Sannalle kävi kuin Churchillille

Winston johti Britannian voittoon maailmansodassa mutta putosi heti sotaa seuranneissa vaaleissa.
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Winston Churchill nousi kuitenkin takaisin pääministeriksi vuonna 1951. Innokkaana alkoholin ja etenkin konjakin kuluttajana hän sai kuitenkin aivoinfarktin 1953, ja joutui luopumaan pääministeriydestä 1955. Winston kuoli vuonna 1965.

Jos hyvin käy, niin Sanna Marinin ura saattaa hyvinkin seurata tätä kehityspolkua. Palaa joiksikin vuosiksi Suomen pääministeriksi vuoden 2031 vaaleissa, ja kuolee vuonna 2043, noin 58 vuoden iässä.

Äänestä

Tokkopa tuo nykyisellä juhlinnalla 58-vuotiaaksi saakka pääsee. Hoiikan ihmisen maksa on todella lujilla.

Äänestä

Saattaahan siinä käydä niinkin, että Sannan kupla puhkeaa.

Kaikki, mitä merkittävää Sannan hallitus on tehnyt, on ollut pakon sanelemaa, paitsi terveydenhoidon tuhoaminen:
-Koronaepidemiassa viivytyksen jälkeen lähdettiin liikkeelle.
-Venäjän hyökätessä Ukrainaan aluksi SDP:ssä sekoiltiin demlalaisen perustuslakitulkinnan kanssa.
-Natoa vastustettiin, mutta sitten jouduttiin menemään häntä koipien välissä Naton suojaan.
-Ukrainassa käydään lupailemassa ihan omin päin hävittäjiä.
-Fortumin valvonnassa menetetään miljardeja euroja.
-Rahaa jaetaan miljardeja tosta vain taivaan tuuliin ulkomaille, kehitysapua kehitysmaille, apua rikkaammille EU-maille jne.

Kotimaassa ilman pakkoa työväenpuolueen johdolla:
-Poistetaan pitkäaikaistyöttömiltä mahdollisuus päästä työttömyyseläkkeelle
-Hoitajille ajetaan pakkotyövelvoitetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Winston johti Britannian voittoon maailmansodassa mutta putosi heti sotaa seuranneissa vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu