Olen miettinyt onko normaalia odottaa "huomionosoituksia" ns. merkkipäivinä. Eli tahtoo sanoa syntymäpäivinä ja äitienpäivinä. Minua loukkaa mieheni välinpitämätön suhtautuminen yleensäkin kaikenlaisiin juhliin yms.
Esimerkiksi muistan ensimmäisen äitienpäiväni, jolloin esikoiseni oli vajaa pariviikkoinen, niin mieheni lähti heti aamulla kuntosalille tuomatta mitään, ei edes leivän palasta minulle sänkyyn lahjasta tai kukasta puhumattakaan. Oli pojat kuulema salilla ihmetelleet mitä hän siellä teki. Loukkaannuin ja mökötin päivän. Illalla kun kävimme kaupungilla hän osti ruukkuruusun sovintona. Sitä ettei äitienpäivää vietetty hän perusteli sillä, että olen ollut vasta niin vähän aikaa äiti! Minulla oli omat synttärit lapsen syntymäpäivän lähellä, joten mieheni kehui antavansa minulle yhden ison ja arvokkaan lahjan eli yhdistetty lapsenteko-syntmäpäivä-äitienpäivälahja. Mitään ei tullut.
Syntymäpäivälahjoja en muista saaneeni liki 11 yhteisen vuoden aikana kuin muutaman kortin ja pehmolelun. Joululahjatoiveet hän kysyy suoraan ja ostaa tasan sen ja vain sen mitä mainitsen.
Viime äitienpäivänä, jolloin olin kahden lapsen äiti, sain hip-heijaa Casino-arvan ja kaupasta ostetun kortin! Muuten äitienpäivä meni katsellessa miehen krapulaa ja makailua (otti vähän innolla kun ei käy ulkona kuin kerran vuodessa), edellisenä iltana oli firman saunailta. Ai niin, ja ruoaksi paistettiin eineslihapullia ja edellisellä viikolla keitettyjä riisejä.
Olen sanonut miehelleni, ja hän kyllä tietää miten tärkeitä merkkipäivien muistaminen on minulle. Viime äitienpäivässä eniten minua loukkasi persoonaton lahja. Ruukkuruusu tai mikä tahansa kukka olisi ollut paremnpi. Olen pari viime kuukautta tutkinut into piukeana puutarhakirjallisuutta, joten luulisi olevan vinkkejä lahjaan, mutta ei. Tuntuu ettei hän edes tunne minua tai mistä pidän. Jos möksähdän jostain vastaavasta, hän suhtautuu mentaliteetilla ei-vois-vähempää kiinnostaa. Itse tykkään miettiä persoonallisia ja tarpeellisia lahjoja ihmisille, etenkin miehelleni (viime synttärit jätin tahallani väliin koska hänestä synttäreitä ei tarvitse juhlia mitenkään) ja lasten kanssa askarrellaan itse kortti.
Hän ei muista minun kotiäidin vähäisiä viikottaisia menoja, joita on tasan yksi. Nytkin vaihtoi työvuoroa harrastusillalleni, joten joudun ottamaan lapset mukaan jos haluan mennä harrastamaan.
Hän on joissain asioissa todella huomaavainen, tekee aina ruoan kun on kotona, hoitaa lapsia ja sanoo rakastavansa. Mutta silti odotan että hän huomioisi minut. Läheisyyskin rajoittuu illalla nukkumaan käydessä kopelointiin ja seksin ruinailuun (en pihtaa mut en jaksa joka iltakaan).
Viihdymme hyvin toistemme seurassa ja useimmiten meillä on hauskaa. Mutta sitten välillä masennus iskee, kun tuntuu etten merkitse mitään koska hän ei välitä tai huomaa asioita jotka minua kiinnostaa. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta hän kääntää kylkeä tai ei vain reagoi asiaan mitenkään. On sanonut joskus että lähde vaan jos paremman löydät, ei haittaa.
Toivottavasti tästä selityksestä saa jotain selkoa.
Esimerkiksi muistan ensimmäisen äitienpäiväni, jolloin esikoiseni oli vajaa pariviikkoinen, niin mieheni lähti heti aamulla kuntosalille tuomatta mitään, ei edes leivän palasta minulle sänkyyn lahjasta tai kukasta puhumattakaan. Oli pojat kuulema salilla ihmetelleet mitä hän siellä teki. Loukkaannuin ja mökötin päivän. Illalla kun kävimme kaupungilla hän osti ruukkuruusun sovintona. Sitä ettei äitienpäivää vietetty hän perusteli sillä, että olen ollut vasta niin vähän aikaa äiti! Minulla oli omat synttärit lapsen syntymäpäivän lähellä, joten mieheni kehui antavansa minulle yhden ison ja arvokkaan lahjan eli yhdistetty lapsenteko-syntmäpäivä-äitienpäivälahja. Mitään ei tullut.
Syntymäpäivälahjoja en muista saaneeni liki 11 yhteisen vuoden aikana kuin muutaman kortin ja pehmolelun. Joululahjatoiveet hän kysyy suoraan ja ostaa tasan sen ja vain sen mitä mainitsen.
Viime äitienpäivänä, jolloin olin kahden lapsen äiti, sain hip-heijaa Casino-arvan ja kaupasta ostetun kortin! Muuten äitienpäivä meni katsellessa miehen krapulaa ja makailua (otti vähän innolla kun ei käy ulkona kuin kerran vuodessa), edellisenä iltana oli firman saunailta. Ai niin, ja ruoaksi paistettiin eineslihapullia ja edellisellä viikolla keitettyjä riisejä.
Olen sanonut miehelleni, ja hän kyllä tietää miten tärkeitä merkkipäivien muistaminen on minulle. Viime äitienpäivässä eniten minua loukkasi persoonaton lahja. Ruukkuruusu tai mikä tahansa kukka olisi ollut paremnpi. Olen pari viime kuukautta tutkinut into piukeana puutarhakirjallisuutta, joten luulisi olevan vinkkejä lahjaan, mutta ei. Tuntuu ettei hän edes tunne minua tai mistä pidän. Jos möksähdän jostain vastaavasta, hän suhtautuu mentaliteetilla ei-vois-vähempää kiinnostaa. Itse tykkään miettiä persoonallisia ja tarpeellisia lahjoja ihmisille, etenkin miehelleni (viime synttärit jätin tahallani väliin koska hänestä synttäreitä ei tarvitse juhlia mitenkään) ja lasten kanssa askarrellaan itse kortti.
Hän ei muista minun kotiäidin vähäisiä viikottaisia menoja, joita on tasan yksi. Nytkin vaihtoi työvuoroa harrastusillalleni, joten joudun ottamaan lapset mukaan jos haluan mennä harrastamaan.
Hän on joissain asioissa todella huomaavainen, tekee aina ruoan kun on kotona, hoitaa lapsia ja sanoo rakastavansa. Mutta silti odotan että hän huomioisi minut. Läheisyyskin rajoittuu illalla nukkumaan käydessä kopelointiin ja seksin ruinailuun (en pihtaa mut en jaksa joka iltakaan).
Viihdymme hyvin toistemme seurassa ja useimmiten meillä on hauskaa. Mutta sitten välillä masennus iskee, kun tuntuu etten merkitse mitään koska hän ei välitä tai huomaa asioita jotka minua kiinnostaa. Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta hän kääntää kylkeä tai ei vain reagoi asiaan mitenkään. On sanonut joskus että lähde vaan jos paremman löydät, ei haittaa.
Toivottavasti tästä selityksestä saa jotain selkoa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
niin totta useinpien kohdalla. Ainoa, mitä voit muuttaa on sinä itse. Hyväksy se ukkokulta sellaisena kuin on, et sinä häntä, mitenkään pysty haaveidesi ritariksi muuttamaan. Odota, kun lapsi/ lapset kasvavat saat heiltä ihania kortteja ja itse tehtyjä lahjoja.
Heippa!
Onkohan miehesi lapsuudenkodissa vietetty merkkipäiviä? Siis syntymäpäiviä, nimipäiviä, äitienpäivää, isänpäivää? Entä joulua, pääsiäistä, vappua ja muita kalenterijuhlia?
Jos miehesi ei muista merkkipäiviä, tai ei välitä niistä, se voi olla kotoa opittu tapa. Kaikki perheet eivät vietä em. juhlia. Tosi kummalliselta se tuntuu toisesta, jos on itse juhlia oppinut viettämään!
Oma mieheni kyllä muistaa hyvin minun ja lastemme merkkipäivät! Joten aika erikoiselta kuulostaa, jos miehesi ei huomioi Sinua syntymäpäivänä tai äitienpäivänäkään.
Otapa asia rohkeasti puheeksi miehesi kanssa. Onko hän hajamielinen luonne, jos unohtaa myös Sinun viikottaisen menosi? Mistä asioista miehesi muuten on kiinnostunut?
Parisuhteessa myös puhuminen on opeteltava. Osaatko sanoa, onko miehesi lapsuudenkodissa ollut avoin ilmapiiri? Ovatko äiti ja isä sopineet asioista yhdessä?
Aurinkoisia kevätpäiviä ja voimia Sinulle!
Mies ei onnitellut kun täytin 30 vaan itse asiassa haastoi riidan ihan älyttömästä ja haukkui mut pystyyn... Eka äitienpäivä: muisti kyllä herättyään puolen päivän aikaan kysyä olenko hankkinut hänenkin äidilleen kukan... jne. Kuulostaa kamalalta, eikö? No on siinä miehessä kuitenkin niitä hyviäkin puolia.
Mutta siitä asiaan alistumisesta: mun mielestä ei tarvitse alistua. Mä puhuin, ja itkin, ja kiukustuin, ja ja... 6 vuotta näistä asioista, mutta lopulta oppi: tänä vuonna niin syntymäpäivääni kuin äitienpäivää juhlistettiin miehen hankkimalla kakulla ja kukkapuskalla... Että en olis ikinä uskonut, mutta vanhakin voi näemmä oppia uusia tapoja! =)
Hei
Tollaiset äitienpäivät, ystävän ym... juhlapäivät ovat markkinavoimien keksimiä teennäisä juhlapäiviä.
Yleensä miehet ovat äärettömän huonoja huomioimaan merkkipäiviä eivätkä jaksa vuodesta toiseen innostua moisista hömpötyksistä.
Oma kultani kuuluu em. kastiin ja mielestäni siinä ei ole mitään paheellista. En jaksa olla niin lapsellinen,että alan vinkumaan jostain ruusupuskasta jota en saa äitienpäivänä,kun muutoin mieheni on hyvä mies. PItää myös muistaa se tosiasia,että vaimo ei ole aviomiehen äiti.
Jos haluan jotenkin viettää näitä päiviä, ilmoitan miehelleni esim. että huomenna sitten grillataan ulkona ja laitetaan hyvää ruokaa.
Tai illalla mennään kultsi mun synttärien kunniaksi yhdessä elokuviin.
Turhat murinat liitosta pois.
Meilläkään mies ei ole kovin innokas keksimään lahjoja tai järjestämään yllätysjuhlia.
Joten meillä homma toimii näin (ja tosi hyvin toimiikin):
Joulu-, synttäri-, nimppari- isänpäivä-ja äitienpäivälahjaostokset sujuu hienosti niin, etä kumpikin ostetaan omat lahjat, joskus jo reilusti etukäteen, jos sattuu jotain mukavaa itselle löytymään kaupasta. Toinen saa sitten paketoida ne lahjat (tai sitten paketoin itse, kun sujuu nopeammin...)
Kortin saan, kun panen miehen nenän eteen edellisenä päivänä valikoiman kauniita postikortteja, niistä hän voi valita minulle mieleisensä. Ja kauniita tarroja sitten kortin kulmiin...
Äitienpäiväkakun teen itse (tai ostan kaupasta), ja mies ja lapsi saa sen sitten koristella mielensä mukaan. Ja äitienpäivänä en tee ruokaa, silloin joko mennään pizzalle tai ostetaan vaikka kotiin pizza yms.
Kukkia olen vuosien myötä alkanut saada aiempaa useammin. Joskus ostan itselleni kauniin kimpun.
Lahjat on aina mieluisia, kun itse ne valitsee. Ei tule stressiä tai riitoja siitä, kun ei keksi lahjaa tai ostaa jotain "väärää".
Kun ei ota itse liikaa paineita, niin juhlat sujuu ihan mukavasti.
Miehet ei todellakaan tajua mistään vihjailuista, että mitä nainen lahjaksi toivoisi, sen verran yksinkertaisemmat on miehen ajatuksenjuoksu. Kyllä miehelle pitää suoraan sanoa , ja mieluummin kirjallisesti kolmena kappaleena ilmoittaa, jos jotain tiettyä lahjaa haluaa saavansa.
Joten otahan ohjat omiin käsiin, ja jatkossa järkkää itse itsellesi ihanat äitienpäivät!!!
Merenneito mietti miten miehen kotona on vietetty juhlia. En kovin hyvin tiedä, joulu on ainakin ollut tärkeä. Hänen vanhemmat olivat melko persoja alkoholille, mutta jouluna oltiin aina selvinpäin. Merkkipäivistä en tiedä. Ainakin nykyään he muistavat toisiaan tekstiviestein. Ensimmäisenä yhdessäolovuotenamme tein hänelle synttärikakun, ja kiitokseksi sain huutona ettei tollasta tehä. Ja toiste en ole tehnytkään
Olen yrittänyt puhua mieheni kanssa tämän asian ohella myös muista ehkäpä tärkeämmistäkin asioista meidän suhteen, mutta keskustelu käydään niin, että minä yritän kertoa tuntojani ja hän on vaiti tai kääntyy pois. Seuraavan kerran kun puhuu jotain, on asia ihan jotain muuta kuin mistä yritin keskustella. Kai se on uskottava ettei suomalainen mies puhu saati keskustele suhteestaan.
Muistui mieleeni, että suhteemme pari-kolme ekaa vuotta tuli yllätyskukkia tai pieniä lahjoja (kerran jopa kultaiset korvakorut) ilman mitään erityistä syytä. Se tuntui ihanalta. Ehkä meistä on vain tullut "vanhoja" ja se suurin intohimo on vaimennut. En nyt kuitenkaa ole mitään eroa harkinnut sen takia etten saa lahjoja. Joskus vain tuntuu (ei lahjojen takia vaan asioista puhumattomuuden sekä läheisyyden puutteen) etten ole hänelle kuin kaveri joka muuttuu vaimoksi sängyssä. Kuulostaapa karmealle, mutta kiitos että saan edes tänne purkaa kiukkuani. Ja kiitos kaikille, jotka ovat vastanneet minulle. Kyllä taas helpotti, ja ukkokultakin näyttää ja kuulostaa paremmalta.
Mies ei osaa keskustella siitä, miltä tuntuu, koska mies ei osaa sitä itsekään määritellä...
Miehet (useimmat) nyt on tuommoisia; epäromanttisia ja todella huonoja keksimään yllätystä tai lahjaa. :-)
Meillä lapset tekevät päiväkodissa äitienpäiväkortit ja -lahjat. Isin tehtävänä on hommata jotain herkkua ja auttaa kahvin keittämisessä äitienpäivän aamuna. Sieltä ne tulevat sitten minua "herättämään" ja saan kahvit sänkyyn. Mieheni ei tarvitse äitienpäivänä minulle lahjaa ostaa -en ole hänen äitinsä.
"Hän ei muista minun kotiäidin vähäisiä viikottaisia menoja, joita on tasan yksi. Nytkin vaihtoi työvuoroa harrastusillalleni, joten joudun ottamaan lapset mukaan jos haluan mennä harrastamaan."
TÄMÄ kyllä on tosi tylsää. Kyllä sinunkin pitää saada mennä harrastukseesi. Ei "oma aika" ole yksin hänen oikeutensa. Yritä puhua asiasta jälleen.
"Läheisyyskin rajoittuu illalla nukkumaan käydessä kopelointiin ja seksin ruinailuun (en pihtaa mut en jaksa joka iltakaan)."
TÄMÄKIN on tylsää. Meilläkin mies luulee, että haluan seksiä jos menen lähelle. Olen yrittänyt sanoa, että lähellä voi olla ihan muutenkin vaan. Mutta ei, sohvalla toisen kainaloon käpertyminen ei onnistu, kun toinen rupeaa heti hommiin.
"On sanonut joskus että lähde vaan jos paremman löydät, ei haittaa."
Luulee itseään ilmeisestikin ylivertaiseksi. On selvästikin varma, ettet häntä koskaan jätä. Taitaisi yllättyä jos oikeasti lähtisitkin.
Mielestäni nuo lahjajutut ja merkkipäivät eivät ole kovin tärkeitä, teot sen sijaan sitäkin tärkeämpiä. Yrittäkää puhua asioista; täytyyhän miehen ymmärtää sinunkin tunteesi. Tsemppiä!
Meillä sentään joskus muistetaan, mutta ei ole kovin mieltäylentävää saada vaikkapa uutta moppia joululahjaksi. Miehellä oli kyllä hyvä perustelu,olinhan monet kerrat manaillut huonoa vanhaa moppiani.
äitienpäivänä en edes muistamista odota, enhän ole mieheni äiti.
Mutta kaikista loukkaavinta on ollut se, että edes lasten syntymän jälkeen en ole saanut edes kukkaa, vaikka mielestäni olisin ansainnutkin jotain mieheltäni niiden urakoiden jälkeen...
Mutta kaikkeen tottuu, kun mies on muuten kelvollinen ja hyvä isä lapsilleen..
Mua huvittaa suuresti viestisi. :-) Minä kun olen toivonut uutta moppia jo aika kauan mutten ole vielä saanut! Ja sitten lapsen synnyttyä sain sairaalaan kukkia, vaikken juurikaan perusta kukista.
Hei, vaihdetaanko miehiä??!!?? ;-)
sulle kattilan ja säkillisen pottuja.säälittävää tuo lapsellinen huomiontarve,ettehän te lapsia ole ettehän??
Minä muistan miestäni kaikkina juhlapäivinä ja hän minua. Nimpparina jotain pientä, sydänsuklaata, ja synttärinä & isänpäivänä jotain isompaa. Meillä muistetaan kihlapäivä ja hääpäivä sekä tietysti lasten synttärit ja nimpparit. Juhlia meillä riittää, mutta mikä sen mukavampaa?
Äitien- ja isänpäivästä sen verran, ettei ne ole "Minun äitini-päivä" eikä "Minun isäni-päivä". Kyllä silloin voi viedä vaikka naapurin tädille kukkapuskan jos hän äiti on. Minä ainakin toivotan kaikille tapaamilleni äideille hyvää äitienpäivää kyseisenä päivänä.Ja tietysti "lapsellisille" miehille isänpäivänä. Pitäisikö tämä siis rajoittaa vain omiin vanhempiin? No huhhuh..
Taisi tulla selväksi, että minä haluan sen kukkapuskan äitienpäivänä. Ja saan.
meillä joskus aikanaan tuli koruja yms lahjaksi, mutta ei aina ihan mieleisiä.. sitten oltiin tiukoilla opiskellessa ja lahjat jotain pientä, kun muksut tuli sovittiin että lahjat saa olla varsinkin kun se oli vähän pakkopullaa.. eli ostan itselleni jotakin ja ilmoitan ukkokullalle että tässä se on nyt. yhteisellä tilillä kun on rahat niin ei tarvii siitäkään välittää..
joskus oli kieltämättä katkera tunne ollut kun joillekkin tutuille kannetaan milloin mitäkin. tosin nyt kun aikaa on kulunut on nuo kaikki kadehtimani parit eronneet.. joku sanoikin että ulkoisiin huomionosoituksiin perustuva suhde ei kestä, olisi ihan tutkittu juttu... onneksi lapset aina antaa ihanat korttinsa ja viime synttäreilläni olivat tehneet kakun ja kortin työpäiväni aikana ja siivonneet koko huushollin jne oli ihana ylläri!
ei tuossa ukossa siis muuta vikaa ole kuin se ettei se älyä jotain juttuja vaikka itse saa edelleen lahjan ihan yllärinäkin joskus muuten vaan. sen luonteeseen se vain ei kuulu ja sillä siisti. siksi on tuo päätös aikanaan tehty ja hyvä niin.
ja jos ainoa syy muistaa on se että allakkaan on päivä merkitty niin mieti vähän! haluat että miehesi osoittaa kiintymystään siksi että niin on päätetty ei siksi että hänestä tuntuu siltä? kyllä äitienpäivää tärkeämpää on teidän välinen suhde muina päivinä! yksi tuutuni sai aina kaikki kihlajais ja vuosipäivä ja nimipäivä ja ja kukat ja lahjat - arvaa oltiinko vihreitä? ukko lähti nuoremman mukaan ja jätti neljä lasta, velkaisen talon ja työttömän (kotiäiti) vaimonsa ihan yllättäen. selvisi sitten jossain vaiheessa että vaimo oli kalenteriin laittanut aina muistutuksen noista merkkipäivistä ja vielä soitti välillä että muista sitten kukat, itse sanoi sitten että mies toi siksi että... ei paljoo haitannut ne saamattomat kukat enää!!
Oletko sinä miehesi äiti?
En ole en. Eipä taida presidentilläkään olla kuin yksi äiti, vaikka jakelee äitienpäivän alla mitaleita kymmenille äideille :) Mutta minusta yksi osa äitienpäivän viettoa on osoittaa ns. kiitosta äidille hänen kaikkinaisesta äitinä olemisesta. Ehkä se tuntuu siltä, että saa kiitosta siitä että on hoitanut kotia ja lapsia kun mies on työssä ja itse pakertaa kotona pitäen huushollin ja lapset koossa. Liian usein moititaan ja haukutaan tekemättömistä töistä, kun taas tehdystä ei kiitetä. Itsekin syyllistyn kiukkuspäissäni siihen.
Ja niistä muista lahjoista esim. hää- ja kihlapäivän muistamisesta, ei yhtään kertaa. Eipä kai sitä silloin edes osaa odottaa. Hääpäivä ei tunnu niin tärkeältä. Silloin paras lahja olisi viettää aikaa kahdestaan, mutta harvoin onnistuu. Lapsenvahdin saaminen ei aina meinaa onnistua. Ja vaikuttaa, ettei tuota miestä taida hirveästi innostaa. Ylimääränen aika ja raha kulutetaan useimmiten peltilehmiin, joita alkaa olla piha täynnä. Paitsi nyt on varattu matka kahdelle lahden toiselle puolelle vain kolmen vuoden suunnittelun jälkeen:)
Itse olen kerran saanut mieheltä synttärilahjaksi HAUTALYHDYN takapihalle. Ja ekana äitienpäivänä SUKKIA! Ilman korttia tietty ja aamupalasta ei tietookaan...
Eipä muista meidänkään mies syntymäpäivänä vaikka ovat peräkkäin ja minä hänelle aina jotain pientä ostan. Jouluna sain yöpaidan..kyseli toiveita sanoin,"timanttaja ja yöpaita.." Äitienpäivänä (oli ekan kerran tänä vuonna ) sain kahvit ja pizzaa sänkyyn ja hoiti vauvaa aamusta.. itse tosin perjantaina dokaamassa, eikä tullu ees kotiin yöks.. oisko hyvitelly jotain..Ite sain äitienpäivä kukan ostaa itelle, äidilleni ja anopille. Ei tullut kukkia sairaalaan synnytyksen jälkeen eikä muutenkaan. Sitten ihmetellään jos on pahalla päällä ja itku kurkussa juhlapäivinä.. miksiköhän? Kun seurusteltiin tuli jopa kukkia ja viinipulloa, vaan ei tule enää.. niin ne ajat muuttuu. Kyllähän sitä iloisenpaa naamaa näyttäis väsymyuksensä keskellä kun joskus muistais..pienen kanssa on rankkaa kotona samoin kuin miehellä töissä..