Väsynyt

työni on tosi mukavaa mutta kun työkaverit on siellä vain aikaa viettämässä.

tehdään provisiopalkkaista työtä ja pohjapalkka tuntuu riittävän joillekin. minulle ei se riitä vaan pitää saada väh. 2000 euroa kuussa.

työkaverit juttelee ja naureskelevat keskenään ja tekevät ehkä noin tunnin päivässä töitä. pomot ei niistä tykkää mutta kun pomokin tykkää jutella mukavia, päivät menevät mukavasti.

minulle tilanne on kaaosmainen, vituttaa ja häiritsee aivan sikana kun paskaa jauhetaan.

alkaa häiritä yleistä mielialaa, nukkuu huonosti, en liiku enää ollenkaan jne jne.


mitä tehdä?

tuntuu, että pomon ja työkavereiden mielestä olen tiukkapipoinen puurtaja, on mukava jutella vähän aikaa mutta jos se on päätyö niin ei siitä tule mitään.
3615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaan omat hommasi etkä stressaisi itseäs muiden jutuilla.Pääset paljon vähemmällä.
Ja jospa toiset on tyytyväisiä ansiotasoonsa tolla työpanoksella.

Äänestä

Minä inhoan työpaikkojen seurustelupiirejä! Ja voi ett v''''taa kun toiset tulee kahville ja lukemaan lehtensä meidän ryhmän työhuoneeseen. Sitä kaakatusta... Mä haluan tehdä työ rauhassa ja lähteä sitten kotiin missä minun oikea elämäni on. En halua tietää työkaveristani paljon mitään, en juorua muista joten olen outolintu.
Minusta kuitenkin jostainsyystä pidetään ja harmikseni olen monille kuuntelija, ovat kai huomanneet että en puhu muiden asioista.

Äänestä

No, hieman erinlainen juttu- työporukka kolme henkilöä yhdes vuorossa- yks tekee- muut päivästä monta tuntia huinimassa -- pomo ei tee mitään(tumpelo)- heti huomaa jos minä olen vaikka vessassa- missä se ja se on?
Ei ollenkaan huomaa että lusmut viettää enemmän aikaa kahvilla kuin töissä??????????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eeevaa kirjoitti:

työni on tosi mukavaa mutta kun työkaverit on siellä vain aikaa viettämässä.

tehdään provisiopalkkaista työtä ja pohjapalkka tuntuu riittävän joillekin. minulle ei se riitä vaan pitää saada väh. 2000 euroa kuussa.

työkaverit juttelee ja naureskelevat keskenään ja tekevät ehkä noin tunnin päivässä töitä. pomot ei niistä tykkää mutta kun pomokin tykkää jutella mukavia, päivät menevät mukavasti.

minulle tilanne on kaaosmainen, vituttaa ja häiritsee aivan sikana kun paskaa jauhetaan.

alkaa häiritä yleistä mielialaa, nukkuu huonosti, en liiku enää ollenkaan jne jne.


mitä tehdä?

tuntuu, että pomon ja työkavereiden mielestä olen tiukkapipoinen puurtaja, on mukava jutella vähän aikaa mutta jos se on päätyö niin ei siitä tule mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu