oma tilanne

Vainoharhaa tai ei, niin omat fiilikset ovat todella matalalla.

Työpaikallani kaksi miestä ovat ottaneet minut silmätikuksi. Johtunee siitä, että olen sanonut toiselle mitä mieltä olen hänen touhuistaan ja hän taas on kannellut tälle toiselle ja ovat nyt yhdessä minua vastaan. Jos asioista puhuttaisiin rehellisesti ja avoimesti, ei klikkiytymiä pääsisi syntymään. Vaikka tekisin työni kuinka hyvin, niin en pääsisi heidän suosioonsa ja samalla ryhmään. Työn laadulla ei tunnu olevan merkitystä vaan sillä, että myötäilee sanoilla, puheilla ja teoilla ryhmän "ideologista johtajaa". Joudun olemaan yksin. Itsepä olen linjani valinnut.

Voi kun ei tulisi tällaisia tunteita, vaan voisi mennä näiden syrjiöiden ohitse. Kunpa oppisi olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Onhan sitä oikeus omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin. Emmehän ole samanalaisia. Ihmisellä on kuitenkin tarpeita työelämässäkin ja yksi niistä on hyväksytyksi tulemisen tarve. Syrjimisellä saadaan toisen itsetunto alas ja simputettua toista.
1386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

osaston tai työpaikan vaihtoa.
Älä tuhlaa terveyttäsi tuollaisiin ihmisiin, se ei kannata.

Asiasta voi kertoa esimiehelle tai työsuojeluvaltuutetulle, mutta se tie on todella raskas kuljettava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hs1 kirjoitti:

Vainoharhaa tai ei, niin omat fiilikset ovat todella matalalla.

Työpaikallani kaksi miestä ovat ottaneet minut silmätikuksi. Johtunee siitä, että olen sanonut toiselle mitä mieltä olen hänen touhuistaan ja hän taas on kannellut tälle toiselle ja ovat nyt yhdessä minua vastaan. Jos asioista puhuttaisiin rehellisesti ja avoimesti, ei klikkiytymiä pääsisi syntymään. Vaikka tekisin työni kuinka hyvin, niin en pääsisi heidän suosioonsa ja samalla ryhmään. Työn laadulla ei tunnu olevan merkitystä vaan sillä, että myötäilee sanoilla, puheilla ja teoilla ryhmän "ideologista johtajaa". Joudun olemaan yksin. Itsepä olen linjani valinnut.

Voi kun ei tulisi tällaisia tunteita, vaan voisi mennä näiden syrjiöiden ohitse. Kunpa oppisi olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Onhan sitä oikeus omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin. Emmehän ole samanalaisia. Ihmisellä on kuitenkin tarpeita työelämässäkin ja yksi niistä on hyväksytyksi tulemisen tarve. Syrjimisellä saadaan toisen itsetunto alas ja simputettua toista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu