Kaipaisin kovasti tukea seuraavaan tilanteeseen.
Tutustuin somessa ihanaan mieheen vuosi sitten. Lempi leiskahti heti ensitreffeillä. Hän on tumma ja erittäin komea. Minua muutaman vuoden vanhempi (Olen 38) Sellainen joka näytti teoillaan miten huolehtii ja välittää. Erittäin herkkä. Nyt vuotta myöhemmin, hän jätti minut 14. kerran. Enkä pääse tästä limbosta irti! Auttakaa! Mikä tätä miestä vaivaa? En kaipaa mitään "jätä se sika" -kommentteja, vaan haluaisin ihan oikeasti ymmärtää että missä mättää.
Suhde toistaa aina samaa kaavaa: Alamme olla yhdessä, pari-kolme viikkoa menee hienosti, saamme tapaamisia aikataulutettua helposti, välimatkaa on 60km ja vietän hänen luonaan vapaapäiväni (2-3pv/vk) Hän ei koskaan tule mun luo. Kokkailemme, katsomme leffoja ja ulkoilemme. Perus parisuhdejuttuja. Kaikki tuntuu hyvältä ja helpolta. Kunnes esim. työstressistä johtuvan väsymyksen tai ärtymyksen takia tulee hetki jolloin mies ei oikein jaksa eikä ymmärrä mua. Kyseessä siis ihan tavallisia arkisia puheenaiheita jotka mies ottaa "draamana ja vääntämisenä" tai että "miksi pitää olla niin vaikea" Tällaiset tilanteet etäännyttävät meidät toisistamme. Olen ajatellut että ne ovat hetkiä jolloin mies tarvitsee erityisen paljon hellyyttä ja vakuuttelua siitä että rakastan ja välitän hänestä enkä ole lähdössä mihinkään. (Hänen yksi edellisistä suhteistaan päättyi pettämiseen) Mutta noissa tilanteissa hän jäätyy pökkelöksi joka ei halaa takaisin vaan haluaa vetäytyä omaan koloonsa. Jos tämä tilanne ei johda eroon niin asiat menevät vielä joitakin viikkoja hyvin mutta edellinen tilanne on saanut miehen kyseenalaistamaan koko suhteen joka vaanii koko ajan taustalla. Jossakin vaiheessa tulee tilanne että mies aktivoituu sosiaalisilla tileillään, postailee selfieitä ja vaatii hirveästi huomiota muualta. Tämä tuntuu erikoiselta koska sanon häntä päivittäin esim. komeaksi ja hyväksi mieheksi, mitä hän onkin, tai että olen onnentyttö kun sain hänenlaisensa miehen. Sitten tulee hetki jolloin hän järjestää aivan mitättömästä asiasta jäätävän kohtauksen, Nakkelee niskoja, ei ota katsekontaktia, kädet huitoen pitää palopuhetta ja paasaa siitä mikä kaikki tässä mättää ja olen kuin puulla päähän lyöty. Yhtäkkiä kemiamme eivät muka yhtään pelaa ja olen vain negatiivinen ja katkera ämmä joka kyttää tekemisiä eikä luota meihin. Hän haastaa riitaa niin kauan että lopulta kerään kamppeeni ja lähden itkien kotiin. Oikein savustaa mut ulos! Perästä kuuluu vielä kymmeniä viestejä joissa kerrotaan kerta toisensa jälkeen miten ei kannata yrittää jos ei natsaa, miten kemiat ei pelaa ja hänen pitää nyt vaan olla realisti ja opetella olemaan yksin. Ihan käsittämätöntä.. Eron jälkeen mies on helpottunut, olo on kuin voittajalla ja ihmeellistä kyllä, eron jälkeinen päivä on aina ollut aurinkoinen mikä on vain varmistanut hänen tekemäänsä päätöstä oikeaksi. Teen töitä itseni kanssa että selviytyisin erosta, tapaan kavereita, keksin kivaa tekemistä ja pidän huolta itsestäni. En ole sellainen tyyppi joka pommittaa ja ruinaa ottamaan takaisin. Yritän jatkaa elämääni eteenpäin eron jälkeen. Ja mitä enemmän toivun erosta, sitä enemmän mies alkaa kärsiä ja ikävöidä taustalla meidän päättynyttä suhdetta. Ja sitten! 2-3 vk erosta mies taas laittaa jonkun "Miten menee" -viestin josta viestittely lähtee taas eteenpäin kunnes päätetään kahvitella tai vaan tavata koska hänellä ei ole ystäviä eikä juttuseuraa ja haluaisi vaan jonkun joka kuuntelee. En halua olla ilkeä ja kaunainen vaan "järkevä ja aikuinen" ja lähden kahville. Huomaamme molemmat miten kova ikävä toista on ollut. Siitä tapaillut taas tihenevät, Hän antaa taas asuntonsa avaimen ja vaatii mua taas tuomaan vaatteita kaappiinsa vaikka vastustelen ja haluan edetä hitaasti. Kaikki menee hetken tosi hyvin kunnes tulee taas tämä kauhea ahdistus elämästä ja suhteesta ja alkaa ulossavustaminen. Kaipaamme molemmat paljon omaa aikaa ja ymmärtäisin että toista ahdistaa jos nyhjään koko ajan kyljessä mutta kun näin ei ole. Olen miettinyt että miehellä on aspergeniin viittavaa käytöstä. Innostuu helposti, menee sata lasissa, jos joku asia kiinnostaa, ottaa siitä kaiken mahdollisen selville, paasaa siitä minullekin, kuuntelen vaikkei itseä niin kiinnosta. Omaa erittäin laajan sanavaraston ja yleistieto on kova! Ja sitten on toisaalta ihan maissa ja masentunut. Kaipaa omaa rauhaa, ikävöi menneitä. Narsistiksi en oikein haluaisi luokitella, se kun tuntuu olevan joku yleispätevä selitys tänä päivänä kaikkeen poikkeavaan käytökseen. Mitä mun pitäisi tehdä, olen yrittänyt ihan kaikkea. Keskustella, keskustella, keskustella. Ymmärtää toista, olla ymmärtämättä. Antanut toisen kaipaamaa rauhaa ja hiljaisuutta erojen välillä. Näyttänyt että välitän.. Rakastan miestä ihan hirveästi enkä ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin syvää kiintymystä. Kiitos kun jaksoit lukea.
Tutustuin somessa ihanaan mieheen vuosi sitten. Lempi leiskahti heti ensitreffeillä. Hän on tumma ja erittäin komea. Minua muutaman vuoden vanhempi (Olen 38) Sellainen joka näytti teoillaan miten huolehtii ja välittää. Erittäin herkkä. Nyt vuotta myöhemmin, hän jätti minut 14. kerran. Enkä pääse tästä limbosta irti! Auttakaa! Mikä tätä miestä vaivaa? En kaipaa mitään "jätä se sika" -kommentteja, vaan haluaisin ihan oikeasti ymmärtää että missä mättää.
Suhde toistaa aina samaa kaavaa: Alamme olla yhdessä, pari-kolme viikkoa menee hienosti, saamme tapaamisia aikataulutettua helposti, välimatkaa on 60km ja vietän hänen luonaan vapaapäiväni (2-3pv/vk) Hän ei koskaan tule mun luo. Kokkailemme, katsomme leffoja ja ulkoilemme. Perus parisuhdejuttuja. Kaikki tuntuu hyvältä ja helpolta. Kunnes esim. työstressistä johtuvan väsymyksen tai ärtymyksen takia tulee hetki jolloin mies ei oikein jaksa eikä ymmärrä mua. Kyseessä siis ihan tavallisia arkisia puheenaiheita jotka mies ottaa "draamana ja vääntämisenä" tai että "miksi pitää olla niin vaikea" Tällaiset tilanteet etäännyttävät meidät toisistamme. Olen ajatellut että ne ovat hetkiä jolloin mies tarvitsee erityisen paljon hellyyttä ja vakuuttelua siitä että rakastan ja välitän hänestä enkä ole lähdössä mihinkään. (Hänen yksi edellisistä suhteistaan päättyi pettämiseen) Mutta noissa tilanteissa hän jäätyy pökkelöksi joka ei halaa takaisin vaan haluaa vetäytyä omaan koloonsa. Jos tämä tilanne ei johda eroon niin asiat menevät vielä joitakin viikkoja hyvin mutta edellinen tilanne on saanut miehen kyseenalaistamaan koko suhteen joka vaanii koko ajan taustalla. Jossakin vaiheessa tulee tilanne että mies aktivoituu sosiaalisilla tileillään, postailee selfieitä ja vaatii hirveästi huomiota muualta. Tämä tuntuu erikoiselta koska sanon häntä päivittäin esim. komeaksi ja hyväksi mieheksi, mitä hän onkin, tai että olen onnentyttö kun sain hänenlaisensa miehen. Sitten tulee hetki jolloin hän järjestää aivan mitättömästä asiasta jäätävän kohtauksen, Nakkelee niskoja, ei ota katsekontaktia, kädet huitoen pitää palopuhetta ja paasaa siitä mikä kaikki tässä mättää ja olen kuin puulla päähän lyöty. Yhtäkkiä kemiamme eivät muka yhtään pelaa ja olen vain negatiivinen ja katkera ämmä joka kyttää tekemisiä eikä luota meihin. Hän haastaa riitaa niin kauan että lopulta kerään kamppeeni ja lähden itkien kotiin. Oikein savustaa mut ulos! Perästä kuuluu vielä kymmeniä viestejä joissa kerrotaan kerta toisensa jälkeen miten ei kannata yrittää jos ei natsaa, miten kemiat ei pelaa ja hänen pitää nyt vaan olla realisti ja opetella olemaan yksin. Ihan käsittämätöntä.. Eron jälkeen mies on helpottunut, olo on kuin voittajalla ja ihmeellistä kyllä, eron jälkeinen päivä on aina ollut aurinkoinen mikä on vain varmistanut hänen tekemäänsä päätöstä oikeaksi. Teen töitä itseni kanssa että selviytyisin erosta, tapaan kavereita, keksin kivaa tekemistä ja pidän huolta itsestäni. En ole sellainen tyyppi joka pommittaa ja ruinaa ottamaan takaisin. Yritän jatkaa elämääni eteenpäin eron jälkeen. Ja mitä enemmän toivun erosta, sitä enemmän mies alkaa kärsiä ja ikävöidä taustalla meidän päättynyttä suhdetta. Ja sitten! 2-3 vk erosta mies taas laittaa jonkun "Miten menee" -viestin josta viestittely lähtee taas eteenpäin kunnes päätetään kahvitella tai vaan tavata koska hänellä ei ole ystäviä eikä juttuseuraa ja haluaisi vaan jonkun joka kuuntelee. En halua olla ilkeä ja kaunainen vaan "järkevä ja aikuinen" ja lähden kahville. Huomaamme molemmat miten kova ikävä toista on ollut. Siitä tapaillut taas tihenevät, Hän antaa taas asuntonsa avaimen ja vaatii mua taas tuomaan vaatteita kaappiinsa vaikka vastustelen ja haluan edetä hitaasti. Kaikki menee hetken tosi hyvin kunnes tulee taas tämä kauhea ahdistus elämästä ja suhteesta ja alkaa ulossavustaminen. Kaipaamme molemmat paljon omaa aikaa ja ymmärtäisin että toista ahdistaa jos nyhjään koko ajan kyljessä mutta kun näin ei ole. Olen miettinyt että miehellä on aspergeniin viittavaa käytöstä. Innostuu helposti, menee sata lasissa, jos joku asia kiinnostaa, ottaa siitä kaiken mahdollisen selville, paasaa siitä minullekin, kuuntelen vaikkei itseä niin kiinnosta. Omaa erittäin laajan sanavaraston ja yleistieto on kova! Ja sitten on toisaalta ihan maissa ja masentunut. Kaipaa omaa rauhaa, ikävöi menneitä. Narsistiksi en oikein haluaisi luokitella, se kun tuntuu olevan joku yleispätevä selitys tänä päivänä kaikkeen poikkeavaan käytökseen. Mitä mun pitäisi tehdä, olen yrittänyt ihan kaikkea. Keskustella, keskustella, keskustella. Ymmärtää toista, olla ymmärtämättä. Antanut toisen kaipaamaa rauhaa ja hiljaisuutta erojen välillä. Näyttänyt että välitän.. Rakastan miestä ihan hirveästi enkä ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin syvää kiintymystä. Kiitos kun jaksoit lukea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miehen taustoista vielä sen verran että hänen toinen liittonsa päättyi vaimon petettyä ja lähdettyä työkaverin matkaan. Juuri kun he olivat ostaneet oman kodin, molemmilla oli kivat duunit ja koira. Mielestäni tämä on traumatisoinut miehen pahasti vaikka hän itse väittää ettei asia juuri hetkauttanut. Heti kun suhteemme on etenemässä tai aikomuksena on ottaa askel vakavampaan yhdessäoloon, alkaa homman hiekoittaminen ja vedetään liinat kiinni. Tämä on erikoista koska nimenomaan minä en halua hötkyillä ettei taas tule eroa vaikka miten haluaisinkin muuttaa yhteen. Mies on suhteen eteenpäin viemisessä aktiivisempi osapuoli. Mutta kesken kaiken hän tipahtaa pilvilinnoista jonkun mitättömän sanaharkan takia ja menettää kaiken uskon meidän tulevaisuuteen. Niinkuin hän ei kuitenkaan uskaltaisi oikeasti ottaa askelta eteenpäin ja syventää suhdetta kanssani vaan järjestää taas kohtauksen ja jättää itseään suojellakseen minut "ennen kuin ehdin jättää hänet" -Ap-
Herra jumala, kun tuli ihan kuin omasta ex suhteesta.
Kävele pois. Tulee ero niin tuli meille myös. Ei tuollaista voi tehdä eikä tarvitse jestää.
Itse kestin 2 vuotta ja ei enää. Syö sisältä niin paljon jos et löhde