Miksi uskovien tulee lukea ja opiskella Raamattua?

Anonyymi-ap

Meidän pitäisi lukea ja opiskella Raamattua, koska Jumala on muuttumaton ja ihmiskunnan olemus ei muutu. Raamattu on yhtä ajankohtainen meille nykyään, kuin milloin se kirjoitettiin. Teknologia muuttuu, mutta ihmiskunnan olemus ja mielihalut eivät muutu. Lukiessamme Raamatun sivuilta historian kuvauksia, huomaamme, että kyseessä ovat ihmisten keskinäiset suhteet ja yhteisöjen suhteet, "ei mitään uutta auringon alla", Saarn. 1:9. Ihmiskunnan etsiessä rakkautta ja tyydytystä kaikista mahdollisista paikoista, Jumala – meidän hyvä ja laupias Luojamme – kertoo meille pysyvän onnen lähteen. Hänen Sanansa, Raamattu, on niin tärkeä, että Jeesus sanoi siitä, "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta" (Matt. 4:4). Toisien sanoen, jos me haluamme elää täysipainoista elämää, sellaista elämää kuin Jumala tarkoitti, meidän täytyy kuunnella ja noudattaa Jumalan kirjoitettua Sanaa.

Meidän pitää lukea ja opiskella Raamattua, koska ympärillämme on niin paljon väärää opetusta. Raamattu antaa meille mittanuoran, jonka avulla erotamme totuuden vääryydestä. Se kertoo meille, millainen Jumala on. Väärä käsitys Jumalasta johtaa epäjumalanpalvontaan. Silloin me palvelemme jumalaa, joka on erilainen kuin oikea Jumala. Raamattu kertoo meille, kuinka me pääsemme taivaaseen ja kuinka se ei tapahdu hyvien tekojemme, kasteen tai muiden tekojemme avulla (Joh. 14:6; Ef. 2:1-10; Jesaja 53:6; Room. 3:10-18, 5:8, 6:23, 10:9-13). Samoin Jumalan Sana osoittaa meille, kuinka paljon Jumala rakastaa meitä (Room. 5:6-8; Joh. 3:16). Tämän oppimalla me puolestamme päädymme rakastamaan häntä (1. Joh. 4:19).

Raamattu varustaa meidät palvelemaan Jumalaa (2. Tim. 3:17; Ef. 6:17; Hebr. 4:12). Se auttaa meitä ymmärtämään, kuinka pelastumme synneistämme ja niiden kohtalokkailta seurauksilta (2. Tim. 3:15). Jumalan Sanan tutkiskelu sydämissämme ja sen opetusten noudattaminen tuo onnea elämäämme (Joos. 1:8; Jaak. 1:25). Jumalan Sana auttaa meitä havaitsemaan synnin elämässämme ja pääsemään siitä eroon (Ps. 119:9, 11). Se ohjaa elämäämme, tehden meidät opettajiamme viisaammiksi (Ps. 32:8, 119:99; Sananl. 1:6). Raamatun avulla vältymme tuhlaamasta elämäämme tarpeettomaan ja tilapäiseen (Matt. 7:24-27).

572

1829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin se on.

      • Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

        Sinun mielipiteesi ei kiinnosta meitä uskovia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei?

        Ei ole mikään mielipide, että usko loppui ikuisesti lukemalla Raamattua.

        Mieti sitä, tollo!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mieti sitä, tollo!

        Ei tarvitse miettiä. Raamattu ratkaisi että olen ateisti.

        Millä sinä miettisitkään?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei tarvitse miettiä. Raamattu ratkaisi että olen ateisti.

        Et vieläkään huomannut🤔

        Kuutio aivan tajuttoman tuhdissa kunnossa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

        Tuhlaamassa taas elämän päiviä netissä kun tämän ajan voisi elää toisia kunnioittaen auttaen ja työtä tehden. Normaali älyisiä ei vaivaa mikään epäuskon henki.

      • torre3 kirjoitti:

        Olen pahoillani, että sinulle kävi niin.

        Minulle raamattu merkitsee paljon. Kaikkea en ymmärrä siitä. Mutta tässä maailmassa on paljon sellaista, jota en ymmärrä. En ymmärrä esim. munuaisten toimintaa, niin että voisin sen järkevästi selittää. Siinä on niin paljon sellaista, mikä on vain uskon varassa. Minä uskon, koska lääkäri on niin kertonut, mutta järjellä en voi sitä ymmärtää. Miten osaisin kertoa, mistä ajatus tulee päähäni, se vain tulee. En osaa kertoa, mitä aivoissani tapahtuu, kun ajattelen. Ja paljon muuta ihmeellisyyksiä on ihmisruumiissa, mitä en ymmärrä.

        Samoin on raamatussa. Aluksi luinkin uutta testamenttia, koska se on helpompi lukea. Sielläkin on sellaista, mitä ei järjellä voi selittää. Siinä kohtaa nostan näkymätöntä hattuani ja hyppään yli seuraavaan lukuun.

      • Monkki kirjoitti:

        Kun luin Raamattua kunnolla, niin ensimmäisenä siitä putosi pyhyys pois. Raamattu olikin raakuksia täynnä, ja niihin Jumala antoi ohjeet ja oli itsekin tappopuuhissa

        Minä aloitin VT, koska UT oli niin tuttu.

        Eräs erikoinen tapaus: Jumala kuulemma loi kaiken, vaikka sille ei ollut näkijää. Kirjoitustaitokin tuli vasta älyttömän paljon myöhemmin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuhlaamassa taas elämän päiviä netissä kun tämän ajan voisi elää toisia kunnioittaen auttaen ja työtä tehden. Normaali älyisiä ei vaivaa mikään epäuskon henki.

        Sinulla oli kyllä vähän liikaa kirjoitusvirheitä, että sinua ei voi ihan vakavasti ottaa.

        Mutta olen elämäni aikana auttanut rajusti, pysyen itse köyhänä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kun luin Raamattua kunnolla, niin ensimmäisenä siitä putosi pyhyys pois. Raamattu olikin raakuksia täynnä, ja niihin Jumala antoi ohjeet ja oli itsekin tappopuuhissa

        Minä aloitin VT, koska UT oli niin tuttu.

        Eräs erikoinen tapaus: Jumala kuulemma loi kaiken, vaikka sille ei ollut näkijää. Kirjoitustaitokin tuli vasta älyttömän paljon myöhemmin.

        Kuutio on älyttömän tuhdissa kunnossa.

        OIet ainoa joka ei huomaa selvää asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielipiteesi ei kiinnosta meitä uskovia.

        Onkos se Allah ihan vaan teidän omaisuutta?

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Olen pahoillani, että sinulle kävi niin.

        Minulle raamattu merkitsee paljon. Kaikkea en ymmärrä siitä. Mutta tässä maailmassa on paljon sellaista, jota en ymmärrä. En ymmärrä esim. munuaisten toimintaa, niin että voisin sen järkevästi selittää. Siinä on niin paljon sellaista, mikä on vain uskon varassa. Minä uskon, koska lääkäri on niin kertonut, mutta järjellä en voi sitä ymmärtää. Miten osaisin kertoa, mistä ajatus tulee päähäni, se vain tulee. En osaa kertoa, mitä aivoissani tapahtuu, kun ajattelen. Ja paljon muuta ihmeellisyyksiä on ihmisruumiissa, mitä en ymmärrä.

        Samoin on raamatussa. Aluksi luinkin uutta testamenttia, koska se on helpompi lukea. Sielläkin on sellaista, mitä ei järjellä voi selittää. Siinä kohtaa nostan näkymätöntä hattuani ja hyppään yli seuraavaan lukuun.

        Juuri näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mielipiteesi ei kiinnosta meitä uskovia.

        Se on rasite!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti sitä, tollo!

        Ei sillä ole aivoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

        Sama tapahtui minulle.
        Jo yhdeksän vuotiaana lapsena, kun pappi kirkossa puhui itsensä ristiin, rupesin ihmettelemään sen papin mokaa. Kertoi ensin yhtenä sunnuntaina Jeesuksen vanhempien lapsineen paenneen Egyptiin, ja sitten toisena sunnuntaina kumosi sen viikkoa aikaisemmin kertomansa tarinan, kertomalla heidän olleenkin Jeesuksen syntymisen jälkeisen viikon täysin turvallisin mielin Beetlehemissä, ja matkustaneen sitten kenenkään heitä jahtaamatta takaisin kotiinsa Nasaretiin.
        Vanhempana sitten luin Raamatun useaan kertaan kannesta kanteen, ennenkuin aloitin tarkemmat tutkimukseni siitä, ja ihmettelin vain, kuinka skitsofreni pitää ihmisen olla, pystyessään kaiken sen sieltä lukemansa, sopeuttamaan "uskoonsa".
        Omiin selityksiinsä he tukeutuvat uskossaan, eivätkä Raamattuun!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kun luin Raamattua kunnolla, niin ensimmäisenä siitä putosi pyhyys pois. Raamattu olikin raakuksia täynnä, ja niihin Jumala antoi ohjeet ja oli itsekin tappopuuhissa

        Minä aloitin VT, koska UT oli niin tuttu.

        Eräs erikoinen tapaus: Jumala kuulemma loi kaiken, vaikka sille ei ollut näkijää. Kirjoitustaitokin tuli vasta älyttömän paljon myöhemmin.

        Onko sinulla joku elefanttitauti kun jalkasi on kuin norsun kavio

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

        Helluntailaiset on fanaatikkoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tapahtui minulle.
        Jo yhdeksän vuotiaana lapsena, kun pappi kirkossa puhui itsensä ristiin, rupesin ihmettelemään sen papin mokaa. Kertoi ensin yhtenä sunnuntaina Jeesuksen vanhempien lapsineen paenneen Egyptiin, ja sitten toisena sunnuntaina kumosi sen viikkoa aikaisemmin kertomansa tarinan, kertomalla heidän olleenkin Jeesuksen syntymisen jälkeisen viikon täysin turvallisin mielin Beetlehemissä, ja matkustaneen sitten kenenkään heitä jahtaamatta takaisin kotiinsa Nasaretiin.
        Vanhempana sitten luin Raamatun useaan kertaan kannesta kanteen, ennenkuin aloitin tarkemmat tutkimukseni siitä, ja ihmettelin vain, kuinka skitsofreni pitää ihmisen olla, pystyessään kaiken sen sieltä lukemansa, sopeuttamaan "uskoonsa".
        Omiin selityksiinsä he tukeutuvat uskossaan, eivätkä Raamattuun!

        Jeesus syntyi betlehemissä ja sieltä he pakenivat herodesta Egyptiin ja sieltä muuttivat nasaretiin asumaan . Olet voinut itsekin lukea tämän uudesta testamentista . Kristityillä ei ole mitään fariseus tyyppiä epäuskon syntiä

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Olen pahoillani, että sinulle kävi niin.

        Minulle raamattu merkitsee paljon. Kaikkea en ymmärrä siitä. Mutta tässä maailmassa on paljon sellaista, jota en ymmärrä. En ymmärrä esim. munuaisten toimintaa, niin että voisin sen järkevästi selittää. Siinä on niin paljon sellaista, mikä on vain uskon varassa. Minä uskon, koska lääkäri on niin kertonut, mutta järjellä en voi sitä ymmärtää. Miten osaisin kertoa, mistä ajatus tulee päähäni, se vain tulee. En osaa kertoa, mitä aivoissani tapahtuu, kun ajattelen. Ja paljon muuta ihmeellisyyksiä on ihmisruumiissa, mitä en ymmärrä.

        Samoin on raamatussa. Aluksi luinkin uutta testamenttia, koska se on helpompi lukea. Sielläkin on sellaista, mitä ei järjellä voi selittää. Siinä kohtaa nostan näkymätöntä hattuani ja hyppään yli seuraavaan lukuun.

        Tärkeintä on lukea oikeaa Raamattua, ei satanistista väännöstä, joita on siinnyt 1880-luvulta lähtien systemaattisesti. Koska Jumalan sana on sinulle tärkeä, luepa, mitä Brandon Peterson on havainnut KJB:sta; hänen kirjansa Sealed by the King löytyy samannimiseltä dot com -sivulta. monisatasivuisen teoksen voi ladata ilmaiseksi tai voi maksaakin, haluamansa summan. Hän näyttää siinä havainnollisesti, miten lukemattomilla tavoilla KJB on jaollinen Jumalan numerolla, seitsemällä. Ehkä tiedät jo tästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti sitä, tollo!

        "Mieti sitä, tollo!"

        Onko tuollainen uskovaisen puhetta?

        En muuten usko että ainakaan sinä olisit Raamattua omin päin lukenut ja tutkiskellut!

        Että jatkuvasti sieltä vain muutamaa harvaa jaetta jahkaillaan, EI OLE Raamatun lukemista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus syntyi betlehemissä ja sieltä he pakenivat herodesta Egyptiin ja sieltä muuttivat nasaretiin asumaan . Olet voinut itsekin lukea tämän uudesta testamentista . Kristityillä ei ole mitään fariseus tyyppiä epäuskon syntiä

        Olet säälittävä uskovainen. Et edes Raamattua ole lukenut, tai sitten olet lukihäiriöinen.

        Luukkaan evankeliumi:
        2:21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
        2:22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen

        2:39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.

        Et ole synnitön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos se Allah ihan vaan teidän omaisuutta?

        Allah on sama kuin GOD, Gas on delivery?

        Kävivätkö he Alexandrian kirjastossa siellä Egyptissä ?

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä,

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

        Otetaan kunnollinen riisipiirakka ja laitetaan päälle pehmeästä mango hedelmästä leikattu viipale jos ei ole mangoa voi ostaa piltti vauvan ruoka purkkeja 2-4 kpl ja siitä sivellä päälle.Tai kunnon metwurstia viipale ja minitomaattia viipaleina.Petsiljaa.Vitamiinit siinä ja lasi maitoa.Nyt jaksaa taas istua koneilla.Vappuna voi ottaa maidon tilalle simaa tai oluen.PIKKUPULLO kuohuviiniä Alkossa maksaa 4€ sen voi ostaa niillä tölkin palautus rahoilla.Amen.Hyvää Suomen työväestön ja opiskelijoiden vappujuhlaa muilla on kevät juhlaa.

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Olen pahoillani, että sinulle kävi niin.

        Minulle raamattu merkitsee paljon. Kaikkea en ymmärrä siitä. Mutta tässä maailmassa on paljon sellaista, jota en ymmärrä. En ymmärrä esim. munuaisten toimintaa, niin että voisin sen järkevästi selittää. Siinä on niin paljon sellaista, mikä on vain uskon varassa. Minä uskon, koska lääkäri on niin kertonut, mutta järjellä en voi sitä ymmärtää. Miten osaisin kertoa, mistä ajatus tulee päähäni, se vain tulee. En osaa kertoa, mitä aivoissani tapahtuu, kun ajattelen. Ja paljon muuta ihmeellisyyksiä on ihmisruumiissa, mitä en ymmärrä.

        Samoin on raamatussa. Aluksi luinkin uutta testamenttia, koska se on helpompi lukea. Sielläkin on sellaista, mitä ei järjellä voi selittää. Siinä kohtaa nostan näkymätöntä hattuani ja hyppään yli seuraavaan lukuun.

        Normaali älyiset tietää että on luojan luomaa luomakuntaa ja Jeesus on syntien sovitus ilman kirjojakin jos on kuulolaite kuulee paremmin evankeliumin .....

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kun luin Raamattua kunnolla, niin ensimmäisenä siitä putosi pyhyys pois. Raamattu olikin raakuksia täynnä, ja niihin Jumala antoi ohjeet ja oli itsekin tappopuuhissa

        Minä aloitin VT, koska UT oli niin tuttu.

        Eräs erikoinen tapaus: Jumala kuulemma loi kaiken, vaikka sille ei ollut näkijää. Kirjoitustaitokin tuli vasta älyttömän paljon myöhemmin.

        Uudessa testamentissa sen nimi viittaa siihen minkä Jeesus jätti meille niin se on liiton kirja lupaukset täyttyi olet saanut anteeksi ja sovitettu.Jeesuksen ilmestys on niille jotka näkee Jeesuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus syntyi betlehemissä ja sieltä he pakenivat herodesta Egyptiin ja sieltä muuttivat nasaretiin asumaan . Olet voinut itsekin lukea tämän uudesta testamentista . Kristityillä ei ole mitään fariseus tyyppiä epäuskon syntiä

        Kyllä totuus ✝️✝️✝️✝️💙💙💙✝️✝️✝️♥️♥️♥️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio on älyttömän tuhdissa kunnossa.

        OIet ainoa joka ei huomaa selvää asiaa.

        Totta puhut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta puhut!

        Tuoko kuuluu tämän keskustelun tai palstan aiheepiiriin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuoko kuuluu tämän keskustelun tai palstan aiheepiiriin?

        aiheepiiriin >>> aihepiiriin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos se Allah ihan vaan teidän omaisuutta?

        Oikeasti on yksi luoja vaikka ihmiset keksii miljoonia jumalia ja rahankeruu huijauksia mutta omia mielikuvia jumalista ikäänkuin se olisi yhtä tyhmä kuin luomansa ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tapahtui minulle.
        Jo yhdeksän vuotiaana lapsena, kun pappi kirkossa puhui itsensä ristiin, rupesin ihmettelemään sen papin mokaa. Kertoi ensin yhtenä sunnuntaina Jeesuksen vanhempien lapsineen paenneen Egyptiin, ja sitten toisena sunnuntaina kumosi sen viikkoa aikaisemmin kertomansa tarinan, kertomalla heidän olleenkin Jeesuksen syntymisen jälkeisen viikon täysin turvallisin mielin Beetlehemissä, ja matkustaneen sitten kenenkään heitä jahtaamatta takaisin kotiinsa Nasaretiin.
        Vanhempana sitten luin Raamatun useaan kertaan kannesta kanteen, ennenkuin aloitin tarkemmat tutkimukseni siitä, ja ihmettelin vain, kuinka skitsofreni pitää ihmisen olla, pystyessään kaiken sen sieltä lukemansa, sopeuttamaan "uskoonsa".
        Omiin selityksiinsä he tukeutuvat uskossaan, eivätkä Raamattuun!

        Aivoissasi on joku sekoittava huume ehkä . Jeesus oli Egyptissä Betlehemin jälkeen sieltä he menivät nasaretiin asumaan koska Herodes vainosi heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet säälittävä uskovainen. Et edes Raamattua ole lukenut, tai sitten olet lukihäiriöinen.

        Luukkaan evankeliumi:
        2:21 Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
        2:22 Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen

        2:39 Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.

        Jassoo onko aukko evankeliumissa välille syntymä Betlehem 20 km Jerusalemista ympärileikkaus Egypti nasareth. Betlehem on siinä Jerusalemin kyljessä nykyäänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole synnitön.

        Ei maan päällä ole ketään synnitöntä siksi Jeesuksen pitkin kärsiä pahojen takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävivätkö he Alexandrian kirjastossa siellä Egyptissä ?

        Egyptin kirkot on muistoksi Jeesuksesta myös Mooses Abraham oli Egyptissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Egyptin kirkot on muistoksi Jeesuksesta myös Mooses Abraham oli Egyptissä.

        Kun on vaan yksi luoduista niin stressi katoaa.Voi vaan olla mikä on. Välttää pahaa.Hiukan noi Mooseksen seilaamiset tuolla niilillä hämmästyttää kun siellä on miljoonia krokotiilejä käärmeitä liskoja ja Kleopatra siellä kylpemässä .....

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

        Onko jäänyt parannus tekemättä...?

        Sana ei hyödytä, jos se ei uskossa sulaudu, vaan ihminen kieltää kuulemansa tai lukemansa. Ja jos tarpeeksi kauan kieltää sanan, saattaa Jumala paaduttaa niin, ettei se enää voikaan uskossa sulautua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allah on sama kuin GOD, Gas on delivery?

        Allah on mummo jumala.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja toisin päin. Kun itse luin Raamattua vielä kerran erittäin vakavasti ja tehden muistiinpanoja, meni usko lopullisesti.

        Kirjaimista pitää siirtyä elämään elävään Jeesukseen joka puhui söi käveli ihmisenä ei ole mikään Satu tai kirjaimen vanhassa vasta ennustuksen tasolla uudessa testamentissa vain kerrotaan sen ajan konkreettisista tapahtumista mitä ihmisten keskellä tapahtui nämä on silloin eläneitä oikeita ihmisiä.JEESUS ihminen kävelee Jumalan poika rukoilee grillaa kalaa genesaretilla ja elää ihmisten keskellä.Kreikkalaiset otti vastaan iloiten hyvän evankeliumin kun se heille kerrottiin puhumalla.Simon Pietari juutalainen kalastaja liikkui Jeesuksen kanssa puhui hänen kanssa sen kallion kanssa johon uskomalla saa anteeksi.Kulmakivi kaiken lohdutuksen Jumala ihmisenä.Menkää nyt elämään se elämä mikä teillä on menette uimaan kalaan pyöräilemään jumppaan soittotunnille ja harrastatte kivoja asioita.Askartelu voi olla ammatti.Suomessa on valtion kirkot me olemme ottaneet iloiten vastaan hyvän sanoman pojasta Jeesuksesta jos ennen lutteriakin meillä veisattiin virsiä myös Viipurissa kun stalinistit alkoi pommittaa koulujamme.Älkää enää pilkatko täällä.Hyvää joulua hyvää pääsiäistä hyvää helatorstaista hyvää Johannes Kastajan juhannusta hyvää helluntai päivää.Oikein hyvää Jeesuksen ylösnousemus päivää tänään.Pilkkaajat ei pelastu kertoo Ilmestyskirja kääntykää siis.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei tarvitse miettiä. Raamattu ratkaisi että olen ateisti.

        Ei Raamattua saa lukea jos ei ole opiskellut ja hyvä sanoma siellä on vain sovitus pojassa Kristuksessa muu onkin meidän pahoja tekoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kun luin Raamattua kunnolla, niin ensimmäisenä siitä putosi pyhyys pois. Raamattu olikin raakuksia täynnä, ja niihin Jumala antoi ohjeet ja oli itsekin tappopuuhissa

        Minä aloitin VT, koska UT oli niin tuttu.

        Eräs erikoinen tapaus: Jumala kuulemma loi kaiken, vaikka sille ei ollut näkijää. Kirjoitustaitokin tuli vasta älyttömän paljon myöhemmin.

        Kyllä kaikki ihmiset näkee luodut luonnon tähdet kuun auringon vedet tulivuoret puut elukat hirveää onkin syntien tähden tullut tappaminen elukoitten syöminen elukat syö toisiaan se on oikein että se iljettää silloin et ole paatunut.Jeesus tuli tän syntien seurauksista kärsivän ihmiskaupan keskelle kertomaan taivaasta meille.Kehotti auttamaan toisiamme.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla oli kyllä vähän liikaa kirjoitusvirheitä, että sinua ei voi ihan vakavasti ottaa.

        Mutta olen elämäni aikana auttanut rajusti, pysyen itse köyhänä.

        Köyhyys juttu kyllä haisee Torre.Nöyristely on lihallista lihan tyydyttämistä.Vain Jeesus riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä on lukea oikeaa Raamattua, ei satanistista väännöstä, joita on siinnyt 1880-luvulta lähtien systemaattisesti. Koska Jumalan sana on sinulle tärkeä, luepa, mitä Brandon Peterson on havainnut KJB:sta; hänen kirjansa Sealed by the King löytyy samannimiseltä dot com -sivulta. monisatasivuisen teoksen voi ladata ilmaiseksi tai voi maksaakin, haluamansa summan. Hän näyttää siinä havainnollisesti, miten lukemattomilla tavoilla KJB on jaollinen Jumalan numerolla, seitsemällä. Ehkä tiedät jo tästä.

        Satanisteille onkin numerot pääosassa 666

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tapahtui minulle.
        Jo yhdeksän vuotiaana lapsena, kun pappi kirkossa puhui itsensä ristiin, rupesin ihmettelemään sen papin mokaa. Kertoi ensin yhtenä sunnuntaina Jeesuksen vanhempien lapsineen paenneen Egyptiin, ja sitten toisena sunnuntaina kumosi sen viikkoa aikaisemmin kertomansa tarinan, kertomalla heidän olleenkin Jeesuksen syntymisen jälkeisen viikon täysin turvallisin mielin Beetlehemissä, ja matkustaneen sitten kenenkään heitä jahtaamatta takaisin kotiinsa Nasaretiin.
        Vanhempana sitten luin Raamatun useaan kertaan kannesta kanteen, ennenkuin aloitin tarkemmat tutkimukseni siitä, ja ihmettelin vain, kuinka skitsofreni pitää ihmisen olla, pystyessään kaiken sen sieltä lukemansa, sopeuttamaan "uskoonsa".
        Omiin selityksiinsä he tukeutuvat uskossaan, eivätkä Raamattuun!

        Kun kasvaa uskon tiellä, ei enää takerru pieniin virheisiin, joita eri puhujat tekevät.Minäkin nuorempana aina a2yskin"kun kuulin virheitä. Nyt vain otan sen, mikä on hyvää, ja loput jätän lautasen reunalle.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoo raamatussa:
      "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne NIISSÄ elämä, ja ne juuri todistavat
      MINUSTA" Joh: 5: 39

      raamattu on Jumalan sanaa, kuitenkin: "ymmärrätkö myös mitä luet" Apt: 8: 30

      eihän raamattu mikään "lakikirja" ole, vaan kertomus Jumalan teoista Jumalan
      suunnitelmasta ihmiskunnalle Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

      "Se on täytetty" Joh: 19: 30

      • "...eihän raamattu mikään "lakikirja" ole, vaan kertomus Jumalan teoista Jumalan
        suunnitelmasta ihmiskunnalle Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa."

        Tuo tosin koskee UT:tia, mutta muuten asia on juuri noin.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "...eihän raamattu mikään "lakikirja" ole, vaan kertomus Jumalan teoista Jumalan

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta, tulevasta Vapahtajasta, mikä sitten toteutuu UT:ssa,

        "Sen vuoksi Jumala itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
        pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." Jes: 7: 14

        Uudessa testamentissa toteutuu:
        "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja tälle on annettava nimi Immanuel",
        mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Matt: 1: 23

        raamattu on kokonaisuus, - uudessa testamentissa toteutuu kaikki Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa minkä Jumala on jo ennalta ilmoittanut.

        "...jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta..."

        Nämä ovat moderneja Raamatun tulkintoja, jossa tulkitaan nykyajasta käsin. Juutalaisten messias oli vähän toisenlainen.

        Ai, niitäkö syntyy useampiakin "messioita" kuin Jeesus. Kristitylle Jeesus on tuo messias.

        Eiköhän tapahtumat pidä tulkita ihan niiden tapahtumista käsin.

        Vai mitä?

        Miksi tulkitset etkä lue?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        Vai mitä?

        Miksi kenenkään pitäisi uskoa väitteitäsi?

        On varmasti kyse juutalaisten Messiaasta mitä Raamattuun tulee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On varmasti kyse juutalaisten Messiaasta mitä Raamattuun tulee.

        Sinun mölinäsi ei kiinnosta.

        Oletko mummomuori? 🤣🤣🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mölinäsi ei kiinnosta.

        On silti pakko pitäytyä Raamattuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko mummomuori? 🤣🤣🤣

        Etkö osaa vastata yksinkertaiseen kysymykseen?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On silti pakko pitäytyä Raamattuun.

        Pakko kertoa Totuus!

        Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai, niitäkö syntyy useampiakin "messioita" kuin Jeesus. Kristitylle Jeesus on tuo messias.

        "Ai, niitäkö syntyy useampiakin "messioita" kuin Jeesus."

        OIkeastaan niitä jotka ovat väittäneet olevansa messiaita, on ollut lukuisia.

        Juutalaiset yhä odottavat VT:n lupaamaa messiasta.

      • Anonyymi

        Kuollutta uskonnollisuutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        MITÄ VITUN LAKIA ON JOS LUOJA ON LUONUT MEIDÄT.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta, tulevasta Vapahtajasta, mikä sitten toteutuu UT:ssa,

        "Sen vuoksi Jumala itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
        pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." Jes: 7: 14

        Uudessa testamentissa toteutuu:
        "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja tälle on annettava nimi Immanuel",
        mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Matt: 1: 23

        raamattu on kokonaisuus, - uudessa testamentissa toteutuu kaikki Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa minkä Jumala on jo ennalta ilmoittanut.

        Tämä on merkkinä teille te löydätte lapsen seimeen kapaloituna.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "...jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta..."

        Nämä ovat moderneja Raamatun tulkintoja, jossa tulkitaan nykyajasta käsin. Juutalaisten messias oli vähän toisenlainen.

        Jeesus on juutalaisten kuningas ja messias jonka he itse tappoivat. Jeesus oli 30 vuotias.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, niitäkö syntyy useampiakin "messioita" kuin Jeesus. Kristitylle Jeesus on tuo messias.

        Vääriä jeesuksia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tapahtumat pidä tulkita ihan niiden tapahtumista käsin.

        Juu Jesajan kirja 53 oikein Ristillä messias

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        Vai mitä?

        Kerros mitä lakia on siinä että maailma on luotu me kaikki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On silti pakko pitäytyä Raamattuun.

        Ketään ei syrjitä kankaiden takia mitä vetää päällään täällä. Ihminen syntyy alastomana ja kutoo kankaita ihon suojaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        No ei, vaan uskin hätävale kun ei parempaa selitystä keksinyt.

      • Anonyymi

        Niin kun Jeesus oli ihmisenä maan päällä oli kirjoitettu profetia toteutunut hänestä älkää nyt häntä musyeeksi Luukko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        LUODA JOTAIN TARKOITTAA TÄÄLLÄ ELÄVÄÄ OLENTOA ETKÖ NÄE MITÄÄN TÄÄLLÄ ??? MUSTETTAKO NUOLET KUN VOIT KATSELLA KUKKASIA.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On varmasti kyse juutalaisten Messiaasta mitä Raamattuun tulee.

        RISTIIN NAULITSIVAT OMIAAN HEIDÄN TAPOJAAN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on merkkinä teille te löydätte lapsen seimeen kapaloituna.

        Jeesus on uuden liiton merkkinä ja ylösnoussut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta, tulevasta Vapahtajasta, mikä sitten toteutuu UT:ssa,

        "Sen vuoksi Jumala itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
        pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." Jes: 7: 14

        Uudessa testamentissa toteutuu:
        "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja tälle on annettava nimi Immanuel",
        mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Matt: 1: 23

        raamattu on kokonaisuus, - uudessa testamentissa toteutuu kaikki Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa minkä Jumala on jo ennalta ilmoittanut.

        “ "Sen vuoksi Jumala itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
        pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." Jes: 7: 14 “

        Jesaja:
        7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
        7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

        Hebrealaiskirje:
        5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

        Jaakobin kirje:
        1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.

        " Uudessa testamentissa toteutuu:

        mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Matt: 1: 23 "

        Tuon enempää jumalastasi Immanuelista ei sitten Uudessa Testamentissä kerrotakaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        Tuo on ilmeisesti päättelyn tulos, eihän siellä ollut ( jehovan) todistajia paikalla.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "...eihän raamattu mikään "lakikirja" ole, vaan kertomus Jumalan teoista Jumalan
        suunnitelmasta ihmiskunnalle Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa."

        Tuo tosin koskee UT:tia, mutta muuten asia on juuri noin.

        Vanhan profeettajoukon ennustukset kävi toteen pojassa Jeesuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta, tulevasta Vapahtajasta, mikä sitten toteutuu UT:ssa,

        "Sen vuoksi Jumala itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
        pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." Jes: 7: 14

        Uudessa testamentissa toteutuu:
        "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja tälle on annettava nimi Immanuel",
        mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Matt: 1: 23

        raamattu on kokonaisuus, - uudessa testamentissa toteutuu kaikki Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa minkä Jumala on jo ennalta ilmoittanut.

        KIRJOITUKSET KÄVI TOTEEN MESSIAS SYNTYI BETLEHEMISSÄ KUTEN OLI ENNUSTETTU.

      • Anonyymi

        Se on jo tehty kuten luominen ja anteeksianto sovitus ja ylösnousemus ei sitä enää tekemättömäksi saa ihmiset eikä luoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”
        Tuoko ei sinusta ole Jumalan teko?

        LUOJA ON LUONUT EGYPTIN FAARAOT KIELET SYNTISET JA KROKOTIILIT KOITTAKAA NYT OLLA VAAN LUOTUJA TÄÄLLÄ MUIDEN JOUKOSSA.TEKIN KUOLETTE.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "...jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta..."

        Nämä ovat moderneja Raamatun tulkintoja, jossa tulkitaan nykyajasta käsin. Juutalaisten messias oli vähän toisenlainen.

        Sä luetkin historiaa takaperin muut eteenpäin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jo Vanhan liiton profeetat kertoo Jeesuksesta, tulevasta Vapahtajasta, mikä sitten toteutuu UT:ssa,

        "Sen vuoksi Jumala itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
        pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." Jes: 7: 14

        Uudessa testamentissa toteutuu:
        "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja tälle on annettava nimi Immanuel",
        mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Matt: 1: 23

        raamattu on kokonaisuus, - uudessa testamentissa toteutuu kaikki Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa minkä Jumala on jo ennalta ilmoittanut.

        Profetiat täyttyi pojassa Jeesuksessa jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, niitäkö syntyy useampiakin "messioita" kuin Jeesus. Kristitylle Jeesus on tuo messias.

        Juutalaisille syntyy joka vuosi uusi messias sitä se kuolee taas syntyy uusi niinku saisi Laama siirtyy aina johonkin poikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tulkitset etkä lue?

        Joo katsokaas kun Jumala ei mikään mustekirjain. Se on elämän luoja ja henki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On varmasti kyse juutalaisten Messiaasta mitä Raamattuun tulee.

        Juu juutalaiset tappoi sen oikean Messiaan mutta onneksi se nousi kuolleista. Vääriä messiaita ne palvoo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On silti pakko pitäytyä Raamattuun.

        NIIN USKO EI OLE JOKAMIEHEN.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Ai, niitäkö syntyy useampiakin "messioita" kuin Jeesus."

        OIkeastaan niitä jotka ovat väittäneet olevansa messiaita, on ollut lukuisia.

        Juutalaiset yhä odottavat VT:n lupaamaa messiasta.

        Joo muut kuin yksi oikea on vääriä keksittyjä. Katsokaas kun Jeesus ei ruvennut sotimaan tappamaan vaan paransi sairaita ......et silleen hyvyys tuli taivaasta pahat ei kestänyt sitä koska heidän omat teot on pahoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerros mitä lakia on siinä että maailma on luotu me kaikki.

        Oonko rikkonut kohtaa älä tee huorin....älä varasta...älä väärennä.....sitten olet rikkonut koko lain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        “ "Sen vuoksi Jumala itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää
        pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel." Jes: 7: 14 “

        Jesaja:
        7:15 Voita ja hunajaa hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän;
        7:16 sillä ennenkuin poika on oppinut hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, tulee autioksi maa, jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

        Hebrealaiskirje:
        5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

        Jaakobin kirje:
        1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.

        " Uudessa testamentissa toteutuu:
        "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja tälle on annettava nimi Immanuel",
        mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme." Matt: 1: 23 "

        Tuon enempää jumalastasi Immanuelista ei sitten Uudessa Testamentissä kerrotakaan!

        Hunajaa maitoa rukousta ja iloa sovituksesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on ilmeisesti päättelyn tulos, eihän siellä ollut ( jehovan) todistajia paikalla.

        Joku Jehova varasteli TV asunnoista yhteen aikaan oikein oli jostain pukinmäestä

    • Anonyymi

      Vuosikymmeniä uskoon tulon jälkeen vielä luetaan ja opiskellaan Raamattua ja tapellaan verissäpäin pilkuista siellä keskenään. Sen näkee täällä. Ilman uskontoja ei olisi riitoja eikä sotia.

      • Anonyymi

        Kommunistit ovat tappaneet eniten ihmisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit ovat tappaneet eniten ihmisiä.

        Katoliset ja luterilaiset sotivat keskenään 30 vuotta, jolloin 40 prosenttia Saksan kansasta kuoli ja muualla Euroopassa lisää. Kristityt maat olivat mukana kahdessa Maailmansodassa.

        Kuka panee paremmaksi?

        Ateistit eivät koskaan sodi toisiaan vastaan?

      • " Ilman uskontoja ei olisi riitoja eikä sotia."

        Taitaa olla että aivan varmaan olisi riitoja ja etenkin sotia. Aina sitä jostain syy keksitään. Sodat muuten ovat aina olleet uskontojen varjolla selitettyjä, mutta syyt ovat aivan jossain muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit ovat tappaneet eniten ihmisiä.

        Luuletko että kommunistit kieltää Jeesuksen vai kaikki. Heitä on kaikista uskonnoista ja kyseessä on yleensä ihmisen oikeus palkkaan työstä millä elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunistit ovat tappaneet eniten ihmisiä.

        Stalin murhaaja oli myös kuin Juudas varas.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Katoliset ja luterilaiset sotivat keskenään 30 vuotta, jolloin 40 prosenttia Saksan kansasta kuoli ja muualla Euroopassa lisää. Kristityt maat olivat mukana kahdessa Maailmansodassa.

        Kuka panee paremmaksi?

        Juutalaiset ja muslimit hindut budhat on ollut mukana kaikissa sodissa maan päällä jo kauan ennen Jeesusta arabien Aasian sodat tataarit on muslimeiksi kääntyneitä ismaileja Jeesuksen aikana ei ollut vielä mitään mohamettia.Mihametti uskonto alkoi vasta 600 jälkeen Jeesuksen kuolleista nousemisen.

        No juutalaiset on aina murhannut juutalaisia vainonnut toinen toistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistit eivät koskaan sodi toisiaan vastaan?

        Mohamettiset sotii joka päivä ja judet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mohamettiset sotii joka päivä ja judet.

        Lähi idässä arabit tappaa toisiaan päivittäin.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        " Ilman uskontoja ei olisi riitoja eikä sotia."

        Taitaa olla että aivan varmaan olisi riitoja ja etenkin sotia. Aina sitä jostain syy keksitään. Sodat muuten ovat aina olleet uskontojen varjolla selitettyjä, mutta syyt ovat aivan jossain muualla.

        Mutta Jeesuksella et voi sotia selittää!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset ja muslimit hindut budhat on ollut mukana kaikissa sodissa maan päällä jo kauan ennen Jeesusta arabien Aasian sodat tataarit on muslimeiksi kääntyneitä ismaileja Jeesuksen aikana ei ollut vielä mitään mohamettia.Mihametti uskonto alkoi vasta 600 jälkeen Jeesuksen kuolleista nousemisen.

        Ei siltä ole vaikuttanut.

        Kristityt ovat olleet sotajalalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ateistit eivät koskaan sodi toisiaan vastaan?

        En ole huomannut.

        Missä noin on voinut olla? Maailmassa uskovia on ollut jotain 90 prosenttia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En ole huomannut.

        Missä noin on voinut olla? Maailmassa uskovia on ollut jotain 90 prosenttia.

        Et varmaan kun olet tollo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei siltä ole vaikuttanut.

        Kristityt ovat olleet sotajalalla.

        Miten määrittelet kristityn?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten määrittelet kristityn?

        Kristitty uskoo Jeesukseen. Muut eivät usko.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Katoliset ja luterilaiset sotivat keskenään 30 vuotta, jolloin 40 prosenttia Saksan kansasta kuoli ja muualla Euroopassa lisää. Kristityt maat olivat mukana kahdessa Maailmansodassa.

        Kuka panee paremmaksi?

        Kielelliset väärin käsitykset sekoittaa kun ei ymmärretä toisten kieltä. Babylon on edelleen eufratilla. Ei sekään siirry eikä harmageddon laakso Israelissa siellä sekin on. Luvattu maallinen maa on edelleen jordanilla mutta Egypti siinailla niililillä ei ne muutu. Puolikuu Arabiassa pysyy siellä ei sieltä mihinkään lähde.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei siltä ole vaikuttanut.

        Kristityt ovat olleet sotajalalla.

        Itsepuolustus hyökkääjiä vastaan on oikeutettua puolustautua. Kyllä on mohamettia tattaria ryöstöllä liikkunut kasakkaa ja joka sortin autojen polttelu jengiä ne ei ole kristittyjä vaan ryöstöllä arabiasta.

    • Anonyymi

      Olen ihan samaa mieltä.

    • Anonyymi

      Hyvin kuvasit asian.

    • Anonyymi

      Oli perusteellinen selvitys.

    • Anonyymi

      Kumpiko Jumala valitaan siksi yhdeksi ainoaksi ikuiseksi Jumalaksi - juutalaisten uhrikulttijumala Jahve vai Jeesuksen opettama Israelin Jumala, jota hän opetti taivasten valtakunnan isä Jumalana?

      • Anonyymi

        Ja tämä juuri on se ratkaisukysymys kirkon liberaalien ja konservatiivien välillä. Ilman tätä ratkaisua kirkko ei selviä.

      • Anonyymi

        Luoja Jumala joka lunasti lupaukset ristillä ✝️.

      • Anonyymi

        Jeesuksen Jumala

    • Anonyymi

      Jos olisit oikeasti lukenut Raamatun niin tietäisit sen sisällön muuttuneen. Voit ottaa ohjeet orjien käyttöön vaikka ihan ensin esille.

      Itsekin kannustan lukemaan Raamatun ihan itse ajatuksen kanssa, eikä vain myötäillä saarnaajien valheita.

      Raamattua ei tarvitse lukea edes pitkälle nähdäkseen sen olevan väärässä, jos o peruskoulun sivistys.

      • Anonyymi

        Kumpiko Jumala nyt valitaaan? Juutalaisten Jahve, uhrikulttijumala, joka nyt on kristinuskon Jumala, vai Jeesuksen opettama Israelin Jumala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpiko Jumala nyt valitaaan? Juutalaisten Jahve, uhrikulttijumala, joka nyt on kristinuskon Jumala, vai Jeesuksen opettama Israelin Jumala?

        Orjajuttu liittyy Jahve-jumalaan, jos sitä ei edes valita, koko tarinalla ei ole edes mitään merkitystä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumpiko Jumala nyt valitaaan? Juutalaisten Jahve, uhrikulttijumala, joka nyt on kristinuskon Jumala, vai Jeesuksen opettama Israelin Jumala?

        :D Sinulla kun on tuo ihan ikioma uskontosi, ei sitä välttämättä kukaan muu ymmärrä. Ainakin olet tehdnyt hyvin persoonallisen tulkinnan Raamatun kautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orjajuttu liittyy Jahve-jumalaan, jos sitä ei edes valita, koko tarinalla ei ole edes mitään merkitystä.

        ORJAT OLI EGYPTISSÄ MISSÄ OLI ADAM JA MUUKIN PASKA.MOOSES ON EGYPTISTÄ KUOLI SIINAILLA.Abraham oli kaldean uurista. ORJANSA HAGAR EGYPTISTÄ.Egyptin raha on punta 💷 Arabiassa dinarit dollarit ja shekelit.Bathit.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        :D Sinulla kun on tuo ihan ikioma uskontosi, ei sitä välttämättä kukaan muu ymmärrä. Ainakin olet tehdnyt hyvin persoonallisen tulkinnan Raamatun kautta.

        Sinun tulintasi on mm. että miesten kanssa maksavat miehet eivät tee siinä syntiä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun tulintasi on mm. että miesten kanssa maksavat miehet eivät tee siinä syntiä?

        Siinä ei ongelmaa.

        Ongelma on siinä, että jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa niin molemmat pitää surmata.

        Se on sen verran yleistä, että on ongelma, kun siitä ollaan hiljaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siinä ei ongelmaa.

        Ongelma on siinä, että jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa niin molemmat pitää surmata.

        Se on sen verran yleistä, että on ongelma, kun siitä ollaan hiljaa.

        Kuutiohan painaa enemmän kuin Saarikko.

        Et huomannut🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuutiohan painaa enemmän kuin Saarikko.

        Et huomannut🤔

        Ei onnistu.

        Et voi aihetta muuttamalla poistaa sitä, että jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa niin molemmat pitää surmata. Hiljaa oleminen on samaa kuin synnin hyväksyminen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei onnistu.

        Et voi aihetta muuttamalla poistaa sitä, että jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa niin molemmat pitää surmata. Hiljaa oleminen on samaa kuin synnin hyväksyminen.

        Esittelet taas tyhmyyttäsi.

        Myönnät siis että Kuutio painaa Saarikkoa enemmän.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Esittelet taas tyhmyyttäsi.

        Jos on asiasta hiljaa ja myötäilee, niin on yhtä syypää. Vertaa mitä Paavali sanoo, jos ei mitenkään tuomitse.

        Älä ole tyhmä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos on asiasta hiljaa ja myötäilee, niin on yhtä syypää. Vertaa mitä Paavali sanoo, jos ei mitenkään tuomitse.

        Älä ole tyhmä.

        Voitko ketoa miksi sinä pidät itseäsi älykkäänä?

        Eli Kuutio painaa siis mielestäsi Saarikkoa enemmän.

        OIet hiljaa ja myötäilet.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voitko ketoa miksi sinä pidät itseäsi älykkäänä?

        En ehkä älykkäänä, mutta on hyvä looginen ajattelu. Sen takia minua on vaikea huijata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esittelet taas tyhmyyttäsi.

        Ei muuta osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun tulintasi on mm. että miesten kanssa maksavat miehet eivät tee siinä syntiä?

        Eihän siinä makaillessa ehdi pahuutta tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orjajuttu liittyy Jahve-jumalaan, jos sitä ei edes valita, koko tarinalla ei ole edes mitään merkitystä.

        Egyptissä oli orjat myös Abraham otti mukaan Egyptin orjia yhden nai Hagar orjan raskaaksi synnytti ismailin tataarit on niitä myös ne ryöstöretkeilijät

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siinä ei ongelmaa.

        Ongelma on siinä, että jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa niin molemmat pitää surmata.

        Se on sen verran yleistä, että on ongelma, kun siitä ollaan hiljaa.

        JEESUKSEN ✝️ KAUTTA ON SOVITUS ENÄÄ EI TARVI MURHATA KETÄÄN EIKÄ KUNINGAS DAVIDIA JUMALA MURHANNUT VAIKKA MAKASI TOISEN MIEHEN VAIMON KANSSA HEIDÄN POIKA KUOLI KUN MOOSES LAIN MUKAAN JUUTALAINEN MIES TEKEE SYNNIN SE KOSTETAAN SEN POJALLE.JEESUKSESSA KATKEAA NÄMÄ KIROUKSET✝️ raiskaajille on oma juttu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei onnistu.

        Et voi aihetta muuttamalla poistaa sitä, että jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa niin molemmat pitää surmata. Hiljaa oleminen on samaa kuin synnin hyväksyminen.

        Kukaan joka on itsekin syntinen ei voi tuomita toisia meillä on joko armo Jeesuksessa tai viha mooseksessa mutta tuomareita on yksi taivaassa. Kun kuolet joudut tuomiolle omista teoistasi et muiden.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos on asiasta hiljaa ja myötäilee, niin on yhtä syypää. Vertaa mitä Paavali sanoo, jos ei mitenkään tuomitse.

        Älä ole tyhmä.

        Jos on armoton toisia kohtaan saa itsekin armottoman kohtalon se karman laki jos sinä armahdat toisia sinuakin armahdetaan.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä, siitä, että kristittyjen uskovien pitää lukea ja ennen kaikkea ymmärtää mitä Raamatussa lukee.
      Itse tunnen Raamatun erittäin hyvin.

      Usein tunnen myötähäpeää kun uskovien kristittyjen Raamatun tuntemus on hataralla pohjalla ja perusasiatkin hukassa.
      Itse asiassa en ole koskaan huomannut kenenkään uskovaisen kristityn ymmärtävän Raamattua.

      T: Pe.ku

      • Anonyymi

        Tunnetko jopa niin hyvin, että tajuat siellä puhuttavan kahdesta eri Jumalasta - juutalaisten uhrikulttijumala Jahvesta ja Jeesuksen opettamasta Israelin Jumalasta?

        Rooman Keisari Konstantinus suuri perusti 300-luvulla kolminaisuusopin ja sinä olet jo nelosoppia keksimässä.
        4 Jumalaa kristinuskolla

        Ei puhuta!

      • Anonyymi

        ”Itse tunnen Raamatun erittäin hyvin.”

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rooman Keisari Konstantinus suuri perusti 300-luvulla kolminaisuusopin ja sinä olet jo nelosoppia keksimässä.
        4 Jumalaa kristinuskolla

        Kolminaisuus on jonkunlainen kompromissi, ensin oli perinteiset Jahvelaiset, sitten jeesuslaiset ja lopuksi henkiolennon kannattajat. Niin otettiin mukaan kaikki kolme.

    • Anonyymi

      Raamattua tulee tutkia kriittisellä mielellä, jotta totuus selviäisi tutkijalle.

    • Anonyymi

      Mitä enemmän Raamattua lukee ja varsinkin alkukielellä, niin sitä enemmän siitä löytää epäiltäviä kohtia

      • Tosin äärimmisen harva osaa enää noita kieliä.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Tosin äärimmisen harva osaa enää noita kieliä.

        Latina alku Kreikka ja arabian kielet hebreat on tosiaan vanhentuneita niissä on uudet kirjaimet olemassa nykykieli ja monet eri murteet levinnyt niistä.Egyptissä on siirrytty myös paino koneisiin.Egyptin Aleksandria on paikka missä kirjoituksia käännetään kieroon.

        Hebrean kielen sanat Maran ATA sinä tulit. On uudessa testamentissa jätetty.Tai Betlehem syntymä kaupunki oli Davidin kaupunki.Jeesus Nasaretilainen nasareth on kaupunki nykyäänkin.Jeesus nimi on hebreaa käännettynä pelastaja.

      • Anonyymi

        Mitä kohtia epäilet

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Tosin äärimmisen harva osaa enää noita kieliä.

        Ihan luotettavat käännökset meillä on mutta jos sinä et usko niin et usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan luotettavat käännökset meillä on mutta jos sinä et usko niin et usko.

        Heh
        Kun Raamattu uskovaistenkin mukaan on 66 kirjoitajan soppa.
        Luotettava jööti se on!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Tosin äärimmisen harva osaa enää noita kieliä.

        Eikä noita alkukielisiä tekstejä ole enää olemassa.
        On vain kopioita ja käännöksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä noita alkukielisiä tekstejä ole enää olemassa.
        On vain kopioita ja käännöksiä.

        Jerusalem museossa on todella vanhoja kirjotuksia.

        Ei ole alkuperäisiä sielläkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä noita alkukielisiä tekstejä ole enää olemassa.
        On vain kopioita ja käännöksiä.

        ”Eikä noita alkukielisiä tekstejä ole enää olemassa.”

        Toki aika moni papyrus tuhoutui kulukelvottomaksi, mutta jotain sentään on arkeologit löytäneet. Yleensä ovat olleet nahkaisia. Niitä on aikojen saatossa löytynyt useita ja Qumranin löydös on niistä suurin.
        Kirjoitukset ovat ajalta 200 eKr. ja 100 jKr. väliltä ja niitä on liki 1000.

        Kun eri ikäisiä kirjoituksia on vertailtu toisiinsa, on tullut ilmi, että niitä on muokattu aika vähäisissä määrin.

        Yrittänyttä ei laiteta.

    • Anonyymi

      Miksi uskovan pitäisi lukea Raamattua? Saarnaukot ovat sitä varten että he lukevat ja selittävät mitä se luettu tarkoittaa.

      Aito uskovaiselle lukeminen on muutenkin turhaa puuhaa, koska vaikka lukutaitoa olisi niin luetunymmärtäminen puuttuu. Joten parempi vain hänenkin on tyytyä vain valmiisiin saarnoihin.

      • Anonyymi

        Puhu vain itsestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhu vain itsestäsi.

        Taidat olla uskovainen kun et ymmärtänyt että ketjun aihe oli nimenomaan uskovaisten Raamatun lukeminen.

    • Anonyymi

      Katsotaa ympärillenne, jopa seurakunnassakin, niin huomaat, miksi tarvitaan Raamatun omaa tutkimista. Kaikesta huomaa, että ihmiset ovat alkaneet seurata ihmisiä, sen sijaan että seuraisivat Jeesusta ja sanan neuvoja.

      • Jeesus antoi liian mahdottomia tehtäviä. Uskovien on tavallaan turhaa lukea niitä.

      • Anonyymi

        Ei se toimi.
        Ihmiset kuolevat usein kärsien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se toimi.
        Ihmiset kuolevat usein kärsien.

        Eläimet saavat armomurhan tuskiinsa, meidän tulee ajatella Jeesusta ja hänen kärsimyksiään kuoleman kielissä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus antoi liian mahdottomia tehtäviä. Uskovien on tavallaan turhaa lukea niitä.

        Rakkauskäskyn antoi. Ja lähetyskäskyn. Olipa mahdotonta. Varsinkin, kun Jumala itse antaa myös voiman ja kaiken muunkin tarvittavan niiden käskyjen toteuttamiseen.

        Taisit sekoittaa Jeesuksen käskyt ihmisten käskyihin, joita on vaikka minkälaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakkauskäskyn antoi. Ja lähetyskäskyn. Olipa mahdotonta. Varsinkin, kun Jumala itse antaa myös voiman ja kaiken muunkin tarvittavan niiden käskyjen toteuttamiseen.

        Taisit sekoittaa Jeesuksen käskyt ihmisten käskyihin, joita on vaikka minkälaisia.

        Itsemurhasta joudumme helvettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsemurhasta joudumme helvettiin.

        Onneksi helvetti on varattu vain siihen uskoville.

        Kaikki sinne kuuluvat lopulta siihen uskovat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rakkauskäskyn antoi. Ja lähetyskäskyn. Olipa mahdotonta. Varsinkin, kun Jumala itse antaa myös voiman ja kaiken muunkin tarvittavan niiden käskyjen toteuttamiseen.

        Taisit sekoittaa Jeesuksen käskyt ihmisten käskyihin, joita on vaikka minkälaisia.

        "Menkää talosta taloon ja parantakaa niissä sairaat. Myykää mitä teillä on ja antakaa köyhille." Ei toimi.

        Lähetyskäsky ei toimi: edes Suomessa ette saa mitään aikaan, vaan uskovat vaan vähenevät. Ja miten on sen lähimmäisten rakastamisen kanssa: niin rakastavat muutkin.

        Totta turiset Torre.
        Vaan luuletko vaikuttavasi jotenkin syrjittynä homona hetskujen mielipiteisiin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta turiset Torre.
        Vaan luuletko vaikuttavasi jotenkin syrjittynä homona hetskujen mielipiteisiin?

        Minut ohitetaan olankohautuksella. Samalla he ohittavat Raamatun samalla tavalla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minut ohitetaan olankohautuksella. Samalla he ohittavat Raamatun samalla tavalla.

        Edustat vain mielipiteitäsi, et Raamattua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        "Menkää talosta taloon ja parantakaa niissä sairaat. Myykää mitä teillä on ja antakaa köyhille." Ei toimi.

        Lähetyskäsky ei toimi: edes Suomessa ette saa mitään aikaan, vaan uskovat vaan vähenevät. Ja miten on sen lähimmäisten rakastamisen kanssa: niin rakastavat muutkin.

        Kuutio mässää kaiken mikä eteen tuodaan.

        Kiistätkö🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edustat vain mielipiteitäsi, et Raamattua.

        Raamattu ei ole minun mielipiteeni.

        Mutta taas osoitat, että Raamattu on sinulle tuntematon.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minut ohitetaan olankohautuksella. Samalla he ohittavat Raamatun samalla tavalla.

        Heh

        Vihan kohinaa ja paljon.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei ole minun mielipiteeni.

        Mutta taas osoitat, että Raamattu on sinulle tuntematon.

        Vain sinulle tuntematon.

        Taas siinä vaIheidesi kanssa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei ole minun mielipiteeni.

        Mutta taas osoitat, että Raamattu on sinulle tuntematon.

        Kuutio tosiaan mässää.

        Kiistätkö🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heh

        Vihan kohinaa ja paljon.

        Miksi vihaat? Ota rennommin.

      • Anonyymi

        Sana meni ristille ihmisenä onko teillä jotakin lisättävää tähän. Oletko sinä sovittanut jonkun toisen syntejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsemurhasta joudumme helvettiin.

        Itsemurhiksi lavastetaan murhia myös huumeisiin tapetaan ihmisiä lavastetaan kuin he olisi itse ottanut.Moni onnettomuus on ollut tahallinen teko.Heitetty jäihin tai järveen vaatteet päällä hups se meni sinne itse....ei edes yritetty pelastaa sen jälkeen.Itsensä murhanneet eivät joudu helvettiin kuten Jeesus sanoo sen ihmisen sydän on väsynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi helvetti on varattu vain siihen uskoville.

        Budhan munkit vartioi manalaa mutta gurut huutaa hallelujaa kaataessaan noituus on woodoo.Helvetti on tulijärvi maan sisällä sen pääportti on sekin Israelissa siellä harmageddon alueella nimellä gehenna. Kuten lopunajan Sodoman on siellä myös Nooan päivät. 🌋 Olette varmaan joskus nähnyt kuvia tulivuoren palavasta massasta YouTube la Palma

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        "Menkää talosta taloon ja parantakaa niissä sairaat. Myykää mitä teillä on ja antakaa köyhille." Ei toimi.

        Lähetyskäsky ei toimi: edes Suomessa ette saa mitään aikaan, vaan uskovat vaan vähenevät. Ja miten on sen lähimmäisten rakastamisen kanssa: niin rakastavat muutkin.

        Meillä on kerjääminen kielletty varastetu asunnoista koska se on laitonta kristityt käy työssä ostaa oman ruokapöydän ei sulla ole mitään oikeutta varastaa mitään.Kristittyjen tavarat on kristittyjen käytössä. Ettet vain ole kuin Juudas myyntimies.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei ole minun mielipiteeni.

        Mutta taas osoitat, että Raamattu on sinulle tuntematon.

        Ihmiset uskoo Jeesukseen ihmiseksi syntyneeseen eikä mihinkään kirjoihin on olemassa ihan oikea Jeesus. Elävä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset uskoo Jeesukseen ihmiseksi syntyneeseen eikä mihinkään kirjoihin on olemassa ihan oikea Jeesus. Elävä.

        Jeesus lienee ainoa olio, joka on vain kirjassa, kuten puhuva aasi ja käärme.

        Eläväisyys ei näy.

    • Anonyymi

      Se Jeesukseksi mainittu lupasi tulla uudestaan Maan päälle vielä osan hänen kuulijoistaan eläessä. On kulunut kaksi vuosituhatta, eikä häntä ole näkynyt. Mitä ajatuksia tuo herättää?

      • Anonyymi

        Ei hän ole missään kohtaa puheissaan luvannut tulla oman sukupolvensa aikana takaisin.

        Jeesus sanoi:
        "joka näkee kaiken sen tapahtuvan, josta juuri teille puhuin, tämä sukupolvi ei ehdi kadota, ennen kuin palaan".

      • Anonyymi

        Jeesus ei missään luvannut tulla takaisin maan päälle oman kuulijakuntansa eläessä. Hänhän ennusti siitä, mikä tulee kohtaamaan juutalaisia. Heidät hajoitetaan pois omasta maasta, temppeli hajoitetaan ja he joutuvat kaikkien kansojen vihattavaksi. Tämähän toteutui kirjaimellisesti.
        Takaisintulonsa merkiksi Jeesus kehoitti tarkkaamaan viikunapuuta, Israelia, jonne juutalaiset saavat palata ja Jerusalem on oleva se viimeinen merkki, Sak 12-13. Sitä vastaan käyvät kaikki kansat ja tänä päivänä, YK etunenässä, vaatii sitä luovutettavaksi palestiinalaisille,
        Sak 12
        "Katso, minä teen Jerusalemin
        juovuttavaksi maljaksi
        kaikille kansoille yltympäri,
        ja myös Juudan kohdalle se on tuleva
        Jerusalemia piiritettäessä.
        Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin
        väkikiveksi kaikille kansoille:
        kaikki, jotka sitä nostavat,
        repivät pahoin itsensä;
        ja kaikki maan kansakunnat
        kokoontuvat sitä vastaan."

        Jeesus: ette ehdi käydä loppuun kaikkia Israelin kaupunkeja, ennen kuin palaan.

        Mutta Jeesus puhui kuin kylähullu. Hän joutui lopulta naurunalaiseksi.

        Kaksi todellista kyIãhuIIua löytyy sieltä.

        Jeesushan palasi heti kuolemansa jälkeen ja ilmestyi opetuslapsilleen.
        Sinä taisit joutua naurunalaiseksi.

        🤣🤣🤣 esittelet taas kaksi kuukautta sitten pilaantunutta lihan kyrsää.

        Äsken syötiin loput. Oli erinomainen poronpaisti Kittilästä, kun siellä syksyllä käytiin. Oli kyllä hintava 78 euroa kilo, mutta hintansa väärtti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesushan palasi heti kuolemansa jälkeen ja ilmestyi opetuslapsilleen.
        Sinä taisit joutua naurunalaiseksi.

        Että palasi.

        Mitä sitä sitten enää odotetaan? Olette yksiä pellejä.

      • torre3 kirjoitti:

        Äsken syötiin loput. Oli erinomainen poronpaisti Kittilästä, kun siellä syksyllä käytiin. Oli kyllä hintava 78 euroa kilo, mutta hintansa väärtti.

        Oliko oikein sellainen suolattu ja oksalla kuivatettu.
        Ne muuten on sitten "tukuisaa lihaa" eli tosiaan täyttä tavaraa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesushan palasi heti kuolemansa jälkeen ja ilmestyi opetuslapsilleen.
        Sinä taisit joutua naurunalaiseksi.

        Se sana kuuluu näin;

        "Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Te ette ehdi käydä loppuun Israelin kaupunkeja ennenkuin Ihmisen Poika tulee".

        Tuollaista toimintaa ei Raamatussa kerrota opetuslapsilla olleen sen kolmen päivän aikana. Ja että Ihmisen Poika tulee haudasta. Kuulostaa selittelyltä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Äsken syötiin loput. Oli erinomainen poronpaisti Kittilästä, kun siellä syksyllä käytiin. Oli kyllä hintava 78 euroa kilo, mutta hintansa väärtti.

        Kaksi mässäävää ToIIoa.

        Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi mässäävää ToIIoa.

        Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko.
        🤓

        Sinä se jaksat tuosta lihavuudesta kiihottua päivästä toiseen.

        Kaksi ToIIoa ei tajua edes hävetä.
        😥

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Vain sinä siitä tunnut kiihottuvam.

        Itseäni ällöttää ha järkyttää.
        🤮🤮🤮🤮🤮

        Turhaan projisoit omia tuntemuksiasi minuun.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Se sana kuuluu näin;

        "Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Te ette ehdi käydä loppuun Israelin kaupunkeja ennenkuin Ihmisen Poika tulee".

        Tuollaista toimintaa ei Raamatussa kerrota opetuslapsilla olleen sen kolmen päivän aikana. Ja että Ihmisen Poika tulee haudasta. Kuulostaa selittelyltä.

        Etkö edes tajua hävetä itseäsi tai Kuutiota🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä siitä tunnut kiihottuvam.

        Itseäni ällöttää ha järkyttää.
        🤮🤮🤮🤮🤮

        Sinänsä kummallinen kommentti, että sinä kyttäät torren laittamia kuvia ja kommentoit hänen puolisoaan kun taas minä en ole koskaan nähnyt ainuttakaan kuvaa.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Sinänsä kummallinen kommentti, että sinä kyttäät torren laittamia kuvia ja kommentoit hänen puolisoaan kun taas minä en ole koskaan nähnyt ainuttakaan kuvaa.

        Mitäpä sinä LandeHíntti toisaalta täällä uskovien palstalla teet🤔

        Olet samanlainen Hinurii kuin Turrekin.
        🤓

      • Ainoastaan sinun unelmissasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet samanlainen Hinurii kuin Turrekin.
        🤓

        Ainoastaan unelmissasi. Niissä kaikki ovat hinureita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä sinä LandeHíntti toisaalta täällä uskovien palstalla teet🤔

        No, no aito_lainen menit sitten paljastamaan itsesi 🫢ikään kuin tuota ei muuten tiedettäisi, että jahtaat täällä torrea ihan vaan hetero pohjalta 😁

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ainoastaan sinun unelmissasi.

        OIet kaikkien painajainen.
        🤓

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ainoastaan unelmissasi. Niissä kaikki ovat hinureita.

        Kerron vain miten asiat ovat.

        Viihdyt tosiaan Turren ja muiden Hínttien seurassaan.

        OIet itse samanlainen.
        🤓

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ainoastaan sinun unelmissasi.

        Samanlainen Iaiska Iäski mässääjä OIet.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerron vain miten asiat ovat.
        🤓

        On näköjään taas eräs pyhä mennyt pitkäksi, tulee jotenkin joulu mieleen.
        Koeta rauhoittua mitä sitten vedätkin, vähän vähempi varmaan riittäisi.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        On näköjään taas eräs pyhä mennyt pitkäksi, tulee jotenkin joulu mieleen.
        Koeta rauhoittua mitä sitten vedätkin, vähän vähempi varmaan riittäisi.

        Sinulla purki jatkuvadti päällä, LandeHinuri.

        Yrität nyt projisoida omaa aIkohoIismisiakin toisiin.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä siitä tunnut kiihottuvam.

        Itseäni ällöttää ha järkyttää.
        🤮🤮🤮🤮🤮

        Ällöttääkö ja järkyttääkö ylipainoiset uskovatkin? Miten kristillistä suhtautumista se on lähimmäisiin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet kaikkien painajainen.
        🤓

        Hän ei ole minun painajainen millään muotoa.

        Joten sorruit taas valehtelemaan hädissäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö edes tajua hävetä itseäsi tai Kuutiota🤔

        Ja se Jeesuksen sana kuului niin. Jos kiinnostaa.

        Taidat olla kiinnostunut jostain muusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi mässäävää ToIIoa.

        Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko.
        🤓

        Jos emme söisi koskaan mitään, niin emme mässäisi.

        Ja sinä joutuisit keksimään muuta puuhaa.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Oliko oikein sellainen suolattu ja oksalla kuivatettu.
        Ne muuten on sitten "tukuisaa lihaa" eli tosiaan täyttä tavaraa.

        Siltä vaikuttaa. Suolaa ja savun makua. Mahtavaa tosiaan. Meän kotoa 50 km tilalle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siltä vaikuttaa. Suolaa ja savun makua. Mahtavaa tosiaan. Meän kotoa 50 km tilalle.

        Kaksi mässäävää ToIIoa.

        Kaikki mässätään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos emme söisi koskaan mitään, niin emme mässäisi.

        Ja sinä joutuisit keksimään muuta puuhaa.

        Syöminen on eri asia kuin mässäys.

        Selitä miksi Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko ja sinulla järjetön RôIIimaha.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hän ei ole minun painajainen millään muotoa.

        Joten sorruit taas valehtelemaan hädissäsi.

        Kuulut samaan HinttikIaaniin.

        Sinua ei lasketa.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja se Jeesuksen sana kuului niin. Jos kiinnostaa.

        Taidat olla kiinnostunut jostain muusta.

        Kuutio se painaa enemmän kuin Saarikko ja siitä huolimatta mässäys jatkuu.
        🤓

      • torre3 kirjoitti:

        Siltä vaikuttaa. Suolaa ja savun makua. Mahtavaa tosiaan. Meän kotoa 50 km tilalle.

        No kuivaavat sitä tosiaan koko talven oksalla verkotettuna , ettei linnut noki.
        Muutamat vaihtokaupat olen lappilaisten kanssa käynyt. Hyvää tosiaan on ja liha on sellaista marmorin näköistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio se painaa enemmän kuin Saarikko ja siitä huolimatta mässäys jatkuu.
        🤓

        Via Dolorosa.
        Kestä Torre. 🙏🙏🙏

      • Anonyymi kirjoitti:

        Via Dolorosa.
        Kestä Torre. 🙏🙏🙏

        Mitä pitää kestää? Noille voi vain naureskella.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä pitää kestää? Noille voi vain naureskella.

        Kaikki nauravat kahdeIIe Iihavalle ToIIolle siellä.

        Mässääjä Kuutio Iyllertää ja painaa enemmän kuin Saarikko.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Syöminen on eri asia kuin mässäys.

        Selitä miksi Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko ja sinulla järjetön RôIIimaha.
        🤓

        Kaikki mitä syömme on sinulle mässäystä. Minun syöminen kestää kuten ranskalaisella, joten on kaukana mässäyksestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi ToIIoa ei tajua edes hävetä.
        😥

        Sinä voit hävetä meidän puolestamme.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kaikki mitä syömme on sinulle mässäystä. Minun syöminen kestää kuten ranskalaisella, joten on kaukana mässäyksestä.

        Paino siellä kertoo toista.

        Jäät jatkuvasti vaIheistasi kiinni.

        Kaksi Iihavaa ToIIoa.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paino siellä kertoo toista.

        Jäät jatkuvasti vaIheistasi kiinni.

        Kaksi Iihavaa ToIIoa.
        🤓

        Syön todella kauan. Pitkästyttävän kauan.

        Sinä et tiedä mitään, mutta syytät valehtelijaksi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Syön todella kauan. Pitkästyttävän kauan.

        Sinä et tiedä mitään, mutta syytät valehtelijaksi.

        Tiedän että syöt paljon ja mässäät.

        OIet järkyttävä näky.

        Kerron aina miten asiat ovat. Totu siihen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän että syöt paljon ja mässäät.

        OIet järkyttävä näky.

        Kerron aina miten asiat ovat. Totu siihen.

        Marraskuussa painoin 84, nyt 92,5 keskimäärin.

      • torre3 kirjoitti:

        Marraskuussa painoin 84, nyt 92,5 keskimäärin.

        Että ei minulle kannata kertoa miten asiat ovat. Tiedän ne muutenkin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että ei minulle kannata kertoa miten asiat ovat. Tiedän ne muutenkin.

        Täällä kerrotaan tosiaan sinulle miten asiat ovat.

        Esim.se että Kuutio painaa Saarikkoa enemmän.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Marraskuussa painoin 84, nyt 92,5 keskimäärin.

        Mässäys tuottaa tulosta.
        🤓

      • Anonyymi

        No toisella kuolemalla ei ole enää valtaa ainiin että olekaan kristittyjä no voi voi onhan teillä ollut aikaa kääntyä pois pahuudesta 2000 vuotta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hän ole missään kohtaa puheissaan luvannut tulla oman sukupolvensa aikana takaisin.

        Jeesus sanoi:
        "joka näkee kaiken sen tapahtuvan, josta juuri teille puhuin, tämä sukupolvi ei ehdi kadota, ennen kuin palaan".

        Ei tosiaan se sukupolvi näki kyllä hyvinkin Jeesuksen tulevan ulos haudasta otettavan taivaaseen ja aloittavan oman seurakuntansa ja kyllä hän lopulta myös noutaa omansa ja maapallon loppuu joku alkuaine sulaa jutussa. Olkaa nyt kiltisti. Muuten tulee tulikiveä 🌋🌋🌋

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei missään luvannut tulla takaisin maan päälle oman kuulijakuntansa eläessä. Hänhän ennusti siitä, mikä tulee kohtaamaan juutalaisia. Heidät hajoitetaan pois omasta maasta, temppeli hajoitetaan ja he joutuvat kaikkien kansojen vihattavaksi. Tämähän toteutui kirjaimellisesti.
        Takaisintulonsa merkiksi Jeesus kehoitti tarkkaamaan viikunapuuta, Israelia, jonne juutalaiset saavat palata ja Jerusalem on oleva se viimeinen merkki, Sak 12-13. Sitä vastaan käyvät kaikki kansat ja tänä päivänä, YK etunenässä, vaatii sitä luovutettavaksi palestiinalaisille,
        Sak 12
        "Katso, minä teen Jerusalemin
        juovuttavaksi maljaksi
        kaikille kansoille yltympäri,
        ja myös Juudan kohdalle se on tuleva
        Jerusalemia piiritettäessä.
        Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin
        väkikiveksi kaikille kansoille:
        kaikki, jotka sitä nostavat,
        repivät pahoin itsensä;
        ja kaikki maan kansakunnat
        kokoontuvat sitä vastaan."

        Eikö ne tappanut ton sakariaan vai minkä profeetan ne tappoi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus: ette ehdi käydä loppuun kaikkia Israelin kaupunkeja, ennen kuin palaan.

        Mutta Jeesus puhui kuin kylähullu. Hän joutui lopulta naurunalaiseksi.

        Israelin kaupunkeja tosiaan ei ehditty käydä loppuun nehän tuhoutui suurin osa mm.niinive naahum kirja ja syntilista Hoosea.Sitten tuhottiin lopulta Jerusalem siellä on moskeijat ....ei siellä juuri muuta kuin hiekkaa ollut eufrat Babylon kuivuu ja kuollut meri hiekkaa.Ei ehtineet tosiaan käydä läpi kaupunkeja kun tuho tuli tulikiveä poltetta rakeita. Mustaa kiveä.Nämä mitä nyt on siellä on vasta nyt rakennettua.Arabit rakentaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi todellista kyIãhuIIua löytyy sieltä.
        🤓

        Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa sanoi Jeesus nousi kuolleista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Äsken syötiin loput. Oli erinomainen poronpaisti Kittilästä, kun siellä syksyllä käytiin. Oli kyllä hintava 78 euroa kilo, mutta hintansa väärtti.

        Hullu lehmän tauti iski poroihin kun rehuissa oli lampaan teurasjätettä ja et mitähän lampaissa on.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Oliko oikein sellainen suolattu ja oksalla kuivatettu.
        Ne muuten on sitten "tukuisaa lihaa" eli tosiaan täyttä tavaraa.

        Älä tapa Mooses mut tapa uhrielukka Mooses kaiva kuoppa maahan paskanna siihen Mooses peitä se hiekalla Mooses väkivallan tähden arabia muuttui Babylon hiekaksi .....

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Se sana kuuluu näin;

        "Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Te ette ehdi käydä loppuun Israelin kaupunkeja ennenkuin Ihmisen Poika tulee".

        Tuollaista toimintaa ei Raamatussa kerrota opetuslapsilla olleen sen kolmen päivän aikana. Ja että Ihmisen Poika tulee haudasta. Kuulostaa selittelyltä.

        Apostolit kulki vainoojien edellä ja evankeliumi levisi maan ääriin asti 😇😇😇😇😇

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä pitää kestää? Noille voi vain naureskella.

        YOUTUBE PASSION OF CHRIST

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos emme söisi koskaan mitään, niin emme mässäisi.

        Ja sinä joutuisit keksimään muuta puuhaa.

        Syötte halpaa mahat täyttävää ruokaa.

    • Anonyymi

      Ihan vaan sen vuoksi että huomaisivat Raamatun olevan satua.

      • Anonyymi

        Niinkö rippikoulussa opetettiin?

    • Anonyymi

      Nyt on asiaa!

    • Anonyymi

      Raamattu on seitsemästi Puhdistettua kultaa. Puhdasta sanaa, puhdasta uskoa, puhdasta rakkautta, puhdasta.... puhdasta....

      Se tarkoittaa että Jumalasta kerrotaan siinä vain puhtaita asioita. Ei kerrota Jumalasta että hän Aadamin aikana oli Gilgamesh niminen korkkarikuningas. Ei kerrota Jumalien monien kokouksista, vaan väitetään jumalia olevan yksi.

      Tämä on puhdasta, mutta ei totta.

      Raamatulla on kyky puhdistaa mieli.
      Mutta totuudessa täydessä se ei voi pysyä.

    • Anonyymi

      Onpa hyvä aloitus!

    • Anonyymi

      Lukea voi päänsä pahki mutta opiskelusta ei ole juurikaan hyötyä. Jumala antaa keille tahtoo.

    • Anonyymi

      Aloituksesta herää kysymys, mitä kenenkään hyödyttää lukea Raamattua, kun
      palstalla Uudestisyntyneinä Jeesuksen Omina on esiintynyt kirjoittajia, jotka ovat julistaneet Raamatullisena totuutena asioita joita ei kuitenkaan löydy Raamatun Kirjoituksista.
      Muuttaneet jopa Kirjoituksia osoittamaan joidenkin Raamatussa kiellettyjen tekojen olevan kiellettyä ainoastaan joihinkin vähemmistöihin kuuluvilta ihmisiltä ja heille itselleen sekä valtaenemmistöön kuuluville ihmisille taas kyseiset teot olisivat heidän muuntelunsa mukaan sallittuja.
      Väittipä joku lukeneensa Raamatusta minunkin sukupuoleni erilaiseksi kuin synnytyslääkäri on tehnyt ja seksuaalisen suuntautumiseni sellaiseksi, etteivät lapseni voisi olla olemassa.
      Kirkossa Jumalanpalveluksiin osallistuessani en ole tuollaista terroria kuullut tai joutunut kokemaan, eli onko kysymys ainoastaan joistakin herätysliikkeistä ja vapaista suunnista tai peräti joistakin tietyistä henkilöistä?

      • "...Uudestisyntyneinä Jeesuksen Omina on esiintynyt kirjoittajia, jotka ovat julistaneet Raamatullisena totuutena asioita joita ei kuitenkaan löydy Raamatun Kirjoituksista. "

        Niin, kun Raamattua luetaan pinnallisesti, niin varsinainen asia saattaa jäädä ymmärtämättä. Sitten siitä tehdään henkien avulla jotain, mikä onkin jo jotain aivan muuta.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "...Uudestisyntyneinä Jeesuksen Omina on esiintynyt kirjoittajia, jotka ovat julistaneet Raamatullisena totuutena asioita joita ei kuitenkaan löydy Raamatun Kirjoituksista. "

        Oliko sinulla edes tästä jotain esimerkkejä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko sinulla edes tästä jotain esimerkkejä?

        Mummo wikisee. 🤣

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "...Uudestisyntyneinä Jeesuksen Omina on esiintynyt kirjoittajia, jotka ovat julistaneet Raamatullisena totuutena asioita joita ei kuitenkaan löydy Raamatun Kirjoituksista. "

        Niin, kun Raamattua luetaan pinnallisesti, niin varsinainen asia saattaa jäädä ymmärtämättä. Sitten siitä tehdään henkien avulla jotain, mikä onkin jo jotain aivan muuta.

        Niin? Vaikuttaa kuin kyseisten ihmisten tavoitteena olisikin lähinnä saada korotettua itsensä vähemmistöjen arvostelun varjolla Raamatullisiksi uskoviksi.
        Korostuneesti tuovat esille etteivät toiset ihmiset pysy Raamatun Sanoissa ja kuitenkin itsekin omien sanojensa mukaan ainoastaan pyrkivät siihen. Heille on siis heidän Raamatunlukunsa mukaisesti hyväksyttyä tehdä niitä asioita mistä toisia syyttelevät ja toisille kyseiset teot ovat ankarasti kiellettyjä.
        Hyvä että olet jaksanut pysyä asiallisena vaikka kommenttejasi arvostellaan törkeästi ja ilmeisesti vaan siksi että olet nainen.
        Siunausta Sinulle.

        Siinä taas ateistit löivät kättä! 🫱🏼🫲🏻

        ”saada korotettua itsensä vähemmistöjen arvostelun varjolla Raamatullisiksi uskoviksi.”

        Tästä varmaan kerrot lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas ateistit löivät kättä! 🫱🏼🫲🏻

        Millaiseksi sinä arvioit Jeesuksen Omaksi itseään kutsuvan, joka julistaa Raamatullisena totuutena sellaista mitä ei ole Raamattuun kirjoitettu? Kenelle on antanut kättään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”saada korotettua itsensä vähemmistöjen arvostelun varjolla Raamatullisiksi uskoviksi.”

        Tästä varmaan kerrot lisää.

        Palstalta voit toki lukea aiheesta todella monesta ketjusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin? Vaikuttaa kuin kyseisten ihmisten tavoitteena olisikin lähinnä saada korotettua itsensä vähemmistöjen arvostelun varjolla Raamatullisiksi uskoviksi.
        Korostuneesti tuovat esille etteivät toiset ihmiset pysy Raamatun Sanoissa ja kuitenkin itsekin omien sanojensa mukaan ainoastaan pyrkivät siihen. Heille on siis heidän Raamatunlukunsa mukaisesti hyväksyttyä tehdä niitä asioita mistä toisia syyttelevät ja toisille kyseiset teot ovat ankarasti kiellettyjä.
        Hyvä että olet jaksanut pysyä asiallisena vaikka kommenttejasi arvostellaan törkeästi ja ilmeisesti vaan siksi että olet nainen.
        Siunausta Sinulle.

        Yleinen tapa täällä: uskova sanoo, että kristittyjä ei koske juuri mikään käsky. Mutta muita koskee kaikki Raamatun käskyt, vaikka olisi ateisti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yleinen tapa täällä: uskova sanoo, että kristittyjä ei koske juuri mikään käsky. Mutta muita koskee kaikki Raamatun käskyt, vaikka olisi ateisti.

        Kaksi ToIIoa siellä aivan järkyttävässä kunnossa.

        Kuutiokin painaa Saarikkoa enemmän.
        🤓

      • torre3 kirjoitti:

        Yleinen tapa täällä: uskova sanoo, että kristittyjä ei koske juuri mikään käsky. Mutta muita koskee kaikki Raamatun käskyt, vaikka olisi ateisti.

        Se enemmänkin tyyli jota harrastaa nuo upotetut tai hengellä täytetyt piruntorjunta poppoot. Eihän heistä ole monet noudattaneet ohjeita, käskyjä tai lakejakaan ennenkään joten miten tilanne olisi siltä osin muuttunut.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Se enemmänkin tyyli jota harrastaa nuo upotetut tai hengellä täytetyt piruntorjunta poppoot. Eihän heistä ole monet noudattaneet ohjeita, käskyjä tai lakejakaan ennenkään joten miten tilanne olisi siltä osin muuttunut.

        Sinä et ole torjunut pirua, sen kyllä huomaa kuka sinua hallitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi ToIIoa siellä aivan järkyttävässä kunnossa.

        Kuutiokin painaa Saarikkoa enemmän.
        🤓

        En tiedä kristinuskoon vaihdetun Jumalaa, joten kyllä sinunkin kuuluu kaikki se noudattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä kristinuskoon vaihdetun Jumalaa, joten kyllä sinunkin kuuluu kaikki se noudattaa.

        Jassoo ja mihin viestiin vastaus tuli?! Oli tarkoitettu tolkulle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin? Vaikuttaa kuin kyseisten ihmisten tavoitteena olisikin lähinnä saada korotettua itsensä vähemmistöjen arvostelun varjolla Raamatullisiksi uskoviksi.
        Korostuneesti tuovat esille etteivät toiset ihmiset pysy Raamatun Sanoissa ja kuitenkin itsekin omien sanojensa mukaan ainoastaan pyrkivät siihen. Heille on siis heidän Raamatunlukunsa mukaisesti hyväksyttyä tehdä niitä asioita mistä toisia syyttelevät ja toisille kyseiset teot ovat ankarasti kiellettyjä.
        Hyvä että olet jaksanut pysyä asiallisena vaikka kommenttejasi arvostellaan törkeästi ja ilmeisesti vaan siksi että olet nainen.
        Siunausta Sinulle.

        ”Heille on siis heidän Raamatunlukunsa mukaisesti hyväksyttyä tehdä niitä asioita mistä toisia syyttelevät ja toisille kyseiset teot ovat ankarasti kiellettyjä.”

        Kaksinaismoralismi tosiaan jyllää heidän keskuudessaan.

        ”Hyvä että olet jaksanut pysyä asiallisena vaikka kommenttejasi arvostellaan törkeästi ja ilmeisesti vaan siksi että olet nainen. Siunausta Sinulle.”

        Aluksi olin vähän järkyttynyt hyökkäyksestä vaan ei enää se tehoa. Olen toki oppinut elämäni aikana käymään keskusteluja myös niiden kanssa, jotka ovat fanaattisia.
        Kiitokset ja siunausta myös sinulle.

    • Anonyymi

      Jos on olemassa perisynti, se on juuri se että joku alkaa sanelemaan kuinka toisten on ajateltava. Ainakin se kertoo että kyseinen henkilö ei toista ihmistä ja hänen elämäänsä arvosta. Mitään perisyntiä ei tietenkään ole vaan kyse on sivistymättömyydestä.

      Aloittajakin voisi avata silmänsä ja alkaa elää elämäänsä sellaisena kuin se on. Se on sallittua. Raamattua ei tarvita. Uskominen ja ymmärtäminen ovat eri asioita. Kun kyse on oamsta elämästä, jokainen ymmärtää sen oikein. Aloittajakin, niin kauan kun soveltaa Raamattua omaan elämäänsä eikä toisten.

      • Anonyymi

        Miksi et etsi mikä on perisynti!

        YKSI PAAVALIN KIRE, SEN YKSI JAE.

        Löytyy: wikipedia, perisynti

        Luojajumalan sanoin ihminen tuli jumalien kaltaiseksi tiedolla, ei syntiseksi perisynnillä.

        Löytyy 1.Moos.3:22

        Perisynti on Paavalin kertoma valhe.

        Eikä tämä valhe liity siihen edes tarvitaanko Raamattu vai ei, koska se valhe on itse Raamatussa.

        Jos lääkärikirjassa on virhe/vale, eihän silloin todeta, ettei lääkärikirjaa tarvita, vaan virhe oikaistaan ja korjataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tämä valhe liity siihen edes tarvitaanko Raamattu vai ei, koska se valhe on itse Raamatussa.

        Lisäystä. Miksi ylipäätään uskot uskovaisten perisyntihöpinöitä? Miksi et tarkista jja sitten sano, että nehän valentelee?! Ja pystyt todistamasn sen kuten minä edellä.

    • Anonyymi

      Raamattuhan on vain suunnattu uskoville ja uskoa etsiville, jumalattomille teologeille Raamattu on kirja jonka tekstejä räävitään miten sattuu.

      Liberaaleille, teologielle ja jumalattomien osa on vain kuulla evankeliumin Sanaa.

      • Raamatussa on koottu eri paikoista ihmisten kirjoituksia, mutta ei sanota keille ne ovat tarkoitettu.

        Nykyään evankeliumi ei ole se, mitä kuunnellaan. Sillä ei ole mitään merkitystä nykyajassa.

      • Anonyymi

        Tälläkään palstalla eivät malta kiltisti kysellä ja kuunnella, vaan Raamatun ja siihen uskovien rääpiminen on itsetarkoituksena

      • Anonyymi

        Raamatun Kirjoitukset käsittääkseni oli suunnattu aivan jokaiselle, miksi ne olisivat tarkoitettu vain teille?

    • Anonyymi

      Hyvää analyysiä.

    • Anonyymi

      Raamatusta voi löytää valheita ja ristiriitoja. Se onkin uskon varainen kirja. Kaikki maailmassa pysyy pystyssä juuri uskon avulla esim. Rahajärjestelmä.

      Raamattuun uskoo totuutena, siihen pettyy ja vihdoin alkaa uskoa puhtaasti raamattuun eli pyyhkii syrjään sen valheet ja uskoo valheista huolimatta. Puhdas usko ei takerru enää ristiriitoihin vaan nielee kakistelematta kaiken.

      Sillä Jumalan oma kokemus ja viisaus ylittää kuitenkin ihmisten oman päättelykyvyn.
      Jumalan asettaminen kyseenalaiseksi viisaudessa ja asioiden ennalta tietämisessä ei ole viisasta.

      • Mutta Raamattu on sellainen, että kun siihen todella perehtyy ja tekee muistiinpanoja, niin ensin Raamatulta putosi pyhyys.

        Nykyään ei noudateta Jumalan tahtoa, koska ainakin länsimaissa ihmiset ajattelevat aivan toisin.

        Minä en voi uskoa, että pilven mukana voi lentää taivaaseen, että kuolleet nousevat haudoista kävelemään, että ihminen voi mennä samaan aikaan Egyptiin ja Jerusalemiin.

        Raamattu voidaan polttaa täysin turhana.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mutta Raamattu on sellainen, että kun siihen todella perehtyy ja tekee muistiinpanoja, niin ensin Raamatulta putosi pyhyys.

        Nykyään ei noudateta Jumalan tahtoa, koska ainakin länsimaissa ihmiset ajattelevat aivan toisin.

        Minä en voi uskoa, että pilven mukana voi lentää taivaaseen, että kuolleet nousevat haudoista kävelemään, että ihminen voi mennä samaan aikaan Egyptiin ja Jerusalemiin.

        Raamattu voidaan polttaa täysin turhana.

        Mihin luulet vaikuttavasti noilla jankutuksillasi?

      • Anonyymi

        Et voi löytää ristiriitaisuuksia mutta voit olla ymmärätämättä jotain.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin luulet vaikuttavasti noilla jankutuksillasi?

        Ei ole vaikutusta. Uskovat kun vaan uskovat. Ihan kaiken. Eivät tajua todellisuutta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole vaikutusta. Uskovat kun vaan uskovat. Ihan kaiken. Eivät tajua todellisuutta.

        Lopeta sitten tämän palstan saastutus!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta sitten tämän palstan saastutus!

        On kuin pakko kertoa miten asiat ovat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On kuin pakko kertoa miten asiat ovat.

        Valehtelet!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole vaikutusta. Uskovat kun vaan uskovat. Ihan kaiken. Eivät tajua todellisuutta.

        Täällä kerrotaan sinulle miten asiat ovat.

        Järkyttävä Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko.
        🤓

    • Anonyymi

      Se on uskonelämän ydintä.

      • Anonyymi

        Kyllä on.

      • Anonyymi

        Se on ainoa tapa oppia tuntemaan Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ainoa tapa oppia tuntemaan Jumala.

        Jumalaako ei voi kommenttisi mukaan siis oppia tuntemaan elämällä elävää elämää?
        Opetella tuntemaan itseänsä ja elämään niiden lahjojen ja vajavaisuuksien mukaisesti joilla itsekutakin on siunattu, ei siis voi oppia tuntemaan Luojaansa?

        Jos joku on oppinut tuntemaan Jumalan Raamattua lukemalla, niin hän varmaan voi kertoa miksi me olemme olemassa sellaisina kuin olemme ja teemme asioita niinkuin teemme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ainoa tapa oppia tuntemaan Jumala.

        >>>"tuntemaan Jumala"<<<

        raamattu:
        "Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala , sinä Vapahtaja."
        Jes: 45: 15

        "Sillä kuka on tuntenut Jumalan mielen ? Tai , kuka on ollut hänen neuvonantajansa."
        "kuinka tutkimattomat on hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä."

        Israelin Jumala oli Jerusalemissa asunut mies, ei ollenkaan tuntematon. Nykyään kukaan ei mitään tiedä siitä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Israelin Jumala oli Jerusalemissa asunut mies, ei ollenkaan tuntematon. Nykyään kukaan ei mitään tiedä siitä.

        Taisi olla jo 784. tuo jankutus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla jo 784. tuo jankutus.

        Koska tuo muille aina tuntematon juttu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Koska tuo muille aina tuntematon juttu.

        Vain sinulle, tollo!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinulle, tollo!

        Miksi luulet, että minä en tiedä asioita?

        Raamatun mukaan Israelin Jumala oli Jerusalemissa asunut mies. Älä ole tollo.

        Minä olen tehnyt Raamatusta muistiinpanoja. Minua ei voi huijata mistään

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi luulet, että minä en tiedä asioita?

        Raamatun mukaan Israelin Jumala oli Jerusalemissa asunut mies. Älä ole tollo.

        Minä olen tehnyt Raamatusta muistiinpanoja. Minua ei voi huijata mistään

        Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko.

        Edes sitä et tiedä.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio painaa enemmän kuin Saarikko.

        Edes sitä et tiedä.
        🤓

        En voi mitenkään tietää. Minulla ei ole tiedossa kummankaan paino.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En voi mitenkään tietää. Minulla ei ole tiedossa kummankaan paino.

        Tietenkin voit tiedustella Kuutiolta.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin voit tiedustella Kuutiolta.
        🤓

        Ei hän käy puntarissa juuri koskaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei hän käy puntarissa juuri koskaan.

        Mahasi on alkoholistin maha.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei hän käy puntarissa juuri koskaan.

        puntari

        käsin kannateltava vaaka, jossa joko tukipiste tai vastapaino on siirrettävä
        ilmapuntari

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei hän käy puntarissa juuri koskaan.

        VaIetta.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mahasi on alkoholistin maha.

        Ollut jokseenkin tuollainen maha jo 35 vuotta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ollut jokseenkin tuollainen maha jo 35 vuotta.

        Valehtelet, kasvaa koko ajan kun ryyppäät joka päivä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet, kasvaa koko ajan kun ryyppäät joka päivä.

        Olin 30 kun maha tuli ja tukka lähti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olin 30 kun maha tuli ja tukka lähti.

        Näytöt aivan spurgulta.
        🤓

    • Anonyymi

      Ihan hyvä on lukea Raamattua ja varsinkin alkukielellä ja huomata miten kirkolliskokousten aikoinaan kyhäämät tulkinnat ovat varsin heikolla pohjalla

      • Anonyymi

        Jokainen meistä lukee tulkiten sanoja joiden merkitystä Raamatussa kerrotuille aikalaisille emme tunne.
        On niin helppoa uskotella itselleen tuntevansa sanojen merkityksen ajassa, sen sijaan voisimme myöntää Raamatun muuttumattomien totuuksien olevan aikaamme sovitettavia rikkauksia.

    • Anonyymi

      Oikein. Olen lukenut Jumalan Sanaa puoli tuntia joka aamu. Iltapäivällä kuuntelen yhden (joskus kaksi ) raamattutuntia. On onni olla Jumalaa lähellä.
      Eilen kuuntelin Pauli Rahkosen "Elämä Kristuksessa" Nyt kuuntelin vielä Joonas Kelottijärven elämästä. Hän oli Lapin evankelista.
      Ps.4 jae 8
      "Sinä annatminun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä."

      • Missä lähellä Jumala on, kun minulla Jumala on ollut olemattomissa koko 65 vuotta ?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Missä lähellä Jumala on, kun minulla Jumala on ollut olemattomissa koko 65 vuotta ?

        Sinullekin sanottu jo sata kertaa, että Jumala on hylännyt sinut. Itsekin sen myönnät mutta edelleen jankutat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinullekin sanottu jo sata kertaa, että Jumala on hylännyt sinut. Itsekin sen myönnät mutta edelleen jankutat.

        Miksi Jumala juuri minut hylkäsi?

        Onneksi moni muu on tarvinnut minua eikä ole hylännyt.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi Jumala juuri minut hylkäsi?

        Onneksi moni muu on tarvinnut minua eikä ole hylännyt.

        Miksi ei olisi hylännyt? Sano yksikin syy!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei olisi hylännyt? Sano yksikin syy!

        Ei minua ole ollut tarvinnut ainakaan muiden hylätä. Jumala kai yrittää saada huomiota.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei minua ole ollut tarvinnut ainakaan muiden hylätä. Jumala kai yrittää saada huomiota.

        Nyt kysyin, että miksi Jumalan ei olisi pitänyt hylätä sinua ?

        Et sitten keksi yhtään syytä miksi Jumalan ei olisi pitänyt hylätä sinua?
        Hyvä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kysyin, että miksi Jumalan ei olisi pitänyt hylätä sinua ?

        Koska en ole pahantekijä kellekään. Mikä ihmeen syy voi olla hylkäämiselle: tuskin kukaan tietää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Koska en ole pahantekijä kellekään. Mikä ihmeen syy voi olla hylkäämiselle: tuskin kukaan tietää.

        Olet niin paha, ettet edes itse näe pahuuttasi.
        Eikö missään Raamatussa sanota, että Jeesus pelastaa hyvät.

        Kirjoituksesi tällä riittää jo helvetin tuomioon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet niin paha, ettet edes itse näe pahuuttasi.
        Eikö missään Raamatussa sanota, että Jeesus pelastaa hyvät.

        Että olen paha. Nyt voit edes vähän selvittää.

        Jeesus pelastaa ne, jotka ottavat kotiinsa outoja, antavat ruokaa ja juomaa tarvitseville, käyvät katsomassa vankeja ja sairaita. Eli hyvät ihmiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoituksesi tällä riittää jo helvetin tuomioon.

        Entä se, että homot pitää tappaa? Siinä sitä tuomion aihetta

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että olen paha. Nyt voit edes vähän selvittää.

        Jeesus pelastaa ne, jotka ottavat kotiinsa outoja, antavat ruokaa ja juomaa tarvitseville, käyvät katsomassa vankeja ja sairaita. Eli hyvät ihmiset.

        Kysy pojaltasi ja Palosaarilta pelastuuko ihminen omilla teoillaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysy pojaltasi ja Palosaarilta pelastuuko ihminen omilla teoillaan.

        Ne heitetään ikuiseen kärsimykseen, jotka eivät ota kotiinsa outoja, eivät anna vettä ja ruokaa tarvitseville, eivät käy katsomassa vankeja ja sairaita.

        Jeesus on puhunut. Kuin kylähullu? Ei minun tarvitse kysyä keltään mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ne heitetään ikuiseen kärsimykseen, jotka eivät ota kotiinsa outoja, eivät anna vettä ja ruokaa tarvitseville, eivät käy katsomassa vankeja ja sairaita.

        Jeesus on puhunut. Kuin kylähullu? Ei minun tarvitse kysyä keltään mitään.

        Kyllä, sinä olet yksi heistä.

      • Vähän sekoitat. Nisperot ja mustikkasoppa. Nisperoita salaattiin ja mustikkasoppa aamupuuron päälle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, sinä olet yksi heistä.

        Et millään voi tietää. Mutta olen parisataa kertaa sanonut, että yksi syntini on, kun en koskaan käy katsomassa vankeja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et millään voi tietää. Mutta olen parisataa kertaa sanonut, että yksi syntini on, kun en koskaan käy katsomassa vankeja.

        Tottakai voin tietää koska olet jumalaton!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voin tietää koska olet jumalaton!

        Vankeja käy katsomassa vain uskovat?

        Saanen epäillä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vankeja käy katsomassa vain uskovat?

        Saanen epäillä.

        Vankeja katsomalla ei kukaan pelastu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vankeja katsomalla ei kukaan pelastu.

        Mutta, jos ei käy katsomassa vankeja, niin heitetään ikuiseen kärsimykseen. Itse pidän sitä syntinä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mutta, jos ei käy katsomassa vankeja, niin heitetään ikuiseen kärsimykseen. Itse pidän sitä syntinä.

        Senkus käyt, mitä siinä kitiset!?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Senkus käyt, mitä siinä kitiset!?

        Moni ei ymmärrä kuinka kapea on se tie mitä kulkea.

        Leveä tie on paljon helpompi. Voi ajatella vain itseään ja solvata muita ja toivoa pelastuvansa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Moni ei ymmärrä kuinka kapea on se tie mitä kulkea.

        Leveä tie on paljon helpompi. Voi ajatella vain itseään ja solvata muita ja toivoa pelastuvansa.

        Kyllä se edellyttää myös Jeesuksen palvomisen Jumalana teurastettuna uhrilampaana, jolloin Raamatun mukaan todella pelastuu tekemään pahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vankeja katsomalla ei kukaan pelastu.

        Entä pelastuuko ellei käy katsomassa vankeja?

    • Anonyymi

      K: Miksi uskovien tulee lukea ja opiskella Raamattua?
      V: Siksi etteivät vaan alkaisi ajatella omilla aivoillaan.