Ruokatottumukseni päin helvettiä?

Anonyymi-ap

Olen 14-vuotias tyttö ja olen jo muutaman kuukauden ajan alkanut tajuta, että kärsin pahasta vääristyneestä kehokuvasta ja huonoista ruokatottumuksista. Olen 166cm ja noin 58kg mutta välillä paino nousee 60 ja se ahdistaa. Olen huomannut alitajuntaisesi tarkkailevan ruokien kaloreita ja aina jos syön jotain isokalorista minuun iskee paha ruokakatumus. Esimerkiksi tänään, kun sorruin ostamaan kevään ensimmäisen jäätelötuutin kaupasta. Kauhistelin kalorimäärää ennen syömistä, mutta jostain syystä söin sen silti. Kotona päädyin oksentamaan ensimmäistä kertaa tahalleen.

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tiedän että en ole lihava, mutta silti haluaisin laihtua. Samaan aikaan kuitenkin haluan normaalit ruokatottumukseni takaisin.

1

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne ja erittäin hienoa, että olet lähtenyt pohtimaan tilannettasi ja mietit ratkaisuja siihen. On olemassa matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi jutella mielessä olevista huolista turvallisessa ympäristössä ja luotettavasti.

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esim. Syömishäiriöliiton SYLI-chateissä pääsee juttelemaan omasta kehosuhteesta ja muista syömiseen ja liikuntaan liittyvistä asioista. https://tukinet.net/teemat/syli-chat-1903200558/ryhmachatit/ Myös Etelän-SYLI:llä on aiheeseen liittyviä ryhmächattejä https://tukinet.net/toimijat/etelan-syli-ry/

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      https://sekasin247.fi/

      Sekasin-chat nuorille on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 9-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      110
      4611
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      220
      3704
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      155
      3505
    4. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      72
      3374
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      231
      2766
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      63
      2553
    7. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      28
      2422
    8. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      125
      2365
    9. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      55
      2198
    10. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2106
    Aihe