Näin

Liikapainoisen ruokavalio
Ruokatottumukset

Uudet ruokatottumukset pitää opetella. Se vie aikaa, eikä ole helppoa. Ei kannata muuta kaikkea kerralla, vaan säilyttää ruokavalio mahdollisimman tuttuna. Hyvin tiukkaa ruokavaliota ei yleensä jaksa kauan noudattaa. Alle 1000 kilokalorin (4180 kJ) ruokavalio on harvoin riittävän monipuolinen. Makutottumusta joutuu usein ohjaamaan uuteen. Muutosten ei tarvitse välttämättä olla suuria. Vertaamalla nykyistä ruokavaliotaan suosituksiin voi tehdä itselleen listan tarvittavista muutoksista. Kannattaa miettiä, mitä tapoja voisi muuttaa ja mistä muutoksista olisi suurin hyöty. Ohjausta ruokamuutoksiin saa tarvittaessa myös ravitsemusterapeutilta.

Ruokavaliossa ratkaisee kokonaisuus, eivät yksittäiset tilanteet. Esimerkiksi seuraavilla ohjeilla voi syödä hyvin ja laihtua:

1. Syö runsaasti kasviksia tuoreena tai kypsennettynä. Syö päivittäin marjoja ja hedelmiä.
2. Syö paljon leipää. Leipä ei lihota. Käytä leivällä rasvaa ja leikkeleitä niukasti. Laita toisinaan kasviksia leivälle, toisinaan ohut leikkele.
3. Syö puuroja useita kertoja viikossa.
4. Valitse vähärasvaisia maitovalmisteita ja juustoja.
5. Suosi kalaa, kanaa ja vähärasvaista lihaa.
6. Valmista ruoka useimmiten ilman rasvalisäyksiä. Vältä ulkona syödessäni ruokalistan rasvaisimpia ruokia. Piilorasvaa tulee esim. kermasta, smetanasta, juustosta käyttömääristä riippuen.
7. Suosi pullaa, pullapohjaisia marjapiirakoita rasvaisten kakkujen, torttujen ja pikkuleipien sijasta.
8. Syö itsellesi sopivankokoisia ruoka-annoksia.

Ruokavalion järkeistäminen kannattaa aina. Myös lähipiirin ruokatottumuksiin voi vaikuttaa - vähitellen.

Syömisen hallinta

Vaikka terveellinen ruokavalio olisi tuttu, pelkkä tieto ei auta laihtumaan. Vaikeinta on soveltaa tieto käytäntöön ja muuttaa omia totuttuja tapoja. Vasta kun motivaatiota laihduttamiseen on tarpeeksi, tieto auttaa eteenpäin, esimerkiksi vaihtamaan kevyempiin ruokavaihtoehtoihin ja jättämään pois turhaa energiaa sisältävät välipalat.

Harva tulee edes kiinnittäneeksi huomiota siihen, mitä, missä ja milloin laittaa jotakin suuhunsa.

Muista:

paras janojuoma on vesi
ateria kannattaa aloittaa lasillisella vettä
hyviä ruokajuomia ovat veden lisäksi mm. rasvaton maito ja piimä
syö aikaisempaa pienemmältä lautaselta
syömisen hidastaminen auttaa painonhallinnassa, pidä taukoja suupalojen välillä ja pureskele ruoka kunnolla
kylläisyyden tunne tulee vasta n. 20 minuutin kuluttua mahalaukun täyttymisestä, joten saatat vahingossa syödä liikaa
syö pienempiä ruoka-annoksia kuin aikaisemmin, älä ota lisää
pidä ruokapäiväkirjaa välipaloista, merkitse muistiin myös pääaterioiden välillä syömäsi ruuat
suosi kuitupitoisia viljavalmisteita, kuten tumma leipää ja tummaa riisiä
syö runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja
älä tee laihduttajan perusvirhettä yrittämällä olla syömättä, se kostautuu helposti sortumisena ahmintaan
syö päivittäin säännöllisesti: aamiainen, lounas ja päivällinen sekä pari välipalaa tilanteen mukaan
syö harkiten, katso mitä suuhusi pistät
valitse pata- tai uuniruokaa mieluummin kuin rasvassa paistettua ruokaa
tee ruokailuhetkistä nautinnollisia.
Ylensyömistä ja herkuttelua aiheuttavia vaaratilanteita:

paha mieli, vaikeat elämäntilanteet, stressi
iloinen mieli, itsensä palkitsemisen tarve
juhlat, syöminen ravintolassa, matkat
jokin ruoka tai juoma laukaisee syömisen tai tietyn juomatavan: kala vaatii valkoviiniä, viini vaatii makean jälkiruuan, kahvi vaatii konjakin ...
kotiintulo raskaan työpäivän jälkeen, viikonloppu
ruokaan liittyvät houkutukset, tuoksut, kuvat, mainokset tai puheet hyvistä ruuista
Kylläisyyden tunne ja ruokahalu

On syytä oppia tunnistamaan oma kylläisyyden tunteensa. Kylläisyyden tunne koetaan tavallisesti silloin, kun ruoka ei enää maita. Kylläisyyden tunteen kehittymiseen vaikuttavat ruuan määrä, laatu, monipuolisuus ja maittavuus. Yleensä kylläisyyden tunne kehittyy n. 20 minuutin kuluttua syömisen aloittamisesta. Tämän vuoksi ruokailun hidastaminen on tärkeää, että viesti vatsasta ehtii kulkeutua aivoihin.

Ruokahalun säätely on aivokemiaa, johon vaikuttavat varsinaisen nälän tunteen lisäksi myös ulkopuolelta tulevat ärsykkeet, kuten ruuan tuoksu, mainonta, mieliteot, mieliala jne. Ruokaa on jatkuvasti tarjolla ja samalla hyötyliikunta on vähentynyt. Yhä useammat laihduttajat kamppailevatkin ruokahalun kanssa. Välillä on vaikea erottaa oikeaa nälkää mieliteosta, sillä esim. iltasyöminen TV:tä katsellessa on useimmiten opittu ajanviete. Toisaalta todellinen näläntunnekin voi jatkuvasti vaivata, jos on tottunut syömään kerralla suuria aterioita. Kun mahalaukku on suurentunut, se vaatii täyttyäkseen aina suuria ruokamääriä.

Pikakuurit

Pikakuureissa luvataan nopeaa laihtumista. Kuurit perustuvat usein pieniin ruokamääriin ja ohjeiden tarkkaan noudattamiseen. Kuureja noudatetaan lyhyt aika. Ne ovat yleensä yksipuolisia. Pikakuurien painonlasku on suureksi osaksi nesteen menetystä. Paino nousee yleensä kuurin jälkeen.

Laihdutusvalmisteet

Laihdutusvalmisteiden kirjo on valtava, samoin niiden ympärillä pyörivä business. Valitettavasti useimmat näistä valmisteista laihduttavat vain kukkaroa. Tietysti placebo-vaikutus on olemassa myös lääkkeillä, ja jos kovasti uskoo, että etikkapilleri laihduttaa, voi se jopa muuttaa syömiskäyttäytymistä niin, että laihtumista tapahtuu. Valitettavan usein vain näin ei käy, ja epäonnistunut yritys "ihmepillereillä" vain lisää ylipainonsa kanssa kamppailevan epätoivoa.

Laihdutusmarkkinoilla on paljon erilaisia "pussidieettejä", joissa annosjauhe sekoitetaan veteen ja saadaan ateriankorvike. Ne pyrkivät sisältämään ravintosuositusten mukaisia määriä proteiineja, hiilihydraatteja, vitamiineja, tarvittavia rasvahappoja jne. ja vain vähän energiaa. Suuri osa näistä valmisteista on tarkoitettu korvaamaan vain osa päivän aterioista, ja muilla aterioilla syödään normaalia ruokaa.

Suhteessa valmisteiden hintaan ei laihdutustulos ole välttämättä merkittävä, sillä normaaleilla aterioilla syödään silloin helposti enemmän, ja pussien aiheuttama kalorivajaus kumoutuu. Normaalin ruuan määrään ja laatuun pitää siis silloinkin tehdä muutoksia. Lisäksi valmisteiden laatu vaihtelee paljon, kaikki eivät täytä ravintosuosituksia. Esim. liian vähäinen proteiinien määrä voi aiheuttaa lihasten häviämistä rasvan sijaan.

Erittäin niukkaenergiaiset dieetit

Erittäin niukkaenergiaiset dieetit (ENED), englanniksi Very Low Calorie Diet (VLCD) ovat dieettejä, joita terveet aikuiset voivat käyttää painonpudotuksessa korvaamaan kaikki ateriat. Niiden energia on lähes kokonaan proteiinina ja ne sisältävät yleensä suositusten mukaisia määriä vitamiineja ja kivennäisaineita. Jos laihduttajalla on sairauksia tai säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä, on lääkärin arviointi erittäin niukkaenergiaisen dieetin sopivuudesta tarpeen. Ainoana ravintona ENED/VLCD-valmisteita voi käyttää lääkärin seurannassa enintään 16 viikkoa, jos ylipainoa on paljon.

ENED-/VLCD-valmisteilla saadaan aikaan suhteellisen nopea painonpudotus. Pussiohjelma on hyvä alku, mutta sen jälkeen täytyy tehdä tarvittavia muutoksia normaaliin ruokavalioon, jotta alempi paino pysyisi tai vielä putoaisi. Keventyneenä kuluttaa vähemmän energiaa ja entisiin ruokailutottumuksiin palaaminen tuo auttamatta takaisin kaikki pusseilla laihdutetut kilot. Jos kuitenkin pystyy keventämään ruokavaliotaan, voi myös jatkossa pysyä alemmalla painokäyrällä.

Erittäin niukkaenergiaista dieettiä ei tulisi käyttää seuraavissa tilanteissa:

alle 18 vuoden ikä
raskaus tai imetys
nuoruustyypin diabetes
syömishäiriö (anoreksia, bulimia)
syöpäsairaus
sydämen toimintahäiriöt
vaikea maksa tai munuaissairaus
ikää yli 65 vuotta
painoindeksi alle 30
sappikivet
kihti
psyykkinen sairaus
12857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Huokaus.

Ensinnäkin... Tiesitkö, että toisen tekstin esittäminen omanaan on rikos? Jos et pysty keskustelemaan omin sanoin, älä keskustele ollenkaan.

Toisekseen... Vielä isompi huokaus. Aiempia kirjoituksiasi selailtuani olen jo saanut ympäripyöreän käsityksen mielipiteistäsi ja kärkkäästä tavastasi esittää niitä. Miksi toisten ihmisten ruokavalio sinua niin ärsyttää? Eikö se ole jokaisen oma asia, miten haluaa kilonsa tiputtaa, vaikka söisi hihojaan hautaan asti. Mitä sinä voitat sillä, jos saat jonkun atkinsia noudattavan muuttamaan ruokatottumuksensa sinun mallisi mukaiseksi? Mitä siitä, vaikka joku söisi kärpässieniä, eikö se ole jokaisen oma valinta?

Ymmärrän toki että olet asioista sitä ja tätä mieltä, mutta miksi sinun pitää saada kaikki muut olemaan sitä mieltä myös? Ei ole olemassa absoluuttista totuutta. Vai pistäisitkö henkesi oman totuutesi pantiksi, että se totuus on juuri se ainoa ja oikea? Tiesitkö että on tehty tutkimuksia, että myös ruisleipää syömällä voi saada syövän?

Hyvä ystävä, normaalius on laaja käsite.

Äänestä
  • Miten on lähtenyt vähä-hh käyntiin? Joko on tullut tuloksia? Mehän aloitimme samaan aikaan, viime lauantaina.
    Minulta on pudonnut 2.1 kg.
    Onko ollut ongelmia?

    Äänestä

  • Koska se on sikalihava ja ahmii kaiken mitä ettee sattuu.
    Se on kateellinen meille joilta löytyy oikeat

    Äänestä

  • Tuulitukka kirjoitti:

    Miten on lähtenyt vähä-hh käyntiin? Joko on tullut tuloksia? Mehän aloitimme samaan aikaan, viime lauantaina.
    Minulta on pudonnut 2.1 kg.
    Onko ollut ongelmia?

    Jep, viikko tuli tänään täyteen ja 2,2kg on tippunu (hahaa, pistin paremmaksi) ;) On ollu ihmeen hyvä olo (tosin henki kuulema tuoksahtaa aika epämiellyttävälle, mutta sehän oli muistaakseni ketoosin sivuoireita..?). Välillä tekee mieli makeaa mut ei pahasti, ja olen hämmästynyt kuinka vähän oikeastaan edes ajattelee perunoita tms. Mites sulla?

    Äänestä

  • Jonsku kirjoitti:

    Kävin leikkaamassa kynnet ja nyppimässä kulmakarvat, mutta ei auttanut;) Olen 100 gr jäljessä.

    Minä en ole koskaan ollut oikein perunan syöjä, joskus valkosipuliperunalaatikkoa, ei muuta.
    Minun lihomiseni syy oli voileivät. Päivällä söin ihan normaalisti, melko vähänkin, mutta illalla, kun hyppäsin kirjan kanssa sänkyyn, piti kaveriksi ottaa ruisviipaleita, päälle kevytlevitettä, suolamakkaraa ja juustoa.

    Nyt ei tarvitse tehdä muuta kuin jättää leipä ja rasva alta pois ja popsia pelkät päällysteet...Ihanaa:)

    En ole makeankaan ystävä ollut, joten siinäkään suhteessa ei ole ongelmia.

    Ummetusta oli melkein koko viikon, mutta sekin pulma on ohi.

    Olo on energinen, puutarha on kunnostettu ja sisällä tehty suursiivous tämän viikon aikana.

    Tsemppiä meille!
    Annahan kuulua itsestäsi.

    Minäkin olen saanut palautetta että olen energisempi ja rennompi, ei koko ajan pinna kireellä esim. pisteidenlaskun vuoksi. Hyvä me! Ilmoitellaan etenemisestä! :)

    Äänestä

  • Jonsku kirjoitti:

    Minäkin olen saanut palautetta että olen energisempi ja rennompi, ei koko ajan pinna kireellä esim. pisteidenlaskun vuoksi. Hyvä me! Ilmoitellaan etenemisestä! :)

    Miksi sinun pitää todistella ruokavaliosi hienoutta täällä.... oletko epävarma asiastasi?

    Äänestä

  • Normaali kirjoitti:

    Olin tänään aamulla 78g plussalla! Olisko tohvelit vaikuttaneet? Ne kyl on Atkins-hyäksytyt!

    Äänestä

  • Normaali kirjoitti:

    Miksi sinun pitää todistella ruokavaliosi hienoutta täällä.... oletko epävarma asiastasi?

    Jahas, että tämmöistä kehittynyttä kommenttia sitten. En tiedä onko toisena esiintyminen rikos, mutta ei se ainakaan kovin fiksua ole. Ystäväni Normaali, jälleen käytökselläsi todistit, ja ihan itse ilman kenenkään muun apua, ettei päässäsi kovin järkevää painolastia ole.

    Mutta pitihän minun tietenkin vastata tuohon kommenttiisi, koska haluaisin sinun selvittävän minulle missä vaiheessa puolustelin yhtään mitään? Jos minulta kysytään kuulumisia, toki siihen vastaan. Minulle on aivan sama mitä sinä syöt tai mitä naapurissa syödään tai ihan missä vain, ja minun juttuni on minun juttuni - ethän edes tiedä mitä ruokavaliooni oikeasti edes kuuluu. Sinun ongelmasi on suunnaton hinku saada kaikki ihmiset käännytettyä omaan uskoosi (jonka "paremmuutta" todistelet kopioimalla muiden tekstejä), koska todennäköisesti olet itse niin epävarma itsestäsi. Taisit olla myös aikoinaan koulukiusaaja? Tosin, kukaties voit olla sitä edelleen, kun eiväthän nuo kirjoituksesi kovin aikuisen teksteiltä vaikuta.

    Summa summarum. Syö ihan mitä tykkäät, ja anna minun tehdä samoin. Kerro toki mielipiteesi ja kuuntele minun vastineeni, mutta ÄLÄ halveksu toisen valintoja ÄLÄKÄ pyri käännyttämään muita omaan ajatusmaailmaasi. Mikään ei ole rasittavampaa kuin omien uskomusten tuputtaminen.

    Ristiretkiä muistellen.

    Äänestä

  • Olen minäkin kokeillut vaikka mitä ruokavaliota. Olen ollut painonvartioissa monta kertaa ja vähän aina laihtunut, mutta lihonut kaksinverroin takaisin. Aina on ollut himo makeaan ja kun alkuun on päässyt sitä ei ole pidätellyt mikään. Siinä on mennyt keksipaketit ja karkkipussit. Vielä viime joulunaikaan meni monta suklaakonvehtirasiaa.
    Olin lukenut Tri Tolosen sivuja, että minulla oli tietoa näistä asioista, mutta kun luin veriryhmistä kertovan kirjan, aloin syödä enemmän lihaa. Olin syönyt vain vähän lihaa. Minulla on O-veriryhmä ja kirjassa kerrottiin lihan sopivan O-ryhmälle.
    Aloin kokeilemaan sitä ja samalla jättämään hiilihytraatteja vähemmäksi. Se tuntui hyvältä.
    Luin Heikkilän kirjan ja helmikuussa jätin kaiken viljan ja perunan pois ja aloin lisätä rasvaa.
    Rasvan lisäys oli kyllä vaikeaa kun sitä olin vältellyt, en millään meinannut uskoa, että se olisi luvallista.
    Nyt olen laihtunut pikku hiljaa noin 6 kg, se ei ole paljon aikaan verrattuna ja siihen miten nopeasti täällä monet laihtuu. Syy on varmaan, että en ole ollut Atkinsin aloitus vaiheella ollenkaan, vaan jätin vähän kerrallaan hiilihytraatteja vähemmälle. Aluksi en oikein uskaltanut syödä rasvaa, mutta nyt kyllä enemmän.
    Parasta tässä laihtumisen lisäksi on se, että ei ole makean nälkä, eikä nälkä muutenkaan. Aikaisemmin minulla oli vatsa vaivoja, se turposi joka syönnin jälkeen, olin kuin ilmapallo. Nyt uskon ja tiedän, että se johtui leivästä ja yleensä viljasta. Nyt vatsani on oikein hyvässä kunnossa ja kaikin puolin muutenkin voin hyvin. Ensimmäistä kertaa minulla on tunne, että nyt laihdun ja ilman kärsimystä.
    Veriryhmällä saattaa olla myös merkitystä mitä ravinto sopii kenellekin, kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Toisille sopii vilja ja he eivät liho siitä, toisille taas enemmän liha, joku pärjää pelkillä kasviksilla. Minä syön lihan ja kalan ohella vihanneksia ja tuntuu hyvältä.
    Se on mielestäni hyvä mittari himoitseeko jotain, esim. makeaa. Jos näin on silloin siinä on jotakin vialla. Minulla oli ilmiselvästi vikaa insuliinin eriyksessä. Se johtui liioista hiilihytraateista ja kun en ole nyt niitä syönyt oloni on hyvä, koska hiilihytraattien pois jättäminen korjasi asian.
    Täällä on aivan turha joidenkin vastustajien kiihkoilla leivän ja perunan puolesta, syökööt jokainen sitä mitä haluavat, se on oma asia ja antakaa muiden syödä sitä mikä tekee heidät terveeksi.
    Kiihkoilkaa koulujen karkkiautomaatteja, lisäaineita ja ruuan pilaamista vastaan, silloin olette oikealla asialla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Normaali kirjoitti:

Liikapainoisen ruokavalio
Ruokatottumukset

Uudet ruokatottumukset pitää opetella. Se vie aikaa, eikä ole helppoa. Ei kannata muuta kaikkea kerralla, vaan säilyttää ruokavalio mahdollisimman tuttuna. Hyvin tiukkaa ruokavaliota ei yleensä jaksa kauan noudattaa. Alle 1000 kilokalorin (4180 kJ) ruokavalio on harvoin riittävän monipuolinen. Makutottumusta joutuu usein ohjaamaan uuteen. Muutosten ei tarvitse välttämättä olla suuria. Vertaamalla nykyistä ruokavaliotaan suosituksiin voi tehdä itselleen listan tarvittavista muutoksista. Kannattaa miettiä, mitä tapoja voisi muuttaa ja mistä muutoksista olisi suurin hyöty. Ohjausta ruokamuutoksiin saa tarvittaessa myös ravitsemusterapeutilta.

Ruokavaliossa ratkaisee kokonaisuus, eivät yksittäiset tilanteet. Esimerkiksi seuraavilla ohjeilla voi syödä hyvin ja laihtua:

1. Syö runsaasti kasviksia tuoreena tai kypsennettynä. Syö päivittäin marjoja ja hedelmiä.
2. Syö paljon leipää. Leipä ei lihota. Käytä leivällä rasvaa ja leikkeleitä niukasti. Laita toisinaan kasviksia leivälle, toisinaan ohut leikkele.
3. Syö puuroja useita kertoja viikossa.
4. Valitse vähärasvaisia maitovalmisteita ja juustoja.
5. Suosi kalaa, kanaa ja vähärasvaista lihaa.
6. Valmista ruoka useimmiten ilman rasvalisäyksiä. Vältä ulkona syödessäni ruokalistan rasvaisimpia ruokia. Piilorasvaa tulee esim. kermasta, smetanasta, juustosta käyttömääristä riippuen.
7. Suosi pullaa, pullapohjaisia marjapiirakoita rasvaisten kakkujen, torttujen ja pikkuleipien sijasta.
8. Syö itsellesi sopivankokoisia ruoka-annoksia.

Ruokavalion järkeistäminen kannattaa aina. Myös lähipiirin ruokatottumuksiin voi vaikuttaa - vähitellen.

Syömisen hallinta

Vaikka terveellinen ruokavalio olisi tuttu, pelkkä tieto ei auta laihtumaan. Vaikeinta on soveltaa tieto käytäntöön ja muuttaa omia totuttuja tapoja. Vasta kun motivaatiota laihduttamiseen on tarpeeksi, tieto auttaa eteenpäin, esimerkiksi vaihtamaan kevyempiin ruokavaihtoehtoihin ja jättämään pois turhaa energiaa sisältävät välipalat.

Harva tulee edes kiinnittäneeksi huomiota siihen, mitä, missä ja milloin laittaa jotakin suuhunsa.

Muista:

paras janojuoma on vesi
ateria kannattaa aloittaa lasillisella vettä
hyviä ruokajuomia ovat veden lisäksi mm. rasvaton maito ja piimä
syö aikaisempaa pienemmältä lautaselta
syömisen hidastaminen auttaa painonhallinnassa, pidä taukoja suupalojen välillä ja pureskele ruoka kunnolla
kylläisyyden tunne tulee vasta n. 20 minuutin kuluttua mahalaukun täyttymisestä, joten saatat vahingossa syödä liikaa
syö pienempiä ruoka-annoksia kuin aikaisemmin, älä ota lisää
pidä ruokapäiväkirjaa välipaloista, merkitse muistiin myös pääaterioiden välillä syömäsi ruuat
suosi kuitupitoisia viljavalmisteita, kuten tumma leipää ja tummaa riisiä
syö runsaasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja
älä tee laihduttajan perusvirhettä yrittämällä olla syömättä, se kostautuu helposti sortumisena ahmintaan
syö päivittäin säännöllisesti: aamiainen, lounas ja päivällinen sekä pari välipalaa tilanteen mukaan
syö harkiten, katso mitä suuhusi pistät
valitse pata- tai uuniruokaa mieluummin kuin rasvassa paistettua ruokaa
tee ruokailuhetkistä nautinnollisia.
Ylensyömistä ja herkuttelua aiheuttavia vaaratilanteita:

paha mieli, vaikeat elämäntilanteet, stressi
iloinen mieli, itsensä palkitsemisen tarve
juhlat, syöminen ravintolassa, matkat
jokin ruoka tai juoma laukaisee syömisen tai tietyn juomatavan: kala vaatii valkoviiniä, viini vaatii makean jälkiruuan, kahvi vaatii konjakin ...
kotiintulo raskaan työpäivän jälkeen, viikonloppu
ruokaan liittyvät houkutukset, tuoksut, kuvat, mainokset tai puheet hyvistä ruuista
Kylläisyyden tunne ja ruokahalu

On syytä oppia tunnistamaan oma kylläisyyden tunteensa. Kylläisyyden tunne koetaan tavallisesti silloin, kun ruoka ei enää maita. Kylläisyyden tunteen kehittymiseen vaikuttavat ruuan määrä, laatu, monipuolisuus ja maittavuus. Yleensä kylläisyyden tunne kehittyy n. 20 minuutin kuluttua syömisen aloittamisesta. Tämän vuoksi ruokailun hidastaminen on tärkeää, että viesti vatsasta ehtii kulkeutua aivoihin.

Ruokahalun säätely on aivokemiaa, johon vaikuttavat varsinaisen nälän tunteen lisäksi myös ulkopuolelta tulevat ärsykkeet, kuten ruuan tuoksu, mainonta, mieliteot, mieliala jne. Ruokaa on jatkuvasti tarjolla ja samalla hyötyliikunta on vähentynyt. Yhä useammat laihduttajat kamppailevatkin ruokahalun kanssa. Välillä on vaikea erottaa oikeaa nälkää mieliteosta, sillä esim. iltasyöminen TV:tä katsellessa on useimmiten opittu ajanviete. Toisaalta todellinen näläntunnekin voi jatkuvasti vaivata, jos on tottunut syömään kerralla suuria aterioita. Kun mahalaukku on suurentunut, se vaatii täyttyäkseen aina suuria ruokamääriä.

Pikakuurit

Pikakuureissa luvataan nopeaa laihtumista. Kuurit perustuvat usein pieniin ruokamääriin ja ohjeiden tarkkaan noudattamiseen. Kuureja noudatetaan lyhyt aika. Ne ovat yleensä yksipuolisia. Pikakuurien painonlasku on suureksi osaksi nesteen menetystä. Paino nousee yleensä kuurin jälkeen.

Laihdutusvalmisteet

Laihdutusvalmisteiden kirjo on valtava, samoin niiden ympärillä pyörivä business. Valitettavasti useimmat näistä valmisteista laihduttavat vain kukkaroa. Tietysti placebo-vaikutus on olemassa myös lääkkeillä, ja jos kovasti uskoo, että etikkapilleri laihduttaa, voi se jopa muuttaa syömiskäyttäytymistä niin, että laihtumista tapahtuu. Valitettavan usein vain näin ei käy, ja epäonnistunut yritys "ihmepillereillä" vain lisää ylipainonsa kanssa kamppailevan epätoivoa.

Laihdutusmarkkinoilla on paljon erilaisia "pussidieettejä", joissa annosjauhe sekoitetaan veteen ja saadaan ateriankorvike. Ne pyrkivät sisältämään ravintosuositusten mukaisia määriä proteiineja, hiilihydraatteja, vitamiineja, tarvittavia rasvahappoja jne. ja vain vähän energiaa. Suuri osa näistä valmisteista on tarkoitettu korvaamaan vain osa päivän aterioista, ja muilla aterioilla syödään normaalia ruokaa.

Suhteessa valmisteiden hintaan ei laihdutustulos ole välttämättä merkittävä, sillä normaaleilla aterioilla syödään silloin helposti enemmän, ja pussien aiheuttama kalorivajaus kumoutuu. Normaalin ruuan määrään ja laatuun pitää siis silloinkin tehdä muutoksia. Lisäksi valmisteiden laatu vaihtelee paljon, kaikki eivät täytä ravintosuosituksia. Esim. liian vähäinen proteiinien määrä voi aiheuttaa lihasten häviämistä rasvan sijaan.

Erittäin niukkaenergiaiset dieetit

Erittäin niukkaenergiaiset dieetit (ENED), englanniksi Very Low Calorie Diet (VLCD) ovat dieettejä, joita terveet aikuiset voivat käyttää painonpudotuksessa korvaamaan kaikki ateriat. Niiden energia on lähes kokonaan proteiinina ja ne sisältävät yleensä suositusten mukaisia määriä vitamiineja ja kivennäisaineita. Jos laihduttajalla on sairauksia tai säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä, on lääkärin arviointi erittäin niukkaenergiaisen dieetin sopivuudesta tarpeen. Ainoana ravintona ENED/VLCD-valmisteita voi käyttää lääkärin seurannassa enintään 16 viikkoa, jos ylipainoa on paljon.

ENED-/VLCD-valmisteilla saadaan aikaan suhteellisen nopea painonpudotus. Pussiohjelma on hyvä alku, mutta sen jälkeen täytyy tehdä tarvittavia muutoksia normaaliin ruokavalioon, jotta alempi paino pysyisi tai vielä putoaisi. Keventyneenä kuluttaa vähemmän energiaa ja entisiin ruokailutottumuksiin palaaminen tuo auttamatta takaisin kaikki pusseilla laihdutetut kilot. Jos kuitenkin pystyy keventämään ruokavaliotaan, voi myös jatkossa pysyä alemmalla painokäyrällä.

Erittäin niukkaenergiaista dieettiä ei tulisi käyttää seuraavissa tilanteissa:

alle 18 vuoden ikä
raskaus tai imetys
nuoruustyypin diabetes
syömishäiriö (anoreksia, bulimia)
syöpäsairaus
sydämen toimintahäiriöt
vaikea maksa tai munuaissairaus
ikää yli 65 vuotta
painoindeksi alle 30
sappikivet
kihti
psyykkinen sairaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu