Minun mielestäni olisi järkevää

Anonyymi-ap

Jos joka palstalla keskusteltaisiin vain aiheeseen liittyvistä asioista.

32

126

Äänestä

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun täällä kuitenkin on tyyppejä, jotka ovat notkuneet palstalla varmaan 20 vuotta, niin aika tarkkaan on varmaankin "sinkkuaiheet" tulleet käsiteltyä sinä aikana, moneenkin kertaan. 😄

      Suomessa on yksinasuvia melkein puolitoista miljoonaa. Osa heistä on tietenkin parisuhteessa, mutta toisaalta on yksinhuoltajia tai henkilöitä, jotka eivät asu yksin, mutta eivät ole parisuhteessakaan, eli joka tapauksessa Suomessa on sinkkuja melkoisen paljon.

      Sitten kun miettii, että mitkä aiheet koskettavat sinkkuja, niin kyllähän se on melkein mikä tahansa maan ja taivaan välillä ja niiden ulkopuolellakin. - Joten käytännössä mikään asia ei ole sinkuille vieras (ainakin aina joillekin sinkuille), joten itse asiassa täällä keskustellaan hyvinkin "aiheeseen liittyvistä" asioista.

      Lisäksi juuri tänne palstalle kerääntyy Sinkut juttelemaan keskenään, parisuhteessa olevat keskustelemaan sinkkujen kanssa tai sitten ylipäätään kertyy väkeä ihan vaan siitä syystä, kun täällä on muitakin. 🙂

      Joten, no problem, vai kuinka.

      • Anonyymi

        Suomessa asuu vain vähän yli 5 miljoonaa asukasta. Pieni määrä, mutta siihen määrään mahtuu silti paljon sinkkuja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa asuu vain vähän yli 5 miljoonaa asukasta. Pieni määrä, mutta siihen määrään mahtuu silti paljon sinkkuja.

        Kyllä niin on.

    • Olla sinkku on sitä, että ei ole parisuhteessa eikä vakituisesti seurustelekaan.

      Noin. Nyt se on vihdoinkin käsitelty loppuun.. Palsta voidaan purkaa.

      • Anonyymi

        Koko Suomi24 voitais lopettaa. Minut tämä paikka tekee väsyneeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko Suomi24 voitais lopettaa. Minut tämä paikka tekee väsyneeksi.

        Ratkaisu ongelmaasi, mene pois täältä 🤷‍♀️

    • Anonyymi

      Komppaan Xenaa ja kysyn, että mistä sinkkujen sitten kuuluisi marista?
      Yksittäispakatun lasagnen hinnasta vs perhekoko?

      Yleensä ottaen täällä on muutenkin melko helvetin tylsiä keskusteluita, niin jos makaroonilaatikon kilohinta vs pakkauskoko olisi joka päivä ykkönen, niin kauan menee että palsta kuolee?

      -keinovaginamies-

      • Siks just teen makaronilaatikon ihan itse 😉
        Nih!

      • Anonyymi
        Xena-183 kirjoitti:

        Siks just teen makaronilaatikon ihan itse 😉
        Nih!

        No sitte sulta menee se viimeinenkin keskustelun aihe ;)

        -keinovaginamies-

      • Anonyymi

        Kirjoittelun pitäisi keskittyä viinanjuontiin ! Sillä vain silloin pääsee rikkaisiin naimisiin.

    • Anonyymi

      Minusta järkevintä olisi se, että järkevät puhuisi ja järjettömät kuuntelisi. Sillä tavalla voisi järjettömistäkin tulla joskus järkeviä.

      Mutta ei tule tapahtumaan. Järjettömät tykkää olla järjettömiä ja aina äänessä. Ne jopa uskoo järjettömyyden olevan järkevää. Antaa mennä vaan koko rahalla... :D

    • Nämä loputtomat sinkkualoitukset vähän rassaa ukkomiestä, mutta kun muut palstat on tyhjiä tai trolleja täynnä.

      • Muilla palstoilla oli miehistä uhoa kun taas sinkkupalstalla oli naisellista herkkyyttä.

      • Anonyymi

        Ukkomiehelläkin voi olla tylsää. Uskoisitko?
        Ylipäätänsä ottaen elämässä on paljon hetkiä jotka ovat mitäänsanomattomia ja järkevän tekemisen aloittaminen laiskottaa.

        Lisäksi olen huomannut, että tämä on hyvä pakopaikka vielä tylsemmän tekemisen aloittamiselle, eli ns. sijaistekemistä.

        -keinovaginamies-

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukkomiehelläkin voi olla tylsää. Uskoisitko?
        Ylipäätänsä ottaen elämässä on paljon hetkiä jotka ovat mitäänsanomattomia ja järkevän tekemisen aloittaminen laiskottaa.

        Lisäksi olen huomannut, että tämä on hyvä pakopaikka vielä tylsemmän tekemisen aloittamiselle, eli ns. sijaistekemistä.

        -keinovaginamies-

        😀Tuo oli jo aika syvällistä.

        Itse harjoittelen täällä kirjoittamista ja tutkin huumorin olemusta. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukkomiehelläkin voi olla tylsää. Uskoisitko?
        Ylipäätänsä ottaen elämässä on paljon hetkiä jotka ovat mitäänsanomattomia ja järkevän tekemisen aloittaminen laiskottaa.

        Lisäksi olen huomannut, että tämä on hyvä pakopaikka vielä tylsemmän tekemisen aloittamiselle, eli ns. sijaistekemistä.

        -keinovaginamies-

        Jahas. Taas jotain S24-ihmeellisyyttä.
        Se kommentti katosi tuosta välistä kenelle edellinen kommenttini oli osoitettu.

        Arvaan kyllä että sinä Gattino tiedät aivan hyvin nämä ukkomiesten tylsyydet :)

        Taidan tietää. Sohvalla hiplaan naistani ja naiseni hiplaa television kaukosäädintä.

      • Anonyymi
        Gattino kirjoitti:

        Taidan tietää. Sohvalla hiplaan naistani ja naiseni hiplaa television kaukosäädintä.

        Hitto. Sullahan menee hyvin.
        Muori on ollut nukkumassa jo ainakin pari tuntia ja sanoi taas mennessään, että älä sitten herätä kun tulet.

        Sanoin sille että kyllä iso poika osaa jo tulla hipihiljaa :))

        -keinovaginamies-

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hitto. Sullahan menee hyvin.
        Muori on ollut nukkumassa jo ainakin pari tuntia ja sanoi taas mennessään, että älä sitten herätä kun tulet.

        Sanoin sille että kyllä iso poika osaa jo tulla hipihiljaa :))

        -keinovaginamies-

        😀Mulla taas oli vaikea talvi, kun sähköä piti säästää ja makuuhuoneen lämpötila oli 16 astetta.

        Vaimo kääriytyi peittoihin ja peitti päänsä pyyhkeillä.
        Kiihotu siinä sitten muumion vierellä

        Ja jos halusi nähdä majavan, piti ryömiä peiton alle taskulamppu kädessä. 😀

        Miks sä makuuhuoneen lämmössä säästät. Mä pidin muut huonet kylminä ja oman huoneen 20 asteessa. Enhän mä muutenkaan kotona liiku kun ton sängyn ja tietokoneen välillä. Ulkona käyn vaan vessassa ja hakeen jääkaapista ruokaa.

        Tammikuun sähkölasku oli lähemmäs 1000€. Siitä hetkestä alkoi sähkönsäästöhysteria.
        Vaikka Helmikuussa siirryimme edullisempaan pörssisähköön, joka halvimmillaan on ollut 0 c/kwh, vimmainen säästäminen jatkuu.

        Joskus säästämisestä tuleva mielihyvä voittaa jopa seksin :P

    • Anonyymi

      Suomessa on n. 1 milj. yksinasuvaa, aika varmasti ovat myös sinkkuja. Itse olen ollut palstalla ehkä vuoden, ehkä kuukausia. Ihan hyviä juttuja pääasiassa. Mulle kelpaa nämä. Mielipiteeni, useista asioista voi keskustella sinkun näkökannasta ja yleisestikin.

      • Anonyymi

        Mulle ihan sama kuinka monta. Mutta millä oikeudella te haluatte maailman tuhota. Laki pitäs säätää että vähintään kaksi henkilöö pitää olla pyttyä kohden.mä voisin ottaa heti tohon vierashuoneeseen alovuokralaisen ja olkkariin toisen. Niin en ite ainakaan ois aiheuttamassa ilmastomuutosta.

      • Noin yleisesti kannattaa ennakoida: tähdätessä, liikenteessä ja kaikkialla. Ajan hengen mukaisesta sinkkuelämästä kannattaa olla perillä ennen kuin astuu niin sanotusta syvään päätyyn. Vastaavasti sinkkuna kannattaa varautua parisuhde-elämään. Mitäpä keskustelemista siinä sotkussa on, jonka keskellä aina parhaillaan elää.

        Näiden kahden lisäksi nykyajassa on tietenkin erilaisia muitakin tiloja sinkku/parisuhteessa-statukselle. Tilastojen rakastajana totean että kotimainen tilastoija ei tunne käsitettä sinkku tai parisuhteessa, vaan vaihtoehdot:
        - naimaton
        - naimisissa
        - eronnut
        - leski
        - rekisteröidyssä parisuhteessa
        - eronnut rekisteröidystä parisuhteesta
        - leski rekisteröidyn parisuhteen jälkeen.
        Symmetrian vuoksi tuosta puuttuu vähintään vaihtoehto
        "ei rekisteröidyssä parisuhteessa"

        Minusta tämä on vähemmistöjen sortoa. Naimattoman pitäisi voida kertoa, että tulevaisuudessakaan ei aio olla naimisissa, mutta kuitenkin kenties, jos luoja suo, rekisteröidyssä suhteessa.

      • scrg kirjoitti:

        Noin yleisesti kannattaa ennakoida: tähdätessä, liikenteessä ja kaikkialla. Ajan hengen mukaisesta sinkkuelämästä kannattaa olla perillä ennen kuin astuu niin sanotusta syvään päätyyn. Vastaavasti sinkkuna kannattaa varautua parisuhde-elämään. Mitäpä keskustelemista siinä sotkussa on, jonka keskellä aina parhaillaan elää.

        Miten paljon kauemmin 50-luvun komediat olisivatkaan kestäneet, jos olisi ollut nykyajan moninaisuus? Tarkoitan minuutteja kauemmin, en vuosikymmeniä. Onneksi eivät kestäneet.

        https://www.youtube.com/watch?v=EgZkmn6uRzw&t=12s

        Ymmärtääkö 2000-luvun lapsi edes, minkä tuossa on tarkoitus olla hauskaa?

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Noin yleisesti kannattaa ennakoida: tähdätessä, liikenteessä ja kaikkialla. Ajan hengen mukaisesta sinkkuelämästä kannattaa olla perillä ennen kuin astuu niin sanotusta syvään päätyyn. Vastaavasti sinkkuna kannattaa varautua parisuhde-elämään. Mitäpä keskustelemista siinä sotkussa on, jonka keskellä aina parhaillaan elää.

        Näiden kahden lisäksi nykyajassa on tietenkin erilaisia muitakin tiloja sinkku/parisuhteessa-statukselle. Tilastojen rakastajana totean että kotimainen tilastoija ei tunne käsitettä sinkku tai parisuhteessa, vaan vaihtoehdot:
        - naimaton
        - naimisissa
        - eronnut
        - leski
        - rekisteröidyssä parisuhteessa
        - eronnut rekisteröidystä parisuhteesta
        - leski rekisteröidyn parisuhteen jälkeen.
        Symmetrian vuoksi tuosta puuttuu vähintään vaihtoehto
        "ei rekisteröidyssä parisuhteessa"

        Minusta tämä on vähemmistöjen sortoa. Naimattoman pitäisi voida kertoa, että tulevaisuudessakaan ei aio olla naimisissa, mutta kuitenkin kenties, jos luoja suo, rekisteröidyssä suhteessa.

        "Ajan hengen mukaisesta sinkkuelämästä kannattaa olla perillä ennen kuin astuu niin sanotusta syvään päätyyn. Vastaavasti sinkkuna kannattaa varautua parisuhde-elämään. Mitäpä keskustelemista siinä sotkussa on, jonka keskellä aina parhaillaan elää."

        Noin yleisellä tasolla totean, että en tajua lainkaan mistä puhut. Minun kokemuksessani sinkkuelämä ei eroa oikeastaan lainkaan parisuhde-elämästä, paitsi että niissä nurkissa pyörii joku muukin. Itse siis en ole koskaan elänyt erillissuhteessa, enkä halua kokeillakaan. Se sitten jo eroaisi aivan liikaa sinkkuelämästäni.

    • Minun mielestäni se olisi vain tylsää.

      • Anonyymi

        Samaa tossa mietin, että tylsältä kuulostaa. Mistähän tällä palstalla pitäisi puhua, jos puhuttaisiin vain sinkkuudesta? Eikö lähes kaikesta voi puhua sinkun näkökulmasta?

    • Millaisia ovat sinkkuaiheet? Itse olen keskustellut niistä aiheista, jotka mua kiinnostaa. Toki niistä aiheista voi keskustella myös niille kuuluvilla palstoilla ja olen tehnyt myös niin.

      • Norppa83: "Millaisia ovat sinkkuaiheet? Itse olen keskustellut niistä aiheista, jotka mua kiinnostaa. Toki niistä aiheista voi keskustella myös niille kuuluvilla palstoilla ja olen tehnyt myös niin."

        Kait täällä voi keskustella aika vapaasti, vaikka musiikista, mutta sinkkuaiheita ovat esimerkiksi yksinäisyys ja parisuhteen puute. Haaveilu parisuhteesta sopii kuin nyrkkisilmään sinkkupalstalle?

      • Usko.Toivo.Rakkaus kirjoitti:

        Norppa83: "Millaisia ovat sinkkuaiheet? Itse olen keskustellut niistä aiheista, jotka mua kiinnostaa. Toki niistä aiheista voi keskustella myös niille kuuluvilla palstoilla ja olen tehnyt myös niin."

        Kait täällä voi keskustella aika vapaasti, vaikka musiikista, mutta sinkkuaiheita ovat esimerkiksi yksinäisyys ja parisuhteen puute. Haaveilu parisuhteesta sopii kuin nyrkkisilmään sinkkupalstalle?

        Mua ei yleensä kiinnosta keskustella aiheesta parisuhde tai sen puute. No, olen keskustellut joskus aiheesta miesihanne tällä palstalla ja tuolla Ihannemies-palstallakin, mutta yleensä tykkään keskustella niistä aiheista, jotka kiinnostaa mua enemmän ja inspiroi mua, esim. musiikki, elokuvat, luonto (esim. mitä olen nähnyt luonnossa eri vuodenaikoina), pukeutuminen (esim. huivit ja korvakorut), historia ja mua kiinnostavat historian aikakaudet ja sitten juttelen ihan vain yleisiä asioita ja heitän huumoriakin, jos olen sillä tuulella.

      • Norppa83 kirjoitti:

        Jokainen taplaa tyylillään. Kunhan ei riko sääntöjä niin täällä saa ilmeisesti kirjoitella melkein mistä vaan. Joskus jotkut keskustelujutut pysyvät täällä vain hetken ennen kuin ylläpitäjä kontrolloi ne pois.

        Kiitokset näkemyksestäsi. En itsekkään parisuhteesta ja sen puutteesta jaksa kauheasti kirjoitella.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1591
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1214
    3. 85
      1078
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      897
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      804
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      779
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      631
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      622
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      593
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      541
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      18
      498
    Aihe