Tänään aloitan kello 15:00 ja lopettelen maanantaina 10.4 samaan aikaan.
Onneksi Alkot auki lauantaina, niin ei tarvitse pakettiautoa vuokrata juomien kuljetukseen tänään.
Onneksi Alkot auki lauantaina, niin ei tarvitse pakettiautoa vuokrata juomien kuljetukseen tänään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Laitan ovet lukkoon niin ei tarvi lauantaina nähdä virpojanoitia.
Pohjanmaalla virpojat käy vasta pääsiäislauantaina. Etelä-Suomessa niitä kävi ovella jo viime sunnuntaina. Onko kokot jo tehty Etelä-Pohjanmaalla?
Palmusunnuntai on oikea virpomispäivä. Tänä vuonna se oli 2.4. Virpomisperinne pohjautuu raamatussa kerrottuihin tapahtumiin. Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja kansa levitti palmunlehtiä kulkutielle. Siitä tulee nämä virpomisvitsat, meillä ei kasva vielä mitään vihreää talvella, mutta usein paju aloittaa kasvuaan, on jo pajunkissoja näkyvissä.
Voi hellanlettas , kun kakarat virpovat vääränä päivänä ylihuomenna....tuleeko trauma vai selvitäänkö vertaisterapialla läpi tämän.
Älä suotta koko pääsiäistä juopottele. On niin hyvät säätkin tulossa, että voi vaikka ulkoilla.
Otan aurinkoa parvekkeella ryypätessäni. Olen ihan ruskea maanantaina.
Perussuomalaisen aidon miehen puhetta.
Paljonko apltä on mennyt viinaa tähän asti?
Ihanaa, vielä tämä päivä aikaa päntätä kunnolla. Onneksi oli Alkot auki eilen.
Hyvä rusketus tullut jo parvekkeella drinkkejä nautiskellen.