Hurmoshenkien ja noituuden tekniikoilla voimalla ihmisen kaataminen selälleen uskonnollisena rituaalina pitäisi kieltää. Siinä ihmisen fyysisen koskemattomuuden raja ylitetään, jos esityksen avustajat ei ehditä ottaa kaadettavaa kiinni takaapäin, niin aiheutuu varmasti loukkaantumisia tai jopa kuolema ja/tai pysyvä aivovamma voi olla seuraus siitä käännyttämisen tekniikasta.
Mark. 9:22
"Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi."
Mark. 9:22
"Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi."
Vastaukset 66
Vanhimmat
Kyllä pitäisi kaatijinit kieltää. Mutta suurin syyllinen on ne jotka kutsuvat kaatajapappeja puhumaan eri seurakuntiin.
Kaatojonot pitäisi kieltää
Ylivainio toi sen villityksen Suomeen 1970-luvulla käytyään Australian matkalla aboriginaalien syventävissä opeissa. Tapasi myös Kathryn Kuhlmanin, jolta sai niitä kaatovoimia kertomansa mukaan ennen kuin alkoi kaatamisen teltoissaa, ja ihmiset tuli uteliaisuuttaan katsomaan sitä touhua.
Teki tilastoja ja laski kokouksiensa kaatoprsentteja. Tulosvastuullinen tehtävä,
ylikaatajan maine levisi nopeasti.
Hindut ovat tehneet samaa ihmisten kaatamista selälleen nopealla tönäisyllä otsaan uskonnollisena rituaalina jo paljon ennen Ylivainion kaatamisia.
Hindut käyttää siitä ilmiöstä nimitystä "shaktipat".
Älä unohda 1700 luvulla Telppäsniityn, eli jossa on muistokivi sitä asiaa.
Olet valikoiva valhepuhuja.
Telppäsniityn kaatamiset kesähelteellä heinäpellolla aiheutti trombi, joka esiintyi sielläpäin helteisen sään vuoksi.
Uskonnolliset ihmiset puhuivat, että Jumala kaatoi heidät, kun voimakas tuuli kaatoi ihmisiä heinäpellolla.
Samalla voisi kieltää vauvojen pakkokastamisen kirkon veronmaksajiksi.
Suomessa pitäisi olla uskonnonvapaus!
Sinä voit erota uskonnostasi.
Ketään ei saa kaataa varsinkaan tekonivel operoidut voi joutuu sairaalaan samaten sydän ja hengityselin sairaat ja muutenkin voi loukkaantuu,mutta onko enää kaatajii,kun koronat ja muut epidemiat jyllää?Nois tilaisuuksissa oli aikoinaan niin paljon väkee,että ei tarvinnut mennä.
Ei kirkonpiirissä 1700- luvulla ollut tekoniveliä. Ja kansanlähetyksessä rukoillaan eripituisten jalkojen oikomishoitoa jne.
Nimenomaan helluntailaisuudessa kaatajapuhujat nauttivat suurimmasta suosiosta.
Puhujjia tilataan jopa ulkomailta suuremman rahauhrin toivossa.
unohdit tarkoituksella taaas Tampereen kirkkoherran. Sinne tultiin ympäri Suomen bussilasteittain.
Mutta, kristilllisen kaatamisuskovaisuuden alkumetreillä homma hoidettiin miekoin ja seipäin, sekä polttorovioin. Sitä varmaan vieläkin tekisitte, henki on sama, mutta laki on , nytkästään tahalteen teitä nenärenkaasta. eli polttelisitte helluntalaisia roviolla.
Helluntailaiset on myrkyttänny ja tartuttannu monta Luterilaista, jopa pappeja sillä Parhamin kaatohengellä, mikä on hyvin tarttuvaa laatua.
Hellareidet teltat kannattaa kiertää kaukaa ja pitää heihin reilu turvaväli.
Helluntailaisten pastoreiden ja muiden sellaisten lahkosaarnaajien käsien alle ei pidä mennä missään tapauksessa.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin.
Lääkärilehdessä kerrottiin tapauksesta kun jalkaleikkauksessa juuri ollut mies vietiin pyörätuolissa hihhuleiden kokoukseen rukoiltavaksi. Niin karskit tatuoidut äijät tempasivat hänet seisomaan ja kävelyttivät pakolla vaikka mies huusi kivusta.
Pastori vaan hoki, että nyt tulit täysin terveeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja porukka huusi aameniaan ja niitä halleeeluuujaaa -huutojaan päälle.
Leikkauksen ompeleet repesi auki ja mies sai elinikäisen vamman jalkaansa siinä touhussa.
Uskonnonvapauden peiton alla voi tehdä melkein mitä vaan, koska perustuslaki suojaa sitä toimintaa.
Koko uskonnovapauslaki pitäisi saada tämän päivän tasalle.
Kappas ”lääkärilehden” herra ”professori” se taas esittelee tarinoitaan.
Kyllä kaataa täytyy, se on tärkeää. Sitä paitsi ei siinä tekonivelet pauku eikä takaraivot kolahtele. Päinvastoin. Siinähän voi hyvinkin, Jumalan armosta, tekonivel vaihtua lihasellaiseen ja pääkin parantua entisestään. Eräskin todisti että kuin pumpuliin olisi kaatunut. Lisää kaatojonoja Suomeen. Se on oikeaa meininkiä.
Oletko tosissasi todellakin..... että uskot metallisen tekonivelen sijaan hurmoshenkisissä kokouksissa tulevan normaalin ihmisen luunivelet tuosta vaan simpsslapim?
Hahahahaaa
Kyllä vain, ja mikä määritellään hyrmishenkiseksi? Kaikki voivat parantua Jeesuksen voimassa ja voimasta, poislukien ”Hahahahaaa” henkilöt.
voisihan sitä kokeilla josko yllätysraskaudet ja ne 10000 aborttia jopa vähenisivät moisella kiellolla !
Sielläpä se Tampereen kirkkoherra bussilaisteittain kaatoi seljälleen ihmisiä, myös ruumishuoneella herätteli vainajaa, muistellaanhan asiaa, kun aloittaja ei milllläääään muita, muuta kuin helluntai sitä ja tätä aina kilkuttaa kuin kello takaraivon pilkkahenki puolella.
Hänessä on raivo- Luciferin henki, jossa on tekohampaitten löysää lössökieltä lossottaen, eli tapansa mukaan häen hurmaantunut kielilläpuhumisen panetteuhenkinen pröfetiät
Nehän yritti yritti oikein porukalla manaamalla herättää henkiin yhtä kuollutta itsemurhan tehnyttä pastoria, jolla aivotkin oli korvattu pahvilla. Hurjaa touhua Suomen Sionissa.
Olivat tartuttaneet sen Parhamin hengen tähän yhteen Nokian pappiin, joka alkoi pitämään sitä ekumeniaa heidän kanssaan,kohtalokkain seurauksin, taisi menettää virkansakin.
Ei tule helluntailaisten hurmoshengille mitään tukea Telppäsniityn tapahtumista.
Telppäsniityn kaatamiset kesähelteellä heinäpellolla aiheutti trombi, joka esiintyi sielläpäin helteisen sään vuoksi.
Uskonnolliset ihmiset puhuivat, että Jumala kaatoi heidät, kun voimakas tuuli kaatoi ihmisiä heinäpellolla.
sama trompi se paiskoo ihmisiä ulos kirkosta niin että huivit suorana .
taitaa olla uskovainen trompi.
Parhamissa ja Olsenissa oli sama asusinhenki päällä voimakkaasti.
ne miehet saivat paljon seuraajia, vaikka olivat niitä miehiä
-
Julkilausuma
Muutama vuosi sitten kokoontui Suomen Raamattuopistolla pienehkö joukko varsin erilaisista hengellisistä taustasta olevia kristittyjä. He olivat tulleet koolle yhteisen huolen ajamina. Ryhmä kokoontui kaikkiaan neljä kertaa päivän mittaisiin neuvotteluihin. Ehkä ainoa näkyvä tulos oli oheinen julkilausuma, jonka Perusta-lehti julkaisi (5/1996):
”Allekirjoitamme tämän julkilausuman eri seurakuntiin kuuluvina Jeesukseen Kristukseen uskovina. Meillä on syvä huoli siitä, että monet seurakunnat ja uskovat ovat menneet mukaan ns. Toronto-ilmiöön, jota emme pidä Jumalan työnä. Kipein sydämin tunnustamme olevamme tässä asiassa toista mieltä, kuin monet sellaiset, joita pidämme vilpittöminä kristittyinä.
Olemme huolestuneita siitä, että tosiasioihin perustuva kritiikki on jäänyt hyvin usein vaille vastausta. On vaiettu ja asiat ovat vain menneet menojaan.
Kutsumme kaikkia Jumalan lapsia arvioimaan rehellisesti, Raamatun sanan ja Jeesuksen Kristuksen antaman uskon pohjalta tätä ilmiötä. Toronto-ilmiöllä tarkoitamme Toronto Airport Christian Fellowshipin (ennen Toronto Airport Vineyard) mukaan nimitettyä liikehdintää, jonka kokouksissa esiintyy sellaisia fyysisisä kokemuksia kuten selälleen kaatumista, äänekästä naurua, huutoja, vapisemista, hyppimistä, ainakin näennäisiä parantumisia ja kymmeniä muita ruumiillisia ilmiöitä.
Näiden ilmiöiden toistuva esiintyminen on eräs syntyneen liikehdinnän elimellinen osa ja näkyvä tunnusmerkki, samoin kuin suoran ilmoituksen ja Hengen toiminnan korostus ja opillisten asioiden vähättely sekä vääristely. Liikehdintä tunnetaan myös esimerkiksi nimellä nauru-, siunaus- ja uudistusherätys.
Liikkeen perusväite on, että voima, joka näitä vaikuttaa, on Pyhä Henki. Ihmiset ”juopuvat Pyhästä Hengestä”. Oletetaan, että joka antautuu tämän kokemuksen valtaan, on siirtynyt uskon tasolta ”korkeammalle”, ikäänkuin Jumalan välittömän toiminnan tasolle.
Uskomme, että vilpitön kristitty voi eksyä, ja että Jeesuksen ennustukset lopun aikoina tapahtuvasta luopumuksesta ovat toteutumassa. Kristittyjä suojelee eksymiseltä Raamatun mukainen valvominen, johon kuuluvat myös arvostelukyvyn ja ymmärryksen käyttö sekä henkien koetteleminen.
Vakaumuksemme mukaan Toronto-ilmiö ja uudemmat, rinnakkaiset vaikutukset ovat osa Jumalan sallimaa eksytystä (Mark 13:22) ja valmistavat kristikuntaa luopumukseen. Ilmiöt (manifestaatiot) eivät ole Pyhästä Hengestä, vaikka monet niin uskovatkin. Ne ovat peräisin toisaalta ihmisen sielun mekanismeista, toisaalta riivaajista eli saatanasta. Kohtaamme niissä voimistuvan okkultistisen karismaattisuuden. Ne johtavat maagisten voimien valtaan.
Evankeliumi syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta on voima (Room 1:16). Siitä kiinnipitävän uskovan on hillittävä itsensä ja sanouduttava irti näistä kokemuksista.”
( Lainattu lähde: Olavi Peltola/Ajan ilmiöistä/Kristityt aaltojen heiteltävinä
08/05)
s-seutulainen
Ei hurmoshenkisyys ja tuollaiset dramaattiset kaatumiset kokouksissa kuulu tosi nykykristillisyyteen. Enkä usko että sairauksienkaan parantuminen käsien päälle panemisessa parantaisi nykyään ketään.
Tuollaisissa hengellisissä kokouksissa pääpaino ja fokus näyttää olevan dramatiikassa ja hurmoshenkisessä evankeliumissa. Itse Raamatun opiskelu jää toisarvoiseksi. En halu olla missään tekemisissä karismaattisten uskotojen kanssa. Ei Jeesus tuollaista opettanut.
Mutta minulle ihan sama mitä tekevät. En tuomitse ketään. Mutta Jumala hoitaa sen aikanaan.
yksi Suomen pahimmista joukkoraiskauksista eikä yllätä, että asialla oli taas muslimit. Uhrina oli 16-vuotias suomalainen tyttö, toipuuko koskaan?
Oliko tyttö kenties vielä suvakkiperheestä?
Helluntailaiset hyväksyy Islamin eikä yritä edes käännyttää muslimeita.
Islam tarkoittaa alistamista, mikä Jenkkilahkoissa tehdään tiukoilla syntilistoilla, joilla ihmisiä alistetaan lahkon kuriin ja ojennukseen. Lahkolaiset vahtii ja kyttää toisiaan, ja jos syntilistan vastaista tapahtuu niin siitä pitää heti raportoida vanhemmistolle ja pastorille.
Stasin meininkiä. Vanhat naiset kiertää kylillä kyyläämässä kahviloiden ikkunoiden takana, näkyykö siellä seurakuntalaisia synnin teossa.
voi hyvä sekottaja kun olet tietämätön, etkö osaa lukea vai mistä kiikastaa?
mutta jos on juonut liikaa jeesuksen verta ?
Tarkoittaakohan aloittaja, että vauvat pitäisi kastaa silloin, kun ne ovat vatsallaan? Vesitippa niskaan?
Taas on pedolla vauvat ja vesitipat mielessä
Jonglööri kiihoittui taas, kun näki sanan vauva.
Tuollaista tekstiä voi kirjoittaa vain uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kiihottuu jonglööreistä ja vauvoista joista se koko ajan puhuu.
Niinkö jonglöörille aina käy?
Niin uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjälle AINA käy. Näkeehän sen tuostakin että hän alkoi puhumaan vauvosita ja jonglööreistä
Oletko jonglööri vieläkin sitä mieltä, että vauvat voivat maata vatsallaan, kun pappi heittää vettä hänen niskaansa?
Koita tumputtaa jos et muuta voi ajatella kuin vauvoja ja niiden selkiä ja otsia
Voisitko kertoa mitä tuo tumputtaminen on? En ole ennen kuullut sellaisesta.
Netistlä löytyyt tietoa siitä. Ehkä se auttaa noihin jatkuviin jonglööri- ja vauvahimoihisi
Sinullako se auttoi?
Minä en halua jonglööriä ja vauvoja vaan sinä. Sinulle se saattaa auttaa. Koita
Mutta olet kuitenkin sitä mieltä, että vauvat voivat maata myös vatsallaan? Vesi pysyy paremmin takaraivolla.
Eikö helpottanut? Etkö tumputtanut vielä?
Kun en tiedä miten te tumputatte? Kerro.
Nyt oli puhe sinun tumputtamisestasi. Tee se niin mietit muutakin kuin vauvoja ja jonglöörejä
Mutta kun en tiedä miten se tehdään. Voisitko neuvoa.
Sitten olet todella tyhmä.
Kirjoita eduskuntaan
Siellähän niitä kaatuilijoita on persuissa.yli kaatujana Tavio.
Lesta-akat kaatuu hurmoksessa polvilleen,siinä on isäntien hyvä nostaa hametta ja porrauttoo persiesseen.
Siinäpä sitä syvällistä vauvakasteopetusta.
Koita nyt tumputtaa että voi ajatella muutakuin kuin vauvoja
Se tumputtaminenko on sinulla aina mielessä?
Joko teit sen? Helpottiko? Vieläkö haluat vauvoja ja jonglöörejä?
Koko helvetin heluntalaisuus pitäisi kaataa ja karkottaa hihulit helvettiin Suomesta😈
Joko sinulta paloivat päreet?
Niin siinä usein käy, kun yrittää puolustella harhaoppia.
Sinultako paloivat päreet kun harhaoppisi paljastui?
Miksei kukaan pystynyt parantamaan Niilo Ylivainiota? Kumma juttu kyllä jos sairaat paranevat tuollaisissa kokouksissa. Oliko hän sitten niin syntinen ettei häntä pystytty pstsntamaan. Voisiko joku nyt sitten kertoa.
On se ihmeellistä miten helposti uskovia voidaan pahemman kerran höynäyttää.
Kyllä omien aivojen käyttö on sallittua uskovien keskuudessa. Ei pidä olla liian herkkäuskoisia.
Jumala korjasi väsyneen ja sairaan palvelijansa lepoon.
Sinnehän me kaikki haluamme.
Valehtelijat ei pääse taivaaseen. 1403 valheellista väitettä ihmeparenemisista. Lääkäri tutki kaikki tapaukset väitöskirjassaan. Yhtään ei löytynyt.
Ilm. 21:27
Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.
No sitten sinullakin taitaa olla vaikeuksia päästä taivaaseen, sillä pilkkajat ja valhettelijat eivät pääse taivaaseen.
Niin ja nimesi puuttuu Karitsan elämän kirjasta.
Sama koskee sinua.
Olet pelkkä valehtelija