Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi: "Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli, jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki! Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä, jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät, jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja! Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille, niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan, päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen. Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen. Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti; minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut. Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan. Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä. Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka. Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin. Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa. Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka. Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani. Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.' He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani. Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin. He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle. Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet. Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."
Job 29:1-25 FB38
https://bible.com/fi/bible/365/job.29.1-25.FB38
Jobin loppupuhe, menneitä aikoja muistellessa.
37
96
Vastaukset
- Anonyymi
Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään.
- Anonyymi
ENSINNÄKIN TÄMÄ EI KUULU EVANKELISEEN LUTERILAINEN OTSIKKOON VAAN JUUTALAISUUS TAI HELLUNTAILAISUUS / SIIONISMI. MONTAKO KRISTITTYÄ OLI JOBIN AIKANA ?? JOB OLI JUUTALAINEN ✡️🦄.
- Anonyymi
Mitäpä jos lukisit myös Jobin alun, hän uhraa Jumalalle - Jobin Jumala ei ole Jeesuksen opettama Israelin Jumala, taivasten valtakunnan isä, vaan uhrikulttijumala.
- Anonyymi
Siinä on todella Perkele ja Jumala samassa persoonassa omistamassa niin taivaan kuin helvetinkin, kuten Ilmestyskirjan 12. luku kertoo taivaassa olevan, kun siellä alkaa sota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on todella Perkele ja Jumala samassa persoonassa omistamassa niin taivaan kuin helvetinkin, kuten Ilmestyskirjan 12. luku kertoo taivaassa olevan, kun siellä alkaa sota.
Ja tämän sodan jälkeen te ette todellakaan enää Perkelettä korota Jumalaksenne!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämän sodan jälkeen te ette todellakaan enää Perkelettä korota Jumalaksenne!!!
Ja huomautan vielä, että Jeesuksen opettamassa taivasten valtakunnassa, joka on meissä ja meidän ympärillämme, Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä, ei todellakaan Perkele kiusaa ja koettele ihmistä, vaikka jopa Jeesukseen liittyen tällainen elokuvamainen kohtaus on kirjoitettu paavalisaarnaajien toimesta evankeliumeihin!
Ja tuo Jumala identifioituu heti sen jälkeen JHWH:ksi .Luet käännöstä jossa JHWH:n nimi on jätetty pois ja korvattu sanalla herra .Et tosin ymmärrä niitäkään tekstejä jotka ovat oikein käännettyjä.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Ja tuo Jumala identifioituu heti sen jälkeen JHWH:ksi .Luet käännöstä jossa JHWH:n nimi on jätetty pois ja korvattu sanalla herra .Et tosin ymmärrä niitäkään tekstejä jotka ovat oikein käännettyjä.
JHWH/Jahve/Jehova/Baal on Jeesuksen (Joh.8.) sanoma Saatana ja kaiken valheen isä. Salomon uhrikulttijumala, ilmestyskirjan peto luvulla kuusisataa kuusikymmentä kuusi. Sen juuri tietää tuosta alun uhrauksesta. Juuri näin.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Ja tuo Jumala identifioituu heti sen jälkeen JHWH:ksi .Luet käännöstä jossa JHWH:n nimi on jätetty pois ja korvattu sanalla herra .Et tosin ymmärrä niitäkään tekstejä jotka ovat oikein käännettyjä.
Hienoa että vahvistit.
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että vahvistit.
Siis jumala on juuri Jeesuksen jumala, lain antaja ja temppelin sekä sen toiminnan määrääjä.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Siis jumala on juuri Jeesuksen jumala, lain antaja ja temppelin sekä sen toiminnan määrääjä.
Montako esikoispoikaa te uhrasitte JHWH:lle nyt happamattoman leivän juhlan aikaan pääsiäisenä?
Määräys löytyy 2.Moos.13 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako esikoispoikaa te uhrasitte JHWH:lle nyt happamattoman leivän juhlan aikaan pääsiäisenä?
Määräys löytyy 2.Moos.132000 vuotta sitten happamattoman leivän juhlassa uhrattiin taivasten valtakunnan Isä Jumalan ainoa poika JHWH:lle, josta muistona ehtoollisella - JHWH:n ylipapin ateriaa mukaillen - on edelleenkin happamatom leipä.
Juutalainen Paavali käskeekin teidän perkaamaan pois vanhan hapatuksen, kun Jeesus on teurastettu pääsiäisen uhrilampaana ja muuttumaan happamattomiksi.
Löytyy 1.Kor.5:7
Jeesus vastaavast sanoo vertauksessaan, että taivasten valtakunta on happaman taikinan kaltainen.
Löytyy Matt.13:33 - Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Siis jumala on juuri Jeesuksen jumala, lain antaja ja temppelin sekä sen toiminnan määrääjä.
Niin, dikduk, montako lasta uhrasitte?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, dikduk, montako lasta uhrasitte?
"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään"
Hebr: 10:
Ihminen Jeesus Kristus on syntiemme sovitus, Ihminen Jeesus Kristus
on syntiuhri, maksu synneistämme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään"
Hebr: 10:
Ihminen Jeesus Kristus on syntiemme sovitus, Ihminen Jeesus Kristus
on syntiuhri, maksu synneistämme.Kenelle se maksu maksettiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään"
Hebr: 10:
Ihminen Jeesus Kristus on syntiemme sovitus, Ihminen Jeesus Kristus
on syntiuhri, maksu synneistämme.Ei juutalaisilla ole tätä sovitusuhria, se on kristityillä. Joten,dikduk, vastannet, että montako lapsiuhria olette teurastaneet nyt pääsiäisenä JHWH:lle, kuten tämä määrää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei juutalaisilla ole tätä sovitusuhria, se on kristityillä. Joten,dikduk, vastannet, että montako lapsiuhria olette teurastaneet nyt pääsiäisenä JHWH:lle, kuten tämä määrää?
Nostan, kun odotan tuota vastausta.
- Anonyymi
Menetkö nyt otsikkoon juutalaisuus. Heippa. Ota Job mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämän sodan jälkeen te ette todellakaan enää Perkelettä korota Jumalaksenne!!!
Siis taivaassa oli sota kun perkele oli ylistyksen johtaja joka halusi olla Jumala itse timantti. Sehän on ollutta mennyttä. Menkääs nyt omiin uskontoihinne. Saatana on juutalaisia kiduttanut kuin jobia myös Moosesta.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Ja tuo Jumala identifioituu heti sen jälkeen JHWH:ksi .Luet käännöstä jossa JHWH:n nimi on jätetty pois ja korvattu sanalla herra .Et tosin ymmärrä niitäkään tekstejä jotka ovat oikein käännettyjä.
Jos et tunne ristiin NAULITTUA siirry muiden uskontojen sivuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako esikoispoikaa te uhrasitte JHWH:lle nyt happamattoman leivän juhlan aikaan pääsiäisenä?
Määräys löytyy 2.Moos.13No temppelin paikalla juutalaiset on nykyäänkin moskeijat voitte mennä sinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako esikoispoikaa te uhrasitte JHWH:lle nyt happamattoman leivän juhlan aikaan pääsiäisenä?
Määräys löytyy 2.Moos.13Synagogalla uhrataan poikavauvoja mutta KRISTITYT EI UHRAA YHTÄKÄÄN MIHINKÄÄN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenelle se maksu maksettiin?
MENE NYT JUUTALAISUUS OTSIKKOON JA ÄKKIÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tunne ristiin NAULITTUA siirry muiden uskontojen sivuille.
Yritän kyllä saada sen alas sieltä risriltä ja saada vapautettua teidän Paavalin ohjeen mukaan lukemalta kiroukselta, että saadaan se Jeesuksen julistamaksi käskemä taivasten valtakunta maanpäälle, mihin Jeesuksesta kertovat evankeliumit liittyvät. Siksi toiseksi - aion myös onnistua.
Kirous löytyy Gal.3:13 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei juutalaisilla ole tätä sovitusuhria, se on kristityillä. Joten,dikduk, vastannet, että montako lapsiuhria olette teurastaneet nyt pääsiäisenä JHWH:lle, kuten tämä määrää?
Montako synagoga UHRASI ELUKKAA TAAS ETTE KUULU KRISTITTYJEN USKONTOON.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritän kyllä saada sen alas sieltä risriltä ja saada vapautettua teidän Paavalin ohjeen mukaan lukemalta kiroukselta, että saadaan se Jeesuksen julistamaksi käskemä taivasten valtakunta maanpäälle, mihin Jeesuksesta kertovat evankeliumit liittyvät. Siksi toiseksi - aion myös onnistua.
Kirous löytyy Gal.3:13On se metkaa, että miten nopeasti te olettekin valmiit kieltämään Jeesuksen. Mutta ei yllätä - te olette olleet pelkkiä Jeesuksen nimen hyväksi käyttäjiä ja kyykäärmeen sikiöitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se metkaa, että miten nopeasti te olettekin valmiit kieltämään Jeesuksen. Mutta ei yllätä - te olette olleet pelkkiä Jeesuksen nimen hyväksi käyttäjiä ja kyykäärmeen sikiöitä.
Tosin tuo lause oli tarkoitettu juutalaiselle, eikä minulle, mutta sopi oikein hyvin molemmille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis taivaassa oli sota kun perkele oli ylistyksen johtaja joka halusi olla Jumala itse timantti. Sehän on ollutta mennyttä. Menkääs nyt omiin uskontoihinne. Saatana on juutalaisia kiduttanut kuin jobia myös Moosesta.
Jos pysytään taas Raamatun sanassa, niin ilmestys kirja on lopussa, eikä Raamatun alussa.
Sota taivaassa löytyy Ilm.12
Johtuu siitä kun te juutalaisen Paavalin käskystä korotitte Saatanan Jumalaksi taivaaseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos pysytään taas Raamatun sanassa, niin ilmestys kirja on lopussa, eikä Raamatun alussa.
Sota taivaassa löytyy Ilm.12
Johtuu siitä kun te juutalaisen Paavalin käskystä korotitte Saatanan Jumalaksi taivaaseen.Eli ilmestyskirjan tapahtumst alkavst vasta, kun Paavali on sotkettua teidän päänne. Toisin sanoe NYT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli ilmestyskirjan tapahtumst alkavst vasta, kun Paavali on sotkettua teidän päänne. Toisin sanoe NYT.
Onpa se nyt uskovaisilla hankala tilanne - ovat juutalaisen sekä minun ja Jeesuksen välissä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako synagoga UHRASI ELUKKAA TAAS ETTE KUULU KRISTITTYJEN USKONTOON.
Jos Paavali ei teidän mielestänne herjaa Jeesusta sanomalla tätä teurastetuksi uhrilampaaksi, joka syödään ehtoollisella Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin lampaana, niin kyllä ihmettelen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Paavali ei teidän mielestänne herjaa Jeesusta sanomalla tätä teurastetuksi uhrilampaaksi, joka syödään ehtoollisella Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin lampaana, niin kyllä ihmettelen.
Tasan tarkkaan on sitä samaa juutalaisen synagogauskontoa, mutta hieman pahennettuna versiona vielä, kun ihminen on laitettu teurasuhrin osaan ja sitä kamalampaa, kun tätä ihmistä sanotaan uskontunnustuksessa jopa tosi Jumalaksi.
Te uhraatte ja kiroatte tosi Jumalan uhrielukkana Paavalin käskystä Jeesuksen nimeen .
Mitä olikaan Matt.7 sitä laittomuuden tekemistä, joille Jeesus sanoo, menkää pois, en tunne teitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tasan tarkkaan on sitä samaa juutalaisen synagogauskontoa, mutta hieman pahennettuna versiona vielä, kun ihminen on laitettu teurasuhrin osaan ja sitä kamalampaa, kun tätä ihmistä sanotaan uskontunnustuksessa jopa tosi Jumalaksi.
Te uhraatte ja kiroatte tosi Jumalan uhrielukkana Paavalin käskystä Jeesuksen nimeen .
Mitä olikaan Matt.7 sitä laittomuuden tekemistä, joille Jeesus sanoo, menkää pois, en tunne teitä.Lisäystä. Miten sokea voikaan olla uskovainen - käskee juutalaisen mennä synagogalleen, kun ne uhraa elukoita ja itse palvoo Jeesusta teurastettuna uhrielukkana juutslsisen käskystä?!
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tunne ristiin NAULITTUA siirry muiden uskontojen sivuille.
Juutalaisuus ja sen kirjoitukset ja kristinusko eivät tietenkään kuulukaan samoille sivuille, mutta koska te meidän kirjoituksemme olette omaan raamattunne liittäneet saan niiden käyttöä täällä kommentoida, eivät ne minulta kielletyiksi ole muuttuneet.
Riistiinnaulittu jumala ei kuulu meille, todellakaan ei.
- Anonyymi
"Job. Hän oli kunnon mies, rehellinen ja jumalaapelkäävä, ja hän karttoi kaikkea
pahaa." Job: 1: 1- Anonyymi
JOB JUUTALAINEN ✡️ SAI SAATANALTA PAISEITA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671