Persujen ja muunkin oikeiston poliittinen ikiliikkuja

Ensin säästetään niin, että syntyy merkittävästi työttömyyttä. Kun työvoimaa on vähennetty, lisääntyy töihinjääneiden työtaakka. Sen jälkeen aletaan haukkua työttömiä loisiksi ja oleilijoiksi nostattaen työssäkäyvien kateutta heitä kohtaan. Väitetään, että työttömät kyllä työllistyvät kun vaan heidän muutenkin surkeaa elintasoaan alennetaan.

Tietenkään työttömät eivät sillä tavalla työllisty, mutta köyhtyvät ja samalla työssäkäyvät voivat tuntea entistä suurempaa ylemmyyden tunnetta heitä kohtaan.

Noin ylläpitämällä katkeruutta ja kateutta (työttömien vapaa-aikaa kohtaan) lietsotaan sitä "ketutusta", joh9n lääkkeeksi tarjotaan "kovia toimia", jotka "oikeudenmukaisesti" sattuvat niihin sekä kadehdittuihin että halveksittuihin työttömiin.

Kuviohan on aika tuttu, jos työttömien tilalle vaihdetaan juutalaiset. Natsien retoriikassa vedottiin sekä kateuteen menestyneitä juutalaisia kohtaan, että paremmuuden tunteeseen ja halveksuntaan, kun sortotoimet alkoivat kurjistaa juutalaisia. Ne toivat kannatusta natseille aivan kuten persut ja myös kokoomus keräävät kannatusta nyt.

Miksi tuo ei toiminut Suomessa vuonna 1933 kuten se toimi Saksassa, vaikka työttömiä oli täälläkin runsaasti suuren laman seurauksena? Miksi se toimii nyt vuonna 2023 Suomessa meidän omia työttömiämme vastaan, tosin kyllähän persujen aggressio kohdistuu vielä enemmän maahanmuuttajiin?

Sen ohella, että tuollainen retoriikka ja sen mukaan toteutettu politiikka tuottaa ääniä, valtaa ja rahaa oikeistopuolueille, se myös luo todella kipeää ristiriitaisuutta kansamme sisälle. Se, että osa kansasta halveksii ja suorastaan vihaa toista osaa kansasta, jota kurjistetaan niin, että he menettävät kaiken toimintakykynsä ja siten myös kykynsä tarvittaessa puolustaa maatamme, hyödyttää myös meille vihamielistä ulkomaista tahoa. Jokainen meistä tietää, missä ilmansuunnassa sellainen taho on.

Oikeisto on aina ollut perso rahalle ja ns menestyksen ulkoisille merkeille. Se nauttii ylemmyyden tunteestaan ja ilomielin seuraa johtajia, jotka tarjoavat sille niitä elämyksiä. Rahalla ja sopivalla nettivaikuttamisella on hyvin helppo saada siis oikeisto tekemään se, mihin kommunistien avulla ei koskaan pystytty; saamaan kansakunta tuhoamaan osan itsestään ja ristiriidoin tekemään se voimattomaksi.

Persut eivät ole suomalaiten eivätkä ainakaan Suomen asialla. He ovat myyneet sielunsa vieraille voimille ja siksi persut ovat hyvin vaarallisia maallemme ja kansallemme.
24109
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

kun etuja saa ilman työtäkin niin kuka vaivautuu 🤣

Äänestä
  • Suurin osa suomalaisista ainakin vaivautuu, koskapa käyvät töissä ja tienaavat reilusti enemmän kuin työttömänä.

    Ihmetyttää Petteri Orpon hokema, että suomalaiset pitää saada töihin. Aivan kuin koko kansakunta ei tekisi muuta kuin vetäisi lonkkaa. Luulisi moisen puheen suututtavan työssäkäyvää enemmistöä.

    Äänestä

Heil haallaaho kuvittelee olevansa Hitlerin reinkaartio !!
Tavalliset Persut kun tajuaa koko johtonsa olevan äärioikeisto natseja , Persut hajoaa !!
Ei saksalainen aate saa ymmärrystä tavallisilta persuilta kun Saksakaan ei sille aatteelle anna takuuta !!

Äänestä

Bravo! Hyvä aloitus/analyysi.

Äänestä
  • Vastasit omaan aloitukseen oot homo

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vastasit omaan aloitukseen oot homo

    Persuälymystö taas äänessä. Ei ole kritiikinkietokykyä kuten ei ollut saksalaisilla kansallissosialisteillakaan. Silti ei estänyt tekemästä johtopäätelmää salaliittoteorian hengessä.

    Äänestä

Oikeisto elää kurjuudesta. Kun tehdään politiikkaa, joka kurjistaa ihmisiä, riittää katkeruutta, josta kerätä ääniä.

Vasemmistopopulismi tekee osin samoin, hieman eri keinoin.

Maahanmuuttopolitiikassa persut ajavat linjaa, jossa maahan otetaan reiluja määriä maahanmuuttajia, joita sitten rasismin yms keinoin estetään työllistymästä. Heitä pyritään eristämään muutenkin. Seuruaksena on rikollisuutta ja "loisimista", johon huomion kiinnittämällä persut voivat kerätä katkerien ääniä.

Äänestä

Onpa siinä taas aloitus mistä näitä valopäitä riittää

Äänestä
  • Et kyennyt sitten asiapohjalta kiistämään aloittajan esittämiä väitteitä, sen sijaan että teilasit itse aloittajan? Mitä se kertoo itsestäsi?

    Äänestä

Hanki elämä vain onko se jo takanapäin

Äänestä
  • Paljon puhuvia kommentteja... vain kyrilliset kirjaimet puuttuvat.

    Äänestä

Työllisyysprosentin vertailuarvo on 76,6.%. Paljonko persut laittavat paremmaksi?

Äänestä

Hy vä aloituspohdinta ja kun nyt kun nyt seuraatte uutisia, on Orpon jengi leikkaamassa persujen kanssa juuri niiltä heikoimmilta, kuvitellen, että tästä toimenpiteestä tulisi jokin nousijohde Suomelle. Nousujohdetta ei synny ilman ulkomaankauppaa. Ja Venäjän kauppa on aika näivettynyt. Katseet olisi kohdistettava muihin maihin, joilla voidaan ulkomaankaupan vaje korjata. Se vaatii valtiovierailuja ja laajaa poliittista verkostoitumista. Pelkät puheet ei riitä,vaan valittujen on lähdettävä tekemään kauppamatkoja, jpilla luodaan rahaa ja työtä. Rahavirtoja pitää saada kääntymään Suomeen päin. Kelaleikkauksilla aiheutetaan vain vakavia sisäpoliittisia turvallisuusongelmia.

Äänestä
  • Nimenomaan näin. Vaikka en koskaan ole suuremmin pitänyt Paavo Lipposesta, hän oli täysin oikeassa sanoessaan Suomen nousevan vain vientivetoisesti. Ja niin se tietenkin on. Meillä oikeastaan pitäisi olla jopa vahvempi kotimainen sektori, mutta koska niin suuri osa kuluttamistamme tavaroista tuodaan ulkomailta, senkin laajentaminen vaatii, tasapainon säilyttämiseksi ulkomaankaupassa ja siten koko taloudessa, sitä, että vienti laajenee samalla tavalla.

    Tietenkin viennin arvo voi kasvaa joskus markkinatilanteen mukaan ja se mahdollistaa joksikin aikaa tasapainoisen kotimarkkinoiden kasvun. Mutta parempi on pyrkiä laajentamaan vientisektoria. Nokia oli tässä hyvä, ei ole enää, kun oikeisto sössi senkin. Vihreä teknologia voisi olla seuraava mahdollisuus. Sen tuottama tulo vain pitäisi jakaa järkevästi, ei oligarkkeja luoden. Sen näemme itänaapuristamme, mihin oligarkia johtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Nimenomaan näin. Vaikka en koskaan ole suuremmin pitänyt Paavo Lipposesta, hän oli täysin oikeassa sanoessaan Suomen nousevan vain vientivetoisesti. Ja niin se tietenkin on. Meillä oikeastaan pitäisi olla jopa vahvempi kotimainen sektori, mutta koska niin suuri osa kuluttamistamme tavaroista tuodaan ulkomailta, senkin laajentaminen vaatii, tasapainon säilyttämiseksi ulkomaankaupassa ja siten koko taloudessa, sitä, että vienti laajenee samalla tavalla.

    ''Paavo Lipposesta, hän oli täysin oikeassa sanoessaan Suomen nousevan vain vientivetoisesti.''

    Iiro Viinanen ''...me emme pärjää pesemällä toistemme paitoja..''

    Äänestä

  • Hallitusneuvotteluita ei ole edes aloitettu ja sinä addick olet kirjoittanut jo 500 avausta missä haukut persut pystyyn tulevan hallituksen teoista jotka määrittelee Orpo?!? "Pientä" persupakkomiellettä havaittavissa.. 

    Yritä nyt pjärven pipipää päättää ovatko ne persut menossa hallitukseen vain oppositioon kun sinä vuoronperään niitä TAAS syytät hallituskiimasta tavoitteena hillotolpat aatteet myymällä ja vastuun pakoilusta pyrkimyksineen päästä oppositioon vastuuta pakoon?!?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Nimenomaan näin. Vaikka en koskaan ole suuremmin pitänyt Paavo Lipposesta, hän oli täysin oikeassa sanoessaan Suomen nousevan vain vientivetoisesti. Ja niin se tietenkin on. Meillä oikeastaan pitäisi olla jopa vahvempi kotimainen sektori, mutta koska niin suuri osa kuluttamistamme tavaroista tuodaan ulkomailta, senkin laajentaminen vaatii, tasapainon säilyttämiseksi ulkomaankaupassa ja siten koko taloudessa, sitä, että vienti laajenee samalla tavalla.

    Tietenkin viennin arvo voi kasvaa joskus markkinatilanteen mukaan ja se mahdollistaa joksikin aikaa tasapainoisen kotimarkkinoiden kasvun. Mutta parempi on pyrkiä laajentamaan vientisektoria. Nokia oli tässä hyvä, ei ole enää, kun oikeisto sössi senkin. Vihreä teknologia voisi olla seuraava mahdollisuus. Sen tuottama tulo vain pitäisi jakaa järkevästi, ei oligarkkeja luoden. Sen näemme itänaapuristamme, mihin oligarkia johtaa.

    PS:n typerä ilmastopolitiikka (ilmastohumppa) olisi iso, paha isku vientiteollisuudelle.

    Sijoittajat kiertäisivät suomen kaukaa....

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009548282.html

    Äänestä

suojatöihin, siellä ei kuljeta pihalle asti nurkkaan vain lasketaan

Äänestä

Ja huumekauppiaat ne vaan rikastuu.

Äänestä

Pienituloisiin kuuluu väestöstä 26 % ja suurituloisiin 5,8 %. Joka neljäs suomalainen on pienituloinen. Perusterveen, vuokralla asuvan takuueläkeläisen tulot riittävät juuri ja juuri kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen. Jos otetaan ylimääräisiä menoja sairauksiin ja muihin syihin, niin niihin ei enää riitä raha. Sinimusta hallitus tulee leikkaamaan asumistukea, indeksejä ja sosiaalitukia juuri niiltä ketkä näitä tukia eniten tarvitsevat ja jos kaikki menee kuin elokuvissa niin nämä leikkaukset tuloutetaan sitten Suomen hyvätuloisille veroprosentin alennuksina tai muina vippaskonsti tukina.

Miten suomen talous ja ennen kaikkea hyvinvointi paranee jos köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan?

Persujen äänestäjistä suurin osa kuuluu porukkaan pienituloiset, onko nämä äänestäjät tyhmiä vai haluavatko he olla piiloporvareita, maksoi mitä maksoi.

Äänestä

Minusta loisia riittää. Purran työkokemus 0v 0kk 0pv

Äänestä

No niin. Alkufanfaari vasemmiston propagandalle on puhallettu - TÖTTÖRÖÖÖÖ. Tätähän kuultiin ja nähtiin jo Sipilän hallituksen aikana. Se kansan kauhea kärsimys Sipilän hallituksen hirmuisesta kyykyttämisestä oli vähintäin 90% propagandan luomaa kuvitelmaa, 10% oli sitten pientä ponnistelua jotta maan talous saataisiin nostettua suosta ja päästäisiin taas muiden maiden kasvukyytiin kiinni. Homma hoitui ja vihervasemmiston hallitus sai hyvät eväät hoitaa kriisit ja sitten aloittaa rahojen jakelu maailmalle ja omille kannattajilleen työtä vieroksuvat lusmuilijat kukaan lukien.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ensin säästetään niin, että syntyy merkittävästi työttömyyttä. Kun työvoimaa on vähennetty, lisääntyy töihinjääneiden työtaakka. Sen jälkeen aletaan haukkua työttömiä loisiksi ja oleilijoiksi nostattaen työssäkäyvien kateutta heitä kohtaan. Väitetään, että työttömät kyllä työllistyvät kun vaan heidän muutenkin surkeaa elintasoaan alennetaan.

Tietenkään työttömät eivät sillä tavalla työllisty, mutta köyhtyvät ja samalla työssäkäyvät voivat tuntea entistä suurempaa ylemmyyden tunnetta heitä kohtaan.

Noin ylläpitämällä katkeruutta ja kateutta (työttömien vapaa-aikaa kohtaan) lietsotaan sitä "ketutusta", joh9n lääkkeeksi tarjotaan "kovia toimia", jotka "oikeudenmukaisesti" sattuvat niihin sekä kadehdittuihin että halveksittuihin työttömiin.

Kuviohan on aika tuttu, jos työttömien tilalle vaihdetaan juutalaiset. Natsien retoriikassa vedottiin sekä kateuteen menestyneitä juutalaisia kohtaan, että paremmuuden tunteeseen ja halveksuntaan, kun sortotoimet alkoivat kurjistaa juutalaisia. Ne toivat kannatusta natseille aivan kuten persut ja myös kokoomus keräävät kannatusta nyt.

Miksi tuo ei toiminut Suomessa vuonna 1933 kuten se toimi Saksassa, vaikka työttömiä oli täälläkin runsaasti suuren laman seurauksena? Miksi se toimii nyt vuonna 2023 Suomessa meidän omia työttömiämme vastaan, tosin kyllähän persujen aggressio kohdistuu vielä enemmän maahanmuuttajiin?

Sen ohella, että tuollainen retoriikka ja sen mukaan toteutettu politiikka tuottaa ääniä, valtaa ja rahaa oikeistopuolueille, se myös luo todella kipeää ristiriitaisuutta kansamme sisälle. Se, että osa kansasta halveksii ja suorastaan vihaa toista osaa kansasta, jota kurjistetaan niin, että he menettävät kaiken toimintakykynsä ja siten myös kykynsä tarvittaessa puolustaa maatamme, hyödyttää myös meille vihamielistä ulkomaista tahoa. Jokainen meistä tietää, missä ilmansuunnassa sellainen taho on.

Oikeisto on aina ollut perso rahalle ja ns menestyksen ulkoisille merkeille. Se nauttii ylemmyyden tunteestaan ja ilomielin seuraa johtajia, jotka tarjoavat sille niitä elämyksiä. Rahalla ja sopivalla nettivaikuttamisella on hyvin helppo saada siis oikeisto tekemään se, mihin kommunistien avulla ei koskaan pystytty; saamaan kansakunta tuhoamaan osan itsestään ja ristiriidoin tekemään se voimattomaksi.

Persut eivät ole suomalaiten eivätkä ainakaan Suomen asialla. He ovat myyneet sielunsa vieraille voimille ja siksi persut ovat hyvin vaarallisia maallemme ja kansallemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu