Ei ole tarvinnut olla kovin merkittävä asiantuntija, kun on vain veikkaillut, koska tämä paperin konflikti tulee. Sen tulo on ollut varma. Tässä muutamia tosiasioita (kaikkia ei kannata luetella):
1 Paperin kulutuksen kasvu on pientä erityisesti Euroopassa.
2 Paperin reaalihinta laskee trendinomaisesti. On olemassa uhka, että painopaperin kulutus jossain vaiheessa dramaattisesti laskee.
3 Teollisuus siirtyy lähemmäksi kasvavia markkinoita.
4 Teollisuustyöntekijöiden suhteellinen asema länsimaissa heikkenee (ktso esim USA ja autoteollisuus yleensä). Saksassa autot tekevät turkkilaiset, joten kannattaa ostaa Tsekissä tehtyjä autoja.
5 Suomessa teollisuustyöläiset ovat parhaiten pärjänneet länsimaiden palkkavertailuissa. Heille tulee vaikeimmat sopeutumistuskat.
6 Paperityöntekijät ovat pärjänneet parhaiten Suomen teollisuustyöntekijöiden joukossa. He ovat katsoneet mahdollisksi vedättää myös muut paperitehtaalla työskentelijät huomattavasti ammattiaan korkeampiin palkkoihin. (siivoojat kaksi- kolminkertaisiksi). Se lasketaan lisänä paperiteollisuuden palkkataakkaan Suomessa.
7 Toistaiseksi tuottavuuskehitys on pitänyt tämän asetelman mahdollisena, mutta ei siten, että työntekijöiden työteho olisi noussut, vaan siksi, että insinöörit ovat johtaneet teollisuutta ja investoineet.
8 SAK on jäykin ammattijärjestö ja sen parissa Paperiliitto on jäykin.
Nyt näitä tosiasioita opetetaan erittäin hellävaraisesti kantapään kautta. Eikä tietysti muu olisi onnistunutkaan. MTK:n kehitys oli vähän sama, neuvotteluvoima oli liian suuri. Nyt ollaan vaikeuksissa. MTK:n johto on kuitenkin viisaampaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Valtio ja kunnat verottavat 47% bruttokansantuotteesta. Tämän lisäksi peritään 22% bruttopalkkasummasta eläkemaksuja, jotka hassataan sinne sun tänne.
Ei teollisuudella mitään hätää olisi ellei valtio vetäisi välistä joka kohdassa.
Nythän olikin puhe tästä konfliktista. Minä en oikeasti jaksa uskoa, että Lauri Ihalainen olisi tässä maassa ainoa, joka tietää, kuinka työläisiä ei suututeta.
Naurettavaa koko konflikti.
Jos esimerkiksi Stora Enson liikevaihto ensimmäisellä neljännesvuodella oli 3000 miljoonaa, valtio veí 1500 miljoonaa, työntekijöille jäi verojen jälkeen 250 miljoonaa ja firmalle 82 miljoonaa.
Kyykyttäkää hallitus, älkää tapelko murusista.
Luonnollisesti olisi mukavampaa, jos veroja ei tarvitsisi maksaa. Miten sitten hoidettaisiiin veroilla kustannettavat asiat. Tietysti palkkaa voitaisiin maksaa enemänän, jos eläkkeitä ei maksettaisi ollenkaan. Ehkä kirjoittaja kuuluu niihin, joiden mukaan verot pitäisi panna valtion maksettavaksi ja tässä tapauksessa myös eläkkeet.
Kansainvälisillä markkinoilla merkitsee hinta.
Hintaan vaikuttavat kunkin maan tuotantokustannukset ja kustannusrakenne.
Suomessa esimerkiksi verot ja maksut vievät 47% BKT:stä, ja edesvastuuttomat poliitikot lisäävät rasitetta koko ajan. Tuplaverotukseen siirtyminen on yksi esimerkki, toinen on perintöverorasituksen 25-kertaistuminen kolmessakymmenessä vuodessa.
Valtio tässä on duunarin ja kapitalistin pahin vihollinen, hillitön määrä kuhnureita elätetään pienen työtätekevän vähemmistön ansioilla. Ja lisää haalitaan ulkomailta.
Tällä sinänsä ei ole mitään tekemistä aloitukseni kanssa, mutta ei tällaista populistista huuhaata voi päästää läpi aivan kommentoimatta. Luonnollisesti kannatan myös julkisen sektorin tehostamista, mutta rajansa paskan puhumisellakin. Kyllä Suomen julkinen sektori kestää vertailun muiden länsimaiden kanssa. Vertailua vääristää mm. se, että meillä lasketaan veroiksi paljon sellaista, mistä muualla maksetaan vakuutusmaksut. Kysytään nyt kuitenkin vielä, mitkä vai kaikkiko seuraavista lopettaisit:
-Poliisi
-Armeija
-Koulutus
-Sairaanhoito
-Tiestö ja muut liikenneväylät
-Lentokentät
-Lapsilisät
-Työttömyyskorvaukset
Älä nyt kuitenkaan sano, että hallinto ja maataloustuet. Niiillä ei pitkälle potkita. Varmyyden vuoksi totean, että minä olen leipäni ansinnut vientiteollisuuden palveluksessa.
Puoli vuotta sitten veroministeri-ruumiinryöstäjä Antti Kalliomäki kertoi, että perintöverosta luopuminen on mahdotonta koska se on niin tärkeä valtiontaloudelle.
Pari kuukautta sen jälkeen eduskunta päätti tuplata tunnetusti tehottoman kehitysavun.
Perintöveron tuotto on vähän yli 400 miljoonaa euroa vuodessa, tuplaamispäätös merkitsi 550 miljoonaa euroa vuodessa.
Väännän rautalangasta uudelleen:
Oletetaan, että Suomessa ja vaikka Virossa paperitonnin tekeminen maksaa saman. Suomessa valtio pistää kuluksi saman verran lisää veroja, Virossa vain puolet. Ei onnistu kilpailu suomalaisilta, jos pitää myydä samalla hinnalla niin Suomessa tekijöille jää vähemmän.
Kuittaan:
Olen koulutukseltani ekonomisti. Varsin hyvä sellainen, ajautunut toisen alan hommiin. Pärjännyt pirun hyvin sielläkin. :-)
Kovin olet yksinkertainen ekonomisti. Minä olen koulutukseltani matemaatikko. Sen verran olen fiksumpi, että en ryhdy pätevyyttäni ja menestystäni itse arvioimaan. Näitä "menestystarinoitahan" ainakin omasta mielestään näillä palstoilla riittää. Minä laskin aikoinaan, että isäni perinnöstä, joka ei kyllä ollut suuri, mutta kuitenkin merkittävä, maksoin perintöveroa 1 % todellisesta arvosta, emmekä edes rikkoneet lakia tai huijanneet verottajaa. Minä en siihen kaatunut enkä usko muidenkaan kaatuvan.
Koulutukseni kerroin, koska sanoit työskenteleväsi vientiteollisuudessa etkä näyttänyt ymmärtävän yksinkertaisimpiakaan kustannusrakenteita.
Kansantaloustiede on aika helppoa, pitää vain katsoa mihin raha (ja tavara) kulkee.
Suomen tapauksessa noin puolet menee verottajalle. Duunarit, metsänomistajat ja paperifirmat saavat murusia.
Onko sanottavaa itse aiheesta?
Tulin tälle palstalle olettaen, että löytyy keskustelua. Ei löytynyt. Vastaan nyt kuitenkin viimeisen kerran. Verotusaste sinänsä ei kerro mitään. Riippuu siitä, mitä sillä saa. Jos saa terveyttä, turvallisuutta, koulutusta jne, saattaa olla, että se kannattaa ottaa. jostain syystä suomalaiset Amerikassa työskenneelleet professotit obvat todenneet, että esim. kesämökki Amerikassa on professoille mahdoton, täällä sensijaan itsestäänselvyys. Mutta, tule autuaaksi omalla uskollasi. Suomea on vain sinunlaisiesi joukossa vaikea puolustaa.
selkeää faktaa.