Onko eron paikka

Olemme asuneet puolisoni kanssa asumuserossa jo vuosia, yli kymmenen. Olemme niin erilaisia kaikissa asioissa, että yhdessä asuminen on mahdotonta. Alaikäinen tyttäreni asuu äitinsä kanssa. Myönnän, että en ole virheineni läheskään täydellinen. En kuitenkaan käytä alkoholia, en polta, olen aktiiviliikkuja ja pidän itsestäni tältä osin hyvässä kunnossa. Olen korkeasti koulutettu. En ole väkivaltainen, en käy lätkämatseissa juomassa kaljaa, minulla ei ole äijäkavereita jne. Tiedän, että olen liian kiltti. Olen jo eläkkeellä ja tunnen tästä huonoa omatuntoa kuin myös kaikista hyvistä harrastuksistani. Ampumaurheilua yksi niistä. Puolisoni ei harrasta mitään, koska sanoo olevansa liian väsynyt töistä eikä ole aikaa. Tekee normaalia päivätyötä. Puolisoni saa minut tuntemaan huonoa omatuntoa, koska hän ei harrasta mitään, niin minunkaan ei kuulu harrastaa. Moittii minua sohvalla makaamisesta, vaikka ei koskaan käy tarkastamassa tilannetta, mitä teen vapaa aikanani. Autan häntä välillä pienissä remonttitöissä, kuskaan tytärtäni harrastuksiin pari kertaa viikossa. Se mikä sai minut nyt kirjoittamaan tänne, tapahtui eilen. Tyttäreni soitti aamulla ja kysyi, tulenko käymään heillä. Kysyin mitä heillä on mielessä. Hän kertoi, että ei oikein muuta kuin renkaiden vaihto. Poikani oli menossa tekemään sitä ja kysyin tarviiko apua. Lupasin mennä auttamaan. Siitäpä sitten kehkeytyi aikamoinen näytelmä. Koska ensin sanoin tyttärelleni, että jos poikani tarvii apua, tulen heille. Heidän luonaan puolisoni oli kuin tulisilla hiilillä. Kyseli taas, että mitä teen tyttäreni eteen? Sen, mitä tähänkin asti kerroin. Hän sitten sanoi minulle, että painu h- vettiin ja sylkäisi päälle. Olen tämän jälkeen miettinyt ihan oikeesti haenko eroa. Tilanne kun on koko ajan sama. Heille ei oikein viitsi mennä, kun tuntee itsensä vähäarvoiseksi ja välillä jopa heitetään ulos heti kättelyssä. Koskaan ei voi tietää, mitä on odotettavissa. Sinne mennessä pitää aina odottaa pahinta niin ei pety liikaa. Siis onko hän sairas narsisti vai olenko itse niin huono, itsekäs ihminen. Autan heitä, mutta en koskaan saa puolisoltani mitään. En ikinä tunne saavani häneltä mitään muuta kuin haukkumiset. Itsestään selvää on, että meillä ei ole ollut seksiä koko yhdentoista vuoden aikana, kun olemme asuneet erossa. Emme edes koskettele toisiamme. Minua toisen ihmisen kosketus vaivaa aivan mielettömästi, mutta hänelle se lienee yksi ja sama. Ihmisellä on vain yksi elämä ja minulla se valuu koko ajan hukkaan. En voi hyvin!