HUS:n työntekijä, joka lueskeli luvatta

potilastietoja ja sai potkut. Miksei hänen nimeään julkaista?
12165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samaa olen miettinyt. Saa nähdä, miten nopeasti asianomaiset saavat ne sähköpostitkaan kyseisestä asiasta. Tuskin niissäkään edes mainitaan, kuka kyseessä. Jokaisen kansalaisen pitäisi tietyin väliajoin tarkastaa omaKannasta, kuka tietoja on katsonut. Omissa tiedoissani ja niiden katseluissa on ollut epäselvyyttä, mutta tähän uuteen vyyhtiin en kuulu kuitenkaan. Naurettavaa joka tapauksessa, että hoitoon kuulumaton "terveysalan ammattilainen", eli kuka vain, jolla tunnukset noihin palveluihin työntekijänä on, voi tuosta vain yrittää päästä nimen perusteella katsomaan jonkun vaikka sometutun terveystietoja muka työnsä puolesta. Paljonkohan jää noita vakoiluja ja terveystietojen luovutuksia ulkopuolisille "työntekijöille" huomaamatta?

Äänestä

Vihervasemmistolainen lainsäädäntö sen estää.

Äänestä

Sieltä selvis ettei johtajat ottanu koronarokotusta😂🤣

Äänestä
  • Eipä siellä taida tollaset näkyä. Eikä ketään enää tollaset edes kiinnosta. Joku sometyrkky halunnut tutkia kateuksiensa kohteiden terveyden.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eipä siellä taida tollaset näkyä. Eikä ketään enää tollaset edes kiinnosta. Joku sometyrkky halunnut tutkia kateuksiensa kohteiden terveyden.

    Se anto varmaan lehdille tietoja😂🤣

    https://www.is.fi/terveys/art-2000009541183.html

    Äänestä


Tämä onkin mielenkiintoista,
koska HUSsta ei saa omia papereita nähtäväksi edes tilaamalla.

JOTENKIN HAISEE SILLE, ETTÄ
HUS JA JOKU TYÖNTEKIJÖISTÄ TEKEE BISNESTÄ
VAKUUTUSTOIMEN KANSSA.

Onko se talon tapa?

”Lääkärit” kirjoittelee päättömiä Kantaan ja
”hoitajat” vuotaa ne talosta ulos… ehkä korvausta vastaan.

Äänestä

Sairaalatoiminta on mennyt jotenkin
hlvetin pieleen.

Äänestä

Kansalaisten nimelle merkittyjä mielipiteitä ( tietoja ) noukkii monet viranomaiset ja levittelee. toisinaan peruuttamattomin seurauksin.

Äänestä
  • Tämä,
    ”lääkäreiden” ammattitaidottomuus ja korrptoituneisuus
    on tuhoisalla tasolla.


    Joku diagnostiikka (esim. radiologit) ja niiden yhteistyö
    ”lääkäreiden” ja vakuutustoimen välillä pitäisi
    kaivaa esille ja huoltaa kuten viemärit huolletaan tulella.

    Mitä esim. fysiatria ja ortopedia on OIKEASTI?
    Kipupolin ”lääkäri” on laillistettu huumekauppias.

    Äänestä

Miksi ne irtisanoi yhden
kun ongelma on talon tapa?

HUSn laskutus onkin mielenkiintoinen rysä.

Äänestä

Utelias ihminen koska on kiinnostunut muiden ihmisten terveysvaivoista ja ryssii uteliaisuudellaan työpaikkansakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

potilastietoja ja sai potkut. Miksei hänen nimeään julkaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu