Konnia ja susia kulissien takaa

Jeesus ei turhaan varoittanut papeista joista hän puhui suoraan nimittäen heitä susiksi, käärmeiksi ja jopa kyykäärmeiden sikiöiksi.

Sitten on skandaaleja, jotka ovat kouriintuntuvammin tuhoisia, kuten pastorit tai saarnaajat, jotka kiristävät rahaa seurakuntansa jäseniltä. Pastorit, jotka jäävät kiinni kolehtien varastamisesta tai lahjoitusten käyttämisestä muuhun kuin aiottuun tarkoitukseen, joutuvat usein kärsimään seuraamuksia. Tosin joskus, kuten Creflo Dollarin tapauksessa, he jäävät ilman seuraamuksia ja toteuttavat järkyttävät kiristyksensä.
12152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Skandaalit eivät kuitenkaan aina ole yhtä synkkiä kuin hyväksikäyttö. Jotkut pastorit, jotka väittävät olevansa puhtain paperein, suoraselkäisiä ja onnellisesti uskollisia jumalaapelkääville vaimoilleen, ovat osoittautuneet valehtelijoiksi, pettäjiksi tai jääneet kiinni homoprostituoitujen kanssa. Seurakunnissa, joissa homoseksuaalisuutta paheksutaan, nämä paljastukset voivat olla erityisen järkyttäviä

Äänestä
  • Rankoista vuosista selvinnyt entinen Nokia-mission johtaja on löytänyt armahtavan Jumalan ja hengellisen kodin. Teologille on avautunut armo uudella tavalla Suomen luterilaisen evankeliumihdistyksen kautta.

    Markku Koivisto oli vuosia pois julkisuudesta sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu elokuussa 2011 kaikista Nokia-mission tehtävistä ”seksuaalisten rajojen rikkomisen takia” ja hän oli antanut 11.9.2011 Tampereen Areenalla lausunnon, jossa oli kertonut tehneensä aviorikoksen miehen kanssa. Radio Dei uutisoi ensimmäisenä mediana 1.9.2011, että Koivisto on ahdistellut sielunhoitokeskustelujen yhteydessä useita mieshenkilöitä vuosien ajan.
    Pyhä kosketti Pyhän sydämen kappelissa

    Alkuvuodesta Markku Koivisto vieraili pitkän hiljaiselon jälkeen ensimmäistä kertaa Nokian seurakunnan tilaisuudessa. Miehen laajempi paluu julkisuuteen tapahtui viime lauantaina, kun Koivisto osallistui Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) järjestämän Evankeliumijuhlan paneelikeskusteluun Helsingin jäähallissa. Hän kertoi avoimesti löytäneensä vuosien raskaan toipumisprosessin jälkeen viimein Jumalan armon.



    Älä enää syyttele, hän on hinnan maksanut.... Oletko itse uskollinen Yljällesi?

    Äänestä

Katoliset papit varsinkin kunnostautuneet lasten ensi seksiopetuksessa !

Äänestä
  • Olet väärällä palstalla..

    Äänestä

Jos raha tai seksuaalisuus vietteelee pastoria niin katsotaan mitä Jeesus kehoittaa,
"Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen."



.

Äänestä
  • Eli pastori taas syyssäkö ja seurakunnat nimestä viis, saa elää, heinäpellollaan, miten sattuu.
    Ainako se pappi on kivityksen kohteena? Miltäs se kirkoissa näyttää.
    Silmäpuoli- pappeja, joillakin ei ole kättä, ei toisella jalkaa.
    Mutta, eikös siellä vanhanliitonpuolella ole niin, että vaivainen "ruumiillisesti" ei saanut tulla papittelemaan synagoogaan.
    Uudessaliitossa kun on yli 1000 käskyä ja kehotusta, täällä onkin eri meininki.

    Kuis siellä seurakunassa on? Onko ne kaikki sitten kaadettu polttopuuksi, vain kirves on puitten kantojen juurella.

    Äänestä

Uskovien kasteella käyneellä David Koreshilla ja hänen kannattajillansa oli adventistitausta.
Myös adventismiuskosta on sikiänyt vaarallista lahkolaisuutta.

Äänestä

Koresh harjoitti moniavioisuutta, ja ilmoitti olevansa naimisissa useiden yhteisön naisten kanssa. Jotkut lahkon entisistä jäsenistä väittivät, että Koresh piti kaikkia yhteisön naisia omaisuutenaan. Hän oli siittänyt ainakin kaksitoista yhteisössä asuvaa lasta. On myös väitetty, että hänen haaremiinsa kuului jopa 12 vuotta vanhoja tyttöjä.[10][6] Koresh oli kieltänyt lahkon muita aikuisia kertomasta tästä kenellekään "sillä he eivät ymmärtäisi".

Koresh oli riistävä ja manipuloiva lapsia kohtaan ja altisti heidät monenlaisille seksuaaliaiheille. Hän esimerkiksi kuvaili yksityiskohtaisesti yhdyntää ja seksiasentoja tunteja kestäneissä hartauksissaan, joissa lapset olivat läsnä. Lisäksi tytöt saatiin siihen käsitykseen että seksi Koreshin kanssa 11-12 vuoden iässä oli normaalia, oikein, ja haluttavaa osana "Jumalan suunnitelmaa" jota Koresh tulkitsi ja oli. Kaikki nuoret tytöt kasvatettiin hänen vaimoiksensa ja ajatusmaailmaan.

Äänestä

Onko aloittaja kuullut yleisestä pappeudesta?
Löytyykö sieltä näitä susia, käärmeitä, eli käärmeiden sikiöitä?

Onko siinä sitä, että tämä yleisen pappeuden nimissä puhutaan toisella suupielellä sitä ja toisella tätä, kaikki eivät edes ymmärrä sitä, mistä puhuvat!
Joutuuko siinä papit - eli uskovat kovemman tuomion alle, kuin kokonaan ateistinen maailma. Toisella on tieto ja toisella ei.

Mitä aloittaja sanoo tällaisesta konnuudesta, onko naulakossasi hyväkin susiturkki ja lämmittääkö se kuinka mieltäsi.

Äänestä
  • Sen verran jatkan, kun siitä susiturkista on puhetta.

    Eikös lopunaikana olekin niin, että veli ei opeta veljeä tuntemaan Herra!

    Meillähän on raamatunsana jokaisella luettavissa. Tuskin siinä katkeraa kismusta tarvitaan, ja vauvapesuja. Vauvathan ei opeta toisiaan, niin miksi ne ovat äänessä, jokelluttaako se kovasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sen verran jatkan, kun siitä susiturkista on puhetta.

    Eikös lopunaikana olekin niin, että veli ei opeta veljeä tuntemaan Herra!

    Meillähän on raamatunsana jokaisella luettavissa. Tuskin siinä katkeraa kismusta tarvitaan, ja vauvapesuja. Vauvathan ei opeta toisiaan, niin miksi ne ovat äänessä, jokelluttaako se kovasti.

    Joulupukkikin käyttää nimenomaan jouluna susiturkkia, jos viski ei lämmitä tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Joulupukkikin käyttää nimenomaan jouluna susiturkkia, jos viski ei lämmitä tarpeeksi.

    Martin muistokaljaa tontut käyttää jouluna tavattoman paljon!
    Ei ihme jos lahjat peittyy kääröihin

    Ja taatto lähtee innoissaan ja katoaa sen siliän tien.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jeesus ei turhaan varoittanut papeista joista hän puhui suoraan nimittäen heitä susiksi, käärmeiksi ja jopa kyykäärmeiden sikiöiksi.

Sitten on skandaaleja, jotka ovat kouriintuntuvammin tuhoisia, kuten pastorit tai saarnaajat, jotka kiristävät rahaa seurakuntansa jäseniltä. Pastorit, jotka jäävät kiinni kolehtien varastamisesta tai lahjoitusten käyttämisestä muuhun kuin aiottuun tarkoitukseen, joutuvat usein kärsimään seuraamuksia. Tosin joskus, kuten Creflo Dollarin tapauksessa, he jäävät ilman seuraamuksia ja toteuttavat järkyttävät kiristyksensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu