Herätys!!!!!!!!

qvasimodo

Herätys alkoi silloin kun Jeesu Kristus tuli tänne maanpäälle ja on jatkunut tähän päivään asti. Jeesus on edelleenkin se Totuus, mikä ei kaikille kelpaa!
Että Jeesus on Jumalan voima edelleenkin, siinä on herätystä tarpeeksi, kun sen uskoo, eikä valheita.

3

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fri

      ja valtion kirkon porukkakin sen kokee, kun "suuret ikäluokat kohta alkaa muutto-liikkehdinnän ajasta ikuisuuteen ,ja papit saa arkenakin siunailla heitä haudan lepoon.
      Herätys on tänään niin suurta ettei ikään ole näin paljon ihmisiä uskoon tulossa, (Kiinassa 1milj./kk)
      Saman aikaisesti, koskaan ei ole tälläistä luopumusta uskosta kuin nyt.
      Ja 70 milj. menettää henkensä uskonsa vuoksi joka vuosi, eli tälläistä vainoa ei myöskään ole ollut aiemmin.

      • ?

        Voiko olla totta?
        Amerikkalaisia, eri kirkkokuntiin kuuluvia tai vain kansalaisuskontoa tunnustavia menee nyt jonkinverran jos otetaan huomioon Irakin ja Afganistanin sodat. Kyseenalaista on kuitenkin, voiko heidän sanoa kuolevan uskonsa vuoksi; palkkasotilaitahan he ovat.
        Muslimeja kuolee näissä sodissa, sekä yleensä Lähi-Idässä, verrattomasti enemmän, mutta voiko heidänkään sanoa menettävän henkensä uskonsa vuoksi, lukuun ottamatta ´itsemurhapommeja´?

        Hindujen, muslimien ja buddhalaisten välisissä kahakoissa kuolee ehkä jopa satoja; samoin joitakin kristittyjä ja juutalaisia menee vuosittain jonkin verran kai sillä tavoin, että ehkä voisi sanoa uskon/uskonnon olevan jollakin tavoin vaikuttamassa näissä kuolemissa. Mutta! Että 70 miljoonaa!
        Mistä ihmeestä tuollainen "uskonnon uhrien" määrä löytyy? Talibanitkinhan on jo tapettu jo aikoja sitten!


    • Rukoillaan Herätys !!
      Katsos ne joka pyöri Jeesuxen kanssa ennenkuin HÄN meni ja kuoli! SIEL GETSEMAANEISSA JA GOLGATAN YMPÄRI!!! Niin ne eivät ne kyll ollut uskovaisina,,, kokenut minkänlaisina Herätystä? Paitsi Pietari joka synnintuskissa oli huomannut että oli pettänyt Jeesus! Ehkä hän oli ensimmäinen joka koki todellinen Herätys? JA EHKÄ SIIN OLI MUITA JOTKA EI USKALTANEET TUNNUSTA JEESUS JUMALAN POIKANA SILLOIN KUN HÄNET VIETIN KU TEURASTETTU SIKA!!! MENOSSA PYÖVELIN LUO?? Koki Pietari sitt ihanan kokemus kun sai kohdata Jeesus uskovaisena ja saada muuttua yliluonnollisessa muutossa herätyxen ilmappiirissä missä aina Pyhä Henki on läsnä ja tuo sisän meihin lahjanantajan!!! Väkevä oli Pietarin julistus sen jälkeen! Hauska muuten nähdä että samat nikkit joka vastustaa HERÄTYXEN vastustaa myös rakas Rea?? Ei demonisoitu uskonnollinen uskis tarvi olla semmoinen jolta vaahto pursu suusta ja pyörii karjuen latialla? Ei kyll merkki on vilkas ! Sanoisin yliinnostunut hermostunut fanaattinen ja paikasta toiseen hyppivän ? Niinkuin saatana jolla aika loppuu! Jumalalta ei aika loppuu ja HÄN TUO HERÄTYXEN : ) : ) : )
      Katsos Jumalallisuudessa on pyhyyden merkkejä niissä jossa HÄN vaikuttaa ! Ja se on rauha,,, pyhyys,,,puhtaus ja arvokkuus=kuninkallisuus!
      Niitä luonnonpiirteitä ja ilmapiiri ihmisissä ei voi saatana matkia!! Niin oli siin joku semmoinen heikkouden henkikin mainittu raamatussa joka kerjäs itsesääliä? Juu niin niin!! Ei kaikki tarvii tietysti olla mellakkademooneja! Ei ne silloin hujjais jopa valittuja? No pyydetään Pyhä Hengeltä apua niin hyvin käy! Kantako Hän sisään meihin Lahjanantaja eikä pelkkä lahjoja mitä me kuluttais kumminkin himoissamme muutumattomina,, sanoisinko huonoja uskixia kun ei saa sanoa paskixia?
      Muuttukaa meidät Herra Pyhix heti ettei meil huonosti käy! Amen !!! (savis) !!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5296
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3681
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3253
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2485
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2092
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1977
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1856
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1342
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1288
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe