Miten äänet lasketaan? (Iltasanomat)
Ensin lasketaan kunkin ryhmittymän, kuten puolueen, saama äänimäärä vaalipiirissä yhteensä. Tämän jälkeen puolueen sisällä ehdokkaat laitetaan saamansa äänimäärän perusteella järjestykseen.
Järjestyksen perusteella ehdokkaille jaetaan vertausluvut. Puolueen eniten ääniä saanut saa vertausluvukseen puolueen koko äänimäärän, toiseksi sijoittunut saa vertausluvukseen puolet äänimäärästä, kolmanneksi sijoittunut kolmanneksen, neljänneksi sijoittunut neljänneksen ja niin edelleen.
Lopuksi vaalipiirin kaikki ehdokkaat asetetaan vertauslukujen mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Tästä listasta valitaan kansanedustajiksi niin monta ehdokasta kuin vaalipiirissä valitaan edustajia.
Laskentamenetelmä tarkoittaa siis sitä, että eduskuntavaaleissa annettu ääni vaikuttaa itse ehdokkaan äänimäärän lisäksi puolueen äänimäärään, jonka pohjalta lopullisen järjestyksen ratkaisevat vertausluvut muodostuvat.
JOTEN: Ihan sama ketä äänestät, sinun ehdokas ei pääse edeuksuntaan vaikka niin väitetään. Vaik kuin käytät äänioikeuttasi niin ei se auta.
Joten sinun äänesi ei ratkaisu, laskenta tapa vaikuttaa eniten. Koko touhu on huijausta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sillai se kansan tahto tulee parhaiten esille. Muutenhan eduskunta olis täynnä TV:stä tuttuja tai muita. Ehdokkaita on paljon ja kaikkien äänet lasketaan yhteen puolueelle. Kun äänestät kristallipuolueen naista, eduskuntaan voi mennä Ossi Tiihinen, kun ne on vaaliliitossa.
Jos haluat, että oma ehdokkaasi pääsee läpi, ryhdy vaalityöhön hänen puolestaa. Katso edellisten vaalien tuloksia, 2000-3000 ääntä on hyvä tulos, jos on isossa liitossa.
Itse äänestin ehdokasta, joka varmaan pääsee läpi.