Vasemmistopuolueiden puoluetuista leikataan 15%

Kansanedustajien kulukorvauksia supistetaan 25%. Kehitysapukohteita karsitaan puoleen nykyisestä. Taiteen ja kulttuurin apurahat poistetaan. Harkinnanvaraiset maahanmuutajien ja turvapaikanhakijoiden avustukset pudotetaan vuoden 1985 tasolle. Ylevero poistuu ja ihmisiä kehotetaan käyttämään mainosrahoitteisia kanavia.

Tältä pohjalta hallitustunnusteluihin.
861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mozart, Vincent Van Gogh ynnä muut nerot taiteilijat elivät omasta pussista kaikki. Taidetuilla syntyy vaan kiintiötaiteilijoita jotka eivät jää historiaan. Tällainen institunialisoitu taide tukee vaan taiteilijoita jotka eivät kuulu omaan ammattiinsa.

Äänestä
  • Niin tukiviidakko tappaa luovuuden.

    Äänestä

Lista näyttää näin tavallisen tallaajan silmiin tosi järkevältä. Valtio tulee kustantaa vain perusasiat kuten infra, koulutus, Sote mutta muu on turhaa. Joka haluu mennä esim. oopperaan, menköön omilla rahoilla eikä valtion tukemana.

Äänestä
  • Kuka vielä sanoo, että hallituksen muodostaminen on jotenkin erikoisen vaikeaa ?

    Äänestä

O pitäs puolittaa joka vuos,ja 6 vuonna lopettaa kokonaan. Oppipahan tulemaan omillaan toimeen, niinku työtä tekevätkin😅

Äänestä

miksi vain 15%

Äänestä

Ei yhtään viestiä, joissa olisi haukuttu Sannaa. Onko oikeisto nyt terve ollenkaan? Kai nyt ainakin pukeutumista tai kävelytyyliä olisi pitänyt mollata vähintään?

Ei kai oikeistolainen, joka ei ole säilyttänyt koulukiusaajan luonnettaan, voi olla mikään oikea oikeistolainen?

Äänestä
  • Sanna nyt vain on sellainen omaan napaan tuijottelija.

    Sannalle olisi parasta, jos puoliso olisi rikas Olavi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansanedustajien kulukorvauksia supistetaan 25%. Kehitysapukohteita karsitaan puoleen nykyisestä. Taiteen ja kulttuurin apurahat poistetaan. Harkinnanvaraiset maahanmuutajien ja turvapaikanhakijoiden avustukset pudotetaan vuoden 1985 tasolle. Ylevero poistuu ja ihmisiä kehotetaan käyttämään mainosrahoitteisia kanavia.

Tältä pohjalta hallitustunnusteluihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu