Huomenna, 4.4.2023 Suomen valtio on NATO:n jäsen

"Onneksi olkoon" natottajille!

Aiotteko jo ehkä ennen Vappua olla Pietarissa?
Juhannukseen mennessä Vladivostokissa?
7471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat
  • Tässä on nyt pientä ristiriitaa venäjän sanomisen ja tekemisen välillä eli:
    "Näin Venäjä reagoi Suomen Nato-jäsenyyteen
    Venäjä kertoo vahvistavansa sotilaallista läsnäoloaan lännessä ja luoteessa Suomen Nato-jäsenyyden vuoksi, kertoo Venäjän varaulkoministeri Aleksander Grushko venäläisen RIA Novostin mukaan. Grushkon mukaan osasta toimia on kerrottu jo aikaisemmin.

    Grushkon mukaan Venäjä on valmis vahvistamaan sotilaallista turvallisuuttaan vielä lisää, jos muiden Nato-maiden joukkoja tai kalustoa sijoitetaan Suomeen.

    Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on kertonut, että Suomesta tulee sotilasliiton jäsen huomenna".

    Muutama päivä taaksepäin, uutisoitiin, kuinka venäjä yrittää ostaa P-Korealta aseita (vanhentuneita sellaisia?), ja pystyy maksamaa ostoksensa ruokatoimituksina. Ei kuulosta suurvaltameiningiltä, vaan kehitysmaa kerjäykseltä pikemmin. Ilmeisen huonossa jamassa ovat venäjän talous ja valuuttavarannot? Pakotteet purevat ja taantumus jyrää. Ei tuolla menolla mitään rajoja vahvistella. Sitä paitsi iivanoilla on peli pahasti kesken Ukrainan kanssa ja sielläkin venäjä on heikko altavastaaja. Ukrainassa tulee venäjälle päristen pataan joka päivä, eli totaalikusessa ovat venäjän asevoimat ja niiden "varustaminen" tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    😍 ­­­N­­y­m­­f­o­m­­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17809289f

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Hyi helv.. kuka tuonne muka haluis. Mordoriin ei ikinä

Äänestä
  • Sellainen se nato on..

    Äänestä

  • Venäjää ei todellisuudessa kiinnosta Suomi. Ja se on hyvä koska emme haluakaan mitään huomiota Venäjältä, koska se tarkoittaisi taantumista dystooppiseen diktatuuriin jossa ei ole ihmisarvoja eikä mielipiteen vapautta.

    Äänestä

En ole suunnitellut turistimatkoja itään. Sotarikollinen terroristivaltio kun ei matkakohteena houkuttele tippaakaan.

Äänestä
  • Kuka hullu tuonne takapajulaan yleensäkään haluaisi??? Kaikki naapurit olisivat vain tosi onnellisia, kun tuo suuri ja mahtava Neuvostoliitto pysyisi vain siellä, rajojensa sisällä ja antaisi naapureittensa olla ja elää rauhassa, kuten myöskin Ukrainan.
    Tuolla roistovaltiolla ei ole mitään erillisoikeutta mennä hävittämän naapurinsa maata.

    Oikein hyvä, että Venäjällä tehdään terroristi-iskuja. Täytyy heidänkin saada hieman tuntumaa roistomaisuuksista. Itsehän vat tekemässä sitä samaa Ukrainassa.

    Enemmän vaan Venäjällä noita iskuja vähän sinne tänne, että kansakin huomaa tuon turvattomuuden, jota ukrainalaiset ovat kokeneet jo kokonaisen vuoden.

    Äänestä

  • Putinin ansioksi voi laskea sen, että erittäin lupaavasti alkanut yhteiselämä suomalaisten ja venäläisten, tavallisten normaali-ihmisten välillä, loppui kuin seinään. Eikä palaa ennalleen meidän elinaikanamme, jos koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Putinin ansioksi voi laskea sen, että erittäin lupaavasti alkanut yhteiselämä suomalaisten ja venäläisten, tavallisten normaali-ihmisten välillä, loppui kuin seinään. Eikä palaa ennalleen meidän elinaikanamme, jos koskaan.

    Itse huomasin saman ennen venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Suomalaisten asenne muuttui positiivisemmaksi suhteessa venäjään.

    Kuitenkin sota Ukrainaan oli suhteeseen kuin syöksy päin seinämää. Alkava positiivisuus romahti, eikä suomalaisilla ole enää mitään positiivista mielikuvaa tai arvostusta venäjän valtiota kohtaan. Venäjää halveksitaan.

    Positiivisen asenteen saaminen suomalaisten suhtautumiseen venäjää kohtaan kesti 70-vuotta. Asenteen romuttamiseen meni vuosi. Suomalaisten asenne tuskin muuttuu positiiviseksi kahteen- kolmeen sukupolveen. Suurin osa suomalaisista haluaa rautaesiripun venäjän ja Suomen väliin sekä yhteistoiminta ja suhteet minimiin.

    Äänestä

Älähän nyt viitsi olla ilkeä. Tämä on monille suuri ilouutinen. Antaa ihmisten iloita työnsä hedelmistä.

Pysytellään siis positiivisuudessa.

Äänestä
  • Putin on ollut kaikkein paras Suomen kansan Nato-mielisyyden edistäjä.

    Hienoa työtä!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Putin on ollut kaikkein paras Suomen kansan Nato-mielisyyden edistäjä.

    Hienoa työtä!

    Pitäisikö Putinille ehdottaa Naton mitalia? Kaikkein paras Naton kannatuksen kasvattaja ikinä!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Putin on ollut kaikkein paras Suomen kansan Nato-mielisyyden edistäjä.

    Hienoa työtä!

    Toivottavasti jäsenyys myös palvelee tavalla, jolla sen Suomessa odotetaan toimivan. Itse olen skeptinen, mutta aika näyttäkööt missä se viisaus oli - ja missä se taas toisaalta ei ollut.

    Mutta. TänäänKÄÄN ei ollut sotapaskoja. Ja se oli hyvä asia se. Minä oon siitä kiitollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Pitäisikö Putinille ehdottaa Naton mitalia? Kaikkein paras Naton kannatuksen kasvattaja ikinä!

    Niin-in, mikähän natossa sitten onkaan se korkein kunniamerkki, että sen putelle voivat postittaapi.

    Äänestä

Suomen kansa on puhunut.

Naton kannattajat voittivat Suomen kansanedustajavaalit täysin ylivoimaisella äänivyöryllä.

Äänestä
  • Kyseessä ei ollut nato-vaalit.

    Yritätte valheella puhdistaa rikollista toimintaanne: suomalaisten kansanmurhaa. Yksilöiden henkirikoksia. Jokainen suomalainen seuraavassa sodassanne on TEIDÄN henkirikostenne uhri.

    Kukin tekee omat valintansa. Älkääkä myöhemmin yrittäkö puolustautua väittämällä, että teitä petettiin, nyyh!

    Te olette alusta asti tienneet ja ymmärtäneet mistä on kysymys. Teille ja teoillenne ei ole mitään puolustusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut nato-vaalit.

    Yritätte valheella puhdistaa rikollista toimintaanne: suomalaisten kansanmurhaa. Yksilöiden henkirikoksia. Jokainen suomalainen seuraavassa sodassanne on TEIDÄN henkirikostenne uhri.

    Kukin tekee omat valintansa. Älkääkä myöhemmin yrittäkö puolustautua väittämällä, että teitä petettiin, nyyh!

    Te olette alusta asti tienneet ja ymmärtäneet mistä on kysymys. Teille ja teoillenne ei ole mitään puolustusta.

    Natovastaiset ovat vaalien ylivoimaisesti suurin häviäjä.

    Suomen kansa on puhunut!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut nato-vaalit.

    Yritätte valheella puhdistaa rikollista toimintaanne: suomalaisten kansanmurhaa. Yksilöiden henkirikoksia. Jokainen suomalainen seuraavassa sodassanne on TEIDÄN henkirikostenne uhri.

    Kukin tekee omat valintansa. Älkääkä myöhemmin yrittäkö puolustautua väittämällä, että teitä petettiin, nyyh!

    Te olette alusta asti tienneet ja ymmärtäneet mistä on kysymys. Teille ja teoillenne ei ole mitään puolustusta.

    Jaahas. Ensi valitetaan kun ei äänestetä ja sitten kitistään kun äänestetään.
    Ei tainnut tulla sitä äänivyöryä Nato-vastaisille putinatseille.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut nato-vaalit.

    Yritätte valheella puhdistaa rikollista toimintaanne: suomalaisten kansanmurhaa. Yksilöiden henkirikoksia. Jokainen suomalainen seuraavassa sodassanne on TEIDÄN henkirikostenne uhri.

    Kukin tekee omat valintansa. Älkääkä myöhemmin yrittäkö puolustautua väittämällä, että teitä petettiin, nyyh!

    Te olette alusta asti tienneet ja ymmärtäneet mistä on kysymys. Teille ja teoillenne ei ole mitään puolustusta.

    Putinistipösilön on aivan turha nillittää valheitaan, kun Natoa vastustavien puolueiden ja Natoa vastustaneiden kansanedustajien kannatus juuri punnittiin vaaleissa.

    Natoa avoimesti vastustaneet puolueet eivät saaneet yhtään paikkaa ja Natoa vastustaneet kansanedustajat tipahtelivat kuin kypsät luumut. Kansan tahto tuli mitattua ja selväksi.

    Putlerin pyllynnuolijan itkupotkuraivarit eivät todellisuutta miksikään muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Jaahas. Ensi valitetaan kun ei äänestetä ja sitten kitistään kun äänestetään.
    Ei tainnut tulla sitä äänivyöryä Nato-vastaisille putinatseille.

    En ole valittanut, ettei äänestetä.
    Eilen oli eduskunta-, ei natovaalit.

    Mutta te ja Stoltenberg käänsitte ne "natovaaleiksi".

    Tietenkin myös natokanta ilmenee, mutta esisijaisesti nämä olivat oikeisto-vasemmistovaalit, niinkuin yleensäkin.

    Kuka äänesti milläkin motiivilla, oli kunkin oma, vapaa valinta.

    NATO:sta ei ole Suomessa saanut äänestää. T-presidentti kielsi.
    Suomi vietiin valtavalla poliittisella rikoksella Suomen maan ja kansan vastaiseen leiriin.

    Kyseessä on valtiorikos.

    Olisitte sallineet äänestyksen, olisitte ehkä voittaneetkin. Emme tiedä. Mutta te pelkäsitte, kielsitte meiltä vapauden päättää omasta hengestämme. Turvauduitte rikokseen.

    Tämä tosiasia säilyy aina.

    Minä en ole mukana hyökkäyssodassanne Venäjän kansaa vastaan.
    Toivotan heille kaikkea hyvää ja rauhaa.🌹

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    En ole valittanut, ettei äänestetä.
    Eilen oli eduskunta-, ei natovaalit.

    Mutta te ja Stoltenberg käänsitte ne "natovaaleiksi".

    Tietenkin myös natokanta ilmenee, mutta esisijaisesti nämä olivat oikeisto-vasemmistovaalit, niinkuin yleensäkin.

    Kuka äänesti milläkin motiivilla, oli kunkin oma, vapaa valinta.

    NATO:sta ei ole Suomessa saanut äänestää. T-presidentti kielsi.
    Suomi vietiin valtavalla poliittisella rikoksella Suomen maan ja kansan vastaiseen leiriin.

    Kyseessä on valtiorikos.

    Olisitte sallineet äänestyksen, olisitte ehkä voittaneetkin. Emme tiedä. Mutta te pelkäsitte, kielsitte meiltä vapauden päättää omasta hengestämme. Turvauduitte rikokseen.

    Tämä tosiasia säilyy aina.

    Minä en ole mukana hyökkäyssodassanne Venäjän kansaa vastaan.
    Toivotan heille kaikkea hyvää ja rauhaa.🌹

    Kukaan ei ole ollut hyökkäämässä Venäjälle sitten toisen maailmansodan ja se että sinun pitää valehdella siitäkin kertoo vain että olet pesunkestävä ryzzänkätyri jollaiset valehtelevat aina kaikesta. Aina ja kaikesta. Kuten sinäkin teet.

    Mikään demokraattisessa oikeusvaltiossa vapailla vaaleilla valitun eduskunnan lähes yksimielisesti päättämä asia ei muutu laittomaksi eikä rikokseksi sillä, että joku ryzzänaZi ei nyt satu pitämään siitä asiasta. Typerillä valheillasi on lyhyet jäljet, jotka johtavat suoraan Kremliin, josta sinäkin ohjeesi ja väitteesi suoraan ammennat.

    Putinistipösilön on aivan turha nillittää valheitaan, kun Natoa vastustavien puolueiden ja Natoa vastustaneiden kansanedustajien kannatus juuri punnittiin vaaleissa. Natoa avoimesti vastustaneet puolueet eivät saaneet yhtään paikkaa ja Natoa vastustaneet kansanedustajat tipahtelivat kuin kypsät luumut. Kansan tahto tuli mitattua ja selväksi, eikä auta siinä ryzzänkätyrin nillitys, valheet eikä itkupotkuraivarit.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut nato-vaalit.

    Yritätte valheella puhdistaa rikollista toimintaanne: suomalaisten kansanmurhaa. Yksilöiden henkirikoksia. Jokainen suomalainen seuraavassa sodassanne on TEIDÄN henkirikostenne uhri.

    Kukin tekee omat valintansa. Älkääkä myöhemmin yrittäkö puolustautua väittämällä, että teitä petettiin, nyyh!

    Te olette alusta asti tienneet ja ymmärtäneet mistä on kysymys. Teille ja teoillenne ei ole mitään puolustusta.

    Puolustusliitto on hyvä olemassa, kun on noin aggressiivinen uhkaileva naapuri.

    Äänestä


  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Puolustusliitto on hyvä olemassa, kun on noin aggressiivinen uhkaileva naapuri.

    No nyt se sitten on. Nyt sitten luotetaan valtoihin ja jenssiin yms. Jos pokkaa ja röykeyttä on, niin ei muuta kuin maksimiprovot vaan seuraavaksi ven vastaan näitten nykyisten laimeitten sijaan päälle, niin nähdään kuinka lojaaleja, tosiasiallisesti, tukholman profetian elementit todellisuudessa, eikä imaginäärisinä, ovatkaan kun kovat paikat kai sitten alkaa.

    En ko. älyvapauksii suosittele, mutta tuohan se tulee olemaan mitä tuos tulee seuraavaksi tapahtumaan, ww3 laajunnuksen tähden, eikös olekin?

    Ja omituisinta on se, että se on ihan normaalia, jos ja kun tavoite on alle 500m per Terra. Sittenhän alkaakin jo ikuisuus, helvetissä - tai Taivaassa.. joista harvempi täällä tietää etäisestikään edes yhtikäs mitään muuta kuin mitä on ehkä ala-asteella uskonnontunneilla kuullu aikoinaan, josta siitäkään vähästä ei välttis muista enää päälle puoliakaan.

    Ja niin edelleen.

    mitään uutta aurinkokunnassa paitsi .. ehkä donald trumpin pikapanot

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut nato-vaalit.

    Yritätte valheella puhdistaa rikollista toimintaanne: suomalaisten kansanmurhaa. Yksilöiden henkirikoksia. Jokainen suomalainen seuraavassa sodassanne on TEIDÄN henkirikostenne uhri.

    Kukin tekee omat valintansa. Älkääkä myöhemmin yrittäkö puolustautua väittämällä, että teitä petettiin, nyyh!

    Te olette alusta asti tienneet ja ymmärtäneet mistä on kysymys. Teille ja teoillenne ei ole mitään puolustusta.

    Voi, voi, mikä vuodatus. Mahtanet olla Putinin trolli. Kaikki muu halusivat Suomen liittyvän
    NATOON turvallisuutensa vuoksi. Kommunistit ja Putinistit vain vastustivat.

    Tuollaiseen roistovaltioon kuin Venäjä, olisivat valmiit luottamaan ilman lisä suojaa. sehän suurta tyhmyyttä, kun on nähnyt tuon Ukrainan kohtalon.

    Tuolta me säilymme, kun olemme NATOSSA!! IHANAA!!

    Äänestä

Suomi liittyy NATOn jäseneksi Sauli Niininstön ollessa Suomen Tasavallan presidenttinä ja Sanna Marinin ollessa pääministerinä. Onneksi olkoon Sauli ja Sanna!

Äänestä
  • Päättäväistä, määrätietoista ja tehokasta toimintaa! Tapahtuu, kun toimeen tartutaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Päättäväistä, määrätietoista ja tehokasta toimintaa! Tapahtuu, kun toimeen tartutaan!

    Tosin ilman kansan valtuutusta.
    He molemmat tiesivät, että kansa vastusti ja vaati kansanäänestystä.

    Demokratiaa noudattaen nuo vaalit olisi tullut pitää.
    He kuitenkin uskoivat oman harvainvaltansa voimaan.

    Suomi kyllä syyttää muita diktatuurista, mutta on itse edustanut tätä jo kauan.

    Marinhan siirrätti aiempiakin vaaleja ajankohtaan, jolloin suomalaiset olivat jo osin kesälomillaan, vain vasemmistopummit kaupunkien kaljakuppiloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tosin ilman kansan valtuutusta.
    He molemmat tiesivät, että kansa vastusti ja vaati kansanäänestystä.

    Demokratiaa noudattaen nuo vaalit olisi tullut pitää.
    He kuitenkin uskoivat oman harvainvaltansa voimaan.

    Suomi kyllä syyttää muita diktatuurista, mutta on itse edustanut tätä jo kauan.

    Marinhan siirrätti aiempiakin vaaleja ajankohtaan, jolloin suomalaiset olivat jo osin kesälomillaan, vain vasemmistopummit kaupunkien kaljakuppiloissa.

    Eduskunta on kansan valtuuttamana päättämässä vaikeistakin asioista. Meillä ei ole diktatuuri, emmekä ole orjavaltio, emmekä kuljeskele naapureissa murhaamassa ja raiskaamassa, emmekä tarvitse varastettuja vessanpönttöjä, vaan ostamme ne kaupasta. jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Eduskunta on kansan valtuuttamana päättämässä vaikeistakin asioista. Meillä ei ole diktatuuri, emmekä ole orjavaltio, emmekä kuljeskele naapureissa murhaamassa ja raiskaamassa, emmekä tarvitse varastettuja vessanpönttöjä, vaan ostamme ne kaupasta. jne.

    Tuo vessanpytty kuvio kertoo paljon siitä keitä ukr meni ja keitä tänne meidänki kansakunnan päälle tulee vielä vyöryyn. Miettikää mitä jk, jllk pytty on kova sana jssk itävenäjällä tekee kun se näkee nää meidän epäsiiderivalas-osaston neidot.

    Jokkuhan noista varakkaimmista lähti täältä jo haneen.. Tunnen itse useitakin, perhana vie.. Toiset hakeutu rukin yms jälkeen jo reserviin. Kolmannet suksii muualle kontaktin alkaes toki myös. Mutta, jos ihan oikeasti asioita miettii, niin miten voit jättää puolustuskyvyttömät noitten pyttyvarkaitten armoille? Jos kaikki jänistää kovempia tilanteita, niin mitä vittua noille siiderivalaille käy - puhumattakaan aidosti vetovoimaisimmista naikkosista?

    Nuohan kierrättää koko vitun prikaatin jannihusseissa ja jenalalexandrovis. Ja tekee siiderivalaista öljylamppuihinsa polttoainetta..

    Minä oon tätä natoo jo tänään, ollut jo vuosia. Enkä siten ku teijahannat, vaan oikeasti. Te muutkin tod. näk. huomenna myöskans. Mutta sen sanon, etten minä tuohon paskan vertaakaan luota. Ottavat sen +50m vuodessa suojelurahaansa, alueellisen ctrl:n - ja kun paska osuu tuulettimeen, niin hyrrääväät jotain vitun jodlaus laulujansa sönköttäen, et art 5 on niinkutiettekste "postmodernii vapaamuotoisuutta".

    Mutta olkoot minun realismini pessimismiä ja yhden jos toisenkin positivismi epänaiviutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tosin ilman kansan valtuutusta.
    He molemmat tiesivät, että kansa vastusti ja vaati kansanäänestystä.

    Demokratiaa noudattaen nuo vaalit olisi tullut pitää.
    He kuitenkin uskoivat oman harvainvaltansa voimaan.

    Suomi kyllä syyttää muita diktatuurista, mutta on itse edustanut tätä jo kauan.

    Marinhan siirrätti aiempiakin vaaleja ajankohtaan, jolloin suomalaiset olivat jo osin kesälomillaan, vain vasemmistopummit kaupunkien kaljakuppiloissa.

    Suomen kansa, paitsi joitakin ryssän kätyreitä, on antanut valtuutuksen runsaslukuisesti Natoon liittymisestä ja onneksi se toteutuu huomenna

    SE ON TODELLINEN JUHLAPÄIVÄ!! ELÄKÖÖN!!

    Äänestä

Kansalaisten pitäisi olla tänään iloisia, mutta kovin näyttää kansa masentuneelta.??

Äänestä
  • Et sinä ja krapulaiset ryyppykaverisi ole kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Et sinä ja krapulaiset ryyppykaverisi ole kansa.

    Kuulkaa jenkkien ääni.

    Äänestä

  • Itsenäisyys oli kova sana. Porukka tajus mitä on nyt tapahtu. Siksi tämä hiton kursivoitu alakuloisuus nänäinä viime päivinä.

    Vuosihan kestää tuosta irroittautua ilmoituksesta. Tosin se mitä sinä aikana tapahtuu tekee käytännössä irroittautumiset täysin mahdottomiksi. Mutta. Nyt sitten alkaa ymmärtääkseni Suomessakin natokausi. Ja ne sen mukana sen tuomat realiteetit

    Eikä siinä sen kummempia. Harvempi saa siitä mitään elämää suurempaa surupaskaa koettavakseen. Tavallisen ihmisen arkeen vaikuta oikeastaan melkeinpä laisinkaan. Paitsi tietysti ven vastareaktio tähän, mutta se on sitten sen ajan murhe se. Jeesus sanoo että yhdeksi päiväksi on ihan tarpeeksi yhden päivän murheet. Sitäpaitsi tämä on ilon aihe joillekin. Iloitkaamme edes heidän ilon puolesta siis.

    Itse katselin old man young woman pornoa internetistä tuossa ja mietin et kylläpä ovat rahamiehiä nämä 70-80-vuotiaat kun 18-vuotiaat gold diggerit lerppaa noin ylväästi koittavat piriristää. Se oli kaunista. Vähän kuten EKssakin on taustalla väkisinkin käynyt. Raha on hyvä asia nuorena, mutta ehdoton välttämättömyys vanhuksena.

    Äänestä

1. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.

Äänestä
  • Venäjä on viekas ryöstäjä ja pahantekijä.

    Äänestä

suomi natossa,edistää diplomatiaa,rauhaa.

Äänestä
  • Suomenkieli hakusessa?

    Äänestä

  • Nato on taannut rauhan koko olemassaolonsa ajan myös Venäjälle. Kaikkien muiden kanssa se vanja on jaksanutkin nahistella elleivät alistu ihan suosiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Nato on taannut rauhan koko olemassaolonsa ajan myös Venäjälle. Kaikkien muiden kanssa se vanja on jaksanutkin nahistella elleivät alistu ihan suosiolla.

    Jospa vain pysyisitte erossa muiden valtioiden asioista?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Jospa vain pysyisitte erossa muiden valtioiden asioista?

    Venäläisille pitäisi kyllä koulussa opettaa mitä tarkoittaa käsite "valtioiden välinen raja" kun niillä siellä ei ole mitään käsitystä asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Venäläisille pitäisi kyllä koulussa opettaa mitä tarkoittaa käsite "valtioiden välinen raja" kun niillä siellä ei ole mitään käsitystä asiasta.

    Olivat ukr laittaneet "sotaharjoituksenomaisia" suorittamaan. Siellä sitten 19vuotiaat olivat ihmetelleet että mitä vittua tässä nyt oikein edes tapahtuu, kun olivat täyskontaktin makuun päässeet kun vieressä ja edessä alkoikin lojuun ruumiita vinoi pinoi.

    Pelkkä kusetuskulttuuri. Ja jos täällä vaan jaksettaisiin sittenkin pitäytyy totuudes, olisi se kuulkaa meille tulevassa sotapaskassa valtava etu suhteessa edestä tuleviin. Muttei tuota kukaan tajua, saatika muista ja toteenpane - vaikka sen nyt tässä mainitsenkin.

    Kun päälle tulee kulttuuri jk on kristillinen ainoastaan nimeltään, on jäätävää ylivoimaa ammentaa itte energiaa sekä luottoa omassa porukassamme aitoudesta sekä totuudesta. Muttei tuosta tulla välittämään.. kuten ei mistään muustakaan järkevästä. Tuossa oli snadi käänne niitten kasitoistasten kaa, mutta se oli vaan yks PIENI juttu kun tarttettaisiin monta SUURTA ihmettä jo.

    huoh, mää ja bää

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Jospa vain pysyisitte erossa muiden valtioiden asioista?

    Pitäisikö hyväksyä ryssän hyökkäys Ukrainaan?? Turha toivo, se on roistomainen teko eikä sille ole olemassa minkäänlaista puolustusta.

    Venäjä on sivistymätön, roisto maa, joka ei anna naapureittensa elää rauhassa, vaan sotkeentuu aivan laittomasti toisen maan asioihin työntymällä roistojoukkoineen naapuriinsa ja hävittää se totaalisesti.

    Tuollaiset naapurit ovat helvetistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Pitäisikö hyväksyä ryssän hyökkäys Ukrainaan?? Turha toivo, se on roistomainen teko eikä sille ole olemassa minkäänlaista puolustusta.

    Venäjä on sivistymätön, roisto maa, joka ei anna naapureittensa elää rauhassa, vaan sotkeentuu aivan laittomasti toisen maan asioihin työntymällä roistojoukkoineen naapuriinsa ja hävittää se totaalisesti.

    Tuollaiset naapurit ovat helvetistä.

    Niin. Itse rukoilin pitkään, että pysyisivät itärajan omalla puolellaan. Ja pysyivät. Nyttemmin en ole enää rukoillu tuota; Kun krt nato korvaa Jumalan, niin menkäämme sit maallisesti ja katsotaan kumpi oli parempi idea.

    Ukr oli oma tarinansa siellä, erikseen; sisällissotinee, nukkehallitsijoinee, joukkotuhontoinee, korruptionee, kiimaisinee venäläisinee, ja ylimielisinee triljonääri ven johtajinee jne.

    Äänestä

Kunhan et pyydä enempää. "Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut taistellen puolesta maan, puolesta heimosikin"...

Äänestä
  • Maa on yksi ainut. Se on tämä maailma. Heimot ovat syväkusetus, koska luonteit on kaikkialla joka vitun ikisen lähtöön. Ainoa asia minkä tähden kannattaa mennä väliin, ovat ne vanhukset jtk meille ovat kaiken rakentaneet, naiset jokka, siiderivalaita taiks ei, ovat synnyttäneet nappulat ja muksut joita eivät takuu varmasti tule mitkään amerikkalaiset, eivätkä valit. kekkään muukka, sen oman henkensä hinnalla tänne myöhemmin ven:ltä ja kinuskeilta jne pelastamaan.

    Ja sit vie päälle kristinusko, ettei nyt ihan lähi-idäksi täällä aleta heti muuttuun. Ni ja sielut tietty oleellisempina. KAIKKI muu on totaalisen toisarvoista.

    Mutta joo. Ei minulla ole ainakaan mitään ongelmaa ottaa ton vitun itärajamme yli vyöryävää kontaktia tosissaan torjuntaamme. Se tulee olemaan vähän samanlaista kuin kiinalaista, vehje teipattuna reiteen -tasoista fägäripornoa kattoisi; etoo hetken aikaa, mutta sitten tajuaa, että se vehje olikin oikeasti teipattu reiteen kiinni syystä, että se oli liian pieni tullakseen videoiduksi JA yleisölle esitettäväksi.

    Äänestä

Euroopasta loppuvat aseet ja panokset. Ukrainalla loppuvat miehet.
Venäjältä eivät lopu kummatkaan.
Kunhan Putin saa päätökseen Ukrainan, niin Nato romahtaa.

Äänestä
  • Märkää päiväunta pukkaa pikku putinistilta, vai maksetaanko sinulle pietarin tehtaalta hengentuotoksistasi. Eurooppa ja USA ovat jo nostaneet sotatarviketuotantoaan, ja mm. Puola myy uusia lisenssi-patria 8x8 miehistönkuljetus ajoneuvoja 100 kpl Ukrainalle. Venäjälle ei kukaan myy mitään uutta. Ei edes käytettyä omaa romurautaa ole saatavilla kremlin tarpeiksi.

    Äänestä

  • Taitaa kyllä Ukrainan operaatio päättää putinin maalliset tuskat. Poistorännissähän tuo jo on. Valtataistelu ja kapinavalmistelut ovat hiljaisessa, mutta hyvässä vauhdissa venäjällä.

    Äänestä

  • Älä trolli unta näe!! Nato on vahva! Ryssä tulee saamaan kunnon potkut ja lähdöt Ukrainasta.
    Roistomaalle ei armoa anneta.

    Äänestä

  • Aliarvioit naton, merkittävästi. Ja aliarvoit venäjäkin - ja nimenomaan tämän lauseen:

    "Ei maailmaa ilman ven".

    Mitä tulee ukr ja tähän raja-alueeseenn norjasta turkkiin, niin ven tulee tätä täysin meidän etujemme vastaisesti, dominoimaan. Suomessa, poikkeuksena, tosin ainoastaan osittain. Eikä tuos vaimenna mikään sotilasliittouma, eikä mikään maa. Vaan syötiksitulemisen petoksen vuoksi Jumala tulee osoittamaan tääl meillä vie armonsa, ihmeinä. Ilman niitä, tänne ei jäisi yhtään mitään jäljelle. Niin täysil noi tulee vie päälle.

    Mut laajemmin, bricssiiranit vs nato.. ni, dualismi muodostettiin, ww3 pikahiutaleina luotiin ja niinpä kokonaisväestömäärä romahtikin jo siihen 250een milliin. Ja sen pituinen tarina tämä.

    3.6-vuotta jäljellä ilmestyskirjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Taitaa kyllä Ukrainan operaatio päättää putinin maalliset tuskat. Poistorännissähän tuo jo on. Valtataistelu ja kapinavalmistelut ovat hiljaisessa, mutta hyvässä vauhdissa venäjällä.

    Minäkin arvioisin, että ven peniksien ympärille on alkanut muodostua enenevissä määrin puristavia kierrejousii. Jk tietysti loppuu kuin seinää ensimmäisen neutroniohjuspaskan räjäytettyy ven joukoille ne kaissi kipeästi tarttemansa lanaukset.

    Meidän puolelta taas, nato-joukot työntyvät ukr jssk kohtaa, ns. varmistaakseen länsivoiton, jnk seurauksena ekana mainittu kappale sitten ottaa tapahtuakseen. Jtk tuommosta.

    Sitten kuvio on bricsiranit vs nato, jk on sota johon nyt sitten ymmärtääkseni päästiin sittenkin vailla toivokaan mistään poliittisesti iskunvaimentavasta, messiin, ydinasevoimaepätasapainojen rajavaltiona.. Onhan se vähän jäätävää, mutta taas toisaalta, näin nää nyt vaan olivat mennäkseen.

    Ei täällä kukaan seuraavii 3.6-vuotta pitempään tän vähäsen vammaisenkin ilmestyskirjan aikana kanoja nylkees oo, si kummiskaan. Jotenka olo vähän kuin jollain 80/90-vuotiaalla..siis. Oli mitä oli ollakseen.

    Äänestä

  • Neuvotoliittoa ei ole ollut 30-vuoteen. Silloinkin kun se vielä oli, niin se oli pelkkä valheen päälle rakennettu kupla joka puhkesi.

    Äänestä

Venäjä ja venäläiset voivat nyt aivan rauhassa keskittyä oman maansa lukuisiin ongelmiin. On isoja ongelmia ja vieläkin suurempia. Ja niitähän riittää isonumeroisesti. Uhkailuillanne tai ilmoituksillanne ei ole enää mitään painoarvoa Suomessa. Suomi todella on rauhanomainen Natonaapurinne huomisesta alkaen.

Äänestä
  • Jos provot olivat mitä olivat natottomina, voin ainoastaan yrittää kuvitella millaisia provoja, tai jopa falseflag-hyökkäys, kuten mainilat olivat, tässä vielä alkaa oikeuttamaan kaikenlaista minun mielestäni ainakin hassua. Mutta nekin ovat sitten mitä ovat ollakseen. Ei sillä ole mtn väliä mitä minä niistä tulevista ajattelen. Eikä huomisesta lähtien enää mitä kukaan muukaan tän maan kansalainen yhtään mistään sotilaallisesta mitään ajattelee; soon nyssi ulkoistettu. JA niin oli vaan si ollakseen.

    Tietysti he, jotka kuvittelevat, että jk ven, taikka nato, kinuskikaan, jne ovat väkeviä juttuja eivät vielä tiedä yhtään mistään absoluuttisen yhtikäs mitään. Em. ovat leluja, jos edes sellaisiakaan.. soft corea, niin sanotusti.

    Mutta minä lupaan, että seuraavien 3.6-vuoden aikana koko maailmassa vielä se hard corekin tullaan vielä kokemaan, jk btw, saa ohjuspaskaydiniskut näyttämään suorastaan taivaalta. Ette halua tietää tuota enempää täs kohtaa tost hard corepaskasta, sen myös takaan - niin paskaa se matrixi-setti tulee oleen.

    Mutta mennään tässä nyt heppa ratsastajalta tätä ilmestyskirjaa, sen luonnottomassa järjestyksessä etiäppäi kun kerta nää oli ajat joihinka olimme syntyäksemme.

    Äänestä

4.4.23 🇫🇮 31.

Äänestä
  • Jaahas, ja taas Suomalaisessa diktatuurissa lähti sitten tästä toiveikas viestini sensuuriin.

    Ei siis saa kirjoittaa. Pitääkö pian alkaa kysyä lupaa jopa ajattelulle, kuten Ceaseskun kommariromaniassa aikoinaan? Taikka stalinin neukkulassa, ehkäpä. Naurettavaa? Ei. Vaan elävää totalitarismia.

    Äänestä

Yle varmaan televisoi suorana Suomen lipun noston NATON päämajan edustalle!

Äänestä
  • Mikäs siinä. Se oli tavoite, tavoite onnistui, yle iloisena.

    Äänestä

Nato on puolustusliitto, Venäjä on se joka hyökkää, kuten tiedetään.

Äänestä

Näiden sekavien internetssä höpöttävien sekavien uskovaisten ihannemies Putin sai aikaan Suomen Nato-hakemuksen. Tuntuu olevan niin vaikea pala uskoa.

Äänestä
  • Elähän imartele ittees ulos vastuunkannosta; on neitimäistä.

    Nato ei ole Suomessa-asuville mikään ongelma. Koska kontaktin alettuu ydinasein mm. ukrainoissa, syyriassa jne, ne esittävät, että art 5 on tulkinnanvarainen ja me saadaan oma kenukuntamme takas johtoon. Tuut vie näkeen tuon omin silmin. Ainoa epämukavuus on tuo sotapaska (& syötiksi joutuminen), mutta muuten kuvio on sitä samaa.

    Ei Luoja anna noitten lanata lähimmäisenrakkautta elänyttä Suomen kansaa joittenkin päättäjien strategisten aspektien hahmottamiskyvyttömyyden ym samantasoisen alkeellisuuden tähden, ole huoleti. Mutta osa kansasta ...tämän myötä... menetetään valit. kyllä. Sille minä en mahda enää tässä kohtaa mitään. Eli tukholman profetian tuokin osa täysin, aivan täysin turhaan toteutuu kyllä. Tuos osassa tätä kansaa minäkin tulen olemaan. Sinusta en tiedä, toivottavasti sinä sitten selviät ja jatkat tarinaasi koko nämä seuraavat 3.6-vuotta minkä verran ilmestyskirjaa on täs vie jäljellä.

    Äänestä

  • Aloittajan kaltaiset kirjoittajat on samanlaisia sekoilijoita kuin Venäjän hallitus ja Putin. Tyhmyydellä ei ole rajaa!

    Äänestä

Turun sanomat loukkasi Turkin, toisen natomaan kunniaa, joka on kiellettyä. Turkki ei toimita allekirjoitettuja sopimuksia ja Venäjä on jo lähettänyt ydinaseuhkauksen Suomeen, jos emme antaudu.

Äänestä
  • Näinkö tässä nyt sitten kävi muka. Ei vittu... Just kun minäkin olin alkanut hyväksyä koko sotilasliittohomman.

    Sanoin aina, että se kivinen taikka linperi tulisi vaikka prkl pakottaa puhumaan Suomi ulos näistä järjettömistä jännitteistä KOSKA nuo kaks OSAA puhua. Mutku ylepeinä ei tahdottu lähettää dildogaatteja matkaan ja kivislinperei niitten messissä neuvottelemaan rauhaa, niin ei si.

    Meinaaks ne muka alottaa paukuttelunsa prkl meistä?

    Voiko tuo sanomasi muka oikeasti olla totta. Ootsä nyt ihan varma siitä mitä tänne nettiin kirjoittelet..?

    Äänestä

  • Aa ok. Nyt minäkin tän artikkelin täs näin. Kunnon vittuilua turkulaisittain, täh.

    Mutteihän tuossa kerrota et turkieyeyesye ei toimittaisi allekirjoitettui soppareita. Taiks varsinkaan sitä et ven ois mitään ydinohjus juttuja meille lähettäny. Etenkään jossei antauduta.

    Ja miten niin jossei antauduta? Mulkulla poskelle sitä joka edes tuollaisa sanoo ääneen. Vittu ei tosiaan antauduta. Ikinä. Mitä helvettiä.

    Pytyt ja siiderivalaat pysyy Suomes!

    Kiihkeää kiimaista puutteessaelänyttä siiderivalasta, aahhhhh. :DD

    Äänestä

  • Ja kolmanneks viestikseni jos realiteetit todella ovat mainitsemasi, suosittelen, että Toveri PAKOTETAAN välittömästi puolustusministeriksi. Ei mitään vitun keskusteluita mistään uusista eduskunnista vaan suoraan vähintään puolustusministeriksi koko äijä.

    Ja linperi pidetään niin rentona kuin mahdollista vaan, kuten kivinenkin nimenomaan SA:n neuvottelui varte. Ja se, mikä hitto sen yhen nimi ny oli.. ...... nisula! Nisula operatiiviseen täysvastuuseen, käytännön operatiivisesta strategiasta. Ja Toveri siihen tukholman profetiaan kiinni aivan täysillä, etenkin siviiliväestömme pelastaaksemme tännemäs sieltä killboxiks muodostuvalta itärajalta. Majoitus: mökit. EI hotelleihin, vaan ihmisten tyhjiin mökkeihin, koska: puulämpö, vesikaivo/järvi, kalaa ja riistaakin turvaamas jatko-olemassaoloaan sijoituksensa jälkeen. Ei ketään vittuakaan saa kiinnostaa jos omaan mökkiin muuttaa sodan jaloista toinen, normi suomalaisperhe. Sen verta on solidaarisuutta meis kaikis ny vaan VÄHINTÄÄN oltava.

    On tää kyllä yhtä perhana murphyn lakia näitten taktikoitten sähläysten kans. En voi kyl muuta tokaista enää.

    Äänestä

Tämä päättyy sotaan, jossa kukaan ei voita. Maapallolle jää murto- osa
ihmispopulasta, tulee pitkä kylmä talvi.

Äänestä
  • Totta, mutta vain osittain; Minä näistä tosin kerroin vuosia etukäteen jo - vaikkei kukaan, taiks melki kukaan koskaan uskonukka. Mutta. Ei maittanut samanaikainen kansallistason yhteisrukous, joten tässä ko. hedelmät sitten.

    Raamattu sanoo ilmestyskirjas jota siis elämme, et ne jokka menee tulevas VUORIEN (joita kuten varmaan kaikki tietää, meillei oo yht'ainuttaka) sisään piiloon selviytynee. Eli swappi & muut sen tasoiset debiilit.

    Minkäs teet. Tyhmän taktikoinnin kansallinen lopputulemahan tää on, jos todella on nyt tullut WMD uhkaus antautumissidonnaisesti. JA turkieyteyetye tiltannu jstk hinttari-vitsistä turun sanomissa.

    Minä sanoin, että sen Toverin tietotaitoo pitäisi hyväksikäyttää; linperinkin. Ja niin nuo kaksi sentään tekivät miehen työn, kampanjoivat ja hankkiutuivat sinne, mihin täällä rääyin aikani, et tarvetta kaltaisilleen HR-sijoituksena EKs ois. Nuo tekivät mitä miehen kuuluu tehdä. Puheloinekin nosti profiiliaan kirjallaan jnk nykyään kaikki haluaa lukea. Mutta ellei ko. kolmikolla ole täsmäjohtamisen johtajuutta, niin turhaanpa kaikki panostus.

    Yritin ehdottaa kymmeniä eri kuvioita jtk ois toiminut, mutteihän ylpeet tahtoneet kuulla suosittelemiani - kolmattakytätuhatta viestiä naputtelin, ja herja sekä olkien kohauttelut olivat 99% reaktioista joita oli ollakseen. Jos tuolla tavoin asennoidutaan niihin jokka aidosti jaksaa välittää, niin mitähän muuta siitä mahtaisikaan seurata kuin perikato sekä täystuho joille muut EU,ruatti,vallat,jenssit jne sittemmin kohtauttaa olkapäitään.

    Tuhansia krt sanoin, et syystä että meitä on muutenkin vähäse, tulee pitää yhtä eikä prkl luottaa tekopyhiin ulkoasaneltuihin koska ne voi viritellä meille mitä tahansa RISKITTÄ koska asuvat muualla ku täällä itte. Ei uskottu vaikka kui selitin..

    Eikäs sitäkään, ettei nuo kosta meidän damageita, koska se koko vitun pointti tässä Suomen syötiksi laittamisessa on meidän täystuhon kautta oikeutus fraasille "eurooppa on menettänyt Suomen", eli hidas, konventionaalisesti leimahtelevan ww3 aikaansaaminen. Taaskaan kukaan uskonut..tuotakaan.

    surullista. ihan siis hölmöä ja surullista sarvikuonomaisuutta.

    kelloki on jo puol kolme melki. Valvokoot viisaampina itseään pitävät minunkin puolestani noita asioita, he kun saivat tuosta elantonsa.

    Äänestä

Viipuri ja Äänislinna nyt ensin.

Äänestä
  • Ja Petsamo.

    Äänestä

Tärkeitä päiviä maamme historiassa; Kekkosen kuolinpäivä, Unioniin liittymispäivä ja tänään Natoon liittyminen. Onneksi olen ne kaikki nähnyt ja kokenut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Onneksi olkoon" natottajille!

Aiotteko jo ehkä ennen Vappua olla Pietarissa?
Juhannukseen mennessä Vladivostokissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu