Olimme lukion liikuntatunneilla painineet jo useamman viikon ajan pojat tyttöjä vastaan. Emme painineet perinteisen kreikkalais-roomalaisen tai vapaapainin säännöillä, vaan ottelun voitti jos sai toisen luovuttamaan. Olin itse lukion toisella luokalla ja kuukausi sitten kun painiharjoitukset alkoivat, olin muiden poikien tavoin saanut kylmää kyytiä vuotta nuoremmilta lukiotytöiltä, joten opettaja oli suosiolla laittanut meidät painimaan 9-luokkalaisia tyttöjä vastaan jo pari viikkoa sitten. Pärjäsimme heille aina otteluiden alussa, mutta suurin osa meistä kiihottui hallitsemattomasti ottelun aikana jonka seurauksena tytöt ottivat helppoja voittoja kerta toisensa jälkeen.
Mari, 40-vuotias liikunnanopettajamme keskeytti viime tunnin noin vartin etuajassa ja päästi tytöt menemään antaakseen meille hiukan tukiopetusta seuraavia tunteja varten. Mari kertoi, että hänen laskujensa mukaan olimme voittaneet alle 10% otteluistamme, kun tavoite lukion toisen luokan pojille olisi voittaa ainakin 30% lukion ensimmäisen luokan, tai 20% toisen luokan tyttöjä vastaan. Mari puhui meille itsehillinnän tärkeydestä, hänen mukaansa häviämme jatkuvasti koska kiihotumme liian helposti, emmekä enää ajattele oikealla päällä. Hän oli ihan oikeassa. Hän sanoi olevansa pettynyt kun jo ensimmäisten otteluiden aikana monen pojan kädet eksyvät tyttöjen pakaroille kun pitäisi keskittyä otteluun. Mari kertoi, että tyttöille on opetettu kuinka poika saadaan kiihottumaan, jopa laukeamaan painin aikana, joten meidän pitää tosissaan taistella sitä vastaan. Mari totesikin, että suurin osa meistä oli jossain vaiheessa lauennut, josta seurasi rangaistus. Laukeamisen jälkeen joutuu aloittamaan loput ottelut vastustajan määräämästä asennosta, eli todennäköisesti tytön perseen alta tai pää reisien välissä puristuksissa. Itse kuuluin siihen porukkaan joka oli selvinnyt kuivin housuin.
Mari kertoi antavansa meille kotitehtävän ja pyysikin minut ja muut laukeamatta selvinneet pojat hänen luokseen. Hän sanoi, että kun suurin ongelmamme on itsehillintä niin kotitehtävä liittyy siihen ja hänen opastuksellaan minä ja muutama muu poika näytämme lopulle luokalle mitä tehdä. Mari sanoi, että hierokaa penistänne kädellä vaihtelevalla rytmillä, tämä simuloi tyttöjen käyttämää taktiikkaa hieroa etumustamme esimerkiksi reidellä. Olimme tietenkin pidätelleet monen ottelun ajan, joten ympäriltäni alkoi kuulua tihenevää hengitystä ja itsekin huomasin, ettei tätä kauaa kestä. Mari tsemppasi meitä ja kehotti rauhoittamaan hengitystä. Mikko, vieressäni oleva poika alkoi ähisemään ensimmäisenä. "Älä hidasta hieromista, taistele, hengitä rauhassa" Mari tsemppasi häntä. Mari painoi reitensä Mikon etumusta vasten, eikä Mikko voinut muuta kuin laueta 40-vuotiaan opettajamme edessä. Tuo näky selvästi kiihotti muitakin, me muutkin laukesimme noin minuutin aikana. Mari sanoi, että tässä pitää parantaa paljon seuraavaa liikuntatuntia varten, mutta olemme liian kaukana tavoitteesta, joten seuraavaksi painimme 8-luokkalaisten tyttöjen kanssa ja tavoite on, että ajan myötä kehitymme siihen asti, että pystymme voittamaan 30% otteluistamme lukion ekaluokkalaisia tyttöjä vastaan. Tavoite on todella kova, joten töitä pitää tehdä. Emme nimittäin voittaneet ainuttakaan ottelua heitä vastaan, kun ensimmäisellä tunnilla heitä vastaan painimme. Itsekin olin viettänyt suurimman osan tunnista vastustajieni perseen alla, joten tieto siitä ettei heidän kanssaan tarvitse vähään aikaan painia oli helpotus.
Muutama päivä vierähti ja oli viikon toisen painitunnin aika, tai oikeastaan puolitoista tuntia oli kerralla, kahdesti viikossa. Menimme painisalille ja näimme tyttöjen olevan jo lämmittelemässä. Tytöt olivat 14-15 vuotiaita joten ikäetu ja varsinkin kokoetu oli puolellamme. Olin kuitenkin kuullut että kyseiset tytöt olivat voittaneet 9-luokkalaiset pojat leikiten, joten minua ainakin jännitti. En halunnut hävitä enää. Jokaisella tytöllä oli tiukat legginsit ja toppi, osalla pelkät urheiluliivit legginsien kanssa. Ymmärsin toki heidän taktiikan. Mari tulikin sanomaan meille, että saman tien katseet pois heidän takapuolistaan, nyt täytyy keskittyä. Hakeuduimme pareittain ympäri mattoa ja ensimmäiset ottelut pääsivät alkamaan, ottelut aloitettiin molempien painijoiden ollessa polvillaan. Yksi ottelu kestää viisi minuuttia, ellei ratkaisua tule, joten ottelut voivat päättyä myös tasapeliin, viiden minuutin jälkeen vaihdetaan pareja. Minua vastaan tuli ensimmäisenä Neaksi itsensä esittäytynyt tyttö. Nea oli nätti blondi, vaikutti melko ujolta ja hiljaiselta. Pilli soi ja ottelut pääsivät alkamaan. Taktiikkani oli käyttää kokoa ja voimaani hyödykseni, joten otin häntä saman tien molemmilla käsillä niskan takaa kiinni ja painoin hänet mattoon. Pääsin hänen ärhäkästä vastustelusta huolimatta hänen selkäänsä ja sain kuristusotteen kiinni. Nea luovutti lähes heti. Enkä ollut edes kiihottunut joten kaikki näytti hyvältä seuraavaakin ottelua ajatellen.
Painia liikuntatunnilla
30
12985
Vastaukset
- Anonyymi
Kahtakaan minuuttia ei ehtinyt kulua, kun kaikki ottelut olivat jo ohi.
Ensimmäinen kierros oli menestys, voitimme jokaisen ottelun. Tiedostin tietenkin otteluiden tulevan jatkuvasti entistä vaikeammaksi kiihottumisesta johtuen, joten vielä ei ollut varaa juhlia. Toinen ja kolmas ottelu meni samalla kaavalla, kolmannessa huomasin kyllä kiihottuvani jo hieman, ja osa muiden otteluista päättyi tyttöjen voittoon. Johdimme kuitenkin vielä selvällä erolla. Neljänteen otteluun sain vastaani Amanda nimisen tytön. Amanda oli punahiuksinen sekä ikäisekseen isotissinen. Hänellä oli yllään legginsien lisäksi pelkät urheilurintaliivit. Ennen otteluamme hän tuli minuun ihan kiinni ja kuiskasi onnentoivotukset nätisti hymyillen. Huomasin, että boksereissani alkoi tapahtua, se ei ollut hyvä merkki. Sain hänet kuitenkin alleni heti alussa, joten ottelu alkoi hyvin. Huomasin kuitenkin saman tien Amandan olevan ihan toista maata kuin aiemmat vastustajani. Hän onnistui jaloillaan kaatamaan minut pois päältään ja vikkelänä tyttönä hyppäsi päälleni ennen kun ehdin nousta. Huomasin heti mitä Amanda yrittää tehdä. Hän painoi tissinsä kasvoilleni tehden hengittämisestäni todella vaikeaa. Olin myös tässä vaiheessa jo todella kiihottunut ja mieleni teki ottaa Amandaa perseestä kiinni, maltoin kuitenkin mieleni. Järkytyksekseni huomasin Amandan painelevan haaraväliäni reidellään. Opettaja tuli ilmeisesti viereemme, en tietenkään nähnyt häntä, mutta kuulin kyllä. Hän kannusti minua ja sanoi, että tätä varten se kotitehtävä annettiin. Huomasin melko pian, etten pääse Amandan alta mihinkään ja riski laukeamiselle kasvoi kovaa kyytiä joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kun luovuttaa. Tässä vaiheessa en voinut ottaa riskiä. Kellossa oli aikaa vielä minuutti ja Amanda kiusoitteli minua, kyseli tykkäsinkö hänen tisseistään jne. Hänen taktiikkansa oli auttaa seuraavaa vastustajaani pitämällä minut kiihottuneena ja siinä hän kyllä onnistuikin.
Huomasin, että nyt alkaa vaakakuppi kääntyä, pojat olivat joko luovuttaneet tai olivat huonossa asemassa. Jopa Nea dominoi vastustajaansa istuen tämän kasvoilla. Mari huusi, että minuutti aikaa. Huomasin, että pojat eivät tule voittamaan otteluaan vaan kamppailevat joko luovuttamista tai laukeamista vastaan. Mikko ähisi lähelläni Mirella nimisen tytön alla. Mikko oli samassa pinteessä kuin missä itse olin hetki sitten Amandaa vastaan. Tajusin että tuo varmasti opetetaan tytöille. Huusin Mikolle, että luovuttaa jos tuntuu siltä ettei kestä. Mirella pussaili Mikkoa poskelle samalla kun Mikko ei malttanut pitää näppejään erossa, vaan puristeli Mirellan persettä täydellä halulla. Huusin Mikolle uudestaan että luovuttaisi, sen sijaan Mikko laukesi kun kellossa oli noin 15sec jäljellä. Mikko oli todella pettynyt itseensä ja sanoi ettei pystynyt luovuttamaan kun tuntui niin hyvältä.
Seuraavat kierrokset olivat totaalista tyttöjen dominointia, minulla oli kanki kovana koko ajan ja halu runkata otteluiden välissä oli mieletön. Itseni mukaan lukien hävisimme kaikki ottelut ennen viimeistä kierrosta. Suurin osa pojista oli jo lauennut, itse olin onnistunut pidättelemään, olin myös luovuttanut ajoissa jos huomasin etten kestä loppuun asti. Tytöt ottivat voittoja naamalla istumalla, pään puristamisella reisillä ja tietenkin sillä tissit naamalle ja reisi töihin liikkeellä, jolla pakotetaan vastustaja joko laukeamaan tai luovuttamaan laukeaminen välttääkseen. Mari yritti kannustaa meitä, mutta laihalla menestyksellä, jokaisella kierroksella pojat päätyivät saman tien tytön alle ja taistelivat luovutusta tai laukeamista vastaan.- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17815708A
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Ennen viimeistä kierrosta pidimme viiden minuutin tauon, joten siitä pitäisi tietenkin olla valtava hyöty meille. Saamme aikaa rauhoittua. Tauon aikana tytöt kuitenkin pyllistelivät meille ja puhuivat tuhmia. Hekin joilla oli toppi riisuivat sen tässä vaiheessa pois. Sääntönä oli, ettei tissejä tai alapäätä saa näyttää vastustajan kiihottamiseksi, mutta tytöt rikkoivat tätä sääntöä härskisti ja vilauttelivat välillä tissejään kun opettaja ei huomannut. Olin vähintäänkin yhtä kiihottunut kun edellisen ottelun aikana, joten tiesin ettei tämä tule päättymään hyvin.
Vastustajani viimeiselle kierrokselle oli porukan pienin tyttö, Jasmin. Hänen mittansa oli arviolta 150/45. Pienirintainen siro tyttö. Koko alavartaloni oli kiihotuksesta kankea ja Jasmin saikin minut heti alleen. Tiesin että viimeisessä ottelussa voin yrittää loppuun asti, kun ei ole merkitystä että häviääkö laukeamalla vai luovuttamalla. Kuulin ympäriltäni tyttöjen kikattelua ja poikien ähkimistä, tiesin mistä on kyse ja päätin tehdä kaikkeni etten laukea. Jasmin pääsi istumaan naamalleni oma rintamasuuntansa varpaisiini päin. Hän alkoi hieromaan kädellä haaraväliäni, estin sen kuitenkin kaksin käsin, mikä oli melko helppoa sillä hän oli niin kevyt ettei naamallani ollut suurta painetta. Sitten Jasmin kuitenkin teki jotain mitä en osannut odottaa. Hän lukitsi jalkansa takaivoni/niskani taakse ja alkoi puristamaan, jolloin paine kasvoi valtavasti. Minun oli pakko työntää Jasminin persettä kaksin käsin ettei tarvitse luovuttaa, muuten en saanut hengitettyä ja kipu oli valtava. Kun en pystynyt enää suojaamaan haaraväliäni Jasmin pääsi vapaasti hieromaan kulliani. Minun oli hengittääkseni pakko kääntää pää sivulle kun en enää jaksanut työntää tarpeeksi kovaa. Amanda oli voittanut oman ottelunsa ja tuli vierelleni makaamaan, en pystynyt vastustella ja otin hänen tissistään saman tien kiinni. Jasmin huomasi että olen täysin euforian vallassa eikä enää painanut perseellään kovaa, vaan enemmänkin hieroi sitä naamaani vasten. Käänsin pääni takaisin hänen persettään kohti ja aloin pussailemaan sitä.Tärisin nautinnosta, toinen käsi Jasminin perseellä, toinen Amandan tissillä. Tässä vaiheessa ei ollut toivoakaan selviytyä ja ajattelinkin, että turha taistella vastaan. Laukesin valtavalla voimalla, koko vartaloni nyki hallitsemattomasti ja huutoni vaimeni Jasminin perseen alle. Kaikki tämä tunneryöppy oli liikaa ja jostain syystä kyyneleet tulivat silmilleni Jasminin noustessa päältäni pois. Minua hävetti suunnattomasti, mutta tytöt osoittivat myötätuntoa, Jasmin jäi rauhoittelemaan minua.
Tunnin jälkeen meidän ei autanut kuin todeta, ettei meistä ole vsetusta tytöille. Ainakaan vielä. Painitreenit tietenkin jatkuvat joten ehkä saamme vielä puntteja taattua. - Anonyymi
Lisää.
Kirjoita Marista ja painista jokin tarina.
Ja lisää painitarinaa.Enenmmän asuista , muodoista .Herkuttelua- Anonyymi
Paremminkin voisi kirjoittaa ja kuvailla.
- Anonyymi
Lisää leggingseistä ja perseistä minkä päällä ne on.Lisää Marista.
- Anonyymi
Saavuimme seuraavalle painitunnille ja yllätykseksemme meitä odotti toisen vuoden lukiotytöt. Joutuisimmeko todellakin painimaan ikäisiämme tyttöjä vastaan? Mari sanoikin heti alkajaisiksi, että tulevasta tunnista tulisi erilainen. Pääsisimme harjoittelemaan itsehillintää, sillä ikäisemme tytöt pääsevät meitä vastaan helposti dominoivaan asentoon. En epäillyt sitä ollenkaan, olivathan nuoremmatkin tytöt pyöritelleet meitä miten tahtoivat.
Jakauduimme pareittain matolle, tällä kertaa Mari osallistui harjoituksiin, sillä tyttöjä oli yksi vähemmän. Näin saimme tasaparit. Painisimme viisi minuuttia saman vastustajan kanssa ennen vaihtoa, tällä kertaa tavoite ei ollut saada toista luovuttamaan nivel-lukoilla tai kuristuksilla. Tytöt pyrkisivät hallitsemaan meitä matossa koko viiden minuutin ajan jotta me pääsemme harjoittelemaan itsehillintää.
Ensimmäinen vastustajani oli Heidi. Tunsin Heidin, kuten suurimman osan muistakin tytöistä hyvin. Olivathan he ikäisiämme joten heihin oli päässyt tutustumaan tunneilla. Heidi oli urheilullinen, noin 170/65 kokoinen naisen alku. Omat mittani 182/80 antavat minulle toki tasoitusta, mutta olin oppinut ettei tyttöjä kannata aliarvioida. Ottelut alkoivat yhtä aikaa ja matolla olikin jo täysi hulina päällä. Heidi kaatoi minut helposti mattoon ja nousi kokonaan päälleni. Hän levitti jalkojani omillaan ja painoi lantionsa minua vasten kovalla voimalla. Olin täysin avuton. Heidin pienehköt tissit painautuivat naamalleni kovalla voimalla joten hengityksestä tuli vaikeaa. Vietin tässä tilanteessa ehkä minuutin, joka tapauksessa liian kauan. Hapen puute alkoi tuntua ja voimani heikkenivät. Heidi käytti tämän hyväkseen ja kääntyi nopeasti naamalleni istumaan. Lihaksikas legginsiperse painautui naamalleni. Heidi kuitenkin vaihtoi otettaan niin, että hän laskeutui makaamaan päälleni siten, että pääni jäi hänen reisiensä väliin. Hän ei puristanut kovaa, vain sen verran, että pysyin paikallani. Olin valtavan kiihottunut, joten tartuin Heidin perseestä kiinni. Heidin kosketellessa kyrpääni, alkoi paine tuntua hyvin pian jo sietämättömältä, joten taputin Heidin perseelle luovutuksen merkiksi.
Aikaa oli vielä pari minuuttia joten jäimme katselemaan muiden otteluja. Noin puolet muistakin pojista olivat jo luovuttaneet. Huomioni kiinnittyi Mariin joka paini Aleksia vastaan. Mari on urheilullinen, mutta lyhyt nainen, hieman alle 160cm. Hänellä on kuitenkin suurehkot rinnat sekä iso pyöreä perse. Mari istui ryhmämme isoimman pojan naamalla. Mari piti Aleksia ranteista kiinni sekä antoi pojan välillä hengittää nostamalla persettään muutaman sentin. Aleksi haukkoi happea aina kun Mari sen salli. Viimeiselle minuutille Mari tarttui Aleksin seisokista kiinni housujen läpi, Mari ei kuitenkaan tehnyt muut kuin piti kiinni. Aleksi oli ilmeisen kiihottunut, mutta kykeni silti laittamaan vastaan, eikä lamaantunut täysin. Aika loppui ja matto oli täynnä hymyileviä tyttöjä sekä häpeileviä poikia joista osa ei malttanut olla koskettelemasta seisokkiaan. - Anonyymi
Olimme painineet jo useamman kierroksen ja oli viimeisen kierroksen aika. Itse olin ollut monta kertaa lähellä laukeamista, mutta maltoin aina luovuttaa ennen sen tapahtumista. Viimeiseksi vastustajakseni valikoitui opettajamme Mari. Kyrpäni oli timanttia kun aloimme painia ja yllätyksekseni pääsinkin heti Marin päälle. En kuitenkaan ehtinyt pitää häntä kauaa matossa ennen kun tajusin Marin päästäneen minut tahallaan päälle. Hän nimittäin kietoi jalat ympärilleni sekä painoi pääni hänen tissejään vasten. Tunsin paljaan lämpöisen tissivaon naamassani, en nähnyt mitään. Marilla oli yllään toppi, joten kaula-aukkoa riitti. Hapen puute teki minusta heikon, joten Marin oli helppo kääntää minut alleen ja jatkaa dominointia. En enää kyennyt kiimoissani vastustella vaan puristin hänen persettään legginsien läpi, Mari kuitenkin sätti minua siitä sekä näpäytti rangaistukseksi napakasti sormillaan minua kasseille. Olin kuitenkin liian kiihottunut välittääkseni kivusta. Suutelin Marin tissiä hänen tukahduttaessaan minua sekä painelin epätoivoisesti etumustani häntä vasten. Tilanne oli sietämätön, minun oli pakko saada laueta. Kuulin ympärilläni monen muun pojan ähisevän nautinnosta. Tiesin tyttöjen yrittävän tuottaa vastustajalleen orgasmi kesken painin, Mari ei kuitenkaan sallinut minun laueta, joten tunne oli sietämätön. Olin niin muissa maailmoissa, etten edes tajunnut Marin vaihtavan otetta ja tulevan naamalleni istumaan. Sain käteni vapaaksi ja aloin tiedostamattani runkkaamaan välittömästi. Mari kuitenkin esti tämän moittien minua. Anelin Marin sallivan minun laueta, mutta turhaan. Ottelun loppuessa tärisin ja kiemurtelin Marin alla täysin avuttomana ja turhautuneena.
Vihdoin kun Mari nousi päältäni pois pystyin vapaasti runkata. Hyvä ystäväni Jenna oli huomannut ahdinkoni ja sääli minua sen verran, että veti college housunsa alas ja tuli stringiperseineen istumaan naamalleni ja hieroi munaani housujeni läpi. Sopersin Jennan perseen alta kiitoksen, olin taivaassa. En välittänyt vaikka kuulin muiden tyttöjen kikattelevan tilanteelle, osan jopa pilkkaavan minua. Minun oli pakko saada laueta. Tartuin Jennan isoista tisseistä kaksin käsin kiinni ja ehdin puristella niitä kymmenisen sekuntia kunnes laukesin voimakkaasti. Olin äärimmäisen kiitollinen Jennalle, kuitenkin erittäin nolostunut. - Anonyymi
Hyviä tarinoita
- Anonyymi
Mitenköhän olisi oikeasti käynyt jos olisi saanut painia lukiossa tyttöjen kanssa näillä menetelmillä
- Anonyymi
Ei olisi ollut pojilla mitään mahdollisuuksia. Olisivat olleet niin kiihottuneessa tilassa, että tytöt olisi leikiten pistänyt pojat selälleen.
- Anonyymi
Itse en ainakaan olisi pärjännyt
- Anonyymi
Tytöt nyt voittavat muutenkin
- Anonyymi
Pojat olisivat tietenkin voittaneet, tosimaailmassa vahvempi sukupuoli vie ja tytöt vikisee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pojat olisivat tietenkin voittaneet, tosimaailmassa vahvempi sukupuoli vie ja tytöt vikisee
No en nyt sanois. Teinipojat on tosi huonossa kunnossa nykyään kun pelaavat videopelejä päivät pitkät eivätkä harrasta liikuntaa. Kyllä joku liikunnallinen lukiotyttö helposti samanikäisen sohvaperunapojan selättää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en nyt sanois. Teinipojat on tosi huonossa kunnossa nykyään kun pelaavat videopelejä päivät pitkät eivätkä harrasta liikuntaa. Kyllä joku liikunnallinen lukiotyttö helposti samanikäisen sohvaperunapojan selättää
Nimenomaan. Poikien parhaimmisto on toki tyttöjen parhaimmistoa edellä, mutta tavisten kesken tilanne onkin toisin päin. Itsekin joskus 15v:nä painimme porukassa jossa oli ikäisiäni kavereita ja kaverin pikkusisko + hänen kavereitaan. Porukan paras painija oli poika mutta kaiken kaikkiaan tytöt voittivat enemmän otteluita vaikka olivatkin pari vuotta nuorempia.
- Anonyymi
Me käytiin kerran lukion liikuntatunnilla tutustumassa paikallisen painiseuran tiloihin ja tunnin lopussa otettiin pienimuotoinen turnaus ryhmän kesken. Painin yhteensä kolmen pojan ja viiden tytön kanssa. Pojista voitin kaikki, mutta tytöistä vain kaksi. Muut pojat oli vielä pahemmin helisemässä tyttöjen käsittelyssä. Tuntui pikkusen nololta, kun sellainen päätä lyhyempi tyttö pisti nippuun. Sain vieläpä tytön otteessa kunnon erektion, joka erottui tosi selvästi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me käytiin kerran lukion liikuntatunnilla tutustumassa paikallisen painiseuran tiloihin ja tunnin lopussa otettiin pienimuotoinen turnaus ryhmän kesken. Painin yhteensä kolmen pojan ja viiden tytön kanssa. Pojista voitin kaikki, mutta tytöistä vain kaksi. Muut pojat oli vielä pahemmin helisemässä tyttöjen käsittelyssä. Tuntui pikkusen nololta, kun sellainen päätä lyhyempi tyttö pisti nippuun. Sain vieläpä tytön otteessa kunnon erektion, joka erottui tosi selvästi
Samat kokemukset. Lukioporukalla kun painimme pojat vastaan tytöt niin poikien paras painija voitti noin puolet tytöistä. Mutta kokonaisuudessaan tytöt voittivat arviolta 80% otteluista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me käytiin kerran lukion liikuntatunnilla tutustumassa paikallisen painiseuran tiloihin ja tunnin lopussa otettiin pienimuotoinen turnaus ryhmän kesken. Painin yhteensä kolmen pojan ja viiden tytön kanssa. Pojista voitin kaikki, mutta tytöistä vain kaksi. Muut pojat oli vielä pahemmin helisemässä tyttöjen käsittelyssä. Tuntui pikkusen nololta, kun sellainen päätä lyhyempi tyttö pisti nippuun. Sain vieläpä tytön otteessa kunnon erektion, joka erottui tosi selvästi
Sullahan meni ihan hyvin
- Anonyymi
Ateenassa olivat jälleen käynnissä olympialaiset ja kaikkien puheenaiheena oli painikisat koska ensimmäisen kerran oli nainen saanut osallistumisoikeuden. Antiikin kisat olivat tähän asti olleet vain miehille sallittu ja naisen läsnäoloon ei suhtauduttu suopeasti. Nainen oli kuitenkin ollut sinnikäs ja lopulta kisatuomaristo oli hyväksynyt hänet mukaan koska hän kuitenkin oletettavasti putoaisi heti pois ja ongelma olisi poistettu.
He katuivat päätöstään kuitenkin heti koska tunnetusti antiikin kisoissa urheiltiin alasti. Xenia oli miehiin verrattuna pienempi mutta sopusuhtainen ja lihaksikas. Ilman vaatteita hän oli upea kaunotar jonka rasvaton hoikka vyötärö, isot rinnat, isot reisilihakset ja kiinteät isot pyöreät pakarat saivat miesvastustajat kiihottumaan jo kilpailijoiden esittelyssä stadionilla. Muut lajit olivat sallittu vain mieskatsojille mutta painikisoihin pääsivät nyt myös naiset poikkeuksellisesti katsomoon. Xenia oli tullut tottakai naisten suosikki kisoissa. Ottelut käytiin vapailla säännöillä ja toisen kilpailijan luovutukseen asti.
Ensimmäisenä Xenia sai vastaansa espanjalaisen Havin joka oli miehistä pienin mutta kuitenkin selvästi isompi kuin Xenia ja katsojat odottivat näkevänsä selkäsaunan. Selkäsauna siitä tulikin mutta päinvastoin kuin kaikki odottattivat. Xenia oli erittäin nopea ja liukas toisin kuin vastustaja ja onnistui livahtamaan aina Havin otteesta tehden vastahyökkäyksen jonka seurauksena Havi löysi itsensä lentämässä raskaasti maahan. Hänellä oli selvästi vahvemmat jalat kuin miesvastustajallaan ja hän käytti niiden voimaa taitavasti hyväkseen pyyhkäisemällä jalat alta ja heittämällä takavyön tai hyökkäämällä vyötäröön kiinni nostaen vastustajansa vahvoilla reisillä ilmaan ja paiskaten hänet ristivyöllä maahan niskoilleen. Xenia ei kuitenkaan vienyt liikkeitä loppuun vaan irrottautui aina vastustajasta eikä jäänyt painimaan maassa.
Taktiikka paljastui kaikille kun Havi alkoi hengittää raskaasti uupumuksesta jahdatessaan Xeniaa ja tullessaan aina hyökkäyksensä päätteeksi nöyryyttävästi paiskatuksi maahan. Ottelun alkaessa Havin pieni muna oli ollut täydessä erektiossa ja nyt se oli kutistunut ja kadonnut kokonaan karvoituksen sisään ja hänen pienet pallinsa olivat hellinä möyhennyksestä koska Xenia aina tilaisuuden tullen iski nyrkillään salakalavasti häntä jalkojen väliin. Xenia pilkkasi nyt hänen pientä piilossa olevaa munaansa pikkusormellaan saaden Havin hyökkäämään viimeisillä voimillaan raivokkaasti kuten Xenia halusikin.
Xenia kaappasi Havin syliinsä kevyen näköisesti ja heitti hänet ylitseen mahalleen syöksyen sitten hänen selän päälle lukiten jaloillaan Havin jalat ja käsillään kädet selän taakse. Havi oli nyt niputettu siististi Xenian alle joka kiristi otettaan vähitellen saaden Havin olkanivelet rutisemaan pois paikoiltaan. Havin kädet olivat nyt poissa pelistä ja Xenia oli vapaa tekemään mitä halusi Hän istui Havin jalkojen päällä ja työnsi nyrkkinsä Havin peräaukkoon samalla alkaen pinsettiotteella runkata pientä elintä sormenpäillään. Havi ei olisi halunnut luovuttaa naisvastustajalle mutta tämä oli liika ja hän ymmärsi olevansa avuttomassa tilassa ja luovutti. Mutta Xenia ei lopettanut vaan lypsi häntä niin kauan kunnes Havi laukesi hänen käsiinsä, sen jälkeen hän hieroi spermat Havin naamaan. Naisleisö osoitti suosiotaan ja huusi Xenian nimeä, miehet olivat kauhuissaan kun hän marssi voittajana kehästä pois talutettavan spermaan tahritun miesvastustajansa perässä.
Seuraavana päivänä Xenia marssi areenalle naisyleisön mylviessä kannatusta uudelle suosikilleen vaikka nyt olisi vastassa kova vastus afrikan mantereelta. Xenia mittasi katseellaan vastustajaansa joka herätti kyllä kunnioitusta hänessäkin. Jamal oli komea iso musta lihaksikas mies joihin Xenia oli aina ollut heikkona saaden kiihotuksesta hänen nänninsä kovettumaan mutta nyt oli kuitenkin kyseessä tärkeä kamppailu ja olisi keksittävä taktiikka vastustajan lyömiseen.
Kamppailijat siirtyivät kehän laidoille ja riisuivat viittansa. Xenian rinnassa pomppasi kun näki Jamalin alasti. Hän ei ollut nähnyt yhdelläkään miehellä niin pitkää ja paksua elintä edes erektiossa jollainen roikkui Jamalin jalkojen välissä, eikä hän voinut olla huomaamatta erittäin suuria matalalla roikkuvia kiveksiä tuon paksun elimen takana. Sillä hetkellä hän tiesi mikä olisi heikoin kohta vastustajassa ja mihin hän iskisi. - Anonyymi
Hän huomasi että Jamal ihaili vastavuoroisesti hänen vartaloaan ja tuo jättimäinen musta elin alkoi hieman jäykistymään roikkuen puolessa reidessä puolivelttona. Jamal ei varmasti ollut aiemmin kamppaillut erektio päällä ja se varmasti häiritsisi häntä. Xenia lähestyi Jamalia hieroen rintojaan ja haaroväliään niin seksikkäästi kuin osasi ja näki kuinka veri pakkautui tuohon varmaan nyt 30 senttiseen ja hirvittävän paksuun mustaan elimeen. Xenia kiihottui itsekin näystä mutta hänen kostumisensa ei haittaisi ottelun kulkua niin paljon kuin veren pakkautuminen vastustajan valtavaan elimeen.
He alkoivat kierrellä toisiansa varovasti ja aina tilaisuuden tullen Xenia läpsäisi kovaa avokämmenellä Jamallin melkein Xenian nyrkin kokoiseen terskaan joka heilui heidän välissään. Jamal ähkäisi aina kivusta ja terska näytti turpoavan isommaksi joka osumasta.
Nyt kun Jamalin valtava kulli sojotti täydessä erektiossa hän näki isot kivekset jotka heiluivat jalkojen välissä kuin nyrkkeilypallot ja hän keksi miten pääsisi helpoiten niihin käsiksi. Jamal oli häntä päätä pidempi ja hitaampi liikkeissään ja aina kun hän hyökkäsi Xeniaa kohden niin hän onnistui liukumaan Jamalin jalkojen välistä pukaten samalla otsallaan isoja palleja kivuliaasti. Jamal yritti epätoivoisesti saada otetta Xeniasta mutta liukkaan Xenian otsa paukutti hänen pallejaan yhä uudelleen kuin kirkonkelloja saaden polvet tutisemaan heikotuksesta ja liikkeet hitaammiksi.
Xenian taktiikka puri hetken aikaa mutta nyt Jamal lähestyi selvästi varovaisemmin vastustajaansa ja oli aika kokeilla jotain muuta keinoa päihittää vahvempi vastustaja. Jamalin kivekset olivat tuvonneet mahtavan kokoisiksi iskuista ja haittasivat jo hänen liikkumistaan pomppien reideltä toiselle mutta valtava elin heilui vielä puolikovana ja siihen olisi iskettävä seuraavaksi. Jamal hyökkäsi kohden Xenian keskivartaloa ja onnistuikin saamaan otteen vyötäisiltä valmistautuen heittämään Xenian kaarressa päänsä yli ja lopettamaan ottelun.
Mutta mitään ei tapahtunut kun hän tempaisi Xeniaa ylöspäin, sen sijaan hän tunsi voimakkan nykäisyn omassa jalkovälissään. Xenialla oli molemmin käsin voimakas ote hänen elimestään ja nostoyritykset pysähtyivät kipuun haarovälissä. Xenia sen sijaan hyppäsi ilmaan, ohjasi valtavan elimen jopa yllätyksekseen helposti kokonaan kosteaan vittuunsa ja kietoi jalkansa Jamalin keskivartalon ja käsien ympäri ristien jalkateränsä ja aloittaen puristamaan vahvoilla reisillään kylkiluita kasaan ja ilmoja ulos Jamalin keukoista.
Jamal oli nyt pinteessä ja Xenian teräksiset reidet puristivat häntä yhä kovempaa tehden hengittämisen vaivalloiseksi. Hän ei pystynyt tekemään muuta kuin pyörimään ympäri ja yrittäen ravistaa Xeniaa irti vyötäisiltä. Xenialla oli kuitenkin rautaisen tiukka puristus pillullaan hänen elimestään ja jalat tiukasti ympärillä joten tilanne näytti hänen kannaltaan hyvältä.
Jamal alkoi väsyä ja hengittäminen kävi raskaaksi jolloin Xenia irroitti toisen kätensä ja kurotti taaksensa ottaen toisen palleista kouraansa puristaen voimakkaasti. Jamalilta pettivät jalat alta kivun voimasta ja hän kaatui selälleen maahan Xenia pysyen yhä päällä kuin rodeoratsastaja.
Pölyn laskeuduttua yleisö näki kuinka Jamal makasi avuttomana selällään avuttomana ja Xenia istui hänen päällään lukiten hänen kädet reisillään vartaloa vasten ja alkaen ratsastaa hänen elimensä päällä samalla kun puristeli kovakouraisesti turvonneita palleja toisella kädellään ja toisella iski avokkaita ympäri Jamalin epäuskoista naamaa. Xenia nauroi voiton riemuisesti koska tiesi jo voittaneensa mutta halusi nöyryyttää vastustajaansa perusteellisesti. Samalla kun Xenia puristi keskivartaloa reisillään niin hän rytmikkäästi pani rajusti pomppien kuin rodeoratsastaja vitullaan valtavaa elintä ja samalla puristaen turvonneita palleja yhä kovempaa.
Jamal ei kestänyt enempää, tajunta alkoi hämärtyä koska hänen keuhkonsa eivät saaneet kunnolla happea, pallinsa olivat tulessa puristelusta ja hän oli räjähtämäisillään Xenian voimakkaasta puristuksesta kalunsa ympärillä. Hän huusi epätoivoisesti kirkuen armoa samalla kun sai valtavan siemensyöksyn Xenian sisälle. Xenia hinkkasi itseään vielä velttonevaa elintä vasten saaden voimakkaan orgasmin, sitten hän nousi ylös otten Jamalin jalasta kiinni alkaen raahata avutonta miehuutensa menettänyttä ja eritteiden peittämää miestä perässään nöyryyttävästi maata pitkin, juhlien voittoaan villisti tuulettaen yleisön riemutessa katsomossa.
Tuomaristo katseli toisiaan hämmentyneenä nähtyään Xenian jo nöyryyttäneen jälleen yhtä miestä helpon näköisesti mutta eivät keksineet mitään sääntörikkomuksia vaan heidän oli julistettava Xenia voittajaksi.- Anonyymi
Lisää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää!
Kiitos tarinasta. Odottelen innolla jatkoa!
- Anonyymi
Pienimunaiset luuserit häviää tytöille, ei oikeat miehet
- Anonyymi
Itse ainakin koen, ettei isosta varustuksesta ole mitään hyötyä painissa naisten kanssa vaan pikemminkin haittaa. Mulla on isot roikkuvat kivekset, jotka on samaan aikaan tosi herkät ja monet tytöt on voittanut mut painissa tarttumalla kiinni niistä. Jotenkin hassua, että isoa munaa pidetään usein miehekkyyden symbolina, mutta samaan aikaan se on miehen haavoittuvin kohta naisia vastaan painiessa. Jos vastustaja saa niistä napattua kiinni niin kannattaa saman tien luovuttaa, jos haluaa välttää sen järjettömän kivun, mikä puristamisesta seuraa
- Anonyymi
Erikoisia tarinoita, mutta jotenkin mukavia.
- Anonyymi
Nousin vaivoin ylös ja riisuin paitani sukukalleuksieni suojaksi ja vilkaisin ympärilleni. En nähnyt ketään missään ja lähdin varovasti hiipimään talojen seinustoja pitkin kotiinpäin kivekset hellinä muistuttaen kivuliaasti perinpohjaisesta nöyryytyksestäni. En uskaltanut lenkkeillä tai liikkua enää sen jälkeen alueella pelkäämättä ja muutinkin pian pois kaupungista.
- Anonyymi
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 http://aram-us.com/H/C1b0W9
- Anonyymi
Olispa päässyt lukiossa painimaan tyttöjen kanssa
- Anonyymi
Samaa mieltä
Ketjusta on poistettu 143 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on531237Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241219Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141120- 1261068
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315991- 42939
- 72905
- 73899