Pasi Turunen PATMOS Viikkokirje

"Ja minä muistan Jaakobin kanssa tekemäni liiton. Minä muistan myös Iisakin ja Abrahamin kanssa tekemäni liiton, ja minä muistan myös maata ... "
3. Moos. 26:42

Hei!

Patmoksen siunauksellisen Israel-matkan sekä sen päälle sairastetun koronan aiheuttaman pienen tauon jälkeen on aika palata Aabrahamin liiton äärelle.

Ensimmäisessä aihetta käsittelevässä kirjeessäni tähdensin sitä, että vanha liitto tarkoittaa Mooseksen kanssa Siinailla solmittua lakiliittoa, ei Aabrahamin liittoa. Uusi liitto ei ole tehnyt Aabrahamin liittoa vanhentuneeksi. Uusi liitto kumpuaa jo Aabrahamille annetuista lupauksista.

Mutta ennen kuin voi ymmärtää Aabrahamin liiton merkityksen Uuden testamentin valossa, on se ymmärrettävä sen omassa viitekehyksessä Vanhassa testamentissa, niin kuin se Aabrahamille alun perin annettiin.

Aabrahamin liiton kolme lupausulottuvuutta

Aabrahamin liittoon kuuluu kolme lupausulottuvuutta:
Siemen
Maa-alue
Siunaus kaikille kansoille
Katsotaan kutakin erikseen hiukan lähemmin niiden omassa asiayhteydessä.

(1) Siemen (1. Moos. 12:2) viittaa kollektiivisesti Aabrahamin fyysisiin jälkeläisiin Iisakin ja Jaakobin kautta polveutuvana kansana. Heistä on tuleva "suuri kansa" (12:2; 18:18). Heitä on oleva runsaslukuisesti kuin ”maan tomua” (13:6) ja ”kuin tähtiä taivaalla” (22:17; 15:5; 5. Moos. 1:8, 10).

(2) Maa-alue (1. Moos. 13:15; 17:8) sisältyi Jumalan antamaan lupaukseen ja liittoon Aabrahamin kanssa. Solmiessaan liiton Aabrahamin ja hänen siemenjälkeläistensä kanssa Jumala ei tarkoittanut mitään "hengellistä" maa-aluetta "taivaassa". Jumala oli luvannut, että Aabrahamista polveutuu suuri kansa ja tälle kansalle Jumala lupasi oman maan.

Lue tässä yhteydessä erityisesti Psalmi 105:6-11. Nykyinen kirkkoraamattu ja Raamattu kansalle -käännös jakeessa 6 puhuvat Aabrahamin "jälkeläisistä". Vanhempi kirkkoraamattu alkukielelle uskollisesti puhuu Aabrahamin "siemenestä", jonka kanssa Jumala teki ikuisen liiton.

Jakeessa 11 selitetään kuinka siemen ja maa-alue liittyvät erottamattomasti toisiinsa: " ...Israelille iankaikkisesi liitoksi. Hän sanoi: 'Sinulle minä annan Kanaanin maan."

Onkin sanottu, että kaikista patriarkoille annetuista lupauksista juuri lupaus maasta on kaikkein keskeisin ja ratkaisevin. Aabrahamin siemenjälkeläisiä ajatellen liitolla on voimakas paikallisajallinen ulottuvuus Lähi-idässä. Tätä Jumalan liittolupausta Aabrahamille ja hänen siemenelleen ei uusi liitto ole missään kumonnut.

Mutta tässä ei ole kaikki. Aabrahamin liittoon sisältyi jo lupaus siunauksesta kaikille kansoille.

(3) Siunaus kaikille kansoille. ”Sinussa tulevat siunatuiksi kaikki kansat maan päällä” (12:3; 18:18; 22:18). Tämä vahvistettiin Iisakille (26:4) ja Jaakobille (28:14). Aabrahamin siemenjälkeläisten kautta oli siis tuleva siunaus, joka koskettaisi kaikkia kansoja maan päällä.

Apostoli Paavali sanoo tästä kolmannesta lupausulottuuudesta, että siinä on Aabrahamille edeltäpäin julistettu hyvä sanoma, evankeliumi (Gal. 3:8). Tämän vuoksi voidaan sanoa, että uusi liitto kumpuaa elimellisesti Aabrahamin liittoon sisältyvästä lupauksesta kaikille kansoille.

Tästä voidaan myös tehdä se johtopäätös, että Aabrahamin liitossa ei koskaan ollut kyse pelkästään Israelista ja juutalaisesta kansasta. Jumalan tähtäimessä oli koko maailma ja kaikki kansat, joille siunaus tulisi valitun kansan siemenen kautta.

Tästä jatkamme ensi kerralla. Tarkastelemme Aabrahamin liiton jatkuvuutta Vanhassa testamentissa.

Rohkaisen sinua lukemaan ja tutkimaan - yksin tai yhdessä toisten kanssa, vaikka raamattupiirissäsi - antamani jakeet omasta Raamatustasi. Näin saat enemmän irti kirjeestäni tässä tärkeässä aiheessa.

Siunausta alkavaan viikkoon.

Pääsiäisvaellus 2023 tulee!

Lopuksi, kiirastorstaista alkaen joka ilta 2. pääsiäispäivään klo 19:30 vuorossa jälleen Patmoksen Pääsiäisvaellus. Löydät linkin live-lähetyksiin torstaina Patmoksen Facebook -ryhmästä ja YouTube kanavalta.

Kiirastorstaina aloitamme rovasti Jouko Koistisen luotsaamassa digi-illassa ja nautimme yhdessä ehtoollisen. Varaa kotiisi leipää ja viinipuun antia ja tule Jumalan sanan ääreen yhdessä muiden digiseuralaisten kanssa.
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

🍑 ­N­y­­­m­­f­o­­­m­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178094110

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Voi teitä epäjumalanpalvojia, toivon hartaasti epätodennäköisen oikean jumalqn olevan olemassa ja antavan teille ansaitsemanne tuomion.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu