Urakeskeisiä porvaritoimittajia, ei ruohonjuuritason työ paljoa kiinnosta, niimpä isoa korjaamatonta köyhyysongelmaa, ei Suomenkaan medioissa, näy käytännössä mitenkään.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kiinan-kultaiset-kahleet-alkavat-ahdistaa-jattilainen-on-alkanut-liehitella-euroopan-oikeistopopulisteja/
Parin miljoonan köyhyyteen pakotetun Suomen kansalaisten, syvää ahdinkoa, perusturvan ja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksien puuttumista, ei näy tiedonvälityksessä enää laisinkaan.
Keskusteluissa käytetään sensuuria ja estetään sananvapauksia, ettei se näkyisi edes kansalaisten omissa kirjoituksissa ja mielipiteissä. Joissakin medioissa, kuten HS, on alettu jopa sanelemaan, mitä sanoja köyhät saavat käyttää, esim. "fasismi" sanaa ei saisi käyttää, vaikka olisi henkihieverissä syvällä köyhyydessä, äärioikeiston taloudellisen, fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan kohteena.
http://www.eapn.fi/wp-content/uploads/2019/10/Köyhyysvahti-Suomen-köyhyysraportti-2019.pdf
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kiinan-kultaiset-kahleet-alkavat-ahdistaa-jattilainen-on-alkanut-liehitella-euroopan-oikeistopopulisteja/
Parin miljoonan köyhyyteen pakotetun Suomen kansalaisten, syvää ahdinkoa, perusturvan ja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksien puuttumista, ei näy tiedonvälityksessä enää laisinkaan.
Keskusteluissa käytetään sensuuria ja estetään sananvapauksia, ettei se näkyisi edes kansalaisten omissa kirjoituksissa ja mielipiteissä. Joissakin medioissa, kuten HS, on alettu jopa sanelemaan, mitä sanoja köyhät saavat käyttää, esim. "fasismi" sanaa ei saisi käyttää, vaikka olisi henkihieverissä syvällä köyhyydessä, äärioikeiston taloudellisen, fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan kohteena.
http://www.eapn.fi/wp-content/uploads/2019/10/Köyhyysvahti-Suomen-köyhyysraportti-2019.pdf
Vastaukset 464
Vanhimmat
Veroparatiisirikollisuutta vastaan nousemisen, pitäisi olla asia, jota oikeusvaltioissa ja demokratioissa tuettaisiin valtion puolesta - eikä päinvastoin:
https://www.theguardian.com/world/2020/jan/27/football-whistleblower-rui-pinto-behind-isabel-dos-santos-leaks-luanda-leaks
Niikko ja Halla-aho?
Niikko, persut , Halla-aho, kokoomus,... ei isänmaata noilla...
Persut ovat isänmaallisia. Toivottavasti eivät tee kaikkea mitä Kokoomus ehdottaa. Se on paha puolue.
Purra Petti Suomen Köyhät.
Ei pelasteta. Aina menee huonompaan. Ja pääkeittäjänä Purra.
Persut ei ole isänmaallinen puolue.
Kaikki puolueet ovat globalistien puolella
Isänmaallisuus on fasistisille oikeisto junteille, jotka yleensä ovat persuja
Mikä sitten on? Onko vassut jotka kannattaa kommunistista eurostoliittoa?
"Parin miljoonan köyhyyteen pakotetun Suomen kansalaisten, syvää ahdinkoa"
Onko kirjoittaja järjissään?
Ei ole järjissään hän käy edelleen luokkasotaansa.
nyt löyty siis s24-kokoomusfasistien rahoittaja?
Ei sillä ole ollut järkeä moniin vuosiin. Ihmettelen vain mihin se on unohtanut pankolla makaavat tukijussit, taitaa muisti pätkiä.
Puhumattakaan verorikollisten vakuutuskuorista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16222845/koyhyyteen-pahoinpiteleminen-ja-pakottaminen--on-taman-paivan-holocaust
Siinä teille luokkasotaa.
Meinaat, että tämä Suoli-24 on oikea totuuden torvi ?
Ylläpito s24 : ssa on suvakkipotoisuudeltaan 100%
Briteissä tappoivat vammaisen miehen nälkään. Kiinan otteet Brittien äärioikeistoporvareilla.
EUssa tekevät kaikkensa Internetin "siistimiseen", otteet kuin venäjän ja Kiinan äärivassareilla
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyvinvointiyhteiskunta/joka-kymmenes-suomalainen-on-koyha-voiko-koyhyytta-voittaa
Yksipuoluejärjestelmässä ei "luokkasota" auta, saati ole mahdollinen, kuin PetosPersKokoomuksen ahtaissa päissä.
Yksipuoluejärjestelmä ? Venäjä ?
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/kiinalaisvakooja-kaytti-tiedejarjestoa-kulissinaan-sama-jarjesto-maksoi-perussuomalaisten-kansanedustajien-matkat/
Siis sellaisia "tiedejärjestöjä" eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ, puolusteli.
https://www.bild.de/news/ausland/news-ausland/coronavirus-in-labor-hergestellt-forscher-zeigen-ihr-beweismaterial-72922128.bild.html
Koronapandemian eläinperäisyys kiistetään jo, alkuperä Kiinasta, saattaa olla myös kyseenalainen.
Sen sijaan 10 miljardin euron veroparatiisi-hävittäjäsuunnitelmia, voi vieläkin torjua kansalaisaloitteeseen osallistumalla.
Siis sinulla ei ole haluja puolustaa Suomea ?
Näin umpipaskaa maata ei kannata puolustaa. Ennemmin kannattaa muuttaa mahdollisimman kauas eurostoliitosta ja itä-euroopan paskimmasta maasta
Hilloahot jakoivat miljardeja, äärioikeiston järjestäytyneille veroparatiisirikkaille, ökyrikkaille perintö-ja verosuunnittelijalapsosille verokeitaisiin ja ikävä kyllä, nykyinen hallitus jatkaa samoilla linjoilla jättäen köyhyysongelman korjaamatta ja 800€/kk orjuuseläkeläisille tekemänsä lupaukset lunastamatta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16678893/aanestamatta-jattaminen-jo-kuntavaaleissa-on-ainut-keino-heratella-korruptiopaattajia
Ottakaa enemmän kouluttamattomia maahantulijoita vihervassut niin suomen köyhien tilanne kohentuu ja totuuden jo nyt tullessa julkisuuteen muistakaa rasismille ei ole tilaa?Suvaitsevaisuudella on hintansa erityisesti suomalaisille köyhille!
Yhteisistä verotuloista ja menoista huonosti menevien hyvinvointi maksetaan.
Rikkaat ja varakkaat voivat sijoittaa varojaan ns veroparatiiseihin koska se ei ole laitonta.
PetosPersKok-huoli kännyköistä on harhaanjohtavaa:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kansanedustajalta-loytyi-lisaa-kysymyksia-herattavia-yritysyhteyksia-sk-mika-niikko-pyysi-poistamaan-sidonnaisuustietojaan-kesken-taysistunnon/7697118#gs.toxtn3
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/kiinalaisvakooja-kaytti-tiedejarjestoa-kulissinaan-sama-jarjesto-maksoi-perussuomalaisten-kansanedustajien-matkat/
Se mistä pitäisi olla huolissaan, ovat juurikin PetosPersKok ja muu eduskunnan korruptoitu yksipuoluejärjestelmä, korruptoijineen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16528601/bf-porssikeinottelijat-johtavat-suomea-ei-mikaan-hallitus-tai-eduskunta#comment-103829334
Suomi on perustuslain vastaisten, eli laittomien pakkomaksujen maa. Esim. Yle-maksu, apteekkien reseptilääke pääsymaksu, ja nyt sitten veroparatiisi-rokotteiden takaajiksi, on laitettu koko Suomen kansa.
https://seura.fi/asiat/tutkivat/koronarokote-on-riskiton-bisnes-laakeyhtioille/
EK-PersKok:n vaatimukset kovemmasta, äärioikeistolaisesta kuritusväkivalta-poliisi-valtiosta, PAHENTAVAT köyhyysongelmaa ja syrjäytymistä, eriarvoistavat lisää, nakertamalla demokratian ja oikeusvaltio-periaatteen, kansalaisten oikeusturvan rakenteita.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/kiinalaisvakooja-kaytti-tiedejarjestoa-kulissinaan-sama-jarjesto-maksoi-perussuomalaisten-kansanedustajien-matkat/
Kaikista korruptoituneimpia puolueista, PetosPersKok.
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255564-tiedotusvalineet-rikkovat-sananvapautta-jattaessaan-julkaisematta-uutisia
Teekutsuliikkeen veroparatiisi-äärioikeisto, viettää "joulua", korruptiokansanedustajat mässäilytaolle, jättivät toista miljoonaa Suomen kansalaista, nälissään katsomaan sivusta.
Veroparatiisi-EK:n, äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten, "business finlandin" ja jenkkien hyökkäysliiton "leipäjonoilla", murskataan demokratiaa ja oikeusvaltiota, kansalaisten oikeusturvaa Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16213507/pm-sanna-marin-tiesi-etta-elakekorotukset-otetaan-taka-oven-kautta-pois
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16440463/eduskunnan-naisviha-konkretisoituu-sairaus-kansanelakelaisten-koyhyyden-jatkamisena#comment-102872918
Tasa-arvoa ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelijoille keskenään - sitä on nykyisen, äärioikealle radikalisoituneen, eduskunnan yksipuoluejärjestelmän toiminta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16678893/aanestamatta-jattaminen-jo-kuntavaaleissa-on-ainut-keino-heratella-korruptiopaattajia
Eikö tuota häirikköä jo voisi pannata. Täyttää kohta kaikki sivut harhaisilla höpinöilään.
Uusi kansalaisvelvollisuus, on olla valppaina, eli äänestämättä, enää korruptio-veroparatiisidiktatuurin vaaleissa.
https://www.dw.com/en/china-to-overtake-us-as-largest-global-economy-by-2028-report/a-56061395
Äärioikeisto ja Kiina, ovat halukkaita alentamaan, lasten ja nuorten syyttämisen ikärajoja:
https://abcnews.go.com/International/wireStory/china-lowers-age-criminal-liability-12-crimes-74921747?cid=clicksource_4380645_2_heads_hero_live_headlines_hed
Köyhyysongelmia ne eivät sen sijaan, ole halukkaita korjaamaan, eli toteuttamaan aitoa oikeusturvaa ihmisille Suomessakaan.
Eli alaikäiset saavat edelleen kaupata huumeita ja varastolla ilman tuomioita.
No Suomi on aina valmis suojelemaan rikollisia
Pikkurikkeitä saa tehdä vapaasti ilman pelkoa tuomioista.
Ehdonalainen ei käytössä merkitse yhtään mitään, sakot taas menee suoraan ulosottoon muiden velkojen jatkoksi
https://www.dw.com/en/eu-china-investment-deal-done-and-dusted/a-56087516
Kiina satsaa "uusiutuvaan energiaan". Varokaa ihmisoikeudet vaarassa Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16699215/petosperskokke-antoivat-kelan-14a-tuista-ulkomaiselle-halpatyovoimalle
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kansanedustajalta-loytyi-lisaa-kysymyksia-herattavia-yritysyhteyksia-sk-mika-niikko-pyysi-poistamaan-sidonnaisuustietojaan-kesken-taysistunnon/7697118#gs.toxtn3
"Ihmisoikeuksista huolimatta":
https://www.dw.com/en/eu-and-china-approve-major-investment-deal/a-56096589
Pahalta näyttää.
Nälähädästä kärsivä Britanniakin, lähettämässä veroparatiisi-pandat, takaisin Kiinaan, kuten isosta, korjaamattomasta köyhyysongelmasta, piittaamattoman Suomen korruptio-valtionjohdon, tulee myös tehdä:
https://www.theguardian.com/uk-news/2021/jan/03/edinburgh-zoo-may-have-to-send-giant-pandas-back-to-china
Kaikissa Pohjoismaissa ja EU-demokratioissa on 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET ja täysin maksuton terveys-hammas-erikoissairaanhoito ja julkiset palvelut - Suomessa ei mitään näistä, vain 800€/kk Romanian ja Venäjän orjuuseläkkeet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16678893/aanestamatta-jattaminen-jo-kuntavaaleissa-on-ainut-keino-heratella-korruptiopaattajia
"eu-demokratiat" hienosti mennyt lampaalle aivopesu läpi, kun fasistisesta hallinnosta puhutaan demokratiana
Kiinan juntan "julmuudet syvästi häiriintyneitä", uiguureja kohtaan:
https://www.theguardian.com/world/2021/feb/04/us-is-deeply-disturbed-by-reports-of-systematic-in-chinas-uighurxinjiang-camps
Uiguureilla on mahdollisuus sopeutua kiinassakin kiinan lakien mukaan.Kiina tietää omakohtaisesti islamin vaarat ja olemattomat mahdollisuudet!Uiguurit voi myös muuttaa pois mutta ei kukaan muslimimaa halua ottaa?
Liiketoiminta on ollut tuottavaa myös suomalaisille kiinassa!
Rahoittavatko kiinalaiset veroparatiisi-pörssikeinottelijat EK-Yle:ä, kun uutisten tilalla, on jatkuvaa äärioikeiston järjestäytyneen veroparatiisirikollisuuden suoramainontaa ja silmitöntä luontovihaa.
https://www.france24.com/en/live-news/20210312-frosty-reception-for-china-hotel-with-polar-bears-on-show
Suomen luonnon- ja kansallispuistot on tarkoitettu LUONNONSUOJELEMISEEN, ei massaturismiin, eli veroparatiisimatkailuun haaskakuvauksineen, joilla pilataan ja tapetaan Suomen alkuperäisluontoa.
Mersun ikkunasta haaskalla pilatun karhun kuvaaminen, ei ole mitään "luontokuvausta", vaan luonnonvihaamista ja tuhoamista.
Ei voi viedä Venäjälle, Valko-Venäjälle ja Kiinaan sitä, mikä ei ensin toteudu Suomessa, EU:ssa, maailmassa.
https://live.aftonbladet.se/supernytt/news/putin-svarar-biden-ser-paa-andra-som-man-ser-sig-sjaelv.0F3HQNjvc
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235806-suomen-ja-venajan-hyokkaamattomyyssopimus
Kovaa jenkkien hyökkäysliiton mainontaa, EK-medioissa Suomessa meneillään.
Vieraitten valtojen maahantunkeutumista, ei pidä hyväksyä idästä, eikä lännestä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14453980/porvarihallituksen-jaatavaa-kyytia
Kannattaa osallistua uuteen kansalaisaloitteeseen, suuruudenhullun veroparatiisi-hävittäjähankkeen perumiseksi, nyt kun mahdollista. Haluatteko lastenne saavan ruokaa ja vanhusten eläkkeitä vielä tulevaisuudessakin.
Ottaako EK-Yleisradion johto, ohjeensa Kiinalta, vaiko Suomen eduskunta - ainakin EK-Yleisradion jatkuvasta, provosoivasta äärioikeiston veroparatiisiradikalismin mainonnasta panda-poliittisine mainoksineen, sen voi jo helposti päätellä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16852547/aidoissa-demokratioissa-saa-sanoa-maanpetosnatotus---suomessa-nakojaan-ei#comment-107157726
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/62eb0c80-50cb-4867-8793-fc7bdb33c1f0
Tasa-arvoa ökyrikkaille perintö- ja verosuunnittelijoille keskenään "get used to it" - sanoo nukkehallitus, kun Sipilä ja Lintilä jatkavat, Suomen kansan / valtion varojenryöstöä verokeitaisiin ja Suomen kansan syväkyykyttämistä.
https://demokraatti.fi/joka-toinen-paiva-yli-65-vuotias-suomalainen-tekee-itsemurhan-onko-vanhuksienkin-suomessa-kohtapuoliin-jo-pakko-siirtya-rikollisuuden-pariin/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16400727/800-ekk-ei-ole-sairaus-kansanelake-vaan-ihmiskauppaa-eduskunnan-yksipuoluejarjestelmassa#comment-102448912
Äänestämättä jättäminen tulee olemaan kunnia-asia, jo kuntavaaleissa, kun eduskunta / poliittiset päättäjät, rypevät syvässä korruptiossa ja ovat osa äärioikeistoradikalistista veroparatiisirikollisuutta.
Lisää äärioikeistolaisia otteita Kiinan suunnalta:
https://www.dw.com/en/china-sanctions-eu-officials-in-response-to-uyghur-row/a-56948924
Maaanpetosnatoa kaupataan EK-medioissa, Kiinan uhalla, vaikka samat äärioikeiston järjestäytyneet veroparatiisirikolliset, jotka heilastelevat Kiinan ihmisoikeusrikollisten kanssa, olivat sen laittoman "isäntämaasopimuksen" takana, jonka ex-äärioikeistohallitus, siis se jota yksikään Suomen kansalainen, ei ollut koskaan missään demokraattisissa vaaleissa äänestänyt, ja jonka kaikki eduskunnan nykyisenkin hallituksen puolueet hyväksyivät, jenkkien hyökkkäysliiton kanssa toteutti.
Kuntavaalien siirtäminen, lienee samaa laittomuuksien hyväksymisen jatkumoa, eduskunnan korruptoituneessa yksipuoluejärjestelmässä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16882707/elakerahastojen-jattivarallisuuksia-kaytetaan-maanpetosnatotukseen-sananvapaudet-estetty
Oikeita maanpettureita ovat kaltaisesi punikit, jotka haluavat ajaa puolusmenot alas (ja tietysti vastustavat natoa)
Suomen korruptio-äärioikeisto-poliitikot, ovat syvällä Kiina-mafian lähettiläinä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16913649/petoskokpers-konkurssi-1-200-000tta-ulkomaalaisen-halpatyovoimaksi-tuonti
https://live.aftonbladet.se/supernytt/news/tibetansk-exilledare-varnar-foer-kulturmord.Oj370UcI7
Vastaavaa kansanmurhaa, korruptiopäättäjät tekevät Suomessa, 800€/kk orjuuseläkeläisiä, ilman aitoa oikeusturvaa pitämällä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16960037/korruptio-perustuslaki-valiokunnan-laiton-veroparatiisi-sote-lausunto-on-rikos-#comment-108200547
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16959947/valtakunnanoikeus-kayttoon-kansanedustajat-eivat-edusta-enaa-kansaa-eivatka-demokratiaa#comment-108201774
Veroparatiisi-sote-monopolien, finanssimaailman lääkäreiksi-tohtoreiksi-professoreiksi korkeakouluttamat, veroparatiisi-sotepörssikeinottelijat, ovat niitä omien ja veroparatiisi-yrityksiensä etujenajajia, joita Suomen korruptio-poliitikot, ministeriöt ja perustuslaki-valiokunnat, ovat käyttäneet ja käyttävät "asiantuntijoina", Veroparatiisi-soterikosta läpi ajaakseen, siis täysin riippuvaisia, eli perustuslain mukaan esteellisiä ja jäävejä henkilöitä, käytetään pakottamaan tuollaista kansalaisten terveyksiin ja henkiin kohdistuvaa rikosta läpi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16959947/valtakunnanoikeus-kayttoon-kansanedustajat-eivat-edusta-enaa-kansaa-eivatka-demokratiaa#comment-108201774
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16928807/8400-suomalaista-laakaria-sai-v--2016-lahjuksia-laakeyhtioilta-85-milj--euroa-#comment-107984430
Puoli miljoonaa Suomen kansalaista, IHMISKAUPAN välineinä iman aitoa oikeusturvaa 800€/kk orjuuseläkkeilllä. Jonkin tahon on nyt nostettava syytteet, korruptiopäättäjiä vastaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16935679/aanestamatta-jattaminen-on-ihmisoikeus-kun-korruptio-lapaisee-eduskunnan-ja-kunnat
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16929004/terveydenhoidon-resurssit-kohdistettava-1-250ekk-minimielakkeiden-aidon-oikeusturvan-toteutukseen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16968316/petospersliikekok-eilisten-vihaa-ja-vakivaltaa-yhteiskunnassa-ja-netissa-vaaliteemana
Ihan riittävästi tiedämme, äärioikeiston PetosKokPerssinliike-Eilisten, yhteyksistä Venäjän ja Kiinan äärioikeistolaisiin, vihan ja väkivallan tekijöihin.
https://www.dw.com/en/the-russian-oligarchs-of-the-fincen-files/a-55062675
Hieno juttu. Kansainvälisiä yhteyksiä täytyy pitää yllä. On se mahtavaa, että Kiina ja Venäjä roikkuvat meissä kiinni, ovat riippuvaisia Suomen vallasta.
Joku Brysseli tai Berliini ei ole mitään verrattuna Moskovaan tai Pekingiin!
Joka suuntaan huseeraaminen on maanpetturuutta, eikä mitään "suhteiden hoitoa", kun Suomen sisäiset asiat ovat hoitamatta. Veroparatiisi-PetosKokPerssinliike-Eilisen populistiporvarit, ajavat vain omia veroparatiisibisneksiään, eivät mitään Suomen, saati Suomen kansalaisten etua.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17002605/aanestin-sittenkin-vasemmistoa-etteivat-populistiporvarit-saa-mitaan-#comment-108582883
Suomen punakuvalehti vaihteeksi disinformaatiopropagandan äärellä.
Kiina on fasistinen paskareikämaa - ja lähinnähän kiinan mielipidesensuuria ja kyttäys-totalitarismia on nykyajan VASEMMISTOLAISET. Niin vasuriaktiivit, poliitikot kuin vasurimediakin cancel-kulttuureineen.
Katsokaahan sinne peiliin välillä vasurit.
Äärioikeiston uhkaa tulee nykyisin, pitkälti idän suunnalta.
https://www.france24.com/en/europe/20210608-trojan-horse-security-fears-drive-protests-against-plans-for-a-chinese-university-in-hungary
Jenkkien hyökkäysliitto myös, äärioikeisto-veroparatiisiherroineen, puristaa vähän joka suunnalta.
https://www.aljazeera.com/opinions/2021/6/13/us-and-nato-manufacturing-a-new-cold-war
Suomen pitäisi vahvistaa liittoutumattomuutta, puolueettomutta ja rauhan valtiona toimimista maailmasta, luopua Veroparatiisi-hävittäjähankkeista, joita äärioikeiston järjestäytynyt veroparatiisirikollisuus suunnittelee.
Diktatuureja, kuten Kiina on, ei ole syytä selitellä "paikkansa hakemisella maailmassa" ym joutavaa, mitä äärioikeisto palstalla höpöttelee.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16205905/veroparatiisihavittajat-estettava-ja-peruttava-koyhyysongelma-hoitoon-miljardeilla
Eivät ne ydinsiilot autiomaassa, ole se suurin ongelma, vaan ihmisten orjuuttaminen, köyhyydessä pitäminen, taloudellinen, fyysinen, seksuaalinen ja henkinen hyväksikäyttö, niin Kiinassa, kuin lähes kaikkialla maailmassa, Suomi mukaan lukien.
https://www.theguardian.com/commentisfree/2021/jul/01/this-canada-day-lets-remember-this-country-was-built-on-genocide
Erittäin vakava ilmiö, että äärioikeiston järjestäytyneet veroparatiisi-pörssikeinottelijat, kirjoittelevat suorastaan ihailevia selityksiä, Kiinan koville otteille, tälläkin palstalla. Inhimillisyyden ja ihmisarvon unohtaminen, talouskasvu-verukkeella, on paha virhe.
https://www.theguardian.com/world/2021/jul/01/xi-jinping-gap-between-rich-and-poor-poses-biggest-threat-to-china
Eriarvoistamista näennäiseen poliittiseen järjestelmään katsomatta, on Kiinassakin. Sikäläiset ökyrikkaat rypevät mammonassa, köyhä kansa jopa nälissään.
Taas tuo äärioikeiston PetosKokPers-Kiinahörhö tuli, ilmeisessti kiinalaisten maksamana palstalle.
https://www.cbc.ca/news/world/cuba-protests-us-reaction-1.6099036
Oli systeemi minkä niminen tahansa, aina köyhyyteen pakotettuja kansalaisia kurmuutetaan, kun ei ole aitoa oikeusturvaa 1 250€/kk minimieläkkeitä pitelemässä.
Tulihan se sieltä:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c2cfcf84-87c5-450c-872f-80f8825f24c2
Suomen valtio rahoittanut veroparatiisiyrityksille ja verohelpotuksilla, uiguurien kansanmurhaa, aurinkopaneeleilla.
Suomen uiguurit 800€/kk orjuuseläkeläiset, jätettiin ilman mitään tukea, koronapandemian keskelle, eikä luvattuja korotuksia köyhyyseläkkeisiin ole tullut. Sivistys-oikeusvaltioissa alkaen 1 250€/kk minimieläkkeet.
Säälittävää homovihaa ja luontovihaa ym vihaa ja väkivaltaa, sitä on PetosKokPersRkpKrd:n äärioikeistosekoilu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16968316/petospersliikekok-eilisten-vihaa-ja-vakivaltaa-yhteiskunnassa-ja-netissa-vaaliteemana
Älä ryppyile Huaweille / Kiinalle, on viesti maailmalle, kun syytön kanadalainen, on tuomittu kuolemaan Kiinassa:
https://www.dw.com/en/china-court-rejects-canadian-mans-appeal-against-death-sentence/a-58813556
Kiina on kansallissosialistinen autoritaria vailla minkäänlaista demokratiaa.
On kuitenkin muistettava, että Suomen Kuvalehti tunnetaan notkeakielisestä propagandastaan, jolla muunmuassa 2008 Georgian sota maalattiin yksinomaan georgian syyksi. Siksi tuon lehden kirjoittelut voi jättää omaan arvoonsa.
https://yle.fi/uutiset/3-12175567
Siinä 800€/kk orjuuseläkeläisten todellisuutta, Suomessa 2021.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17090634/nalkaiset-ja-itkuiset-elakelaiskoyhat-suorittamassa-veroparatiisi-sote-ihmiskauppaa
Onko joku niin hyväosainen, ettei pysty edes kuvittelemaan, mitä tuollainen kohtelu tarkoittaa, kansalaisoikeuksien, perustuslakiin kirjattujen, nyt puuttuvien oikeuksien näkökulmasta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17172464/suomessa-n--700ekk-huonommat-koyhyyselakkeet-kuin-muissa-pohjoismaissa
EK-medioita harmittaa, kun Ruotsi ei "ota mallia Suomesta", eikä suostu syväkyykyttämään puolustuskyvyttömiä ikäihmisiä, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, vaan korruptiopoliitikoillakin on siellä sen verran selkärankaa, että 1 500€/kk MINIMIELÄKKEET ovat hallituksen muodostamisen ehtona.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17206547/metsayhtiot-kuin-marjanpoiminta-veroparatiisifirmoja-tuovat-metsurit-thaimaasta#comment-111290363
Kiinan biljonäärit taitavat jo, omistaa Suomen eduskunnan korruptiopoliitikoineen, siltä vaikuttaa.
Suomessakin olisi syytä tarkistaa, oikeusistuimien juristien sidonnaisuudet, niin poliittisen, kuin muunkin korruption varalta.
https://www.dw.com/en/poland-court-says-european-rights-pact-incompatible-with-constitution/a-59926152
Äärioikeiston PetosKalmaKokPersRkpKrdkesinliike-Eilisten, ihannevaltioissa Puolassa ja Unkarissa, ei kunnioiteta perustuslakia, eikä kansalaisoikeuksia. Ihmisoikeudet ovat jo kadonneet, pitkälti Suomessakin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17053286/emme-ole-kokpersuja-emmeka-rokotevastaisia-kieltaydymme-terveyssyista-rokotteista
Pienet ovat piirit, maailman korruptio-vallanpitäjien ja veroparatiisi-armeijoiden, sotabisneksien ja interpolin johdossa:
https://www.aljazeera.com/news/2021/11/25/interpol-emirati-general-accused-of-torture-elected-president
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17209670/korruptioeduskunta-estaa-systemaattisesti-sananvapauksia
https://yle.fi/uutiset/3-12175567
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ylimielinen-paaministeri-joka-on-myos-ikarasisti-marinin-boomer-kohulle-murska-arvio-politiikassa-oleellista-on-milta-asiat-nayttavat/8273040#gs.dzusit
Se on sitä, miltä se näyttääkin, puolen miljoonan oikeusturvattomiksi pahoinpideltyjen, veroparatiisi-sote-orjuuttamista, ihmiskaupan välineiksi pakottamista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17197793/koyhyystutkijat-viekaa-elakelais-oikeusturvattomuus-kansainvaliseen-oikeuteen
Korruptiopoliitikkojen ahneus on vain pahenemassa, jos vielä äänestää, seuraavaksi korruptiopoliitikot, himoitsevat äänestyspakkoa.
https://www.dw.com/en/interpol-elects-new-president-despite-torture-accusations/a-59927272
Kidutuksilla ja murhilla valtaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16198907/hallitus-jatkaa-stubbin-hallituksen-aloittamaa-50-euron-paasymaksua-reseptilaakkeisiin#comment-100476864
Ajatelkaa rikkaat, miltä tuntuu, kun joutuu tinkimään, välttämättömistä reseptilääkkeistä, valitsemaan ruoan ja välttämättömien reseptilääkkeiden välillä.
Hyvältä tuntuu, arvottomasta roskasakista päästään eroon
Ovatko kiinalaiset ostaneet jo, Suomenkin eduskunnan yksipuoluejärjestelmän - kun kansalaisilta on viety aito oikeusturva, aidot ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet ja luontoa raiskataan silmittömästi.
https://www.france24.com/en/live-news/20211127-protesters-block-roads-in-serbia-over-lithium-mining-project
Nuokkuuko Biden koronarokotteiden takia ?
https://www.france24.com/en/live-news/20211127-in-joint-op-ed-china-and-russia-decry-us-democracy-summit
Ovatko kiinalaiset ja venäläiset, ostaneet Suomen korruptio-pörssikeinottelija-poliitikot / eduskunnan yksipuoluejärjestelmän, kun kansalaisten oikeusturva, ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet, on käytännössä viety Suomen kansalaisilta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16528601/bf-porssikeinottelijat-johtavat-suomea-ei-mikaan-hallitus-tai-eduskunta#comment-103829334
https://www.dw.com/en/the-russian-oligarchs-of-the-fincen-files/a-55062675
Suomen eläkeläisköyhyyteen pahoinpidellyt, ovat uiguurien asemassa, oikeusturvattomiksi pahoinpideltyinä, vanhat, sairaat ja kipeät, veroparatiisi-kerjuuttamisbisneksien-teekutsuliikkeen jonoissa, mutta veroparatiisi-terroristien "is-lasten" salaisiin luksuskouluihin, näyttää verovaroja liikenevän, että veroparatiisi-sotabisnekset pysyvät framilla, korruptiopoliitikko-pörssikeinottelijoiden agendalla.
https://www.france24.com/en/live-news/20211129-finland-s-secret-school-for-children-of-is-fighters
Afrikan maaperällä EU unohtaa esittää, demokratiaa ja ihmisoikeuksia, toiminta mm. uiguureja keskitysleireillä pitävien kiinalaisten kanssa, näyttää sopivan EU:n korruptiopoliitikoille ja siellähän se ÄärioikeistoSdp:n Urpilainenkin, tärvää Suomen kansalaisten 1 500€/kk MINIMIELÄKKEISIIN tarkoitettuja varoja.
https://www.dw.com/en/eu-china-race-to-secure-green-projects-in-southeast-asia/a-59987570
EU ei unohtanut afrikka ,mutta Afrikka ei halua muista ennä länsi maa
150 vuotta Ranska ja Englanti varastivat Maailma ja Afrikka se on riittää
"Rajoitukset ennen dataa" - korruptiovallankäyttäjien hinku, murentaa demokratioita ja oikeusvaltioita, kansalaisten perusoikeuksia, näyttää menevän tieteen ja tutkimuksen edelle, eli salaliittoteoreetikot löytyvät korruptio-viranomaisista itsestään.
https://elpais.com/sociedad/2021-12-01/las-restricciones-antes-que-los-datos-asi-se-explica-en-un-grafico-la-crisis-mundial-por-la-variante-omicron.html
Yhteiskunnan käsitettä muokataan, veroparatiisiformaattiin sopivammaksi, on vain yksi esimerkki Kiinan / markkinavoimien vaikutuksesta Suomessa.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-10273381/How-China-colonising-Commonwealth.html
Toivomme julkista tilaisuutta, korruptio-aluevaali-kirjeiden polttamiseksi.
Nyt on oiva tilaisuus, antaa korruptiopoliitikoille, vakava varoitus, varsinkin eläkeläisköyhyyteen pakotettujen, jättämällä äänestämättä korruptio-aluevaaleissa.
Äärioikealle radikalisoituneet, korruptiopoliitikot-ym vallankäyttäjät, estävät EU-kansalaisten sanan-mielipiteiden- ja kokoontumisen vapauksia:
https://www.bild.de/regional/muenchen/muenchen-aktuell/in-muenchen-350-festnahmen-bei-impfgegner-aufmarsch-78678708.bild.html
AKTIIVILEIKKURIT käynnistyvät heti ja rajat avataan apposen ammolleen, maahanmuuton nelinkertaistamiselle, jos populisti-äärioikeisto-porvari-pörssikeinottelijat, saisivat päättää, onneksi eivät koskaan enää saa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa
On parempi lopettaa äänestäminen, kuin äänestää jonkin näkymättömän tahon mieliksi.
Boikotoimme Kiinan olympialaisia, emme katso niitä EK-Yle:stä, tai muiltakaan äärioikeistokanavilta. Veroparatiisi-urheilu, EI meille edusta Suomea.
https://www.theguardian.com/world/2022/feb/01/video-woman-chained-wall-shack-outcry-china-mental-illness
https://yle.fi/uutiset/3-12175567
Suomessa kohdellaa, puolta miljoonaa, oikeusturvattomiksi, äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpideltyjä, 800€/kk NÄLKÄELÄKELÄISIÄ, kuten idän valtioissa yleensä orjina ja ihmiskaupan välineinä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17306284/800ekk-hapeaelakkeilla-ei-maksella-jyrkasti-nousseita-energia-ym-elinkustannuksia
EK-medioissa veroparatiisi-rikkaat, ruikuttavat vastikkeettomine yritys-maataloustukineen, verohelpotuksineen, osake-vakuutuskuoririkollisuuksineen ym pörssikeinotteluineen, mutta hädänalaisten, oikeusturvattomien äänet, eivät kuulu eivätkä näy, missään ns. tiedotusvälineissä. Suomi on itää, eläkeläisköyhyyteen pahoinpiteleminen, sen todistaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17272237/1-500ekk-minimielakkeet-poistivat-quotruuhkatquot-sote-asemilta-muissa-pohjoismaissa
Perään kuulutamme edelleen - ihmisoikeuksien puolustajia, eläkeläisköyhyys-tutkijoita, ym siis aitoja sellaisia, nostamaan kanteita, Suomen ELÄKELÄISKÖYHYYS HÄTÄTILASTA, kansainväliseen oikeuteen välittömästi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17306284/800ekk-hapeaelakkeilla-ei-maksella-jyrkasti-nousseita-energia-ym-elinkustannuksia
Äärioikeistomedioissa Veroparatiisiurheilijoiden TEKOPYHYYTTÄ, ruikutusta Kiinasta - mitäs menitte sinne uiguurien kansanmurha-olympialaisiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17306284/800ekk-hapeaelakkeilla-ei-maksella-jyrkasti-nousseita-energia-ym-elinkustannuksia#comment-112691193
Rasismikortilla tulossa VALTAVA määrä, ulkomaista halpatyövoimaa, äärioikeiston veroparatiisiyrityksien, yritys-maataloustukirahastukseen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16336452/miksi-raiskauksien-uhrit-kantavat-hapean-raiskaajien-ja-siskojenhakkaajien-sijasta-
Kiinassa teloitetaan eniten ihmisiä, elinkaupan takia. Luoti päähän, munuainen rikkaalle veroparatiiseihin, ehkä suomalaiselle pörssikeinottelija-mogulille, tai korruptiopoliitikolle.
https://www.stern.de/panorama/wissen/natur/english-version-headshot-for-a-kidney-3119724.html
Eikös tuolla Kiinassa ole se kommunismi puhtaimmillaan?
Venäjällä saa vain niskalaukauksen. Munuaisen kierrätys jää tekemättä.
Hauskaa EU puhu ihmis oikeus kiina kanssa ja Israel voi surmaa 4 kk vauva palastina
1000000 ihmisiä kuollut USA sota jälkeen maailmasta
97 Mil ihmisiä kuollut Europasta 1 ja 2 maailma sota
6 Mil juutalaiset kuollut Europasta ,
Länsimaiset sanat ovat samanlaisia krokotiili itkee
Menikö sinulta jälleen maat sekaisin? Selvästi kuvailet itäistä naapuria.
Kylläpäs tuo Pietarin trolli jaksaa. Noh, varmaan näin ennen Vappua on urakoitava vapaapäivienkin edestä.
idiottejas on eu. päättäjät yrittävät estää elon musk suun tukkia.
viisaasti hän sanoi että sananvapaus on ihmisen perusoikeus.
suomen mepit elon musk tietä että estä.
Putin on ikävä kyllä oikeassa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4
Rotchildien tappakoneistoa EI saa hyväksyä. Estäkää usan sotarikosliitoon pakottaminen, viekää rikoskanteet kansainväliseen korkeimpaan tuomioistuimeen.
https://www.france24.com/en/live-news/20220516-us-removes-jewish-extremist-kahane-movement-from-terror-blacklist
Puolen miljoonan äärimmäiseen köyhyyteen, oikeusturvattomiksi veroparatiisi-soten IHMISKAUPAN välineiksi, orjuuttamiseen pahoinpideltyjen vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden osa Suomessa, on kuin uiguureilla, hiljaiksi lääkitsemistä, peteihin sitomista, heikossa kunnossa olevien, vakavasti sairaiden ja nälkäisten, kerjuuttamista äärioikeiston teekutsuliikkeiden alistamisjonoissa, joihin edes enemmistö äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpidellyistä, ei iän, vammaisuuden, vakavien sairauksien, esim. autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipu-syöpä ym sairauksien takia, kykene menemään, jo vakavien ruoka-ainerajoitteiden takia.
https://www.dw.com/en/are-european-academics-helping-chinas-military/a-61834716
Ruotsalaista alkuperää oleva lentoyhtiö, menee kiinalaisomistukseen.
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/sas-kan-fa-kinesiska-agare
Tärkeä kysymys kuuluu: ovatko kiinalaiset, Veroparatiisi-hävittäjähankkeiden ja Usan SotaRikosliitto-hankkeen takana, suomalaissyntyisten, kansalaisuutensa Usan kansalaisiksi vaihtaneiden pörssimogulien, PetosKok:n Veroparatiisijuristien, korruptioniinistön lähipiirien kautta ?
Kiinan pörssimonopolit/mogulit, lymyävät Usan / sotarikosliiton ja veroparatiisi-hävittäjähankkeiden omistuksissa.
https://www.aljazeera.com/opinions/2022/6/7/if-there-is-to-be-a-future-it-should-not-be-led-by-the-west
Köyhyyteen oikeusturvattomiksi pakottamalla, tehdään Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPAA mm. lapsilla ja vanhuksilla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17471760/ek-ylen-jokakesainen--ihmiskauppa-elakelaisten-piekseminen-kaynnissa#comment-114984110
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000008872100.html
ÄärioikeistoSdpn MarinHallaaho EK-medioissa, kerjäämässä sääliä veroparatiisiuralleen, "kun pääsisi tytön kanssa uimarannalle" - kehtaamisesta tulikin sitten ainut meriitti, korruptiopoliitikoille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ylimielinen-paaministeri-joka-on-myos-ikarasisti-marinin-boomer-kohulle-murska-arvio-politiikassa-oleellista-on-milta-asiat-nayttavat/8273040#gs.dzusit
Jättäisi bilettämisen vähemmälle, niin ehtisi lapsensa kanssa uimarannalle, vaikka pääministerin tehtäviin kuuluisi, ison korjaamattoman köyhyysongelman, pahan eriarvoistamisen korjaaminen ensin.
Korruptiopoliitikkojen "kuukautisköyhyyden poistaminen", tapahtuu aborttioikeudet kieltämällä. Kaiken yksityistäminen, kuten Suomessa on jo tapahtunut, on äärioikeistoekstremististä veroparatiisivallanpitoa, jäljet johtavat lopulta Kiinan pörssimogulien omistukseen.
https://www.nbcnews.com/data-graphics/live-state-set-ban-abortions-see-how-far-you-d-n1296555
Kuinka pitkälle Usa on kiinalaisomistuksessa ?
Pelkkää äärioikeistolaista aivopesua ek-medioissa, Suomen kansaa haukutaan ja solvataan jälleen, kuin vieraita sikoja, että olisi otollinen maaperä, äärioikeistoekstremisti-pörssirikollisille, korjata korruptiovaali-satoa. Ei edes minkäänlaista kohtuullisuutta tunneta.
https://www.maailma.net/uutiset/sitoutumattomien-maiden-liike-etsii-paikkaansa
kommarit on rutto maalimalle.
Suomessa ei mitään "vasemmistoksi" tunnistettavaa, ole ollut enää kymmeniin vuosiin, jos oli silloinkaan, kyllä se on tiivis YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ, syvässä korruptiossa, joka vieraitten valtojen / Usan pörssimogulien johdolla, tätä maata nyt johtaa.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/suomen-sisun-kokoomuslainen-tiedottaja-tiedan-useita-jotka-ovat-kokoomuksessa-mukana/
On tunnettu fakta että kiinan valtiokoneisto hankkii rahalla vaikutuskanavia länteen ja heilastelee äärioikeistoliikkeiden kanssa. Aivan samalla tavalla kuin venäjäkin.
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000009061737.html
Siinä esimerkkiä äärioikeistopopulistien toiminnasta, ensin ajetaan oma kansa ahtaalle köyhyyteen ja sen jälkeen ollaan "meidän turismin" verukkeella, lisäämässä äärioikeistolaista kovaa poliisivaltiota, vaatimassa kovempia rangaistuksia jne sen sijasta, että korjattaisiin köyhyysongelmaa, ja lopetettaisiin eriarvoistaminen, joka on usein päihteisiin pakenemisenkin taustalla.
https://www.aljazeera.com/indepth/opinion/surveillance-skin-alarm-200527135135268.html
Äänestyspakkoa eivät onneksi, ole vielä ehtineet määrätä, korruptiopoliitikot yksipuoluejärjestelmästään, joten se optio, kieltäytyä äänestämästä, kun äänestäminen on jo hengenvaarallista, kannattaa erityisesti eläkeläisköyhyys-veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA orjuutettujen, kuten muidenkin osattomiksi pahoinpideltyjen, käyttää.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17510049/ihmiskauppaportaali-ei-ole-tunnistavinaan-elakelais-ihmiskauppaa#comment-116391570
Kiina on Venäjän tukena, siitä ei ole epäilystäkään.
https://www.reuters.com/world/europe/agreement-eu-sanctions-against-russia-expected-before-summit-eu-official-2022-09-29/
Uutinen jossa kerrotiin, Kiinan kieltäneen CBD:n eli sen tulehduksia ja kipuja poistavan, luomulääkekannabiksen, on näköjään sekin poistettu, vai ei sananvapauksia estetä ?
https://www.aljazeera.com/news/2022/10/20/uk-prime-minister-liz-truss-resigns
Britit opettelevat niskaperseotetta, pörssirikollisten korruptiopoliitikkojen heivaamiseen, äärioikeistoekstremisteistä eroon pääsemistä.
Joko erositte twitteristä ?
https://www.svt.se/nyheter/ekonomi/elon-musks-plan-for-twitter-en-app-for-allting
Miksi Snowden nähtiin uhkana, mutta Muskia ei, vaikka on selvää, että jälkimmäinen se uhka on, eikä ensimmäinen.
https://www.cbc.ca/news/business/musk-twitter-sale-1.6632491
Snowden on ihmis-kansalaisoikeuksien, eli aidon demokratian asialla, Musk pelkän pörssirikollisten loputtoman ahneuden, äärioikeistoekstremismin.
https://www.npr.org/2019/09/19/761918152/exiled-nsa-contractor-edward-snowden-i-haven-t-and-i-won-t-cooperate-with-russia
Hyvästi demokratiat ja oikeusvaltiot.
https://www.aljazeera.com/news/2022/10/28/saudis-kingdom-holding-company-to-maintain-twitter-stake
Äärioikeiston pörssirikolliset hehkuttavat, twitterin ryöstöä, Trump mukaan lukien.
Musk on sananvapauksien vastakohta.
https://www.dw.com/en/czech-republic-thousands-rally-in-prague-against-pro-western-government/a-63591590
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17596062/rikostutkinnat--ja-syytteet-nord-stream-talvivaara-uniper-elakerahastojen-ryostot
Eduskunta, ministeriöt, korruptiopoliitikko-pörssirikolliset tutkintoihin ja syytteisiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17606266/valitsemme-suomen-emme-autokratiausan-sotarikosliittoa-tai-venajaa
ÄärioikeistoKiina tulee satamien ja telakoiden, jos yliopistojenkin kautta twittereineen.
https://www.dw.com/en/greece-in-the-port-of-piraeus-china-is-the-boss/a-63581221
Mistä löytyisi fiksuja ja älykkäitä tahoja Suomelle, jotka aloittaisivat Suomen uudelleen demokratisoinnin ja oikeusvaltion palauttamisen. Tässä esimerkki siitä päinvastaisesta.
https://www.reuters.com/world/us/elon-musk-deletes-tweet-with-unfounded-theory-about-pelosi-attack-2022-10-30/
Onko kenellä kiinalainen puhelin ?
https://www.news.com.au/world/coronavirus/global/workers-flee-foxconns-largest-iphone-factory-in-china-after-brutal-covid-lockdown/news-story/72e17685a23598d19562c533886ba1cc
Musk uumoilee äärioikeistoekstremisti-Trumpin, palauttamista twitteriin.
https://www.news.com.au/technology/online/social/elon-musk-comments-on-whether-donald-trump-will-be-able-to-return-to-twitter/news-story/a5ce24f4a8beed1f79e68e814d8c3669
Punikit kauhuissaan kun Trump on seuraava presidentti.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17618821/ruotsi-ei-hyvaksy-ydinaseita-valtionsa-alueelle
Vastustus AutokratiaUsan SotaRikosliittoa vastaan, on nousussa Ruotsissa.
Kommunismi on tulossa uudestaan. Se aate on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Kiina osaltaan tappoi ihmisiä kymmeniä miljoonia.
https://www.aljazeera.com/opinions/2022/6/21/fear-and-loathing-the-us-travel-guide-to-the-world
https://www.wsws.org/en/topics/event/raqqa-mosul
Terrorikapitalismi on kaikkialla, mitään sosialismia tai kommunismia, ei maailmassa enää ole, jos on sosialismia ollut koskaan, erilaisia diktatuureja ja tyrannoita on löytynyt ja löytyy nykyisin markkinakapitalismien veroparatiisiterrorismin muodossa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17572430/pohjois-amerikan-maailman-sosialistien-sivustot-mielenkiintoista-tietoa
Pörssirikollisten skitsot, äärioikeistoekstremisti sitä tämän päivän "kommunismia" tuhoisimmillaan on.
https://www.aljazeera.com/opinions/2022/11/2/twitter-elon-musk-china-rulers-tesla
Suomen liittoutumattomuudella, oli koko maailmaa vakauttava vaikutus.
Kyllä tunnemme kiinalaisuutta, olemme lukevia ihmisiä. Sen uhka äärioikeistoekstremistien pörssirikollisten kanssa pelaaminen, on todellinen.
Saksan riippuvuus Kiinasta, lienee sikäläisen äärioikeisto-ongelman syynä mm. yliopistoissa.
https://www.reuters.com/world/worries-over-germanys-china-dependency-overshadow-scholz-trip-2022-11-02/
Lisää seksuaalista väkivaltaa köyhille.
😄😄😄😄😄
EU:n johtajamaana itseään pitävä ÄärioikeistoSaksa, jatkaa Kiina-bisneksiään, kuin ei mitään.
https://www.dw.com/en/germanys-scholz-urges-china-to-use-influence-on-russia/a-63645882
Korruptiopoliitikko-pörssirikollisten veroparatiisi-sotabisnekset, ovat jo vaaraksi maailmalle, ilman sotimistakin.
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/delar-av-spanskt-luftrum-stangt-satellit-faller-mot-marken
EU:n yritysvastuulakia, voi käydä vaatimassa Finnwatchin aloitteella:
https://finnwatch.org/fi/
Veroparatiisiyrityksien aitoon yhteiskunta-luontovastuuseen vaatiminen, loistaa Suomen ek-medioissa poissaolollaan, toisin kuin muissa valtioissa se on kovassa nousussa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b00d7231-0577-4513-a4fc-df84e2a62f80
Suomen oligarkit, ne jotka eivät maksa veroja Suomeen, mutta joita "yrittämisen" verukkeella, koko muu Suomen kansa, joutuu verokeitaisiin elättämään, tekevät edelleen veroparatiisibisneksiä Venäjän ja Kiinan kanssa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17570837/ruotsissa-on-6-500ekk-elakekatto-eika-osake-vakuutuskuoririkollisuutta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17596062/rikostutkinnat--ja-syytteet-nord-stream-talvivaara-uniper-elakerahastojen-ryostot
Suomen kansalle syötetään pajunköyttä ek-medioissa, aina kuin vain vähänkin pystytään. Nord Stream-poksauttelujakin, yritettiin tuputtaa Venäjän tekosina, vaikka ÄärioikeistoBritit olivat ne räjäyttäneet.
https://www.aljazeera.com/opinions/2022/11/9/has-us-democracy-failed-for-good
Mikä on Suomen valtion virallinen status nykyisin ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17627885/veroparatiisiyritykset-on-laitettava-verotukseen-ja-aitoon-yhteiskunta-luontovastuuseen
Sananvapauksia estetään, ettei kansalaisten hätätila ja oikeudenmukaisuusvaatimukset näkyisi, eivätkä kuuluisi missään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17629245/yksityistetty-veroparatiisi-thl--aarioikeistosdpn-korruptiokiuru-terveysuhkia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17531550/teekutsu-tuppurainen-normalisoimassa-uskonnon-ja-poliitikan-kytkoksia
Vastaavia isoja pörssirötöksiä, kuten Talvivaara Rikos, Nuorisosäätiö, Uniper, Nord Stream, valtion ja eläkerahastojen ryöstöt, on jatkuvasti meneillään. Mikään oikeusvaltio, saati demokratia ei Suomi enää ole, muutenhan eduskunta ja ministeriöt olisivat jo selvitystilassa.
https://www.jyrkinen.fi/mietteet/korruptio-suomessa.html
Myöhäistä rykiä, kun:
https://www.dw.com/en/germany-must-be-more-careful-with-china-habeck-tells-dw/a-63739753
Ompa hauska tavata:
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/biden-moter-xi-sa-trevligt-att-se-er
Menneisyydestä olisi opittava, onko opittu, ei.
https://www.reuters.com/world/china/xi-tells-biden-that-china-united-states-should-take-history-mirror-state-media-2022-11-14/
Ydinvoima-katastrofi-uhka todellinen. AutokratiaUsan sotarikosliittoineen, lopetettava itään laajenemispyrkimykset.
https://www.reuters.com/world/europe/top-russian-official-warns-possible-nuclear-accident-zaporizhzhia-2022-11-21/
Kommunistista Kiinaa ja lännen äärioikeistoa yhdistää liberaalin demokratia halveksunta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17596062/rikostutkinnat--ja-syytteet-nord-stream-talvivaara-uniper-elakerahastojen-ryostot
Juuri niin, kansaa pidetään ihmisroskina, eläkeläisköyhien hätätilasta kirjoittavien, kimppuun hyökätään, korruptiopoliitikko-pörssirikollisten yritystuilla verovaroistamme, kustantamien äärioikeistotrollien toimesta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17643504/aarioikeistosdpn-marinhilloaho-on-epaonnistunut
Selkein sanoin KAIKKI nykyisen hallituksen puolueet lupasivat:
"Sairaus-kansaneläkeläisten köyhyys, tullaan siirtämään historiaan"
"Useita satoja euroja ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen".
Onhan se nyt shokki, että Suomessa ovat PUOLET HUONOMMAT pieneläkkeet, kuin muissa Pohjoismaissa ja EU-demokratioissa. Vanhukset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat kärsivät, hätätila ennenaikaisine kuolemineen, on vakava ja todellinen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa
Sanan "liberaali" voi poistaa, jos aiotaan puhua demokratiasta, ovat eri asioita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17570837/ruotsissa-on-6-500ekk-elakekatto-eika-osake-vakuutuskuoririkollisuutta
Näin monikansallinen ja kiinalainen pörssirikollisuus toimii:
https://www.france24.com/en/live-news/20221123-violent-protests-at-largest-iphone-factory-in-china
Onko ylläpito saanut korruptiopoliitikko-pörssirikollisilta ohjeet, estää Suomen kansalaisten sananvapauksia, vai miksi eri mieltä olevan enemmistön, kirjoituksia poistetaan jatkuvasti.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644581/eri-mielta-olevan-enemmiston-sananvapauksia-estetaan-torkealla-tavalla
Kiinalainen välinpimättömyys, yhdistettynä AutokratiaUsan kylmyyteen, on tosiasia Suomessa:
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009225765.html
Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisia omistuksia veroparatiisi-sota- ja sotepörssimonopoleissa, eduskunnan yksipuoluejärjestelmän, korruptiopoliitikko-pörssirikollisilla on. Suomessa ei ole tiedonvälitystä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17323309/korruptiopoliitikkojen-sota--ja-sotebisnes-porssikeinottelu--sveitsin-pankkitilit
Kun Kiina omistaa, koko ajan enemmän AutokratiaUsaa, voidaan kysyä, ovatko veroparatiisihävittäjä-hankkeet Suomessa, lopulta kiinalaisten pörssimogulien hankkeita ?
https://www.cbc.ca/news/world/china-zero-covid-1.6665822
Sananvapauksien estäminen Suomen kansalaisilta, on täysin vastaavaa ihmisoikeuksien vastaista toimintaa, kuin Kiina, Autokratiausa ja Venäjä harjoittavat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17646675/minimipalkan-tulisi-olla-5000ekk-ja-minimielakkeiden-2000ekk
Äänestämisestä Kieltäytyminen on Suomessa, vielä mahdollista, vielä eivät ole säätäneet äänestyspakkoa, korruptiopoliitikko-pörssirikollis-äärioikeistoekstremistit, joten käyttäkää se mahdollisuus, älkää äänestäkö kurjistajianne.
Pitäkää ihmiset hyvää huolta, ettei laittoman ex-äärioikeistohallituksen PAINAJAINEN, kipeine leikkauksineen vähävaraisimmilta, toistu enää koskaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa
1 500€/kk MINIMIELÄKKEET: Ruotsi, Saksa, Norja, Islanti, Tanska
Miten nuo länsinaapurivaltiot kykenevät siihen, muttei muka Suomi ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17612987/vale-elakekorotukset-sinetoivat-hallituksen-kohtalon
Älkää menkö äärioikeiston uusfasistien "perustulo"-ansaan, sellaista ei takuuvarmasti ole EU:sta tulossa, pelkkää korruptiovaali-ansa kyseessä.
https://www.cbc.ca/news/world/democrats-to-do-list-1.6668656
Suomi ja EU, AutokratiaUsan SotaRikosliiton / pörssirikollisten hävittäjäbisneksien nettomaksajina.
https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17650524/loytyyko-hallitukselta-selkarankaa-1-250ekk-minimielake-lupausten-lunastamiseen
ENSIN ne luvatut 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET, hädänalaisimmille vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille, jotka kaikki hallituspuolueet lupasivat, vasta sen jälkeen äänestämämme, muussa tapauksessa emme äänestä.
ÄärioikeistoUkrainan rauhan nimissä, uusfasismin nousua EU:ssa / eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ.
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/fredsexperten-om-utsikterna-for-fred-i-ukraina-kina-kan-spela-en-avgorande-roll
Rysähtää sellainen määrä maahanmuuttajia, ulkomaista halpatyövoimaan RASISMIKORTILLA, jos joku vielä erehtyy, rasismikortin edessä matelemaan.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/417062cc-e1ab-4268-befb-b34f5e66ee9c?ref=ampparit:655f
Ruotsissa poliisijohto joutuu syytteisiin KORRUPTIOSTA.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/anders-thornberg-kallas-till-justitieutskottet
Suomessa supo ja poliisi, suojelevat äärioikeiston isoa PÖRSSIJENGIRIKOLLISUUTTA.
Täysin samaa Äärioikeisto-korruptiopoliitikko-pörssirikollisjengiä, ovat PetosKalmaKokPersRkpVihrKeSdpjne
https://www.brusselstimes.com/eu-affairs/335682/qatar-corruption-scandal-european-parliament-vice-president-eva-kaili-suspended
KorruptioNiinistön seurueitten Dubain ja Qatarin matkat tutkintoihin.
Suomen historian pahin virhe, meneillään eduskunnassa.
https://www.reuters.com/technology/china-plans-over-143-bln-push-boost-domestic-chips-compete-with-us-sources-2022-12-13/
Idänsuhteiden pilaaminen, ääliöitten lyhytnäköistä ahneutta.
PetosKalmaKokPersRkpjne äärioikeiston pörssirikollisjengi-opposition, tekopyhä kitinä, aiheuttamastaan isosta köyhyysongelmasta, on tekopyhyyden huipentumaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17662783/eduskunnan-porssijengirikollisuus-kayttaa-katu-vakivaltajoukkoja#comment-118082624
"Isojen poikien" pörssirikollisuuspeli, tuhoaa Suomen ihmiset ja luonnon.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17676192/uusi-talvivaara-terrafame-porssirikollisuus-hanke-verovaroilla
Äärioikeistoeunukki-medioissa normalisoidaan Naisvihaa ja jopa raiskauksia, tyyliin: "voi tuntua raiskatuista inhottavalta".
Mitä seuraavaksi, sisäelinten ryöstön normalisointiako ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17672760/naisvihan-ytimessa-on-elakelaiskoyhyys
Omistavatko Kiinalaiset pörssimafiosot EK-Ylen ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17680567/ek-yle-kayttaa-ilmaista-orjatyovoimaa-jenkkiricksin-sotarikosliitto-mafioitten-ohjelmissa
Voihan ne vanhojen varastojen poistohävittäjät, olla kiinalaisten pörssimogulien hankkeita, nehän omistavat jo kolmasosan AutokratiaUsasta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17647732/suomen-aseostot-usalta-ovat-kansalta-miljardien-varastamista-
EK-medioissa "itsekin yllättynyttä" esittävä, sotarikosliitto-Islantiin sijoittuvan, massiivisella ek-mediamainonnalla, kaupatun "myydyimmän kirjan" kauppaaminen, on huolella ja pitkään, suunniteltu aivopesu-manipulointi-strategia, jota PetosKok-KorruptioHaukio on ollut järjestelemässä, kirjallisuuspiireissä, joista tehtävän toteutuksen loppuvaiheessa, laskelmoidusti vetäytyi taka-alalle, ettei olisi liian ilmiselvää, mistä on kyse.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17682661/totuus-quotmyydyimmasta-kirjastaquot-on-sotarikosliitto-mainoskampanja#comment-118216020
Kun kirjallisuudesta tuli Disinformaatiota, manipulointia, sumutusta ja sananvapauksien estämistä.
Nähkää ihmiset miten teitä viedään, kuin litran mittoja, AutokratiaUsan SotaRikosliitto-hävittäjä-pörssirikollismafioitten hankkeilla.
Onko eduskunnan yksipuoluejärjestelmän, korruptiopoliitikko-pörssirikollismafioilla, paljonkin kiinalaispörssimogulien kanssa yhteisiä bisneksiä ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17689629/naispoliitikot-sutenooreina-elakelaiskoyhyyden-toteuttajina#comment-118327125
https://www.stern.de/panorama/wissen/natur/english-version-headshot-for-a-kidney-3119724.html
Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttaminen, eläkeläisväestöä oikeusturvattomaksi, äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpitelemällä, näyttää olevan niin tuottoisa bisnes, että jopa veroparatiisi-kulttuuritukiporukka, pitää Brasilian riippukeinuista, hälyyttää köyhyyteen pahoinpideltyjä kurmuuttamaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17689807/lahtiko-kaurismaki-lulaa-karkuun-veroparatiisi-sote-ihmiskauppaa-pelastamaan
Yhdyssana- ja linkkipelkoisille löytyy diagnoosi ja apua, ihan vaan tiedoksi.
https://finnwatch.org/fi/julkaisut/osinkoverojaerjestelmaen-epaetasaisesti-jakautuvat-hyoedyt-seurantaraportti
Xi Jingping vieraili Saudi-Arabiassa. Biljoonien sopimuksia solmittu.
https://www.brusselstimes.com/world/334615/huge-contracts-signed-during-xi-jinpings-visit-to-saudi-arabia
Vain idiootit enää äänestävät.
Sen vihaväkivallan, jota tännekin palstalle kirjoittavat, joutuvat joka kerta, äärioikeiston uusfasistien, petoskokpersrkpvihrkesdpjne:n toimesta kohtaamaan, normalisointi on jo pitkään, ollut käynnissä Suomessa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vartijat-kavivat-kiinni-kauppakeskuksessa-riehuneeseen-henkiloon-espoossa-han-huusi-selkeasti-ettei-saa-happea-kuoli-elvytyksesta-huolimatta/8607676
EK-medioissa nähty todella erikoisia ulostuloja, Espoon kauppakeskuksessa, veroparatiisivartiointifirman äärioikeistovartijoitten, surmaaman nuoren naisen murhan uutisoinnissa.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009313661.html
Selkeä linja EK-medioitten uutisissa on ollut, ettei tekijöitä haluta aidosti vastuuseen, eikä teon yhteiskunnallisia taustoja ja motiiveja aidosti ja kunnolla tuoda esiin ja selvittää, vaan enemminkin vähätellä tapahtunutta, oikeuttaa sen perusteella, vielä kovempaa ylimilitarisointia- ja äärioikeistoekstremististä poliisivaltiota, jossa kaikki kansalaiset ovat epäiltyjä ja kuka tahansa voi ketä tahansa syyttää ja tehdä "häirintäilmoituksia" veroparatiisi-käytännön väkivaltafirmoille.
Suomi on maailman toiseksi suurin koboltintuottajamaa, Kiinan jälkeen.
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/finska-planerna-fordubbla-koboltbrytningen
Lisää kobolttia halutaan kaivaa, mm. Kuusamosta, veroparatiisi-pörssirikollis-monopolien voittojen tahkoamiseksi, ihmisten ja luonnon tuhoamisella.
Mitä tekee eduskunnan yksipuoluejärjestelmä, korruptiopoliitikko-pörssirikolliset, maksattavat kyseisen rikollisen toiminnan kulut kansallamme, voitot valuvat pörssikeinottelijoille, joita ilmeisesti korruptiopoliitikot kyseisissä kobolttifirmoissakin ovat.
Myös jyväskylässä myyjäpari tappaa joukkovoimalla
Viharikos
Maalittaminen
Järjest vaino
Vastapäätä asuva myyjäpari ja varastomiespari maalittivat 2007,viharikos,järjestäytynyt vaino.
Pyykkikone, musiikki /radio aina päällä.
Silti 2 metrin päässä lumitöitä tekevä koira haukkuu niin että kova melu estää mielekkään elämän. Lto tiesi rajanaapurinsa puhuvan vaimoamisesta ja kiusaamisesta, rakensi häkin ja teinimiehet aloittivat vuosia kestävän tuntitolkulla tapahtuvan koirien haukkumalla viihdyttämisen pihasssa.
Ihmiset jotka muuttavat ovat aiemoien tuttuja ja tietävät vainosta ja se on syy muuttaa, nuoret parit, perheet, alkaa vanhempineen seistä pihoissa tauotta, virnistelee, nauttien lähtötilanteessa 3 ja 7 vuotiaiden lasten perheen vainoamisesta.
satoja miestvuosia, yhteensä miljoonia euroja ihmisillä jotka mukana, maansiirtokoneita, paikallisia raksafirmoja, kunnan, oikeuslaitoksen yksilöitä, jne ezustajia mukana, värvättu samalla tavalla kuin muut.
Osa on etsinyt tällaista yhteisöllisyyttö, osapääsee vihaamaan, kun aloittajat esittåvät itse uhria tai muita puolystavaa sankaria, esim jos 30 taapeeoa ei kirku aamusta iltaan autotoellä uhrin kodista 2 mwtrin päässä, ovat uhreja.
Raketteja seinäään, kiviä, kiekkoja autoon, kuulapyssut, golfmailat, mönkijöt ym, aikuisilla miehillä
Maslitetum pihaan auton viereen ilmestyy kiekkoja, kuulia, sählypalloja jne jne.
Uutea vuinna vastapäätä asuvat tuöevay omilta tonteilta vastapäisen kodin rajalle, ampuvat siitö raketit, kodin seinä musta raketeista, siis parin metrin päässä maalitetun kodista kokoontuu satoja, vuosi toisen jälkeem
Lto, insinöörejä, sairaanhoitajia, opettajia, myyjiä ym kaikkk innolla mukana... Puoli jyväskylää mukana.
Kaikki vihaavat pedofiileja, vijervassarit tietysti ovat aina lastenraisnaajien puolella
"Kiinalaisomistuksen vähentämisen" -valheella, Pohjolan / Suomen luonto ja ihmiset tuhotaan, veroparatiisi-pörssirikollisten monopolien ahneus on loputon.
https://www.aljazeera.com/news/2023/1/12/sweden-discovers-europes-largest-rare-earth-mine
Kaikki mikä irti saadaan lähtee.
Kiinalaiset omistavat jo AutokratiaUsastakin kolmasosan, mm. hävittäjäbisneksistä.
https://www.asahi.com/ajw/articles/14817429
Sotimisfasadien takana AutokratiaUsa, tekee isoja pörssikauppoja Kiinan kanssa, kuin ei mitään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15237226/sauli-niinisto-on-taysi-nolla#comment-118596073
KorruptioNiinistöä ei olisi koskaan, pitänyt päästää, mihinkään valtion virkoihin, niin paljon tuhoa, ovat PetosKokPersRkpVihrKeSdpjnen yksipuoluejärjestelmän, järjestäytyneet pörssirikollismafiat, Suomen kansalle ja valtiolle aiheuttaneet.
Suomen kansa EI ole antanut lupaa, AutokratiaUsan ja AutokratiaVenäjän sotiin osallistumiselle, eikä aseviennille ÄärioikeistoUkrainaan.
Yksi veroparatiisi-pörssirikollismafioitten taktiikka, on aina olla vastustavinaan sitä, mitä eniten tekevät, eli VALEVASTUSTAMINEN.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-11495029/Finland-PM-says-Europe-not-strong-warns-against-depending-China.html
Siinä veroparatiisimafioitten pörssirikollisten, sovinististen ÄärioikeistoBritti-veroparatiisihovien mielistelyä, ÄärioikeistoSdpn KorruptioSannalta. Suomen eläkeläisköyhille valehteleminen luontuu, tuolta mallinukelta.
ÄärioikeistoSdp/PetosKokPersKrdRkpKeVihr jne mielistelemässä, ÄärioikeistoBrittien veroparatiisi-sovinistihovien pörssirikollismafioita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17324851/suomeen-kohdistuu-uhka-se-on-niinisto-eu-nato-eurovaluutta-kokoomus-sote-rkp-pankkifasismi#comment-118746605
Valtio jossa ei saa olla, kuin yksi mielipide ja keskustelupalstalla kaksi valeriitelijä-äärioikeistopuoluetta, yksipuoluejärjestelmässään, ei ole mikään aito oikeusvaltio ja demokratia.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tietovuotaja-edward-snowden-varoittaa-korona-poikkeusoloista-valtaa-pitavat-tottuvat-saamaansa-valtaan/3d1d2b6b-80c2-41bf-8060-e1fa026a5e06
Suomen heikko oikeusturva eli ihmisoikeustilanne ja sananvapauksien estämiset eri mieltä olevalta enemmistöltä, ovat vakavempia asioita, kuin moni ymmärtääkään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17740106/fingerporin-kirjailija-salman-rushdie-aihe-tutuksi-turkin-erdoganille
EK-medioitten jutut ovat pelkkää, erittäin painostavaa korruptiovaalimainontaa, pörssirikollismafioitten tyrkyttämistä, Suomen kansan ryöstöhankkeineen.
Onko Kiina pörssirikollismafioitten, uusi Cayman saaret ja Sveitsin pankki ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17324851/suomeen-kohdistuu-uhka-se-on-niinisto-eu-nato-eurovaluutta-kokoomus-sote-rkp-pankkifasismi#comment-118746605
Kansainvälisissä tiedotusvälineissä, vähän eri näkemys Kiinan sanomisista, kuin äärioikeiston populistiporvari-pörssirikollisilla, täällä palstalla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17724205/ei-tule-petoskalmakok-korruptioorpon-aarioikeistohallitusta-enaa-koskaan#comment-118845069
Kiina kun KÄSKEE, siinä alkavat populistiporvarien puntit tutista.
Nykyinen hallitus joko toteuttaa luvatut 1 250€/kk sairaus-kansaneläkkeiden perusosien toteuttamiset, tai jää ilman äänestäjiä, siinäpähän valitsevat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17758553/elakelaiskoyhyys-on-raikein-ihmisoikeusloukkaus-suomessa
Varsinkin taantuman aikaan, ei pitäisi olla enää varaa, Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamiseen, miljardien kylvämiseen, Caymansaarten pörssirikollismafioitten tuuleen. 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET olisi jo pitänyt toteuttaa talousosaamisena.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17761646/marginaalisen-pieni-porssirikollismafia-autokratiausan-sotarikosliitto-hankkeen-takana
Ruotsissa poliisijohto tekee harakireja, Suomen viranomaiset kantavat Caymansaarten pörssirikollisten salkkuja ja järjestävät vastaanottokomiteoita, kun ne lennähtävät, kansalta varastetuilla varoilla, ostamillaan yksityislentokoneilla maamme kamaralle, tekemään lisäryöstöjä valtion ja eläkerahastojen, kansamme kassaan.
Amerikanryssien Venäjä-riippuvuus, on pahassa jamassa, hokemalla hoetaan, luulevat siten saavansa, kansan huijatuksi korruptiovaaleihin, erehtyvät.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17761646/marginaalisen-pieni-porssirikollismafia-autokratiausan-sotarikosliitto-hankkeen-takana#comment-119411445
Aidosti jännin vaalitulosilta saadaan, kun lopetetaan äänestäminen korruptiovaaleissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17763747/ei-ole-mitaan-kannatusta-aanestaminen-on-jo-loppunut
Vaalilupaukset unohdettu, kerta kerran jälkeen, niin tulisi käymään tälläkin kertaa, siksi emme enää äänestä.
https://www.aljazeera.com/news/2023/3/6/chinas-xi-urges-private-companies-to-be-rich-and-loving
Kiina varoittaa konfliktista, jos AutokratiaUsa ei peräänny, itään laajenemispyrkimyksissään ja vastakkainasettelussaan.
https://www.aljazeera.com/news/2023/3/7/china-fm-warns-of-conflict-if-us-stays-on-path-of-confrontation
Suomen kansan kannattaa aloittaa, "omien" oligarkkipörssirikollisten karsiminen, lopettamalla korruptiovaaleissa ääänestäminen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17778339/epatoivoisia-ovat--korruptiopoliitikko-porssirikollisten-aanten-kiskomisyritykset#comment-119671471
Eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN korruptiopoliitikko-pörssirikolliskapitalistit, AmerikanOligarkit, estävät Suomen kansan sanan- ja mielipiteidenvapauksia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17661451/en-tule-aanestamaan-seuraavissa-vaaleissa-ei-ole-todellista-realistista-vaihtoehtoa#comment-117886652
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17791947/ikuinen-velkavankeus-suomen-kansalle-korruptiovaaleissa-tarjolla#comment-119865927
Suuri osa AutokratiaUsalle menevistä, laittoman ex-äärioikeistohallituksen, aloittamista hyökkäysliitto-hävittäjähanke, tuhansien miljardien eurojen ryöstöistä, päätyy amerikankiinalaisten pörssimogulien liiveihin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17796461/porssirikolliskapitalistit-tehneet-vallankaappauksen-myos-suomessa
Mittareilla, viisareilla, kelloilla, liikennemerkeillä jne ohjaileminen, nöyrästi tottelemaan ja luovuttamaan oikeutensa, allekirjoittamaan nimensä, pörssikapitalisti-rikollisten velkavankeuskirjoihin, tulee juurikin äärioikealta kiinalaisbiljonääreiltä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17792376/porssirikolliskok-sumuttaa-kellonviisari-ohjailulla-velkavankeuteen#comment-119873501
AutokratiaUsan pörssirikolliskapitalisteista, iso osa ellei enemmistö,on kiinalaisia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17796461/porssirikolliskapitalistit-tehneet-vallankaappauksen-myos-suomessa#comment-119955024
Missä riippumattomat aidot puoluetarkkailijat ?
Vastauksia ei julkaista, vaan syytellään kansalaisia "vainoharhaisiksi", aivan kuten Kiinassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17800618/boikoitoikaa-porvaripissistoimittajia-hakevat-kuolemanrangaista-suomeen
Äänestämisestä Kieltäytyminen On Ihmisoikeus.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17791947/ikuinen-velkavankeus-suomen-kansalle-korruptiovaaleissa-tarjolla#comment-119865927
Suomea ei enää ole, ei ole demokratiaa, ei oikeusvaltiota, ei kansanvaltaa, ei perustuslakia - miltä tuntuu ?
https://twitter.com/Snowden/status/1484691291736875009
Miksi Venäjä ja Kiina, sitten halusivatkin Suomen pakkoliitettäväksi, AutokratiaUsan sotarikosliittoon, johtuuko se siitä, että sotabisnes-pörssibiljonääreistä, enemmistö alkaa olla kiinalaisperäisiä ?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eskoseppanen/235806-suomen-ja-venajan-hyokkaamattomyyssopimus/
https://metropolitan.fi/entry/edward-snowden-finland-nsa-cooperation-since-2004
Pörssirikollisten taktiikka, valehtelemalla hyökkäysliittoon, selittämällä pois ?
https://metropolitan.fi/entry/edward-snowden-finland-nsa-cooperation-since-2004
Pidetään ihmiset huoli, ettei yhtään äärioikeiston oligarkkiLAHTARIA, pääse vahingossakaan lähellekään eduskuntaa. Ollaan mieluummin äänestämättä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17803527/pitakaa-lahtariaarioikeiston-porssirikolliset-poissa-hallituksesta
Suurimman osan AutokratiaUsan sotarikosliitto-pörssibisneksistä, on kiinalaisperäisten pörssimogulien omistuksessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17804808/kuka-huijasi-suomea-ja-sen-kansaa-vaittamalla-venajan-hyokkaavan-suomeen-jos-ei-olla-natossa#comment-120061445
Näyttääkin olevan kiinalaista värimyrkkyä, uusfasisti-sinimustien hörhöjen päissä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17807273/sinimustat-porssirikollispsykopaatit-variraitoja-hiuksissa-vapputamineissa-hamaavat#comment-120090503
Oliko Suomessa vaaleja sittenkään, vai oli AutokratiaUsan ja EU-kabinettien, etukäteen sanelema vaalitulos ?
https://www.lemonde.fr/en/opinion/article/2023/04/09/thomas-piketty-can-we-trust-constitutional-judges_6022233_23.html
Miten läheiset suhteet Kiinaan, eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄLLÄ / KorruptioOligarkkiNiinistöCeaucescuTrumpilla on ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17815093/palestiinalaiset-tarvitsevat-jareita-aseita#comment-120234570
Kiinan vaikutus Turkissa on valtava. Mitä KorruptioNiinistöOligarkin ja ErdoganDiktaattorin välillä, Kiina-suhteissa tapahtuu, eipä näy tiedonvälitystä.
https://www.mei.edu/publications/courting-danger-erdogan-ramps-reliance-china
Kiinapersut iloitsevat, että Sanna Marin ei enää ole pääministerinä twiittailemassa ohi Niinistön Kiinan ihmisoikeusrikoksista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17758553/elakelaiskoyhyys-on-raikein-ihmisoikeusloukkaus-suomessa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17813551/marinin-hallitus-heitti-koyhat-krokotiileille
Oikeusturvattomaksi pahoinpideltyjen Suomen rakentajien, vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nälkä ja oikeusturvattomuus, ei twiittaleimalla poistu.
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ syvässä korruptiossa ja äärifasistisessa pörssirikollisuudessa, Suomen eduskunnassa, ministeriöissä ym valtion virkoja, törkeästi väärinkäyttävissä tahoissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17810500/kustannustehokkaat-1-500ekk-minimielakkeet-saastoa-valtiontaloudessa
1 500€/kk MINIMIELÄKKEET kansalaisten oikeusturvana: Norja, Islanti, Saksa, Ruotsi, Tanska ym aidommat demokratiat ja oikeusvaltiot.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17810501/tulosta-voi-tehda-ilman-alistamista-jos-osaa
Kaikki pörssirikollis-äärifasisti-Diktaattorit, käyvät vuorotellen pokkuroimassa, Kiinan kansanmurhaajia. Taitaa AutokratiaUsakin olla jo, enimmäkseen kiinalaisomisteinen.
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/4/7/israels-violence-is-open-terrorism-stop-calling-it
Keidenkähän rahoilla EU-tuettu Kreikka, ostaa 400 miljoonalla tankkeja, ÄärioikeistoIsraelin äärifasisteilta ?
https://www.aljazeera.com/news/2023/4/10/israel-signs-400m-deal-to-sell-anti-tank-missiles-to-greece
Diktaattori, tyrannit, sotilasvallankaapparit, pörssirikollis-äärifasistit, useista eri valtioista, ramppaavat Kiinassa ja tulos on tässä:
https://www.aljazeera.com/news/2023/4/10/china-jails-two-human-rights-lawyers-for
Kiina vie ja maailma vinkuu ?
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/4/10/pakistan-is-making-a-mistake-in-ignoring-the-us-for-china
Ja aljazeera valehtelee. Muslimien "uutisiin" ei ikinä kannata uskoa
https://www.cbc.ca/news/world/us-intelligence-leak-1.6805909
Lisää "tiedustelua", vaikkei entisiäkään laittomuuksia, ole selvitetty.
https://metropolitan.fi/entry/edward-snowden-finland-nsa-cooperation-since-2004
https://www.reuters.com/world/us/intel-leak-has-us-officials-bracing-impact-home-abroad-2023-04-10/
Selittelyn jälkeen muutosta tuskin tapahtuu, ennen kuin EU-valtioiden sisältä lähtee kansalaisten suurimmat vaatimuksen, korruptiovallan pörssirikollisten sotavalmistelujen pysäyttämisistä.
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/4/6/biden-must-not-bring-back-baby-jails
Suomessa terrorikapitalismista puhuminenkin on kiellettyä, alkaa olla pahemmat, kohta kuin Kiinassa, nämä Suomen pörssirikollis-korruptiopoliitikko-äärifasistien toimet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17801095/porssirikollisoligarkit-kiertavat-venaja-pakotteita-no-problem#comment-120005229
Länsidiktaattorit ramppaavat Kiinassa ja palaavat sieltä, entistä kovempien otteiden kanssa kotimaihinsa, kansalaisia pieksemään.
https://www.aljazeera.com/news/2023/4/12/frances-macron-heckled-by-protesters-on-netherlands-visit
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17820619/autokratiausa-sai-sodan-itaan-ja-eun-sekaisin-nyt-se-kauppaa-quotrauhaaquot#comment-120287947
Snowden varoittelee ylimilitarisoituja "länsivaltioita", vaarallisen, äärioikeistofasistisen "poliisipuheen" sallimisesta, sitähän Suomen EK-Kiinajenkkimedioissa, on vuosikymmenet jo kansallemme tuputettu, käskyttämistä, ylhäältä sanelemista, määräilyä, ylimielistä vihaignorointia jne demokratianvastaisen sotilasvallankaappaus antioikeusvaltion sanastoa.
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/4/7/israels-violence-is-open-terrorism-stop-calling-it
YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ näyttää kovasti pelkäävän, että kansalaiset hoksaavat, ettei ole mitään eroa, eduskunnan diktatuurissa, yksipuoluejärjestelmässä, puolueitten välillä. Siksi niin epätoivoisesti kännissä, hokevat muka-eroja korruptiopuolueilleen.
https://www.aljazeera.com/news/2023/4/12/what-is-discord-how-did-leaked-pentagon-documents-spread
Se vielä puuttuisi, että ökylukaalit Pariisista, olisi ostettu kiinalaisilta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17823065/korruptiopoliitikot--ja-virkamiehet-ostelleet-okylukaaleja-itselleen-verovaroillamme
Mielummin kiinalaisilta kuin suomalaisilta. Parempaa laatua parempaan hintaan
Kiina ostaa lännen OligarkkiTrumpisteja.
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/4/21/macrons-china-views-are-worrying-because-he-isnt-alone
Kiinnitti kyllä huomion:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17831179/kyberturvallisuus-tilaisuus-ei-tunnista-aarioikeistoekstremismin-uhkaa-suomelle#comment-120455637
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/4/21/macrons-china-views-are-worrying-because-he-isnt-alone
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17831179/kyberturvallisuus-tilaisuus-ei-tunnista-aarioikeistoekstremismin-uhkaa-suomelle#comment-120455770
Suomen korruptiopoliitikkojen- ja virkamiesten, kaksinaamaisuuden ja tekopyhyyden, pörssirikollisuuden Oligarkismin syvyys, tulee vielä valkenemaan kansalle, ikävä kyllä tiedonvälityksen poissaololla loistamisen takia, siihen menee liikaa aikaa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17832423/aarioikeistouhka-tulee-yha-useammin-yleisradiosta#comment-120475677
On feikkivaalitenttiä, feikkikyberturvallisuus-showta, eläkeläisköyhiksi pukeutumista, eläkeläisköyhien pilkkaamista ja vihaignorointia, pörssirikollisuus-rahastuksen jatkamiseksi ym Suomi on kuilun partaalla.
Miten Quantanamo poikkeaa uiguurien keskitysleireistä ?
https://www.aljazeera.com/news/2023/4/22/guantanamo-bay-prisoners-show-signs-of-accelerated-ageing-icrc
Äärioikeiston pörssipissisimedia-EK-Yle:stä, ei ole Suomen kansalle, saatavissa käytännössä minkäänlaista tiedonvälitystä, sitä etuoikeutettujen pörssirikollisten kehuskelua riittää, ei sitä kukaan mihinkään tarvitse.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17833541/petoskokpersujen-piti-lakkauttaa-ek-yleisradio-ja-poistaa-jattirahoitus
Jääkö KorruptioOrpo menneiden aikojen, tunkkaiseksi ihmisvihaajaksi, indeksirukkaajaksi, vai kykeneekö uuteen, raikkaaseen ajatteluun, josta olisi suoraa taloudellista etua valtiolle: 1 500€/kk MINIMIELÄKKEIDEN toteuttamiseen. Jää nähtäväksi, sopiihan sitä toivoa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17833506/uusi-raikas-ajattelu-1-500ekk-minimielakkeilla-saastoa-valtiolle
https://www.reuters.com/world/some-eu-ministers-say-china-envoys-remarks-ukraine-sovereignty-unacceptable-2023-04-24/
Suurista suurin suurvalta on puhunut ?
Näinköhän aloittajakin vielä joutuu töihin uuden hallituksen toimesta ja on hädissään.
Taitaa olla kuule töitä, tässä ihmisoikeuksien, kansanvallan ja demokratian puolustamisessa, yhdelle autoimmuuni-reumasairaalle riittävästi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17837995/eun-rikostutkijat-selvittamaan-valtion-ja-kuntien-isoa-korruptiota-porssirikollisuutta-suomessa#comment-120565940
Suomessa viranomaiset niin läpikorruptoituneita, että suostuvat äärioikeisto-ek-ylen mannekiineiksi, "kyberturvallisuus"-show-feikkinäytöksiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17843869/jo-toinen-laiton-hallitus-tulossa-vielapa-vahemmisto-sellainen
Viranomaiset eivät ole tunnistavinaan, haavoittuvimpiin kansalaisiin, eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSTÄ, kohdistettavaa jatkuvaa pelottelua ja uhkailua, demokratian vastaista toimintaa.
Suomalaislähtöiset pörssirikollisoligarkit tunnistaa, niiden jatkuvasta silmittömästä väkivallasta ja vihasta, eläkeläis-ym köyhyyteen pahoinpitelemäänsä kansaamme kohtaan ja itsensä jatkuvasta tehostamisesta, äärifasistisissa EK-medioissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17857559/kaviko-korruptioniinisto-massaraiskaaja-nygardin-saarella-#comment-120863415
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17168811/elakelaiskoyhyys-on-koko-koyhyysongelman-ydinta--ikarasismia-nais-vammais-sairausvihaa
Montakaan veroparatiisipresidenttikautta, ei riitä kasvattamaan omaatuntoa äärifasisteille pörssirikollisille, heikoimpien pahoinpiteleminen, maassa jo makaavien potkiminen, on niillä veroparatiisiveressä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17855490/aarioikeistorkphenriksson-laiminloi-oikeusministerin-velvollisuudet#comment-120832870
Jo toinen laiton äärifasististen pörssirikollisten hallitus, tulossa Suomeen. Riittämättömillä, olemattomilla äänimäärillä veroparatiisirikollishallitus.
Suomen valtio / korruptiopoliitikko-pörssirikolliset, syytteisiin kansalaisten oikeusturvan laiminlyömisestä, perustuslaillisten oikeuksien viemisestä, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamisesta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17861806/cayman-saarille-vuodettuja-valtavia-varallisuuksia-perittava-takaisin-valtiolle
Maailmalla valtioitten hallituksetkin, vaativa jo pörssimonopoleja verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luontovastuuseen, Suomi on pahasti jälkijunassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17850897/ruotsissa-ei-pelata-puuttua-medioitten-sisaltoihin-kun-ne-uhkaavat-koyhimpia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17870717/ek-medioissa-harhaanjohdetaan-mita-on-quotjulkinen-talousquot
Suomen EK-Yle:ssä ym äärioikeistomedioissa, pelkkää pörssirikollisten mankumista, valtion veloista, joiden nettohyötyjiä ovat.
EK-Ylen ja muiden äärifasistisiksi muutettujen pörssirikollismedioitten, sisällöt vahingoittavat eniten haavoittuvimpia, kaikkein heikoimpaan asemaan, taloudellisesti käytännössä oikeusturvattomaksi pahoinpiteltyjä kansalaisia.
Veroparatiisisosialismia pörssirikollisille. Suomi on todennäköisesti, EU:n äärifasistisin diktatuuri, pörssirikollisten unelmavaltio, jossa ihmisille ja luonnolle, voi näköjään tehdä mitä tahansa, joutumatta koskaan, minkäänlaiseen vastuuseen.
https://www.aljazeera.com/news/2023/5/26/killer-whales-damage-boat-in-latest-orca-incident-off-spain-coast
Katsokaa tuon linkin video, se pistää miettimään.
Ketkä päästivät Venäjämieliset PetosKokPersRkpKdKeVihrSdpjnen pörssirikollis-äärifasistit, korruptoimaan Suomen valtion, kunnat, ministeriöt ym vallan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄKSI, palvelemaan ainoastaan, ökyrikkaita perintö- ja verosuunnittelija-osake-vakuutuskuori-pörssirikollisia. Kansanmurha eläkeläisköyhyyteen pahoinpidellyillä meneillään Suomessa - kansainvälisen korkeimman oikeuden rikostutkijoita tuotava Suomeen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17837995/eun-rikostutkijat-selvittamaan-valtion-ja-kuntien-isoa-korruptiota-porssirikollisuutta-suomessa#comment-120565940
Kansanmurha käytännössä meneillään, jo veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamislaitoksissa, köyhyyteen pahoinpideltyjä eläkeläisiä surmaavat ennenaikaisesti, pari vuotta ensin kidutettuaan, joka on se hengissäpysymisen keskimääräinen aika, noissa pörssirikollis-äärifasistien kidutuskeskuksissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17865999/superin-ja-tehyn-kieltaydyttava-veroparatiisi-sote-ihmiskaupasta
Paljastetut Venäjämieliset pörssirikollis-äärifasistiTrumpistiOligarkit, joiden jo toista laitonta Amissi-pörssirikollishallitusta, Suomeen suunnittelevat, ovat äkäisinä, kun Suomen kansan suurin enemmistö, ei koskaan niiden vakavia rikoksia, Suomen kansaa, valtiota ja perustuslakiamme vastaan hyväksy.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17893004/azov-neonatseista-muodostunut-paha-dilemma-ukrainanvenalaisille
https://www.aljazeera.com/news/2023/6/12/thailands-pm-frontrunner-pita-faces-election-commission-probe
Thaimaassa sentään rikossyytteitä, populistipääministerin veroparatiisi-sote-osakkuuksista.
Jo toinen laiton äärifasistinen, pörssirikollisten veroparatiisihallitus Suomessa. Todennäköisesti ei tosin pitkäaikainen.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/halla-aho-esittaa-ulkomaalaisille-tyontekijoille-3000-euron-minimipalkkavaatimus-halpatyovoima-tulee-kalliiksi/417062cc-e1ab-4268-befb-b34f5e66ee9c
Onkohan Suomen pankissa lihonneella KorruptioRehnillä, suhteet Kiinalaisiin pörssirikollisbiljonääreihin millä tolalla, ainakin Ranskalaisen pörssirikollis-ylimystön sloganit, ovat hallussa, tuolla Suomen rakentajia halveksivalla veroparatiisikeikarilla, kierolla savolaisella.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17899926/quotsuomi-ei-merkitse-minulle-mitaanquot--rehn-presidentiksi-cayman-saarille#comment-121498416
Mitkähän ovat muuten pörssirikollishallituksen, korruptiosuhteet kiinalaisiin pörssimoguleihin, eikös siellä PetosKok:issa Tre:elta ole jokin Kiinassa "teknologiayrityksessä" hääräillyt ?
KorruptioOrpoOligarkin äärifasistipörssirikollishallituksessa, suora linja Venäjän ja Kiinan OligarkkiTrumpisteihin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17577883/eu-tukipaketit-mm--italialle-aarioikeisto-opposition-valevastustamalla-hyvaksyttyja
https://www.lemonde.fr/en/international/article/2023/06/25/after-the-paris-summit-the-new-global-financial-pact-remains-at-draft-level_6037034_4.html
Ilmastouhat realisoituvat ja etenevät, maailman valtioittenjohtajat jumittavat kannoissaan, mitään ei tapahdu, paitsi veroparatiisisosialismiin pörssirikolliskommunismiin, virtaa biljoonia entistä kovempaan tahtiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17859449/ilmastouhkia-voi-torjua-vain-sosiaalisesti-oikeudenmukaisella-tavalla
https://www.lemonde.fr/en/economy/article/2023/06/24/to-avoid-rising-taxes-norway-s-super-rich-flee-to-switzerland_6036559_19.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16960037/korruptio-perustuslaki-valiokunnan-laiton-veroparatiisi-sote-lausunto-on-rikos-
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/5/1/i-asked-an-ai-chatbot-about-ai-replacing-humans
https://www.aljazeera.com/news/2023/6/12/thailands-pm-frontrunner-pita-faces-election-commission-probe
Koko muu maailma pistää hanttiin ja kovasti pörssirikollisuudelle, laittavat niitä aggressiivisia verovälttelijöitä verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luonto-ilmasto-ym vastuuseen, mutta mitä tekee Suomi, antaa norjalaisille superrikkaille pörssirikollisille, luvan tulla Suomeen tekemään veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPPAA ja pesemään likaisia rahojaan, erinäisissä pörssirikollisfirmoissaan.
Suomessa mitä todennäköisemmin, viranomaiset vakoilevat ja urkkivat, niin ilmastoaktivisteja, kuin muitakin kansalaisliikkeitä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatijia.
https://www.dw.com/en/german-prosecutors-confirm-last-generation-wiretaps/a-66025732
Pörssirikollisten/korruptiopoliitikkojen, ym vallan väärinkäyttäjien, räikeään valtion korkeiden virka-asemien väärinkäyttämisiin ym lainvastaiseen toimintaan, eivät näytä korviaan lotkauttavan.
NEONATSIHALLITUS tosiasia Suomessa, EK-mediat konseksussa, vaikenevat siitä ja eläkeläisköyhillä käynnissä olevasta KANSANMURHASTA Suomessa, uutisoivat vain perintönuorten- ja maahanmuuttajien ongelmista, eläkeläisköyhien ihmishenkien kustannuksella.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17912938/elakelaiskoyhat-ovat-suomen-quotnaheleitaquot
Taloudellisesti oikeusturvattomaksi, äärimmäiseen köyhyyteen pahoinpidellyt, Suomen eläkeläisköyhät, eivät valita "vain" heihin kohdistuvasta nimittelystä ym vihaväkivallasta, sitä he ovat joutuneet, koko elämänsä ajan Suomessa sietämään, vaan kyse on nyt ihmishengistä, elämälle välttämättömän, taloudellisen oikeusturvan puuttumisesta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17914480/2000ekk-minimielakkeet-toimintakykyisen-hallituksen-edellytys
Äärifasistisen EU:n korruptiopoliitikko-pörssirikolliset, kyhnäävät kylki kyljessä, kiinalaisten ja venäläisten Oligarkki-kollegojensa kanssa Sveitsissä:
https://www.brusselstimes.com/world/573973/russian-spies-abound-in-switzerland-intelligence-services-say
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17942248/rasismi-ja-ei-rasismi-hyodyttavat-porssirikollis-aarifasistien-yksipuoluejarjestelmaa#comment-122093915
Samoin kielipuolueet ovat äärifasismin kulmakiviä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17855490/aarioikeistorkphenriksson-laiminloi-oikeusministerin-velvollisuudet#comment-120832870
https://www.lemonde.fr/en/international/article/2023/07/22/in-spain-s-valencia-region-consevative-are-mobilizing-voters-around-a-language-battle_6062595_4.html
Ns. "vähemmistöjen oikeuksilla", ajetaankin ökyrikkaiden pörssirikollis-äärifasisti"vähemmistöjen", voittojen maksimointia verokeitaisiin.
Sähköautoilua luonnon ja ihmisten kustannuksella ?
https://yle.fi/a/74-20039599
Kommunistinen kiina ei todellakaan ole oikeistolainen.
Superrikkaiden pörssirikollisten kärjessä, on juurikin kiinalaisia. Etkö tuon vertaa tiennyt ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17942248/rasismi-ja-ei-rasismi-hyodyttavat-porssirikollis-aarifasistien-yksipuoluejarjestelmaa#comment-122093915
Kiinalaiset pörssitriljonäärit, taitavat omistaa jo kolmasosan AutokratiaUsastakin, joten ei sitä sotaa siellä tule, siitä syystä "vain" ÄärioikeistoUkrainassa.
Onko sittenkään kyse "haittaohjelmista", vai ihan vaan sopimuksista, joiden nettomaksajina mm. Suomen kansaa käytetään.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/yhdysvallat-uskoo-kiinan-piilottaneen-haittajarjestelman-maan-kriittisiin-kohteisiin-voi-hairita-asevoimien-toimia/60f324ab-0040-4c0b-a5f3-5aeab7401192
Siinä sitä tulosta äärioikeiston Italian tukipaketista:
https://www.asahi.com/ajw/articles/14970013
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17271111/rasismikortilla-tulossa-valtava-maahanmuutto-aalto#comment-118637054
Se tästä enää puuttuukaan, että ökyrikkaat ulkolaiset verovälttelijät, mm. Norjasta KOVEMPAA verotusta ja aidompaa yhteiskunta-luonto-ilmastovastuuta, paenneet pörssirikolliset, jotka tekevät veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamista Suomessa, eläkeläisväestöämme ennenaikaisesti köyhyyteen tappamalla, korruptio-eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄn kanssa, alkaisivat tuomaan kiinalaisia ihmisoikeusrikollisia Suomeen, sikäläisiä pörssirikollisbiljonäärejä, jotka AutokratiaUsasta jo kolmasosan tiettävästi omistavatkin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17957237/superrikkaiden-porssirikollisten-quottyoluvillaquot-verovalttelyyn-tuominen-rikos
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/halla-aho-esittaa-ulkomaalaisille-tyontekijoille-3000-euron-minimipalkkavaatimus-halpatyovoima-tulee-kalliiksi/417062cc-e1ab-4268-befb-b34f5e66ee9c
Sitä mitä PetosKokPersut ovat vastustavinaan, sitä ne juuri ja eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ tavoittelevat.
Lapioivatko pörssirikollis-neonatsihallituksessa, ihailemansa äärifasisti Italian pörssirikollishallituksen tapaan, rahaa Kiinasta pörssirikollisille ja lisää EU-tukipaketteja Italian äärifasisteille, kun niin ihailevaan sävyyn kirjoittelevat, tuosta rappiovaltiosta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17577883/eu-tukipaketit-mm--italialle-aarioikeisto-opposition-valevastustamalla-hyvaksyttyja
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17914480/2000ekk-minimielakkeet-toimintakykyisen-hallituksen-edellytys
Sen verran selkärankaa pitäisi löytyä, että ENSIN omalle eläkeläisväestölle, ne aidon taloudellisen oikeusturvan 2000€/kk MINIMIELÄKKEET kuntoon, jo huoltovarmuuden takia.
Venäläisten oligarkkien kanssa toimimisestakaan, ei vielä tänäkään päivänä, ole saatu kunnolla tiedonvälitystä, mitä se sitten on kiinalaisten kanssa, vielä hankelampaa, ollaan kansainvälisten tiedotusvälineitten varassa ja nehän tunnetusti, tietävät Suomen tilanteesta, tosi huonosti mitään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17930300/biden-uhkaili-toimittajaa!!!!!!!#comment-121933560
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17982406/aarifasisti-israelin-kaltainen-yliresurssoitu-poliisi-militaristivaltio-antidemokratiaa
AutokratiaUsan kansalaisiksi, kansalaisuuden vaihtaneet, PetosKok-äärifasisti-pörssirikollisOligarkit, ovat onnistuneet tavoitteessaan: Suomen kansa on ryöstetty putipuhtaaksi, valtion ja eläkerahastot putsattu verokeitaisiin, tilalla kylmä, eriarvoistettu, epäoikeudenmukainen antioikeusvaltio, antidemokratia ÄärifasistiIsraelin malliin.
Kiinassa näkyy karhuja ja muita uhanalaisia eläimiä kettingeissä.
Suomeen tuodaan nyt tuota primitiivistä petovihaa verokeitaista, pörssirikollisten ahneuden siivittämänä.
TÄYSKIELTO villieläinten haaskuruokinnalle, tultava välittömästi.
Suomessa on osattu asua maaseudulla vuosituhansia, täydessä sovussa villieläinten kanssa, ne jotka eivät osaa, pitää pakkomuuttaa kaupunkien taajamiin, missä on vähemmän villieläimiä. Lemmikit eivät kuulu maaseudulle, veroparatiisilemmikkibisnekset verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luonto-ilmastovastuuseen.
2000€/kk MINIMIELÄKKEET erottavat lännen idästä.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomen-rikkaimmat-ihmiset-nauttivat-etua-jolla-kerataan-satoja-miljoonia-euroja-ilman-veroa-professori-taysin-omituista/5cf5e68b-025b-4659-beb7-b8ad6ff4d881?ref=iltalehti:5fd4&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi
https://www.theguardian.com/world/2023/aug/17/china-renews-crackdown-on-corruption-in-healthcare
Jopa Kiina kykenee suitsimaan korruptiota veroparatiisi-sotessa, mutteivät eduskunnan pörssirikollispoliitikot yksipuoluejärjestelmässään.
Eniten pörssirikollis-äärifasistien, käytännön väkivaltajoukkojen vihaväkivallasta, kärsivät ne joilla on vähiten, taloudelliseen oikeusturvattomuuteen pahoinpitelemisen takia, mahdollisuuksia puolustautua, heihin kohdistuvalta taloudellisesta, fyysiseltä, seksuaaliselta ym vihaväkivallalta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988528/veroparatiisisosialismi-porssirikollisuus-on-kriminalisoitava
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988528/veroparatiisisosialismi-porssirikollisuus-on-kriminalisoitava
Pörssirikollisuuden kansalla maksattaminen, ei ole minkään hallituksen tehtävä, missään oikeusvaltioissa. Ainut oikea ratkaisu, on tuon monin tavoin vakavasti lainvastaisen, äärifasisti-pörssirikollisten neonatsihallituksen EROTTAMINEN.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17972416/porssirikollisoligarkit-tehneet-pyramidihuijauksen-suomen-valtiolla
Jos isoimman talouspörssirikollisuuden rikostutkintojen raja supolla, menee vasta Kiinassa, niin on todellakin kysyttävä, mitä kaikkea Venäjäbisneksiin/oligarkismiin, ja siihen kaikkein vakavimpaan, isoimpaan kuvaan, eli Suomen valtion ja eläkerahastojen kavaltamiseen, kansamme valtavien varallisuuksien, ryöstämiseen AutokratiaUsan kansalaisiksi, kansalaisuuden vaihtaneille, PetosKok-juristi-insinööri "puoluetukija" pörssirikollisille, korruptiopoliitikko-pörssirikollisten, kuten KorruptioNiinistöOligarkin hahmolla ja välityksellä, on jätetty kokonaan rikostutkimatta ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17982453/bilderbergsaarikko-ym-oligarkkikeskusta-aarifasistinen-porssirikollispuolue
VenäläisOligarkkien yksityiskoneilla lentelevät, ÄärioikeistoKeskustan KorruptioAhoVanhasOligarkit ym taitavat olla vain murto-osa, siitä isosta pörssirikollisuuden merestä eduskunnan yksipuoluejärjestelmässä.
Aiemmin supo kertoili tiiviistä ja läheisistä suhteista, Viron supoon, no tästä voi jokainen päätellä, mitä se voisi tarkoittaa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988758/viron-kokoomus-pm-kallas-narahtanut-venaja-bisneksista-eroa-vaaditaan-isosti
"Uhrattiinko" ns. some-vaikuttajat, ettei niitä vielä isompia talous-pörssirikoksia, verovälttelyjä rikostutkittaisi, korruptiopoliitikkojen ym valtion korkeiden virkojen, törkeiden väärinkäyttäjien keskuudessa.
https://finnwatch.org/fi/julkaisut/osinkoverojaerjestelmaen-epaetasaisesti-jakautuvat-hyoedyt-seurantaraportti
Onko Suomi ainut eu-valtio, jossa niiden joiden pitäisi rikostutkia, isoimpia talous-pörssirikoksia, vallan korruptiota, sitoutuminen poliittisen korruption puolueisiin äärioikealla, estää mainitut tutkinnat. Siltä näyttää.
Onko Kiina uusi Cayman saaret ?
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000009837574.html
Suomessa mölistään jostain uiguurien vainosta,mutta ei muslimimaissa asiasta mekasteta vaan päinvastoin tehdään Kiinan kanssa entistä syvällisempää yhteistyötä!
Lainvastaisen pörssirikollis-neonatsien äärifasistihallituksen, aikomat leikkaamiset, jo valmiiksi köyhyysrajan alapuolelle pakotetuilta, taloudellisesti oikeusturvattomilta Suomen kansalaisilta, ovat täysin lainvastaisia, täysin Suomen korkeimpien lakien, perustuslain ja kansalaisoikeuksien vastaisia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18019468/suomen-sotavalmisteluun-kaytetaan-noin-6200-000-000-euroa-vuodessa-asumistuesta-leikataan#comment-123197548
Suurlakko pystyyn, liittojen otettava eläkeläisköyhyyteen pakotetut mukaan ja isoja rikoskanteita kansainväliseen korkeimpaan oikeuteen, Haagin tuomioistuimeen, YK:hon asti, koska korruptio ja äärifasistinen pörssirikollisuus, rehottaa kaikkialla, on kanteita nostettava joka suuntaan kiireellisesti.
Pörssirikollisuuden äärifasistien ja niiden ääri-islamisti-neonatsi-käytännön väkivaltajoukkojen, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamista, ym tavallisten kansalaisten riistämistä ja hyväksikäyttöä, ei pidä kaunistella millään taloustermeillä, vaan alkaa jo puhumaan kansanmurhista, kuten ne ovat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18038008/naisviha-elakelaiskoyhia-kohtaan-on-aariliikkeiden-primus-motor
Veroparatiisipandat kuuluvat Kiinan vuoristoon.
https://www.aljazeera.com/news/2023/10/3/what-is-panda-diplomacy-and-why-are-the-bears-going-back-to
Eivät hidastaneet Venäjä-pakotteetkaan, veroparatiisi-pörssirikollis-korruptiopoliitikkoja, miten sitten Kiinan uhkakaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18040843/kiinalaisilla-nyyhkytarinoilla-porssirikolliset-sote-ihmiskaupan-takana
Joka kerta kun yritetään keskustella, Kiinan uhasta Suomessa, alkavat palvelinten estohyökkäykset viranomaissivustoilla.
"Oma pesä" , "omat työnantajat", yleensäkin oma -sanan käyttäminen ilmaisuna, kun vaativat kansalta jo aikoja sitten, liiallisiksi käyneitä uhrauksia, pakottavat köyhyyteen, ilman aitoa taloudellista oikeusturvaa, eli orjuuttavat kansaamme, nuo eduskunnan yksipuoluejärjestelmän, korruptiopoliitikko-pörssirikollisOligarkit, kuten PetosKok-KorruptioSatonen ja ÄärioikeistoKeskustan KorruptioAhoVanhanenOligarkit.
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/arbetsbristen-kostar-italien-15-miljarder-om-aret
Rahakkaita sopimuksia kiinalaisten kanssa tehneet, Italian äärifasistit ovat kinuamassa 15 miljardia euroa, "työvoimapulaan", eli valetyöllistämiseen ja valepalkkojenmaksuun. Suomi on jälleen nettomaksajana, miten surkeita meppejä Suomesta EU:hun lähetään ?
Äärioikeiston pörssirikollisten käytännön väkivaltajoukkojen, ääri-islam-neonatsien misogynisten ääriliikkeiden, ja isoimpien talous-pörssirikollisten rikossyytteisiin saaminen, näyttää olevan Suomessa iso ongelma.
https://www.aftonbladet.se/ledare/a/JQ50mj/ditt-barns-skola-ags-snart-av-kriminella
Kiina ja Intia eivät aina tule juttuun, mutta samanlaiset massojenhallinta koneistot, niillä on käytössä ja niitä samoja vallan väärinkäyttäjät, myös EU:ssa ja Suomessa käyttävät.
https://www.aljazeera.com/opinions/2023/10/6/india-is-weaponising-fatf-recommendations-against-civil-society
Kun kehitysmaitten lasten silpomiset on tirkistelty, on pörssirikollismonopolien linnakkeiden Kiinassa kuvaamisen aika.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18046082/okyrikkaat-kinuamassa-lisaa-tukia-verovalttelyyn-ek-mediamainoksilla
Kiinalaisten veroparatiisiyhtiöitten valetyöllistämistä, jälleen suunnitteilla, kun PetosKokPersRkpkd:n pörssirikolliset, käyneet vierailulla Italian äärifasistisen luona. Revittäneen eu-tukipaketteina Suomen kansan selkänahoista.
https://www.hs.fi/talous/art-2000009943670.html
https://www.lemonde.fr/en/economy/article/2023/10/23/the-millionaires-calling-for-higher-taxes-i-m-rich-tax-me_6197148_19.html
Suomi Pohjolan verokeidas, banaanivaltio ja kehitysmaa omille kansalaisillemme.
https://www.lemonde.fr/en/international/article/2023/10/24/billionaires-rage-against-anti-israel-students-at-harvard_6200016_4.html
EK-medioissa toimittajat pidetään kiireisinä, plaraamassa somesta uusia diagnooseja, veroparatiisi-sote-ihmiskaupan mainoksiksi.
Suomen kansan suurin enemmistö, ei varmasti hyväksy lasten ja siviilien murhaamista, saarrettuun Gazaan, hamasin iskun verukkeella, tai millään muullakaan.
Myös omaa kansaamme kotimaassa, tappavat ennenaikaisesti, äärimmäiseen köyhyyteen, taloudellisesti oikeusturvattomaksi pakottamalla. Köyhyys ei aina näy ulospäin, pörssirikollisten vanhoissa lumpuissa, roskiksista kaivetuissa "uusissa" vaatteissa, kulkemaan laitetut ryysyläiset, näyttävät olevan ihan "kunnossa", mutta eivät ole, nälkä, hoitamattomat sairaudet, puute kaikesta välttämättömästä ja tarpeellisesti, jatkuva hätätila päivästä toiseen stressaa ja masentaa köyhyyteen pakotettuja kovasti.
Kiinalaisten pörssibiljonäärien, sanotaan omistavan, jo kolmasosan AutokratiaUsasta.
https://www.reuters.com/world/china/china-willing-cooperate-with-us-manage-differences-xi-2023-10-25/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18001123/miksi-supon-pelttaria-ei-ole-erotettu-porssirikollisuuden-suojelemisen-takia-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18110575/veroparatiisi-aaltoyliopiston-porssirikolliskakarat-visioivat-kansanmurhaa-zombieilla#comment-124306312
VilunkiPetterin etova tekohymy hyytyy, kun väistämättä SUURLAKKO tulossa Suomeen.
Aitojen lakko-oikeuksien tilalle, ovat tulleet valelakot, "hallitut" esitykset, joilla rajoitetaan jo muutenkin alasajattuja vale-julkisia palveluja, että näyttäisi siltä, kuin olisi lakkoja, vaikkei aidosti enää ole.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18123454/valelakot-porssirikollis-yksipuoluejarjestelman-uusin-ase-kansanvaltaa-vastaan#comment-124437274
https://www.aljazeera.com/news/2022/3/1/who-are-the-azov-regiment
Kiina näyttää palkitsevan, kaikkein äärifasistisimmat pörssirikollisvaltiot, joiden johdossa Azov-Neonazien kavereita, viisumivapaudella Kiinaan.
https://www.reuters.com/world/china-offers-visa-free-entry-citizens-france-germany-italy-2023-11-24/
Mitään sosiaaliturvaahan ei Suomessa, ole ollut enää sitten viime vuosituhannen. Köyhyysrajan alapuolella kituuttavilta leikkaamiset, ovat kansanmurhaamista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18118659/nakyvatko-koyhien-kerjuuttamisjonot-sateliiteilla-kaikkialle-maailmassa-
Radioaktiivista materiaalia varastettu Japanissa, Fukushiman tuhoutuneen ydinvoimalan lähettyviltä.
https://www.asahi.com/ajw/articles/15045134
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18132832/suomenruotsalaiset-vaihtaneet-nimen-suomenkieliseksi-valtaan-paasyn-varmistamiseksi#comment-124566829
AzovNeonazi-pörssirikollis-biljonääreille, syytävät Suomen kansalta ryöstämänsä varat ja tappavat kansamme nälkään, osattomuuteen, köyhyyteen, eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN pössirikollisOligarkit.
https://www.aljazeera.com/news/2023/9/26/canada-parliament-speaker-faces-calls-to-step-down-after-honouring-nazi
Tampereella naisia "putoilee" parvekkeilta ja heitellään ikkunoista.
Pörssirikollisperillisille jaellaan viihdepaketteja, kaupunginhallituksesta "köyhyyspaketteina".
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18128483/perintorikkaiden-viihdepaketteja-kaupunki-jakaa-quotkoyhyyspakettinaquot-treella#comment-124496207
Ruotsissa varoitellaan Kiinalaisista nettikaupoista.
https://www.svt.se/nyheter/inrikes/hyllad-och-hatad-kinesiska-shoppingappen-temu-har-slagit-stort--00pgpj
Ruotsissa sentään uutisoidaan.
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/jlWAOA/sa-kopplas-tesla-till-barngruvorna-vi-foljer-sparet
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17896806/itavallassa-prideen-hyokanneilla-aarifasisteilla-yhteyksia-aariislamisteihin#comment-121449464
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17980266/italian-aarifasistit-tarvanneet-eu-tukipaketin-jalleen-kadet-ojossa
Italian äärifasistisuttura käväisi Kiinassa, hakemassa ahneudelleen tukea. Varokaa suomalaiset Bryssä ja kiinalaiset, tulevat äärioikealta.
Kiina on ongelmissa ikääntyvän väestönsä kanssa, sama eläkeläisköyhiin kohdistuva vihaväkivalta siellä meneillään, kuin Suomessa korruptiopoliitikoilla.
https://www.reuters.com/world/china/chinas-ageing-population-threatens-switch-new-economic-growth-model-2024-01-18/
Pakotteet eivät koske pörssirikollisuutta, näköjään.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18066886/kiinalainen-veroparatiisi-quotakkutehdasquot-valetyollistamaan-porssirikollisuudelle
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/halla-aho-esittaa-ulkomaalaisille-tyontekijoille-3000-euron-minimipalkkavaatimus-halpatyovoima-tulee-kalliiksi/417062cc-e1ab-4268-befb-b34f5e66ee9c
Eivätkä minimipalkka-vaatimukset kotimaista työvoimaa.
EK-Ylen ym ek-medioitten "vaalitenteistä", puuttuivat kansalaisia kiinnostavat, tärkeät ja välttämättömät asiat ja aiheet, isot ongelmat kuten korjaamaton köyhyysongelma, kansan kahtiajako, massiiviset veroparatiisivuodot. Pelkkiä mainostilaisuuksia, yksipuoluejärjestelmän pörssirikollispresidentti ehdokkaille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18232382/venajan-ruotsinkielisen-vahemmisto-ehdokkaita-haavisto-stubb-hilloaho-oligarkit
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18237531/moni-mies-aanestaa-nro-2-anderssonia
Ihmis-kansalaisoikeuksia tarvitaan, pörssirikollis-äärifasistien sotiladiktatuurissa.
Onkohan kiinalaista vakoilutekniikkaa, jota ÄärifasistiIsrael käyttää palestiinalaisten vakoilemiseen.
https://www.france24.com/en/live-news/20240206-west-bank-palestinians-exhausted-by-omnipresent-israeli-surveillance
Kiina on kommunistinen valtio
PörssirikollisOligarkit eivät välitä aatteista ja ismeistä, vain valtioitten ja kansojen ryöstäminen merkitsee ahneille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18251221/haavisto-estaa-aarifasistibrittien-sodanlietsojat-ydinaseineen
Vaikka ehdolla on kaksi globalistia, pitää valita Suomen valtion ja kansalaisten kannalta, vähemmän huono vaihtoehto.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18251221/haavisto-estaa-aarifasistibrittien-sodanlietsojat-ydinaseineen
Ei näytä enää kymmeniin vuosiin, jos koskaan, mitenkään toimineelta, veroparatiisi-A-klikkasäätiön päihdehoito ja korruptiopoliitikkojen päihdepolitiikka.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18286064/luomulaakekannabiksen-laillistaminen-kuuluu-potilaidenoikeuksiin
EK-Ylen äärioikeistolainen pörssirikollisuuslinja, käyttää laittomin pakkomaksuin ylläpidettävää ek-mediaa, äärifasistisen politikoinnin välineenä ja estää Suomen kansalaisten sanan- ja mielipiteidenvapauksia valekeskusteluissa, aivan kuten Venäjän sensuuri, ei mitään eroa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18286321/enemmisto-suomen-kansalaisista-ei-halua-tukea-ukrainanvenalaisia
Ukrainan Azov-neonazijohto painostettava rauhanneuvotteluihin, pörssirikollisbiljonäärien lihottaminen verokeitaisin, sodan verukkeella, on loputtava.
Olisiko EK-pörssikommareilla kiinalaisilta opittuja otteita, kansanmurha-valikoimassa, äärioikeistohallituksen sekopäisissä touhuissa, voisi olla, siltä vaikuttaa.
Ylimilitarisointi pörssirikolliskomukat ja Kiina, siinä sitä onkin Suomelle yhtälöä ratkaistavaksi.
Sananvaltaa ollaan viemässä. Esim iltapäivälehtien kommenttipalstat on suljettu 8.3 lähtien. Se on ollut palsta jossa ihmiset on saaneet keskustella asiallisemmin kuin täällä. Miksi ?
Teippiä haluavat vetää, köyhyyteen pahoinpitelemänsä Suomen kansan, suiden eteen ne, jotka kansamme valtavat varallisuudet, niin valtiolta, eläkerahastoista, kuin muutenkin, ovat verokeitaisiinsa ryöstäneet.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18333534/suomen-vakavin-turvallisuusuhka-on-iso-koyhyysongelma#comment-127143126
Sananvapauksien estämisistä, on lyhyt matka kuolemanrangaistuksiin, toisaalta köyhyyteen pakottaminen, tappaa jo ennenaikaisesti Suomessa, eli kuolemanrangaistus on jo käytössä, taloudellinen väkivalta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17509030/sananvapauksien-estamisesta-pieni-askel-kuolemanrangaistuksiin#comment-115555896
Tärkeä kansalaisaloite monikansallisten kaivosyhtiöitten, myös kiinalaisten, ryöstöretkien estämiseksi, Suomen luontoa tuhoamaan, käynnissä kansalaisaloite.fissa.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13216
Kuinkahan Suomessa, onko edes tutkittu, kun poliitikkojen bisnekset kiinalaisten pörssiporhojen kanssa ?
https://www.dw.com/en/german-far-right-afd-staffer-arrested-on-china-spy-charges/a-68894735
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18378692/ek-yle-kohdistaa-raakaa-vakivaltaa-sadismia-koyhyyteen-pakotettuja-kohtaan
EK-Yle näyttää mainostelevan, tuota veroparatiisi-ympäristö-talousrikos-hanketta, siinä ohessa kun yllyttää rottaongelman pahentamiseen, lintujen ruokkimiseen kehottamalla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17509030/sananvapauksien-estamisesta-pieni-askel-kuolemanrangaistuksiin#comment-115555896
Tiedoksi että luonnoneläinten- ja lintujen ruokinta, tappaa ne linnut ja eläimet. Luonto hoitaa itse asukkinsa, ihmisten puuttuminen, on villieläimille tuhoisaa.
EK-Yle, Sanomat ym ek-mediat, mainostaneet ihailevaan sävyyn, pörssirikollisten "Dreamhack"-pelialan tapahtumia, joita venäläisOligarkit ovat rahoittaneet.
https://www.svt.se/kultur/flera-dreamhack-turneringar-sponsras-av-illegalt-ryskt-spelbolag
"Unelmia" on kaupattu oikein urakalla EK-medioissa, mainosteltu ihailevaan sävyyn "Dreamhack"- pelialan tapahtumia ja nyt tiedetään sekin miksi:
https://www.svt.se/kultur/flera-dreamhack-turneringar-sponsras-av-illegalt-ryskt-spelbolag
Venäläisoligarkit rahoittajina, onko myös Suomen verojenmaksajat laitettu kustantamaan, kenties suojelurahoja viranomaisille annettu ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18484036/valtakunnansyyttaja-kavaisi-uutisissa-ja-katosi-sitten-akkia
Ensin uutisoitiin erittäin vakavista rikosepäilyistä, liittyen supoon ja poliisijohtoon, korruptiopoliitikoihin / isoon talous-pörssirikollisuuteen, yhteydet itään, sitten kohta täysi hiljaisuus, ei yhtään uutisointia enää. Outoa.
Kyllä on surkeaa puolustusvoimilta, vaiko natolta, lähteä Kiinan ilmapallo-matkimiseen mukaan Suomessa. Ei pitäisi ärsyttää Venäjää tahallaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin
Suomessa on maailman korkein elintaso ja sen takia eläminen on halpaa. Suomi on maailman rikkain maa ja on sama talouspolitiikka kuin Sveitsissa eli miljardööri tarjoaa kaikille halvat hinnat. Mikä ahdinko? Jos tunnet sitä vain sisälläsi? Vaikutat niin sekavalta.
Eduskunnan yksipuoluejärjestelmä kuuluisi rikostutkintoihin.
https://www.aljazeera.com/features/2024/5/27/israel-attacked-rafah-at-night-all-the-people-burned
Tiananmenin massamurhan muistopäivänä, on syytä muistaa ihmisoikeuksia. Suomessa aito, ajanmukainen, taloudellinen oikeusturva alkaa tämän päivän jyrkän korkeilla elinkustannuksilla, pakkomaksuilla, n. kahden ja puolen tonnin minimieläkkeistä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
Bryssä tulee äärioikealta verokeitaista, yhdessä Saudi-Arabian, Venäjän ja Kiinan pörssikriminaalien kanssa, kovaa väkivaltaa ja huumeita.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/898bcde9-66c1-40c5-85bf-510ec992e65a
Ääniä niin vasemmalle, kuin oikeistolaisessa eu:ssa vain suinkin pääsee.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18504199/maahanmuuttajien-maarat-2023-ovat-ennatyssuuret-tiedottaa-tilastokeskus#comment-129596061
Rasismikorttia nöyristelevien äänillä, pörssirikolliset rosvokapitalistit, tuovat ennätysmääriä ulkomaista halpatyövoimaa Suomeen.
https://www.lemonde.fr/en/economy/article/2023/06/24/to-avoid-rising-taxes-norway-s-super-rich-flee-to-switzerland_6036559_19.html
Norjasta KOVEMPAA verotusta ja aidompaa yhteiskunta-luonto-ilmastovastuuta, pakenevat superrikkaat verovälttelijät, elämäntapatyöttömät, pakenevat nykyisin Suomeen, pohjolan banaanivaltioon ja verokeitaiseen, jossa kotimaamme eteen ilmaiseksi töitä tehneitä, vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, pakotetaan kerjuuttamisjonoihin, joissa äärioikeiston järjestäytynyt pörssirikollisuus, käy heitä ryöstämässä ja pilkkaamassa.
https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356
Sveitsikään ei enää ota noita harmikseen, vaan toteuttaa jo sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa politiikkaa, alkaen 2 500€/kk MINIMIELÄKKEIDEN, eli aidon, ajanmukaisen, taloudellisen oikeusturvan, taloudellisista tulojensiirroista vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille. Hieno esimerkki Suomelle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17882467/aito-huoltovarmuus-2000ekk-valttamaton-ja-kiireellinen
Maksaako Kiina iso punainen itä, äärioikeiston pörssirikollisten / Trumpin kampanjan ?
https://www.reuters.com/world/trump-said-xi-wrote-beautiful-note-after-assassination-attempt-2024-07-20/
Veroparatiisivenkulat laitettava VEROTUKSEEN ja aitoon yhteiskunta-luonto-ilmastovastuuseen. Vastikkeettomat ja haitalliset, verovälttelyyn käytettävät öky-yritys-maatalous-ym tuet on lakkautettava.
https://www.reuters.com/world/trump-said-xi-wrote-beautiful-note-after-assassination-attempt-2024-07-20/
https://www.reuters.com/breakingviews/trumps-rich-backers-normalize-criminal-behavior-2024-05-30/
Samoin Kelan työnvieroksujille maksamat tuet. Alkaa työt maistumaan vassareillekin kun ei enää olisi varaa olla ideologisesti työttömänä
Aidosti isänmaallinen suojelee Suomen luontoa, monikansallisten kaivosyhtiöitten ryöstöretkiltä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18547202/kaivos-ryostomonopolit-kaivosyhtiot-estetaan-kansalaisaloitteella-nimia--!
AutokratiaYhdysvaltojen johtama maailman laajuinen orjatyövoiman käyttö ja ihmiskauppa, rehottaa jo Suomessakin mm. marjastus- ja sienestysbisneksissä. Väite virallisesta minimipalkasta, on täyttä puppua, nekin roposet päätyvät orjatyövoiman teettäjän liiveihin verokeitaisiin.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13216
Eikös Kiinassakin ole kunnissa, tuollaisia "omia oikeusistuimia", korruptiovallankäyttäjien perustamia "valiokuntia", joilla voi vältellä kaikki rikossyytteitä ja rangaistuksia, jopa vakavissa raiskaustapauksissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18583175/ovatko-poliisi-ja-oikeusvaltio-ulkoistaneet-syyttamiset-ja-rangaistukset-koklle-#comment-130613355
Vakavin uhka Suomen kansalle ja valtiolle, on äärioikeiston järjestäytynyt pörssirikollisuus vallassa.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/halla-aho-esittaa-ulkomaalaisille-tyontekijoille-3000-euron-minimipalkkavaatimus-halpatyovoima-tulee-kalliiksi/417062cc-e1ab-4268-befb-b34f5e66ee9c
Rasismikortti-maahanmuuton kaikki ennätykset rikottu, ulkomaisen halpatyövoiman massatuonti toteutettu jo vuoden äärioikeistohallitusta aikana.
PetosKokPersujen rasismikorttia tottelevien äärioikeisto-alamaisten takia, Suomen kansan syrjäytettyinä äärimmäiseen köyhyyteen, kerjuuttamisjonoissa paarialuokaksi, ilman vastaavia parempia tukia ja etuuksia, kuin on maahanmuuttajille Kelalta ja valtiolta. Äärioikeistosuvakkien takia oma kansamme syrjäytetty kotimaassaan.
Kiinalta 500 miljardia Afrikkaan.
https://www.svt.se/nyheter/utrikes/xi-lovar-500-miljarder-till-afrika
"Maan vetovaoimaisin kaupunki"-valheen toistelemisella, eivät kaupunkilaiset Tampereella, saa kuin vielä pahempaa köyhyyteen pakottamista, veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamisbisneksien maksajiksi, ihmiskaupan uhreiksi pakottamista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18128483/perintorikkaiden-viihdepaketteja-kaupunki-jakaa-quotkoyhyyspakettinaquot-treella#comment-124496207
Eikä minkäänlaista tiedonvälitystä EK-Ylessä. EK-Yle on kuin jokin Cayman saarten postilaatikkofirman esite, joka toistelee tuon Tampereella sekoilevan vanhus-turhakepormestarin onttouttaan kolisevia mainossloganeita.
Mikä vasemmistolaisten käsitys "ihmisoikeuksista" mahtaa olla ja mieluummin suomeksi eikä frankfurtenilaista tulkintaa.
https://www.cbc.ca/news/politics/cse-cyber-threats-china-1.7367719
Valtiollisia toimijoita Kanadassa, myynyt kansalaisten tietoja kiinalaisille tietotekniikka- ja turvayhtiöille.
Onko syytä epäillä, ettei Suomessa olisi toimittu vastaavasti, siksikö EK-Yle estää jälleen sananvapauksia, kun pitäisi keskustella tietotekniikasta- ja turvasta, liittyen kansalaisten oikeusturvan ongelmiin sote-ihmiskaupassa, Wilmassa jne.
Veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamisbisnes-IHMISKAUPPA, taloudellisella väkivallalla Suomen eläkeäisväestöltä, ajanmukaisen aidon taloudellisen oikeuturvan vieminen, onko se kiinalaisten sote-pörssimonopolien omistajien tekosia ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18646072/moderni-sveitsi-saastaa-valtion-taloudessa-2-500ekk-minimielakkeilla
Suomi oli äärifasistinen valtio, jo paljon ennen Unkaria ja Itävaltaa.
Ruotsi upotettu samaan suohon:
https://www.aftonbladet.se/nyheter/kolumnister/a/Xj4bpb/hungriga-gar-manga-i-sverige-ett-av-varldens-rikaste-lander
EK-Yle "motteineen" uutisoi tuosta, laajalti isoimpia talous-pörssirikollisia ja korruptiopoliitikoita- ym vallankäyttäjiä, sisältävästä lääkekannabis-pyramidihuijauksesta, vain venäläisten oligarkkien touhuna, vaikka esim. Ukrainassa, Dominikaanisessa ja Usassa ym suomalaislähtöisiä isoimpia talous-pörssirikollisia, varmasti mukana tuossa, ei ole syytä epäillä, etteivätkö olisi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18699056/laakekannabis-pyramidihuijauksessa-mukana-myos-suomalaisia-porssikeinottelijoita#comment-132193850
Irti Venäjästä päästään, toteuttamalla 2 500€/kk MINIMIELÄKKEET, Suomen eläkeläisväestölle, lakkauttamalla veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamis-IHMISKAUPPA orjuuttaminen, taloudellisella väkivallalla alistaminen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18700373/ulkomaalaiset-quothoitajatquot-ovat-sote--ja-kerjuuttamis-ihmiskaupan-vanginvartijoita
Lukekaan nyt edes se, mitä YK:n kautta teille lampaille TULLAAN SYÖTTÄMÄÄN:
https://rumble.com/v5nvb9b-leaked-un-footage-confirms-plans-for-manufactured-global-famine-in-2025.html
Metsien ennallistaminen tulee tarkoittamaan, että niistä tulee suojelualueita, joihin ihmisiä ei päästetä. Kaikki tuo on luettavissa YK:n eri järjestöjen omilta sivuilta, mutta eiväthän lampaat viitsi lukea. Ne ainoastaan eivät halua uskoa, mitä heille yritetään kertoa.
Eli ihmisiä ei päästetä sotkemaan metsiä? Toivottavasti saadaan toteutettua
Jos omistat metsää kannattaa laittaa kaikki sileäksi vielä kun se on laillista
Jos ihmisoikeus noin tärkeä -länsi maa tänään ennen huomenna voi lopeta kauppa Kiina kanssa -mutta kaikki tiedä EU perse ei kestä lopeta kauppa Kiina kanssa
Suomi turjaanin perse on jo tuntunut EUn raiskauksessa
Sinähän olet tietysti asiantuntija raiskauksissa, joka olet saanut siskosi paksuksi vai keskitytkö edelleen pikkuveljeesi?
Ainoastaan vihervassarit ja suvakit välittävät ihmisoikeuksista
Niinpä osoittautui tämäkin uutinen pelkäksi halvaksi propagandaksi. Hyvä nostaa näitä esiin, niin nähdään millainen paskapuheautomaatti wokevihervasemmisto on.
Wokea pelkäävät vain äärifasisti-pörssirikollisnatsit, joten syö natsihattusi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18582409/erittain-laaja-kannatus-2-500ekk-minimielakkeille-suomen-kansan-keskuudessa
ÄärifasistiEK-Ylessä tänään, avointa vihaväkivaltaa ja siihen yllyttämistä, muka "naisasiaan" verhotussa Mörttisen kolumnissa. Vihaan yllyttämistä digiomistamattomia-pudotettuja yksinasuvia eläkeläisnaisia kohtaan, ja totaalista sananvapauksien estämistä, koska kritisoimme EK-Yleä ja kerromme mikä se on, Yle-nimen varastanut yksityistetty, Usan äärifasisti-pörssirikollisten propaganda-manipulointi-disinformaatiokanava, joka mainittujen korruptoimia poliitikoita ym vallan väärinkäyttäjiä mainostelee, kansan rahoilla ja elämien kustannuksella.
Veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamis-IHMISKAUPPA-orjuuttamista, taloudellisella väkivallalla eläkeläisväestön äärimmäiseen köyhyyteen pakottamisella Suomessa, voi jo täysin verrata uiguurien kansanmurhaan Kiinassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18724167/unkari-ek-ylessa-quotviesti-sisaltaa-asiattomia-sanojaquot---palaute-estetty#comment-132538461
Norjassa suurta vastustusta, Arktiksen alueen mertenalaisia kaivossuunnitelmia vastaan. WWF haastanut Norjan valtion oikeuteen.
https://www.dw.com/en/norway-suspends-deep-sea-mining-plans/a-70857614
WWF juutalaiset ovat huomanneet, että norjalaisilla on liian korkea elintaso.
Onneksi suomea ei voida rankaista siitä
Usa tekee Kiinan kanssa pörssibisneksiään jättidiilejä, ja samaan aikaan Kiina-uhalla palkitsee diktaattoreita ja tekee diktatuureja ympäri maailman. Taiwanista, Etelä-Korean kautta Suomeen.
https://www.reuters.com/world/asia-pacific/south-korean-persecutors-question-ex-defence-minister-over-botched-martial-law-2024-12-07/
Taiwanilla ja Etelä-Korealla ei ole oikein vaihtoehtoja.
Liitto USAn kanssa on parempi kuin tulla kommunistisen naapurin (kiina/pohjois-koreaa) valtaamaksi.
Vähemmän yllättäen punaryssä on kommarien puolella
Se minkä Usan kansalaisiksi kansalaisuuden vaihtaneet suursijoittaja-pörssirikolliset, ei onnistunut Etelä-Koreassa, siellä kansalaiset nousivat isoon vastarintaan, kun tyrannipresidentti koetti tehdä käytännössä sotilasvallankaappauksen ja muunnella perustuslakia:
https://www.theguardian.com/world/live/2024/dec/14/south-korea-impeachment-vote-yoon-suk-yeol
Suomen valtionjohdossa äärioikealla nähty tuon tyrannipresidentin kanssa läheisesti kaveeraavia.
Täällä oli useita asiakirjoituksia näköjään poistettu.
https://www.theguardian.com/world/2025/mar/02/america-is-going-down-china-can-capitalise-on-damage-caused-by-trump-former-pla-colonel-says
Linnassakin perseillään urakalla
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/052f0b1b-e3e5-40de-9c37-57d4d45770a8
Yle mainostelee kritiitikkömästi kiinalaishanketta, koska se on äärioikeiston pörssikriminaalien / äärioikeistohallituksen hanke ja estää sananvapauksia, kuin Kiinassa konsanaan, eri mieltä äärioikeiston kanssa olevilta Suomen kansalaisilta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18928107/venajayhteydet-quotsinimustallaquot-liikkeella-aarifasismia-johdetaan-oligarkkien-toimesta#comment-135536423
Pitää olla harvinainen tyhmä jos uskoo Ylen propagandaa, mutta Suomi turjaanit ovat kehitysvammaisen tasolla
Mielummin kiina, kuin USA, EU, tai NATO.
Juutalaisteb huijareiden aika on ohi ja heidän kätyrinsä vilisevät paniikissa kun Kiinan vaikutus kasvaa
Myös Venäjän oligarkeille (joista suuri osa on juutalaisia) Kiinan vahvistuminen ja Venäjän romahtaminen on paha paikka.
Suurimpia häviäjiä ovat vaihteeksi rikkaat juutalaiset, ihan oikein ahneille paskoille
Samalla tavalla kuin vasemmisto heilastelee USAn, EUn ja Israelin kanssa
Vassarit jostain syystä kannattavat EUta, ovat aina valmiina yhteisvelkaan ja pyrkivät edistämään liittovaltio kehitystä
Vasemmisto kannattaa aina kaikkea perinteisille kansallisvaltioille vahingollista.
Tämä on tätä EU:ta nyt. Sitä saa mitä tilaa, kun EU:uun mentiin.
hölynpölyähän tuokin uutinen oli. Meidän medioihin on todella vaikea luottaa tällaisissa aiheissa, ml. maahanmuutto, politiikka jne.
Kiinalaiset ovat immuuneja lbgt/woke/feminismi mädätykselle. Ei ihme että rikkaat juutalaiset ovat kauhuissaan
Kiinalaisten näkökulmasta kommunistinen puolue on aina oikeassa, eikä ole ikinä tehnyt virheitä.
Kaikki kritiikki Kiinaa vastaan koetaan "imperialistisen kapitalistien" yritykseksi mustamaalata Kiinan poliittista järjestelmää
Lännessä ahneet pääoman orjat tottelevat uskollisesti juutalaisia isäntiään rahan toivossa
Kerroin Ylen keskustelussa, kuinka näin Tre:en Keskustorilla kiinalaisen armeija-asuihin pukeutuneen n. parikymmenpäisen seurueen, huutavan komentoja ja viittoilevan armeijatyyliin - olin arvatenkin äimistynyt ja aloin katselemaan ympäristöön, että näkyykö suomalaisia viranomaisia missään, ei näkynyt, ei edes sellaisia joita voisi siviilipoliiseiksi tunnistaa, kun antoivat jatkaa käytännössä Keskustorin valtaamista Suomessa.
Kommentti näkyi hetken aikaa, sitten se poistettiin, olisiko supo poistanut ?
Kiina on sössiny omat asiansa niin, että täytyy valmistautua harhautukseen ulkopuolisesta uhasta. Ironinen kuvio, kun nämä keharivaltiot itse ovat niitä ulkopuolisia uhkia sivullisille.
>I Didn't Think China's Military Could Do This
https://www.youtube.com/watch?v=IMrDsjdT22I
Sote- ja kerjuuttamis-IHMISKAUPPA eläkeläisillä, työttömillä, syrjäytetyillä. köyhimmillä lapsiperheillä Suomessa, juontaa suoraan Kiinan ja Venäjän sote-omistuksista ja vaikutuksista korruptio-vallankäyttäjiin, poliittisiin päättäjiin Suomessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17952812/suomen-suurin-tabu-sananvapaudet-estetty-ortodoksikirkon-porssivarallisuudet#comment-122244740
https://www.lemonde.fr/en/france/article/2025/05/26/russia-takes-over-a-second-orthodox-church-in-nice_6741701_7.html
EK-ylen valeuutiset veroparatiisipresidenttiStubbin "suosiosta", ovat tämän ajan AI:lla toteutettua VALEUUTISOINTIA, siellä ruokareseptien ja nhl-veroparatiisiurheilun seassa, rikkaiden verovälttelijöiden asunto-ym shoppailuijen, joita EK-Yle myös mainostelee.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18635046/600-000-000-ylelle-joka-vuosi#comment-131419581
https://yle.fi/a/74-20147870
Mitään puolueetonta tiedonvälitystä, nykyinen hämäräomisteinen yksityistetty EK-Yle ei kykene eikä halua tarjota. Kansanvihaaminen, ikärasismi ja naisviha, viha kouluttamattomaksi ja osattomaksi p ahoinpideltyjä kohtaan, huokuu kaikesta EK-Ylessä.
Vasemmistoaate vaikuttaa köyhyyden kaikkialla missä se hallitsee.
Kiinalla ja suomalaisella vasemmistolla, ei ole mitään tekemistä keskenään, toisin kuin äärioikeiston PetosKokPersuilla ja Kiinan veroparatiisimafioilla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18675509/petoskokpersut-ovat-nyt-tutkijoiden-todistamina-kommunistinen-puolue#comment-131881168
https://www.abc.net.au/news/2025-05-27/lowy-report-chinese-debt-repayments-developing-pacific/105343880
Suomen ei pidä velkaantua Kiinalle. Ei kiinalaisbiljonäärien datakeskuksia Suomeen. Ylen pitäisi myös lukea ABC news Australian varoitukset Falung Gongin vaarallisista opeista. Kaikki maanpaossa olevat kiinalaiset, eivät ole aidosti maanpaossa, vaan osa Kiinan esittämää näytelmää lännessä.
https://www.abc.net.au/news/2020-07-21/inside-falun-gong-master-li-hongzhi-the-mountain-dragon-springs/12442518
https://www.abc.net.au/religion/the-abc-is-right-that-falun-gong-teachings-are-dangerous/12538058
Valtionjohdon ym vallankäyttäjien yhteydet Kiinan johtoon ja kiinalaisiin ulkomailla vaikuttaviin pörssirikkaisiin "maanpakolaisiin" tutkintoihin.
Äärioikeiston populistiporvareilla, superrikkailla verovälttelijöillä, PetosKokPersuilla, Trumpisteilla on tiiviit ja läheiset suhteet juuri idän kommunististen valtioiden ihmisoikeusrikollis-johtojen kanssa, on veroparatiisibisneksiä mm. Pohjois-Korean, Venäjän, Kiinan ja Vietnamin kanssa:
https://www.lemonde.fr/en/international/article/2025/06/05/the-trump-family-s-lucrative-deals-in-vietnam_6742048_4.html
Aivokuollut punaryssä valehtelee taas mustan valkoiseksi. Vasemmisto on aina ollut kommunististen aateveljiensä puolella
Punaryssä vaan jaksaa valehdella ja puhua paskaa.
Putin taitaa maksaa hyvin kirjoittelusta
Mielummin kiina kuin lännen juutalaiset pedofiilit
Riisinviljely alkoi Kiinassa viimeistään 6000 vuotta sitten, ehkä jopa 9500 vuotta sitten. Se vaatii tiukkaa yhteistoimintaa, jossa vettä ohjataan järjestyksessä pellolta toiselle, jotta satoa saataisiin. Jos joku jää ketjusta ulos, jää ilman ruokaa ja peltokin voi mennä muille. Siinä oppii äkkiä, miten on vain yksi tapa toimia. Mukautuminen on ollut voittajageenien strategiassa hyvä valinta.
Kiinalaista rotua on vuosituhannet jalostettu joukkotoimintaan. Tuloksena on hallittavaa massaa, joka pystyy kyllä kapinaan, mutta jossa kapinan sytyttäjien konsentraatio on alhainen, vaikka kipinää eli syytä on tarjolla yltäkylläisesti.
Kiinan ongelma on Xin bisnesvastaisuus. Kiinasta tulisi vielä vahvempi, jos siellä harjoitettaisiin vapaampaa markkinataloutta. Xi ilmeisesti pelkää, että liian vahva yrityssektori on uhka hänen vallalleen.
Tulemme näkemään kiinan illuusion hajoamisen ja korttitalon sortumisen, väestöpommi, saasteet, korruptio ja yleinen ryssiminen pitää tästä huolen
Moskovan trolli jaksaa aina valehdella juutalaisten pomejensa laskuun
Vasemmisto hallitsee Kiinassa, Kuubassa ja Pohjois-Koreassa. Ja kaikissa valta on hankittu väkivalloin. Kansalta ei ole kysytty.
Kiina pelottaa juutalais-eliittiä, joten propagandaa lisätään sen mukaan. Kohta varmaan laittavat uuden kulkutaudin liikkeelle Kiinasta, kun edellinen on jo alkanut unohtumaan
EUsta on kehittymässä Kiinaa pahempi fasistinen diktatuuri, jossa kaikkea (ja kaikkia) valvotaan ja sensuroidaan.
Kryptojen kieltämisestä on puhuttu ja prepaid liittymät aiotaan kieltää.
ollaan muka niin demokratiaa mutta jatkuvasti ylhältäpäin sanellaan kontrollia
https://archive.is/YOTqc
""Biggest threat": EU Council leaders want to ban anonymous SIM cards"
EU on jo diktatuuri, tavoitteena rajoittaa yksilönvapauksia ja erityisesti sananvapautta.
Mutta hyödylliset idiootit tietysti keskittyvät Kiinan ja Venäjän kritisointiin, vaikka todelliset ongelmat ovat paljon lähempänä
Eu on myös sensuroinut Facebookia ja Twitter/x. Tietysti virallisesti "suojelee" kansalaisia disinformaatiolta.
Eli sama meininki kuin Kiinassa: kaikki epämiellyttävä sensuroidaan, kielletään tai leimataan valheiksi
https://futurefreespeech.org/reason-report-e-u-censorship-laws-mostly-suppress-legal-speech/
https://adfinternational.org/news/eu-social-media-censorship
EU pyrkii rajoittamaan sananvapautta. Laillinenkin sisältö poistetaan, jos se ei miellytä virkamiehiä
https://netchoice.org/the-eus-digital-silencing-act-undermines-free-speech-in-europe-and-around-the-world/
EUn tyrannit "suojelevat" meitäkin sensuroimalla vääränlaisen sisällön ja väärät mielipiteet
Kannatta häipyä euroopasta, vielä kun se on mahdollista.
Olen alkanut epäillä että suomalaiset ei ole tarpeeksi fiksuja liittymään EU:hun. Jos katsoo mitä tahansa haitallista päätöstä tai politiikkaa - yliverotus, maailman sinisilmäisin maahanmuuttopolitiikka, työhaluttomuuseläkkeet - niin ei EU ole sitä vaatinut. Suomalaisella poliittisella toimijalla on aina tapa vedota johonkin ihmisoikeus juttuun tai muuhun korkeampaan voimaan näissä asioissa.
Suomalaiset virkamiehet ovat haluttomia ottamaan kantaan mihinkään. Ymmärtäähän sen tietysti on paljon helpompaa on ulkoistaa päätökset, vastuu ja jatkaa kivassa suojatyöpaikassa- ei tarvitse tietää mitään, osata mitään, eikä ymmärtää mitään
Sananvapaus ja sensuroimaton internet nähdään EUssa uhkana.
Ollaan menossa Kiinan ja Venäjän mallin mukaiseen siistittyyn nettiin
Kapitalismi on ollut katastrofi ihmislajille.
Totuus, surullinen - melkein sietämätön - totuus on, että kapitalismi on lyhytaikaista vaurautta pitkän aikavälin katastrofille.
Kommunismi on lyhytaikaista kurjuutta pitkän aikavälin vaurauden saavuttamiseksi.
Mutta koska ihmiset ovat jälkeenjääneitä ja he eivät voi sietää muutaman vuoden siirtymäaikaa/taloutta, jotta heidän lapsensa ja heidän lastensa lapset voisivat elää lähimpänä utopiaa mitä voimme kuvitella.
Kun tähän lisätään, että boomerit, 1900-luvun ilkeimmät ja tietämättömimmät - ovat edelleen elossa ja potkivat, ja sait itsellesi reseptin lännen tuhoon.
Sillä välin ahkera kiinalainen kesti mainitun kommunistiselle yhteiskunnalle ominaisen epävarmuuden ajanjakson ja kukoistaa. Kiinalla on valtava talous, se rakentaa luotijunaverkkoja ja sota-aluksia kuin se ei olisi mitään, ja ne ovat etnisesti homogeenisia.
Kiinan kommunistinen puolue ei tule korvaamaan kiinalaisia mamuilla
Vasemmiston wokettajat ovat pohjimmiltaan aina rasisteja.
Arabeja ja mustia ollaan aina ihailemassa, mutta aasialaiset unohdetaan kokonaan (tai heitä jopa vihataan lähtömaan perusteella)
Porukka, joka on fiksua töissäkäyvää ja osaa noudattaa paikallisia lakeja ei ilmeisesti halua tänne
Suurin osa wokettajista on naisia tai homoja, joten luonnollisesti älykkäämpiä aasialaisia vihataan
Rumista vinosilmistä ei pidä kukaan, olivat miten älykkäitä tahansa
Ja tietysti aasialaiset ovat rumia, pienikullisia vinosilmiä
Ja kiinalaiset eivät ole edes näitä älykkäitä aasialaisia.
Japsit ja Etelä-Korealaiset pystyvät luomaan muutakin paskoja piraattikopioita
kaikki valkoset kansat on kollektiiveina täysin piestyjä ja koulukiusattuja raukkoja joille on opettajat kertoneet että jos lyöt takaisin niin olet ihan yhtä paha ja asiat myös pahenee jos lyöt takaisin että kannattaa vaan kestää Näin käy kun "voittaa" maailmansodan
Valtamedia luo ja ylläpitää keinotekoista simulaatiota, joka ei perustu todellisuuteen niin paljon kuin siihen, millaisena nämä kourallinen luojia itse näkevät maailman ja millaisena he haluavat sinun näkevän maailman. Ei ole mitään syytä ulkoistaa omaa ajatteluaan näille usein keskiälyisille ja epärehellisillekin agendaansa ajaville.
Toimittajien koko ammattikunta toivoo että valkoset tapetaan ja raiskataan
Maailma paranee kun syöttää lusikalla puuroa elukoille ja peittelee keissejä ja kirjottaa joka päivä jutun että valkoisuus on ongelma joka pitää ratkaista. Lopullisella ratkaisulla.
kiina on aiemmin ollut valovuosia edellä sivistyksessä ja teknologiassa eurooppalaisiin barbaareihin verrattuna ja nyt se on monilla osa alueilla ohittanut ne uudestaan
ei monta vuotta mene että kaikki suomalaiset ajavat kiinalaisilla sähkö autoilla ja puhuvat kiinalaisilla puhelimilla eivätkä länsimaisilla jotka eivät kunnioita yksityisyyttä
Kiinalaisia jaksetaan aina epäillä vakoilusta, vaikka todellisuudessa Apple, Google ja tietysti Windows vakoilevat käyttäjiään jatkuvasti
Jos välittää omasta yksityisyydestään ei ikinä kannata käyttää mitään Microsoftiin liittyvää ja käyttää puhelinta pelkästään puheluihin
Jos välittää yksityisyydestään kannattaa muuttaa EUn imperiumin ulkopuolelle.
Kiina rahoittaa sananvapautta, vakoilee ja valvoo kansalaisiaan, mutta samaa tekee EU (ja kokoajan menee pahempaan suuntaan)
Kannattaa nauttia nimettömästä netti kirjoittelusta, vielä kun se on laillista.
EU pyrkii tekemään netin käytön ilman kirjautumista mahdottomaksi.
Virallisesti tietysti "suojellaan" kansalaisia, todellisuudessa valvotaan ja senduroidaan
Lapsia pitää lyödä jos eivät ole omia vielä sitä enemmän. Usko tai älä. Joskus tämä nössöily loppuu.
Lasten lyöminen on okei.
Lapsia pitää lyödä. Ei entisaikaan ollut tämmöistä mitä nyt.
Lapsi ei ollut mitään eikä kukaan sillä se oli vanhempiensa omaisuutta.
Vielä vähemmän orjalapsi jos orjalapsen saa ei sillä ole arvoa ellei sitä anna. Myös raamattu opettaa näin. Sen voi hakata jopa raiskata jos haluaa.
Tulevaisuudessa kenties Israelista opimme että raiskaus goyim ja ukrainalaisorjille on oikein.
On oikein lyödä lasta kasvatuksellisesti.
Kenties tulevaisuudessa tämä loppuu tämä hyvinvointi ja siirrymme maaorjuuden ja tuohivirsujen aikaan.
Kenties diesel generaattorit ja puiset uunit antavat lämpöä.
Me ehkä emme anna orjille lukutaitoa
Hakkaaminen on toimiva lääke. Parantaa homouden ja feminismin
Pari kuritta kasvanutta sukupolvea ei enää tiedä kumpaa sukupuolta on ja muutkin mielenterveys ongelmat lisääntyneet.
Mutta kaikki tämähän on ihan normaalia, pitää aina suvaita kaikkea ja tietysti popsia psyykelääkkeitä pienestä pitäen
Enää narkkareistakaan ei saa puhua pahaa, vaan pitää järjestää neulanvaihtopisteitä ja käyttö huoneita tälle hidasta itsemurhaa tekevälle roskasakille
Ja tietysti kaikessa pitää aina mennä heikompien ja tyhmimpien ehdoilla. Ja sitten ihmetellään kun kouluissa on ongelmia
Narkkaritkin ovat suurelta osin vasemmistolaisen vapaan kasvatuksen tulosta.
Aiemmin juopot/narkit olivat aina arvotonta roskasakkia, nykyisin näitä spurguja jopa ihannoidaan
Vassarien arvomaailma onnistuu tuhoamaan kaiken: ketään ei saa rankaista, eikä syyllistää mistään (paitsi tietysti "natseja", joita nähdään aina jokapuolella) ja kaikkein arvottominkin luuseri pitää aina palkita
Australian äärioikeistojohto vierailulla Kiinassa, mainostamassa pörssikriminaaleille parempia suhteita Kiinan biljonäärien kanssa ja mitä uutisoi EK-Yle, samaa äärioikeistojargonia ilman minkäänlaista kritiikkiä. Paljonko äärioikeistohallituksen puoluejäsenillä lienee rahavirtoja Kiinasta, osakkuuksia kiinalaisyhtiöissä ?
https://kaivosvaltuuskunta.fi/
JenkkiRyssäPetosKokKinuskipersuilla on hankalaa helteessä, kun ilmastouhat realisoituvat ja hiilidioksidi korvaa hapen aivoissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18675416/yksipuoluejarjestelman-trollien-keskinainen-draama
Ilmalämpöpumppu viilentää kivasti ja lomalla on hyvä olla.
Ainoa jonka aivotoimintaa kuuma haittaa on harhainen vihervassari
Pitää kesällä lämmintä ollakin ja talvella on hyvä käydä jossain lämpimmämmässä maassa, ettei pääse aivot jäätymään kuten teillä punaryssillä
Aina voi käydä järvessä vähän viilentymässä, jos pahalta tuntuu.
Ei kai kukaan kesällä kaupungissa kärvistele?
Kannattaa vassarin pudottaa painoa, jos kuuma tuntuu pahalta. Läskit hikoilevat luuserit jaksavat joka kesä valittaa kuumasta
Boomerit tuhosivat ahneudellaan ilmaston, toivottavasti nyt kärsivät helteistä
Ilmastonmuutos on holokaustin ohella yksi pahimpia kusetuksia, toki toi väen väkisin luotu pandemiahysteria oli myös omaa luokkaa.
Kuitenkin, kun jaksaa edes vähän kaivella historiaa niin huomaa alle viiden minuutin että ilmastohysteria ei kestä kriittistä tarkastelua ja sen kykenee kiistämään olemassa olevilla faktoilla suhteellisen helposti.
Kannattaa antaa kytälle turpaan, niin pääsee viileään. putkassa on ihanan raikas ja viileä ilma. Miinuksena että posliini käy potkimassa ja herättämässä tasatunnein.
Tai väkivallaton vaihtoehto: ota ensin reilu känni, sitten paikalliselle kyttäasemalle, housut kinttuun ja ala vääntämään paskaa keskelle lattiaa. Tulevat yleensä aika äkkiä korjaamaan talteen.
Ja jos pitemmäksi ajaksi haluat kämpän (+ruoka) veronmaksajien laskuun puukko kytän mahaan toimii aina
Talvella mennään Thaimaahan seksilomalle
Punikki asuu tietysti jossain vitun kerrostalossa mihin ilmalämpöpumppua ei saa asentaa.
Vituttais muakin
Itse sain reilun loman hakattuani eläkeloisen ihan kunnolla (pahoinpitely, tapon yritys) kohta vois ottaa uusiksi
Ja kohta punikki pääsee "nauttimaan" talvipakkasista.
Ei kyllä ole yhtään ikävä tuota paskaa ilmastoa
Eläkeloisien murjominen on aina hauskaa! Viime viikolla potkaisin yhden papan portaita alas jäi verilammikkoon sätkimään, toivottavasti kuoli
Kaikilla ihmisillä pitää olla samat oikeudet ja näinhän asia onkin. Somaleilla on oikeus kotimaassaan kiduttaa suomalaisia niin halutessaan Suomalaiset taas suomessa voi vangita somaleja ja kiduttaa halutessaan.
Vihervassarit vaan yrittää rajoittaa ihmisten ihmisoikeuksia keksimällä lakeja mitä ei muka saisi somaleille tehdä suomessa. Menköön somaliaan rajoittamaan somalien ihmisoikeuksia lailla ja asetuksilla.
Kiinalaisia kauhuja uutisoidaan vaikka EU ehtii ensiksi digivaluuttaan ja kaikkien ihmisten tarkkailuun (miinus pitkä lista politiikan ja muita ihmisiä joita ei saa tarkkailla EUssa).
Ironista, kuinka Kiinan hankkeista kertoessa mediamme tunnustaa niiden vaarat ja dystooppisuuden, mutta Euroopan despoottien täysin samat toimet eivät saa niiltä minkäänlaista kritiikkiä.
Fasismi ja kansalaisten vakoilu on aina hyväksyttävää kun eu on asialla.
Kiina on ollut koelaboratorio ja lännen poliitikoiden unelma.
eu on koittaa kovasti saada tännekin sitä. kameroitahan on jo kaupungit täynnä ja hölmöt turaanit luopuu käteisestäkin vapaaehtoisesti niin eipä oikeastaan kaukana ollakaan
Törmäsi tänään kauppareissulla kolmeen eri kivijalkaliikkeeseen jotka ilmoittivat että vain kortti käy. Silti oli asiakkaita jonoksi asti. Nää on näitä samoja ihmisiä jotka klikkaa "hyväksy evästeet" netissä.
Kaikki on menetetty. Jengi myy vaikka sielunsa jos silleen saa asiat nopeammin.
suomalaiset tosiaan ollu innokkaimpia käteisen poistamisessa. tyhmä kansa. muualle menet niin aito käteinen on arvossaan ja katsovat kuin hullua jos jotain puhelinta koitat tarjota
Itse maksan aina kolikoilla. Takana jonottavia selvästi vituttaa kun lasken kassalla tasaraha, ihan oikein niille kusipäille
Kiina on taas yksi kätevä syntipukki, vaikka oikeita ongelmia on paljon lähempänäkin.
Aina pitää suunnata huomio pois ongelmista, joihin voitaisiin jopa vaikuttaa
Hienosti menee EUn ja USAn propaganda perille
Joo länsimaiden ulkopuolella on kamalaa, mutta älkä missään nimessä mene itse tutustumaan ulkomaailmaan! Tuhoat vaan ympäristön lentämällä EUn ulkopuolelle
Kaikkille parasta vaan pysyä vuokrayksiössä ja uskoa mitä kerrotaan
En suostu digi id:seen, en käytä somea, en selaa iltapaskan propagandaa, en paljasta sijaintia valtiolle.
Valitettavasti tulevaisuudessa EU ei anna mahdollisuutta kieltäytyä noista.
Ainoa vaihtoehto on häipyä unionin vakoilu koneiston toimivallan ulkopuolelle
euroopassa ollaan niin huolestuneita ilmastosta ja päästöistä
niin että kohta joudut linnaan jos piereskelet liikaa ja aiheutat metaanipäästöjä.
mutta samaan aikaan pidetään turpa kiinni kiinan moninverroin suuremmista päästöistä jotka käytännössä
nimenomaan johtuu siitä että länsimaiset yritykset teettää siellä kaikki paskaduuninsa orjapalkalla.
no pitäähän meidän toki saada niitä paskalaatusia muovilaitteita vähintään 20 uutta vuodessa.
kun kerran halvalla saa
Media on tehnyt ihmisistä sairaita. Voin sanoo että vittu mitä hiippailijoita tuolla öisin kulkee. Ja päivisinkin. Uhka ei ole enää niin paljon kalluissa ja laitapuolen kulkijoissa vaan just niissä median sekottamissa normilampaissa tai sellaisen kulisseja pitävissä. Sekä homoissa, mamuissa, suvakeissa.
Onko se kiinalainen AI, jolla yksityinen äärioikeistomedia EK-Yle, estää köyhyyteen pakotettujen Suomen kansalaisten sananvapaudet ja valitsee uutisiin vain varakkaiden korkeakoulutettujen perintö- ja verosuunnittelija-sijoittajien jatkuvaa ruikutusta "lääkemaksuista" tällä kertaa, vaikka jo miljoonalla Suomen kansalaisella, ei ole rahaa käydä missään lääkärissä, eli terveydenhoidossa, ostaa lääkkeitään, eivätkä saa lainaa, kuten EK-Yle mainostaa varakkaiden saavan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19096488/stubbin-ja-ilomaen-kasitys-huoltovarmuudesta-1930-luvulla-the-guardian-lehdessa
Kannattaa lopettaa Ylen, guardianin ja iltapaskan lukeminen, valtamedia valehtelee aina
Suurin uhka sananvapaudelle euroopassa on EU, mutta aina tarvitaan syntipukkeja tyhmille lampaille- nyt Kiina, ihan kaikesta ei voi syyttää Trumpia, Muskia, Putinia tai edes USAa
https://fightchatcontrol.eu/
EU pyrkii tiukentamaan valvontaa
Kiinan malliin ollaan menossa, milloinkohan VPN-yhteyksien käyttö kielletään
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000011439744.html
Pyritään EU-kansalaisten yksityisviestinnän automaattisen valvonnan, tekosyynä tietysti "lasten suojeleminen" (ympäristöasiat ei tainnut kelvata tähän)
Muutama vuosi eteenpäin, niin kaikki tälle sivulle kirjoittaneet voidaan heittää vankilaan säännösten perusteella.
Todennäköisesti EUn ja "paremman porukan" kritisointi tehdään rangaistavaksi
Suomi tietysti mallioppilaana estää internetin käytön kokonaan ilman kirjautumista
Väärien ihmisten kritisoinnista voi jo nykyisin saada epävirallisen kuolemantuomio , kuten Charlie Kirkille kävi
Iso osa Suomen poliittisen vallan käyttäjistä, työskentelee ihan toisten valtioiden eteen, kuin Suomen ja kansamme.
https://www.theguardian.com/us-news/ng-interactive/2025/sep/27/trump-free-speech-charlie-kirk
Kun kansa on kiittämättömiä paskapäitä en yhtään ihmettele
Charlie Kirk puhuu Gazasta, Covidista jne. Kertoo esimerkiksi, että (he) yrittävät etnisesti puhdistaa Gazan. Kun kertoo totuuden juutalaisista lähtee henki
https://www.youtube.com/watch?v=3wUq3t9f6ug
Taas kerran nähtiin että kaiken pahan takana on aina juutalainen
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_rebellions_in_China Kiinassa on historian eniten onnistuneita maanviljeliöiden vallankumouksia
Suomalaiset taas ovat tyhmiä orjia, joilla on synnynnäinen tarve mielistellä vahvempiaan (muinoin oli Ruotsi, sitten Venäjä, nyt EU)
https://fightchatcontrol.eu/
EU on suurin uhka sana vapaudelle euroopassa
Onneksi unionin kansalaiselle ei ole mitään salattavaa.
Kirje- ja puhelinsalaisuus ovat vanhentuneita käsitteitä
Toivottavasti saadaan pian kaikille valvontakamerat asuntoihin, kaikilla on turvallisempaa olla kun unioni valvoo kokoajan
Ainoastaan pedofiileillä ja nisteillä on jotain salattavaa.
Eli paneskeletlo alaikäisiä vai vedätkö huumeita?
French authorities believe that the platform’s lack of moderation has “allowed criminal activity to go on undeterred on the messaging app.”
https://www.theverge.com/2024/8/24/24227672/telegram-ceo-pavel-durov-arrested-ceo
EU ei pysty sensuroimaan, niin sitten kielletään ja pidätetään. Eurooppalainen "sananvapaus"
jos kukaan ei maksa siitä mitä tietoja yhteydenotoistani on louhittavissa, en välttämättä ota yhteyttä tai kerro aivan kaikkea. Kaikki on kaupan, mutta ostohinta on tuloutettava.
Mutta jos sinullakaan ei ole mitään salattavaa, niin julkaiseppa toki meillekin henkilötietosi, osoitteesi sekä tili- ja puhelinnumerosi.
"Supon mukaan Nato-jäsenyys on tehnyt Suomesta kiinnostavamman kohteen sekä Kiinalle että Venäjälle. Vakoilu on pääasiassa henkilö- ja kybertiedustelua"
Ainoa oikea ratkaisu olisi erota Natosta ja Eusta
Ajetaan kaikki teollisuus koko planeettaa paskoviin kehitysmaihin, mutta laitetaan lisää muovia korkkeihin ja kielletään muovipillit niinnkuin sillä olisi vitunkaan väliä.
Ympäristö, köyhien polkeminen, jne. kaikki unohtuu kun sen voi lakaista kiinalaisintialaisen maton alle