tuskaista on

niin, enpä olisi uskonut että tänne tällaista joskus kirjoitan, nyt on kuitenkin pakko "puhua" johonkin.
jälleen kerran onnistuin omalla käytökselläni lopettamaan pitkän parisuhteen ihmiseen jota rakastan enemmän kuin mitään muuta koko elämässä.
käyttäydyin huonosti, raivosin ja rikoin tavaroita... näin on kyllä käynyt ennenkin, mutta nyt se oli liikaa hänelle. ei harkintaa, ei keskustelua, poikki. no, en voi häntä siitä syyttää. pelko.
tuntuu siltä, että olen vain yksi helvetin idiootti, joka ei osaa säilyttää mitään kaunista ja tärkeää elämässään. rikon asiat. tuntuu siltä että teen kaiken väärin ihmissuhteissa.

on surullista joutua luopumaan omien virheiden vuoksi ihmisestä jota oikeasti rakastaa. liian isojen virheiden vuoksi. miksi minä en osaa? miksi en osaa käyttäytyä niin kuin tiedän hyväksi, miksi toimin juuri päinvastoin. en ymmärrä. olen tässä suhteessa todellakin käytöshäiriöinen joka välillä menettää kontrollin itsensä suhteen.
pahinta tässä on se, että mahdolliset oppirahat maksoivat taas niin helvetin paljon. en saa häntä enää takaisin.
olen omien toimintojeni vanki, ja niiden pohjalta olen pakotettu jatkamaan elämääni yksin.
tuntuu pahalta.
mies24 kiittää huomiosta.
31221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Haluatko oikeasti muuttua, vai puhuuko nyt pelkästään huono omatunto ja häpeä siitä että nyt mentiin liian pitkälle ja ehkä muutkin saavat tietää? Mikäli haluat oikeasti muuttua, aloita vaikka tuolta: http://www.lyomatonlinja.fi Seuraavaksi kannattais käydä juttelemassa jonkun ammattiauttajan kanssa, jotta selviäis miksi se kontrollin pitäminen on sulle niin vaikeaa ja mitä sille voi tehdä. Muista että fyysinen väkivalta ei ole ainoa väkivallan muoto, on myös henkistä väkivaltaa (mitä käytöksesi on ollut mikäli et ole fyysisesti vahingoittanut tyttöystävääsi) ja taloudellista väkivaltaa, eikä kenenkään tarvitse eikä saa pelätä mitään näistä parisuhteessaan.

Äänestä

Ehkäpä sinun kannattaisi miettiä omaa käyttäytymismalliasi.
Yleensähän nämä tulevat ihmisen omasta
historiasta eli omasta lapsuudenkodista.

Miten ristiriitaiset tilanteet
selviteltiin siellä?
Saattaa olla, että pitkälti samoin,
miten sinä itse nyt käyttäydyt.

Tuon asian tiedostaminen on aika tärkeää.
Niin voi tarkastella omaa käyttäytymistään
ja kiinnittää enemmän huomiota tähän
puoleen.

Se, ettei tunne "ansaitsevansa" rakkautta
tiedottamasti, omassa sisimmässään, kertoo
mielestäni huonosta itsetunnosta.
Tarkoitan sitä, jos tahtomattasi "sabotoit"
omat suhteesi.

Ihminen voi kokea, ettei häntä ole rakastettu
lapsuudenkodissa oikealla tavalla.
Siitä seuraa tietynlainen arvottomuudentunne.
Ihminen saattaa sen seurauksena ajatella,
että hän on arvoton, eikä ansaitse tulla
rakastetuksi suhteessakaan.

Jos sinun lapsuutesi ei ole ollut kovin
helppo,saattaisi olla hyvä tutustua tähän
aihepiiriin vähän paremmin.

Jos kotonasi on ollut ongelmia,toivoisin
kovin sinun lukevan yhden ohuen kirjan.
Irene Kristeri: "Tule lähelle, mene pois."
Se auttoi ainakin minua.
Toivon, että sinua myös.
Voit harkita senjälkeen viellä, tarvitsetko
tukea solmujen availuusi ulkopuoliselta
taholta.

Sinun olisi hyvä selkeyttää näitä asioita
ennen seuraavaa suhdettasi.

Toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää.

Äänestä

mahdollisuus kasvaa. Miksi raivoat, kiukkuat. Oletko tehnyt kaikkesi, jotta itse voit hyvin. Onni lähtee jokaisesta itsestään. Onko sinulla vanhoja selvittämättömiä asioita taustalla?Kirjoita paperille ongelmasi ja suunnitelma miten niistä aiot selvitä. Itsellä mokia takana ja ero sen vuoksi. Olen kasvanut ja muuttunut, mutta varoituksen paikka aina se ei riitä. Toinen sai jo tarpeekseen eikä enää uskalla ottaa riskiä....Väkivalta on sellaista, että jos käyt toisiin käsiksi, niin siitä kannattaa mennä hoitoon. Se ei ole hyväksyttävää.Mutta muut asiat, turhautumista, rajojen hakemista, rakkauden saamisen vaikeutta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroaminen kirjoitti:

niin, enpä olisi uskonut että tänne tällaista joskus kirjoitan, nyt on kuitenkin pakko "puhua" johonkin.
jälleen kerran onnistuin omalla käytökselläni lopettamaan pitkän parisuhteen ihmiseen jota rakastan enemmän kuin mitään muuta koko elämässä.
käyttäydyin huonosti, raivosin ja rikoin tavaroita... näin on kyllä käynyt ennenkin, mutta nyt se oli liikaa hänelle. ei harkintaa, ei keskustelua, poikki. no, en voi häntä siitä syyttää. pelko.
tuntuu siltä, että olen vain yksi helvetin idiootti, joka ei osaa säilyttää mitään kaunista ja tärkeää elämässään. rikon asiat. tuntuu siltä että teen kaiken väärin ihmissuhteissa.

on surullista joutua luopumaan omien virheiden vuoksi ihmisestä jota oikeasti rakastaa. liian isojen virheiden vuoksi. miksi minä en osaa? miksi en osaa käyttäytyä niin kuin tiedän hyväksi, miksi toimin juuri päinvastoin. en ymmärrä. olen tässä suhteessa todellakin käytöshäiriöinen joka välillä menettää kontrollin itsensä suhteen.
pahinta tässä on se, että mahdolliset oppirahat maksoivat taas niin helvetin paljon. en saa häntä enää takaisin.
olen omien toimintojeni vanki, ja niiden pohjalta olen pakotettu jatkamaan elämääni yksin.
tuntuu pahalta.
mies24 kiittää huomiosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu