Putin ei istu bunkkerissa eikä käytä kaksoisolentoja kertoo Kreml

Kremlin tiedottaja: Putin ei istu bunkkerissa, eikä käytä kaksoisolentoja​
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on julkisesti kiistänyt väitteet, että presidentti Vladimir Putin käyttäisi kaksoisolentoja ja viettäisi aikaa bunkkeriin suojautuneena.

– Olette varmaan kuulleet, että hänellä [Putinilla] on monia kaksoisolentoja, jotka työskentelevät hänen sijastaan, kun hän istuu bunkerissa, Peskov sanoi konferenssiyleisölle Moskovassa.

– Taas yksi valhe, Peskov kuittasi muun muassa sosiaalisessa mediassa levitetyt väitteet.

Peskov vakuutti Putinin olevan niin "mega-aktiivinen", että hänen kanssaan työskentelevillä on vaikeuksia pysyä samassa tahdissa.

Peskov nosti Putiniin kohdistuvat väitteet esille puheessa, joka käsitteli Venäjästä kerrottuja valheita.

Eli vahvistus sille että Putin käyttää kaksoisolentoja sekä myös nukkuu bunkkerissa
45231
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

"Peskov vakuutti Putinin olevan niin "mega-aktiivinen", että hänen kanssaan työskentelevillä on vaikeuksia pysyä samassa tahdissa."

MAANINEN

2Äänestä
  • Mania on vähintään viikon yhtäjaksoisesti kestävä jakso, jonka aikana henkilön mieliala on kohonnut selvästi normaalista poikkeavalla tavalla. Kohonneeseen mielialaan voi liittyä myös ärtyisyyttä. Maniassa aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet.

    2Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mania on vähintään viikon yhtäjaksoisesti kestävä jakso, jonka aikana henkilön mieliala on kohonnut selvästi normaalista poikkeavalla tavalla. Kohonneeseen mielialaan voi liittyä myös ärtyisyyttä. Maniassa aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet.

    Teettänyt itsestään ikonin jaettavaksi venäläisille

    2Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Teettänyt itsestään ikonin jaettavaksi venäläisille

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e86f12ae-52be-4654-a3c5-6bf6b175ea08

    Venäjän ortodoksikirkon johtaja Kirill nimesi saarnassaan ”sisäisiksi vihollisiksi” ne venäläiset, jotka eivät ole valmiita palvelemaan maataan.

    Venäjän vaikutusvaltaisimman hengellisen johtajan mielestä hyveistä suurin on isänmaallisuus.
    Tänään rukoilemme isänmaamme puolesta, jotta Herra suojaisi sitä ulkoisilta ja sisäisiltä vihollisilta. Kaikilta niiltä, jotka eivät yhdistä elämäänsä Venäjään, jotka ovat valmiita ansaitsemaan Venäjällä rahaa, mutteivät ole olleet valmiita palvelemaan isänmaataan, Kirill sanoi pitämässään saarnassa tiistaina.

    – Meidän on iskostettava ihmisiin myös kirkon rukouksen kautta rakkautta isänmaahan, joka on suurin hyve.

    Putin on usein käyttänyt ortodoksikirkkoa ja sen rikkaita perinteitä luodakseen kansan keskuudessa kansallisen ylpeyden ja isänmaallisuuden tunteita. Hän osallistui viime viikolla pääsiäisseremoniaan, jossa hän sytytti kynttilän ja teki useita kertoja ristinmerkin.

    1Äänestä

Veikkaan että vuoden 2030 jälkeen Putinin nimi on poistettu kaikista venäläisistä oppikirjoista jne. eikä hänen nimeään mainita kuin kuiskaamalla pimeässä kellarissa.

2Äänestä
  • Niin kuka Putin??

    2Äänestä

  • Vuoden 2030 jälkeen entiset venäläiset muistavat Putinin Venäjän "presidenttinä", joka teki Venäjästä köyhän ja vihatun maan. Kiroavat miksi tämä ikinä tuli maailmaan, tämä Saat**** ruumiillistuma. Jenkit ovat Putinille kiitollisuuden velassa siitä, että Putin tuhlasi Venäjän sotakalustoon tappiossa Ukrainalla, jonka takia jenkit valtasivat Venäjän helposti.

    2Äänestä

  • Tuulisydän kirjoitti:

    Vuoden 2030 jälkeen entiset venäläiset muistavat Putinin Venäjän "presidenttinä", joka teki Venäjästä köyhän ja vihatun maan. Kiroavat miksi tämä ikinä tuli maailmaan, tämä Saat**** ruumiillistuma. Jenkit ovat Putinille kiitollisuuden velassa siitä, että Putin tuhlasi Venäjän sotakalustoon tappiossa Ukrainalla, jonka takia jenkit valtasivat Venäjän helposti.

    Juu, mutta ei ketään kiinnosta venäjän valtaaminen. Tuo on pelkkää venäläistä itsetehostusta, kuvitelmaa että olisivat jotenkin merkittävä maa ja kansa. No tietysti kykenevämpi Kiina ottaa ennen pitkää osansa. Se kehitys on nähty jo aikaa sitten.

    Kieltämättä mm ydinaseiden riisunta vastuuttomien terroristimaiden hallusta olisi esim. YK:n tehtävä.
    Venäläiset ovat ikuisessa kiitollisuudenvelassa länkkäreille että ne pitivät putlerin edes joten kuten aisoissa, mm Ukrainassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Juu, mutta ei ketään kiinnosta venäjän valtaaminen. Tuo on pelkkää venäläistä itsetehostusta, kuvitelmaa että olisivat jotenkin merkittävä maa ja kansa. No tietysti kykenevämpi Kiina ottaa ennen pitkää osansa. Se kehitys on nähty jo aikaa sitten.

    Kieltämättä mm ydinaseiden riisunta vastuuttomien terroristimaiden hallusta olisi esim. YK:n tehtävä.
    Venäläiset ovat ikuisessa kiitollisuudenvelassa länkkäreille että ne pitivät putlerin edes joten kuten aisoissa, mm Ukrainassa.

    Tuo on täyttä totta! Jos Venäjä on merkittävä kansa Putin on Jumala, ja minä olen lehmä.

    Äänestä

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa eli taitaa olla vinha perä väitetyissä asioissa.

2Äänestä
  • Kremlologina vahvistan havaintonne.

    1Äänestä

” Kremlin tiedottaja: Putin ei istu bunkkerissa, eikä käytä kaksoisolentoja​
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on julkisesti kiistänyt väitteet, että presidentti Vladimir Putin käyttäisi kaksoisolentoja ja viettäisi aikaa bunkkeriin suojautuneena.”

Hienoa! Seuraavaksi Peskov varmaan väittää, että Putler tekee vain järkeviä ja Venäjän kannalta hyviä päätöksiä niin uskottavuus SEN KUN PARANEE🤡👎🇷🇺🇷🇺🇷🇺👎😂🤣😅🤪👏

1Äänestä

Eli se tunnusti, että Putlerillä on kaksoisoletettu.

1Äänestä

Eikä vaihda kalsareita!

1Äänestä
  • Kyllä Putin käyttää kalsareita, mutta vain sellaisia joiden myrkyttömyyden koekäyttäjä on ensin varmistanut.

    Äänestä

Kuvitellaan tilanne että jos "putte" salamurhattaisiin niin ei varmaan kauaa kestäisi että uusi kopio tai aito putte ilmestyy julkisuuteen ilmoittamaan salamurhahankkeen epäonnistumisesta. Puten ikonibisnes ainakin raketoisi.

Äänestä

Putinilla oli parikymmentä vuotta sitten enemmän ryppyjä kuin nyt!

Väitän että alkuperäinen Putin on jo kuollut/tapettu ja nykyinen on kaksoisolento joka nostettiin keulakuvaksi.

Äänestä
  • Kaksoisolentoa ei pelättäisi. Kalsarinmyrkyttäjää selvästi pelätään. Kyllä aito on elossa.

    1Äänestä

>Eli vahvistus sille että Putin käyttää kaksoisolentoja sekä myös nukkuu bunkkerissa

Sitähän tuo käytännössä tarkoitti. 😎

1Äänestä
  • Tarpeen vaatiessa esiintyy Peskovina yleensäkin.

    Äänestä

Eli Kremlins kertoo että putte on bunkkerissa ja hänellä on kaksoisolentoja käytössä.

Äänestä

Putilla on siis vaikea ADHD.

Äänestä

Kannattaa aina muodostaa Venäjän virallisista kommenteista vastakohta eli negaatio,jotta tietää mikä on todellinen totuus. Simppeli sääntö, joka aina pelaa.

1Äänestä
  • Aivan kuten tiltujen varmat profetiat, jotka toteutuvat aina päinvastaisina.

    Esim. "Turkki ei ratifioi" = Turkki ratifioi varmasti.

    Äänestä

Puten kannattaisi valita omaksi lipukseen pitkät kalsarit. Aina lipputankoon siellä missä liikkuu.

1Äänestä
  • Avatkaa sydämenne ja lähettäkää kuluneet kalsarinne lahjaksi :-)

    Äänestä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009548233.html

Bild väittää omiin lähteisiinsä vedoten, että Ukraina yritti salamurhata Venäjän presidentti Vladimir Putinin sunnuntaina lennokki-iskulla.

– Viime viikolla tiedusteluviranomaisemme saivat tiedon Putinin matkasta Rudnevon teollisuuspuistoon. Niinpä kamikazelennokkimme lähti lentoon. Se lensi Venäjän ilmapuolustuksen läpi ja putosi lähellä teollisuuspuistoa.

Kyseessä on lehden tietojen mukaan ollut ukrainalaisvalmisteinen UJ-22-lennokki, joka lensi moskovalaiseen Rudnevon teollisuuspuistoon 500 kilometrin päähän Ukrainasta. Kyseinen paikka valikoitui kohteeksi, koska Putinin uskottiin vierailevan siellä mahdollisesti sunnuntaina.

Lehden mukaan lennokkiin oli kiinnitetty kolmisenkymmentä räjähdettä, joiden kokonaispaino oli 17 kiloa.

Äänestä
  • Venäläisillä olisi siis sittenkin kykyä vastuunkantoon maansa asioista. Joutuvat tosin hankkimaan kalustoa kehittyneemmistä naapurimaista.

    Äänestä

Älä usko mitään ennen kuin Kreml kieltää sen.

Äänestä

Kreml on sivistyksen, inhimillisyyden, ihmisyyden, rehellisyyden ja kaiken hyvän tyyssija, se on varmaa. Äiti Teresa ja Dalai Lama on rosvoja ja konnia Kremlin hyväntekijöitten edessä.

Äänestä
  • Siellä on sydämellinen Bunkkeripappa. Vähän niinku Pakkasukko.

    Äänestä

Puten kylpy amme on taytetty Botoxilla.

Äänestä

Kremlissä on aina aprillipäivä.

Äänestä

Isä aurinkoisen itäinen paratiisi

Äänestä

Bunkkeripappa ei nokkaansa ulkoilmaan pistä.

Äänestä

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kremlin-kone-lentaa-krimilla-jonne-venaja-vaittaa-ukrainan-yolla-hyokanneen-droneillaan/8686588

Venäjän hallinnon lentolaivaston lentokone näyttää laskeutuneen Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle, Sevastopolin kaupungin läheisyyteen.

Lentoreittejä seuraavan Flightradarin24-sivuston tietojen mukaan Moskovasta lentoon lähtenyt kone on rekisteröity Rossiya – Special Flight Squadronin nimiin. Kyse on Venäjän hallinnon lentolaivueesta.

Krimin yllä lentävän koneen tunnus on RA-64059 ja sen tyyppi on Tupolev Tu-204-300. Kone vaikuttaa laskeutuneen. Tiedossa ei ole, keitä sen kyydissä on.

Kyseessä on sama lentokone, jolla presidentti Vladimir Putin laskeutui Iltalehden mukaan Savonlinnaan vuonna 2017.

Äänestä

Kaikki, mitä Venäjältä sanotaan, käännetään mediassa ympäri tai siitä ei uutisoida lainkaan. Tässä on yksi parhaista esimerkeistä: https://t.me/c/1878216607/918
President Putin says pedophilia is the new normal in the west and suggests that everybody should refer to religious texts for reference.
Kannattaa huomata, että media ei kertonut WHO:n äskettäisestä esityksestä, että pedofilia on määriteltävä ihmisluonteeksi, eikä siitä saa rangaista. Mitä raiskatuille lapsille pitäis tehdä, niin siitä ei sen sijaan kerrottu mitään.

Äänestä

Mutta eihän Ukrainassa edes ole sotaa kremlim mukaan!

Äänestä

Mikäli Diktaattori on niin umpiluupäinen että tuhoaa sotavoimansa menestyksettömiin hyökkäyksiin niin eikö se ole hyvä rauhantahtoiselle maailmalle?

Äänestä

Putinilla on kolmoisolennot jotka vuorottelevat

Äänestä

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/b6eda696-9677-4156-b1ea-d7533f0d90c1

Japanilainen televisiokanava pyrki selvittämään tekoälyä käyttäen, esiintyykö Venäjän presidentistä kuvatuilla videoilla oikeasti yksi ja sama mies.

1. Moskovan Punaisella torilla järjestetyssä voitonpäivän paraatissa esiintyi oikea Putin.

2. Tämä Putin ei kuitenkaan ollut sama, joka vieraili Krimin sillalla viime talvena. Näiden kahden miehen kasvojen yhteensopivuus oli analyysin perusteella vain 53 %

3. Miehitetyssä Mariupolissa Ukrainassa maaliskuussa vierailleen Putinin kasvot täsmäsivät aidoksi uskottuun Putiniin vain 40 %, mutta Krimin sillalla vierailleeseen ”Putiniin” ainoastaan 18 %

4. Vertailun vuoksi: Kiinan presidentti Xi Jinpingin sekä Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenkan tavanneet Putinit olivat videoanalyysin mukaan yksi ja sama henkilö 94 % todennäköisyydellä
------------------
TBS analysoi tekoälyn avustuksella Putinin puheääntä.Todennäköisyys sille, että nämä äänet kuuluvat eri ihmisille, on korkea
------------------

Äänestä

Dimitri Peskov on virassaan kunnostautunut korkean tason valehtelun ammattilainen, joten sikäli kysymys ohjattiin oikealle henkilölle Vladimir Putinin fasistihallinnossa.

Äänestä

Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen kirjoittaminen poliisin salaiseen rekisteriin oli oikea teko tiedot syöttäneeltä poliisimieheltä.
Putin oli myöntänyt venäläiselle Night Wolves moottoripyöräjengin presidentille korkean kunniamerkin. Se huomioitiin Suomen poliisin tiedustelussa, kuten muuallakin maailmassa.
Presidentin jengipomolle myöntämä kunniamerkki pitääkin merkitä poliisin rekisteriin. Lisäksi venäläinen Night Wolves neuvotteli aikoinaan liittymisestä yhdysvaltalaiseen Helvetin enkelit -moottoripyöräjengiin.

Äänestä

Vitun pelle koko putin. Olisi jollain "henkivartijalla" sen verran munaa että ampuisi sen pellen, niin maailma kiittää !!

Äänestä

Putinille pitää lähettää salmiakkia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kremlin tiedottaja: Putin ei istu bunkkerissa, eikä käytä kaksoisolentoja​
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on julkisesti kiistänyt väitteet, että presidentti Vladimir Putin käyttäisi kaksoisolentoja ja viettäisi aikaa bunkkeriin suojautuneena.

– Olette varmaan kuulleet, että hänellä [Putinilla] on monia kaksoisolentoja, jotka työskentelevät hänen sijastaan, kun hän istuu bunkerissa, Peskov sanoi konferenssiyleisölle Moskovassa.

– Taas yksi valhe, Peskov kuittasi muun muassa sosiaalisessa mediassa levitetyt väitteet.

Peskov vakuutti Putinin olevan niin "mega-aktiivinen", että hänen kanssaan työskentelevillä on vaikeuksia pysyä samassa tahdissa.

Peskov nosti Putiniin kohdistuvat väitteet esille puheessa, joka käsitteli Venäjästä kerrottuja valheita.

Eli vahvistus sille että Putin käyttää kaksoisolentoja sekä myös nukkuu bunkkerissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu