Maahanmuuttajien työllisyys koheni huimasti

Maahanmuuttajien työllisyysaste on kahdessa vuodessa kivunnut vauhdilla lähelle kantaväestön työllisyysastetta.
Viime vuoden lopulla 15–64-vuotiaista ulkomailla syntyneistä töissä oli 72 prosenttia, kun vielä kaksi vuotta aikaisemmin vastaava luku oli noin 64 prosenttia.
Maahanmuuttajien työllisyysaste lähestyy vauhdilla Suomessa syntyneiden työllisyysastetta, joka oli viime vuoden lopulla 75 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan kehitystä eivät selitä esimerkiksi tilastomenetelmissä tapahtuneet muutokset.

Tietojen perusteella työllisyysasteen nousu ”on ollut erityisen vahvaa” esimerkiksi afrikkalaistaustaisten keskuudessa.

Reippaat maahanmuuttajat ne porskuttaa elämässä eteenpäin, samalla kun rasistit loisii.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009541352.html
69278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä siis tulkitsee tilastoja virheellisesti ja koulutuksesta leikkaaminen on paha virhe.

Äänestä
  • Tilastoissa ei näy työkyvyttömiksi siirretyt matut. Näin se homma toimii.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍑 ­N­­­y­­­m­­­f­­o­­m­­a­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17836668U

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Monet maahanmuuttajat joiden kanssa olen jutellut ovat kertoneet että ovat iloisia että ovat suomalaisia ja että voivat rakentaa omaa yhteiskuntaansa opiskelemalla ja työskentelemällä. Ainoan miinuksen he ovat antaneet keleistä ja kantasuomalaisten antisosiaalisuudesta.

Äänestä
  • Ei heistä tule Suomalaisia... ei siastakaan tule hevonen jos se asuu hevostallissa... Suomen kansalaisia voi tulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei heistä tule Suomalaisia... ei siastakaan tule hevonen jos se asuu hevostallissa... Suomen kansalaisia voi tulla.

    Ihminen on sen maalainen kuin itse tuntee olevansa. Se ei ole toisen päätettävissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ihminen on sen maalainen kuin itse tuntee olevansa. Se ei ole toisen päätettävissä.

    "Ihminen on sen maalainen kuin itse tuntee olevansa. Se ei ole toisen päätettävissä."

    Onko todella näin?

    Laissa varmasti määritetään ne perusteet millä kansalaiseksi pääsee, mutta olisi kyllä melkoinen virhe luulla niin, etteikö muut sen maan kansalaiset tekisi omia arvioitaan syntyperistä.

    Voi olla niin että lain silmissä esim. afrikasta tullutta kansalaisuuden saanutta pitää kutsua suomalaiseksi, mutta kansan silmissä niin tuskin käy kovinkaan helposti.

    Tämä asia ei ole mitenkään Suomeen eikä suomalaisuuteen rajautuva asia, vaan sama juttu on myös kaikissa muissakin maissa ympäri maailmaa, eli jos menet vaikka Japaniin ja hankit kansalaisuuden, voit olla melko varma siitä että ei Japanin kansa siellä sinua japanilaisena kohtele vaan olet edelleen ulkomaalaistaustainen henkilö joka vain saanut juridisesti kansalaisuuden siinä maassa.

    Vaikea on edes lakiteitse alkaa määräämään mitä ihmisten pitäisi muista ihmisistä ajatella, kyllä ihmisillä on edelleen oikeutensa tehdä itselleen omat arvionsa muista ihmisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Paras keino suomalaistumiseen on että lapsen äiti on suomalainen. Silloin lapsi tuntee olevansa jo puoliksi suomalainen ja kun hän saa lapsia ja tekee ne kantiksen kanssa niin lapset tuntevat jo olevansa täysin suomalaisia vaikka onkin kaunis tumma väri. Siinä ei kukaan enää muistele mistä toinen isovanhempi tuli.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Näin on asia.

    Suomen kansalaisuus ei vielä tee suomalaiseksi muiden silmissä, mutta maahanmuuttajien jälkeläiset suomalaisuutensa tulevat saamaan, tuo sukupolvia kestävä prosessi integroi maahanmuuttajat suomalaisiksi, eikä se silloin ketään häiritse.

    Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajilla on asiassa kaikista eniten sopeutumista, ja he kohtaavat enemmän maahanmuuttajan asemastaan johtuvia vaikeuksia, mutta ajan myötä nekin asiat korjaantuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei heistä tule Suomalaisia... ei siastakaan tule hevonen jos se asuu hevostallissa... Suomen kansalaisia voi tulla.

    Ei minustakaan tullut hevosta vaikka yhdessä vaiheessa luulin, kun lomareissuilla etelässä rupesin nukkumaan kengät jalassa.Hän

    Äänestä

Ilman mitään tukia työmarkkina puolella työnantajalle ja työntekijölle ja ilman KELA tukia vain 22% pystyy heistä elättämään itsensä ja perheensä... Et niinku asia on miten ja ketkä tekevät tutkimuksen. Eli millaista tulosta halutaan. Tämän me tutkimme Aalto yliopistolla. Mutta,kun se valmistui valtionvarainmindteriölle: Ei julkaistu tai laitettu kiertoon. Tammikuussa..ja ehkä nyt kun ja jos uusi halitus tämän julkaisee ...vaalien jälkeen koska edellinen haltuksen aikana ei- pelättiinkö??? Niin saatte tietää oikeat ja jäsennelty luvut.

Äänestä
  • Eli olet iloinen että maahanmuuttajat eivät työllisty, mutta et siltikään hyväksy kelan tuilla elämistä. Olet ihan seko.

    Äänestä

Outoa ettei enää pärjätä ilman ulkomaalaista työvoimaa. Vaikka ulkomaalaisia on jo nyt todella paljon, niin silti on mukamas hirveä työvoimapula esim. hoitajista. Ratkaisuksi oikeastaan kaikki puolueet haluavat lisätä maahanmuuttoa massiivisesti, myös Perussuomalaiset, kunhan tulevat tekemään töitä eivätkä lorvimaan. Mutta kun esim. Vantaalla alle kouluikäisistä jo joka kolmas on ulkomaalaistaustainen, herää kysymys mikä on lopputulos? Ilmeisesti se että suomalaiset ovat kohta vähemmistönä omassa maassaan, ainakin pääkaupunkiseudulla.

Tietenkään kukaan ei kehtaa asiaa kritisoida ettei leimaudu rasistiksi, samaan aikaan kun muka suvaitsevaiset haalivat tänne halpatyövoimaa tekemään työt jotka eivät valkoiselle miehelle sovi.

Äänestä
  • Minun mielestä suurin hyöty saadaan siitä että suomi on ns. monivärinen ja kulttuurillinen maa. Täällä on monen näköistä ihmistä ja jokainen tuo jotakin oman lähtömaansa kulttuurista. Näin saadaan jo aikansa elänyt suomi muuttumaan nykyaikaisemmaksi ja paremmaksi paikaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Minun mielestä suurin hyöty saadaan siitä että suomi on ns. monivärinen ja kulttuurillinen maa. Täällä on monen näköistä ihmistä ja jokainen tuo jotakin oman lähtömaansa kulttuurista. Näin saadaan jo aikansa elänyt suomi muuttumaan nykyaikaisemmaksi ja paremmaksi paikaksi.

    Tänne tulee lähtömaiden kulttuureista sellaisia mukavia asioita kuin ympärileikkaamiset, pukeutumispakot, patriarkaalinen perhe-elämä, kunniamurhat, verikosto, halal-teurastus, rukoushetket työpaikoilla ja kouluissa, uskonnonmukainen ruoka ruokailuissa, uusi työkulttuuri, jossa täsmällisyys ja taitavuus ei enää ole tärkeintä, klaanimaisuus ja nepotismi, erityisesti klaanirikollisuus...

    Hienoja, upeita asioita, joista pääsemme nauttimaan kunhan vain ylitämme ennakkoluulomme ja alamme rohkeasti tutustua näihin kulttuurisiin ilmiöihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mielestäni Suomi oli jo hyvin nykyaikainen maa, paljon nykyaikaisempi kuin nuo maat mistä maahanmuuttajat tulevat. Jotenkin outoa kun 80 luvulla Suomessa meni taloudellisesti hyvin, eikä ollut velkaa, niin sitten Kokoomus aloitti velanoton ja alkoi valittamaan kuinka on eletty yli varojen. Ja sen jälkeen kaikkia ongelmia on yritetty ratkoa samalla tavalla, eli ottamalla lisää velkaa, lisää maahanmuuttajia, siirtämällä teollisuutta halpamaihin jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sitähän ihmiset haluavat. Kokoomus sai taas eniten ääniä vaaleissa. Lupasi laskea ansiotuloveroa aivan kuten lupasi 1987, kun tauon jälkeen pääsi taas hallitukseen.

    Jos äänestää oikeistoa, ei pidä valittaa, jos saa oikeistolaista politiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Minun mielestä suurin hyöty saadaan siitä että suomi on ns. monivärinen ja kulttuurillinen maa. Täällä on monen näköistä ihmistä ja jokainen tuo jotakin oman lähtömaansa kulttuurista. Näin saadaan jo aikansa elänyt suomi muuttumaan nykyaikaisemmaksi ja paremmaksi paikaksi.

    Kysy raiskausten uhreilta?? Kysy ryöstettejyn uhreilta ,Kysy jengi rikollisten uhreilta?? Kesy veronmaxajien halusta maxaa KELA AVUSTUXIA 2-3 enemmän ku kotimaisille?? Kysy metrossa mellastivien ulkolaisten häiriköinnin uhreilta.. Kysy niiden rikollisten uhreilta omaisuus vahinkojen ja ryöstöjen ohella... siinä on tätä ulkolais ihanuutta ja kulttuuria...näitä puolia ette ajattele yhtään

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Suurinosa tummista maahanmuuttjista ja tummista suomalaisista on ihan kunnollisia eivätkä mellasta ja rötöstele. Sivistys on parempi kuin kantisjuopoilla. Olisi rasistista väittää että tumma ihonväri on ongelma. Se ei ole ongelma muualla kuin pikku natsipäässäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tänne tulee lähtömaiden kulttuureista sellaisia mukavia asioita kuin ympärileikkaamiset, pukeutumispakot, patriarkaalinen perhe-elämä, kunniamurhat, verikosto, halal-teurastus, rukoushetket työpaikoilla ja kouluissa, uskonnonmukainen ruoka ruokailuissa, uusi työkulttuuri, jossa täsmällisyys ja taitavuus ei enää ole tärkeintä, klaanimaisuus ja nepotismi, erityisesti klaanirikollisuus...

    Hienoja, upeita asioita, joista pääsemme nauttimaan kunhan vain ylitämme ennakkoluulomme ja alamme rohkeasti tutustua näihin kulttuurisiin ilmiöihin.

    unohdit tuosta vielä yllätysrakkauden ja keppostelun

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sitähän ihmiset haluavat. Kokoomus sai taas eniten ääniä vaaleissa. Lupasi laskea ansiotuloveroa aivan kuten lupasi 1987, kun tauon jälkeen pääsi taas hallitukseen.

    Jos äänestää oikeistoa, ei pidä valittaa, jos saa oikeistolaista politiikkaa.

    Itsekin sain Harri Holkerin signeeraaman kirjeen jossa luki Verotus kevenee.
    Valitettavasti näin ei ehtinyt tapahtua kun Harri joi kahvia ja punarintama sillä välin hissasi verotusta ylöspäin.

    Äänestä

Jotenkin tuntuu siltä että suvaitsevaisuuden varjolla luodaan uudestaan eräänlaista orjayhteiskuntaa jossa mustat ja itäeurooppalaiset (Slaavit eli orjat) tekevät fyysiset työt. Aika kieroa?

Äänestä
  • Sehän on vain tuttua humanismia ja ihmisrakkautta uudessa kaavussa.

    Piispa Las Casas ehdotti aikoinaan, että koska Amerikan mantereen alkuperäisasukkaat eivät näyttäneet kestävän kovaa työtä eurooppalaisten perustamislla plantaaseilla, heidän säästämisekseen pitäisi tuoda mustia orjia Afrikasta, jotka kuumaan ja kehittymättömiin oloihin tottuneina kestäisivät kovaa työtä eivätkä kuolisi käsiin.

    Näin sitten tehtiinkin.

    Meidän nykyinen vihreä eliittimme edelleen yhtä ihmisrakasta kun Las Casas.

    Äänestä

Ruokakuski, taksikuski, siivooja jne.

Äänestä

Koska Perussuomalaiset ovat puolue, jonka kannattajissa on eniten työttömiä (oli ainakin 2019 vaaleissa), niin todennäköisesti maahanmuuttajien työllisyysaste on korkeampi kuin Perussuomalaisten.

Kuinkas nyt näin? Onko meillä varaa elättää tätä loisivien persujen massaa?

Äänestä
  • Eduskuntavaaleissa persut olivat suurin puolue työtätekevien joukossa, ja demarit saivat eniten ääniä työttömiltä. Näillä persujen maksamilla veroilla ja veroluonteisilla maksuilla maksetaan myös monen vihervasemmistolaisen elämäntapatyöttömän eläminen ja asuminen, jotka tälläkin palstalla kirjoittelevat näitä persut sitä ja persut tätä kommentteja.

    Äänestä

Kyllä sitä yhteiskunnan rahaa kuluu kun tutkimuksen mukaan 25% somaleiden asuntokunnista koko on 7 henkilöä tai enemmän. Lisäksi maahanmuuttajien tulotaso on paljon pienempi.

Pasi Saukkonen: "Ulkomaalaistaustaiset pääkaupunkiseudulla: asuminen, työllisyys ja tulot vuonna 2020"

Äänestä

Parin äskettäin kuluneen vuoden aikana maahamme on tullut lähinnä venälälsiä ja ukrainalaisia. Humanitaarista maahanmuuttoa muualta ei juuri ole ollut.

Niinpä maahanmuuttajien parantunut työllisyystilanne johtuu maahanmuuton rakennemuutoksesta.

Äänestä
  • Eli olet rasisti etkä pidä Afrikkalaisista. Nimenomaan nuo ovat Afrikansuomalaisia, jotka työllistyvät hyvin ja se on todistettukin. Jos otamme maahanmuuttajia niin ottakaamme Afrikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eli olet rasisti etkä pidä Afrikkalaisista. Nimenomaan nuo ovat Afrikansuomalaisia, jotka työllistyvät hyvin ja se on todistettukin. Jos otamme maahanmuuttajia niin ottakaamme Afrikasta.

    Täh ei joku pitsinnypläys järjestö työ ole mitään tuottavaa työtä vaan kallista yhteiskunnalle ja pelkkää tilastojen kaunistelua?🤦🤦🤦

    Äänestä

Väitän, että maahanmuuttajista suurempi osuus on töissä kuin perussuomalaisia äänestäneistä.

Äänestä
  • Vääristeltyjä tuloksia ei tämä maa tempputyöllisyydellä nouse totuus on edelleen se että maahanmuutosta on enemmän haittaa kuin hyötyä suomelle eikä tänne kukaan pitkälle koulutettu edes tule kun muualla maksetaan paremmin?🤦🤦🤦

    Äänestä

Tämä uutinen kuuluu samaan jatkumoon kun väestöstä suurin osa haluaa maahanmuuttajia työelämään.

Media paukuttaa näitä toisiaan lähellä olevia uutisia muokkaakseen yleistä käsitystä, joka todellisuudessa jotain ihan muuta.

Tavoite maahanmuuttaja myönteisyyden lisääminen.

Äänestä

Kaikenlaisia raiskaajataksikuskeja.

Äänestä

Somaleista tuskin edes 10% töissä.

Äänestä
  • Purran työkokemus 0v 0kk 0pv

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Purran työkokemus 0v 0kk 0pv

    Toisin kuin tuo kirjoittaja, Purra on tälläkin hetkellä luottamustehtävissä, jota voidaan nyky Suomessa verrata työntekemiseen. Tuollaisten kommenttien kirjoittajatkin voisivat joskus kokeilla, mitä työnteko on, tuon elämäntapatyöttömänä olemisen sijasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Toisin kuin tuo kirjoittaja, Purra on tälläkin hetkellä luottamustehtävissä, jota voidaan nyky Suomessa verrata työntekemiseen. Tuollaisten kommenttien kirjoittajatkin voisivat joskus kokeilla, mitä työnteko on, tuon elämäntapatyöttömänä olemisen sijasta.

    Tutki mitä Purra teki 2004 - 2016.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tutki mitä Purra teki 2004 - 2016.

    Mitä purra teki 2004-2016 ,Palautti karjalla takaisin .,Kävi kuu ,Keksi joka laketta ..

    Äänestä

Elämisen ja asumisen kustannukset alas sekä kohtuulliset palkat niin meillä on pieni mahdollisuus saada tämä maa vielä nousuun jos tähän ei kyetä niin peli on jo menetetty?🤔🤨🙄

Äänestä
  • Valitettavasti suomessa tehdään juuri päinvastoin meillä on talouden romahdus edessä ja maahanmuutto vain pahentaa tilannetta kannattaa varautua tilanteeseen että joudut varastamaan ym. Saadaksesi ruokaa kun suomi kyykkää?🤔🤨🙄

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Valitettavasti suomessa tehdään juuri päinvastoin meillä on talouden romahdus edessä ja maahanmuutto vain pahentaa tilannetta kannattaa varautua tilanteeseen että joudut varastamaan ym. Saadaksesi ruokaa kun suomi kyykkää?🤔🤨🙄

    Kova paikka persuille tämä totuus: 72%.
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009541352.html

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kova paikka persuille tämä totuus: 72%.
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009541352.html

    Edelleen tilastoja voidaan kaunistella kaikenmaailman tempputyöllisyydellä mutta totuus on se että maahanmuutto maksaa enemmän yhteiskunnalle kuin tuottaa siinä ei mikään tilastokikkailu auta?🤦🤦🤦

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Edelleen tilastoja voidaan kaunistella kaikenmaailman tempputyöllisyydellä mutta totuus on se että maahanmuutto maksaa enemmän yhteiskunnalle kuin tuottaa siinä ei mikään tilastokikkailu auta?🤦🤦🤦

    Lopeta noiden facepalmien viljely. Ne ärsyttävät minua!

    Äänestä

Vielä kun saataisiin muslimit tekemään töitä niin homma pelaisi hyvin.

Äänestä

Kumma juttu, että Sipilän hallituksen kiky-kyykytys ei laittanut maahanmuuttajia töihin, mutta vihervasemmiston "mamujen hyysääminen" saikin heidät tekemään töitä?

Vielä kun saataisiin aktivoitua katkeroituneet perussuomalaisia äänestäneet työttömät hakemaan tosissaan töitä, niin talous saataisiin nousuun.

Äänestä
  • Palkka kohdilleen ja elämisen ja asumisen kustannukset kohtuulliseksi niin tänne on jopa tulijoita töihin saati kelpaa suomalaisillekin miksi tätä tosiasiaa ei myönnetä että suomessa on palkanmaksu pula eikä työvoima pulaa?🤔🤨🙄

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Palkka kohdilleen ja elämisen ja asumisen kustannukset kohtuulliseksi niin tänne on jopa tulijoita töihin saati kelpaa suomalaisillekin miksi tätä tosiasiaa ei myönnetä että suomessa on palkanmaksu pula eikä työvoima pulaa?🤔🤨🙄

    Ja se että palkalla ei tule toimeen ilman yhteiskunnan tukia on mahdoton yhtälö mikä ei kannata valtiota teki sen työn ulkolainen tai suomalainen hölmöläisten hommia?🤦🤦🤦

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ja se että palkalla ei tule toimeen ilman yhteiskunnan tukia on mahdoton yhtälö mikä ei kannata valtiota teki sen työn ulkolainen tai suomalainen hölmöläisten hommia?🤦🤦🤦

    Joku firma hyötyy tehden voittoa halpatyövoimalla jonka veronmaksaja kustantaa ei tämä ole mitään kestävää kehitystä vaan talouden romahtaminen tällä aikaansaadaan aivan älyvapaata touhua?🤷🤷🤷

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Joku firma hyötyy tehden voittoa halpatyövoimalla jonka veronmaksaja kustantaa ei tämä ole mitään kestävää kehitystä vaan talouden romahtaminen tällä aikaansaadaan aivan älyvapaata touhua?🤷🤷🤷

    Suvaitsevaiset kehtaavat vielä puhua jostain arvoista syyllistyen ihmisten riistämiseen ja hyväksikäyttöön osaisivat edes hävetä?🤦🤦🤦

    Äänestä

Kukahan tekisi oikeasti puolueettoman ja varmasti oikean tutkimuksen tästä asiasta?
Tässä mainittu ei sitä ainakaan ole!

Äänestä
  • Nimenomaan tutkimuksen siitä tapahtuuko työllistyminen ns. oikeisiin työpaikkoihin. Toki erilaiset kulttuuriluotsit ja -koordinaattoritkin tärkeitä on, en minä sillä...

    Äänestä

  • Se nimenomaan on.

    Äänestä

  • Persuille ei kelpaa koskaan mikään muu tutkimus kuin sellainen mikä tukee heidän näkemystään ja jonka on tehnyt joku niiden oman ajatuspajan huivipää huuhelo.

    Äänestä

Kun käy 2 tuntia viikossa neuvomassa että näin asioidaan ruokakaupassa niin työtähän se, ellei peräti hard labor.

Äänestä

Ei yllätä että persut on tässäkin asiassa valehdelleet.

Saisikohan kukaan persuja koskaan kiinni toden puhumisesta? Olisi meinaan etusivun uutinen.

Äänestä

Sannan valetilastot poksahtelevat nyt puhki kuin ilmapallot.

Äänestä

Tässäkin asiassa Marinin hallitus on näemmä tehnyt aivan erinomaista työtä. Hieno homma.

Äänestä

Paljonko niiden tulot ovat kantiksiin verrattuna. Ei kai tarvitse Kelaan turvautua.

Äänestä
  • Kyllä tarvitsee. Maahanmuutto tulee maksamaan Suomelle ja sen veronmaksajille paljon.
    Eipä tänne kovin paljon väkeä lappaisi jos työttömyys-, asumistuet, lapsilisät, kotouttamis- sekä toimeentulotuet lakkautettaisiin. Täällä muiden siivellä elävät siirtyisivät muihin maihin, kuten aikoinaan moni lähti Amerikkaan paremman elämän toivossa.

    Äänestä

Muslimi ei voi palvella vääräuskoisia.

Äänestä
  • Kyllä pystyy kunhan palkka ei ole loukkaavan pieni. Sopivasta summasta ei ole ongelma.

    Äänestä

Ovat siis niinsanotusti ottaneet työperät pois penkistä. Hieno homma!

Äänestä

Kohenikohan myös somalinaisten/musliminaisten työllisyys?

Äänestä

Tilastollinen harha.

Äänestä

Väärää tietoa!

Äänestä

Kyllä venäläiset ukrainalaiset .käyneet koulun .????Sitten se persujen kameli porukka.heko heko ostin juuri uuden BMVen .On
Kiire Liiteriin,ettei ruokakakuponki mene vanhaksi

Äänestä
Anonyymi00070

Äänestä

Ulkomaan kansalaisten työllisyysaste oli 56,8 % vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Maahanmuuttajien työllisyysaste on kahdessa vuodessa kivunnut vauhdilla lähelle kantaväestön työllisyysastetta.
Viime vuoden lopulla 15–64-vuotiaista ulkomailla syntyneistä töissä oli 72 prosenttia, kun vielä kaksi vuotta aikaisemmin vastaava luku oli noin 64 prosenttia.
Maahanmuuttajien työllisyysaste lähestyy vauhdilla Suomessa syntyneiden työllisyysastetta, joka oli viime vuoden lopulla 75 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan kehitystä eivät selitä esimerkiksi tilastomenetelmissä tapahtuneet muutokset.

Tietojen perusteella työllisyysasteen nousu ”on ollut erityisen vahvaa” esimerkiksi afrikkalaistaustaisten keskuudessa.

Reippaat maahanmuuttajat ne porskuttaa elämässä eteenpäin, samalla kun rasistit loisii.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009541352.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu