Miten menetellä ?
Tutustuin erittäin mukavaan naiseen työn merkeissä (olemme samalla alalla). Kolme ensimmäistä kertaa menivät katseita luodessa ja muutamia sanoja vaihtaessa. Neljännessä koulutustilaisuudessa rohkenin ottaa aloitteen ja illan mittaan tutustuimme. Suhteemme lähti oikein hyvin käyntiin. Eikä aikaakaan, kun "mulla on ikävä" -viestit sinkoilivat iltaisin molempiin suuntiin. Melkeinpä useimmin Paulalta minulle.
Asumme 40 kilometrin päässä toisistamme, joten tapailemme pääasiassa viikonloppuisin.
Minulla on kaksi lasta päättyneestä avioliitosta. Lapseni opiskelevat ja asuvat toisella paikkakunnalla opiskelijabokseissaan. Näen heitä noin 4-6 viikon välein. Kumppanillani ei ole lapsia ja hän on minua jonkin verran nuorempi. Itse olen 42-vuotias.
Meillä molemmilla on varsin kipeät erot takana ja alkuun sovimme, että tapaillaan ilman sitoumuksia. Tapailua on nyt kestänyt lähes 4 kk ja käytännöllisesti katsoen olemme yhdessä joka viikonloppu sekä silloin tällöin viikolla. Minä olen erittäin ihastunut ja olen vauhdilla rakastumassa Paulaan. Vaikka ensin ihastuin hänen ulkonäköönsä, on rakkaus ja tunteet tulleet sen myötä, että olen ihastunut hänen luonteeseensa ja siihen empaattiseen, iloiseen ja sydämelliseen ihmiseen, joka hän on.
Käyn terapiassa, joka on edennyt siten että päättynyt avioliitto alkaa olla "menneen talven lumia" ja olen aloittanut itseeni tutustumisen. Käsittelemme enemmänkin isäsuhdettani ja lapsuuttani. Eräänä päivänä mieleeni välähti, että en ole pitkään aikaan ajatellut päättynyttä liittoani enkä exääni.
Sen jälkeen sanoin uudelle kumppanilleni, että haluaisin sitoutua enemmän, kuin sopimamme "tapailu". Sanoin, että minusta olisi ihana, jos voisin esitellä kavereilleni, että tässä on tyttöystäväni. Kerroin haluavani seurustella.
Mutta seuraavat tapahtumat olivat minulle pieni shokki. Uusi kumppanini sanoi, että hän ei halua seurustelua. Että hänellä on niin huonot kokemukset entisestä liitostaan, jossa:
- Mies, jonka kanssa hän asui yhdessä pakotti hänet tekemään asioita, jotka eivät tuntuneet hyvältä.
Niinpä hän:
- Ei enää koskaan halua tehdä asioita, jotka hänestä ei tunnu hyvältä. Ja ehdottomani seurustelu ei tunnu siltä.
Lisäksi:
- Paula oli yllä mainitussa liitossa omien sanojensa mukaan erittäin mustasukkainen (jatkuvia tarkistussoittoja jne.). Jos nyt alkaisimme seurustelemaan, minä en kuulemma pitäisi siitä, minkälaiseksi hän muuttuu. Että hän ei enää koskaan halua olla samanlainen.
Minulle on syntynyt voimakkaita tunteita ja pelkkä tapailu ei enää tunnu hyvältä.
Miksi minulla on tarve sitoutua ? Miksen voi hyväksyä Paulan toivetta suhteen pysymisestä tapailuna ? Miksi minusta pelkkä tapailu tuntuu ... satuttavalta.
Miten minun pitäisi toimia ?
Kiitos jo etukäteen kaikista asiallisista vastauksista.
Tutustuin erittäin mukavaan naiseen työn merkeissä (olemme samalla alalla). Kolme ensimmäistä kertaa menivät katseita luodessa ja muutamia sanoja vaihtaessa. Neljännessä koulutustilaisuudessa rohkenin ottaa aloitteen ja illan mittaan tutustuimme. Suhteemme lähti oikein hyvin käyntiin. Eikä aikaakaan, kun "mulla on ikävä" -viestit sinkoilivat iltaisin molempiin suuntiin. Melkeinpä useimmin Paulalta minulle.
Asumme 40 kilometrin päässä toisistamme, joten tapailemme pääasiassa viikonloppuisin.
Minulla on kaksi lasta päättyneestä avioliitosta. Lapseni opiskelevat ja asuvat toisella paikkakunnalla opiskelijabokseissaan. Näen heitä noin 4-6 viikon välein. Kumppanillani ei ole lapsia ja hän on minua jonkin verran nuorempi. Itse olen 42-vuotias.
Meillä molemmilla on varsin kipeät erot takana ja alkuun sovimme, että tapaillaan ilman sitoumuksia. Tapailua on nyt kestänyt lähes 4 kk ja käytännöllisesti katsoen olemme yhdessä joka viikonloppu sekä silloin tällöin viikolla. Minä olen erittäin ihastunut ja olen vauhdilla rakastumassa Paulaan. Vaikka ensin ihastuin hänen ulkonäköönsä, on rakkaus ja tunteet tulleet sen myötä, että olen ihastunut hänen luonteeseensa ja siihen empaattiseen, iloiseen ja sydämelliseen ihmiseen, joka hän on.
Käyn terapiassa, joka on edennyt siten että päättynyt avioliitto alkaa olla "menneen talven lumia" ja olen aloittanut itseeni tutustumisen. Käsittelemme enemmänkin isäsuhdettani ja lapsuuttani. Eräänä päivänä mieleeni välähti, että en ole pitkään aikaan ajatellut päättynyttä liittoani enkä exääni.
Sen jälkeen sanoin uudelle kumppanilleni, että haluaisin sitoutua enemmän, kuin sopimamme "tapailu". Sanoin, että minusta olisi ihana, jos voisin esitellä kavereilleni, että tässä on tyttöystäväni. Kerroin haluavani seurustella.
Mutta seuraavat tapahtumat olivat minulle pieni shokki. Uusi kumppanini sanoi, että hän ei halua seurustelua. Että hänellä on niin huonot kokemukset entisestä liitostaan, jossa:
- Mies, jonka kanssa hän asui yhdessä pakotti hänet tekemään asioita, jotka eivät tuntuneet hyvältä.
Niinpä hän:
- Ei enää koskaan halua tehdä asioita, jotka hänestä ei tunnu hyvältä. Ja ehdottomani seurustelu ei tunnu siltä.
Lisäksi:
- Paula oli yllä mainitussa liitossa omien sanojensa mukaan erittäin mustasukkainen (jatkuvia tarkistussoittoja jne.). Jos nyt alkaisimme seurustelemaan, minä en kuulemma pitäisi siitä, minkälaiseksi hän muuttuu. Että hän ei enää koskaan halua olla samanlainen.
Minulle on syntynyt voimakkaita tunteita ja pelkkä tapailu ei enää tunnu hyvältä.
Miksi minulla on tarve sitoutua ? Miksen voi hyväksyä Paulan toivetta suhteen pysymisestä tapailuna ? Miksi minusta pelkkä tapailu tuntuu ... satuttavalta.
Miten minun pitäisi toimia ?
Kiitos jo etukäteen kaikista asiallisista vastauksista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mites jos lähtisitte jollekkin yhteiselle ulkomaanmatkalle?
Sinä haluat sitoutua, koska olet löytänyt oikeantuntuisen ihmisen etkä halua menettää ainutlaatuista tilaisuutta saada olla hänen kanssaan. Tunnet itsesi loukatuksi, koska toisen haluttomuus sitoutua tuntuu tietenkin iskulta vasten kasvoja: olet ehkä tietoisesti, ehkä alitajuisesti ajatellut, että olette yhdessä etenemässä kohti parisuhdetta, mutta kissaa ei vain ole vielä nostettu pöydälle. Kun toinen tyrmääkin koko ajatuksen, tunnet itsesi petetyksi.
En ole kokenut vastaavaa tilannetta, mutta silti sanoisin, että ainakin painostus ja kiirehtiminen on ehdottoman väärä lähestymistapa, jos haluat onnistua. Sinuna antaisin asioiden edetä ainakin jonkin aikaa omalla painollaan, MUTTA kehottaisin myös keskustelemaan avoimesti siitä, onko sitoutumisenpelko Paulan ainoa syy. Jos mukana on myös epävarmuutta siitä, oletko sinä hänelle oikea ihminen, sinä tuhlaat suotta aikaasi ja kärsivällisyyttäsi.
Älä myöskään syyllistä itseäsi - rakastumisen tuleekin herättää yhteenlyöttäytymisen tunteita. Puoliavoimet suhteet eivät mielestäni yksinkertaisesti sovi ihmislajin perusluonteelle ja toimivat siksi vain harvoin.
Tekstisi on muuten loistava, annat vaikutelman analyyttisestä ja fiksusta ihmisestä. Onnea matkaan! =)
Hei!
Itselläni on vähän samansuuntianen tilanne menossa. Tosin valitettavasti varmaan johtaa
teidemme eroamiseen. Eli olen 42v erittäin rauhallinen miehen puolikas ja joskus saanut
kovan kolauksen ihmissuhderintamalla. En tiennyt mihin tätä kirjoittaisin, ja tähän sitten
laitoin jatkeeksi, kun aihe on samansuuntainen.
Meni vuosia kolausten jälkeen, ennenkuin uskalsin tutustua avoimesti mukavaan naiseen. Tämä
tapahtuikin vuosi sitten kun tapasin tällaisen ihanaisen. Häntä oli helppo lähestyä ja
jututkin luistivat mukavasti kun olime kiinnostuneet samoista asioista hyvin laajasti.
Kaikki yhdessä tekeminen oli nautittavaa ja kiva sunnitella kaikenlaista kun tiesi, että
toinenkin pitää samoista asioista.
Tapasin hänet tanssiravintolassa, jossa sitten tahteja tulikin ensimmäisellä kerralla
kulutettua aikalailla. Tässä vuoden varrella sitten rakastuin vaivihkaa tähän naiseen ihan
silmittömästi. Ihana tunne pitkästä aikaa, kieltämättä. Uskalsin, koska olin jo saanut omat
riippakivet raivattua korvien välistä.
Olemme eri paikkakunnilta kohtuullisen etäältä ja tapailumme olivatkin harvassa. Lisäksi
tällä naisella on poika, 11v, joka äärettömän mustasukkainen. Äitinsä jopa vähän pelkää
reaktioita poikansa suunnalta, jos olisi esitellyt minut uutena poikaystävänään.
Takana tällä naisella on kaksikin huonosti mennyttä suhdetta. Ensin tietysti avioliitto, joka päättyi n. 6v sitten ja tässä välissä seurustelusuhde, jossa kumppani ei tullut toimeen lasten kanssa lainkaan. Tämä päättyikin melko ikävissä merkeissä. Näistä jutuista tämä naisihminen ei ole tuntunut toipuneen. Sanoi että hänen itsetuntoaan on kolhittu oikein kunnolla, jne... Nainen on kaikinpuolin todella upea, herttainen, empaattinen, jne....
Itselläni ei muksuja ole, mutta tulen niiden kanssa hyvin toimeen. Toivoin, että suhteemme olisi tiivistynyt, kun jouduin keikkahommiin pääkaupunkiseudulle ja tapaamismahdollisuuksia olisi ollut enemmän, mutta niin ei käynytkään.
Yhdessä olo tuntui mukavalta ja helpolta, niinä harvoina kertoina, jolloin se oli mahdollista. Mainittakoon, että tämä ihastukseni ja rakkauteni kohde joutuu viettämään todellakin pitkiä aikoja poikansa kanssa, erinäisistä syistä johtuen. EX:llä pitkiä työmatkoja jne... Eli ei todellakaan mitään joka toinen viikonloppu vapaata saati arki-illoista puhumattakaan.
Muutenkin järjestelyt tuntuivat olevan hankalia heidän vlillä.
Kun yritin ottaa asioita puheeksi, niin tuntui kuin hän olisi mennyt takalukkoon. Minitsikin
jossainvaiheessa olevansa keskustelukammoinen, juuri tämän edellisen suhteen seurauksena,
jossa kaveri oli sitten jankannut ja jankannut asioita ihan tolkuttomasti.Olin tietysti
hieman turhautunut ja pidin sitten yhteyttä tekstareilla ja emaililla, melko tiiviistikin.
Osoitin tunteeni avoimesti, niin tavatessamme kuin muuten ollessamme yhteydessä, toisin kuin
normaalisti aiemmin. Nyt jälkeenpäin olin varmaan ns. pain in the ass, kun tuntuu että se
yhteydenpito on mennyt vähän yli ja olin saanut toisen takajaloilleeen yli-innokkuudellani. En sitä itse ole kuitenkaan tajunnut. Lisäksi kun tuli selväksi ettei kummallakaan ole kiire
mihinkään, niin jaksoin odottaa asioiden eteenpäin menoa. Enkä halunnut kuitenkaan painostaa.
Reilu kuukausi sitten vietettiin hauska viikonloppu, naurettiin, laitettiin ruokaa jne...
Seuraavana maanantaina hän soitti, että nyt on asiat solmussa ja mitä odotan suhteeltamme ja
kesälomalta. Vastasin että odotukset ovat korkealla jne. Hän sanoi että kaverit pommittaa
kesälomaehdotuksilla, ex lähtee 3kk työkeikalle, aikaa tosi vähän, ei pysty antamaan niin paljon suhteeseen kuin odotan, rikki edellisistä suhteista, ei voi antaa mun odottaa jne.
Kaikenkaikkiaan hirveen sekava puhelu, kesken työpäivän, jolloin ei keskittyminen ole paras mahdollinen tällaisten asioiden hoitamiseen. Siinä jää vähän sanattomaksi ja tulee tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Hän toivoi, että olisimme voineet jatkaa kavereina ja voisin tavata poikansakin (koskaan en esim. vielä ole nähnyt tätä poikaa). Annoin kieltävän vastauksen, etten pysty siihen. Tunteet pinnassa jne...
Tulin jälkeenpäin katumapäälle. Kirjoitin kirjeen, en voivoi valitusvirttä, vaan asiallisen. Pitkän. Käsin kaikenlisäksi. Tunnoistani ja kuluneesta vuodesta. Moitin molempia puhumattomuudesta ja siitä ettei
aikuiset ihmiset ole voineet sopia pelisääntöjä. Kirje sai hyvän vastaanoton ja sovimme, että puhutaan kasvotusten, kunhan tulee sopiva aika. En haluaisi luovuttaa vain noin helpolla, koska
hänessä näin sielunkumppanuutta ja jotakin ihmeellistä, minkä hän yrittää kätkeä kuorensa
sisään.
Kirjeen kirjoittamiseen johti eräs lausahdus jonka on Donner aikoinaan tuonut julki. siitä
olen yrittänyt ammentaa oppia ja kasvaa ihmisenä.
Se kuuluu näin:
"Ihminen, joka ei kokemustensa karttuessa pysty arvioimaan vanhoja tekemisiään ja mielipiteitään uudelleen, on kaavoihinsa kangistunut ääliö!"
Emme ole vielä tavanneet ja jutelleet, mutta
edelleen ajattelen häntä aamuin ensimmäiseksi, ja illalla viimeiseksi ennen nukkumaan menoa.
Yhteyttä otettu pariin kertaan, mutta ei isompaa. Muisti hän minua merkkipäivänänikin.
Senverran tuo puhelu kolahti että kävin työterveyshoitajan juttusilla. Olikin hyvä tuuri, ja hän ymmärsi kyllä asiat. On ollut perhepsykologian puolella joskus töissä. Piti päästä purkamaan asioita. Ja mielestänä täysin ulkopuolinen on tässä parempi kuin kaverit, joilta saattaa tulla liian puolueellisia tai näsäviisaita kommentteja..
Tällainen stoori minulla tänne laitettavaksi.
Ja jos tulee hyviä vinkkejä, niin niitä otetaan vastaan
Itse toivotan keskustelun aloittajalle tsemppiä ja hyvää kesää.