Inttileski

Hei, lähteekö muitten rakkaat nyt 3.7 inttii? Olen todella yliajatteleva ja ihan paniikissa pelottaa miten tulee käymään. Kuulemma suurin osa eroaa tänä aikana mutta on niitäkin kun selviää. Yhdessä oltu nyt puolvuotta ja kaksi kk sitten muutettiin yhteen. Molemmat aivan rakastuneita toisiinsa eikä kumpikaan ole minkään laista pettäjän sorttia. Onko neuvoja miten selvitä tästä ns inttileski ajasta ja miten sen suhteen varmasti saa ehjänä loppuun asti? Kertokaa ihmeessä:(
101065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Voisitko täsmentää, että mikä siinä armeijassa mielestäsi voisi ajaa teidät eroon?

No eikös siitä nyt rakastuneena pitäisi selvitä leikiten. Tietysti on ikävä, mutta ei kai se aja eroon, vaan saa odottamaan yhteisiä hetkiä entistä enemmän.

Jos molemmat ovat aivan rakastuneita, ei tee edes mieli mennä vieraisiin ja toisaalta jos kumpikaan ei ole pettäjätyyppiä, niin eihän siinä mitään hätää ole. Lisäksi armeijassa on aika vähän tilaisuuksia pettää.

Äänestä

Minun tuntemista pareista suurin osa selvinnyt inttiajasta leikiten kukaan muu oikeastaan ole eronnut kuin itse. Mutta jos se suhde ei sitä kestä niin ei se kestä muutakaan .

Äänestä

Mikä estää sinuakin ilmottautumasta inttii?

Äänestä

Aika moni sortuu intissä pakkoselibaatin vuoksi homoseksuaalisiin suhteisiin (petting, suihinotto ja jopa analgay) joka vaikuttaa siviilissä olevaan parisuhteeseen negatiivisesti (mustasukkaisuus, sukupuolitaudit ja ns homohimon jääminen vallitsevaksi seksuaalisuuden olotilaksi)

Äänestä
  • Eiköhän tuo ole pedarisedän unelmaa vain ja onkin. Ei taida intti olla tuttu paikka

    Äänestä

Ihan oksettaa tuo sana inttileski. Myös kuka oikeasti on niin tajuttoman tyhmä että muuttaa yhteen vain alle puolen vuoden tuntemisen jälkeen? Lisäksi aivan todella lapsellista tuollainen itkeminen ja vinkuminen jostain inttiaikana erossa olemisesta, not cool. Kasvakaa aikuisiksi.

Äänestä
  • Totta turiset. Inntileski my arse.

    Äänestä

Mulla lähtee kihlattu kans inttii tolloin 3.7. Pelottaa ihan kauheesti ku on omia traumoja kans matkassa ja vaikka toinen lupaa kuuta ja taivasta niin pelottaa silti. Lisäks kaikkien mun kavereiden miehet on jo sen intin käynyt että jään ihan yksin tähän inttileski touhuun

Äänestä

Olen raskaana ja meillä isäntä lähti pari vuotta sitten inttiin. Viime viikolla soitti että pääsee jouluksi ehkä kotiin ja pääsee mukaan synnytykseen. Ihanaa nähdä miestä vihdoinkin pitkän odotuksen jälkeen🥰

Äänestä
  • Varoittava sana; oma mieheni myös halusi synnytykseen, ja alatiesynnytyksen todistettuaan totesi, että ei enää koskaan nää minua seksuaalisena naisena eikä voi harrastaa seksiä kanssani. Ero tuli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Inttileski23 kirjoitti:

Hei, lähteekö muitten rakkaat nyt 3.7 inttii? Olen todella yliajatteleva ja ihan paniikissa pelottaa miten tulee käymään. Kuulemma suurin osa eroaa tänä aikana mutta on niitäkin kun selviää. Yhdessä oltu nyt puolvuotta ja kaksi kk sitten muutettiin yhteen. Molemmat aivan rakastuneita toisiinsa eikä kumpikaan ole minkään laista pettäjän sorttia. Onko neuvoja miten selvitä tästä ns inttileski ajasta ja miten sen suhteen varmasti saa ehjänä loppuun asti? Kertokaa ihmeessä:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu