Putin odotti ablodeja sai vastaukseksi syvän hiljaisuuden

Putinin kiusallinen hetki: Odotti turhaan aplodeja
Putin piti puheessa suurlähettiläille usean tauon, mutta kukaan ei taputtanut. Presidentti näytti menevän tilanteessa ymmälleen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin joutui keskiviikkona sietämään kiusallista hiljaisuutta useiden maiden suurlähettiläille pitämässään puheen jälkeen. Putin piti puheensa päätteeksi useamman tauon, joiden aikana hän ilmeisesti odotti yleisöltä aplodeja.

Niitä ei kuitenkaan kuulunut.

Putinin piinaavat hetket näkyvät Venäjän Kremlin sivuillaan julkaiseman videon loppupuolella. Videon voi katsoa tekstitettynä yltä.

Tilaisuudessa oli kyse seremoniasta, jossa presidentti ottaa virallisesti vastaan uusien suurlähettiläiden valtakirjat. Tilaisuudessa oli mukana 17 eri maan lähettiläät, muun muassa USA:n Lynne M. Tracy, Norjan Robert Kvile sekä Tanskan Jakob Henningsen.

Paikalla olevista lähettiläistä enemmistö oli kuitenkin maista, jotka ovat jollain tapaa tukeneet Venäjää sen hyökkäyssodan aikana. Heitä olivat esimerkiksi Syyrian lähettiläs Bashar Jaafari ja Zimbabwen lähettiläs Ambrose Mutinhiri. Monet muut lähettiläät olivat maista, jotka ovat äänestäneet tyhjää YK:n yleiskokouksissa ja siten kieltäytyneet tuomitsemasta Venäjää.

Näin Putin kiemurteli
Puheensa aikana Putin esitteli lyhyesti Venäjän suhteita eri maiden kanssa. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat Putinin mukaan kriisissä. Tanskan suhteen Putin otti puheeksi Nord Stream -kaasuputkiin kohdistuneet sabotaasit ja sanoi toivovansa, että Tanska perustaisi kansainvälisen komission tutkimaan asiaa.

Putin kehui venäläistä ”tasapainottavaa ulkopolitiikkaa”, joka hänen mukaansa perustuu ”erityiseen vastuuseen vakauden ja turvallisuuden ylläpitämiseksi niin globaalilla kuin alueellisellakin tasolla”. Puheensa päätteeksi Putin käänsi katseen tulevaisuuteen ja sanoi toivovansa, että aika Venäjällä tulee olemaan suurlähettiläille antoisaa.

Tämän jälkeen hän piti ensimmäisen tauon aplodeja varten. Mitään ei tapahtunut, joten Putin jatkoi.

– Toivon teille kaikilla kaikkea parasta. Kiitän teitä.

Jälleen seurasi tauko, mutta kukaan ei taputtanut.

Tässä vaiheessa Kremlin julkaisema video päättyy. Verkkomedia Meduzan julkaisema video näyttää kuitenkin vielä seuraavat kiusalliset hetket.

Videolla näkyy, kuinka Putin puheensa jälkeen siirtyy hieman sivuun puhujanpöntöltä ja nyökkää yleisönsä suuntaan.

– Siinä kaikki, selvä...

Sitten hän vilkuttaa yleisölle ja sanoo englanniksi ”All the best” eli ”Kaikkea hyvää”, minkä jälkeen hän kääntyy ympäri ja kävelee pois.

Videota Putinin puheesta on jakanut Twitterissä muun muassa kenraalimajuri evp Harri Ohra-aho. Hänen huomionsa kiinnittyy tapaan, jolla Putin tuntuu tiedustelu-upseeritaustastaan huolimatta menevän tilanteessa ymmälleen.
32149
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kotona Lavrov saa piiskaa.

2Äänestä

Apinalla alkaa ystävät olla vähissä ja pelko puntissa.

2Äänestä

No ei aplodeja kun siellä ei ollut yhtään persunatsia !!!

Äänestä
  • No ei venäläisetkään niin hulluja ole, että persunatseja ottais omiin tilaisuuksiinsa. Muille ne niitä tyrkyttää, että ne muut romahtais persunatseihin.

    1Äänestä

  • Ex muuta kexiny??? Katraa on kalkkki ku huomaa olevansa idiootti ja vähmistössä

    Äänestä

  • No olisit ollut paikalla taputtamassa perheesi kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No ei venäläisetkään niin hulluja ole, että persunatseja ottais omiin tilaisuuksiinsa. Muille ne niitä tyrkyttää, että ne muut romahtais persunatseihin.

    Ne on vielä hullumpaa.

    Äänestä

Kuka häviävän sotarikollisen puolelle haluaa jäädä?

Russukalle käy kuten natsisaksalle, kun häviö häämöttää, liittolaiset ja ystävät haihtuu pois.
Unkari ja Turkki jätti jo putlerin ja päästi suomen natoon, kun tuli selväksi, ettei putler tule voittamaan.

2Äänestä

Mykistyivät suuruutesi edessä lohdutti Lavrov itkevää Putinia.

2Äänestä

Se tappaa ne kaikki🥶

Äänestä

Lapsellista vihapropagandaa, jolle ei ole kestävää näyttöä.
Koko media suoltaa päivittäin mitä uskomattominta juttua Putinista, pelkkää keksittyä sontaa, hyvin alkeellista.
Putin on hyvin pätevä valtiomies ja pitää erittäin päteviä puheita, joita myös kuunnellaan ja arvostetaan.
Tällä hetkellä lännen globalisteilla ei ole yhtään valtiomiestä, joka kykenisi vakavaan keskusteluun, väittelystä puhumattakaan, Putinin kanssa.
Meillä vaikuttaa media, joka ei edes julkaise Putinin puheita, ei kerro merkittävistä asioista esim. Brics- maiden keskinäisistä sopimuksista, joilla on todella merkitystä.

Koronan se media valehteli alusta loppuun ja jatkaa valehtelulla Ukrainasta.

Äänestä
  • Lisäksi uskot vakaasti, että Maa on 6000 vuotta vanha, vai mitä?

    2Äänestä

  • "Lapsellista vihapropagandaa, jolle ei ole kestävää näyttöä."

    Video tuosta helvetin nolosta tilanteesta Putinille on jokaisessa mediassa jos epäilet asiaa siis valheeksi.

    Psykopaatin hovi oli unohtanut jälki äänittää aplodit .

    Kansainvälisesti etsintäkuulutettu joukkomurhaaja tuskin paljon aplodeja saa muuta kuin pakotettuna tai näyttelijöillä lavastetuissa tapahtumissa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    "Lapsellista vihapropagandaa, jolle ei ole kestävää näyttöä."

    Video tuosta helvetin nolosta tilanteesta Putinille on jokaisessa mediassa jos epäilet asiaa siis valheeksi.

    Psykopaatin hovi oli unohtanut jälki äänittää aplodit .

    Kansainvälisesti etsintäkuulutettu joukkomurhaaja tuskin paljon aplodeja saa muuta kuin pakotettuna tai näyttelijöillä lavastetuissa tapahtumissa.

    Niin, tuskin tuollainen saa abloteja.👍

    Äänestä

  • Tuulisydän kirjoitti:

    Niin, tuskin tuollainen saa abloteja.👍

    Ei saa, mutta toi Abloy. Tuleekohan se oy-pääte siihen osakeyhtiö -sanasta.

    Äänestä

  • Tuulisydän kirjoitti:

    Niin, tuskin tuollainen saa abloteja.👍

    Kasakka vie abloteilla kiinnittämättömät pesukoneetkin .

    Äänestä

  • Pätevä toi Putte lätissään..sa ne menemään kivikaudelle...montax maata niilä on frendejä?? Urheijat jää pois kisoista...länsi aotoja..ne ei liiku...Mitens on nniiden matkailu..Viipurisssa itetään SUomalaisia,..mitens on juusto tilanne,,,WC paperia ei oo...jne.. Ei ole valehtelua Ukrainasta muuta ku teiltä...ei oo sotaa...kaatuneita muka ei oo... ym..älä viitsi ryssän trolli
    Suomessa meihin toi iske,,,mutta saathan rehua kaukaloosi ja tulee maha töyteen

    1Äänestä

  • Lapsi kaapauxet ja..Putte TVä Emme pommita siviili kohteita....

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Lisäksi uskot vakaasti, että Maa on 6000 vuotta vanha, vai mitä?

    Tottakait uskon että se on 600 vuotta. mutta tiedätkö muinka paljon vanhempi se on Siinä onkin arvaamista. Kun suomessakin on asutusta ollut 11 000 vuotta

    Äänestä

  • Ennen saa paskasta peltiä,kun Putinista ihmisen. Saatana se on. Kirjakin on tehty.

    Äänestä

USAn presidentti Bidenilla on aivan toisenlainen ongelma - hän ei tiedä missä on ja minne menossa puheidensa jälkeen. Hän kättelee olemattomia ihmisiä ja pyörii kuin puolukka pillussa odottaen apua.
Ja hänellä on ydinasesalkku hallussaan. Olemme todella arpapelillä turvassa.

Äänestä
  • Sillä välia...mutta osaa toimittaa Ukrainan armeille sotaan tavaraa..HIMARS ym vai mitä???

    1Äänestä

Se on koirille oikein,että luut on kovia.

Äänestä

Hiljainen demarshi, eli diplomaattinen kannanotto.:)

1Äänestä

Ei tule aplodeja pikku voovalle , taisi tulla paha mieli .

1Äänestä

En ihmettele, että hänestä puhutaan Putinina. Natottaja tarvitsee syyllisen jota solvata. Jos vain lehdistö sanoo, että hän oli Putin, ja ongelma tuo ja tämä, natottajat kumartavat - "kyllä, hän se on!"
Pakkohan se, kun USA on näyttänyt esimerkkiä yhdestä vihollisesta.

Äänestä

Suurvaltoja johtavat puolidementoituneet miehet.

Äänestä

näin

Äänestä

No ei sitä paljon jakseta hurrata vladille kun talouden alijäämä on 27 miljardia dollaria.

1Äänestä

näin

Äänestä

Kumpi on nöyryyttävämpää se että Lavroville ja hänen valheilleen nauretaan päin naamaa Intiassa kun hän valehtelee totuttuun tyyliinsä vai se että pikkuinen psyko Putin joka valmistuttaa harhoissaan itsestään jo ikoneitakin odottaa suuria aplodeja kuuntelijoilta jotka ovat hiljaa ja halveksivat tätä vähämielistä harhoissaan elävää reppanaa

1Äänestä

näin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Putinin kiusallinen hetki: Odotti turhaan aplodeja
Putin piti puheessa suurlähettiläille usean tauon, mutta kukaan ei taputtanut. Presidentti näytti menevän tilanteessa ymmälleen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin joutui keskiviikkona sietämään kiusallista hiljaisuutta useiden maiden suurlähettiläille pitämässään puheen jälkeen. Putin piti puheensa päätteeksi useamman tauon, joiden aikana hän ilmeisesti odotti yleisöltä aplodeja.

Niitä ei kuitenkaan kuulunut.

Putinin piinaavat hetket näkyvät Venäjän Kremlin sivuillaan julkaiseman videon loppupuolella. Videon voi katsoa tekstitettynä yltä.

Tilaisuudessa oli kyse seremoniasta, jossa presidentti ottaa virallisesti vastaan uusien suurlähettiläiden valtakirjat. Tilaisuudessa oli mukana 17 eri maan lähettiläät, muun muassa USA:n Lynne M. Tracy, Norjan Robert Kvile sekä Tanskan Jakob Henningsen.

Paikalla olevista lähettiläistä enemmistö oli kuitenkin maista, jotka ovat jollain tapaa tukeneet Venäjää sen hyökkäyssodan aikana. Heitä olivat esimerkiksi Syyrian lähettiläs Bashar Jaafari ja Zimbabwen lähettiläs Ambrose Mutinhiri. Monet muut lähettiläät olivat maista, jotka ovat äänestäneet tyhjää YK:n yleiskokouksissa ja siten kieltäytyneet tuomitsemasta Venäjää.

Näin Putin kiemurteli
Puheensa aikana Putin esitteli lyhyesti Venäjän suhteita eri maiden kanssa. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat Putinin mukaan kriisissä. Tanskan suhteen Putin otti puheeksi Nord Stream -kaasuputkiin kohdistuneet sabotaasit ja sanoi toivovansa, että Tanska perustaisi kansainvälisen komission tutkimaan asiaa.

Putin kehui venäläistä ”tasapainottavaa ulkopolitiikkaa”, joka hänen mukaansa perustuu ”erityiseen vastuuseen vakauden ja turvallisuuden ylläpitämiseksi niin globaalilla kuin alueellisellakin tasolla”. Puheensa päätteeksi Putin käänsi katseen tulevaisuuteen ja sanoi toivovansa, että aika Venäjällä tulee olemaan suurlähettiläille antoisaa.

Tämän jälkeen hän piti ensimmäisen tauon aplodeja varten. Mitään ei tapahtunut, joten Putin jatkoi.

– Toivon teille kaikilla kaikkea parasta. Kiitän teitä.

Jälleen seurasi tauko, mutta kukaan ei taputtanut.

Tässä vaiheessa Kremlin julkaisema video päättyy. Verkkomedia Meduzan julkaisema video näyttää kuitenkin vielä seuraavat kiusalliset hetket.

Videolla näkyy, kuinka Putin puheensa jälkeen siirtyy hieman sivuun puhujanpöntöltä ja nyökkää yleisönsä suuntaan.

– Siinä kaikki, selvä...

Sitten hän vilkuttaa yleisölle ja sanoo englanniksi ”All the best” eli ”Kaikkea hyvää”, minkä jälkeen hän kääntyy ympäri ja kävelee pois.

Videota Putinin puheesta on jakanut Twitterissä muun muassa kenraalimajuri evp Harri Ohra-aho. Hänen huomionsa kiinnittyy tapaan, jolla Putin tuntuu tiedustelu-upseeritaustastaan huolimatta menevän tilanteessa ymmälleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu