mitä mieltä

silloin aikoinaan oli ehdolla Nightwish, miksi ei kukaan reagoinut, miksei annettu mahdollisuutta voittoon? Eiköhän se ole ihan meidän oman kansan ongelma kun ei saada sinne kunnon biisiä lähetettyä. Silloin kukaan ei Nightwishiin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun bändi pärjää maailmaalla, niin suomi diggaa! Katsokaa peiliin kaikki joilla ollut mahdollisuus vaikuttaa lähetettävän biisin valintaan ja lopettakaa valitus!
4202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos olisit viitsinyt tehdä taustatyötä niin olisi selvinnyt seuraava skandaali kyseisestä viisu karsinnasta:

1. Yleisö äänesti Nightwishin ylivoimaisesti ykköseksi. Se sai puolet enemmän ääniä kuin toiseksi tullut Nina Åström.

2. Toisin kuin nykyään kansa ei kuitenkaan päättänyt täysin Viisuedustajaa vaan mukana sopassa oli "ammattilais" raati.

3. Ikävä kyllä raadin käsitys parhaimmasta kappaleesta oli eriävä kuin kansan, se kannatti Nylon Beattia, joka ei ollut edes yleisöäänestyksen Top 3 joukossa.

4. Raadin mielestä toiseksi paras oli Nina Åström, ja koska hän oli myös toisena yleisö äänestyksessä (joskin puolet vähemmän ääniä kuin Nightwishilla) niin raati päätti lähettää Ninan viisuihin.

5. Kyseessä siis oli kompromissi, viisu tietenkin floppasi pahasti.

Äänestä
  • en oikeesti muistanut, että se näin meni! Tai luulen että mielenkiintoni koko euroviisuihin taisi kadota sinä vuonna, koska en muista edes Nina Åhlströmiä ollenkaan. Jos se todella näin meni niin pyydän anteeksi uhoni. Mutta totean vaan, että menetettiin sinä vuonna mahdollisuus voittoon ja tuskin sitä mahdollisuutta enää tuleekaan. Ei ainakaan meidän raatien valitsemina, näköjään!

    Äänestä

Moik!


Olet siis AIVAN oikeassa! Ei Suomi pärjää jollain Jari Sillanpäällä joka laulaa balladin ja lavalla ei sitten muuta olekkaan! Euroviisuista on alkanut tulla enemmän show-kilpailu, ja Suomen on opittava se! Nightwish olisi AIVAN oiva bändi Euroviisuihin! Saisi Suomi näyttää muille, että kyllä mekin osataan!

Äänestä
  • liian myöhäistä, koska Nightwish ei koskaan milloinkaan tule toistamiseen olemaan ehdolla! Kyllä se niin on että oikeat musiikin tekijät on aivan muilla mailla kun euroviisuehdokkaina ja tuo sitä kautta Suomea tunnetuksi. Euroviisuissa me ollan aina mitätön maa ja tullaan aina olemaankin. Mutta onneksi meillä on paljon hyvä bändejä ja muusikoita, jotka pärjäävät maailmalla ihan omin avuin, ilman kilpailuja :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olette kirjoitti:

silloin aikoinaan oli ehdolla Nightwish, miksi ei kukaan reagoinut, miksei annettu mahdollisuutta voittoon? Eiköhän se ole ihan meidän oman kansan ongelma kun ei saada sinne kunnon biisiä lähetettyä. Silloin kukaan ei Nightwishiin kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun bändi pärjää maailmaalla, niin suomi diggaa! Katsokaa peiliin kaikki joilla ollut mahdollisuus vaikuttaa lähetettävän biisin valintaan ja lopettakaa valitus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu