Olemme eroamassa mieheni kanssa. Kaikki muut käytännön asiat on hoidettu, vain lapsille kertominen on edessä. Asia ei ole kuitenkaan kovin helppo. Olen ajatellut paljon miten se kerrotaan. Olen valmis hakemaan myös apua heille, jos meidän vanhempien tuki ei riitä, sitä vartenhan on mm. perheneuvolat. Prosessi tulee olemaan heille kova ja nopeasti he eivät asiaa pysty hyväksymään. Tärkeintä kai on, että he tietävät, että me rakastamme heitä erosta huolimatta ihan yhtä paljon kuin ennen ja ero ei ole heidän syytään.
Uskon, että tästä alkaa parempi arki kuin ennen. Uskon myös, että lapset saavat paremman isän, kun he eivät ole enää jokapäiväinen itsestään selvyys miehelleni. Ehkä hänkin saa itsestään enemmän irti, jaksaa kenties pelata ja osallistua lasten asioihin enemmän.
Ero on todella rankka asia. En olisi uskonut kokevani tälläistä henkistä ja ihan fyysistäkin tuskaa tästä asiasta. Eroamme suhteellisen sovussa. Se on hyvä asia, tappelut on tapeltu meidän kohdalta. Pystymme sopimaan järkevästi asiat lasten kannalta. Mutta oma surutyö on alkanut. Pitkä suhde on päättynyt, mutta onneksi olen vielä nuori ja haluan uskoa, että minulle on varattu vielä jotakin ihanaa elämässä, ehkä tasapainoinen rakkussuhde, kenties.
Uskon, että tästä alkaa parempi arki kuin ennen. Uskon myös, että lapset saavat paremman isän, kun he eivät ole enää jokapäiväinen itsestään selvyys miehelleni. Ehkä hänkin saa itsestään enemmän irti, jaksaa kenties pelata ja osallistua lasten asioihin enemmän.
Ero on todella rankka asia. En olisi uskonut kokevani tälläistä henkistä ja ihan fyysistäkin tuskaa tästä asiasta. Eroamme suhteellisen sovussa. Se on hyvä asia, tappelut on tapeltu meidän kohdalta. Pystymme sopimaan järkevästi asiat lasten kannalta. Mutta oma surutyö on alkanut. Pitkä suhde on päättynyt, mutta onneksi olen vielä nuori ja haluan uskoa, että minulle on varattu vielä jotakin ihanaa elämässä, ehkä tasapainoinen rakkussuhde, kenties.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ero on kova koulu,sitä ei ymmärrä kun sellainen joka sen on läpi käynyt!!
Asianajajani totesi;tämä on huonoin hetki erota(mikä on se oikea hetki!!?)kun lapset meni yläasteelle.Mutta kaikki kävi toisin ,koulu menestys sen kuin parani.Ja kun tyttäreni totesi että on onnellinen että me erottiin,oli tälläkin kovalla koululla tarkoitus!!
Rehellisyydellä ja puhumalla kaikesta selviät,voimakkaampana kuin ikinä!!!
Aurinkoista kesää sinulle!!!
joo samoja fiilikisä muttei vielä toimia.
ensin mies alkoi pettämään ja sitten hakkaamaan. yhdessä pitäisi muka sinnitellä lastan ja talon takia mutta tuntuu ettei jaksa enää. sitä en kaipaa että joku johonki vielä rakastuisin haluaisin vain olla ihminen jota kunnioitetaan eikä koko ajan alisteta tavalla tai toisella.
pienten lasten elämä painaa - miten he ottaisivat eron ja miten itse jaksaisin kun olisin kuitenkin edelleen päävastuun kantaja.
Kun eroasiat alkaa pyöriä mielessä, on eroon valmistautuminen alkanut. Itse aloin noin 2 vuotta sitten "leikkiä" ero ajatuksilla. Esim. miten jakaisimme omaisuuden, laskin pärjäisinkö omillani rahallisesti, mietin miltä tuntuisi olla itse oman elämänsä herra yms. Pian huomasin päivittäin haaveilevani erosta. Riidoissa sanoin aina sen ääneen: haluan eron. Mies oppi siihen tokaisuun ja sanoi aina: älä aina jauhaa samaa eropaskaa. Eikä ottanut asiaa tietenkään enää tosissaan, siihen tottui.
Mutta minulla työskentely jatkui, aloin puhumaan kavereilleni asiasta, eivät kannustaneet mitenkään eroon. Päinvastoin kertoivat itse eronneina, miten ero on vaikeaa, etenkin kun on lapsia yms.
Sitten tein päätöksen, hain erään riidan jälkeen erohakemuksen täytin sen, kerroin miehelleni ja lähetin hakemuksen. Minulla oli täysin varma tunne, että teen oikein. Täysin oikein. Tarvitsen rauhan elämääni. Nyt on tehty ositukset ja huoltajuus päätökset. Mies muutti pois yhteisestä kodista, jäin lasten kanssa siihen. Edelleen tiedän sydämessäni tehneeni oikein. Meillä on takana pitkä liitto, joten en odottanutkaan että tämä olisi henkisesti helppoa. Olen itkenyt ja epäillyt olinko sittenkään täysipäinen tehdessäni tälläisen ratkaisun. Mutta joku ihmeen voima vie minua eteenpäin. Se on outo tunne siitä että tämä oli hyvä ratkaisu, vaikka nyt vielä se tekee kipeää, hyvin kipeää.
Tsemppiä Sinullekin. Kun on eron aika sen tuntee, hätäisiä ratkaisuja...riitojen jälkeen ei kannata tehdä.
Lapset ymmärtävät paljon enemmän, kuin mitä me aikuiset luulemme. Usein lapsillekkin ero on parempi vaihtoehto, kuin jatkaminen liitossa, jonka he tuntevat painostavaksi.
On toki totta, että toisinaan ero on lapsillekin parempi ratkaisu. Sitä en kiistä.
Mutta on niin kätevää puolustella omia tekojaan sillä, että kyllä lapset toipuvat, kyllä ne ymmärtää. Sanompa vaan, että on aivan liian paljon "turhia eroja". Ongelmat eivät välttämättä ole vanhempien kohdalla kovin isoja ja ne voisi olla ratkaistavissa. Mutta lähdetäänkin ongelmien tullessa (ja niitä tulee kaikille jossain vaiheessa) etsimään uutta kumppania tilalle ja selitellään vielä mennessään kuinka se on lapsillekin parempi "elää rakastavassa kodissa".
Myönnetään olen katkera, jätetty akka joka sai kuulla juuri noita perusteluja. "ei lapset kärsi" ja muuta sontaa. Ja kun lapset ilmaisivat suruaan tapahtuneen johdosta, sekin käännettiin niin päin "että lapset selvästi toistivat äitinsä sanoja, ei ne oikeesti ole pahoillaan" (no, ei ihan noilla sanoilla, mutta sisältö tuli varsin selväksi)
Ensiviikolla mieheni saa kirjeen, missä kerrotaan että ykkösvaihe on alkanut.Lapsemme ovat jo aikuisia, mutta nuorempi, vielä kotona asuva, 17 v kyllä kärsii tilanteesta aivan valtavasti.Miehen poismuuttoa edelsi riidat, mies petti/pettää edelleen minua, mutta silti tuntuu, että nyt vasta lapsemme kärsivät, kun ero alkaa konkretisoitumaan.Sain nuoremman ympäripuhuttua menemään koulupsykologin luo.Aika vasta tulossa, mutta olen ylpeä hänestä, että hän uskaltaa tehdä niin.Paljon on onneksi hänellä hyviä kavereita, mutta ammatti-ihmisellä on aikuinen ja ammattitaitonen näkemys asioihin.Ennen niin iloinen ja hyväntuulinen lapsi on nykyisin koko ajan vihainen ja pahalla tuulella.Kumpa saisin takaisin sen lapsen, joka hän oli ennen tätä kauheaa kevättä!
Olisipa elämä noin yksinkertaista!
(taaksepäin)sivulla 15 Sabrinan kijoitus "Miten kertoa lapsille"?. Siitä kehkeytyi hyvä keskustelu juuri tuosta aiheesta. vastauksia tuli paljon.
Meillä erosta on jo vuosia. Omasta mielestäni koetin hoitaa eron niin hyvin kuin mahdollista. Kerroin lapsille, että ero ei johdu heistä, eropäätös on isän ja äidin yhteinen päätös. Kumpikaan emme katoa lasten elämästä. Emme ole riidelleet mistään, kaikki tapaamiset, lomat yms. olemme sopineet ilman riitaa. Olemme viettäneet monta jouluaattoa yhdessä, lasten toiveiden mukaan. Asuinpaikan valitsin niin, että esim. koulu ja kaveripiiri säilyi. Tästä kaikesta huolimatta toinen lapseni "selvisi" erosta hyvin, toinen kantaa surutaakkaa vieläkin. Välillä poden kauheaa syyllisyyttä erosta. Tämä "kipunoiva" lapseni on sanonut, että hänen maailmansa hajosi eron myötä. En voi asialle mitään, koetan vain olla lapseni tukena niin paljon kuin mahdollista. Kaikesta huolimatta en kadu eroani. Se oli meidän aikuisten ero, ei lasten. Tai ainakin näin olen toivonut. Kaikkea hyvää sinulle.