🤔🫂💥 etenkin nuorisolle. Alle kolmekymppiset ovat nyt ymmällään, kun eivät tiedä milloin kumppani on suostuvainen lähentelyyn. Uusi laki kun määrittelee melkein kaiken ahdisteluksi. Hyvä, että käsipäivää saa enää sanoa ilman lupaa.
Kaipauksen kohteella olis käden silittelyyn etukäteislupa❤.
On se vaikeaa välillä tämä elämä
24
120
Vastaukset
- Anonyymi
Seksuaalisen lähentelyn luvanvaraisuus on jotenkin hirveän hankala asia tietyntyyppisille ihmisille. Meille muille se on itsestään selvyys, ja on aina sitä ollut. Ei siihen mitään lakipykäliä ole ennenkään tarvittu.
Totta on, että normaali ihminen ymmärtää mitä voi tehdä ja mitä ei. Sitten on näitä, jotka eivät ymmärrä edes siitä, että on haettu lähestymiskieltoa.
Se mikä minusta on hyvää, että uudessa laissa on otettu kantaa viestintään ja intiimikuviin.
- Anonyymi
Nuoriso on fiksua porukkaa, eivät juuri edusta seksuaalirikoksissa taikka ahdistelutilastoissa. Sen sijaan vähän vanhemmille miehille tuntuu olevan vaikea ymmärtää itsemääräämisoikeutta mukaan lukien ahdistelun määritelmät. Nyt vaan käy niin että jos ymmärryksessä vikaa sattuu olemaan niin viimeistään tuomarinnuija sen päähän kopauttaa
- Anonyymi
Pulleista varsinki ajatellaan, että heille pitäisi kelvata kuka rähmäkäpälä vaan, kun olisi onnellinen, kun saa vain joltain edes seksiä. Tunteet ne on pullukoillakin, eikä ne kaikkia kohtaan syty.
Niin, se on tuo harhaluulo vielä vallalla joillakin vanhemmilla miehillä, että kielto on vain huvikseen esitetty.
Anonyymi kirjoitti:
Pulleista varsinki ajatellaan, että heille pitäisi kelvata kuka rähmäkäpälä vaan, kun olisi onnellinen, kun saa vain joltain edes seksiä. Tunteet ne on pullukoillakin, eikä ne kaikkia kohtaan syty.
Hyvin sanottu. Ikää kun kertyy, niin miehille tulee sama ajatus, että kaikki käy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pulleista varsinki ajatellaan, että heille pitäisi kelvata kuka rähmäkäpälä vaan, kun olisi onnellinen, kun saa vain joltain edes seksiä. Tunteet ne on pullukoillakin, eikä ne kaikkia kohtaan syty.
En tiedä kuka ajattelee ns. pulleista noin, vai onko tuo vaan yksi misogynian muoto tuoda vain omia stereotyyppisia ja naisia vähätteleviä näkökulmia esille. Niin tai näin, jokainen kokoon katsomatta on oikeutettu kohteluun joka perustuslaillisiin oikeuksiin kuuluu
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Hyvin sanottu. Ikää kun kertyy, niin miehille tulee sama ajatus, että kaikki käy!
Vain vähä-älyiset puhuvat koko sukupuolen puolesta, onko siinä joku tarve saada omille kivikautisille ajatuksille takaajia. Totta tuo ei ole kuitenkaan. Mies 53
Anonyymi kirjoitti:
Vain vähä-älyiset puhuvat koko sukupuolen puolesta, onko siinä joku tarve saada omille kivikautisille ajatuksille takaajia. Totta tuo ei ole kuitenkaan. Mies 53
Miten ne voi olla kivikautisia ajatuksia, kun tuollaista käytöstä esiintyy? En tarkoittanut kaikkia miehiä,, mutta käytöstavat omaavat eivät tyrkytäkään itseään.
- Anonyymi
No eipä siinä nyt tarvii osata sanoa toiselle, kuin ei tai nyt ei oikeen kiinnosta. Jos toinen ei silti usko, niin sitte menee rikoksen puolelle. Kai nyt ihmiset osaa sen verran kehon kieltä lukea, että jos suudellaan ja toinen kääntää pään pois, tai työntää sinut kauemmaksi, niin häntä ei nappaa lähestymiset.
Tuo nuorten epävarmuus lähestymisen suhteen oli uutisissa. Se oli jonkun tutkimuksen tulos. Saatteena oli haastattelu, jossa sanottiin, että nykynuoret osaavat puhua asioista niiden oikealla nimelä. Joten eiköhän suurimmalla osalla nuorista ole asiat hallussa kuitenkin.
- Anonyymi
Onko se niin vakavaa jos vähäsen horjahtaa kun etuhiuksia siirrän sun ohimolta uu la la uu la laa
- Anonyymi
Entäpä se, kun toinen todistettavasti kutsuu ja kutsuu ja sitten esittää vaikeasti saatavaa tai jopa sitä lähestymiskieltoa? Ei mee ihan logiikkaan tuollainenkaan käytös.
Sehän riippuu siitä miten on kutsuttu. Jos kutsutaan kahville niin se todella voi tarkoittaa vain kahvia. Myös jos joku vain somessa tavattu kutsutaan tapaamiseen niin se voi päättyä lyhyeen kun havaitaan ettei todellisuus vastaa saatua mielikuvaa.
- Anonyymi
Minullakin on sellainen käsitys, että nuoret miehet ovat tämän asian suhteen jotenkin viisaampia. Lähentelyä kyllä harrastavat ja varsinkin kännissä. Mutta silloinkin tajuavat kyllä mitä tarkoittavat sanat ei, älä, lopeta, mene pois.
Poikkeuksia kuitenkin löytyy aivan varmasti, mutta näin yleisesti ottaen.
Vanhemmilla miehillä tuntuu olevan enempi niitä ongelmia siinä naisen itsemääräämisen tajuamisessa. Yleisesti, mutta tässäkin poikkeuksia. - Anonyymi
Nykyinen suomen laki ei tee elämää vaikeaksi etenkin nuorisolle, vaan yksinomaan kaikille miessukupuolen edustajille.
Ainakaan aivan kaikki lähentely ei vielä tarkoita sitä että miehen pitäisi saada suostumus ensin jotta välttyy linnareissulta. Sanan "lähennellä" merkityksen voi opiskella vaikka täältä: https://www.suomisanakirja.fi/lähennellä
Käsittääkseni Suomen nyt voimassa olevan tasa-arvoisen lain mukaan "lähentelyä" ei ole yhdyntä eikä se ole mikään muukaan seksuaalinen teko.Kyllähän tuo vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi laki määrittelee ahdisteluksi jopa käden silittelyn. Laki koskee molempia sukupuolia. Tässä iltasanomien juttu aiheesta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009218756.html- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Kyllähän tuo vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi laki määrittelee ahdisteluksi jopa käden silittelyn. Laki koskee molempia sukupuolia. Tässä iltasanomien juttu aiheesta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009218756.htmlEt sitten ehtinyt lukemaan jutun otsikkoa? Lakiehdotus ehkä oli ehkä femakkokiimassa kirjoitettu siten kuin mainitsit. Mutta, jos kaiken muun lisäksi myös lähentely tehdään rangaistavaksi niin eipä liiemmälti kehity parisuhteita.
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten ehtinyt lukemaan jutun otsikkoa? Lakiehdotus ehkä oli ehkä femakkokiimassa kirjoitettu siten kuin mainitsit. Mutta, jos kaiken muun lisäksi myös lähentely tehdään rangaistavaksi niin eipä liiemmälti kehity parisuhteita.
Et nyt tainnut itse ymmärtää mistä oli kysymys. Lehtijutun VOI OLLA tarkoitti sitä, että toimenpiteen kohde kokee sen ahdistavaksi ja nostaa syytteen. Eihän poliisi pysty valvomaan jokaista nipistystä ja takapuoleen taputtelua.
Lehtijuttu sökas näin:
"TYÖKAVEREIDEN kesken tapahtuva taivuttelu seksiin tai toisen takapuolen kommentointi tämän kuullen julkisilla paikoilla.
Muun muassa tällaisista teoista VOI saada rangaistuksen ensi vuoden alusta alkaen, kun vuodenvaihteessa voimaan astuu uusi seksuaalirikoslaki."
Eli jos joku kokee ahdistavaksi pelkästään ulkonäön kommentoinninkin, niin VOI halutessaan nostaa syytteen.lounas.ajatus kirjoitti:
Et nyt tainnut itse ymmärtää mistä oli kysymys. Lehtijutun VOI OLLA tarkoitti sitä, että toimenpiteen kohde kokee sen ahdistavaksi ja nostaa syytteen. Eihän poliisi pysty valvomaan jokaista nipistystä ja takapuoleen taputtelua.
Lehtijuttu sökas näin:
"TYÖKAVEREIDEN kesken tapahtuva taivuttelu seksiin tai toisen takapuolen kommentointi tämän kuullen julkisilla paikoilla.
Muun muassa tällaisista teoista VOI saada rangaistuksen ensi vuoden alusta alkaen, kun vuodenvaihteessa voimaan astuu uusi seksuaalirikoslaki."
Eli jos joku kokee ahdistavaksi pelkästään ulkonäön kommentoinninkin, niin VOI halutessaan nostaa syytteen.Sökas=alkaa
- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Et nyt tainnut itse ymmärtää mistä oli kysymys. Lehtijutun VOI OLLA tarkoitti sitä, että toimenpiteen kohde kokee sen ahdistavaksi ja nostaa syytteen. Eihän poliisi pysty valvomaan jokaista nipistystä ja takapuoleen taputtelua.
Lehtijuttu sökas näin:
"TYÖKAVEREIDEN kesken tapahtuva taivuttelu seksiin tai toisen takapuolen kommentointi tämän kuullen julkisilla paikoilla.
Muun muassa tällaisista teoista VOI saada rangaistuksen ensi vuoden alusta alkaen, kun vuodenvaihteessa voimaan astuu uusi seksuaalirikoslaki."
Eli jos joku kokee ahdistavaksi pelkästään ulkonäön kommentoinninkin, niin VOI halutessaan nostaa syytteen.OK, olet melkein oikeassa ja minä melkein väärässä.
Siviili ei voi nostaa syytteitä, mutta voi tehdä rikosilmoituksia. Siis ensimmäinen "oikeus"aste on poliisi joka tutkii tai ei, ja jos tutkii niin huolellisesti tai ei.
Pahanteosta on aina voinut tehdä rikosilmoituksen, uusi laki vain muutti nimikkeitä ja kasvatti tuomioiden ankaruutta.
Seuraavia ei ole rikoslaissa:
-"TYÖKAVEREIDEN kesken tapahtuva taivuttelu seksiin"
-"toisen takapuolen kommentointi tämän kuullen julkisilla paikoilla"
-"jos joku kokee ahdistavaksi pelkästään ulkonäön kommentoinninkin, niin VOI halutessaan nostaa syytteen"
- Anonyymi
Niin, nykyään tuo käsite sentään on olemassa.
Opiskeluaikoina kesätöissä 90 luvulla jouduin piinaavaan tilanteeseen. Työpaikka oli tasokkaassa toimistossa ja minulle tarjottiin rahakasta vuoden sijaisuutta toimiston sihteerinä, palkanlaskijana ym kesätyön jälkeen. Tämä olisi ollut onnen potku mutta toimistossa päivittäin käyvä, naurettava tyyppi pilasi kaiken.
Minulla oli jo yliopistolla oma ihastukseni mutta tämä tyyppi oli ensi hetkestä lähtien seksuaalisesti virittynyt ja tuli melkein iholle useita kertoja viikossa.
Olin todrlla ahdistunut ja suunnittelin joka päivä valittavani toimitusjohtajalle mutta rohkeus petti. Naurettavinta oli että koko keski-ikäinen toimiston kaarti rohkaisi tätä miestä yrittämään enemmän. Sain käsityksen eyyä hän on pomon veli.
Ei ollut varaa menettää tätä työtä, Siihen aikaan ei ollut olemassakaan käsitettä seksuaalinen ahdistelu.
Kyseinen miehen pukeutumustyyli oli kuin sekoitus iäkkään sukulaisen ja vähän nuoremman enon vaatteista js näytti kuin hän ei olisi aurinkoa nähnytkään elinikänsä aikana. Käytös oli kuitenkin se pahin asia. Jos ei tuöpaikslla osaa olla asiallisesti, pitäisi mennä kotiin kasvamaan.
Viimeinen työpäivä oli ääretön helpotus. Juhlistin sitä opiskelijaporuksn kanssa keskustsn pubissa. Eiköhän työkaveri soittanut tämän tyypin paikalle.
Tämä oli viimeinen pisara, sanoin suoraan ettö mulla on nyt muita suunnitelmia illalle ja elämälle mutta hauskaa iltaa työkaveteiden kanssa.
Tästä seurauksena sain huonon työtodistuksen vaikka minua oli pyydetty jatkamaan hyvän osaamisen takia.
Tämä ahdistaa vieläkin kun ei voinut heti kertoa pomolle ilman pelkoa potkuista.
Ei myöskään ole imartelevaa tuollaisen tyypin huomio.
Tuossa iässä ei ole vielä keski-ikäisen viisautta ja auktoriteettiä sanoa asiat niin kuin ne on.
Tämö oli vain esimerkki siltä ajalta kun viiskymppiset opiskelivat.
Ja tämä tyyppi kuin pystymetsästä valmiina toimiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1241826Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701133Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721097- 158915
- 84822
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54779- 42724
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39700- 44681
Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118666