Turistit välttävät Brexit-Britanniaa!

BRITTILÄISET matkailuyrittäjät pelkäävät, että ranskalaiset ja saksalaiset turistit alkavat vältellä Britanniaa EU-eron eli brexitin jälkeisten matkustusrajoitusten myötä, kertoo The Guardian.

Matkailuyrittäjät ovat lisäksi huolissaan Britannian brexitin kolhimasta imagosta, sillä sekin on vaikuttanut joidenkin EU-kansalaisten halukkuuteen matkustaa maahan.

The Guardian kirjoittaa, että Britannian matkailuala alkoi osoittaa elpymisen merkkejä viime vuonna, kun koronarajoitukset poistettiin. Siitä huolimatta ranskalaiset ja saksalaiset matkailijat eivät enää ole entisessä määrin kiinnostuneita Britanniasta matkailukohteena.

Esimerkiksi Kaakkois-Englannissa sijaitsevan Oxfordshiren kreivikunta on aiemmin ollut eurooppalaismatkailijoiden suosiossa. Oxfordshiressa majoittuvien ranskalaisten ja saksalaisten määrä on kuitenkin romahtanut noin puoleen siitä, mitä se vielä vuonna 2019 oli.

Niin ikään matkailuelinkeinostaan huolissaan oleva Jersey ilmoitti viime kuussa aloittavansa kokeilun, jonka aikana Ranskan kansalaiset voivat tehdä saarilla päiväretkiä pelkällä virallisella henkilöllisyystodistuksella.

EU-KANSALAISET ovat vuoden 2021 lokakuusta lähtien tarvinneet passin Britanniaan päästäkseen. Vain vajaalla puolella Ranskan ja Saksan väestöstä on voimassaoleva passi. Aiemmin maahantulodokumentiksi riitti henkilötodistus.

Amerikkalaisturistit ovat The Guardianin mukaan sentään palanneet Britanniaan koronaepidemian jälkeen.
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näkyypä EU-vihaajilta valeet loppuneen!

Seuraavaksi sitten loppuu kusi koiralta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

BRITTILÄISET matkailuyrittäjät pelkäävät, että ranskalaiset ja saksalaiset turistit alkavat vältellä Britanniaa EU-eron eli brexitin jälkeisten matkustusrajoitusten myötä, kertoo The Guardian.

Matkailuyrittäjät ovat lisäksi huolissaan Britannian brexitin kolhimasta imagosta, sillä sekin on vaikuttanut joidenkin EU-kansalaisten halukkuuteen matkustaa maahan.

The Guardian kirjoittaa, että Britannian matkailuala alkoi osoittaa elpymisen merkkejä viime vuonna, kun koronarajoitukset poistettiin. Siitä huolimatta ranskalaiset ja saksalaiset matkailijat eivät enää ole entisessä määrin kiinnostuneita Britanniasta matkailukohteena.

Esimerkiksi Kaakkois-Englannissa sijaitsevan Oxfordshiren kreivikunta on aiemmin ollut eurooppalaismatkailijoiden suosiossa. Oxfordshiressa majoittuvien ranskalaisten ja saksalaisten määrä on kuitenkin romahtanut noin puoleen siitä, mitä se vielä vuonna 2019 oli.

Niin ikään matkailuelinkeinostaan huolissaan oleva Jersey ilmoitti viime kuussa aloittavansa kokeilun, jonka aikana Ranskan kansalaiset voivat tehdä saarilla päiväretkiä pelkällä virallisella henkilöllisyystodistuksella.

EU-KANSALAISET ovat vuoden 2021 lokakuusta lähtien tarvinneet passin Britanniaan päästäkseen. Vain vajaalla puolella Ranskan ja Saksan väestöstä on voimassaoleva passi. Aiemmin maahantulodokumentiksi riitti henkilötodistus.

Amerikkalaisturistit ovat The Guardianin mukaan sentään palanneet Britanniaan koronaepidemian jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu