Onko eron paikka

Anonyymi-ap

Olemme asuneet puolisoni kanssa asumuserossa jo vuosia, yli kymmenen. Olemme niin erilaisia kaikissa asioissa, että yhdessä asuminen on mahdotonta. Alaikäinen tyttäreni asuu äitinsä kanssa. Myönnän, että en ole virheineni läheskään täydellinen. En kuitenkaan käytä alkoholia, en polta, olen aktiiviliikkuja ja pidän itsestäni tältä osin hyvässä kunnossa. Olen korkeasti koulutettu. En ole väkivaltainen, en käy lätkämatseissa juomassa kaljaa, minulla ei ole äijäkavereita jne. Tiedän, että olen liian kiltti. Olen jo eläkkeellä ja tunnen tästä huonoa omatuntoa kuin myös kaikista hyvistä harrastuksistani. Ampumaurheilua yksi niistä. Puolisoni ei harrasta mitään, koska sanoo olevansa liian väsynyt töistä eikä ole aikaa. Tekee normaalia päivätyötä. Puolisoni saa minut tuntemaan huonoa omatuntoa, koska hän ei harrasta mitään, niin minunkaan ei kuulu harrastaa. Moittii minua sohvalla makaamisesta, vaikka ei koskaan käy tarkastamassa tilannetta, mitä teen vapaa aikanani. Autan häntä välillä pienissä remonttitöissä, kuskaan tytärtäni harrastuksiin pari kertaa viikossa. Se mikä sai minut nyt kirjoittamaan tänne, tapahtui eilen. Tyttäreni soitti aamulla ja kysyi, tulenko käymään heillä. Kysyin mitä heillä on mielessä. Hän kertoi, että ei oikein muuta kuin renkaiden vaihto. Poikani oli menossa tekemään sitä ja kysyin tarviiko apua. Lupasin mennä auttamaan. Siitäpä sitten kehkeytyi aikamoinen näytelmä. Koska ensin sanoin tyttärelleni, että jos poikani tarvii apua, tulen heille. Heidän luonaan puolisoni oli kuin tulisilla hiilillä. Kyseli taas, että mitä teen tyttäreni eteen? Sen, mitä tähänkin asti kerroin. Hän sitten sanoi minulle, että painu h- vettiin ja sylkäisi päälle. Olen tämän jälkeen miettinyt ihan oikeesti haenko eroa. Tilanne kun on koko ajan sama. Heille ei oikein viitsi mennä, kun tuntee itsensä vähäarvoiseksi ja välillä jopa heitetään ulos heti kättelyssä. Koskaan ei voi tietää, mitä on odotettavissa. Sinne mennessä pitää aina odottaa pahinta niin ei pety liikaa. Siis onko hän sairas narsisti vai olenko itse niin huono, itsekäs ihminen. Autan heitä, mutta en koskaan saa puolisoltani mitään. En ikinä tunne saavani häneltä mitään muuta kuin haukkumiset. Itsestään selvää on, että meillä ei ole ollut seksiä koko yhdentoista vuoden aikana, kun olemme asuneet erossa. Emme edes koskettele toisiamme. Minua toisen ihmisen kosketus vaivaa aivan mielettömästi, mutta hänelle se lienee yksi ja sama. Ihmisellä on vain yksi elämä ja minulla se valuu koko ajan hukkaan. En voi hyvin!

5

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi täydellisen hyvin katkaista liittonne laillisesti.
      Jututa vero- + muita finanssiexperttejä kuinka hoitaa taloudellinen tilanteesi oikein.
      Teidän liittonne on tullut määräpäähänsä jo kauan sitten.

      Kuulostaa kuin lapsenne ovat laillisesti aikuisia ja vaimosi ei sinusta piittaa joten nyt viimeistään voit alkaa elää vain itsellesi. Lapsesikin kannattavat sitä todennäkoisimmin.

      Jätä eron saatuasi vaimosis täysin rauhaan, lastesi kanssa sinun yhteys säilyy parhaiten . Nauti heidän seurastaan, ilman ilkeää vaimoasi.
      Tee rauhassa asioita joista nautit. Keksi lisää harrastuksia jos haluat laajentaa kiinnostuksiasi jne jne.

      • Anonyymi

        Mitä h*lvettii sä selität? Ilkee vaimo? Äijä lähteny lätkii ja jättäny muijan pienten lasten kans yksin eikä ole munaa edes erota kun joutus maksaa elareita yms.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä h*lvettii sä selität? Ilkee vaimo? Äijä lähteny lätkii ja jättäny muijan pienten lasten kans yksin eikä ole munaa edes erota kun joutus maksaa elareita yms.

        Ei ole äijä lähtenyt kälppimään, vaan se muija laitto allekirjoittaneen ulkoruokintaan. Vielä lisää tuohon pitkään alustukseeni, että puolisoni nimittelee minua tyyliin täysi nolla, narsisti, idiootti. Itse en moisia sanoja suustani päästä edes pahimman vihan vallassa. Enkä pelkää taloudellisia menetyksiä. Raha ei minulle niin tärkeä, vaan en halua elää loppuelämääni ilman naista. Jotain täytyis viimein tehdä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole äijä lähtenyt kälppimään, vaan se muija laitto allekirjoittaneen ulkoruokintaan. Vielä lisää tuohon pitkään alustukseeni, että puolisoni nimittelee minua tyyliin täysi nolla, narsisti, idiootti. Itse en moisia sanoja suustani päästä edes pahimman vihan vallassa. Enkä pelkää taloudellisia menetyksiä. Raha ei minulle niin tärkeä, vaan en halua elää loppuelämääni ilman naista. Jotain täytyis viimein tehdä!

        Siinä täytyy olla melkosen painavat syyt takana jos emäntä laittaa ukon pihalle kun kotona on pieni lapsi. Et ole saanut vaimoltasi mitään? Kantanut, synnyttänyt ja kasvattanut sinun lapset, eihän se ole mitään. Olet eläkkeellä ja hän töissä, mutta silti hän vaikuttaa pääasiassa huolehtineen lapsistanne etkä pidä sitä minään. Ei ihme jos vaimolla on hermot kireällä. Omituisen kauan olette jaksaneet näin erikoisessa parisuhteessa.


    • Anonyymi

      Kaksi täysin vastakkaista suhtautumista. Toinen ilmeisesti miehen ja jälkimmäinen naisen. Jaahas mitä näistä ajatella?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      143
      7217
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4452
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3523
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      321
      1866
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1756
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1629
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1507
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe