Olen tyypillinen seinäkukkanainen, joka on aina mennyt muiden mukana huomaamatta. Mieskokemuksia ei ole kertynyt, jotenkin en saa kontaktia miehiin, enkä "osaa" pelata miesten kanssa. Osaltaan siihen voi vaikuttaa huono itsetunto, vaikka se voi olla myös tietenkin seurausta huonoista kokemuksista, toisaalta se, etten vain kertakaikkiaan tiedä, miten miehen kanssa voi olla. Tutustumisia on ollut joitakin, mutta ne ovat vain kuivuneet kasaan. Minulla on yksi mies ystävänä, hänkin vähän "seinäkukkasen" ominaisuudessa, jota ymmärrän ja joka ymmärtää minua.
Tuntuu, että miehet kiusaantuvat minun seurassani tai jos otan yhteyttä, vaikka muuten ihan ystävällisiä ovatkin. Pystyn kyllä hyvin yleisellä tasolla periaatteessa kenen miehen kanssa vain juttelemaan, mutta jotenkin ei synny koskaan kokemusta että synkkaisi yhtään sen enempää ja jatko on tuntunut jotenkin teennäiseltä tai kiusalliselta. Ne naiset jotka ovat ystäviäni, uivat miesten seurassa, kuin kala vedessä. Heiltä en halua enää kysyä neuvoja. Esim yhdessä liikkuessa minulle on langennut se seinäruusun rooli automaattisesti. Jos on ollutkin joskus jotakin muuta, niin olen saanut kuulla suoriakin arvosteluja käytöksestäni. Totta ehkä ovatkin mutta hirveän satuttavia. En ole voinut oikein koskaan olla oma itseni, koska sitten olen aina saanu kovan arvosteluryöpyn niskaan. Oletan että he kuitenkin tietävät mistä puhuvat, koska kokeneempia ovat ja onnistuvat olemaan hyviäkin ystäviä miesten kanssa. Heidän seurassaan liikkuessaan olen kokenut jonkinlaisen asiantuntija-ala-arvoinen asetelman. En silti halua syyttää heitä, ei se ole heidän vikansa, jos minulla ei luista. Nyt vain on käynyt niin, etten osaa suhtautua miehiin enää mitenkään. Olen aivan hukassa ja Hyvää päivää-tasoa pidemmälle ei mikään kehity. Tiedän, että miehet jotenkin vaistoavat sen, mutta en osaa tehdä asialle mitään. Enää en turhaan yritä edes tutustua tai ottaa yhteyttä keneenkään, koska en halua sitä kiusallista oloa varsinkaan muille.
En haluaisi silti ajatella, että olisin alempiarvoinen kuin muut, tai että en osaisi olla oikein, mutta käytännössä pallo on pahasti hukassa enkä tiedä mikä sen kiusaantumisen aiheuttaa. En osaa olla coolisti, jotakin teen väärin, mutten ymmärrä mitä. Miten tästä voi jatkaa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vastatkaa nyt jotakin. jos edes täällä ei saa asiaansa hoidettua, niin miten ikinä muutenkaan.. Masentavaa!
No niin... ensiksi ihmisen täytyy olla sinut itsensä kanssa ainakin suunninpiirtein, että voi mitään sen kummempia suhteita alkaa luomaan vastakkaiseen sukupuoleen. Jos et tunne oloasi hyväksi sellaisena kun olet, niin se kyllä näkyy ympäristössä juuri jäykkyytenä ja epäröintinä, jota sitten ihmiset saattavat vaistonvaraisesti karttaa. Mieti, millainen haluaisit olla (realistisesti kuitenkin) ja kuinka kaukana olet tavoitteestasi.
Itselläni oli sellainen olo muutama vuosi sitten, että halusin laahustaa suurissa vaatteissa ja olla mahdollisimman näkymätön ja kuulumaton. Pikkuhiljaa iän mukana olen huomannut, mistä hyvä itsetunto tulee: täytyy vain saada sekä mieli että kroppa yhteistyöhön ja luottaa muuttumiskykyynsä ja varsinkin tulevaisuuteen. Aloin harrastaa liikuntaa, kävin ulkona, ostin siistejä vaatteita ja luin mielenkiintoisia kirjoja... Pian ihmiset tulivat minulle oikein sanomalla sanomaan, että mitä sulle oikein on tapahtunut. No, ei muuta, kun että olin oppinut hyväksymään itseni ja nautin elämästäni.
Eli ala tehdä elämässäsi niitä asioita, joista olet kiinnostunut! Liikunta auttaa aina, itse nautin suuresti vaivalla hankitusta hyväryhtisestä ja hoikasta vartalosta.
Toivottavasti rohkaisin edes hieman...
Kiitos, kun vaivauduit vastaamaan. Tuossa oli hyviä vinkkejä. Olenkin tehnyt noin, että elänkin itselle ja teen kaikkia kiinnostavia juttuja. En tunnista itsessäni mitään kovin suurta tyytymättömyyttä itseeni tai elämään, vaikka tietysti jotakin asioita voisin muuttaa. Ennemminkin koen, että muut eivät jollain tapaa hyväksy minua ja siitä ehkä enemmänkin seurauksena kuin syynä tuo hankala kierre. En koe että minun pitäisikään olla mikään showperhonen ja sellaisena olo itsestä taas tuntuisi luonnottomalta, mutta omana itsenäänkään ei oikein muille kelpaa kommenteista päätellen. Ehkä tuo ristiriita vain jotenkin sitten näkyy niin selvästi. Pitäisi olla sitä muuntautumiskykyä sen verran, että pystyisi tehdä valinnan itselle hyödyksi, vaikeaa se on..
"Osaltaan siihen voi vaikuttaa huono itsetunto, vaikka se voi olla myös tietenkin seurausta huonoista kokemuksista, toisaalta se, etten vain kertakaikkiaan tiedä, miten miehen kanssa voi olla."
Itsetunto. Niin, kieltämättä itsetunto on tärkeä osa ihmistä.
Näkisin että itsetunto = tyytyväinen itseensä. Olet siis fyysisesti ja henkisesti siinä kunnossa missä ITSE haluat olla tai paremminkin mihin olet ITSE tyytyväinen.
Joo, minäkin haluaisin olla 6kg laihempi, mutta olen tyytyväinen tämän hetkiseen olotilaan ja sille ei kukaan mahda mitään (!).
Ja ainakin itse mietin positiivisia kokemuksia ja jätän ne negatiiviset kokemukset positiivisien varjoon.
Suosittelen tätä myös sinulle. Mieti niitä sinulle mielekkäitä tapauksia ja tuttavuuksia mitä kohdallesi on osunut.
Tuo miehen kanssa oleminen. Meistä miehistä moni miettii, että miten olla naisen kanssa.
Siihen päätökseen olen tullut että naisten kanssa pitää olla/keskustella kuin miesten kanssa.
Omat mielipiteet pitää olla ja ne voi tuoda julki. Tunnelmaa kannattaa välillä kevetntää jne.
Miksei tämä toimisi toisinkin päin.
"Pystyn kyllä hyvin yleisellä tasolla periaatteessa kenen miehen kanssa vain juttelemaan, mutta jotenkin ei synny koskaan kokemusta että synkkaisi yhtään sen enempää ja jatko on tuntunut jotenkin teennäiseltä tai kiusalliselta."
Rohkeasti vaan suuta auki. Kunhan et päästä mitään sammakoita.
Tuo teennäisyys puhuessa tulee varmaan jokaisessa uudessa tuttavuudessa jollaintavalla ilmi, olkoon kyse sitten harrastus tuttavuudesta tai baari tuttavuudesta.
Mutta sitä ei pidä pelätä. Nuo latteudet ja teennäisyydet ovat juuri ne avaimet joilla kunnon keskustelu lähtee käymään.
Itsekin tulee avaukseksi juuri heitettyä noita teennäisyyksiä kuten "onpa täällä ihmisiä" tai "mitä pidit musiikista" jos kertakaikkiaan muuta ei keksi.
Ja lopuksi, Sinä olet aivan yhtä hyvä Nainen kuin ne kaverisi ! Siitä olen aivan varma vaikken sinua ole nähnyt. Jätä nuo "asiantuntija-ala-arvoinen asetelmat" miettimättä, ne ei ainakaan sinua auta ! Hymyä huuleen ja hyvää kessää !!!
Et sanonut minkä ikäinen olet, mutta iän mukana sitä rohkeutta kertyy yleensä lisää. Itse ainakin ennen mietin että en ikinä keksi mitään sanottavaa, mutta jotenkin sitä nyt myöhemmin on alkanut löytyä vaikka miten paljon. Johtuu varmaan sellaisista kokemuksista, joissa on pakko saada suunsa auki ja ruveta kommunikoimaan.(esim työpaikkalla) Kannattaa puhua itsestään ja kysellä jotain puhekumppanilta, siitä se juttu lähtee! Aina ei tarvitse hölöttää, kyllähän toinenkin varmasti jotain sanottavaa keksii.
Ja Miesten kanssa puhutaan ihan samoja juttuja kuin naisten, oikeastaan vielä älyttömämpiä:) Kysele niiltä vaikka niiden työstä, opiskelusta, autosta,(ilman yletöntä kuulustelua tietty) ja kerro sama itestäs. Ole vain oma itsesi, niinkuin olisit vaikka vanhempiesi tai parhaan kaverin kanssa (yllättävän vaikeaa tosin).Eikä kannata ajatella että olisi jotenkin toisia huonompi, vaikka niitä huonoja kokemuksia olisikin.
Kyllä se siitä suttaantuu:) Ainiin, ja muista hymyillä ihmisille, kukaan ei tykkää murjottavasta ilmeestä:)