Eikö mene kaaliin?

Paperiliitto ja työntekijät riitelevät murusten murusista.

Noin puolet tuotannon arvosta menee veroihin, kolmannes metsänomistajille, kymmenesosa työntekijöille ja kolmaskymmenesosa firmoille.

Pistäkää suurin rohmu eli hallitus kyykkyyn, niin muille jää enemmän jaettavaa.
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

reilusti jos vaikka ensin lopetettais julkinen terveydenhuolto- ja sairaalatoiminta.
Lisää säästöjä tulee kun lopetetaan julkinen koululaitos.

Äänestä
  • Valtiontaloudesta löytyy paljon tuhlausta ja haaskausta.

    Esimerkiksi yritystukiin menee kaksi kolmasosaa yritysten maksamien tuloverojen määrästä.
    Kyllä minä köyhäinavun ymmärrän kun kyse on ihmisistä, mutta firmoille?

    Tunnetusti tehottomaan kehitysapuun pistetään 550 miljoonaa vuodessa, eduskunta päätti kaksinkertaistaa sen ilman suurempia keskusteluita. Lisäkustannus on suurempi kuin esim. perintö-ja lahjaveron tuotto, josta ei voida luopua kun se on NIIN tärkeä valtiontaloudelle.

    Lehdistölle (etenkin puoluelehdistölle) annetaan kaikenlaisia tukia. Tästäkin on aika mennyt ohi, tieto leviää netin kautta nopeammin ja murto-osalla kustannuksista.

    Listaa voi jatkaa loputtomiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku vaan kirjoitti:

Paperiliitto ja työntekijät riitelevät murusten murusista.

Noin puolet tuotannon arvosta menee veroihin, kolmannes metsänomistajille, kymmenesosa työntekijöille ja kolmaskymmenesosa firmoille.

Pistäkää suurin rohmu eli hallitus kyykkyyn, niin muille jää enemmän jaettavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu