Mitä tekisitte tai miten suhtautuisitte tässä tilanteessa?
Olemme 3 lapsen vanhemmat emmekä käytännössä käy missään yksin tai yhdessä vapaa-ajalla.
Minulla enemmän haluja käydä jossain, mutta miehellä ei. Meillä ei ole tukiverkostoa eli sellaisia ystäviä tai sukulaisia, jotka voisivat lapsia katsoa.
Itse käyn muutamilla sukulaisilla joskus samalla paikkakunnalla tai hyvin harvoin jonkun kaverin luona. Öitä en ole ollut pois kuin yhdellä kädellä laskiessa kymmeneen vuoteen.
Mieheni työkaveri jäi töistä pois ja järjestivät tälle saunaillan. Sanoin, että ehdottomasti menet. Harmillisesti sattui iltavuoro, mutta silti sanoin, että menet totta kai ja ehdit pari tuntia olla. Myös jatkoille pystyy jäämään. Paikka on meitä hyvin lähellä ja tarjouduin sekä viemään että hakemaan.
Itse jos menen johonkin esim. eräs sukulaiseni pyysi pääsiäislomilla iltaa istumaan ja asiasta mainitsin miehelleni eikä hän sanonut mitään. Jätin menemättä kun ei selvästi innostunut. Sanoo kyllä aina, että totta kai voit mennä, mutta silti ei selkeästi tykkää, joten näitäkin harvennan, vaikka ei paljoa ole mistä harventaa. Baarissa en edes muista milloin olen käynyt.
No takaisin asiaan. Oli jättänyt viestin ennen kuin lähdin töistä, että meneekin pyörällä jne. ja että ilmoita kun olet "lähempänä" että voi lähteä jo menemään. Ilmoitin viestillä kun lähdin töistä, mutta en soitellut matkalta, kun oletin että osaa lähteä sitten kun katsoo tarpeelliseksi. Ajan kuitenkin autolla enkä käytä handsfreetä. Kuvittelin, että soittaa jos haluaa tietää missä olen, kun työmatka on vakio eli pystyy kyllä laskemaan missä olen tulossa ja kauanko menee kotiin.
No tämä olikin sitten virhe. Tulen kotiin olettaen, että hän on jo lähtenyt, kun ilmestyy "hyökäten" nurkan takaa kysellen enkö lukenut hänen viestiään. Tiesin heti, että mistä oli kyse eli että olisi pitänyt hänelle soittaa jostain määrittelemättömästä kohtaa kotimatkaa.
Siitä hän sitten kuohuksissaan lähti pyöräilemään illan viettoon ja minä ihmeissäni tuijottamaan perään.
Mitäpä luulette?
Olemme 3 lapsen vanhemmat emmekä käytännössä käy missään yksin tai yhdessä vapaa-ajalla.
Minulla enemmän haluja käydä jossain, mutta miehellä ei. Meillä ei ole tukiverkostoa eli sellaisia ystäviä tai sukulaisia, jotka voisivat lapsia katsoa.
Itse käyn muutamilla sukulaisilla joskus samalla paikkakunnalla tai hyvin harvoin jonkun kaverin luona. Öitä en ole ollut pois kuin yhdellä kädellä laskiessa kymmeneen vuoteen.
Mieheni työkaveri jäi töistä pois ja järjestivät tälle saunaillan. Sanoin, että ehdottomasti menet. Harmillisesti sattui iltavuoro, mutta silti sanoin, että menet totta kai ja ehdit pari tuntia olla. Myös jatkoille pystyy jäämään. Paikka on meitä hyvin lähellä ja tarjouduin sekä viemään että hakemaan.
Itse jos menen johonkin esim. eräs sukulaiseni pyysi pääsiäislomilla iltaa istumaan ja asiasta mainitsin miehelleni eikä hän sanonut mitään. Jätin menemättä kun ei selvästi innostunut. Sanoo kyllä aina, että totta kai voit mennä, mutta silti ei selkeästi tykkää, joten näitäkin harvennan, vaikka ei paljoa ole mistä harventaa. Baarissa en edes muista milloin olen käynyt.
No takaisin asiaan. Oli jättänyt viestin ennen kuin lähdin töistä, että meneekin pyörällä jne. ja että ilmoita kun olet "lähempänä" että voi lähteä jo menemään. Ilmoitin viestillä kun lähdin töistä, mutta en soitellut matkalta, kun oletin että osaa lähteä sitten kun katsoo tarpeelliseksi. Ajan kuitenkin autolla enkä käytä handsfreetä. Kuvittelin, että soittaa jos haluaa tietää missä olen, kun työmatka on vakio eli pystyy kyllä laskemaan missä olen tulossa ja kauanko menee kotiin.
No tämä olikin sitten virhe. Tulen kotiin olettaen, että hän on jo lähtenyt, kun ilmestyy "hyökäten" nurkan takaa kysellen enkö lukenut hänen viestiään. Tiesin heti, että mistä oli kyse eli että olisi pitänyt hänelle soittaa jostain määrittelemättömästä kohtaa kotimatkaa.
Siitä hän sitten kuohuksissaan lähti pyöräilemään illan viettoon ja minä ihmeissäni tuijottamaan perään.
Mitäpä luulette?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Anyone?
Sinä olet miehellesi itsestäänselvä tossu ja miehesi on sinua kohtaan sika. Aika ottaa oma elämä omiin käsiin ja järkätä niitä omiakin rientoja eikä kysellä toiselta lupaa ja mennä miten se toinen haluaa. Eihän hänkään toimi niin sinun kanssasi. Ei se parisuhde toimi yhteensuuntaan niin että sinä vikiset ja miehesi päättää kaikesta omaan napaansa katsoen.
Tähän asti on vain helpompi ollut olla menemättä. Muuten saa toisesta huomata, että ei ollut nyt ollenkaan hyvä juttu. Hänen vanhemmillakaan tai samalla paikkakunnalla asuvan sisaren luona emme käy käytännössä koskaan, oikeastaan vain juhlat tai jos jotain apua tarvitsevat. Vaikka eipä se minua haittaa, kun en heistä mitenkään erityisemmin välitä, kun ollaan erilaisia. Mutta se saamattomuus, että ei mennä edes sinne kyllä kummastuttaa.
Mitään väkivaltaa yms. ei ole, mutta vaikuttaa tyytymättömältä. Ja tämä siitä huolimatta, että sanoo aina, että saa mennä.
Kyllä kuulostaa jo aika karmivalta tilanteelta tuo että 3 muksua pitänyt vääntää eikä minkäänlaista tukiverkostoa, sitten kärvistellään 24/7 siinä samassa porukassa ja menohalujakin olisi muttei ikinä yhdessä tai yksin kuitenkaan mitään tehdä. Pää räjähtää vähemmästäkin ja alkaa etsimään elämää ja kicksejä muualta jollain tavalla.. ja tuo mistä kerroit kertoo jo sen että jotain ongelmia todellakin on jo. Pinnan alla kiehuu jos ei muuten.
Ei lapsia ole mitenkään pitänyt vääntää, anteeksi vain, he ovat kovia rakkaita eikä perusarki ole mitenkään sen kummempaa. En vain jaksa ymmärtää miksi jos toinen haluaa olla vain kotona, niin toisenkin pitäisi olla. Se että ei ole sukulaisia, jotka hoitavat lapsia, pitäisi millään tavalla olla este. Siis tietenkään yhdessä ei voi lähteä, mutta edes se, että yksin kun ei kerta seura kelpaa. Tai kyllä se kuulema kelpaisi mutta kun mihin sitten lapset laitetaan? on kysymys. Sitten kun selität, että voihan niistä asioista ottaa selvää, on minun vikani kun en ole jo hommannut jotain tukea yms. Eli kaikki pitäisi tehdä itse ja kertoa vain herralle mikä päivä ja kellonaika ollaan menossa. Kyllä siinä tuntee itsensä niin perusteellisen tärkeäksi ja rakkaaksi, kun toinen ei näe mitään vaivaa yhteisen ajan järjestämiseksi. Mutta sitä on enää turha odottaa; mieluummin tosiaan menenkin yksin tai perheenä.
Et taida todellakaan olla mikään järjen jättiläinen.
Oh hoh, kiitosta vaan. En varmasti olekaan, mutta sinähän sen taidatkin tietää.