkkinä ilmoitusasioina, tiedotetaan, kuin Venezuelassa, tai Filippiineillä, ei mitään eroa enää.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17470104/ex-aarioikeistohallitus-oli-laiton-usan-sotarikosliitto-hanke-on-laiton#comment-114962517

      • Anonyymi

        "80 vuotta Suomi sai elää, upeaa aidon turvallisuuden ja rauhan aikaa. "

        Kutsutko YYA-nöyristelyn aikaa upeaksi ajanjaksoksi.

        Vaikka sille näyristelylle oli geopoliittiset ja (sota-)historialliset syynsä, itse pidän YYA-nöyristelyä ja -liturgioita "syvästä ystävyydesta" suurena ja valheellisena ja ennen kaikkea yksipuolisena näytelmänä.

        Hiukan nyt pappa valoja päälle.

      • Anonyymi

        Yhyy yhyy kyynel

        YYA aika oli Suomen historian parasta aikaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17804434/emme-osta-autokratiausan-sotilasvallankaappareiden-quothenkivakuutuksiaquot

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17355758/tattarataa!-nato-jasenmaksu-2300-miljoonaa-euroa-!-patterit-ja-liittyma-ei-sisally-hintaan

      Suomen kansalla ja valtiolla, on vielä täydet mahdollisuudet, torjua ja estää, Suomeen kohdistuvat, AutokratiaUsan pörssirikollis-uusfasistien, hyökkäykset ja ryöstöhankkeet, lopettamalla äänestäminen, eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN korruptiovaaleissa JA nostamalla ne rikoskanteet, kansainväliseen korkeimpaan oikeuteen, jotka olisi pitänyt nostaa jo viranomaisten velvollisuutena.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17761646/marginaalisen-pieni-porssirikollismafia-autokratiausan-sotarikosliitto-hankkeen-takana#comment-119411445

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17762948/ruotsin-poliisijohtaja-teki-harakirin-suomen-viranomaiset-kantavat-porssirikollisten-salkkuja

      Katsokaa vain, Ruotsin kansaa ei voidakaan pakottaa, Pohjolan Venezuelaksi ja Filippiiniksi, KorruptioNiinistöTrump on pidätettävä viralta, erotettava ja vietävä syytteissä Haagin Tuomioistuimeen.

    • Anonyymi

      Militaristit yhdessä sotabisnes-pörssirikollispsykopaattien ja uusfasistisen aatteen siivin, ovat päästetty valtaan Suomessa, kyllä se on sotilasjuntta, eikä mitään oikeusvaltion ja demokratian toimintaa. Mistään maanpuolustuksesta, ei nykyisissä suuruudenhulluissa hyökkäysliiton toimissa, ole kyse, vaan sotilasjuntan suuruudenhulluista sodanvalmisteluista.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17740148/suomea-ei-80-vuoteen-ole-uhannut-yhtaan-mikaan-

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17804954/suuruudenhullujen-porssipsykopaattien-sotilasjuntta-riisuttava-vallasta-suomessa#comment-120059644

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17661451/en-tule-aanestamaan-seuraavissa-vaaleissa-ei-ole-todellista-realistista-vaihtoehtoa#comment-117886652

      Korruptiovaaleissa yksipuoluejärjestelmässä äänestäminen, on nimen allekirjoittamista ikuiseen, tuhansien miljardien eurojen, ryöstämisten velkavankeuskirjaan. Älkää menkö autokratiausan pörssirikollispsykopaatti-vallankaappareiden ansaan suomalaiset.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17621347/niinisto-oli-heikoin-lenkki

      • Anonyymi

        Kylläpä ryssän trolli jaksaa vinkua. Jakaa omia tekaistuja juttuja joka välissä. Ei suomalainen ole niin tyhmä kuin sinä. Nuo tekaistut ryssän jutut mene täällä läpi.
        Itke trolli itses uneen

        NATO Suomalainen on vielä tyhmempi.

    • Anonyymi

      Pörssimogulit pitävät yhtä, yli valtioidenrajojen. Onko siis Kiinan ja Venäjän etu, että Suomi uhrataan, AutokratiaUsan uudeksi Venezuelaksi ja Filippiiniksi, puskurivaltioksi itään laajenemispyrkimyksille.

    • Anonyymi

      No kerro meille kuka.

    • Anonyymi

      Kokoomus.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Käsky kävi rapakon takaa, suomi pitää saada Natoon, Baltian maita puolustamaan. Suomen päättäjät aloittivat Venäjän ja Putinin parjaus ja mustamaalauskamppanjan. Tuloksena suomi on natossa ja otsikot kertovat "Neljä Hornettia vei suomen Nato-aikaan - Suomi aloitti Viron ilmapuolustuksen". Näin Suomi alkaa maksaa toisten puolesta baltian maiden puolustuskuluja ja selvis mihin noita F-35 koneita tarvitaan tuollainen määrä!

    • Anonyymi

      Mistään puolustamisesta eikä enää armeijastakaan, ole enää Suomessa kyse, vaan Sotilasjuntasta, vastaavasta kuin Venezuelassa, Filippiineillä, ÄärioikeistoIsraelissa ym kaikkialla, minne AutokratiaUsan pörssirikollispsykopaatit, tuhoisat, sotaisat, hyökkäysliittonsa ovat ulottaneet.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17804954/suuruudenhullujen-porssipsykopaattien-sotilasjuntta-riisuttava-vallasta-suomessa#comment-120059644

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17804272/nato-krapula-on-alkanut-suomessa--luultiin-naton-olevan-pelastus-mutta-nyt-nyt-alkoi-ikava-arki-#comment-120051404

      Suomen tilanne o n ehdottomasti, vietävä Haagin Tuomioistuimen käsittelyyn, sitä vaativat jo kaikki Suomen perustuslaista alkaen lait ja sopimukset, oikeusvaltio-periaatteesta, demokratiasta ja kansalaisten oikeuksista puhumattakaan ja kiireesti.

    • Anonyymi

      Ei kukaan huijannut, vaan Suomi etsi turvaa. Putte aloitti haaveluns uudesta maailmanherrudesta ja hyökkäsi Uhkainaan. Sitä ennen oli näyttänyt jo mallia maailmanvalloitustaitojaan pienemmillä valloituksillaan ja vihreillä miehillä.

      Suomalaiset eivät olisi halunneet eivät liityneet Natoon, jos Putte ei olisi alkanut unelmoimaan entisista herruden ajoista.

    • Anonyymi

      Tavallaan pullistelija Putin. Rikollinen Putin. Kansanmurhaaja Putin. Diktaattori Putin. Ja sen kaverit. Joilla on millä mällätä, kun kansalta on varastettu kaikki. Nyt pitää saada LISÄÄ!

    • Anonyymi

      Suomessa tehty Sotilasvallankaappaus, AutokratiaUsan pörssirikollispsykopaattien Sotilasjuntan toimesta, tuskin edes liittyy, itärajan takaisiin. Suomen kansalla ei ole putinriippuvutta, kuten äärioikeiston perintöpörssijälkeläisillä, Trumpisteilla joiden laiton hyökkäysliitto-hävittäjähankeralli, tulee viedä kansainvälisen oikeuden käsittelyyn.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17470104/ex-aarioikeistohallitus-oli-laiton-usan-sotarikosliitto-hanke-on-laiton#comment-114962517

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17804434/emme-osta-autokratiausan-sotilasvallankaappareiden-quothenkivakuutuksiaquot

    • Anonyymi

      Ei suomalaisia huijattu. Venäjä huijasi vain itseään.

    • Anonyymi

      Sanomayhtion mediapooli saa rahoituksen Pentagonilta. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat. On aika merkillistä ettei suomessa monikaan vielä tiedä mikä oli todellinen syy Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Tai ei vaan haluta ymmärtää. Ajatelkaa tilanne, että Ruotsi alkaisi järjestelmällisesti poistamaan suomenkielisiä ja etniseltä taustaltaan suomalaisia pohjois-ruotsista. Ensin kieltämällä suomen kielen ja sitten jopa tappamalla eliminoimaan suomalaisia. Voi olla, että ei suomen valtionjohto reakoisi tähän mitenkään???

      • Anonyymi

        Tai toisinpäin, täällä alettaisiin eriarvoistaa ruotsinkielisiä tai syntyperältään suomenruotsalaisia.
        Tulisi iskujoukkoja jotka kävisivät kaikilla työpaikoilla etsimässä ja poistamassa ruotsinkieliset.
        Vastustavat rahttaisiin kadulle ja piestäisiin julkisesti lyhtypylväisiin sidottuna.
        Ja jos ei Ruotsi muuten alkaisi reagoida, kavaltajahurreja alkaisi löytymään hengettöminä lisääntyviä määriä ja lopulta syntyisi sisällissota ruotsinkielisten kanssa.
        Tässä tilanteessa Nato ja länsikoalitio alkaisi julkisesti tukea Suomen pyrkimystä vapautua ruotsalaissorrosta ja jos Ruotsi lopulta tulisi pelastamaan omiaan saataisiin se sota käyntiin Ukrainan malliin Ruotsin laittomana hyökkäyssotana.
        Silloin alkaisi rahaa ja aseapua virrata maailmalta miljarditolkulla tukemaan pienen Suomen urheaa taistelua.
        Rahat menisi tietenkin valtiojohdon taskuun ja aseilla voitaisiin aloittaa vilkas rajakauppa Venäjälle.
        Ihan vaan ajatusleikkinä mutta myös rinnastuksena sille mistä Ukrainassa todellisuudessa on kysymys.

      • Anonyymi

        Hauskoja nämä salaliitto poikaset sairaine uskoineen, säälittävää porukkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskoja nämä salaliitto poikaset sairaine uskoineen, säälittävää porukkaa.

        Sinä oot säälittävä piikitetty kun et näe todellisuutta. uskot vain mitä valeuutiset syöttää

    • Anonyymi

      Itse Putin on kertonut TV:n välityksellä kuinka hän tavoittelee entisen historiallisen Suur-Venäjän rajoja hallintaansa ja valitettavasti Suomi olisi silloin raajan väärällä puolella.
      Vieläkö muuta punikki haluaa tietää?
      Suomi on edelleen itsenäinen ja tulee jatkossakin olemaan ja sen meille tarjoaa liittoutuminen EU:n ja Natoon.

    • Anonyymi

      Ainakin Natoon menemällä saatiin suomalaisten asuntojen hinnat syöksykierteeseen. Tietysti hyvä nuorille, että suuret ikäluokat saavat nyt pataan kunnolla.

      • Anonyymi

        Hyvä. Oikeus tapahtuu muttei niin kuin laiskat suuret ikäluokat olisivat toivoneet.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomi oli turvassa puolueettomana, nyt ei enään. Suomesta tuli ydinisku kohde heti kun länsi saa sodan aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Kysehän on korvatillikasta Putinille. Jos ei opi elämään naapureidensa kansa, niin sitten voi tulla Suomi-neidolta potku munillekin.

    • Anonyymi

      Ryssä on ollut kiireinen Ukrainassa. Kiovan valtausparaatin rekvisiitta pölyttyy. Helsingin paraatin suunnittelu on seis.

      Hyvä niin.

    • Anonyymi

      Se oli Putin joka oli sitä mieltä, että Suomen kuuluu olla osa Venäjää.

      • Anonyymi

        No onko näkyny pöljä?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17355758/tattarataa!-nato-jasenmaksu-2300-miljoonaa-euroa-!-patterit-ja-liittyma-ei-sisally-hintaan

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17470104/ex-aarioikeistohallitus-oli-laiton-usan-sotarikosliitto-hanke-on-laiton#comment-114962517

      EI se laittomuus, lippuja liehuttamalla ym seremonioita esittelemällä, lailliseksi muutu, kun sille ei ole, Suomen kansan laillista hyväksyntää.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17790538/harhauttaja-korruptioniinistotrump-kuuluu-haagin-tuomioistuimeen

    • Anonyymi

      Aloituksessa mainittu "uhka Kiinan kaupan menettämisestä", taisi olla enteilyä sen oligarkismin pörssirikollisuuden muodon, selittämisestä kansalaisille suotuisassa valossa.

      https://www.aljazeera.com/opinions/2023/4/21/macrons-china-views-are-worrying-because-he-isnt-alone

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16220883/kiina-heilastelee-aarioikeiston-kanssa---ihmisoikeudet-vaarassa-suomessakin

      Tulosta voi tehdä ilman alistamista, jos osaa. Suomen korruptio-yksipuoluejärjestelmän yksimielisesti ja syvästi korruptoituneet pörssirikollis-poliitikot - ja virkamiehet, eivät taida osata.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17832423/aarioikeistouhka-tulee-yha-useammin-yleisradiosta#comment-120475677

      ÄärioikeistoYlestä pörssiOligarkismin kritiikkiä, on turha etsiä, kyseisen joutavaksi käyneen rahastuspuljun, olemassaolo perustuu tuohon isoon talousrikollisuuteen, poliittikojen- ja virkamiesten korruptioon, suureen pörssirikollisuuteen. Kaksinaamaiset ja tekopyhät Venäjä-pakotteet, olivat vain kansalaisille, vallankäyttäjiä ne eivät koskeneet, eivätkä koske edelleenkään, kauppa käy entiseen malliin.

    • Anonyymi

      Suomi menetti itsenäisyyden kun liityttiin Euroopan unioniin.ei tarvita mitään unionia kun ollaan Natossa.

    • Anonyymi

      Harmittaa kun Putin on niin saamaton ettei iske Suomeen rajuilla pommituksilla. Venäjän on saatava rohkeampi presidentti joka on valmis käyttämään myös ydinaseita, Putin on mitätön.

    • Anonyymi

      Tälläkin palstalla on valtava lauma niitä, jotka menivät kokoomusmedian kusetukseen suin päin ajattelematta itse yhtään mitään, heitä kutsutaan tyhjäpäisiksi NatoNiiloiksi.
      Somekakaroita jotka peukuttavat ääliömäisesti kaikkea muiden mukana.

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "JTälläkin palstalla on valtava lauma niitä, jotka menivät kokoomusmedian kusetukseen suin päin ajattelematta itse yhtään mitään,"

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Demari ja Kansan Uutiset ovat julkaisseet palstametreittäin NATOa kannattavien vasemmistopuolueiden kansanedustajien haastatteluja NATO -jäsenyydestä.

        Ovatko nekin itse keksimääsi "kokoomusmedia"?

    • Anonyymi

      USAn kirjottaman kässärin mukaan mennyt koko ajan. Sitä vain ei usan aanusta lipittävät natofanit kehtaa myöntää ja huutelee puskista koko ajan tekosyitä. Yhtä paljon Ukrainan sota uhkaa Suomea kuin Syyrian tai Afganistanin sota. Koko hulabaloo venäjän hyökkäyksestä lähtien on ollu pelkkää käsikirjotettua teatteria mihin sinisilmäset puubäät lankee. Sitten hävettää ja pitää fiksumpia haukkua puten troIIeiks. huhhuh.

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "USAn kirjottaman kässärin mukaan mennyt koko ajan. Sitä vain ei usan aanusta lipittävät natofanit kehtaa myöntää ja huutelee puskista koko ajan tekosyitä. Sitten hävettää ja pitää fiksumpia haukkua puten troIIeiks. huhhuh."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, johon USA "kirjoitti kässärin". Tuolla aivopierulla pääset kyllä putinin trollien joukkoon, mutta ei sinua kukaan fiksuna pidä.

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Yhtä paljon Ukrainan sota uhkaa Suomea kuin Syyrian tai Afganistanin sota. Koko hulabaloo venäjän hyökkäyksestä lähtien on ollu pelkkää käsikirjotettua teatteria mihin sinisilmäset puubäät lankee. "

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Tarkastellaan esittämiäsi sotia:

        Syyriassa on diktaattori Assadin aloittama ja Venäjän tukema sisällissota, jonka vuoksi 2015 Suomeen tuli tuhansia pakolaisia. Se siis vaikutti.

        Afganistanissa ei sodita enää, mutta tuolla Neuvostoliiton 1979 aloittama hyökkäyssota vaikutti monin tavoin: sen vuoksi lopulta Neuvostoliitto romahti, millä oli valtava merkitys koko Euroopalle.

        Johtopäätös: naapurissamme olevan Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on aivan EUn ja NATOn naapureissa, joihin kuulumme. Siksi sillä on myös suuri merkitys Suomelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "USAn kirjottaman kässärin mukaan mennyt koko ajan. Sitä vain ei usan aanusta lipittävät natofanit kehtaa myöntää ja huutelee puskista koko ajan tekosyitä. Sitten hävettää ja pitää fiksumpia haukkua puten troIIeiks. huhhuh."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, johon USA "kirjoitti kässärin". Tuolla aivopierulla pääset kyllä putinin trollien joukkoon, mutta ei sinua kukaan fiksuna pidä.

        tyhjäpäinen NatoNiilo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tyhjäpäinen NatoNiilo

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "tyhjäpäinen NatoNiilo "

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Katkeran itätrollin avautuminen ad hominem argumentaatiovireenä.
        Millainen sää siellä Pietarissa on?

    • Anonyymi

      Vielä kerran. Tervetuloa NATO ja tervetuloa USA. Ihan mahtavaa. Itään päin nöyristely on loppu. EU oli hyvä alku mutta ei vielä riittävä. Suomi ei ole enää yksin.

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2023-06-03 07:26:08

        Kyllä!

        Viime vaalit osoittivat kristallinkirkkaasti mitä mieltä kansan syvät rivit olivat tuoreesta NATO-jäsenyydestä:

        NATO-kielteisyyttään esille tuoneille osoitettiin, etteivät he kuulu kansanedustajien joukkoon Arkadianmäelle.

        Voiko asian enää selvemmin sanoa!

        Ja pitää muistaa, ettei NATO-jäsenyytemme ihan itsestään tullut. sian eteen oli tehty vuoren kokoinen työmäärä ja siinä todellinen työmyyrä oli ulkoministerimme Pekka Haavisto. Blinkenin vierailua seuranneille tämä ei ole jäänyt epäselväksi, vaikkei Haavisto itse ansioitaan jäsenyyden saavuttamisessa tikun nokkaan nostakaan.
        - - -

        Asia näyttää olevan kovasti kitkerä pala pikku-putinistitrolleille ja heidän kapellimestareilleen.

        Olisi parmpi, jos vaan oppisitte elämään sen faktan kanssa, että Suomi on NATO:n täysjäsen. 5. artikla ja silleen....

      • Anonyymi

        Muuten hyvä mutta eu:sta kun vielä etottaisiin niin päästäisiin vapauteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuten hyvä mutta eu:sta kun vielä etottaisiin niin päästäisiin vapauteen.

        Erottaisiin

    • Anonyymi

      eihän nää taliaivoiset natonasset osaa mitään ajatella, jonossa talutettavia lampaita, voi äiti.

    • Anonyymi

      Tämä aloitus ja kysymys pitäisi olla
      lehtien palstoilla jotta useampi miettisi
      miten Suomessa tehdään päätöksiä.

      • Anonyymi

        Arvaa vaan onko kokoomusmedian sivuilla rehellistä keskustelua natoon menon syistä, kun ne itse olivat/ovat siinä kusetuksessa mukana?
        Sehän oli kokoomusomisteinen mainostoimisto Taloustutkimus oy joka tekaisi pikku gallupin, jonka perusteella kokoomuslainen pressa läks tuliperseenalla washingtoniin Bidenin puheille natoon liittymisestä.

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Tämä aloitus ja kysymys pitäisi olla
        lehtien palstoilla jotta useampi miettisi
        miten Suomessa tehdään päätöksiä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Suomessa ylin päättäjä on eduskunta. Tuo opetetaan peruskoulussa täällä Suomessa. Entä siellä Pietarissa?

        "Arvaa vaan onko kokoomusmedian sivuilla rehellistä keskustelua natoon menon syistä, kun ne itse olivat/ovat siinä kusetuksessa mukana?."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei sellaista "kokoomusmediaa" ole kuin teidän itätrollien propagandassa.

        Et selvästi ymmärrä. että eduskunta päätti lähes yksimielisesti turvallisuusselvityksen pohjalta, että Suomi hakee NATOn jäsenyyttä.

        "Sehän oli kokoomusomisteinen mainostoimisto Taloustutkimus oy joka tekaisi pikku gallupin."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Eipäs olekkaan. Ei Kokoomus omista Taloustutkimus OY:tä.

        "kokoomuslainen pressa läks tuliperseenalla washingtoniin Bidenin puheille natoon liittymisestä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei Niinistö ole enää Kokoomuksen jäsen.

        Kronologisesti NATO prosessi meni näin:

        24.3.2022: SDP:n puoluehallitus käsitteli Nato-jäsenyyttä.
        31.3.2022: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannatti Nato-jäsenyyttä yksimielisesti.
        9.4.2022: Keskustan puoluehallitus antoi hyväksynnän Nato-jäsenyydelle.
        23.4.2022: Vihreiden puoluevaltuuskunta tuki Nato-jäsenyyttä.
        23.4.2022: Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto tuki Nato-jäsenyyttä.
        13.4.2022: Eduskunta sai uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.
        12.5.2022: Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin julkaisivat Nato-kantansa ja ilmoittivat, että Suomen on haettava Naton jäsenyyttä.
        15.5.2022: TP-UTVA ja Valtioneuvosto esittelivät Nato-jäsenyyden hakemista.
        24.3.2022: SDP päätti Nato-jäsenyydestä.
        16.5.2022: Eduskunta keskusteli Nato-jäsenyydestä.
        29.6.2022: Nato kutsui Suomen jäseneksi Madridin huippukokouksessa.

        Eduskunnan velvoitteiden osalta asiaa koskivat perustuslain pykälät 94 ja 95. Valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojalan mielestä perustuslaki ei selvästi kertonut, minkälaisella enemmistöllä eduskunta voi tehdä päätöksen sotilaallisesta liittoutumisesta.
        Ei ollut selvää, olisiko kyseessä ”Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivallan siirto kansainväliselle järjestölle”, johon perustuslain mukaan vaaditaan 2/3:n enemmistö.

        Määräenemmistökysymystä ei kuitenkaan jouduttu tulkitsemaan käytännössä, sillä eduskunta päätti 17. toukokuuta äänin 188–8, että se kannattaa Suomen Nato-hakemusta. Äänestyksessä vastaan äänestivät vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen, Johannes Yrttiaho, Veronika Honkasalo, Anna Kontula, Merja Kyllönen, Markus Mustajärvi, sekä perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko ja eduskuntaryhmän Valta kuuluu kansalle kansanedustaja Ano Turtiainen.
        Eduskunnan päätöksen jälkeen samana päivänä järjestettiin valtioneuvoston istunto ja tasavallan presidentin esittely, jossa tehtiin päätös jäsenhakemuksesta ja jonka jälkeen ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti jäsenhakemuksen

        Jos pressana olis ollut Halonen, kokoomuskusetus ei olisi onnistunut. Sori siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Arvaa vaan onko kokoomusmedian sivuilla rehellistä keskustelua natoon menon syistä, kun ne itse olivat/ovat siinä kusetuksessa mukana?."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei sellaista "kokoomusmediaa" ole kuin teidän itätrollien propagandassa.

        Et selvästi ymmärrä. että eduskunta päätti lähes yksimielisesti turvallisuusselvityksen pohjalta, että Suomi hakee NATOn jäsenyyttä.

        Sokee ei näe, tyhmä ei tajua. Sori siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "kokoomuslainen pressa läks tuliperseenalla washingtoniin Bidenin puheille natoon liittymisestä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei Niinistö ole enää Kokoomuksen jäsen.

        Kronologisesti NATO prosessi meni näin:

        24.3.2022: SDP:n puoluehallitus käsitteli Nato-jäsenyyttä.
        31.3.2022: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannatti Nato-jäsenyyttä yksimielisesti.
        9.4.2022: Keskustan puoluehallitus antoi hyväksynnän Nato-jäsenyydelle.
        23.4.2022: Vihreiden puoluevaltuuskunta tuki Nato-jäsenyyttä.
        23.4.2022: Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto tuki Nato-jäsenyyttä.
        13.4.2022: Eduskunta sai uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.
        12.5.2022: Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin julkaisivat Nato-kantansa ja ilmoittivat, että Suomen on haettava Naton jäsenyyttä.
        15.5.2022: TP-UTVA ja Valtioneuvosto esittelivät Nato-jäsenyyden hakemista.
        24.3.2022: SDP päätti Nato-jäsenyydestä.
        16.5.2022: Eduskunta keskusteli Nato-jäsenyydestä.
        29.6.2022: Nato kutsui Suomen jäseneksi Madridin huippukokouksessa.

        Eduskunnan velvoitteiden osalta asiaa koskivat perustuslain pykälät 94 ja 95. Valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojalan mielestä perustuslaki ei selvästi kertonut, minkälaisella enemmistöllä eduskunta voi tehdä päätöksen sotilaallisesta liittoutumisesta.
        Ei ollut selvää, olisiko kyseessä ”Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivallan siirto kansainväliselle järjestölle”, johon perustuslain mukaan vaaditaan 2/3:n enemmistö.

        Määräenemmistökysymystä ei kuitenkaan jouduttu tulkitsemaan käytännössä, sillä eduskunta päätti 17. toukokuuta äänin 188–8, että se kannattaa Suomen Nato-hakemusta. Äänestyksessä vastaan äänestivät vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen, Johannes Yrttiaho, Veronika Honkasalo, Anna Kontula, Merja Kyllönen, Markus Mustajärvi, sekä perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko ja eduskuntaryhmän Valta kuuluu kansalle kansanedustaja Ano Turtiainen.
        Eduskunnan päätöksen jälkeen samana päivänä järjestettiin valtioneuvoston istunto ja tasavallan presidentin esittely, jossa tehtiin päätös jäsenhakemuksesta ja jonka jälkeen ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti jäsenhakemuksen

        Henkeen ja vereen kokoomuslainen. Tajuutsä? Sori siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Sehän oli kokoomusomisteinen mainostoimisto Taloustutkimus oy joka tekaisi pikku gallupin."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Eipäs olekkaan. Ei Kokoomus omista Taloustutkimus OY:tä.

        Kokoomuslainen Eero Lehti omistaa Taloustutkimus oyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvaa vaan onko kokoomusmedian sivuilla rehellistä keskustelua natoon menon syistä, kun ne itse olivat/ovat siinä kusetuksessa mukana?
        Sehän oli kokoomusomisteinen mainostoimisto Taloustutkimus oy joka tekaisi pikku gallupin, jonka perusteella kokoomuslainen pressa läks tuliperseenalla washingtoniin Bidenin puheille natoon liittymisestä.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "kokoomuslainen pressa läks tuliperseenalla washingtoniin Bidenin puheille natoon liittymisestä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ei Niinistö ole enää Kokoomuksen jäsen.

        Kronologisesti NATO prosessi meni näin:

        24.3.2022: SDP:n puoluehallitus käsitteli Nato-jäsenyyttä.
        31.3.2022: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannatti Nato-jäsenyyttä yksimielisesti.
        9.4.2022: Keskustan puoluehallitus antoi hyväksynnän Nato-jäsenyydelle.
        23.4.2022: Vihreiden puoluevaltuuskunta tuki Nato-jäsenyyttä.
        23.4.2022: Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto tuki Nato-jäsenyyttä.
        13.4.2022: Eduskunta sai uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.
        12.5.2022: Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin julkaisivat Nato-kantansa ja ilmoittivat, että Suomen on haettava Naton jäsenyyttä.
        15.5.2022: TP-UTVA ja Valtioneuvosto esittelivät Nato-jäsenyyden hakemista.
        24.3.2022: SDP päätti Nato-jäsenyydestä.
        16.5.2022: Eduskunta keskusteli Nato-jäsenyydestä.
        29.6.2022: Nato kutsui Suomen jäseneksi Madridin huippukokouksessa.

        Eduskunnan velvoitteiden osalta asiaa koskivat perustuslain pykälät 94 ja 95. Valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojalan mielestä perustuslaki ei selvästi kertonut, minkälaisella enemmistöllä eduskunta voi tehdä päätöksen sotilaallisesta liittoutumisesta.
        Ei ollut selvää, olisiko kyseessä ”Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävä toimivallan siirto kansainväliselle järjestölle”, johon perustuslain mukaan vaaditaan 2/3:n enemmistö.

        Määräenemmistökysymystä ei kuitenkaan jouduttu tulkitsemaan käytännössä, sillä eduskunta päätti 17. toukokuuta äänin 188–8, että se kannattaa Suomen Nato-hakemusta. Äänestyksessä vastaan äänestivät vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen, Johannes Yrttiaho, Veronika Honkasalo, Anna Kontula, Merja Kyllönen, Markus Mustajärvi, sekä perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko ja eduskuntaryhmän Valta kuuluu kansalle kansanedustaja Ano Turtiainen.
        Eduskunnan päätöksen jälkeen samana päivänä järjestettiin valtioneuvoston istunto ja tasavallan presidentin esittely, jossa tehtiin päätös jäsenhakemuksesta ja jonka jälkeen ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti jäsenhakemuksen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sokee ei näe, tyhmä ei tajua. Sori siitä.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Sokee ei näe, tyhmä ei tajua. Sori siitä."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Ole hyvä vaan - itätrollien propagasta tulee aina yksi fakta mieleen: puolet suomalaisistä on keskimääräistä tyhmempiä.

        2023-06-03 13:21:01

        Hyvän kirjoitus, nostan virtuaalisesti hattua sen kirjoittajalle!

    • Anonyymi

      Suomi on nyt kurjistettu, alennustilassa ja koko ajan vain alamäki jatkuu. Meidät manipuloitiin Natoon.

      • Anonyymi

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        " Meidät manipuloitiin Natoon."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Teidät itätrollit?

        Kyllä se oli eduskunta, joka päätti asiasta täällä Suomessa.

    • Anonyymi

      Kukaan ei ehtinyt edes yrittää:) Meillä katsos kansa saa ajatella ihan itse.

    • Anonyymi

      Niin, ei voi tietää. Venäjällä on arvaamaton johto. Natopäätös on meidän turva. Putinista ei tiedä. Nyt tuhoaa naapurivaltiotan, joka ei päässyt Natoon.

    • Anonyymi

      Eihän se oo viel kerenny tänne. Kunha se Ukrainast pääsee ni sit tapahtuu.

      • Anonyymi

        Siks on hyvä olla natos ku tuost iipost ei tiijä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siks on hyvä olla natos ku tuost iipost ei tiijä

        Tuo iippo on sellane ukko etku se jottai sannoo, se ei suata pittee paekkoo. Sitä hyö tulloot tänne härskämää. Paremp meijä on olla natos ku ilima.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo iippo on sellane ukko etku se jottai sannoo, se ei suata pittee paekkoo. Sitä hyö tulloot tänne härskämää. Paremp meijä on olla natos ku ilima.

        Sit hyö tulloot tänne siis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo iippo on sellane ukko etku se jottai sannoo, se ei suata pittee paekkoo. Sitä hyö tulloot tänne härskämää. Paremp meijä on olla natos ku ilima.

        Kyl mie sanon et jos tuo Iivana meinoo tännepäen sohhii niilä torrakoil, ni suap kyl tietee että helepola ei tätä muata ota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyl mie sanon et jos tuo Iivana meinoo tännepäen sohhii niilä torrakoil, ni suap kyl tietee että helepola ei tätä muata ota.

        Suap vielä sellase lähön ettei jouva jälellee kahtomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyl mie sanon et jos tuo Iivana meinoo tännepäen sohhii niilä torrakoil, ni suap kyl tietee että helepola ei tätä muata ota.

        Leeki poaka vua niil tinasolttuloil, net riittääpi siul.

    • Anonyymi

      Uusi sukupolvi ei tunne, tiedä mihin Suomen hyvinvointi on perustunut. Sen perusta on ollut Jumalan pelko osalla kansasta, joka nyt on heikentynyt ja kopa paljon kadonnut. Suomalaiset eivät lue enää Raamattua eivätkä tunne Raamatun historiaa niinkuin se on kirjoitettu. Raamatusta käy selville miten menee jos Jumala hylätään ja Hänen neuvonsa ja ohjeensa. Näin käy kuten ntr Suomella menee alaspäin. Meidän suomalaisten turva on tietenkin elävä Jumala. Hän on kaiken luonut ja hallitsee kaikkea, mutta ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä myös niittää. Kun eletään ja toimitaan Raamatun sanan vastaisesti ja ei haluta elää, toimia yhteiskunnassa 10 käskyn mukaan, mitkä ovat neuvot ja ohjeet, jotta menisi mahdollisomman hyvin.
      Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Tunnustakaa, että olette tehneet syntiä eli vääriä asioita elämässänne js pyytäkää ne Jumalata anteeksi. Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Sitten rukoilkaa apua ja johdatusta niin itsellenne kuin Suomen kansalle.
      Jumala on Taivaassa ja Hän kuulee rukouksia ja vastaa ja tavallaan.

    • Anonyymi

      Nykyinen vihervasemmisto sukupolvi luottaa ALLAAAAHIN voimaan joka takaa ikuisen vastikkeettoman elatuksen ilman työvelvoitetta!
      Ja kuten aloittaja sanoi RYSSIIN voi luottaa aina, kuten taivaallisen rauhan aukion KIINALAISIIN kommunisteihinkin!
      SUOMIHAN on kommunisti islamistinen valtio!

    • Anonyymi

      "Aiemmin VKK:n puoluekokouksessa"

      >>Esimakua Venäjän suurlähetystön esiintymisistä vihamielisesti Suomen valtionjohtoon suhtautuvien ryhmien tilaisuuksissa saatiin viime kesänä Mikkelissä. Tuolloin perussuomalaisista erotetun kansanedustaja Ano Turtiaisen uuden puolueen puoluekokoukseen 𝙑𝙚𝙣𝙖𝙟𝙖𝙣 𝙩𝙚𝙧𝙫𝙚𝙝𝙙𝙮𝙠𝙨𝙚𝙣 𝙩𝙤𝙞 𝙡𝙖̈𝙝𝙚𝙩𝙮𝙨𝙩𝙤𝙣𝙚𝙪𝙫𝙤𝙨 𝙑𝙖𝙙𝙞𝙢 𝘽𝙞𝙠𝙠𝙪𝙯𝙝𝙞𝙣.

      – Länsi on käynnistänyt laajamittaisen Venäjän-vastaisen kampanjan vastauksena niin sanottuun Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Tämä nimitys ei vastaa todellisuutta. 𝙀𝙢𝙢𝙚 𝙤𝙡𝙚 𝙝𝙮𝙤𝙠𝙖𝙣𝙣𝙚𝙚𝙩 𝙐𝙠𝙧𝙖𝙞𝙣𝙖𝙖𝙣. 𝙆𝙖𝙮𝙣𝙣𝙞𝙨𝙩𝙞𝙢𝙢𝙚 𝙨𝙤𝙩𝙞𝙡𝙖𝙖𝙡𝙡𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙚𝙧𝙞𝙠𝙤𝙞𝙨𝙤𝙥𝙚𝙧𝙖𝙖𝙩𝙞𝙤𝙣, sillä meillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa selittää länsimaille, että ne harjoittavat rikollista toimintaa houkuttelemalla Ukrainaa Natoon, väitti Bikkuzhin puheensa aluksi.<<
      -

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c

      Kuka on huijannut koko läntistä maailmaa väittämällä, että Venäjä olisi muka hyökännyt Ukrainaan?

      " 𝙀𝙢𝙢𝙚 𝙤𝙡𝙚 𝙝𝙮𝙤𝙠𝙖𝙣𝙣𝙚𝙚𝙩 𝙐𝙠𝙧𝙖𝙞𝙣𝙖𝙖𝙣. 𝙆𝙖𝙮𝙣𝙣𝙞𝙨𝙩𝙞𝙢𝙢𝙚 𝙨𝙤𝙩𝙞𝙡𝙖𝙖𝙡𝙡𝙞𝙨𝙚𝙣 𝙚𝙧𝙞𝙠𝙤𝙞𝙨𝙤𝙥𝙚𝙧𝙖𝙖𝙩𝙞𝙤𝙣,"
      (Venäjän 𝙡𝙖̈𝙝𝙚𝙩𝙮𝙨𝙩𝙤𝙣𝙚𝙪𝙫𝙤𝙨 𝙑𝙖𝙙𝙞𝙢 𝘽𝙞𝙠𝙠𝙪𝙯𝙝𝙞𝙣)
      (sarc.)

      Btw; mikä siinä on venäläisille niin tavattoman tuskaista, kuin myrkyn juomista myöntää kristallinkirkas totuus eli hyökkäys Ukrainaan? Selvän asian kieltäminen kuulostaa puhtaalle idiotismille ja vammailulle.

      Miksi?

    • Anonyymi

      Suomella on kolme turvallisuusuhkaa: (avaajalle tiedoksi)

      1. Venäjä

      2. Venäjä

      3. Venäjä
      - - - - -

      Paras turva pienelle maalle on:

      1. Vahva oma puolustus

      2. Liittoutuminen

      - - -

      Näyttäisi sille, että ollaan oikealla tiellä. En olisi uskonut Manun tuumittelut nähneenä, että Suomen valtiojohdosta löytyy ripeitä peliliikkeitä silloin, kun aika on otollinen.

      Iso hatunnosto Suomen valtiojohdolle!

    • Anonyymi

      Putin on mestari. Sai Suomen Natoon vuodessa. Suomelta kun kesti vuosikymmeniä jahkailla asian kanssa niin Putte näytti vähän mallia miten asiat hoidetaan.

      SLAVA RUSSIA

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Missä se "vankka todiste" olio; S24 keskustelussa vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se "vankka todiste" olio; S24 keskustelussa vai?

        Hesari on Natotrolli valemedia.

    • Anonyymi

      Porvari media pelotteli Venäjällä.

    • Anonyymi

      Ei kukaan huijannut! Mutta Venäjästä ei ole koskaan varmuutta tulevaisuudessa. Tällä varmistettiin ja estettiin ryssien painostukset etupiiriajatteluun tulevaisuudessa. Venäjä ei tule lähimpään sataan vuoteen olemaan mikään demokratia eikä luotettava naapuri.

      • Anonyymi

        Ylimielinen NATO johto toi NATO ohjukset Venäjän rajalle.
        Suomessa demokratia murenee , Persuministeri savustettiin hallituksesta vaikka ministerillä eduskunnan tuki takana.

    • Anonyymi

      Onko NATO huijannut Suomen kansaa, vaiko Sanna Marin ja Sale?

    • Anonyymi

      Jo vuosia sitten Putinin toimesta Suomea alettiin mustamaalata, ja levittämään valheellista tietoa.
      Mikähän tarkoitus sillä oli?

      • Anonyymi

        Suomessa Sanomatalo on Natotrollannut, mustamaalannut ja valehdellut jo vuodesta 2000
        Mikä lienee ollut tavoite, nyt on välit Venäjään poikki ja sähköpula uhkaa talvella tai ainakin hinnan nousu.

    • Anonyymi

      Olisiko ollut se sama venäläinen taho, joka eilen viimeksi ilmoitti: Suomen itsenäisyys oli Leninin virhe?

    • Anonyymi

      Valitettavasti tulemme sen vielä näkemään.

    • Anonyymi

      Ei kukaan, minä ainakin tulin heti siihen johtopäätökseen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ja ilmeisesti kaikki muutkin suomalaiset. Meille riitti, korkojen kanssa, sanelupolitiikka.

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe