Kotihoito laittoi ruokaa, pesi pyykkiä ja siivosi. Näin Kekkosen aikana vanhuksista pidettiin huolta. Oli kunnalliskoditkin jonne jokainen pääsi tarvittaessa.
Kokoomuksen aikaansaannoksena kotipalvelu ei tee muuta kuin jakaa lääkkeet, vanhainkoteja ei ole, eikä palvelutaloon pääse kuin suhteilla.
Oikeisto pilasi kepulaisen suomen.
Kokoomuksen aikaansaannoksena kotipalvelu ei tee muuta kuin jakaa lääkkeet, vanhainkoteja ei ole, eikä palvelutaloon pääse kuin suhteilla.
Oikeisto pilasi kepulaisen suomen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Kekkosen aikana Fortum ei ollut pörssissä AHNEIDEN kasinopelureiden pelinappulana vaan rakensi Suomelle tärkeää infrastruktuuria
Amerikkafanit EU-hullutuksineen pilanneet suomen.
Erotaan EU_sta.
Nyt bob-Käteis Jygät on myyneet infrastruktuurit ja Rauramoiset tuhonneet niistä saadut rahat ei ole enää valtion omistuksessa infraa eikä rahojakaan niistä Loistavaaaa!!!111++++
UKK aikana oli idänkauppa ja oma markka-valuutta ja oman maan hallinto.
Siksi talous toimi.
Nyt on Sauli , venäjäpakotteet, Saksan hallitsema euro-valuutta ja EU-politiikka.
tietenkin oli paremmin koska UKK ei koskaan päästänyt Kokoomusta hallitukseen.
Suomella on vain 3 ongelmaa: Kokoomus, Kokoomus ja Kokoomus.
Häkäpönttö kokkeli ei ollut vielä myynyt Suomen kansallisomaisuutta ulkomaille pikkurahasta
Saataisiin toimimaan hätäaputöillä jos presidentillä ja hallituksella olisi rohkeutta käynnistää ne ja lopettaa rahan ilmaisjakelu. Niin toi Kekkonen teki.
Hyvä puhe. Suomalaisia kuuluu auttaa, eikä halailla maailmaa.
Hätäaputöitä olisi näin työttömänä hyvä saada.
Kansalaisten palkka toimisi paremmin- töitä voisi silloin ottaa vapaasti vastaan tai tienata vapaasti esim bisneksellä menettämättä kansalaispalkkaa.
UKK aikana oli myös palvelut- koska maata johdettiin kansaa ajatellen.
Nyt ajatellaan vain EU-pankkifasistien ja hyväosaisten etuja.
Muistan että SMP:n Urpo Leppänen veti ihmisiä takaisin työelämään positiviisin menetelmin
Tuo on totta.
EU pilasi Suomen ja holtiton rahan syyttäminen sinne ja tänne. Hävetkää jo vähän!
Porvariherrat tulisi ripustaa ristille kaupunkien sisääntuloväylien varrelle.
Näin on.
Oletpa sinä murhanhimoinen.
Rötösherrat on otettava kiinni, kyllä kansa tietää.
Tai työleirille vahingonkorvauksia makselemaan aiheuttamistaan tuhoista.
Kekkosen aikana harva eli niin vanhaksi, että olisi tarvinnut laitoshoitoa. Kotona miniä huolehti yleensä vanhan emännän hautaan asti.
Eikä ne silloiset kunnalliskodit niin ihania olleet. Nykyisin on jokaisella oma hyvin varustettu huone, eivätkä makaile koko hoidettava määrä samassa huoneessa.
Porvarituubaa nuotin vierestä. Kirjoituksessasi juuri mikään ei pidä paikkaansa. Palvelutaloihin ei pääse. Vain rikkailla on varaa mennä yksityisiin, kalleisiin hoivalaitoksiin.
No eikös amerikan malli maistukkaan? Sitähän niin hinguttiin.......
Jos et itse pääse liikkeelle saat kyllä maata ihan rauhassa henkilöstöpula on senverran kova.**
Elinajanodote noin 75 vuotta. Sodissa kuollut väkeä. Terveydenhuolto kehittymättömämpää. Vanhuksia oli huomattavasti vähemmän. Suuret ikäluokat syntyivät vasta sotien jälkeen, kun suomalaisia kehotettiin hankkimaan lapsia.
Nykyään kaikki maksaa euron tarkkuudella
Palvelutalossa wc paperin rullan vaihto 3€ kaupassa käynti 10€ kaikille on hinta
Pietari trollit, turhaa työtä teette hölmöt.
Ei kukaan noin typeriä juttuja usko ja vain vanhukset muistaa Kekkosen ajan suomettumisen ja jatkuvan nöyristelyn ja jälkeenjääneisyyden kansainvälisissä asioissa.
KANSA EI HALUA OLLA EU YTIMESSÄ, vaan asua maassa jossa itse päätetään omista asioista.
100000 työtöntä hätätila tänään 300000 niin paljon voi siivotaan tarvittaessa tilastotietoja
Jokainen palvelu hinnoiteltu tarkkaan kotipalvelussa
Nyt menee rahat pakolaisiin, elämä on valintoja, suomessahan ei ole mitään järkeä asua ellei ole pakko. Monet muuttaa pois ihan syystä.
eikö olekin erikoista, että vaikka bkt/vuosi ei ollut lähelläkään nykyistä, niin kuitenkin esimerkiksi terveyspalvelut toimivat. Jatkuvasta kasvusta huolimatta alaspäin vaan mennään kollektiivisesti yhteiskuntana.
HUS lla on varaa mijardi euroa maksavaan tietojärjestelmään, mutta lapsia joudutaan lähettämään tanskaan saamaan sydänhoitoa kun ei ole henkilökuntaa helsungissä.
Muuttoliike Ruotsiin toimi silloin oikein hyvin, paluumuutto ei. Tavallisten kansalaisten Ruotsissa hankkimista ja Ruotsissa verotetuista työeläkkeistä kaksoisverotetaan Suomessa edelleenkin.
Sinne kunnalliskotiin ei päässyt, kyllä sinne joutui.
Silloin elettiin aivan eri aikakautta kuin nykyään. Ei näitä voi edes verrata keskenään. Elintaso oli paljon alhaisempi ja tietenkin kulutustaso myös, ei ollut palvelutaloja.
Vanhukset elivät usein lastenta perheessä tai kunnalliskodissa. Ei ollut vaihtoehtoja.
No, rikkaat elivät pensionaateissa, mutta sellaiseen ei ollut köyhällä asiaa.
Oli jossain vaiheessa aika jolloin terveyskeskuksessa tai lääkärissä käynti ei maksanut mitään. Lääkäriinkin pääsi kun käveli ovesta sisään ainakin maaseudulla,**
Se oli ihana 70 luku. Oli pienessä kunnassakin useampi lääkäri.
Joo, kyllä tässä TH:n nykymenossa jotain hämärää on. HUS. palvelukin niin huonoa, että ikäänkuin potilaita pakotettaisiin yklstyisektorille suunnitelllusti.
Kodinhoitajan sai kotiin lapsia hoitamaan kun äiti joutui sairaalaan sairastuttuaan tai meni synnyttämään.
Tehokkaita naisia olivat. Laittoivat ruoat, pesivät pyykit, siivosivat, hoitivat lapset. Nykyään ei voi enää haaveillakaan tuollaisesta palvelusta.
Paljonko niille kodinhoitajille maksettiin palkkaa? Halpatyövoimaa olivat. Sukulaisten nurkissa, kimppakämpissä tai ukkojensa armoilla asuivat. Älykkäämmät tyttölapset oppivat jo varhain, että tuollaista elämää en ainakaan halua. Kunnon koulutus ja itsenäinen talous on naisen paras turva.
Hei, kokoomus on kansanmurha...
T.U.K Kekkosen verisukulainen
https://m.youtube.com/watch?v=eGYtXu1cdtQ
Kyllä totta on tuo elämä 70luvulla.
Mutta silloin ruoka ym oli vaatimattomampaa. Nykyään vanhusten kotiin tuodut annokset ovat vaatimusten mukaisia, ja kun kaikilla firmoilla ei ole rahaa/kiinnostusta täyttää vaatimuksia, sitten otetaan kuvia annoksesta jossa on puolikas makkara ja yksi paleltunut peruna oudon kastikkeen peitossa. Etovan näköistä tämän päivän ihmiselle.
Mutta taisi silloin ennen ruoka ollakin tuon näköistä.
Joo totta ei ollut mäkkäreitä eikä hampurilaisia eikä ranskiksia
Kekkonen hiihti ja Kekkonen kalasti.
1973 oli Volvo Grand De Luxe!!!!!11++++
60--luvun taunuksetkin oli 20M pitkiä
Joka kylässä oli kauppa, pankki ja lääkäri.
Kaupungissa ei tarvinnut kuin mennä terveysasemalle ja pääsi heti lääkäriin.
Silloin Suomi oli rikas nyt Suomi on rutiköyhä joka kiiltokulissien talana leikki rikasta.
Nykyään ne***rit on IN ja vanhukset OUT.
Palaamalla siihen reaalimaailmaan, johon Suomen etua ajavat pohjaavat linjansa tämä maa on vielä pelastettavissa. Jos Tuppuraisen kaltaiset seinäkellon lailla sekaisin olevat idiootit saavat jatkaa tämän maan tuhoamista sekopäisten harhojensa perusteella, niin tämä maa on tuhon oma.**
Joillakin aika kultaa muistot 🤔. Ennen suomesta lähdettiin elintasopakolaisiksi ruotsiin. Täällä koepitönöissä nähtiin välillä näökää kun ruokana oli vain paleltuneita perunoita ja suolattuja särkijä😇
Samoin vaihteli elintaso silloin kuten nytkin.
Näkee joku nälkää tämänkin päivän satanistisuomessa. Silloin köyhä lapsi pääsi heti lääkäriin vaikka kotona ei ollutkaan vihanneksia ruokakaapissa.
Silloin kuitenkin johdossa oli ihmisiä. Nyt ministerit ovat koneita ja zombieita. Silloin oli muutama vero. Nyt keksitään koko ajan uusia joilla verottaa pelkkää ihmisen OLEMASSAOLOA. Hengitysvero, syöminvero, kävelyvero, juoksuvero, asumisvero, kuolemisvero, syntymisvero, hautausvero, perintövero,
Vain pahuuden ytimessä pelkkä olemassaolo-oikeus täytyy anoa verottajalta.
Mutta ONNEKSI pahuuden koneisto pian tuhoutuu.
En tiedä mikä kommunismi pilasi hyvän maan.
Kyllä ne ovat vasurit jotka pilasivat maan. Tämä vasuriaate tarttui sitten kepuun ja kokkareihin.
Nyt ei ole isänmaallisia kuin Persut. Ja juuri siitä syystä heitä vihataan.
Heitä haukutaan natseiksi ja rasisteiksi kun eivät halua että kansa hukkuu vieraisiin kulttuureihin ja erääseen uskontoon.
Heti kun Kokoomuksen rosvot pääsivät valtaan, järjestivät he niin, että vanhustenhoitoon tarkoitetuista rahoista ryhdyttiin joka vuosi varastamaan yhä enemmän ja enemmän Kokoomusta lahjoville ulkolaisille veroja kiertäville sijoittajille.
Vaalituloksen perusteella Suomen kansassa riittää idiootteja jotka kuvittelevat, että siinä vaiheessa kun yli 90 % kaikesta vanhustenhoitoon varatusta rahasta on varastettu maailman sijoittajille, on vanhusten hoito parempaa kuin koskaan. Ja että sitä parempaa se voisi olla vain, jos kaikki rahat vanhustenhoidosta varastettaisiin maailman sijoittajille.
Kokoomuslaiset ryöstävät säälimättä vanhuksilta ja sairailta.
Suomi on konkurssissa venäjä halus valion ylijäämää ja metsätaloutta oltiin karhun kainalossa eurooppa ei halua suomen tuotteita.
Ne jotka pilasivat toimivan systeemin; toivottavasti eivät itse tule koskaan vanhaksi.
KUN NYT PÄÄSTIIN IRTI ITÄPERKELEESTÄ JA AITA RAJALLE,
- EIKÖHÄN NE SUOMEN OLOT TÄSTÄ PARANE.
EI PÄÄSTÄ. Meitä kalvaa bisnessaatana. Markkinataloutena esiintyvä paholainen nujertaa kansalaiset ja hellii rötösherroja.
”Ja käärme kysyi naiselta, sanoiko Jumala todella niin?” ”…Ja nainen näki hyväksi syödä hyvän ja pahan tiedon puusta ja söi siitä kielletystä hedelmästä ja antoi myös Aadamille, ja hänkin söi”…
…. ja niin on tultu nykyaikaan. Ihmisen perisynnin turmetuneisuus on lisääntynyt sukupolvelta sukupolvelle,
… Olemme siirtyneet ja viimeisiäkin maita ohjataan samaan. Kaikki kansat ateistiseen feministiseen ja hedonistiseen liberaalidemokratiaan, Kafkamaisen, Orwellin vuoden ja Danten Helvetin kuvauksen valtajärjestykseen.
Ihmiset rakentavat itse itselleen näennäisen paratiisin, mutta kun ihminen vieraantuu Jumalasta, synti erottaa ihmisen myös Jumalasta tyhjyyteen, ahdistuneisuuteen, toivottomuuteen, näköalattomuuteen jne. Ongelmien ilmestymisen kierre on loputon ja olivatpa ratkaisut sitten henkisiä, sosiaalisia, virologisia, biologisia, teknisiä, taloudellisia tai spirituaalisia; -ongelmien määrä ei tuossa valitussa elämänvalinnassa suinkaan vähene. Ongelmien määrä on kasvava ja ongelmien määrän potentiaali rajaton ja ääretön. –Näetkö jo maailmanlopun ja Saatanan villitsijän riehuvan kaikkialla ja kurkkivan jo koteihinkin hajottaen perheetkin ja perheen jäsenet vihaamaan toisiaan. Pahan voimat ovat piiloutuneet hienolta kuulostaviin yhteiskunnallisiin vapauden ja hetkellisten ilojen ja nautintojen tavoitteluihin ja ideaaleihin. Mutta on sanottu, että sielujen vihollinen valehtelee aina. Rakkaus ja uskollisuus ovat suurimmalle osalle vain haavekuvia. Vahingonilo ja pahantahtoisuus ja synnin tekeminen oikeutetaan ihmisen pahaan taipuvaisen ja vahingoniloisen turmeltuneen järjen oikeuttamana. Epätoivoisina ihmiset kostavat, julistavat keskenään toisilleen kuolemantuomioita, oikeuttavat sotia, demokraattisissakin yhteiskunnissa lopulliset herrat kätkeytyvät riippumattomiin vallan instansseihin, ihmiset pelkäävät tulevaisuutta jne.
Juopa!
Edellisen vastakohtana on Jumalan rakkauden, totuuden ja armon tie. Jossa Jumala johtaa omiaan armovaltakunnassaan. Sen portin ja tien vain harvat löytävät. Se aarre on peitetty niille, jotka kadotetaan. Silti, joka sitä ovea kolkuttaa, tiedostaa syntinsä ja pyytää Jumalan armoa ja johdatusta; jokaiselle sellaiselle, Raamatun mukaan, ovi Jumalan valtakuntaan avataan synninpäästön sanassa, uudestisyntymisen peson ja pyhän hengen uudistavasta Kristuksen evankeliumin voimasta armovaltakunnassa. Silloin Jumala antaa voiman Jumalan lapseksi tulla ja lisäksi antaa sydämeen Pyhän hengen kihlapantin. Se opettaa kaiken tarvittavan yhteisessä seurakunnassa, jotta ihminen jaksaa taistella syntiä ja saastaisuutta vastaan. Se opettaa myös synnin hylkäämään ja auttaa ”pesemään matkalla likaantuneita jalkoja”.
Raamatun sanan mukainen usko, toivo ja rakkaus, joista rakkaus on suurin ja lopulta jää jäljelle, Taivasta varten. Ne harvat, jotka sen ahtaan, elämän tien portin ja taivaaseen johtavan tien löytävät, Jeesuksen sanoja lainatakseni, -ja siinä pysyvät. Pääsevät voittajina perille Jumalan kunnian taivaaseen.
Raamattu / Ilmestyskirja:
3:14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
3:15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
3:16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
3:17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. >> Jakeen lisätiedot
3:18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
3:20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
Paratiisissa Jumala näki, että miehen ei ollut hyvä olla yksin ja loi naisen, jotta heillä yhdessä on hyvä olla. Hyvä olla ei ole ns. nollasummapeliä. Vaan jos ja kun ihmistä ja perhettä saa ohjata Jumalan sana, perheessä rakkaus, anteeksi antaminen ja pyytäminen ja toisistaan välittäminen kanavoituu yhteiseksi hyväksi iloksi ja onneksi niiden resurssien mukaan, mitkä Jumala siunaa elämään. Tässä ajassa meitä jokaista koetellaan.
Kun Jumala johtaa, Raamatun mukainen hyvä saa kuitenkin monenlaista hyvää aikaan yksittäisen ihmisen, perheen ja yhteiskunnan rakennukseksi ja hyvinvoinniksi. Monesti sielujen vihollinen saa ihmiset myös lankeamaan synteihin. Ei harvoja, vaan jokaisen joskus. Silloin Kristuksen rakkaus ohjaa sopimaan riidat ja syntiin lankeemukset armoevankeliumin alle. ”Niin pysyvät nämä kolme: Usko, toivo ja rakkaus. Mutta rakkaus on suurin niistä. ”Siitä te minun lapsikseni tunnetaan, että te rakkauden keskenänne pidätte”. (Biblia)
Vähänpä tiedät asiasta. Kekkosen aika oli huonoa Suomelle: elinajan odote oli Pohjoismaiden matalin ja kansa oli sairasta, asunnot pieniä sekä koulutustaso matala.
Suomen väkiluku laski, koska satoja tuhansia suomalaisia muutti Ruotsiin paremman elämän perään.
Vanha vaivaishoitolaki korvattiin köyhäinhoitolailla vuonna 1922. Vaivaistalojen tilalle perustettiin kunnalliskoteja, joihin joutuminen oli häpeällistä. Varallisuus oli ratkaiseva tekijä vanhuksen elämän laadussa.
"Sukulaiset ja työnantajat olivat elatusvelvollisia kuolinpäivään asti, jos työntekijä oli ollut kaksikymmentä vuotta hänen palveluksessaan."
"Kunnalliskoteja pidettiin kaatopaikkoina, kammottavina rakennuksina eikä sitä voitu arvostella, sillä se oli kaikkien alapuolella."
"1930-luvulla Pudasjärven kunnalliskotiin joutuivat mielisairaat, tylsämieliset sairaanloiset, hermostuneisuudesta kärsivät, vanhukset, tuberkuloosipotilaat, typerykset, kovakorvaiset, halvaantuneet, irstasta elämää viettäneet, jalat sahattu, avioton äiti ja jakomieliset"
"Vuonna 1967 pohjoissuomalaisen kunnalliskodin tarkastusraporttiin oli kirjattu seuraavaa: 'Henkilökunnan toimesta suoritettavaa valvontaa myös yön aikana on kuitenkin huomattavasti lisättävä, sillä nyt joudutaan potilaita yöllä sulkemaan koppeihin henkilökunnan vähäisyyden vuoksi.'"
"Omaiset käyttivät suoraa rajoittamista nostaessaan itse vanhuksen sängynlaidan ylös tai sitoessaan vanhuksen pussilakanan avulla sänkyyn kiinni. Omaisten käyttämien rajoittamismuotojen takana oli huoli vanhuksen turvallisuudesta."
1960–1970-luvulla alettiin perustaa vanhainkoteja, jossa erityistarpeet huomioitiin, henkilölle oli järjestettävä ikänsä ja kuntonsa mukainen kuntoutus, hoito ja huolenpito, turvallinen kodinomainen ja virikkeitä antava elinympäristö. Vanhainkoteihin palkattiin siivoojia, sekä sairaanhoitajien ja apuhoitajien määrä lisääntyi.
Sitten 70-luvulla tehtiin hoitojärjestelmiä, jotka ottivat huomioon erikseen vanhukset, kehitysvammaiset, kroonikot, alkoholistit ja asunnottomat vanhukset. Kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972, jolloin kotona selviytymättömät vanhukset vietiin vuodeosastoille. Vuodeosastot täyttyivät ja vanhukset laitostuivat, joten keskityttiin kotisairaanhoidon kehittämiseen. Kotipalvelu ja palvelutalo toiminta alkoi 1980-luvulla.
"Vuodepotilaiden hoidossa huomioitiin harvoin asentohoitoja, vaan kipua lievitettiin voimakkailla lääkkeillä."
"Hoitohenkilökunta ja omaiset eivät tehneet juurikaan yhteistyötä potilaan hoidon eteen."
Kekkosen aikana ei päässyt internettiin ja sähköautoja löytyi vain leluista. Ei ollut juutuupia lärvikirjaa tiktokkia tai teslaa.
Eikä ihana ja nätti Sannamme ollut syntynyt vielä.
Kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972
Tuolloin ei terveyskeskus tai lääkärissä käynti maksanut mitään.**
Juu - ja silti suomalaiset kuolivat ennen eläkkeelle pääsyä tai joutuivat työkyvyttömyyseläkkeelle.
Suomessa oli 1970-luvun lopuIIa kaikkiaan yli 250 000 työkykyvyttomyyseläkkeen saajaa. Heidän määrä oli kasvanut nopeasti: 1960-luvulla 4,5 % sai työkyvyttömyyseläkettä, 1970-Iuvun puolivälissä jo 8 %.
Varmaan osa niistä työkyvyttömistä on ollut sotaveteraaneja.
autoseurueet laitettiin automaattisesti rautoihin
Ei ole mahdollista. Olemme nyt maailmankaikkeuden parhaassa yhteisössä jossa kaikille sataa kultahippuja päälle. Nyt asiat on pakko olla paremmin.
Kekkoslovakian kauppa-, turvallisuus- ja ulkopolitiikkaa johdettiin Moskovasta.
Kekkoslovakialaiset saivat itse päättää maatalous-ja terveyspolitiikan.
Mutta kekkosslovakiassa oli oma Suomen pankki ja oma valuutta. Nyt ei ole kumpiakaan.
Jostakin syystä Suomen pankkia ei lopetettu organisaationa eikä poliittisesti nimitetyille annettu kenkää niin kuin olisi pitänyt jäi elämään mitään tekemätön syöttiläsporukka joille maksetaan huippupalkkioita siitä etteivät tee yhtään mitään
Bensa maksoi 70 penniä litra:**
Eikä ollut musulmaanien RÄMÄDÄNIÄ.**