Mitä mieltä olette?

Olisiko väärin, jos muuttaisi samaan taloon, missä ihminen, jonka kanssa on ollut joskus läheisesti tekemisissä asuisi myöskin siinä talossa?

Itselläni tekisi mieli muuttaa uudelle paikkakunnalle ja silloin tällöin olen vilkaissut millaista asuntoja olisi tarjolla. Yksi talo kiinnostaisi ja olen siinä talossa muutamia kymmeniä kertoja aikaisemmassa elämässä käynytkin. Kaikki olisi siinä äärellä. Näyttäisi olevan myös asuntoja tarjolla.

Tietysti olen miettinyt, että aiheuttaisiko se muuttamiseni siihen taloon mahdollisesti haittaa tai vast. henkilölle, jonka joskus olen tuntenut.

Voisin ajatella, että olisi kyllä pieni mahdollisuus, että törmättäisiin, koska talossa on kymmeniä muitakin asuntoja ja ehkäpä elämäntyylinikään ei ole sellainen, joka hakeutuisi aktiivisesti muiden ihmisten seuraan. Enemmänkin olen omien polkujen kulkija. No asiaa täytynee vielä pohdiskella mitä asian suhteen tekisi.
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei hyvä.

Äänestä
  • Kiitos kommentista. Ehkä ajattelet, että jos tutut ihmiset asuisivat samassa taloyhtiössä, niin ihmisten yksityisyys tulisi jolloin tavalla siitä kärsimään. Voisin olla kuitenkin vakuuttunut, että ihmisen, jonka olen joskus tuntenut ja minun välillä näin ei tulisi käymään. Jokaisella on oikeus elää omanlaista elämää, olivat ihmiset sitten tuttuja tai eivät. Ei ole tarvetta olla kenellekään häiriöksi millään tavalla.

    Moni asia tietysti vaikuttaa siihen missä haluaisi vielä asua. Esimerkiksi asuntojen vuokrat, ympäristö jne. Pohdinnassa olevassa asuinalueesta on jäänyt pysyvästi mieleeni yksi asia, jonka tuoma tunne siitä, että miten etenkin kesä voi näyttääkin upeat puolensa. Vähän samanlainen tunne kuin olisi ulkomailla.

    Tämän hetkinen asuinpaikkani on hyvin erilainen. Tietysti useammassa paikassa on omat hyvät puolensa, missä voi asua ja elää.

    Ehkäpä sitä löytyisi vielä uusi harrastuskin uuden asuinpaikan myötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisiko väärin, jos muuttaisi samaan taloon, missä ihminen, jonka kanssa on ollut joskus läheisesti tekemisissä asuisi myöskin siinä talossa?

Itselläni tekisi mieli muuttaa uudelle paikkakunnalle ja silloin tällöin olen vilkaissut millaista asuntoja olisi tarjolla. Yksi talo kiinnostaisi ja olen siinä talossa muutamia kymmeniä kertoja aikaisemmassa elämässä käynytkin. Kaikki olisi siinä äärellä. Näyttäisi olevan myös asuntoja tarjolla.

Tietysti olen miettinyt, että aiheuttaisiko se muuttamiseni siihen taloon mahdollisesti haittaa tai vast. henkilölle, jonka joskus olen tuntenut.

Voisin ajatella, että olisi kyllä pieni mahdollisuus, että törmättäisiin, koska talossa on kymmeniä muitakin asuntoja ja ehkäpä elämäntyylinikään ei ole sellainen, joka hakeutuisi aktiivisesti muiden ihmisten seuraan. Enemmänkin olen omien polkujen kulkija. No asiaa täytynee vielä pohdiskella mitä asian suhteen tekisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu