Tuskinpa seuraava raharikkaiden hallitus laskee sähkön hintaa tavalliselle kansalle kuten tämä edellinen köyhien puolta pitänyt vasemmistohallitus.
Sähkön halpuutus loppuu pian, ALV nousee 10:stä 24 %:iin
Anonyymi-ap
1996
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei älyä Suomessa mikään hallitus seuata Espanjan esimerkkiä:
Kaiken sähkön hintaa nostavan kaasun vaikutuksen Espanja nujersi näppärästi.
Kaasusähkölle kattohinta jonka ylittävän osan valtio maksaa sähköntuottajalle.
Kaasun osuus kokonaisuudesta on kuitenkin niin pieni, että maksu saadaan vaivattomasti kerätyksi pienellä sähköverolla.
Kansa hyötyi sähkön hinnan puolittumisesta.
Suomessa ei kaasulla tuoteta sähköä. Täällä hinta nousee, koska olemme kiinni Saksan ja muiden Keski-Euroopan maiden markkinoissa. Jos ne olisivat noudattaneet Espanjan esimerkiä, sähkön hinta ei Suomessakaan nousisi.
EU:ssa keskusteltiin ja keskusteltiin kattohinnasta, mutta ymmärrettävästi energiayhtiöihin sidoksissa olevat päättäjät eivät sellaista halunneet. Voimakkaasti vasemmistolainen Espanaj on tietenkin poikkeus. EU nopeutti uuden siirtoyhteyden rakentamista Rankasta Espanjaan, että sekin saataisiin riippuvaiseksi kalliista Keski-Euroopan sähköstä. Hispaanojen onneksi rakentaminen etenee hitaasti.
Taas tienataan eu:lla. Kauanko tässä paskassa suomi vielä on jäsenenä?
Pieni Suomen kaltainen kansa häviää aina isojen joukossa.
Kaikkia epäsuoria veroja tullaan korottamaan.
Purra irvistelee kuten tavallista.
Vasurit haluaa vahvistaa julkistataloutta 3 miljardilla eli nostaa veroja 3 miljardilla.
Noin pitäisi tehdä. Tulopuoli pitää saada kuntoon.
Tuon 3 miljardia saa helposti kiristämällä eläkkeiden ja palkkojen verotusta 2 %-yks.
Oliko tuo asiallista keskustelua?
Nyt kun tulee oikeistohallitus, niin veroja ei nosteta yhtään! Veroja lasketaan oikeutenmukaisimmasta päästä: ne, jotka tekee eniten, saa tuntuvat veronalennukset.
Ulise sinä vassari vaan sitä! Nyt joudut maksamaan siitä, että aamuisin makoilet niin pitkään!
Ei ollut. Ei saa sanoa, että epäsuoria veroja tullaan korottamaan. Sehän on liian lähellä totuutta.
Purra irvistelee silti, kuten tavallista.
Nykyhallituspuolueet tuhlaavat valtion varoja turhaan, eli se on pohjaton suo, mikään ei riitä ja verotusta on nostettava.
Miten tuo jälkimmäinen lause oli asiallista keskustelua ja miten se liittyi ensimmäiseen lauseeseen, olivat irrallisia lauseita ja Purran asiaton mollaaminen oli typerää ja tyhmää.
Kokoomus mielellään nostaa välillisiä ns. kulutusveroja, mutta laskisi tuloveroa, koska siitä hyötyisivät isotuloiset eniten ja heidän asiallaan Kokoomus on. Kenenkään työläisen ei ole vara äänestää Kokoomusta, vaikka nykyään vasemmisto ja demaritkin ovat melkein kuin Kokoomus, ainoastaan puheissaan ovat pienten ja keskituloisten puolella, teot ovat ihan muuta, ne omat edut, maahanmuuttajat ja EU on heillekin tärkeintä.
Kun Kokoomus, demarit, vihreät ja vasemmisto hirveällä tohinalla kuskaavat työperäisen maahanmuuton nimellä ihmisiä ulkomailta Suomeen, todellisuus on sitä, että suuri osa tästäkin joukosta jää elämään ennemmin tai myöhemmin Suomen sosiaaliturvalla, pitää rakentaa asuntoja, palveluja, luoda monenmoisia oikeuksia kotoutumiseen ym. ulkomailta tulijoille, kaikki maksaa ja asumisen hinta johtuen suurten asutuskeskusten asuntopulasta nousee, valtion asumistukimenot kasvavat samoin kuin sosiaalimenot, enää ei ole varaa mihinkään kansalaisten hyvinvointipalveluihin.
Syytetään suuria ikäluokkia, jätetään mainitsematta suuri muualta tulijoiden joukko, joka kuormittaa Suomen muutenkin pieneksi kuihtuneita hyvinvointipalveluresursseja. Siitä seuraa se, ettei ole vara maksaa hoitajille kunnon palkkoja, työläiset eivät tule palkallaan toimeen, verotus on pakko pitää korkeana, koska sosiaalikuluihin, noihin muualta tulleiden elättämiseen ja muuhun ylläpitoon, menee rahaa, päättäjiä se ei kiinnosta, ei vasemmistoa eikä demareita, ei se ole heiltä pois, voivat röhkiä niinkuin ennenkin koko ajan kasvavilla suurenmoisilla eduilla.
Kaiken muun maalaisten kestitsemiseen jälkeen lopputulos on se, että suomalaisilla on palkat minimitasoa , tehostetut, kurjat työolot ja korkea verotus, eläkkeet minimiä suurella osalla kansaa verrattuna muihin pohjoismaihin, takuueläke, ainoa mitä päättäjät ovat nostaneet lähinnä maahanmuuttajia varten on pienimmän työeläkkeen suuruinen, ei kannusta matalapalkka, osa-aikatyöhön, minimiperusturva, joka on alhaisempi kuin muualla.
Eli Suomi on valunut Pohjolan köyhäläksi, sitä se on jo nyt, mutta valuu yhä alemmaksi. Politiikot mässäilevät hyvillä eduillaan kuten ennenkin ja he ajattelevat, että kun heillä menee hyvin, koko kansa voi hyvin. Parantavat maailmaa ja tekevät kallista vihreää siirtymää ja pokkuroivat EU:ta.
Kansa Jakomäkeä myöten äänesti oikeistopolitiikkaa. Silloin demokratian mukaan pitää toteuttaa oikeistopolitiikkaa, Jakomäki haluaa sitä, koko Suomi haluaa sitä. Eihän tässä mitään kommunistihomoja olla??
Nyt säästetään, nyt laitetaan kilpailukyky kuntoon! Stagflaatio ja pankkikriisi torjutaan kovilla talouden tervehdyttämistoimilla!
Suomen ainoa punainen kaupunki Kemikään ei taida olla enää punainen.
Ns. vanhanaikaista vasemmistoa äänestävät ovat pinnallisia äänestäjiä, kuvittelevat, että vas on pienten puolella, on sitä nykyään vain puheissa, tekee toista mitä puhuu.
Sieltä ovat loppuneet tehtaat ja kynnelle kykenevät muuttaneet pois, vanhat kuolleet. Aika ja aatteet ovat muuttuneet sielläkin.
No mutta tottahan persut hallituksessa ollessaan pudottavat alvin nollaan. Vai?
Kun valtio säästää ns, turhista menoista, jotka eivät millään lailla hyödytä Suomea PS:n tyyliin, on vara alentaa suomalaisten verotusta ja pitää suomalaisten hyvinvointia yllä.
Tietää kyllä. että kaikki Kok ja nykyhallituspuolueet nostavat ruoan ja kaiken muun alv:a ja nykyhallituspuolueet mielellään myös tuloveroa, jotta voivat kylvää rahaa omiin aatejuttuihinsa, muun maailman parantamiseen ja kalliiseen vihreään siirtymään ja omiin etuihinsa, sitä nykyhallituspuolueet tekivät nykyisen hallituksenkin aikana, velkarahalla.