Kokoomusedustaja kehitysavusta: Tällaiseen ei ole varaa

Suomi tukee inklusiivisen opetuksen vahvistamista Etiopiassa yhteensä viidellä miljoonalla eurolla vuosina 2023-2027. Tuki rahoitetaan kehitysyhteistyöllä. Päätös tuesta tehtiin viime vuoden loppupuolella.

Kansanedustaja Tere Sammallahti ihmettelee kehitysavun eli kehitysyhteistyön käyttökohdetta.

– Toisin sanoen, noin 10 000:n suomalaisen maksamat valtion tuloverot kankkulan kaivoon.

– Valtion alijäämä on pian 15 miljardia euroa ja PISA-tulokset laskussa. Meillä ei yksinkertaisesti ole tällaiseen varaa. Leikkuriin, Sammalahti jatkaa.

Järkipuhetta Sammallahdelta.
31176
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Eurokin kehitysapua on euro liikaa. Sen maksaminen olisi pitänyt lopettaa jo viimeistään 1980-luvulla.

1Äänestä

Suomi heittää kaivoon rahaa menee ihan muualle

1Äänestä

Marinin hallituksen mielestä varaa oli vaikka mihin.

1Äänestä

Nalle Wahlroos: Kehitysapurahat on menneet kankkulan kaivoon.

1Äänestä
  • Ei nallukalla ole mitään tekemistä Sekoomuksen kanssa vaan on ihan toisen puolueen kannattaja, arvaas minkä puolueen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei nallukalla ole mitään tekemistä Sekoomuksen kanssa vaan on ihan toisen puolueen kannattaja, arvaas minkä puolueen.

    Eihän siitä ollut kysekkään.

    1Äänestä

  • Nalle vois vähä jelpata, lahaa o.

    Äänestä

Oikein! Miten Marinin hallitus kehtasikin tehdä tuollaisen päätöksen loppumetreillä? Mitä ne sai siitä, kun Suomi rakennutti tuonne Etiopiaan sääaseman. Mä en voi millään uskoa, etteikö nuo päätöksen tehneet edustajat hyötyneet monien mutkien kautta tuosta itse henkilökohtaisesti mitään.

1Äänestä

Terellä on hyviä kirjoituksia.

1Äänestä

Vihervasurien holtiton rahanhaaskuu alkaa paljastumaan joka suunnassa.
Nyt onkin vihoviimeinen aika saada Suomi takaisin suomalaisille.

1Äänestä

Täyttä populismia. 5 miljoonaa on yhtä tyhjän kanssa kokonaisuudessa.

Äänestä
  • Kyllä tuo raha hyödyttäisi köyhiä suomalaisia.

    1Äänestä

  • Luuletteko että tuo 5 milj on ainoa tyhmyys mitä Suomi maksaa maailmalle ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Luuletteko että tuo 5 milj on ainoa tyhmyys mitä Suomi maksaa maailmalle ?

    Niinpä, sieltä on varaa ottaa omaan käyttöön jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Luuletteko että tuo 5 milj on ainoa tyhmyys mitä Suomi maksaa maailmalle ?

    Niinpä, kun kerrotaan tuo 1000:lla, eli raapaistaan 1000 tyhmyyttä nyt aluksi pois, niin tuostahan kertyy jo ihan kivasti. Sannan jäljiltä noista tyhmyyksistä ei ole puutetta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Niinpä, sieltä on varaa ottaa omaan käyttöön jotain.

    Siitä nyt neuvotellaankin kovasti kulissien takana, kuinka paljon otetaan.

    Äänestä

  • Ai niinkö? Kuinkahan monta 5 miljoonan tai isompaakin tuohon älyttömyyteen verrattavaa rahanjakokohdetta mahtaakaan löytyä vielä?

    Ei kai Suomi enää avusta veronmaksajien piikkiin kehitysmaa natsi-Venäjää sen megalomaanisten ympäristöongelmien ratkomisissa? Vai avustaako....?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kyllä tuo raha hyödyttäisi köyhiä suomalaisia.

    Juuri näin, Etiopiassa on noin 124,2 miljoonaa asukasta ja Suomessa on noin 5,6 miljoonaa asukasta.

    Äänestä

Vieraat ensin.

1Äänestä

Lukeutuvatko tuollaiset menot Marinin saavutuksiin, mitä työttömät demarit tuohon sanovat?

1Äänestä

Muutos on pakko saada asioihin.

1Äänestä

Ei ole varaa, samaa mieltä.

1Äänestä
  • Löysäilyt pois.

    Äänestä

Kokoomus on nyt paljossa vastuussa mitä tulee tapahtumaan Suomessa.

Äänestä

Kehitysavusta vastaavaksi ministeriksi täytyy saada perussuomalainen. Muuten tuohon järjettömyyteen ei ikinä saada järkeä!

Äänestä
  • Muutoksia on tulossa aika lailla?

    Äänestä

MITEN TÄMÄ KOKOOMUS ROTTA SELITTÄÄ 9 MILJOONAN PUOLUETUEN SIIHEN ON VALTIOLLA VARAA SIIS VEROVAROISTA KANSA KUSTANTAA KONNIEN VIIHTEEN RYYPPÄÄMISET RISTEILYT JNE JNE.

Äänestä

Lopettava kaikki kehitysapu heti. Ei ne kehity.

Äänestä

Kehitysapu maahanmuuttajille ja pakolaisille. Autetaan heitä täällä paikanpäällä eikä jossain kaukana afrikassa.

Äänestä
  • Orpon kokoomushallitus supistaa tukea ohjelmansa mukaisesti.

    Äänestä

Kerrankin joku järkevä lausunto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomi tukee inklusiivisen opetuksen vahvistamista Etiopiassa yhteensä viidellä miljoonalla eurolla vuosina 2023-2027. Tuki rahoitetaan kehitysyhteistyöllä. Päätös tuesta tehtiin viime vuoden loppupuolella.

Kansanedustaja Tere Sammallahti ihmettelee kehitysavun eli kehitysyhteistyön käyttökohdetta.

– Toisin sanoen, noin 10 000:n suomalaisen maksamat valtion tuloverot kankkulan kaivoon.

– Valtion alijäämä on pian 15 miljardia euroa ja PISA-tulokset laskussa. Meillä ei yksinkertaisesti ole tällaiseen varaa. Leikkuriin, Sammalahti jatkaa.

Järkipuhetta Sammallahdelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu